Sairaskertomus

Published 17.11.2015 by ainosalminen

 

Liekö parlamentissa vieraillut Espanjan komea kuningas syynä horjumiseeni rappusissa 🙂

Muistanette elokuisen tapaturman, kun epähuomiossa ajoin pyörällä suoraan päin rautaista tolppaa ja pääsin vasenta rannetta riiputtaen ambulanssilla ensiapuun.

Ranne on toipunut, vaikka ihon alta löytyy vieläkin arkoja kohtia. Siinä hässäkässä tuli ensiavussa huolehdittua vain vasemmasta kädestä, jonka päälle kaaduin. Pari päivää onnettomuuden jälkeen oikea olkapää alkoi vihoitella. Kävin sen takia lääkärissä, sain lähetteen röntgeniin ja ekografiaan, joista ei löytynyt mitään selitystä kivuille. Olkapää oli  röntgenlääkärin diagnoosin mukaan oikein hyvässä kunnossa ikäisekseen. Lääkäri määräsi fysioterapiaa, jossa ehdin käydä 12 kertaa.

Samanaikaisesti osallistuin Lifted-valmennukseen kivuista huolimatta siinä määrin kuin pystyin. Koska materiaalia ja opittavaa oli paljon, pyrin keskittymään kaikkeen muuhun kuin fyysisiin suorituksiin. Kävin toki oman valmentajani kanssa treenaamassa, yläkroppaa tehtiin varovasti ja pienillä painoilla. Liikeradat olivat hieman rajoittuneet, mutta toivoa paremmasta oli. Valmennuksen muut osa-alueet saivatkin täyden huomioni: unen laadun parantaminen, henkisen kantin vahvistaminen, meditointi, tapojen muuttaminen ja uusien opettelu. Tunsin saavani rutkasti tietoa ja inspiraatiota. Ilmoittauduin jatkovalmennukseen, jossa jatkettaisiin entistäkin syvemmälle kaikilla eri osa-alueilla.

IMG_2663

Parlamentin terveysasemalla ensiapua saamassa.

Vaan kohtalo, sattuma tai miksi sitä itse kukin nimittää, tahtoi toisin. Uuden valmennuksen vasta alettua sotkeuduin omiin jalkoihini rappusissa, putosin pyllylleni ja kolautin sääriluuni. Siihen kohosi hetkessä puolikkaan tennispallon kokoinen kupla ja parissa päivässä koko nilkka oli verenpurkaumasta mustana. Sain ensiapua työpaikan sairaanhoitajalta: kylmäkääre, arnikageeliä ja särkylääkettä. Eikä siinä vielä kaikki! Tajutessani kaatuvani nappasin kiinni kaiteesta, ja käsi vääntyi ylös ja taakse ja olkapäästä – aivan, siitä jo ennestään kipeästä – vihlaisi ikävästi. Koko käsivarsi tärisi ja sormia pisteli.

Sairaanhoitajan kehotuksesta menin parin päivän päästä lääkärille tekemään tapaturmailmoituksen ja sain taas lähetteen kuvauksiin. Jouduin odottamaan tietokonetomografiaan pääsyä lähes kolme viikkoa. Päälleni en yrittänyt juuri muuta laittaa kuin paitapuseroita tai venyviä neuleita. Olkapää muistutti olemassaolostaan hyvinkin herkästi! Arjen toimet vaikeutuivat päivä päivältä. Onneksi siivooja käy viikoittain ja autossa on automaattivaihteet!

Olkapään desinfiointi ja punkteeraus suoritettu!

TT-artroskopia varjoaineen kera sujui hienosti, radiologian osaston henkilökunta oli osaavaa ja ystävällistä. Tämän viikon maanantaina pääsin vihdoin olkapääspesialistin pakeille kuulemaan diagnoosia: nivelmaljaa kiertävässä pehmytkudoksessa on repeytymä ja pala rustoakin on irronnut. Tämä saatetaan joutua leikkaamaan. Ei kuitenkaan vielä, sillä ensin on hoidettava olkapää liikkuvaksi, sillä tällä välin se oli päässyt jäätymään! Edessä on nyt 3 – 6 kk fysioterapiaa, kotijumppaa päivittäin ja suositus käydä altaassa tekemässä uintiliikkeitä mahdollisimman usein. Huokaus! Ei siis muuta kuin täysillä projekti käyntiin.

Lifted-valmennusta olen kehunut monelta kantilta. Nyt kehuihin on lisättävä vielä yksi. Pyysin saada siirtää osallistumiseni keväällä alkavalle kurssille, tai pahimmassa tapauksessa sitä seuraavalle, tilanteestani riippuen. Tämä sujui ongelmitta, ja sain pojilta vielä oikein kannustavia viestejäkin. Maksamani hinta pysyy myös samana siinäkin tapauksessa, että tulevat valmennukset olisivat kalliimpia. Lifted ❤

2 comments on “Sairaskertomus

    • Aikamoisen riesan tästä nyt sain itselleni, mutta ei auta itku markkinoilla. Sitkeästi vaan mobilisaatiota päivittäin! Kiitos tsemppauksesta Leena 😊😊

  • Vastaa

    Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

    WordPress.com-logo

    Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Twitter-kuva

    Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Facebook-kuva

    Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Google+ photo

    Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

    Laura's Itinerary

    - ja joskus vähän muutakin

    H niin kuin Hausfrau

    - ja joskus vähän muutakin

    Jaa määkö Pariisitar?

    Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

    Mielilandia

    - ja joskus vähän muutakin

    Martan matkassa

    - ja joskus vähän muutakin

    Viherjuuria

    - ja joskus vähän muutakin

    Terkkuja Leilalta Italiasta!

    - ja joskus vähän muutakin

    KOKOVARTALOFIILIS

    Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

    kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

    - ja joskus vähän muutakin

    Ajatuksia Saksasta

    - ja joskus vähän muutakin

    Soolona maailmalla

    Ainahan se on mielessä. Matka.

    %d bloggers like this: