Pariisin kevät

Published 12.5.2015 by ainosalminen

Vietin vappuviikonlopun Pariisin sateisen taivaan alla. Aurinko pilkahti taivaalta sunnuntai-iltapäivänä, joten muutaman aurinkoisemmankin kuvan sain napattua. Edellisestä Pariisin reissusta olikin kulunut varmaan yli vuosi, jos ei suorastaan kahta! Hui kauhistus, niin pitkään! Näin ei saa enää tapahtua. Kyllä ihanaan Pariisiin pitäisi matkustaa vähintään vuosittain. Matka sinne Luxemburgista suurnopeusjuna TGV:llä kestää vain 2 tuntia ja 10 minuuttia. Ensimmäiset 40 minuuttia Metzin kaupunkiin madellaan paikallisjunan tahtiin ja sieltä sitten kiihdytetään täyteen nopeuteen ja Pariisin Gare de l’Estille saavutaan puolentoista tunnin kuluttua. Juniin kannattaa varata paikat niin aikaisin kuin mahdollista. Superedullisia hintoja on saatavana vain rajoitetusti ja vain tietyille päiville ja ajankohdille. Näen usein mainoksia 25 euron menopaluusta, mutta omalle kohdalle niitä ei koskaan ole sattunut. Ranskan valtionrautatiet SNCF on surullisen kuuluisa myöhästymisistään, mutta omat matkani tällä kertaa sujuivat lähes täydellisesti – eihän akateemisen vartin pituista myöhästystä menomatkalla edes lasketa 🙂

Olin tällä kertaa valinnut hotellin 12. kaupunginosasta Gare de Lyonin kulmilta. Seutu on aseman läheisyydestä huolimatta rauhallinen (kaikki on suhteellista, mutta tämä siis Pariisin mittakaavassa). Olen monesti majoittunut aivan Bastille’n aukion kulmilla, ja siellä on ilta- ja yöelämä varsinkin kesäaikaan niin vilkasta, ettei jalkakäytävillä mahdu kulkemaan.  Hotellini Ibis Gare de Lyon Ledru Rollin oli erittäin siisti, se oli selvästi remontoitu hiljakkoin. Se ei myöskään ollut jättimäisen suuri, vain 119 huonetta. Esim. Bastille’n ja Grenellen Ibis-hotelleissa huoneita on yli 500, joten ei ole ihme, että julkiset tilat (vastaanotto, aamiaishuone, aulan wc:t) näissä hotelleissa ovat jatkuvassa kaaoksessa. Olen käyttänyt Ibis-hotelleja jo parikymmentä vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja niissä on aina ollut suomalaismatkailijaa ilahduttava täkki vuoteessa. Ei edellenkään ole harvinaista, että ranskalaisesta hotellista löytyy villapeite ja lakana -yhdistelmä. Sänky oli erinomainen, kylpyhuone pieni mutta erittäin käytännöllinen (jopa seinässä ollut hiustenkuivaaja oli tehokas) ja aamiaisbuffet riittävä.

Lähellä oli kolme metroasemaa ja siis useampikin linja pikametro RER mukaan lukien valittavana. Hotellille oli myös suora yhteys linjaa 5 käyttäen sekä Gare de l’Estille että Gare du Nordille. Todella kätevää eikä seitsemän aseman pituinen matka kestänyt varttituntiakaan.

Jean-Paul Gaultier’n näyttely

Ohjelmassa oli päämäärätöntä kävelyä, kuten Pariisissa aina.  Näkemisen arvoista on arkkitehtuurin, pikkukauppojen, puistojen ja aukioiden lisäksi tietenkin itse ihmiset. Kaduilla voi bongata julkkiksia (näyttelijä André Dussollier, joka on juuri saanut parhaan teatterinäyttelijän Molière-palkinnon roolistaan näytelmässä Novecento), havainnoida viimeisimpiä muodin tuulahduksia tai vain ihmetellä ihmisten tyylikkyyttä ja uskallusta. Miten täysmusta asukin voi näyttää niin ”värikkäältä” pariisittaren päällä?

Muotia kävin sitten katsomassa ihan haute couture -tasollakin. Grand Palais’ssa on käynnissä Jean-Paul Gaultier’n retrospektiivinen näyttely. Näytteille on asetettu niin merimieskuosia, punk-kauden vaatteita kuin niitä tötterötissimallejakin. Korsetit ja joukko SM-vaikutteisia asuja oli sijoitettu erityiseen punasävyiseen huoneeseen, jossa oli mahdollista jopa tirkistellä rei’istä mallinukkien toimia 🙂 Komea ja epätyypillinen näyttely, jossa oli hyödynnetty myös uusia teknologioita ja saatu mallinuket puhumaan ja ilmehtimään! Suosittelen muodista ja Gaultier’sta pitäville, näyttely on avoinna 3. elokuuta saakka. Liput kannattaa niin Grand Palais’hen kuin kaikkialle muuallekin Pariisissa hankkia etukäteen. Turistikaudella ja varsinkin viikonloppuisin jonot ovat törkeän pitkät.

Toinen etukäteen suunniteltu vierailu suuntautui uudenkarheaan Fondation Vuittoniin kaupungin länsilaidalla, Bois de Boulognessa, upean vehreän Jardin d’Acclimatationin kyljessä. Nykytaiteen museon on suunnitellut Frank Gehry ja se avattiin Ranskan presidentin toimesta viime lokakuussa.

Kuva- ja veistostaide ei ole itselleni taidemuodoista ykkösijalla, enkä ole sen tuntija. Nykytaiteessa viehättää kuitenkin se, että vaikka salien läpi tulee välillä kuljettua ihmetellen, kuka on päättänyt näiden toinen toistaan kummallisempien tai banaalimpien teosten olevan ’taidetta”, niin sitten törmää siihen yhteen teokseen, josta ei saa silmiään irti.

Vuittonin säätiön jo vuosikymmeniä keräämistä teoksista oli esillä vain osa, joten kenties pysyvissäkin näyttelysaleissa muutoksia on tiedossa aina silloin tällöin. Vaihtuvan näyttelyn nimenä oli Les cléfs de la passion – intohimon avaimet. Näyttelyssä oli läpileikkaus teoksista, jotka oman aikansa moderniuden kautta ovat muuttaneet historiaa. Teoksia oli lainattu yksityiskokoelmista ja museoista kautta maailman. Joukossa oli myös Akseli Gallen-Kallelan Keitele-sarja neljän maalauksen voimin sekä Helene Schjerfbeckiltä omakuvasarja. Pieni käsiesite oli saatavana ranskan lisäksi ainakin englanniksi ja se oli yllättävänkin tiivis tietopaketti. Näyttely kestää heinäkuun 6. päivään saakka.

 

Fondation Vuitton – kuin lasinen laiva.

Muita paikkoja, joihin tuli kävellessä puolivahingossa eksyttyä:

Ranskan kansalliskirjasto eli François Mitterandin kirjasto. Rakennus oli jättiläismäinen ja moderni. Lukusaleja aihepiirien mukaan, tutkijankammioita ja arkistoja sekä kerroksittain hallintoa. Kirjastossa oli myös pieni kirjakauppa ja vaihtuvia näyttelyitä. Kävin katsomassa Edit Piafin elämästä kertovan näyttelyn. Suurensuuri se ei ollut, mutta mielenkiintoinen. Opiskelijoiden ja tutkijoiden kansoittamassa tutkimuskirjastossa ei yllätyksekseni ollut laisinkaan langatonta nettiä. Ranskassa wifi ei todellakaan ole itsestään selvä juttu, mutta tuossa modernissa tiedon valtakunnassa sen poissaolo hämmästytti. Esim. Fondation Vuittonista wifi löytyy.

Institut du Monde Arabe. Käynnissä oli parikin mielenkiintoista näyttelyä, joten eipä ollut ihme, että iltapäiväteen aikaan pihalla kiemurteli sen verran pitkä jono, että livahdin vain sisään kahvilan ovesta ja nousin hissillä ylimpään kerrokseen. Sieltä voi kattoterassilta ihailla näkymää yli kaupungin. Museossa on siis myös kahvila ja kattoterassin yhteydessä ravintola.

Sama juttu joka käynnillä Pariisissa, niin paljon nähtävää ja niin vähän aikaa! Yhdelle käyntikerralle on kuitenkin turhaa yrittää saada mahtumaan kaikkia näyttelyitä ja museoita. Jo se, että vaihtaa kaupunkia ja pääsee tuulettamaan pääkoppaansa, tekee hyvää. ”Changer d’air” – sanoisi ranskalainen, vaihdetaan ilmanalaa ja lähdetään reissuun, saadaan uusia ajatuksia, irtaudutaan jokapäiväisistä rutiineista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin

%d bloggers like this: