Arkistot

All posts by ainosalminen

Kypros, uusi tuttavuus

Published 22.9.2018 by ainosalminen

Näkymä hotellini terassilta rantakadulle

Siitä on jo muutama vuosi aikaa, kun olen viimeksi ollut seuramatkalla. Perinteisesti olen käyttänyt Luxairtours’in palveluja kotikenttäedun vuoksi, mutta tällä hetkellä Kypros ei kuulu sen valikoimiin. Ehkä kohde ei enää kiinnostanut asiakaskuntaa tai sitten maan geopoliittinen asema itäisen Turkin ja Syyrian lähellä on saanut matkanjärjestäjän varuilleen. Oli miten oli, Esa Saarisen Pafos-seminaari oli varattu, reissuun oli päästävä, mutta lennot ja hotelli puuttuivat. Pidin vaivattomimpana tapana ostaa koko paketin valmiina. Niinpä selvitin vaihtoehtoja ensin internetin avulla, minkä jälkeen marssin matkatoimistoon. Kriteereiksi asetin sopivat matkustuspäivät sekä majoituksen itse seminaarihotellissa tai sen välittömässä läheisyydessä. Valinnan vaikeutta ei lopulta ollut: TUI Belgia oli ainoa sopiva vaihtoehto.

Viikoksi suunnittelemani matka venyi oikeastaan ihan sopivasti 10 päivän mittaiseksi. Viisipäiväisen seminaarin lisäksi minulla on nyt toinen mokoma omaa aikaa. Ehdin saada hieman väriä pintaan ja piipahtaa ihailemassa mm. kuuluisia roomalaisia mosaiikkeja ja muita nähtävyyksiä. Hotellini Almyra on seminaarihotelli Annabellen naapurissa ja sen kanssa samaa ketjua. Voin halutessani käyttää myös sen palveluja, niin ravintoloita kuin allasaluettakin.

Moderni hotelli Almyra aivan seminaarihotellin naapurissa

Aikainen aamulento Brysselistä ahdisti jo etukäteen, vaikka olinkin päättänyt lähteä reissuun jo edellisenä iltana töiden jälkeen. Matkatoimistoni oli varannut minulle yöpymispaketin lentokenttähotellista. Pakettiin kuuluu yöpyminen, early bird -aamiainen paperipussissa ja sokerina pohjalla ilmainen pysäköinti loman ajaksi. Etu on huomattava, sillä auton jättäminen parkkiin lentokentälle maksaa helposti yöpymisen verran. Vastaavia hotelleja on lentokentän kupeessa vieri vieressä, ja alueella kiertää aamuisin ja iltaisin bussi, joka vie kentälle. Omaan paluuaikaani bussikyytiä ei ole tarjolla, joten lyhyt taksireissu on tiedossa.

Aina yhtä ikävä moottoritie E411 oli tavallistakin hankalampi tietöiden vuoksi. Työmatkaliikenne oli kahden kaistan sulkemisen takia jumittanut Luxemburgin ja Arlonin välisen pätkän tyystin. Lähdinkin matkaan vasta iltauutisten jälkeen. Yön pimeydessä monella kuskilla tuntui olevan bensaa suonissa tavallistakin runsaammin ja ratin takana sai olla tarkkaavainen. Hotellilla vastaanotto oli ystävällinen, huone pieni mutta juuri passeli yhdelle. Kaikkein järkevintä olisi ollut sujahtaa lakanoiden väliin heti, mutta ajomatka ja tuleva aamuherätys tuntuivat jännityksenä kropassa. Siihen auttoi tietenkin hyvä belgialainen olut!

Jugurttia, hedelmiä ja pähkinöitä!

Olin tsekannut itseni lennolle jo kotona, mikä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Jonoa laukun luovutukseen ei ollut, päinvastoin kuin perinteiseen lähtöselvitykseen. Ehkä reittiliikenteen matkustajille aika itsestäänselvä mobiilipalvelujen käyttö ei ole vielä niin yleistä lomailijoiden keskuudessa.

Olin maksanut hieman ylimääräistä varauloskäynnin viereisestä istumapaikasta. Vaikka en mikään pitkäkoipi olekaan, charter-koneen ahtaus ja erittäin lyhyeksi jääneet yöunet ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta. Koneessa sitten totesin, että paikkani 12A olikin aivan tavallisella rivillä. Enkä ollut ainoa, joka oli samassa tilanteessa. Selvisi, että kone oli jouduttu vaihtamaan ja varauloskäynnit olivatkin tässä Boeing 737:ssa riveillä 15 ja 16. Kun boarding oli hoidettu, alkoivat lentoemännät sumplia tilannetta, ja kolme matkustajaa kerrallaan vaihdoimme paikkoja. Eräitä henkilöitä jouduttiin hetken taivuttelemaan, ennen kuin he ymmärsivät, että yllätyksenä kohdalle osuneesta ylimääräisestä jalkatilasta oli luovuttava.

Lento oli miellyttävä, ei ilmakuoppia eikä keihäsmatkalaisia. Yhteen sellaiseen nimittäin törmäsin aamuneljältä lentokenttäbussia odottaessani. Hollantia solkannut mies oli tainnut säästää hotellikulut ja viettää yön bailaten. Sen verran rapsakassa kunnossa tyyppi oli, että lieneekö edes päässyt lennolleen 😳.

Nyt olen jo ehtinyt nauttia pari päivää Kyproksen auringosta, hyvästä ruoasta ja ihmisten ystävällisyydestä. Ystävällisen lisäksi he ovat kärsivällisiä, kun jaksavat tällaisen kielipuolen turistin haparoivaa kreikkaa kuunnella. Huomenna aamulla alkaa Esa Saarisen legendaarinen Pafos-seminaari. Olen haaveillut osallistumisesta jo jonkin aikaa ja nyt tein haaveesta totta! Siitä sitten enemmän seuraavassa kirjoituksessa.

Yksi hotellin kolmesta altaasta iltavalaistuksessa

Itsensä ylittämisen ihanuus

Published 12.9.2018 by ainosalminen

img_5917.jpgPieni askel ihmiskunnalle, suuri askel Ainolle. Omalle epämukavuusalueelle siirtyminen ja siellä onnistumisen aikaansaama euforia saivat pään pyörälle viime sunnuntaina Pariisissa.  Euroopan suurin naisten juoksutapahtuma La Parisienne on seitsemän kilometrin matka Trocaderolta Champs-Élyséen ja Invalides’in kautta Eiffel-tornille. Siellä minä juoksin 25000 muun naisen joukossa ja surkeasta valmistautumisesta huolimatta päädyin sijalle 15053. Vieläkin nousee iho kananlihalle, kun mieleen palautuu Aleksanteri III:n sillalle kaartaessani kuulemani huuto ”Hyvä Suomi!”. Jalkakäytävällä vilkutti iloisesti täysin tuntematon pariskunta ja minä vilkutin takaisin. Olivat varmaankin tunnistaneen maanmiehensä sinivalkoisesta huivistani ja Suomi/Finland-rannekkeistani. Terveiset heille, jos tätä lukevat!

img_5920

Vihreä lähtöryhmä etenee kohti starttia.

Juoksu ja kestävyysurheilu yleensäkin on aina ollut minulle vaikeaa. Olen yrittänyt niin yksin kuin valmentajankin avustuksella saada parannettua kestävyyttä, mutta en ole onnistunut. Vika ei varmaankaan ole sinänsä hyvissä ohjeissa, vaan niiden noudattamisessa. Sohvaperunasta viiden kilometrin juoksijaksi -ohjelma on kokeiltu eikä edistystä ole tapahtunut yhtään sen enempää kuin aikoinaan omavalmentajan suunnittelemalla intervallipyöräilylläkään. Huhtikuussa aloitin Runkeeper-sovelluksen avulla, ja motivaatio oli Pariisi mielessä korkealla. Syyskuun koittaessa alkoi paniikki iskeä, sillä sykkeet nousivat juostessa yhä liian korkealle. Pakko oli myöntää itselleni, että en ollut harjoitellut sopivalla sykealueella enkä tarpeeksi säännöllisesti. Kesän helteet eivät ollenkaan auttaneet asiaa.

img_5950

Rautainen jengi valmiina koitokseen Eiffel-tornin juurella.

Saavuin Luxemburgista Pariisiin junalla jo perjantaina. Illalla oli tilaisuus tavata muita La Parisienne-juoksuun ilmoittautuneita suomalaisnaisia. Meitä oli yhteensä 67 jakautuneena useampaan ryhmään, nopeimmat tähtäsivät puoleen tuntiin, toisille riitti hieman hitaampi juoksutahti tai kävely. Illallisen lisäksi perjantain ohjelmassa oli Pariisin Suomi-koulujen hyväksi järjestetyt arpajaiset. Uskomattoman tarmokkaat Päivi ja Hanna (ja moni muukin!) olivat vaivojaan säästämättä ottaneet yhteyttä suomalaisfirmoihin, joiden tuen ansiosta palkintopöytä oli kukkuroillaan. Lisäksi pääsponsorimme Lumene lahjoitti kaikille osallistujille Sisu-kasvovoiteen. Mainittakoon myös, että hiihdon moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Aino-Kaisa Saarinen toimi Suomi Finland La Parisienne -tiimin kummina ja lahjoitti nopeimmalle suomalaiselle Suomen olympiajoukkueen paidan.

Ilta oli mahtavaa pohjustusta sunnuntain kisalle. Ensikertalaisen jännitys helpotti ja paikan päällä oli mutkatonta mennä kokeneempien mukana. Järjestelyt olivat toimivat ja fiilis katossa: rytmikäs musiikki soi ja juontajat huusivat kurkkunsa käheiksi meitä viihdyttäessään. Syytä olikin, sillä siitä kun siirryimme aikataulun mukaisesti klo 10.30 lähtöportille, kesti vielä 1,5 tuntia ennen kuin pääsimme starttaamaan. Liekö jossain ollut hässäkkää, sillä viime vuonna näin pitkään ei tarvinnut kuulemma odottaa.

Mitä lähemmäs lähtöviivaa pääsin, sitä enemmän alkoi innostus nousta. Matkanteko oli paahtavasta auringosta huolimatta yllättävän kevyttä. Aloitin hitaasti, sitten kiihdytin hieman. Neljän kilometrin kohdalla kurkkasin kellosta, että aikatavoite pitää, joten jatkoin samaan tahtiin. Gospel-kuoro vaaleansinisine kaapuineen nostatti tunnelmaa Invalides’in kääntöpaikalla ja viimeisessä tunnelissa kuuden kilometrin kohdalla vilkkuivat värivalot ja discomusiikki pauhasi. Loppukiriin en pystynyt, mutta maaliin saapui valtavan onnellinen ja hyvävoimainen juoksija ajassa 56 minuuttia ja 4 sekuntia.

Ensi vuonna uudestaan!

img_5967

(Ryhmäkuva lainattu juoksuryhmämme FB-sivuilta)

Testaa, olisiko sinusta pehtooriksi!

Published 2.9.2018 by ainosalminen

Kaskenpolttoa

Pehtoori? Nuoremmalle sukupolvelle termi ei enää taida sanoa paljoakaan. Kerrottakoon varmuudeksi, että pehtoori tai yleisimmin ehkä yhdellä oolla kirjoitettuna ”pehtori” oli aikoinaan suurtilojen työnjohtaja. Tilat eivät tuolloin olleet erikoistuneita, vaan samoilla mailla pidettiin monenlaista karjaa ja viljeltiin useampia lajikkeita. Jonkun piti huolehtia päällysmiehen hommista, kun yhdellä kartanolla tai aatelistilalla saattoi olla isokin joukko torppareita. Niin, torpparijärjestelmä… mikäs se taas olikaan?

Käsivoimia on vaadittu, ennen kuin ruisleipä on saatu pöytään.

Eipä hätää! Seuraavan kerran, kun ajelelet ysitietä Tampereelta Turkuun, poikkea heti Loimaan jälkeen Sarka-museoon niin pääset virkistämään muistiasi. Siellä on esillä Suomen maatalouden koko 3000-vuotinen historia. Vaihtuvana näyttelynä vielä kuluvan vuoden loppuun asti Ruisleipä ennen ja nyt – Suomi 100 teemanäyttely. Suomen maatalousmuseo ei ehkä ole kenenkään bucket-listalla, mutta minä kyllä suosittelen sitä aivan varauksetta. Itse kiersin näyttelyt kahden ystäväni kanssa, mutta voisin kuvitella lapsiperheidenkin viihtyvän museossa loistavasti. Onhan siellä konehalli täynnä traktoreita ja puimakoneita sekä kotieläintarha jäniksineen ja lampaineen.

Hauskoja nimiä näillä tytöillä!

Maatalouden ja ruisleivän historia Suomessa on kulkenut käsi kädessä koneistumisen, teollistumisen ja kaupungistumisenkin kanssa. Vielä tänä päivänäkin kotimainen tuotanto ja lähiruoka ovat meille tärkeitä. On valtavan silmiä avaavaa nähdä omin silmin, mistä kaikki on lähtenyt ja miten nykytilanteeseen ollaan tultu. Katovuodet olivat aikoinaan katastrofi, valtionapuja ei ollut ja pettuleipään oli tyydyttävä. Naisten asemaankin maatalouden historia liittyy läheisesti. Sotavuosina oli karja hoidettava ja vilja korjattava, vaikka miehet olivat rintamalla.

Maitolaituri – erottamaton osa suomalaista maalaismaisemaa

Pidän kovasti museon visuaalisesta ilmeestä. Suurikokoiset valokuvat ovat vaikuttavia ja niitä taustoittavat tekstit selkeitä ja ymmärrettäviä. Interaktiivisuutta ei ole unohdettu: täällä voit tavata virtuaalisen tarkastuskarjakon, kokeilla jyvien jauhamista käsivoimin tai vaikkapa testata tietojasi maataloudesta – selviätkö jokamiesluokan kysymyksista ja suoritatko kunnialla pehtooritason testin?

Meidän kolmen naisen seurueemme tiedot osoittautuivat kohtuullisen hyviksi. Jokamiesluokan suoritimme virheettä (toki yksi meistä on maatilan emäntä!), mutta pehtooritason kysymykset mm. höyrymoottorin toimintaperiaatteista tiputtivat tulokseksi 8 oikein 12:sta. Emme kilistäneet maljoja, mutta ostimme kahvilasta jäätelöt. Niiden voimin jaksoimme pyöräillä takaisin kaupunkiin.

Fordson traktori – kumirenkaita vielä tuolloin käytetty

Museon kokoelmat ovat lähiaikoina laajentumassa. Viikin maatalousmuseon kokoelmat siirretään Loimaalle, sillä Helsingin yliopiston omistuksessa olevat tilat ovat kärsineet vesivahingoista. Esineistö oli päässyt homehtumaan, mutta nyt se on konservoitu ja odottaa väliaikaistiloissa pääsyä ”uuteen kotiin”. Tämä tapahtunee vielä kuluvana vuonna, uusi rakennus Sarka-museon pihapiirissä on jo valmis. Ensi vuonna aionkin pyöräillä uudestaan Puujalkalan kylään museovierailulle! Toivottavasti kesäkelit ovat silloinkin kohdallaan.

Blogin pitkä kesäloma päättymässä

Published 22.8.2018 by ainosalminen

 

Blogin kesäloma on pikkuhiljaa päättymässä. Oli jo aikakin, kolme kuukautta edellisestä kirjoituksesta. Voi, kunpa itselläkin olisi yhtä pitkä vapaa! En toki voi valittaa, pidin neljä viikkoa kesälomaa ja irtauduin arjesta totaalisesti.

Helteitä riitti kaikkialla, missä ehdin käydä. Suomen aurinko helli niin pyöräretkillä Varsinais-Suomessa ja kuin meren rannalla Helsingissäkin. Onneksi museoissa oli mielenkiintoista nähtävää ja toimiva ilmastointi – se tarjosi tervetulleita taukoja jatkuvalle kuumuudelle.

Kesäiset kelit jatkuivat Ranskan alpeilla, missä hengitin keuhkot täyteen raikasta ilmaa, joogasin ja viruttelin varpaitani jäätävissa vuoristopuroissa. Korkean paikan leiriä jatkoin Sveitsissä. Vielä toukokuussa kylmä Luzern-järvi oli elokuun alkupäivinä todellinen keidas, johon kelpasi pulahtaa hikisen vaelluksen jälkeen. Rigi-vuoren hulppeat maisemat ja ihanien ystävien seura maistui. Viimeinen suunniteltu pysähdys oli Zürichissä. Siellä ehdin parissa päivässä koluamaan tehokkaasti läpi koko joukon museoita, kävinpä jopa poliisiasemalla ihastelemassa Giacomettin seinämaalauksia.

Niin kiva loma minulla oli, että en pystynyt ajamaan Sveitsistä suoraan kotiin asti, vaan pysähdyin ex tempore Elsassin viiniseudulle vielä yhdeksi kuumaksi kesäyöksi.

img_5197

Nyt on jo paluu arkeen täydessä käynnissä, vaikkakin aloitus on aika pehmeä. Typistin tämän ensimmäisen työviikon nelipäiväiseksi ja lennähdän perjantaiaamuna viikonlopuksi Tukholmaan.

Eikä siinä vielä kaikki…syyskuussa kesä jatkuu Kyproksella Esa Saarisen Pafos-seminaarissa. Sitä ennen ehdin myös osallistumaan juoksutapahtumaan Pariisissa. Pääsen juoksemaan pitkin Champs Elyséetä ja Seinen kauniita rantoja ja ylittämään maaliviivan Eiffel-tornin alla.

Upeita juttuja tiedossa siis!

Sinkkuelämää silloin ja nyt

Published 22.5.2018 by ainosalminen

 

IMG_1484

Luin viikonloppuna parlamentin vapaa-ajankirjastosta vähän sattumalta valitsemani kirjan Mielikuvituspoikaystävä. Muistan hämärästi nähneeni kotimaisessa mediassa kommentteja tästä Henriikka Rönkkösen teoksesta, mutta ei se mitenkään ollut omalla bucket-listallani. Olin luultavasti siirtänyt sen mielessäni nuoremman sukupolven lukemistoon. Mutta, mutta… pitäisi useammin uskaltautua oman suosikkigenrensä ulkopuolelle, eihän sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä on tiedossa.

Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta päällisin puolin aika kevyeksi. Huumori ja kielikuvat olivat parhaimmillaan riemastuttavia ja tilanteet saivat tällaisen paljon deittailleen ja sinkkuelämää kauan eläneen naisen monesti nyökyttelemään – seen it, done it, been there. Kirja sisälsi myös paljon yksityiskohtaista ja lähes inhorealismiin yltävää selostusta kaikennäköisestä seksiin ja ruumiintoimintohin liittyvästä… tästä kirjailija varoittikin jo heti ensi sivuilla. Kyllähän se hieman hämmästytti ja laittoi myös pohtimaan moisen tarpeellisuutta. Jokainen meistä asettaa itse rajat avoimuudelleen, sille mitä julkisesti kirjoittaa, ja jokainen meistä valitsee lukemansa kirjat. Kun olen lukemaani näin jälkikäteen pohtinut, niin eivät nuo rivoimmat rivit kuitenkaan jääneet päällimmäisenä mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä antoi aika hurjan kuvan sinkkuelämästä ja nuoren naisen sielunelämästä. Myönnän kauhistelleeni menoa, mutta sitten mieleen palautui muistoja omilta opiskeluajoilta. Ei minunkaan taipaleeni ollut ruusunpunaista käsi kädessä -kävelyä unelmien poikaystävän kanssa. Ei käy kieltäminen, että olin varmaan noin keskimääräisesti ottaen usein aika holtiton ja ajattelematon miessuhteissani. Tyttökavereiden kanssa istuin minäkin viinipullon kera sotasuunnitelmia laatimassa ja miesten käytöstä moittimassa, ja sitten taas lähdettiin baanalle, saatiin kylmää vettä niskaan ja palattiin aloitusruutuun.

Omassa nurkassani olen minäkin sadatellut ja lyönyt päätä seinään. Stalkannutkin takuulla olisin, jos siihen olisi aikoinaan ollut paremmat mahdollisuudet. Vääriä valintoja on vuosien varrella tullut tehtyä, jotkut niistä kaivelevat mieltä huonona päivänä vieläkin. Vaan niin se menee. Jos peilistä heijastuva kuva ei miellytä, niin sen suhteen on hyvä tehdä jotain.

Opiskeluaikojen baaritreffeistä siirryin myöhemmin teknologia-avusteiseen deittailuun. Noin kymmenen vuotta sitten saattoi vielä luottaa keskustelukumppanin rehellisyyteen, mutta valitettavasti keskustelupalstojen tavoin on meno treffisivustoillakin nykyisin lähtenyt lapasesta. Tuntuu, ettei se ole minun foorumini enää laisinkaan. Suurin osa pariskunnista tapaa kuulemma toisensa työpaikalla, vapaa-ajan riennoissa tai ystävien kautta. Ajatella, tällainenkin ”luomukohtaaminen” on minulta vielä kokematta. Ehkä sitä sitten seuraavaksi!

Teknologiaa voi hyödyntää vaikka ei deittisivuistoilla hengailisikaan. Ainakin se on vapauttanut sinkun liikkumaan vapaasti. Enää ei tarvitse päivystää lankapuhelimen vieressä tai toivoa kotiin tullessaan, että vastaajan merkkivalo vilkkuu saapuneen viestin merkkinä. Älypuhelimia tekstareineen ja sovelluksineen ei 80-luvulla ollut – eikä siis pahemmin niitä stalkkausmahdollisuuksiakaan, onneksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä ei sittenkään ollut ihan niin kevyttä chiclitiä kuin mitä alkuun ajattelin. Se pani minut muistelemaan, pakotti muistamaan suorastaan. Helppoa on paheksua, nyrpistää nenäänsä ja todeta täältä viiden kympin toiselta puolelta, että ”ei mun nuoruudessani ollut tuollaista”. Eikä varmaan kaikilla ollutkaan. Minulla saattoi ohuesti olla.

(Tämän jutun kuvituskuvat voivat vaikuttaa umpimähkäisesti valituilta, mutta se ei ole totta. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne on otettu treffeillä.)

 

Leidit Luxemburgissa

Published 13.5.2018 by ainosalminen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikko on nyt kulunut siitä, kun emännöin Saksassa ja Hollannissa asuvien bloggaajakollegoitteni vierailua Luxemburgiin. Aika kului kuin siivillä, mitenkäs muuten. Nauru raikasi, kamerat räpsivät ahkerasti kuvia ja vieraat tuntuivat viihtyvän. Emäntäkin rentoutui alkujännityksen jälkeen. Mutta kyllä minua etukäteen vähän huolestutti. Mitäpä jos kaverit pitkästyvät ja luokittelevat oitis Luxemburgin tylsäksi tuppukyläksi … entäpä jos tulee kaatamalla vettä tai varaamani ravintolat osoittautuvat huonoiksi valinnoiksi?

Eikä mitään! Kaikki sujui todellakin aivan mahtavasti. Ensimmäinen bloggaritrio pääsi perille yksillä polviruhjeilla ja tunnin myöhässä. Kiitos tästä Saksan rautateille! Laastaria polveen, laukut hotellille ja sitten olimmekin jo keskustan ihmisvilinässä ja saimme nostaa lasin jälleennäkemisen kunniaksi. Kapusiiniteatterin sisäpihan kahvila oli oiva paikka tehdä huomioita paikallisväestöstä ja vaihtaa tärkeimmät kuulumiset.

IMG_4450Näkymiä Grundin laaksoon vanhan kaupungin reunalta.

Olin suunnitellut hyppääväni turistioppaan rooliin ja vetäväni vieraille intensiivisen kierroksen vanhassa kaupungissa. Auringon paistaessa ja iltapäivän taittuessa iltaan ranskalaisen linnoitusarkkitehti Vaubanin taidonnäytteet ja Luxemburgin pitkä historia alkoivat yhtäkkiä tuntua hieman turhan kunnianhimoiselta kokonaisuudelta. Niinpä tyydyimme nauttimaan kävelystä keskiaikaisten linnoitusten upeiksi kunnostetuilla muureilla. Vierailun emäntänä panin tyytyväisenä merkille, miten vieraat ihastelivat maisemia huokausten kera.

Totesin itsekin taas, että Luxemburgin vanhan kaupungin ja linnoitusten paikka Unescon maailmanperintökohteiden listalla on täysin ansaittu. Aika tyypillistä varmaan, että monen vuoden jälkeen tulee sokeaksi oman kotipaikkansa kauneudelle. Kiitos siis ystäville, jotka avasivat silmäni uudelleen! Yhtäkkiä alkoi jopa harmittaa, ettemme ehtisi tutustumaan mm. Pohjois-Luxemburgin vanhoihin linnoihin, Müllerthalin eli pikku-Sveitsin patikkareitteihin, Moselin laakson viinitiloihin tai Esch-sur-Alzetten vanhoihin masuuneihin. Näkemistä olisi riittänyt useammallekin päivälle!

Päivä oli meille kaikille ollut pitkä, joten nautittuamme illallisen Basta Cosi -ravintolassa rue de Louvignylla alkoi sänky kutsua. Lauantaiaamun ohjelmassa olisi vierailu Mudam-museoon, jonne sisäänpääsy oli ilmainen meille lahjoitettujen Luxembourg Cardien ansiosta. Sinne teimme myös treffit toisen bloggaajakolmikon kanssa, joita odottelimme saapuvaksi ennen puolta päivää.

Mudamissa oli aivan uudet näyttelyt, joten itsekin olin innoissani päästä tutustumaan niihin. Ennen museoon siirtymistä teimme kierroksen sitä ympäröivässä puistossa. Myös siellä on tarjolla taidetta sekä hulppeat näköalat vanhaan kaupunkiin. Museo sijaitsee  Kirchbergin kaupunginosassa, missä Euroopan unionin toimielimet, pankit ja muut isot toimitalot luovat vaikuttavan kontrastin historialliselle keskustalle.

Modernilla taiteella on ystävänsä, ja toiset eivät oikein tahdo saada siitä mitään irti. Meidänkin seurueessamme oli hieman vaihtelevia mielipiteitä esillä olleista teoksista, mutta sehän on vain hyvä, että tulee ajatustenvaihtoa ja keskustelua. Taiteesta ja muustakin keskusteltiin sitten lounaspöydässä, jonka onnistuimme saamaan eräältä keskusaukion terassilta. Ruokapöydässä viihdyttiin pitkään, joten tutustuminen City Museumin valokuvanäyttelyyn sai jäädä väliin. Lähdimme sen sijasta sulattelemaan ruokaa kaupungin kapeille kaduille, jotka johdattivat meidät lopulta Rocher du Bockille eli paikalle, jonne kreivi Sigfrid Luxemburgin vuonna 963 perusti.

IMG_4461

 

Illan tullen kokoonnuimme luokseni aperitiiville. Kupliva samppanja oli luonnollinen valinta viidennen bloggaajatapaamisen juhlistamiseen. Ilta-aurinko helli ja vihreä puistonäkymä (unohdetaan nyt tarinan vetävyyden vuoksi sieltä myös näkyvät moottoritie ja suurvoimalinja) rauhoitti kiireisen päivän jälkeen. Luxemburgin vihreys kiinnitti vieraiden huomion muutenkin, missä sitten kuljimmekin. Eikä siinä kaikki! Illallispöytä oli varattu kasvisravintola Mesa Verdestä. En tiedä, milloin ravintola on perustettu, mutta ainakin ennen vuotta 1995, jolloin minä kaupunkiin saavuin. Ravintolassa on salit kahdessa kerroksessa ja sisustus on hippimäisen rento ja värikäs. Lautasen sisältö sai meiltä kaikilta suun loksahtamaan auki. Tällaista kasvisruoan tulee olla: tuoretta, moniväristä ja kauniisti esille pantua! Mesa Verde sai meiltä kaikilta lähes täyden kympin.

IMG_4428

Mudam, modernin taiteen museo

Aika loppuu aina kesken näillä tapaamisilla. Vielä olisi riittänyt juttua, mutta sunnuntaina hotellilla nautitun aamupalan jälkeen oli aika taas jättää hyvästit – seuraavaan kertaan! Au revoir, auf Wiedersehen… tavataan pian. Ehkä ensi kerralla törmäämme lauantaitorilla suurherttuapariskuntaan tai ehdimme sunnuntaiaamun jazzbrunssille Neumünsterin kulttuurikeskuksen brasseriehin. On toki hyvä, että jäi tunne siitä, ettei ehtinyt nähdä kaikkea. Päivastainen fiilis puolentoista vuorokauden reissusta olisi aika ikävää mainosta Luxemburgin kaupungille matkailukohteena.

Lisätietoja Visit Luxemburgin sivustolta.

Tervetuloa Luxemburgiin teille kaikille, joiden uteliaisuus on kenties herännyt meidän matkakertomuksiemme ansiosta!

Täältä pääset niitä lukemaan:

Ajatuksia Saksasta
Viherjuuria
Hollanninhippiäinen
London and beyond
Kolmikieli
H niin kuin Hausfrau

Apua, mulle tulee vieraita!

Published 1.5.2018 by ainosalminen

Kotikorttelini Kirchberg on täynnä mielenkiintoista arkkitehtuuria ja taidetta. Tässä Frank Stellan teos ”Sarreguemines”.

Vieraita, pitkästä aikaa – ihanaa vai kamalaa? No ihanaa tietenkin! Tänne on tulevana viikonloppuna pyrähtämässä iloinen joukko ulkosuomalaisia bloggaajia lähiseuduilta. Perjantaina käynnistyy visiitti numero viisi minun bloggaajatapaamisteni historiassa, ja saan kunnian toivottaa kollegat tervetulleiksi kotikaupunkiini Luxemburgiin. Ystävät Saksasta ja Hollannista hyppäävät kuka junaan kuka auton rattiin ja tulevat nauttimaan Luxemburgin kukkivasta keväästä. Kädet kyynärpäitä myöden ristiin, ettei sääennuste petä: tulossa näyttäisi olevan aurinkoinen ja lämmin viikonloppu.

Leena, Jenni, Heidi, Oili ja Liisa ovat jo ”vanhoja” tuttuja ja Terhin tapaan ensimmäistä kertaa. Aiemmista reissuista voit lukea blogistani avainsanalla ”bloggaajatapaaminen”. Aina hieman vaihtuvilla kokoonpanoilla olemme runsaassa kahdessa vuodessa ehtineet piipahtaa Aachenissa, Mainzissa, Antwerpenissä ja Frankfurtissa. Nyt ensimmäistä kertaa osa vieraista on saanut järjestymään kahden yön matkan – tarkoituksena on ehtiä gastronomian ja viininmaistelun lisäksi myös kulttuurinautintojen pariin.

Ohjelmaa on tarjolla enemmän kuin mitä aika antaa myöden. Pohjoisen keskiaikaiset linnat ja ”Pikku-Sveitsin” upea luonto jäävät vieraille näyttämättä, samoin kuin moni muu kiva kohde Luxemburgissa.

Turistikierrokselle meitä kannustaa kivasti myös Visit Luxembourg -organisaation sponsoroima Luxembourg Card. Saimme koko porukalle kaksi päivää voimassa olevat kortit. Etuina ovat ilmainen julkinen liikenne sekä sisäänpääsy 76 eri matkailukohteeseen koko maassa. Lisäksi mm. hop on/ hop off -bussi myöntää sillä 30 %:n alennuksen. Aivan huikean paljon näkemistä ja kokemista täällä jo kauan asuneillekin! Alustavissa suunnitelmissamme on startata kulttuurikierrokselle heti lauantaiaamuna, ensin modernin taiteen museoon ja lounaan jälkeen kaupunginmuseoon.

Otin yhteyttä tähän liikenneministeriön alaiseen Luxemburgin matkailua edistävään järjestöön ja ehdotin yhteistyötä. Miksipä ei! Globaalissa vertailussa blogiemme yhteenlasketut lukijamäärät eivät kenties päätä huimaa ja lisäksi kirjoitamme suomeksi, mutta se ei estänyt yhteistyökuviota. Mitään ei saa, jos ei mitään pyydä – tämä nähtiin jo Frankfurtissa, jossa meille tarjottiin jopa jokiristeily!

Tätä vierailua järjestäessäni mieleeni palautui kerran opiskeluaikoina Turun Itäisellä Pitkäkadulla järjestämäni ”illalliskutsut”. Yksiöni pikkukeittiössä valmistui ystävien muistoissa sittemmin jo legendaariset mittasuhteet saanut punaviinissä haudutettu HK:n sininen lenkki. Resepti ei enää valitettavasti ole tallessa, mutta se oli muistaakseni peräisin Otavan isosta keittokirjasta tai kenties jostain lehtileikkeestä. Vaikka en siis tällä kertaa kokkaa vierailleni itse, toivon viikonlopusta jäävän heille kivat muistot.

Dräi Eechelen – museo: luxemburgilaista linnoitushistoriaa.

Alla olevista linkeistä pääset lukemaan Luxemburgiin tulijoiden aikaisempia juttuja sekä bloggaajatapaamisista että elämästä ulkosuomalaisena yleensäkin. Hyviä kirjoittajia, mielenkiintoisia ihmisiä, ihania ystäviä ❤️

http://www.rantapallo.fi/lena

http://www.rantapallo.fi/hausfrau

http://www.viherjuuria.com/

http://kolmikieli.blogspot.com/

http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/hollanninhippiainen

http://ajatuksiasaksasta.blogspot.de/

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.