Juoksuaika

Published 25.3.2017 by ainosalminen

IMG_0534

Uudet ihanat tossut maastojuoksuun.

Uusi yllättävä harrastus, taas!! Kyllä vain. Tämä vuosi tuntuu olevan täynnä muutoksia, isoja ja pieniä. Laskettakoon tämä nyt niihin pieniin, vaikka mieluusti sanoisin, että kyseessä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri harppaus Ainolle. Olen aloittanut juoksemisen. Olen liittynyt Luxemburgin kaduilla ja metsissä kirmailevien monenkirjavaan joukkoon.

Aivan kuin uinninkin aloittamisen kanssa, tässäkin tarvittiin kaverin kannustusta. Hölkkäävä herrasmiesystäväni on kanssani samaa ikäluokkaa, vyötäröllä hieman ylimääräistä, pitkät työpäivät ja kiireinen aikataulu. Meillä on siis paljon yhteistä 😊 Hän kertoi halunneensa kohottaa kuntoaan aikatauluongelmista huolimatta ja oli laittanut rohkeasti kellon soittamaan pari kertaa viikossa tuntia aikaisemmin. Siitä se oli lähtenyt. Mies, joka inhosi juoksemista ja hengästyi helposti, pakotti itsensä ensimmäisinä viikkoina veren maku suussa metsäpoluille. Säännöllisyys ja sitkeys on palkittu. Helpoiksi muuttuneiden kympin lenkkien päätteeksi palkintona on voittajaolo ja kurissa pysyvät kilot.

Näin hänen tapauksessaan paljon yhtymäkohtia omiin kokemuksiini juoksemisesta. Jos hän pystyi tekemään juoksemisesta itselleen harrastuksen, niin suomalaisella sisulla kykenisin siihen minäkin. Siis tuumasta toimeen! 

IMG_0474

Hmmm, mihinkäs sitä tänään juoksisi?

Jotkut raamit tälle touhulle oli kuitenkin saatava. Mitenkäs sellainen sohvaperunan juoksukoulu? Aloitetaan kävelemällä ja jo parissa kuukaudessa menee kevyesti vitosen lenkki. Ei, ei. Olenhan minä alkuvuoden kävellyt ja uinut säännölliseti, monivuotisesta treenitaustasta puhumattakaan. Ei tässä nyt mitään aloittelijoita olla! Älypuhelimen juoksusovellus ehdotti neljää treenikertaa viikossa ja lupasi, että 16 viikon kuluttua pystyn juoksemaan 10 km lenkin.

Innostuin tästä kovasti. Sen osaankin hyvin, innostumisen siis. Toinen, minkä osaan, on varustelu. Tunnustaudun tekstiiliurheilijaksi. State of the art -vermeet on tullut tähän ikään mennessä hankittua jo aika moniin lajeihin. Kahvakuulat pölyttyvät autotallin nurkassa ja lasketteluvaatteet ovat ikuisessa kesäsäilössä vaatekaapin perukoilla. Painonnostohanskoja ja rannesuojia löytyy laatikon pohjalta.

Arvaatte varmaan, miten tässä kävi. Niinpä niin, minkäs ihminen luonteelleen voi… Istuntoviikon päätteeksi suuntasin juoksuharrastajien ykkösliikkeeseen Strasbourgissa. Saaliina kahdet uudet tossut. Yhdet maastojuoksuun, toiset maantiejuoksuun. Palvelu oli loistavaa. Myyjä tunsi asiansa ja myös tällaisen keski-ikäisen ihmisen erityistarpeet. Olin jo kerran ehtinyt juoksemaan kadulla vanhoilla tossuilla ja tunsin sen heti polvissani. Testattuani uudet tossut samoissa olosuhteissa, en voinut kuin huokaista helpotuksesta. Jopa minun polvillani on mahdollista juosta kovalla alustalla, kiitos oikeiden varusteiden.

IMG_0463

Juoksun vihaajasta iloiseksi lenkkeilijäksi -transformaatio.

Pyrin käyttämään juoksuohjelmaa viitteellisenä. Neljä lenkkiä viikossa olisi todellakin liikaa. Aion tyytyä kahteen tai kolmeen. Uimaankin pitää ehtiä ja tekemään rauhallisia kävelylenkkejä. Kohtuu kaikessa niin polvet kiittävät. Varioin lenkkien pituuksia ja pisimmät teen metsässä pehmeällä alustalla. Vielä joudun kävelemään pahimmat ylämäet, mutta hiljaa hyvä tulee. Olen aika ylpeä itsestäni ja voin jo todeta pientä edistystä tapahtuneen. Meno on kepeämpää.

Aivan kuten uintiharrastuksen aloittaessani totesin, tärkeintä on liikkua ja pitää siitä, mitä tekee. Minä pidän tästä uudesta aluevaltauksestani. Samalla iloisella motivaatiolla lähden niin lenkille kuin uimahallillekin. Lajit täydentävät toisiaan, ja uinti auttaa myös palautumaan. Kevätkunto on toivottavasti kohdillaan toukokuussa, sillä muiden kiireiden lisäksi silloin on edessä muutto. Kyllä! Uusi asunto on löytynyt ja on aika pakata ja jättää jäähyväiset tälle monivuotiselle kodilleni.

Aika haipakkaa, toivottavasti pysytte menossa mukana!

IMG_0502

Kenkäostoksilla.

Sosiaalinen media arjessa

Published 11.3.2017 by ainosalminen
img_0264

Näkymä Luxemburgin vanhasta kaupungista Kirchbergin eurokorttelille.

Facebookissa on alkuvuodesta pyörinyt arkikuvahaaste, johon minäkin täysin tapojeni vastaisesti osallistuin: seitsemän päivää ja seitsemän kuvaa arjestani, ei rakennuksia eikä ihmisiä. Haasta joka päivä uusi ystävä mukaan (en haastanut!). Kuvien kyytipojaksi kirjoitin muutaman lauseen päivän fiiliksistä ja tapahtumista kuvan ulkopuoleltakin. Oikeastaan ihan hauska tapa kertoa hieman itsestään ja arjestaan. Oma päivitystahtini sosiaalisessa mediassa on kautta linjan aika harva, mutta kerran nyt näinkin.

En tosiaan yleensä lähde mukaan näihin nykyajan digitaalisiin kiertokirjeisiin. Kiertokirje?? Niin, sellaisia minun nuoruudessani kirjoitettiin, ennen tietokoneita, sähköposteja ja sosiaalista mediaa! Kynä käteen ja kopioimaan ja sitten kirjeitä juoksuttamaan postiin, jos saaja ei sattunut istumaan samassa luokkahuoneessa 🙂 Yhtä lailla tuon aikakauden ystäväkirjat ovat nykyisin siirtyneet nettiin ja erityisesti Facebookiin. Ystäväkirjojen etuna oli, etteivät tiedot levinneet Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulle asti. Pahat kielet kyllä saattoivat koulun pihalla juoruta ja kirja joutua välillä vääriin käsiin. Silloin nolotti, välillä jopa tuntui kuin maailmanloppu tulisi. Nykyisin henkilökohtaiset tiedot leviävät aivan eri mittakaavassa, pysyvästi.

img_0353

Ulkoilmataidetta kotikorttelin uimahallin edustalla.

Internetissä ja somessa häiritsee, että evästeiden vuoksi oma nettikäyttäytyminen on mainostajien tiedossa ympäri maailman. Ottaa pattiin, että puhelinnumerojen vaihtaminen uuden tuttavuuden kanssa johtaa siihen, että hänen naamakirjaprofiiliaan tyrkytetään minulle ja luultavasti omaa profiiliani hänelle. Herra ties, mitkä kaikki tärkeät tiedot rekisteröityvät ei-toivottujen tahojen palvelimille. Mielelläni pitäisin tiukemmin kiinni yksityisyyteni rajoista, mutta tämä peli on kyllä menetetty jo aikoinaan aivan nettihistoriani alkumetreillä.

Toinen murheen aiheuttaja on somettamiseen tuhrautuva aika. Omalla kohdallani on tosin somettamisen sijasta puhuttava somessa roikkumisesta. Sen sijaan, että aktiivisesti tuottaisin sisältöä tai osallistuisin keskusteluihin, pörrään sivulta toiselle välillä aika päämäärättömästikin. Tämähän ei tietenkään ole somen vika, vaan ongelma on ns. ratin ja penkin välissä. Jotain pitäsi siis tehdä. Somelakko kuulostaa turhan radikaalilta jutulta. Tosissani ole sitä koskaan edes pohtinut, mutta pitäisi pyrkiä kohtuukäyttöön tässäkin.

img_0416

Iloa ja väriä kotiin. Tulppaanit ovat upeita.

Arkikuvahaaste osui minulla Strasbourgin täysistunnon kohdalle, joten työasiat olivat useampanakin päivänä kuvien aiheena. Töiden lisäksi viikkooni mahtui kuvakimaran perustella myös kahvinjuontia, pudonneiden nappien ompelua ja leffakäynti. Tavallista elämää ja perusarkea, niin kai olikin tarkoitus. Mukavaa oli seurata myös monien ystävien arkea tällä tavoin. Sosiaalinen media – Facebook, Twitter ja Instagram – kuuluu arkeeni niin hyvässä kuin pahassakin. Se antaa ja se ottaa, pikkusormen lisäksi joskus jopa koko käden. Pitää pysyä valppaana ja keskittyä niihin kivoihin juttuihin, virtuaalisiin ja todellisiin.

 

Työmatka Pariisiin: politiikan kulisseissa

Published 25.2.2017 by ainosalminen

Tämän pöydän takana työskentelevät pariisilaiskollegani Ranskan parlamentin alahuoneen täysistuntojen aikana.

Työhöni Europan parlamentissa on aivan ensimmäisiä kuukausia lukuun ottamatta aina liittynyt matkustelu. Olenpa sitten koordinoinut täysistuntojen äänestyksiä tai laatinut niiden pöytäkirjoja, säännöllinen reissaaminen Strasbourgiin ja Brysseliin on kuulunut toimenkuvaan. Vaihtelu virkistää, joten olinkin todella innoissani, kun kuulin mahdollisuudesta päästä työvierailulle Pariisiin tutustumaan siihen, miten Ranskan parlamentin alahuoneen pöytäkirjayksikkö toimii.

Esimieheni henkilökohtaisten kontaktien kautta saimme kutsun Pariisiin. Kun parlamentin hallinto näytti vihreää valoa vierailullemme, tulikin jo kiire lähteä, sillä lähestyvien presidentin- ja parlamenttivaalien vuoksi Ranskan parlamentin lainsäädäntökausi loppuu jo helmikuussa.

Helmikuun toisella viikolla, muutaman päivän varoitusajalla kuusihenkinen delegaatiomme lähti suurnopeusjunalla kohti valon kaupunkia.

img_0215

Tutustumiskierros Palais Bourboniin pariisilaiskollegojen johdolla.

Ensikosketus pariisilaiskollegoihin otettiin lounaspöydän ääressä, mitenkäs muuten! Hyvän omantunnon lounas ”Menu bonne conscience”, joka lupasi makuelämyksiä vähillä kaloreilla, vaikutti hyvältä vaihtoehdolta, sillä illaksi oli tiedossa lisää herkuttelua. Tutustuminen puolin ja toisin sujui mutkattomasti ja juttu luisti. Kollegamme hallitsivat hekin useampia kieliä, vaikka eivät niitä omassa työssään suoraan kenties tarvitsekaan. Löytyipä joukosta jopa jonkin verran suomea osaava henkilö! Ensimmäinen päivämme Pariisissa alkoi siis aivan loistavasti hyvän ruoan äärellä ja mielenkiintoisessa seurassa.

Päivän virallisempi ohjelma alkoi täysistuntosalin lehtereillä. Pääsimme seuraamaan hallituksen kyselytuntia. Puhetta johti vuonna 2012 alahuoneen puhemieheksi yli 30-vuotisen edustajanuransa päätteeksi valittu Claude Bartolone. Hän piti tiukasti huolta puheaikojen noudattamisesta. Kello tikitti ja nuija kopahti. Tästä voisivat omankin parlamenttini puhemiehet ottaa oppia!

Toinen istuntosalin komeista sisäänkäynneistä.

Täysistunnosta minulla ei ole kuvia, sillä turvallisuussyistä käsilaukut, puhelimet, kamerat ja jopa herrasmiehiltä puvuntakin taskusta usein löytyvä kuulakärkikynäkin oli jätettävä narikkaan ennen metallinpaljastuslaitteen läpi kulkemista. Seuraavana aamuna ennen istunnon alkamista pääsimme paremmin tutustumaan historialliseen Palais Bourboniin ja johan alkoi kamera räpsyä!

Palais Bourbonissa sijaitsee istuntosali, kansalliskokouksen käsittämättömän komea kirjasto ja toinen toistaan upeampia saleja ja käytäviä. Kaiken tämän hulppeuden keskellä saavat kollegamme työskennellä, täyttää aistinsa ihailemalla Delacroix’n ja muiden taiteilijoiden teoksia. He nousevat marmoriportaita pitkin työhuoneisiinsa, joissa korkeiden kattojen alla sekoittuvat moderni teknologia ja antiikkihuonekalut. Kyllä kelpaa lepuuttaa katsettaan työn lomassa, kun ikkunasta voi ihailla Pariisin valoja!

Jokaisessa työssä on toki hyvät ja huonot puolensa. Turha ryhtyä kadehtimaan. Kysyinkin eräältä kollegalta, tottuuko tuohon kaikkeen loisteeseen. Hän vakuutti, että kyllä tottuu. Alkuun häneltäkin leuat olivat tosin loksahtaneet monesti auki tajutessaan, minkälaisessa ympäristössä hän tulisi työtään tekemään.

Hôtel de Lassay’n ja Palais Bourbonin yhdistävässä hallissa (Salle des Pas-Perdus tai toiselta nimeltään Salon de la Paix) kansalliskaartin nuoret ja ryhdikkäät sotilaat univormuissaan muodostivat kunniakujan puhemiehelle, joka kiirehtii Hôtel de Lassay’ssa sijaitsevasta asunnostaan kohti istuntosalia. Tämä perinne on ollut muuttumaton jo Ranskan vallankumouksesta lähtien ja sillä on myös syvempi symbolinen merkitys: se muistuttaa armeijan velvollisuudesta suojella tasavaltaa.

Juttua tästä matkasta riittäisi vaikkapa toiseenkin kirjoitukseen. Jo rakennus itsessään oli upea ja mielenkiintoinen. Historiallisia rakennuksia Pariisissa riittää ja kiinnostus niitä kohtaan on suuri: kerran vuodessa järjestettävät Journées du Patrimoine (Euroopan kulttuuriympäristöpäivät) avaavat mahdollisuuden päästä kurkistamaan muina aikoina kiinni pysyvien ovien taakse. Jonot kiertävät usein koko korttelin!

Toki meidän vierailuumme kuului tässä mainittujen kohokohtien lisäksi paljon arkisempaakin toimintaa. Kuuntelimme esitelmiä, tutustuimme tietotekniikkaan ja kävimme keskusteluja työmenetelmistä. Kollegamme lupasivat tulla vastavierailulle. Toivottavasti pystymme tarjoamaan heille yhtä antoisan tutustumiskäynnin kuin mistä itse saimme nauttia.

img_0136

Kun kuusi herkkusuuta lähtee Pariisiin, niin pitkä päivä päättyy pitkään illalliseen!

Tunnustus blogilleni

Published 11.2.2017 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jutun kuvituksena tämän talven maisemia Luxemburgista.

Sain blogitunnustuksen Hollannissa asuvalta Anulta. Kiitos, Anu. Tiesitkö muuten, että olet yksi blogini vanhimmista seuraajista?

Anu on juuri vaihtanut bloginsa nimeä ja aihepiiriä. Matkakuume-blogista on muuttuneen elämäntilanteen myötä tullut Mielilandia ja matkakertomuksista siirrytty tarinoihin opiskelusta ja asumisesta Hollannissa. Toimittajana Anu hallitsee suvereenisti suomen kielen, mikä on minulle tärkeä juttu mielenkiintoisen ja viihdyttävän sisällön lisäksi.

Haasteen ideana on, että tunnustuksen saanut bloggaaja kertoo oman blogitaipaleensa alusta, antaa vinkkejä uusille bloggaajille ja nimeää kymmenen uutta blogitunnustuksen saajaa. Edellisen tunnustuksen sain syksyllä 2015, ja siihen liittyvän kirjoitukseni ja vastaukset kysymyksiin löydät täältä.

Näin Anu perusteli tunnustuksen antamista minulle:

”Viisi kymppiä lasissa -blogia kirjoittaa blogin nimen mukaisesti viisikymppinen Aino, joka työskentelee ja asuu Luxemburgissa. Blogi kertoo siitä ”mitä milloinkin mieleen tulee”, ja just hyvä niin! Aino on asunut yli parikymmentä vuotta nykyisessä kotimaassaan, minkä vuoksi ihastelen aina sitä, miten iskevää ja hyvää suomea hän kirjoittaa.”

Tämä kävi kyllä suoraan sydämeen! Meillä on siis Anun kanssa yhteistä rakkaus äidinkieleemme, mikä ulkomailla asumisen myötä on ainakin minulle on noussut suomalaisuuteni kulmakiveksi. Tarvitsen suomea tietenkin työssäni mutta ylläpidän identiteettiäni ennen kaikkea kulttuurin – lukemisen ja kirjoittamisen – kautta. En myöskään halua täysin pudota kelkasta kielen muuttuessa, vaikka en kaikista uutuuksista varauksetta iloitsekaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oma blogini on nyt hieman runsaat 2,5 vuotta vanha – ei siis enää lapsenkengissä, mutta sanottaisiko vaikka teini-ikäinen. En tiedä, onko minusta siten ketään neuvomaan, kun omakin blogipolku on välillä ollut hieman mutkainen ja horisontti kadoksissa. Jos bloggaaminen yhtään kutkuttaa, niin rohkeasti vaan mukaan. Tämä on mukavaa ”matalan kynnyksen” kirjoittamista. Jokaisella meillä on oma äänemme ja kivoja juttuja jaettavana. Oman, pienenkin lukijakunnan muodostuminen ottaa aikansa, mutta odottaminen kannattaa sillä yhteisöllisyys on blogimaailman suola! Tämä olkoon se viisaus, jonka jaan kanssanne.

En siis lähde muita ohjeita antamaan, mutta vinkkaan kourallisesta blogeja, joista erityisesti pidän. En ole edes varmentanut, onko haaste jo näiden kirjoittajien kohdalle osunut! Vaikka ei olisi, niin haasteeseen osallistuminen on toki vapaaehtoista. Ilo lukea näitä kirjoituksia on iso ja sen ilon haluan jakaa. Uusien kiinnostavien blogien löytäminen on ihanaa, ja siinä mielestäni onkin yksi näiden blogihaasteiden eduista. Lumipalloefekti lähtee käyntiin ja hyvä kiertää 🙂

img_0104

Tässä ihania blogeja, olkaa hyvä!

Viherjuuria: Kölnissä blogia (ja lastenkirjoja!!) kirjoittavaan Heidiin sain ilokseni tutustua bloggaajatapaamisessa Mainzissa joulukuun alussa. Heidin persoonan valoisuus loistaa läpi hänen teksteistään. Tästä blogista löytyy ulkosuomalaisen arkea, kirjoitushommia, leipätyötä ja nuoren aviovaimon auvoisaa onnea. Oikea hyvän mielen blogi 🙂

Pariisin lumo: Tämänkin blogin kirjoittajan tunnen henkilökohtaisesti. Nepotismi kunniaan! Pariisille omistettua matkablogia pitää siskoni Tuula. Tuula reissaa paljon ja kertoo seikkailuistaan myös toisessa blogissaan Soolona maailmalla. Miten häneltä riittääkään aikaa sekä matkustaa että kirjoittaa!! Pariisi on minulle rakas kaupunki, ja on mielenkiintoista tutustua siihen myös toisen ihmisen silmin. Tuulan blogeissa on hyviä vinkkejä ja paljon kulttuuria.

Martan Matkassa: Nyt ollaan Sveitsissä ja Genevessä. Vuoristoa, kaupungin sykettä, kulttuuria – kaikkea mistä pidän. Martta nauttii elämästään ja kirjoittaa siitä innostavasti. Positiivisuus edellä mennään tässäkin blogissa. Kuvitus on myös upea, Sveitsistä nyt ei huonoja kuvia taida saadakaan! Martta on itseni kaltainen 40+ -bloggaaja, ja elämänkokemus kuuluu rivien välistä.

Jaa määkö Pariisitar: Tämä tamperetar ja hänen uudenkarhea bloginsa ovat juuri nyt tutustumisen alla. Taas ollaan siis Pariisissa – ei ihme, itsekin siellä asuneena aihepiiri vetää minua puoleensa aina vaan. Huumori kukkii, kun tämä kirjoittaja jakaa kokemuksiaan ranskalaisten letkeästä elämäntavasta ja hiuksia pystyyn nostattavasta byrokratiasta. Tämä blogi tuntuu heti löytäneen oman äänensä!

 photo bloggeraward.jpg

Tässä vielä Blogger Recognition Award -tunnustuksen saajan ohjeet, jos haluatte haasteeseen osallistua:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Hurmaava Bryssel

Published 5.2.2017 by ainosalminen

Notre Dame du Sablon – goottilaistyylinen kirkko

Siitä oli toden totta aivan liian kauan, kun olin viimeksi Brysselissä ihan vain huvin vuoksi, turistina. Torstaina kuitenkin nappasin kaksi kärpästä yhdellä iskulla – tapasin ystävän ja vietin omaa laatuaikaa suurkaupungin sykkeessä. Reissu oli vain yhden ylimääräisen yön pituinen, mutta todella ihana piristysruiske monesti turhan tutuille urille jumittuvaan elämääni.

Työmatkat Brysseliin kuuluvat toimenkuvaani useamman kerran vuodessa. Täysistunnot ja muut tärkeimmät kokoukset, kuten Euroopan keskuspankin pääjohtajan vierailut talous- ja raha-asioiden valiokunnassa, edellyttävät paikalla oloa. Suuri osa muista kokouksista on onneksi mahdollista hoitaa etänä nykyteknologian avulla.

Petit Sablonin puisto ja sen suihkulähde

Useimmiten hektisen työrupeaman jälkeen ainoa ajatus on päästä nopeasti kotiin lepäämään. Se on välillä kuitenkin vain haave. Brysselin iltaruuhka kuitenkin venyy helposti jopa yli 50 km pituiseksi, aina Namuriin saakka. Huonokuntoinen E411 moottoritie on surullisen kuuluisa rekkajonoistaan ja routavaurioistaan. Kun sieltä sitten pääsee kotisohvalle, väsymys on taatusti tuplaantunut.

Tämän viikon istunnon jälkeen tein siis toisin ja hyvin teinkin! Väsymys katosi hetkessä, kun parlamentin rakennukset vaihtuivat monikulttuurisen Brysselin ränsistyneeseen charmiin ja mielenkiintoiseen arkkitehtuuriin. Vaihdoin tarkoituksella hotelliakin toiseen kortteliin, jotta pääsisin irti työmoodista. Näkymät The Hotelin 18. kerroksesta yli läntisen kaupungin olivat huimat. Tarjolla olisi ollut spa-osasto hammameineen ja saunoineen, mutta citylife veti enemmän puoleensa.

Lähdin kiertelemään Louisen ja Ixellesin katuja, poikkesin muutamassa hulppeassa putiikissakin, mutta mitään en ostanut. Kuuntelin raitiovaunujen kolinaa, ihastelin värikästä katuelämää ja poikkesin sadekuuroa pakoon lasilliselle paikallisten seuraan. Ainoa hankintani oli hieman myöhemmin Grand Sablonin aukion reunalla sijaitsevasta Pierre Marcolinin suklaapuodista ostamani herkut. Aukiolla on kaikkien suurten suklaatalojen myymälät, mutta oma suosikkini on jo monet vuodet ollut Marcolini. Konvehdit ovat pieniä ja somia ja tietenkin taivaallisen hyviä!

Illan tullen tapasin ystäväni ja suuntasimme perinteiseen italialaisravintolaan lähellä hotellia. Al Piccolo Mondo rue Jourdanilla on jo eräänlainen instituutio, monet kuuluisuudet ovat viettäneet siellä iltaa, mistä todistavat lukuisat valokuvat seinillä. Perheomistuksessa oleva paikka on suosittu ja pöydissä näytti olevan paljon vakioasiakkaita. Hyvässä seurassa ja hyvän ruoan äärellä aika kului kuin siivillä ja kun talo tarjosi meille vielä aterian päätteeksi lasilliset kuohuvaa, maistui elämä aika makealta.

Perjantain sää oli lähes keväinen vaikka tuuli puhalsikin välillä navakasti. Erosin ystävästäni laiskan aamun jälkeen ja suuntasin kohti kulttuuririentoja. Museoita, näyttelyjä ja tapahtumia ei Brysselistä puutu. Valinnan vaikeutta! Kollegan suosituksesta kävin tutustumassa ING Art Centerissä viimeistä viikkoa esillä olleeseen Guggenheim-säätiön näyttelyyn nimeltään Full Abstraction. Esillä oli 1940 – 1960 -lukujen abstraktia taidetta Atlantin molemmilta puolilta. Erittäin mielenkiintoinen näyttely. Taitelijoista mainittakoon Max Ernst, Marcel Duchamp, Jackson Pollock ja Adolph Gottlieb. Kellarikerroksessa oli lisäksi esillä aikajana, joka esitteli Solomon ja Peggy Guggenheimin elämäntarinaa, sekä arkistokuvista ja filminpätkistä koostettu videoesitys.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdin kotimatkalle ja onnistuin välttämään pahimmat ruuhkat. Seuraava tilaisuus jäädä töiden jälkeen Brysseliin olisi jo kuukauden kuluttua. Saapa nähdä, teenkö niin vai menenkö jonnekin muualle. Lähistöllä on useampiakin viehättäviä paikkoja, jotka ovat tutustumisen arvoisia ja jotka (häpeä tunnustaa) yli 20 vuodenkin jälkeen ovat minulle täysin tuntemattomia. Vinkkejä otetaan vastaan 🙂

Maan uumenissa maanmiesten kanssa

Published 31.1.2017 by ainosalminen

Koko keskustan alitse kulkeva 900 metriä pitkä 1960-luvulla rakennettu yhdystunneli jätevesiä varten. Toimii tarvittaessa myös väestönsuojana. 

Runsas viikko sitten sunnuntaina kylmän ja aurinkoisen päivän jo vaihtuessa iltaan liityin parinkymmenen muun suomalaisen seuraan ja lähdin tutustumaan maanalaiseen Luxemburgiin. City tunnels Luxembourg -kiertokävelyn oli järjestänyt Finnish-Luxembourg Society eli tuttavallisemmin Finlux-seura. Seura on koonnut yhteen suomalaisia ja järjestänyt monipuolista toimintaa jo vuodesta 1993 lähtien. Seura oli siis jo ollut olemassa kahden vuoden ajan minun saapuessani Luxemburgiin.

Varjoja yössä

Liityin FinLux-seuran jäseneksi vasta vuosi sitten. Vaikka lähimmät ystäväni ovat täällä suomalaisia, en sen kummemmin ole liikkunut Luxemburgissa maanmiesteni joukossa. Kun omia lapsia ei ole, ei ole myöskään niitä suhteita, jotka syntyvät heidän kauttaan tai koulun toiminnan välityksellä luonnikkaasti vanhempien välillä. Taisin myös ensimmäisten kuukausien aikana heti töissä saada yliannostuksen suomalaisten seuraa, joten vapaa-aikana en yhdistystoimintaan kaivannut.

Kun aloin taannoin tutkia FinLux-seuran toimintaa, totesin että siellähän oli paljon kaikkea mukavaa, niin vierailuja lähelle ja vähän kauemmaksikin kuin kulttuuririentojakin (esim. suomalaista stand up -komiikkaa!). Tuumasta toimeen. Liityttyäni jäseneksi tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistuin. Eikä jää viimeiseksi!

Kahden viikon kuluttua ohjelmassani on nimittäin taas FinLuxin organisoima kiertokävely. Teemana on Latin inscriptions: Luxemburgin kaupungin historiaan tuhannen vuoden ajalta tutustutaan 16 latinankielisen muistotaulun kertoman tarinan kautta. Opastuksesta vanhassa kaupungissa huolehtii kaupungin matkailutoimisto. Kierros kuuluu matkailutoimiston tilausvalikoimaan ja sen reitin ovat opintojensa ohessa suunnitelleet Athénéen eli klassisen lukion opiskelijat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luxemburgin keskustassa sijaitsevan Place d’Armesin alla on vanha kaivo, jonka pohjalla – 54 metrin syyvyydessä – olimme.

Entäpä sitten ne tunnelit. Kierroksen järjesti Luxemburgin linnoitushistorian ystävät -niminen yhdistys. Oppaamme Patrick Schaul tunsi tunnelit ja maansa historian kuin omat taskunsa. Saimme rutkasti tietoa tältä mukavalta herrasmieheltä, joka jo haaveili ensi vuonna edessä olevasta eläköitymisestään. Näin hänellä olisi enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleen ja opastamiselle.

Tunneleissa oli vuoroin lämmintä ja kosteaa (suhteellinen käsite, mutta 11 astettakin voi tuntua lämpimältä kun ulkona oli pari astetta pakkasta) ja kylmää ja kosteaa. Valoa saatiin ensin taskulampuista ja kynttilöistä sekä uudemmissa tunneleissa sähkölampuista.

Vanhimmat tunnelinpätkät olivat osa Fort Bourbonin linnoitusta, jonka ranskalaiset  rakensivat kuuluisan sotilasarkkitehtinsa Vaubanin johdolla vuonna 1685. Linnoitusta laajensivat ja muokkasivat valloittajat kukin vuorollaan aina 1800 luvun lopulle saakka, jolloin se määrättiin suurvaltojen päätöksellä purettavaksi. Luxemburgia kutsuttiin tuolloin jopa ”pohjoisen Gibraltariksi” – niin valtavat nuo linnoitukset aikoinaan olivat.

Se, mitä niistä nykyisin on jäljellä, kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Osaan niistä pääsee tutustumaan kuka tahansa lipun ostamalla, mutta meidän retkemmepä olikin todellinen VIP-kierros. Vaikka linnoitushistorian ystävät järjestävät ympäri vuoden erilaisia kierroksia maan alla ja sen päälläkin, ei tavallinen Luxemburgissa kävijä taida niille eksyä. Tämä kokemus olisi minultakin jäänyt taatusti väliin ilman FinLux-seuraa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oppaana Luxemburgin linnoitushistorian ystävien yhdistyksen Patrick Schaul.

Kuin kala vedessä

Published 13.1.2017 by ainosalminen

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat. Blogi on ollut jonkin sortin keskitalven horroksessa, mutta tästä se taas lähtee!

Joululoma tuli ja meni. Kinkkukiloja ei kertynyt, vaikka vähän herkuttelinkin. Liikuin jonkin verran, en kävelyä kummempaa mutta pimeästä vuodenajasta ja lumettomasta luonnosta huolimatta happihyppelyt olivat nautittavia. Sopii hyvin alkuvuoden teemaan,  kuntoilu ja elämäntaparemontit ovat taas SE juttu. Minun tammikuuhuni ei tällä kertaa kuulu ryhtiliike tai kiristely vaan ihan puskan takaa yllättäen löytynyt liikunnan ilo.

Keväällä vaihdoin salia ja tuttuun tapaani käytin sielläkin valmentajan palveluja. Treenit Julienin kanssa olivat rankkoja,  rautaa nostettiin miesmäisesti. Syksyllä Julien vaihtui Meghaniin, nuoreen ranskattareen jonka kanssa tein kehonpainotreeniä ja pilatesta. Mukavaa vaihtelua! Viimeisten maksettujen treenien jälkeen päätin kuitenkin olla uusimatta sopimusta. Halusin kokeilla, miten onnistuisin saamaan peffani ylös sohvasta ilman, että kalenterissa on merkintä treeneistä.

No, miten on sujunut? Kiitos hyvin! Olen tehnyt uuden yllättävän aluevaltauksen liikunnan saralla. Olen aloittanut uintiharrastuksen ja löytänyt samalla liikunnan ilon. Havahduin toissapäivänä töistä tultuani, että sohvaan heittäytymisen sijasta HALUSIN lähteä uimaan! Samalla tajusin, kuinka monesti olin lähtenyt salille vain ja ainoastaan sen vuoksi, että treffit valmentajan kanssa oli sovittu. Homma oli välillä aika takkuista, vaikka treenien jälkeen olikin voittajaolo. Olisi ehkä pitänyt jo aiemmin kokeilla muitakin lajeja ja tapoja harrastaa liikuntaa.

img_4848

Iloinen uimari!

Uskaltauduin uimahallille tammikuun alussa hyvän ystäväni seurassa. Lähihallini Pidal on tässä aivan naapurissa, pääkadun toisella puolella. Naurettavaa, etten ole siellä aikaisemmin käynyt kuin spa-osastolla, vaikka olen tässä kulmalla asunut jo yli kymmenen vuotta! Ero vanhoihin kokemuksiini uimahalleista, joissa kloori löyhkäsi ja sai silmät punottamaan, on huimaava. Taustalla soi letkeä poppi, neonvalot on himmennetty ja loppuillasta altaassa on hyvin tilaa. Pakollisen varusteena on uimalakki ja lisäksi hankin uimalasit. Ne vasta kätevät pelit ovatkin!

Tekniikkaa on vielä hieman hiottava, jotta uimisesta tulisi soljuvampaa. Saan neuvoja ystävältäni, joka käy parhaillaan aikuisten kertauskurssilla. Lajiin löytyy myös netistä käteviä tutoriaaleja, jos ei itse ehdi kurssille tai saa vinkkejä kavereilta.

Olo uintireissun jälkeen on taivaallinen. Illallinen on parasta olla valmiina odottamassa, sillä nälkä on kotiin palattua kova ja sitten alkaakin jo ihanan raukea väsymys tuntua koko kropassa. Silmät lupsuvat ja nukkumatti kutsuu. En muista koska olisin viimeksi niin makesti nukkunut kuin näiden uintireissujen jälkeen. Seuraavana päivänä vuoteesta pinkaisee ylös notkea emäntä, toista oli (liian?) kovien lihastreenien jälkeen. Monipuolinen laji tämä uinti, lihashuoltoakin tulee siinä ihan itsestään mukana.

Salikortti on toistaiseksi voimassa huhtikuun loppuun, joten sielläkin tulee varmaan vielä käytyä. On mukavaa mennä ja harrastaa vapaasti ja mielitekojaan seuraten. Tällä viikolla on tullut liikuntakalenteriin toistaiseksi kolme merkintää: maanantaina lounastunnilla kollegoiden kanssa tunnin rivakka kävely, keskiviikkona 40 minuuttia uintia ja tänään perjantaina salilla ohjattu puolen tunnin venyttely. Vielä on viikonloppu aikaa vaikkapa ulkoilla tai kenties lähteä kokeilemaan pitkästä aikaa joogaa, jos luvatut lumimyrskyt nyt todella iskevät Luxemburgiin eikä ulos ole asiaa.

Vierivä kivi ei sammaloidu – olkoon tämä ohjenuorani!

 

Näissä maisemissa kävelin maanantaina – luonto on Luxemburgissa aina lähellä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Treenifiilis

Terveys, liikunta, nautinto, ilo

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin