Päätös myydä oma asunto ja muuttaa lähemmäs keskustaa on nyt konkretisoitumassa. Tapasin kaksi kiinteistövälittäjää, kuuntelin heidän arvioitaan sopivasta myyntihinnasta ja asuntomarkkinoiden nykytilasta. Vertailin tarjouksia ja yritin tehdä järkevän valinnan siitä, kumpi heistä saa ryhtyä kauppaamaan asuntoani. Ei ollut helppoa. Potentiaalinen hintahaarukka oli iso – aikamoinen dilemma tehdä päätös ilmoitukseen laitettavasta hinnasta, kun yhtäaikaa pelkää lähtevänsä myymään liian halvalla ja toisaalta taas pelottavansa ostajat pois liian korkealla summalla.

Syteen tai saveen, tein päätöksen ja allekirjoitin välittäjän kanssa myyntisopimuksen. Italialainen Piero lupasi tehdä hyvät kaupat puolestani, ja minä annoin hänelle siihen neljäksi kuukaudeksi yksityisoikeuden. Nyt kädet kyynärpäitä myöden ristiin, että homma toimii. Nostalgia-aalto hulahti ylitseni kun tajusin, että tämä on nyt menoa. Runsaan kymmenen vuoden muistot jäävät pian tänne nurkkiin uusia asukkaita kummittelemaan. Seuraavassa hetkessä kuitenkin jo suunnittelin muuttoa ja tein listaa kaikesta siihen liittyvästä.

Projekti notkahti liikkeelle kun välittäjäni Piero saapui luokseni ammattikuvaajan sekä firmansa toisen välittäjän kanssa. Kuvista tuli oikein hyviä, vaikka laajakulman vuoksi huoneiden vinot seinät vaikuttavat entistäkin vinommilta. Kuvista kymmenen päätyi netti-ilmoitukseen. Kävimme välittäjien kanssa vielä läpi joukon kysymyksiä, jotka saattaisivat potentiaalisia ostajia kiinnostaa: taloyhtiön lämmitystekniikka, energialuokka ja tulevat remontit. Nyt vain odottelen, koska puhelin soi ja saan Pierolta tiedon ensimmäisistä ostajakandidaateista.

Piero huolehtii puolestani kaikesta. Juuri sitä halusinkin ja siitä palvelusta olen valmis maksamaan. En halua päivystää puhelimessa, esitellä asuntoani ja kuunnella kävijöiden kommentteja asunnostani enkä hoitaa paperisotaa. Riittää, että vedän nimeni alle myyntisitoumukseen ja sitten myöhemmin notaarin laatimaan kauppakirjaan. Omassa muutossa ja uuden asunnon hankinnassa on tarpeeksi touhua ja stressiä, yhtään lisää en kaipaa.

Luxemburgissa asuntokaupoissa kauppakirjan laatii aina notaari. Sitä ennen allekirjoitetaan myyntisitoumus ”compromis de vente”, joka nimensä mukaisesti sitoo molempia osapuolia jo ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Sitoumukseen kirjataan henkilötietojen, kaupan kohteen ja myyntihinnan lisäksi lähes aina lauseke, joka suojaa ostajaa ja vapauttaa hänet ostovelvoitteesta siinä tapauksessa, että pankki ei myönnä hänelle rahoitusta. Muussa tapauksessa kaupan peruva osapuoli – olipa se myyjä tai ostaja – on velvollinen maksamaan sitoumuksessa mainitut korvaukset ja välityspalkkion.

Sovittuna päivänä notaari ja kaupan osapuolet kokoontuvat saman pöydän ääreen. Monisivuinen kauppakirja luetaan ääneen, ja notaari varmistaa mm. että ostajan varat eivät ole peräisin rahanpesusta tai muusta epäilyttävästä lähteestä. Hän myös huolehtii kauppakirjan rekisteröimisestä. Rekisteröintimaksu ja notaarin palkkio ovat yhteensä 7% kauppahinnasta, ja ne maksaa ostaja. Tätä varten Luxemburgin valtio myöntää enimmillään 20 000 euron verohuojennuksen ostajaa kohti. Pariskunnan tehdessä talokauppoja heidän etuutena saamansa 40 000 euroa ovat Luxemburgin talohinnoilla todellakin tarpeeseen!

Liekö urbaanilegenda vai mikä, mutta loppukevennykseksi tarjoilen teille tarinan eräästä asuntokaupasta:

Vanhempi, ilmeisestikin hieman huonomuistinen rouvashenkilö oli myymässä asuntoaan nuorelle pariskunnalle. Tilaisuudessa oli väkeä enemmänkin, rouvan lapset olivat äitinsä tukena notaarin luona. Notaari luki kauppakirjaa ja rouvalta taisi jo ehtiä unohtua, mikä tilaisuuden luonne oli. Hän nimittäin kysyi ostajien allekirjoituksen jälkeen ”Ovatko nämä nuoret nyt sitten naimisissa?”. Kaipa paikallinen siviilivihkiseremonia kaupunginjohtajan luona sitten muistuttaa kovasti asuntokauppojen tekoa notaarin luona. Mene ja tiedä, itselläni on kokemusta vain jälkimmäisestä 🙂