Loimaalta, päivää!

Published 22.8.2015 by ainosalminen

  
Aikaisemmista kirjoituksista on niille lukijoille, jotka eivät minua henkilökohtaisesti tunne, jo selvinnytkin, että olen kotoisin Varsinais-Suomesta, Loimaalta. Syntyessäni se oli vielä kauppala, kaupunkioikeudet se sai vuonna 1969. Maatalouspitäjä, saviseutua, lukio, amis, kauppaopisto. Torin ympärillä kaikkien pankkien konttorit rivissä, oli KOP, SYP, OP ja Säästöpankki. Juna pysähtyi asemalla ja vei Turkuun ja Tampereelle. Illatsuissa käytiin kesällä tansseissa ja talvella Lintuparvessa, Savikukossa tai Seurahuoneella.

Saviseutua se on vieläkin. Kuntaliitosten ansiosta kaupunki on laajentunut ja väkimäärä kasvanut. Mene ja tiedä, onko kehitys kaikilta osin kuitenkaan mennyt parempaan suuntaan. Tilanne Loimaalla on lienee samanlainen kuin monissa muissakin maaseutukeskuksissa. Pankkeja on torin laidalla vieläkin pari, nimet vaan ovat kovasti muuttuneet. Seurahuone on edelleen pystyssä, muiden kuppiloiden tilalle on tullut uusia. Opinahjoja tuntuu olevan entistä lukuisampia, tai sitten minä en vaan pysy kärryillä kaikkien nimimuutosten kanssa. Yksityiset kauppaliikkeet ja vanhan ajan kauppiaat ovat sulkeneet ovensa ja keskustan tyhjien liikehuoneistojen myytävänä/vuokrattavana-kyltitkin ovat jo ehtineet kellastua. Automarketit ja ketjumyymälät ovat vieneet asiakkaat.

Kuljin kesälomallani läpi Loimaan kaupungin taas kerran, tein huomioitani ja hämmästelin, miten paikan päälle paluu virkistää muistia niin valtavasti. Vanhan ystäväni Marjon tavatessani saan aina pikakatsauksen uusimpiin tapahtumiin ja tarvittaessa paikka-ainesta oman muistini aukkoihin.

  
Sunnuntai-iltapäivänä vietin kaksituntisen aurinkoisen kentän laidalla pesäpallo-ottelua seuraten. ”Kenttä” on kylläkin virallisesti Loimaan pesäpallostadion, mutta ei meillä koskaan muuta nimeä siitä ole käytetty. Mahtaneeko kukaan muukaan moisesta nimikummajaisesta piitata?

Kentän vieressä on yleisurheilukenttä ja toisella puolella on koulurakennus. Näiden välitse ja taitse kulkee pururata. Runsaan kilometrin pituinen valaistu lenkki, jolle talven ja lumen tullen tehdään latu. Pururataa käyn vieläkin Loimaalla käydessäni kiertämässä. Siellä istuin tässä eräänä päivänä kiven nokassa ja muistelin kouluaikoja. Koulurakennus on laitettu uuteen uskoon ja sitä on laajennettu. Koulun kyljessä on uusi komea liikuntahalli, jossa paikallinen korisjoukkue pelaa kotiottelunsa. Kaipa sinne oppilaatkin liikuntatunneilla pääsevät. Itse muistan jumppatunneista nihkeästi sujuneet Cooperin testit, joihin lähdettiin ilman alkulämmittelyä. Ei ollut blogiemännällä lahjoja juoksuun lapsenakaan, eikä tossujen alla pyörinyt hiilimurska auttanut asiaa. Kauhistuksen väristyksiä aiheutti myös korkeushypyn harjoittelu! Kierähdystyylillä menin, sillä kova rautainen rima pelotti enkä uskaltanut sitä selkä edellä lähestyä. Umpihangessa hiihtämistä, kankeita piruetteja ulkojäällä ja kansantanhuja – niitäkin kuului silloin opetusohjelmaan.

Mukaviin muistoihin kuuluvat tietenkin ranskanopettajani innostavat tunnit, joista olen tainnut jossain välissä mainitakin. Kotitalousopettajan erikoislaatuisuudesta ja näennäisestä ankaruudesta huolimatta pidin myös käsitöistä ja ruoanlaitosta. Opimme suurustamaan kiisseleitä ja säästämään tyhjät voikääreet, joita sitten käytettiin paistinpannujen rasvaamiseen. Minulle ja Marjolle annettiin usein tehtäväksi pyöräyttää pullat naistoimikunnan kokoukseen. Olimme tottuneita leipureita ja näin vältimme toisinaan kotitaloustuntien silitys- ja siivousvuorot 🙂 Käsityötunneilla tulos ei aina ollut innostuksen tasolla. Kutomiset ja virkkaamiset sujuivat, mutta poljettavan Singerin käyttö tuotti hieman hankaluuksia!

  
Myös koulun alapiha oli kokenut muodonmuutoksen. Pyörätelineissä olisi riittänyt tilaa useammallekin kaksipyöräiselle, mutta autoparkki sen sijaan oli viimeistä sijaa myöden täynnä. Mopoautoja ja autoja vieri vieressä, mopoja ja kevareita kymmenittäin! Minun kouluaikoinani ei autoja ollut kuin opettajilla, eikä heilläkään kaikilla, sekä muutamalla harvalla lukion kolmasluokkalaisella. Honda Monkey oli silloin kova sana, mutta ei niitäkään ruuhkaksi asti koulun pihalta löytynyt. Kuljettiin jalan, pyörällä tai linja-autolla. Ylipainoisia lapsia ei silloin ollut montakaan.

2 comments on “Loimaalta, päivää!

  • Onko mopoautot ja mopot noin suosittuja Suomessa!? Ei meillä englannissa tai Japanissa nimittäin koulujan pihat tuolta näytä. Oisko tähän syynä suomen a) pitkät koulumatkat, b) huono/kallis julkinen liikenne, c) ruukattomuudesta johtuva helpohko oman ajoneuvon käyttö, vai mikä? Mitä luulet?

    • Uskoisin, että kaikki mainitsemasi syyt voivat selittää moottoriajoneuvojen määrän. Loimaalle tullaan lukioon ympäristökunnista useammankin kymmenen kilometrin päästä, eikä linja-auto aikataulujen ja reittien puolesta ole kaikille ihanteellinen vaihtoehto. Ruuhkia ei Loimaalla tunneta, lääniä riittää. Itse epäilen, että yksi lisäsyy on kyllä mukavuudenhalu. Polkupyörä ei ole nuorten mielestä kai ole niin ”cool”, vaikka Jopo-boomi onkin vallalla. Ihan kaikki kun eivät sieltä matkan takaa kouluun tule, vaan mopo otetaan alle vähän turhan helposti.

  • Vastaa

    Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

    WordPress.com-logo

    Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Twitter-kuva

    Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Facebook-kuva

    Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Google+ photo

    Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

    Mielilandia

    - ja joskus vähän muutakin

    I Basically Travel

    Musings and observations of a rucksack traveller

    Martan matkassa

    - ja joskus vähän muutakin

    Viherjuuria

    - ja joskus vähän muutakin

    Vastaisku ankeudelle

    - ja joskus vähän muutakin

    sannan kupla

    Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

    Our Osaka Blog

    A British-Finnish family's experience of living in Japan

    Terkkuja Leilalta Italiasta!

    - ja joskus vähän muutakin

    KOKOVARTALOFIILIS

    Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

    Kuulumisia Kataloniasta

    Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

    kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

    - ja joskus vähän muutakin

    Ajatuksia Saksasta

    - ja joskus vähän muutakin

    Soolona maailmalla

    Ainahan se on mielessä. Matka.

    Langanlaiha

    - ja joskus vähän muutakin

    %d bloggers like this: