Unten mailla

Published 1.6.2015 by ainosalminen


Kuinka paljon vuodevaatteita kahden hengen taloudessa tarvitaan?

Varmasti vähemmän kuin mitä meidän huushollissa on. Ruokkosin rankalla kädellä liinavaatekomeroa, kun tajusin siellä majailevan 10 pussilakanasettiä! En aivan päässyt 50 prosentin tavoitteeseeni, mutta lumppukeräykseen lähti 4 settiä. Olipa siellä kasojen alla vielä luultavasti äidin kapioarkusta peräisin olevia pitsikoristeisia tyynyliinojakin. Mielelläni olisin ne säilyttänyt, mutta huomasin yhden ratkenneen saumoistaan, joten ajattelin niiden jo täyttäneen tehtävänsä.

Uutisissa luvataan ensi viikonlopuksi kunnon helteitä, yli 30 astetta. Nappasin saman tien sängystä pois talvisen untuvatäkin ja sujautin tilalle juuri ostamani  kevyemmän täkin. Valitsin kaupasta Ranskassa valmistetun Dodo-merkkisen synteettisen täkin, jonka luvataan olevan nappivalinta hikoilevalle nukkujalle. Kesä ja helteet tulossa, hormoneilla ole asiaan osaa eikä arpaa 🙂

Täkkivalikoimaan tutustuessani jäin miettimään, miksi pintakankaan miellyttävyyttä ja pehmeyttä korostetaan myyntivalttina. Eihän sitä pussilakanan läpi tunne!! Vai vieläkö jotkut nukkuvat ilman lakanaa tai pussilakanaa, täkki suoraan iholla?


Alkuvuodesta pohdin ohimennen riittävän unen tärkeyttä yleensäkin ja erityisesti painonpudotukseen liittyen. Tällä hetkellä nukun vähintään kohtalaisesti. Kaikki yöt eivät ole toistensa kaltaisia, välillä uni ei tahdo tulla, välillä se katkeaa öisiin vessareissuihin tai sateen hakatessa kattoikkunoihin. Aina ei ole helppoa saada uudestaan unen päästä kiinni myöskään miehen lähtiessä tai palatessa töistä aamun varhaisina tunteina. Mutta se on tätä elämää!

Vinkit yöunien laadun parantamiseen lienevät kaikkien tiedossa. Huone pimeäksi, ilta-aterialla hyviä hiilareita, nukkumaan tarpeeksi aikaisin ja tarvittaessa vielä tabletti tai pari magnesiumia levottomien jalkojen rauhoittamiseksi.  Unohtaa ei sovi myöskään päätelaitteiden sulkemista, sillä niiden sininen valo häritsee melatoniinin tuotantoa. Itse en välitä iltaisin niinkään katsoa televisiota, mutta tietokone on kyllä aina käden ulottuvilla. Tätä pitää yrittää petrata.

Kotirauhan säilyttämiseksi ja oman unentuloni edistämiseksi hankin miehelle langattomat kuulokkeet television katselua varten. Näin minun ei tarvitse motkottaa melusaasteesta, ja hän voi nauttia aistit avoinna takaa-ajoista ja galaksien välisistä räjähdyksistä. Television valon vältän siirtymällä lukunurkkaukseeni.

Peukut pystyyn, että uusi täkki ja kuulokkeet toimivat yöunien parantajina!

Miehen mukana asuntoon kotiutunut ”home cinema”. Tarkkasilmäisimmät huomaavat oikealla, että meillä on jouhipukki ympärivuotisessa käytössä. En ollut paikalla, kun sisustajanlahjoja jaettiin 😂

2 comments on “Unten mailla

  • Puhut ihan asiasta eli vuodevaaatteiden määrästä.Jostakin luin, että kahdet riittää eli toiset käytössä ja toiset pesussa :). Näin ei todellakaan mulla ole…kyllä kaapit tursuu pussilakanoista .
    Ja kyllä tarkkasilmäisenä huomasin ”jouhipukin” oikealla :).Koristaa siis myös kesäkotia .
    Oikein mukavia hellepäiviä sinulle…täällä Suomessa sataa kaatamalla.
    T:Maija

    • Epävakaista on ollut kevät täälläkin, vasta nyt lupaavat kesäkelejä. Eiköhän ne Suomeenkin jo kohta tule, juhannukseksi viimeistään 🙂
      Kaapit ovat aina liian täynnä, mihin sitä kaikkea tavaraa mukamas tarvitsee… olisi varmasti paikallaan käydä läpi muutkin kuin vuodevaatteet ja vähän ”keventää”.

  • Vastaa

    Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

    WordPress.com-logo

    Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Twitter-kuva

    Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Facebook-kuva

    Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Google+ photo

    Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

    Mielilandia

    - ja joskus vähän muutakin

    I Basically Travel

    Musings and observations of a rucksack traveller

    Martan matkassa

    - ja joskus vähän muutakin

    Viherjuuria

    - ja joskus vähän muutakin

    Vastaisku ankeudelle

    - ja joskus vähän muutakin

    sannan kupla

    Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

    Our Osaka Blog

    A British-Finnish family's experience of living in Japan

    Terkkuja Leilalta Italiasta!

    - ja joskus vähän muutakin

    KOKOVARTALOFIILIS

    Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

    kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

    - ja joskus vähän muutakin

    Ajatuksia Saksasta

    - ja joskus vähän muutakin

    Soolona maailmalla

    Ainahan se on mielessä. Matka.

    Langanlaiha

    - ja joskus vähän muutakin

    %d bloggers like this: