Luukku 9: Adventtiaika Luxemburgissa

Published 9.12.2018 by ainosalminen

IMG_3515

Anniinan kulma / ItaliaTämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa!
Instagram:  #ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Joulukuu on Luxemburgissa vuoden harmainta aikaa. Sitä piristää onneksi pienen maan mittakaavassa runsas tapahtumakalenteri, jonka ansiosta kaupungit ja kylät täyttyvät valosta ja ihmiset lähtevät rospuuttokeleistä huolimatta liikkeelle. Tässä pieni katsaus adventtiajan tapahtumiin, joista osa on monivuotisia perinteitä, toiset hieman uudempia. Omat suosikkini ovat kansainvälinen basaari ja joulumarkkinat.

Marraskuun viimeisellä viikolla joulumarkkinat valtaavat kaupungin suurimmat aukiot. Place d’Armes ja Place de la Constitution täyttyvät ruokaa, juomaa ja lahjoja myyvistä kojuista. Lapset viihtyvät trampoliinilla tai karusellissa kun vanhemmat pohtivat, maistaisivatko loimulohta vai perinteisiä luxemburgilaisia perunalettusia omenahillolla. Palanpainikkeeksi jokin monista paikallisten panimoiden jouluoluista tai lämpimiä sesongin juomia. Osa kojuista myy makeisia, kynttilöitä tai käsitöitä – osa silkkaa rihkamaa. Place Guillaumelle, aivan kaupungitalon ovien eteen jäädytetään 800 m2:n laajuinen luistinrata upeine koristeluineen. Knuedler on Ice on vakiinnuttanut paikkansa osana adventin ohjelmaa. Luistimia vuokrataan ja luistelunopettajakin on viikonloppuisin paikalla. Arvasitte varmaan, että täälläkin tarjoilu toimii, tyhjin vatsoin ei tarvitse olla ja lämmikettä on tarjolla monenlaista.

Luxemburgissa lapsia hemmotellaan joululahjoilla kahdesti. Ensin lahjoja tuo Kleeschen eli Pyhä Nikolaus 6. joulukuuta. Kleeschen ja Houseker (Musta Pietari) vitsoineen saapuvat kaupunkiin traktorin tai hevosen vetämillä vaunuilla. Pyhän Nikolauksen kulkueeseen kuuluu enkeleitä, lumiukkoja, musikantteja ja tanssijoita. Tapahtumaa seuraa yleensä monilukuinen yleisö, jolle vaunuista heitellään pähkinöitä ja karamelleja. Kleeschen jaksaa koko iltapäivän jutella lasten kanssa ja poseerata heidän kanssaan vanhempien kameroiden räpsiessä tauotta. Jouluna lahjarumba alkaa alusta ja silloin asialla on Korvatunturin pukin sijasta Chrëschtkëndchen eli Jeesuslapsi. Kauppiaat hykertelevät, kassakoneet kilisevät. 

Joulun aikaan teatterit ja konserttisalit tarjoavat sesongin teemaan sopivaa ohjelmaa, joka on myös perheen pienempien mieleen. Tuttuun tapaan joulusirkus on saapunut kaupunkiin ja valtavat sinikeltaiset teltat ovat nousseet Glacis’n parkkipaikalle. Olen itse käynyt katsomassa esityksen kahtena vuotena nuoren neidin seuralaisena, ja viihdyimme molemmat todella hyvin pienimuotoisen ja perinteisen show:n parissa. Esitys on joka vuosi erilainen, ja tänä vuonna esiintyjien joukossa on myös suomalainen rullaluistelija-akrobaatti Heidi Latva.

Tänä viikonloppuna järjestetään taas Bazar International. Sinne oli pakko päästä heti ensimmäisenä päivänä! Messuhalli repeilee liitoksistaan, kun yli 60 eri kansallisuutta pystyttävät myyntipöytänsä tuhansien kävijöiden iloksi. Saavuin eilen paikalle puoli tuntia ovien avaamisen jälkeen, ja väkeä oli jo runsaasti. Viihdyin paikan päällä hyvän tovin ja lähtiessäni oli tunnelma todellakin katossa. Lounasaika oli parhaimmillaan ja jonot suosituimpien tiskien ääressä pitkät. Japanin osastolla jonotettiin ruoan lisäksi kimonotyylisiä aamutakkeja ja silkkipuseroita. Ranskan osastolla, jonne minäkin pysähdyin, ostajia kiinnosti erityisesti Fragonardin saippuat ja tuoksut. Kroatian tiskin iloiset myyjät olivat kaikki pukeutuneet jalkapallon MM-kisoista tutuiksi tulleisiin puna-valkoruutuisiin puseroihin. Heitä ei voinut olla huomaamatta. Libanonin osastoa ympäröi kuuma höyry ja pitkä jono: shawarma tuntui olevan monen valinta lounaaksi. 

Itseni olisi tehnyt mieli pysähtyä joka ständille herkkuja maistelemaan. Kaikkialle ei ehtinyt eikä vatsakaan olisi jaksanut. Valintoja oli siis tehtävä. Ensimmäisenä herkuttelin Venäjän osastolla sillileivällä ja mätiblinillä. Sitten Irlannin osastolle savulohileivän kimppuun. Väliin makea pistaasikermalla täytetty crèpe egyptiläisittäin. Huipennus ranskalaisittain: skumppaa ja hanhenmaksaa. Kotiinviemisiksi Skandinavian osastolta tarttui suomalaisia joululeivonnaisia ja Belgian myyntitiskiltä pipareita. Kassiin mahtui vielä luomuhilloa ja -suolakurkkuja, jotka on valmistettu Ditgesbaachin maatilalla, joka toimii mielenterveyskuntoutujien työkeskuksena.

Onneksi basaari on auki vielä tänään sunnuntaina, joten halutessani pääsen uudelle herkuttelukierrokselle. Täytyy myöntää, että Finlaysonin tuotteet ja hauskat tonttuhahmotkin kiinnostavat. Basaarin työntekijät ovat kaikki paikalla vapaaehtoisesti ja palkatta, tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Siinä hyvä lisäsyy käydä tekemässä lahjahankintoja basaarissa. Tapahtuma on suuri ja varmasti kaikkein kansainvälisin eikä siten ole ihme, että siellä piipahtivat eilen tuttuun tapaan niin pääministeri Xavier Bettel puolisoineen kuin itse suurherttuatar Maria Teresa.

#ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

9 comments on “Luukku 9: Adventtiaika Luxemburgissa

  • Hienoa että Basaarin tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Tosi kiva kertomus.

  • Kiitos Kati! Kyllä hyväntekeiväisyydellä on vissi paikkansa adventin aikana ( ja toki ihan milloin vain). Tänä viikonloppuna Luxemburgin ruokamarketeissa oli myös tempaus ruokapankin hyväksi. Omien ostosten lisäksi voi ostaa elintarvikkeita vähävaraisille ja jättää ostokset keräyspisteeseen heti kassojen jälkeen.

  • Nami mitä herkkuja! Kyllä korvaisin myös viikonlopun ruokailuni messukierroksella maasta toiseen. Hauskaa, että siellä on niin paljon pohjoismaisia ja suomalaisia juttuja saatavilla näissä tapahtumissa.

    • Älä muuta virka! Suomalaiset ovat aina aktiivisesti mukana näissä tapahtumissa. Pientä kilpavarustelua on melkeimpä huomattavissa eri osastojen välillä. Kaikki haluavat antaa parastaan ja se on todella hienoa.

  • Sun mainiosti kirjoittamaa juttua lukiessa mua hiukan harmittaa, etten tana vuonna kaynyt Milanon kansainvalisilla joulumarkkinoilla – Artigiano in Fiera – vaikka jattitapahtuma kesti kymmenen paivaa. Mutta onneksi muita tapahtumia on viela yllin kyllin ja myos minusta on ihana nauttia valoisasta ja lampimasta tunnelmasta, joita lukuisat tapahtumat luovat.

    • Kiitos Annamari 😊 Kymmenen päivän joulufestarit! Ei ihme, sillä onhan Milano miljoonakaupunki ja kävijöitä varmasti riittää. Valot ja kynttilät sekä tutut tuoksut saavat minutkin joulun tunnelmaan.

  • Vastaa

    Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

    WordPress.com-logo

    Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

    Google+ photo

    Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

    Twitter-kuva

    Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

    Facebook-kuva

    Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

    Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

    Ei kai taas

    Suomi Kypros Sveitsi

    H niin kuin Hausfrau

    - ja joskus vähän muutakin

    Jaa määkö Pariisitar?

    Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

    Mielilandia

    - ja joskus vähän muutakin

    Martan matkassa

    - ja joskus vähän muutakin

    Viherjuuria

    - ja joskus vähän muutakin

    KOKOVARTALOFIILIS

    nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

    kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

    - ja joskus vähän muutakin

    Ajatuksia Saksasta

    - ja joskus vähän muutakin

    Soolona maailmalla

    Ainahan se on mielessä. Matka.

    %d bloggers like this: