Helleenien kuuluisa vieraanvaraisuus

Published 2.9.2016 by ainosalminen

Yksi monista upeista auringonlaskuista Hanian venetsialaisessa satamassa.

Saan päivittäin nauttia kreikkalaisten ystävällisyydestä tällä kauniilla Kreetan saarella. Asuntoni sijaitsee venetsialaisen sataman päädyssä, kalaravintolan yläkerrassa ja se kuuluu samaan perheyritykseen ravintolan kanssa. Tavernan pojat Yannis, Sifis, Xristos ja Yorgos tervehtivät aamuin illoin, kyselevät kuulumiset ja viihtymiset, kattavat ovensuupöytään kahvit ja jäätelöt. Eilen kun pänttäsin kokeeseen, he katsoivat toisiaan, sitten minua ja totesivat, että tilanne vaatii rakia. Pullo pöytään kahvikupin viereen ja käsky kaataa snapsi kurkkuun Pohjanmaan kautta. Kun kyselin, miten toimia täyden roskapussini kanssa, Sifis luvan kysyttyään kiipesi rappuset asuntoon ja nappasi pussin matkaansa ja laittoi uuden tilalle. Kaikessa autetaan, kaikkeen löytyy ratkaisu. Hymyllä ja ystävällisellä katseella pääsee vajavaisesta kielitaidosta huolimatta pitkälle. 

Tottuneille kreikankävijöille olettaisin tämän olevan tuttua, mutta itse ensikertalaisena olen ollut todella positiivisesti yllättynyt vastaanotosta. 

En ehkä olisi tätä asiaa nostanutkaan kokonaisen blogikirjoituksen aiheeksi, ellen olisi saanut siihen tällä viikolla yhtä lisäsyytä. Tässä tarina kellon pariston vaihdosta.

Kellon patteri simahti, ja lähdin vaihdattamaan sitä pieneen paikalliseen kultasepänliikkeeseen. Liike sijaitsi hieman kävelykeskustan ja turistialueen ulkopuolella, ja niinpä en ollut yllättynyt, ettei siellä puhuttu montakaan sanaa englantia. Onneksi sana ”paristo” näytti olevan englanniksi ja kreikaksi hyvin samanlainen. 

Istun usein kirjoittamassa alakerran ravintolassa, sillä wifin signaali ei tahdo yltää asuntoon asti. Kuten huomaatte, kesällä ravintolan sisätiloja käytetään varastona 😊


Nuoren kellosepän tuskaillessa kelloni pienten ruuvien kanssa seurasin, miten paikalliset kävivät kauppaa. Liikkeessä oli valtavat valikoimat erityisesti kastelahjaksi tarkoitettuja hopeisia valokuvan kehyksiä sekä kultaisia ristejä ja niihin sopivia ketjuja. Tiskille oli levitetty samettisia kangaskaistaleita, jonka taskujen suojista paljastui toinen toistaan kauniimpia koruja. Ristiä valikoinut mies tuntui tietävän tarkalleen mitä etsi, ja kun hän sen oikean löysi, niin hänen ihastuksestaan ei ollut tulla loppua. Väkeä liikkeessä oli kuin pienessä kylässä, enkä ihan tajunnut, kuka kuului henkilökuntaan, kuka asiakkaisiin. Joku kiikutti ihailtavaksi hädintuskin luovutusikäistä vaaleaa labradorinnoutajaa, joka silkasta saamastaan huomiosta lirautti pissat vanhemman kultasepän kengille. No, mitäs pienistä! 

Olisin seurannut hyväntuulista kaupantekoa ja kiivaita keskusteluja kauemminkin, mutta nuori kelloseppä sai pariston vaihdettua, joten kiitin kauniisti ja toivotin ”καλό μήνα” eli hyvää kuukautta, kuten kuun ensimmäisenä päivänä täällä on tapana. Siirryin kassalle, missä hinnaksi ilmoitettiin 2 euroa. Käsittämättömän halpaa ja vielä käsittämättömämmäksi tilanne muuttui. 

Kaadoin kukkarostani kolikot kämmenelleni, mutta jouduin toteamaan, ettei niistä tullut kuin hieman runsas euro. Tarjosin 20 € seteliä, mutta ilmeisesti vaihtorahaa ei kassassa ollut. Sanoivat että antaa olla. Kun sitten avasin kolikkokukkaroni uudestaan, edes jotain antaakseni, niin rouva sulki käteni omiinsa ja sulki samalla kukkaron lausahtaen ”next time”.

Kun kerroin tapahtumasta opettajalleni Maríalle, hän huokaisi tyytyväisenä. Tällainen oli kuulemma nykyisin katoamassa oleva hyvän tahdon ele, jonka hän soisi kriisistä ja yhteiskunnan muutoksesta huolimatta säilyvän. Tuskinpa tuo kultakauppias niitä kylän köyhimpiä oli, eivätkä nuo pari euroa hänen kassaansa isoa lovea tee. Pohdinkin, miten outoa on, että ihan hämmennyin moisesta pyyteettömyydestä ja ystävällisyydestä. Jos minua olisi kohdeltu kylmästi ja välinpitämättömästi, olisi kai tuntenut oloni ”kotoisammaksi”. 

Missä maailmassa oikein elän, kun näin reagoin?

Tätäkin juttua kirjoittaessani ilmestyi pöytään lasi vettä ja kahvikuppi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

%d bloggers like this: