Mä lähden stadiin

Published 1.11.2016 by ainosalminen

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tervehdys täältä blogihiljaisuuden syvyyksistä. Syksy tuli, lehdet lähtivät puista ja kohta lähtee emäntä talosta.

Joskus on hyvä ottaa pari askelta taaksepäin ja katsoa asioita uudesta perspektiivistä, vähän kauempaa siis. Minä katsoin maailmaa polkupyörän satulasta käsin ja valaistuin. Yksi asia johti toiseen, ja olenkin laittanut elämääni uuteen järjestykseen sellaisella ”halki-poikki-pinoon” – meiningillä. Muutoksia kehotetaan yleensä tekemään yksi kerrallaan tai muuten vain harkiten. Ei siitä hyvää seuraa jos yrittää liikaa ahnehtia. Keikauttaa kaiken päälaelleen, ottaa suorituspaineita ja lyyhistyy lopulta taakan alle. Paha mieli siitä tulee, niinhän?

Ei tullut paha mieli, muutospohdinnat vain veivät mennessään eikä aikaa ole nyt riittänyt ihan kaikkeen. Blogi-ressu on saanut kärsiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähän kyllä kirpaisee ajatus, että tässä keittiössä porisee kohta jonkun muun padat.

Kaikki alkoi siitä, kun päätin eräänä kauniina syyskuisena päivänä mennä polkupyörällä töihin. Kerta se on ensimmäinenkin. Olin ekaluokkalaisen mentaliteetilla käynyt edellisenä sunnuntaina testaamassa reitin, että varmasti osaan perille pyöräteitä pitkin, uuden näköalahissin kautta ja sitten punaisen sillan yli. Kellotinkin matkani –  35 minuuttia. Syntymäpäiväni aattona sitten saavuin toimistolle selkä märkänä ja tukka kypärän alla liiskaantuneena mutta hymy huulilla. Mikä suoritus! Olin onnistunut jättämään auton talliin ja hyppäämään mukavuusalueeni ulkopuolelle. Työpäivän jälkeen piipahdin asioimassa läheisessä kauppakeskuksessa ja sen jälkeen hurautin vielä teatteriin. Illan jo pimettyä kytkin valot pyörääni ja tanssiesityksen kuviot mielessäni polkaisin alamäkeen kohti kotia.

Tästä alkoi intensiivinen mentaalinen prosessi ja se päättyi siihen, että asuntoni on nyt myynnissä.

Haluan kaupunkiin. Haluan olla lähempänä kulttuuririentoja, polkaista lauantaiaamuna torille ja hengailla keskustan ihmisvilinässä. Ihan pelkässä pyöräilyinnossani en tätä päätöstä toki tehnyt, mutta näin pienestä seikasta lumipalloefekti lähti käyntiin. Aikani täällä esikaupunkialueella on nyt tullut päätökseen. Luxemburgilaisia naapureitani en jää kaipaamaan, vaikka kadonneen marokkolaisvaimon arvoitus jäänee ikuisesti ratkaisematta.

Pientä sydämentykytystä olen tuntenut jo usemmankin kerran, kun olen kuitenkin tässä asunnossani jo 12 vuotta viihtynyt. Onko tässä nyt mitään järkeä? Joudunko ojasta allikkoon? Tulenko katumaan? Who knows. Voihan nuo kysymykset esittää toisinkin. Kadunko, jos en nyt lähde?

Päätösten teko ei ole vaakaihmisten vahvuus, ja olisin aivan mainiosti voinut vatvoa muuttoa kuukausitolkulla ja sitten varoivaisuuksissani päättää haudata koko idean. Joskus vain on hyvä uskaltaa tehdä asiat ihan toisin kuin yleensä.

Mä päätin uskaltaa. Mä lähden stadiin.

 

9 comments on “Mä lähden stadiin

  • Mä olen tällainen kaupunkikani, joka nauttii luolamiesvaistoistaan tilaisuuden tullen. Nautin pakomatkoista hälinän ja hulluuden keskeltä, mutta haluan asua sydämessä. Siellä missä kaikenlainen kommunikointi ihmisten kesken on mahdollista melkein mihin vuorokauden aikaan tahansa ja tapahtumat ovat melkein siinä, kun astut kotioven kynnyksen yli. Tai polkaiset muutaman kierroksen pyörän poljinta. Kaupunki ja sen keskusta on sosiaalisen ihmisen elämäntapa.

    • Tuo kuvaus on osuva, tunnistan siitä itsenikin. Luxemburgissa kun asuu, vaikkapa keskustassakin, niin saattaa ikkunasta nähdä laiduntavia lehmiä. Olkoonkin pääkaupunki, niin ei täällä mihinkään suuren maailman meininkiin kaupukiasukkikaan pääse. Ehkä se tosin riittää minulle – on vähän vilinää, mutta meno ei jatku ympäri vuorokauden.

  • Vastaa

    Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

    WordPress.com-logo

    Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Twitter-kuva

    Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Facebook-kuva

    Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Google+ photo

    Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

    Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

    Laura's Itinerary

    - ja joskus vähän muutakin

    H niin kuin Hausfrau

    - ja joskus vähän muutakin

    Jaa määkö Pariisitar?

    Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

    Mielilandia

    - ja joskus vähän muutakin

    Martan matkassa

    - ja joskus vähän muutakin

    Viherjuuria

    - ja joskus vähän muutakin

    Terkkuja Leilalta Italiasta!

    - ja joskus vähän muutakin

    KOKOVARTALOFIILIS

    Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

    kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

    - ja joskus vähän muutakin

    Ajatuksia Saksasta

    - ja joskus vähän muutakin

    Soolona maailmalla

    Ainahan se on mielessä. Matka.

    %d bloggers like this: