Nuoruuteni Pariisi, osa 2

Published 14.8.2015 by ainosalminen

 

Kuva: ©Tuula Salminen / Soolonamaailmalla

 
Nuoruuteni Pariisin tarinan ensimmäisessä osassa päästiin kuin päästiinkiin junalakosta huolimatta pois  lähiöstä. Pariisin keskustassa minua odottikin täysin erilainen meininki: überporvallisesta ydinperheestä liberaaliin yksinhuoltajaperheeseen! Eikä mihinkään tavalliseen yksinhuoltajaperheeseen. Vuonna 1986 Ranskassa ja eikä edes Pariisissa lienyt kovin tavallista törmätä isän ja pojan muodostamaan huusholliin.

Pari ensimmäistä päivää vietin uudesta perheestä pois lähtevän ruotsalaisen au pair -tytön kanssa samassa huoneessa ja sain häneltä samalla pikakurssin talouden hoitamiseen: silitetyt kauluspaidat viikataan, eikä niitä laiteta henkarille; lattia pestään kaksi kertaa viikossa (eläinten takia); omat pyykit voi laittaa pyykkikoppaan, Mösjöö hoitaa pyykinpesun ja samaan koneeseen mahtuu miesväen kalsareiden sekaan au pairinkin pikkupöksyt 🙂

No kukas tämä tällainen Mösjöö sitten oikein oli? Jean-Christian Ricard ja hänen 5-vuotias poikansa Pierre-François asuivat kahden miehen talouttaan Montparnassen aseman kyljessä. Keittiön ikkunasta saattoi katsella alas raiteille ja seurata Länsi-Ranskaan matkustavien ja sieltä saapuvien touhuja. Aseman ympäristössä oli ja on tietenkin edelleenkin lukuisia bretagnelaisten perustama ravintoloita, joissa tarjoillaan suolaisia ja makeita lättyjä (”crêpes”) ja siideriä palan painikkeeksi. Aikoinaan Ranskan maaseudulta ”isolle kirkolle” lähteneet jäivät useimmiten saapumisaseman nurkille ja muodostivat sinne oman yhteisönsä.  

 JC ja PF, kuten mösjöö itse isä-poika -tiiminsä jäseniä nimitti, elelivät kahdestaan, sillä pojan äiti oli lähtenyt lukuvuodeksi Bostoniin tutkijaksi edellisestä suhteesta syntyneen tyttärensä kanssa. En edes tiedä, olivatko Pierre-Françoisen vanhemmat koskaan asuneetkaan yhdessä, mutta heidän välinsä olivat loistavat. Intellektuelleja ihmisiä ja tohtorintutkinnot plakkarissa molemmilla. JC työskenteli kirjankustantamossa ja PF:n äiti Catherine, kuuluisan matemaatikon Claude Chevalleyn tytär, oli Ranskan kansallisen tutkimusinstituutin CNRS:n tutkija. Olohuoneessa kunniapaikalla oli iso kirjahylly, josta taisi välillä opuksia tipahdella lattiallekin, kun mösjöö lounastunnilla pani tuulemaan rakastajattarensa kanssa sen viereisessä vuoteessa. Asunnon pienuuden vuoksi vain PF:llä ja minulla oli omat huoneet.

Muita perheenjäseniä olivat pitkäkarvainen collie ja vitivalkoinen kissa, joiden karvojen imurointi tummanpunaisesta kokolattiamatosta kävi kyllä treenistä!! Tärkeä henkilö lähipiirissä oli PF:n äidinäiti Sylvie Chevalley. Tämä hienostokaupunginosassa asunut charmantti ja tietenkin erittäin kultivoitunut rouva oli eläkkeellä Comédie française -teatterin kirjaston- ja arkistonhoitajan toimesta. Hänen luonaan vietimme koko perheen voimin joulua ja PF:n kanssa kävimme silloin tällöin vierailulla myös keskiviikkoisin, jolloin ei ollut koulua.  ”Kyllähän JC poikaansa rakastaa, mutta ei hänellä isänlahjoja kyllä ole nimeksikään”, huokasi Mme Chevalley kerran 😄

Tuolle vuodelle sattui yksi Pariisin kylmimmistä ja lumisimmista talvista miesmuistiin. Kaduilla näkyi huvittavia tapauksia, kun mitä ilmeisimmin paikallisilla ei yleensä ollut tarvetta varsinaisille talvijalkineille. Sekä miehiä että naisia liukasteli jalkakäytävillä muovipussit pikkukenkien suojana! Kylmää oli meillä asunnossakin toisinaan, joten senkin vuoksi tutustuin laajasti Pariisin elokuvateattereihin. Jokaisena viikonpäivänä oli aina jossain teatterissa tarjolla opiskelijahintainen lippu. Rahaa ei ollut tuhlattavaksi asti, joten kevään tullen lisäsin kulttuurielämyksiini kirkkojen ilmaiset urkuresitaalit. Joskus sain myös JC:ltä lippuja näytöksiin ja tapahtumiin, mm. Pariisin kirjamessuille.

Kuva: ©Tuula Salminen / Soolonamaailmalla

 

Viikonloppuisin nautiskelin ihanasta rauhasta, sillä ”pojat” lähtivät aina perjantaisin jo heti koulun päätyttyä maalle, JC:n kotikaupunkiin Toursiin. Pientä bilettämistäkin oli silloin ilmassa, kun tiiviin suomalaistyttöjen porukan kanssa istuttiin iltaa tai lähdettiin baarikierrokselle. Sunnuntai-iltana perheen miehet palasivat pääkaupunkiin ja silloin syötiin maukasta grillattua kanaa. Myös muita lihoja löytyi tuliaiskassista, sillä JC oli vakaasti sitä mieltä, ettei koko Pariisista enää löytynyt kunnon lihakauppaa! Tässä asia, joka ei mielestäni ole edelleenkään muuttunut: ranskalaisilla on tiukka mielipiteensä siitä, mistä parasta ruokaa löytyy. Vähän samalla tavalla kuin ymmärtääkseni italialaiset väittelevät parhaasta kahvista 😄

Runsaat kuusi kuukautta vietin Ricardin miesten apurina ja nautin elämästä Pariisin sykkeessä. Hain pojan koulusta kotiin syömään lounastunnilla ja huolehdin hänestä koulun jälkeen, kunnes isänsä palasi töistä. Sen lisäksi siliti pyykit ja pidin kaaoksen hallinnassa asunnolla. Iltaisin ja viikonloppuisin harrastin pienen budjetin huveja, kulttuuria ja ihmisten ja elämänmenon ihmettelyä. Ranskan kieli alkoi luonnistua pikku hiljaa ja yliopistoon palasi seuraavana syksynä monta kokemusta rikkaampi opiskelija. 

Pariisi on minulle edelleenkin rakas matkakohde. En ole haaveillut siellä asumisesta, sillä suurkaupungissa on suurkaupungin ongelmat. Hienoa siellä on aina käydä, ja tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun se on tuossa aivan naapurissa. Ilmaiskonsertit ovat vaihtuneet teatterinäytöksiin ja huone pikkukolmiossa hotellin palveluihin. Kaipa minä itsekin olen hieman muuttunut 😊😊

6 comments on “Nuoruuteni Pariisi, osa 2

  • Ihana kirjoitus. 🙂 En ole itse ollut au pairina, mutta meillä on ollut useita au paireja, koska olen tutkija/akateemikko ja asumme mieheni kanssa eri maissa (Japani-Englanti). Mutta oli kiva lukea kokemuksistasi au pairina. Toivon että moni meidän au pair lähtee meiltä Englannista ja/tai Japanista ja tuntee samoin kuin sinä au pair kokemuksen jälkeen. 🙂

    • Kiitos! Omasta asenteesta riippuu paljon, minkälaisen kokemuksen au pair -vuodesta saa. Ikävää perhettä ja huonoja olosuhteita ei silläkään kyllä saa korjattua. Oma-aloitteisuus ja maalaisjärki vievät jo pitkälle. Minulla on tietenkin aika kullannut monet muistot ja ne harvat huonotkin kokemukset jo jaksavat naurattaa. Varmaa on, että teidänkin perheessä olleet tytöt ovat saaneet tuhdin paketin eväitä elämään reissultaan.

  • Vastaa

    Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

    WordPress.com-logo

    Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Twitter-kuva

    Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Facebook-kuva

    Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Google+ photo

    Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

    Laura's Itinerary

    - ja joskus vähän muutakin

    H niin kuin Hausfrau

    - ja joskus vähän muutakin

    Jaa määkö Pariisitar?

    Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

    Mielilandia

    - ja joskus vähän muutakin

    Martan matkassa

    - ja joskus vähän muutakin

    Viherjuuria

    - ja joskus vähän muutakin

    Terkkuja Leilalta Italiasta!

    - ja joskus vähän muutakin

    KOKOVARTALOFIILIS

    Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

    kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

    - ja joskus vähän muutakin

    Ajatuksia Saksasta

    - ja joskus vähän muutakin

    Soolona maailmalla

    Ainahan se on mielessä. Matka.

    %d bloggers like this: