Reissunaisen hotellit

Published 26.11.2017 by ainosalminen

Antwerpenin bloggaajatapaaminen: tilava ja yksinkertainen huone entisessä luostarisairaalassa (Hotel Elzenveld).

Laskin pari viikkoa sitten ihan huvikseni, montako hotelliyöpymistä minulle kertyy tänä vuonna. Räknäsin yhteen työmatkat, lomamatkat, viikonloppupyrähdykset ja todellakin yllätyin: tulen tänä vuonna viettäneeksi kolme kuukautta hotelleissa!! Aika huimaa. Juuri mietin patjan vaihtoa kotivuoteessa, sillä niin suositellaan tehtäväksi noin kymmenen vuoden välein. Minun patjani taitaa kyllä olla ikäisekseen hyvin säilynyt ja vähän käytetty – taidanpa odottaa vielä muutaman vuoden ennen kuin ostan uuden.

img_0700

Pääsiäismatkalla Ranskassa: Orleans ja tutun ketjuhotellin superior-huone, josta oli näköala Loire-joelle (paljon matkustavan platina-asiakkaan etu!) (Hotel Mercure Centre Orleans)

Suurin osa hotelliöistä kertyy työmatkoilta. Strasbourgissa olen jo pitkään käyttänyt Accor-ketjun Mercure-hotellia. Huone on persoonaton ja väritön, ilmastointijärjestelmä kaipaisi uudistamista ja ikkunoita olisi kiva pystyä avaamaan enemmän kuin raolleen. Hyvinä puolina on mainittava erittäin ystävällinen palvelu, tilava parkkipaikka ja kiva pikkuravintola. Hinta menee hieman matkakorvauskaton yli, mutta olen päättänyt maksaa pari kymppiä omasta taskustani siitä ilosta, että tiedän pääseväni toimistolle kävellen 12 minuutissa. Se on pistämätön etu. Istuntosalissa on oltava ajallaan, enkä halua stressata aamuruuhkissa tai huomata ratikkapysäkillä, että liikennöinti on teknisen vian tai lakon takia pysähdyksissä.

fullsizeoutput_e1a

Työmatkalla Pariisissa: Eiffel-tornin juurella siisti ja rauhallinen mutta vähän vanhahtava huone (Best Western Hotel Tour Eiffel Invalides)

Accor-ketjulla on laaja hotelliverkosto etenkin Ranskassa, ja istuntoreissuilta kertyviä pisteitä törsään matkustaessani omalla ajallani. Pariisissa valitsin syyskuussa itselleni viikonlopun ajaksi ketjuhotellien vastakohdan eli boutique-hotellin Oopperan kulmilta. Kirjailija Stendhalin teoksen ”Le rouge et le noir” inspiroima puna-mustasävyinen huone oli ylellinen kylpyhuoneen Clarins-tuotteita myöden. Hotellin tervehdyksenä perinteisten suklaiden lisäksi yöpöydällä odotti myös pienenpieni rannekoru! Aamupala oli tyypillisen ranskalainen, patonki rapeakuorista ja tuoremehu vastapuristettua. Pieni aamiaishuone oli kellarissa ja ikkunaton. Ensimmäisenä aamuna jouduin odottamaan pöydän vapautumista ja toisena aamuna kävinkin sitten nauttimassa petit-déjeuner’n viehättävän brasserien terassilla lähellä Comédie Françaisea.

IMG_3314

Pientä luksusta viikonloppuun (Hôtel Stendhal Place Vendôme, Pariisi)

Brysselin työmatkoilla on hotellivalikoima viime vuosina kehittynyt huimasti. Komission, neuvoston ja parlamentin valtaisien toimitilojen läheisyydestä on pikkuhiljaa kadonnut kaikenlainen asutus. Viimeisimmätkin, jo ränsistyneet talot ovat saaneet väistyä grynderien ja arkkitehtien tieltä, kun toinen toistaan modernimmat toimistorakennukset ja hotellit kohoavat kohti Brysselin sään tai liikenteen päästöjen harmaaksi värjäämää taivasta. Reissunaisen etu on tietenkin hotellihuoneen löytämisen helpottuminen. Suosikikseni on täällä noussut ultramoderni Radisson Red. Sänky on erinomaisen mukava ja kylpyhuone käytännöllinen. Pidän myös huoneiden ja julkisten tilojen raikaista väreistä ja nuorekkaasta tyylistä. Ala-aulan biljardipöytääkin olen kokeillut!

Ultramoderni ja toimiva hotelli, jonka vuoteissa uni maistuu. Bonuksena sijainti 100m työpaikalta (Radisson Red, Bryssel)

Silloin harvoin kun neiti-ihmisellä käy tsägä ja hän pääsee reissuun herraseurassa, on hotellin valinta todellakin ns. ”herran hallussa”. Toistaiseksi ei ole ollut valittamista! Olen ottanut sen linjan, että matkaseuran pitää olla niin mukavaa, että hotellihuoneesta ei niin väliä. Vaan kyllähän miellyttävä ympäristö tuo romanttiselle kohtaamiselle oman lisänsä. Upeat näkymät 18. kerroksesta yli kaupungin, lasi sampanjaa tunnelmallisessa pianobaarissa tai Belle Époquen charmia Unescon maailmanperintölistalle kuuluvassa arkkitehtuurin helmessä.

Ihania muistoja … mitähän seuraava matka minulle tarjoaa?

Upeat näköalat, kaunis sisustus ja hyvää seuraa (The Hotel, Bryssel)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

%d bloggers like this: