Yleinen

All posts in the Yleinen category

Lomaviikko Ranskassa – hemmottelua merikylpylässä

Published 21.5.2017 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näihin maisemiin sain herätä kolmena aamuna.

Muutto on takana ja asuntokaupat viimeistellään huomenna notaarin luona. Olen totutellut uuteen asuntooni ja asuinkortteliini ja ne hyviksi havainnut. Lisää muutosta ja muista toukokuisista jutuista myöhemmin. Nyt palataan vielä taannoiseen lomamatkaani Ranskassa. Orléansin kaupungin ja Loiren laakson jälkeen saavuin vihdoinkin Atlantin rannikolle.

Les Sables-d’Olonnen rantakaupunki ja merikylpylä Le Côte Ouest hemmottelivat minua kolmen päivän ajan upealla säällä ja rentouttavilla hoidoilla. Atlantin rannikko on aina vetänyt minua puoleensa. Vuorovesi-ilmiö, levien tuoksu, jatkuvasti muuntuvat maisemat ja tietenkin meren antimet – siinä se juttu!

Olin varannut itselleni huoneen merinäköalalla ja kolmen päivän kylpyläpaketin puolihoidolla. Joka päivälle oli kaksi hoitoa ja kolmen vartin treeni valmentajan kanssa. Käytössäni oli tietenkin myös allasosasto, kuntosali sekä lepohuone aurinkoterasseineen. Vaikka merituuli oli vielä viileä, aurinko lämmitti ihanasti. Thalassoterapie on se ranskankielinen termi, jolla merivesihoitoja kutsutaan. Puhdistetun meriveden lisäksi hoidoissa käytetään mm. leviä ja merisuolaa.

Kylpylässä oli mukavan rauhallista pääsiäisen alusviikolla, vaikka allasosasto oli kyllä kokolailla täynnä iltapäivisin. Hotelli oli meriaiheisesti sisustettu viime vuosisadan alun valtamerilaivojen tyyliin. Ravintolassa ja sen terassilla hyvästä ruoasta sai nauttia upean näköalan ja tietenkin mahtavien auringonlaskujen kera. Tämä tasokas kylpylähotelli oli hyvä valinta, en löydä siitä moitteen sijaa!

Tätä reittiä pitkin lähtevät ulapalle myös Vendée Globe -maailmanympäripurjehduksen hurjapäät. 

Les Sables d’Olonne on tunnettu joka neljäs vuosi järjestettävän Vendée Globe -purjehduskilpailun lähtö- ja maalipaikkana. Kaupunki mainostaakin itseään voimakkaasti tämän tapahtuman kautta, ja useampikin purjehduskoulu ja veneenrakentaja on valinnut Les Sables d’Olonnen kotipaikakseen. Pikkukaupungin historia on aina pyörinyt meren, sataman ja kalastuksen ympärillä, mutta nykyisin elanto tulee enimmäkseen turismista, kasinojakin on peräti kaksi! Rannat ovat pitkät ja kauniit ja kalasatamassa saa vatsansa täyteen takuutuoreita meren antimia. Sinne minäkin suuntasin heti ensimmäisenä iltapäivänä.

Olin napannut hotellilta polkupyörän, sillä ilma oli lämmin ja vartissa olin keskustassa. Merellisen lounaan jälkeen pyöräretkeni jatkui rantakatuja pitkin sataman toiselle puolelle, missä La Chaumen vanha kalastajakortteli antoi autenttisemman kuvan paikkakunnasta kuin rantabulevardin takavuosien rakennusbuumin synnyttämä epäesteettinen tyyli. Täydet pisteet kuitenkin panostuksesta kevyen liikenteen väyliin. Puolet rantakadun leveydestä oli varattu polkupyörille ja iltaisin osa kadusta suljettiin moottoriliikenteeltä kokonaan.

IMG_0848

Pilvetön päivä meren rannalla, lepoa ja rentoutumista.

Takaisin kylpylään. Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran kryoterapiaa. Ihana omavalmentajani Stéphane kertoi treenien lomassa tästä urheilijoiden palautumisessa hyödynnettävästä hoidosta, josta on saatu apua myös nivelvaivoihin, kipuihin ja jopa mielialaan. En todellakaan ole kylmän ystävä, mutta niin vain löysin itseni uimapuvussa ja karvatöppöset jalassa valmiina astumaan kryokaappiin, jossa nestetypen avulla ilman lämpötila laskettiin -145 asteeseen. Valmentajani oli läsnä koko ajan ja tsemppasi minua. Välillä nostin kädet ylös, kun sormia alkoi kylmä kihelmöidä liikaa. Hyvin meni! Kolme minuuttia oli juuri sopiva aika, kylmä alkoi tuntua paikoitellen aika pahalta mutta ei äitynyt sietämättömäksi. Hoidon jälkeen siirryin lepohuoneeseen nauttimaan hyvänolontunteesta ja voittajaolosta 🙂

Kolme päivää oli lopulta aivan sopiva pituus kylpylälomalle. Toki moista hemmottelua olisi voinut itselleen suoda vaikka koko viikonkin, mutta hyvin tuossakin ajassa ehti rentoutua ja rauhoittua. Jo pelkästään maisemanvaihdos ja meren läheisyys saivat ajatukset irti työkiireistä ja tulevasta muuttohässäkästä. Juuri sitä kaipasin.

Kieltämättä mielessä kävi myös ajatus tulevista eläkepäivistä: olisihan niitä mukava viettää tällaisissa maisemissa. Eikä sille olisi mitään estettäkään. Runsaan viiden vuoden kuluttua, jos niin haluan, voin suunnitella uutta muuttoa ja uuden seikkailun aloittamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Purjehduskouluun eläkeläisenä näissä maisemissa? Miksipä ei …

Lomaviikko Ranskassa – Loiren laakso

Published 26.4.2017 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chaumont-sur-Loiren linna

Historiallisesta Orléansin kaupungista matkani jatkui maanantaiaamuna runsaan hotelliaamiaisen jälkeen kohti Atlantin rannikkoa. Aikaa oli runsaasti, vaikka koko päivä, jos niin haluaisin. Seuraavalla hotellilla minua odotettiin vasta klo 16 alkaen ja kilometrejä oli edessä vain hieman yli 400.

En ollut ajatellut vierailla Loiren laakson kuuluisissa linnoissa, mutta päätin lähteä katselemaan maaseutua ja valitsin reitin pikkuteitä pitkin – ensin Blois’hin ja sitten Toursiin. Olisihan se hienoa nähdä linnoja vaikkapa vain ohimennen, kun täällä seudulla nyt liikuin.

Matkalla ohitin muutamia pyöräilijöiden ryhmiä ja kiinnitin huomiota ”Loire en vélo” -kyltteihin. Näitä olin nähnyt jo Orléansin kaupungissa niin joen rannalla kuin retkelläni Parc Floraliin. Netistä löytyikin helposti asiaa koskeva sivusto. Sieltä kävi selville, että linnat voi helposti kiertää myös pyöräillen. Reitit kulkevat pyöräteitä tai vähän liikennöityjä pikkuteitä. Informaatiota löytyi myös majoituksesta, gastronomiasta ja muista nähtävyyksistä. Eri tasoisia ja pituisia reittejä on tarjolla niin lapsiperheille kuin sporttisille vaeltajillekin. Pyöräreitin kokonaispituus on noin 800 km, mikä kattaakin sitten jo matkan meren rannalta St. Nazairen telakkakaupungista sisämaahan Nevers’in kaupungin lähistölle. Tässähän voisi olla hyvä idea eläkepäiville! Sähköpyörä alle ja upeista maisemista nauttimaan 🙂

IMG_0778

Näkymä linnan pihalta Loiren maisemiin

Oman reittini varrelle osui juuri ennen Chaumont-sur-Loiren kylää info-piste, jonka eteen pysähdyin. Keräsin materiaalia ja vaihdoin pari sanaa turistineuvojan kanssa. Vartin ajomatkan päässä olisi Amboisen linna, jonne on haudattu itse Leonardo da Vinci! Enpä ollut tietänyt tätäkään! Da Vinci eli viimeiset vuotensa Amboisen linnan mailla kuningas Frans I:n kutsumana. Siellä olisi itse linnan lisäksi ollut nähtävänä da Vinci -museokin. Tähän olisi todellakin saanut kulumaan koko päivän. Päivä oli kuitenkin jo  puolessa, joten Amboise sai jäädä toiseen kertaan.

Suuntasin kuitenkin kylän omaan linnaan, sillä kiinnostukseni oli herännyt. Chaumont-sur-Loiren linna oli inhimillisen kokoinen, sen kaunis puutarha kukki keväisenä ja siellä sai myös ihailla moderneja tilateoksia, jotka sulautuivat luontoon kauniisti. Nälkäinen matkailija nautti linnan kahvilassa kenttälounaan periranskalaiseen tyyliin: kinkkupatonki, omenapiirakka ja kahvi. Uusin voimin siirryin sisätiloihin tutustumaan siihen, minkälaisissa oloissa Ranskan kuningatar Catherine de Médicis oli asustanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän kuplan sisällä pyöri Miguel Chevalier’n videoteos ”In-Out -/ Paradis artificiels”

Myös linnan sisällä moderni taide oli läsnä entisöityjen huonekalujen rinnalla. Kuljin kappelista biljardisaliin ja kuninkaan makuuhuoneesta kellarikerroksen keittiöön kuulokkeet korvillani ääniopastusta kuunnellen. Pidän kovasti opastetuista kierroksista, mutta nämä äänioppaat ovat niille oiva vaihtoehto. Isossa ryhmässä oppaan ääni ei aina kuulu hyvin tai on kiire pois seuraavan ryhmän alta. Omaan tahtiin kiertämisessä on vissit edut.

Linnan jälkeen piipahdin vielä 1800-luvun tyyliin entistetyillä hevostalleilla, mutta kasvihuoneet ja niiden jättiläislumpeet jätin väliin. Oli aika lähteä takaisin tien päälle.

Ajomatkan varrella näin viinipullon kyljestä tuttuja nimiä ja tilamyyntikylttejä, joissa ilmoitettiin myytävän kirsikoita, mansikoita ja parsoja. Kovin aikaista kirsikoille, mietin, mutta siltikin huokaisin kaiken tämän ihanuuden keskellä. Oman marketin hyllyillä ei näitä päiväntuoreita tuotteita näy, vaan suurin osa tuotteista kiertää ketjumyymälöiden keskusvarastojen kautta.

Koko päivähän siihen matkaan lopulta kului. Saavuin lomani pääkohteeseen Les Sables d’Olonneen juuri sopivasti illallisaikaan. Asettauduin taloksi kylpylähotelliin, huuhdoin suihkussa pois matkan pölyt ja istuin valmiiseen pöytään. Tämä oli ihana päivä ja lisää oli tiedossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näihin näkymiin sain päättää maanantain.

Lomaviikko Ranskassa – Orléans

Published 17.4.2017 by ainosalminen

Jeanne d’Arcin ratsastajapatsas Orléansin Place de Martroilla

Viime vuonna puskin töitä tauotta uudesta vuodesta heinäkuun loppuun asti. En muista koskaan olleeni niin väsynyt kuin silloin. Viimeinen kuukausi ennen kesälomaa oli kuin suossa tarpomista. Päätinkin, että toista kertaa en tee samaa virhettä. Niinpä jo alkuvuodesta laitoin loma-anomuksen sisään pääsiäisen alusviikolle ja aloin pohtimaan eri vaihtoehtoja ja sitä, mitä matkaltani eniten haluaisin.

Päätös oli lopulta nopeasti tehty. Halusin nähdä meren, levätä ja nauttia hyvästä ruoasta. Näistä elementeistä koostin automatkan Atlantin rannikolle. Kilometrejä kertyi kahdeksassa päivässä lähes 2000. Kelit suosivat ja reissu täytti toiveeni. Tässä matkakertomukseni ensimmäinen osa.

Lämmin ja aurinkoinen sunnuntai Orléansin Parc Floralissa. Puutarhanäyttelyssä riitti ihasteltavaa.

Ensimmäisen päivän tinki oli runsaat 500 km ja kohteena sotaisasta neitsyestään ja komeasta katedraalistaan kuuluisa Orléansin kaupunki. Liikennettä oli paikoittain ruuhkaksi asti, lomalle lähtijöitä oli runsaasti. Pysähdyin pari kertaa ääriään myötään täynnä olevilla moottoritien taukopaikoilla, mutta tyydyin omiin niukkohin eväisiini. Parkkipaikan etsiminen autolle ja vessajonossa seisominen riittivät – en aikonut kaiken lisäksi vielä jonottaa hailakkaa automaattikahvia ja nuivaa teollisuusmuonaa.

Orléansiin saavuttuani buukkasin samoin tein netin kautta itselleni pöydän kunnon ravintolasta. Illallisaikaa odottaessani ehdin tehdä kierroksen kaupungilla ja paseerata paikallisten tapaan Loiren rannalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpöasteita oli lähes 20 – mikäpä sen mukavampaa kuin istahtaa terassille ja nauttia kylmä olut.

IMG_0755

Orléansin komea katedraali iltavalaistuksessa

En ollut tehnyt eri etappeja varten erityisiä suunnitelmia, vaikka perustiedot kohteista olin hankkinut. Netin avustuksella ja hotellin vastaanotosta nappaamiani esitteitä selaamalla tein päätöksen sunnuntaipäivän ohjelmasta. Säätiedote lupasi hellelukemia, joten ensimmäinen kohde oli Parc Floral. Tämä 35 hehtaarin laajuinen puisto on yksi suosituimmista vierailukohteista alueella ja juuri tänä viikonloppuna siellä järjestettiin vuotuinen puutarhanäyttely. Puiston rauha ja kukkien tuoksut saattelivat minut lomatunnelmaan. Vaikka en ole viherpeukalo eikä minulla ole puutarhaa, usempikin näytteilleasettaja sai mielenkiintoni heräämään. Kiertelin pitkän tovin näyttelyssä ja lounaankin söin paikan päällä piknik-hengessä: voileipä, vesipullo ja rasia mansikoita.

Matkasin raitiovaunulla takaisin keskustaan, joka palmusunnuntaina oli hyvin rauhallinen. Kaupat olivat kiinni, eikä turistikausi ainakaan täällä ollut vielä alkanut. Jäätelönmyyjän sentään löysin katedraalin edustalta ja istuin nauttimaan makupalasta ja näkymästä. Katedraali oli vaikuttava, mutta vähänpä tiesin, että vielä upeampaa oli tiedossa matkani viimeisellä etapilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Orléansin historiallista keskustaa

Orléansin kaupungin historia ulottuu antiikin ajalle. Kaupunki on nähnyt valloittajia: siinä missä Cesar aikoinaan onnistui, hunni Attila koki karvaan tappion. Monumentaalisen katedraalin sijaintipaikalla oli kirkko jo 300-luvulla. Aikojen kuluessa kirkko ehti tuhoutua usemmankin kerran niin tulipaloissa kuin sodissakin. Kirkko rakennettiin uudelleen ja kerta kerralta komeampana. Nykymuodossaan katedraali vihittiin käyttöön vuonna 1829. Vaikka toisen maailmansodan pommitukset aiheuttivat suurta tuhoa kaupungissa, katedraali pysyi pystyssä.

Yhtä onnekkaasti ei käynyt talolle, jossa Jeanne d’Arc majoittui vuonna 1429. Talo tuhoutui täysin vuonna 1940, mutta se rakennettiin ennalleen. Nykyisin talo on omistettu Orléansin neitsyen tarinalle. Videoanimaatio kertoo vierailijalle nuoren soturin vaiheet ja niiden surullisen päätöksen. Samalla pääsylipulla pääsee myös kaupungin historialliseen museoon. Siellä minulle selvisi mm. että Loire-joen ja Pariisin läheisyyden ansiosta Orléans on ollut merkittävä kauppa-asema. Viinintuotannon lisäksi Orléansia rikastuttivat aikoinaan viinietikka ja sinappi ja 1700-luvun lopulta lähtien myös suklaa ja makeiset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loiren rantaa Orléansin keskustassa

Näin mielenkiintoisesti ja aurinkoisissa merkeissä alkanut lomani jatkui maanantaina Loiren laakson kautta rannikolle. Seuraathan matkaani täällä blogissa – kakkosjakso aivan lähipäivinä 🙂

Lähtökuopissa

Published 8.4.2017 by ainosalminen


Laitoin asuntoni myyntiin marraskuun alkupuolella. Oma käsitykseni oli tietenkin, että kaupat toteutuvat nopeasti, sillä asunto on (omasta mielestäni) kaunis, valoisa ja käytännöllinen. Ihastuin asuntoon aikoinaan ensi näkemältä ja olen viihtynyt siinä jo 13 vuotta. Huoneet ovat hyvän kokoiset, keittiö ja saniteettitilat on remontoitu (hyvällä maulla, vaikka itse sanonkin), kortteli on erittäin rauhallinen ja auringonlaskut parvekkeelta upeat.

Kuinka kävi? Neljä kuukautta kului, näyttöjä järjestettiin, mutta mitään konkreettista niistä ei jäänyt käteen. Katsojien kommentit asunnosta olivat voittopuolisesti positiivisia, mutta hinta taisi sittenkin olla liian kova. Sovin siis välittäjän kanssa uudesta hinnasta. Kiinnostus asuntoon lisääntyi, mutta osan katsojista oli välittäjä selvästikin lähes pakottanut liikkeelle. Jos vanhempi rouvashenkilö etsii kotia ensimmäisestä kerroksesta, ei kolmas kerros käy, vaikka asunto muuten olisi passeli. Kohde ei soveltunut myöskään kotikorttelistaan isompaa lukaalia etsineelle herrasmiehelle. Hänen kirja- ja levykokoelmiensa vaatimat isot hyllyköt eivät olisi mahtuneet vinojen kattojeni alle.

Kärsivällisyyteni oli koetuksella, mutta odotus palkittiin. Pari viikkoa sitten sisään asuntoon käveli itselleen uutta kotia etsinyt naishenkilö, joka ihastui kohteeseen välittömästi. Hän oli myynyt pienen ensiasuntonsa ja etsi epätoivoisesti uutta, sillä väliaikaismajoitus vanhempien luona kävi kaikkien osapuolien hermoille. Ja nythän se unelma-asunto löytyi! Ensi-ihastuksesta toivuttuaan hän tuli uudelle visiitille vanhempiensa kanssa. Rakennusalalla toimiva isä kävi kotini tarkasti läpi, teki listan ongelmakohdista, mutta näytti tyttärelleen vihreää valoa.

Sain siis vihdoinkin tarjouksen, mutta hylkäsin sen saman tien. Niin tulenpalavaa kiirettä asunnon myynnillä ei ollut, että siitä pilkkahintaan luopuisin. Välittäjä kehotti minua tekemään vastaehdotuksen. Näin teinkin. Siitä alkoi 48 tunnin tiivis neuvottelurupeama, joka lopulta päättyi Brexit-keskiviikon iltana myyntisitoumuksen allekirjoittamiseen.

Nyt odotan vahvistusta sille, että pankki antaa ostajan lainahakemukselle lopullisen siunauksensa. Myyntisitoumus on virallinen paperi, eli periaatteessa kaupat on jo nyt tehty. Ostaja voi perua kaupat vain siinä tapauksessa, että hänellä on esittää kieltävä lainapäätös kolmelta eri pankilta. Koska välittäjä oli selvittänyt ostajan maksukykyä jo etukäteen, olen luottavaisilla mielillä. Aivan lähipäivinä odotan saavani tiedon, että myyntipaperit on toimitettu notaarille, joka laatii kauppakirjan. Allekirjoitustilaisuus järjestetään toukokuun kuluessa.

Toukokuu ja kevät. Loistava aika muuttaa. Muistanette, että myyntipäätökseeni vaikutti kaikessa yksinkertaisuudessaan kauniina syksyisenä sunnuntaina tehty pyörälenkki. Helmikuun lopulla löysin itselleni uuden asunnon, joka vapautuu toukokuun alussa. Siirryn omistajasta vuokralaiseksi ainakin toistaiseksi. En tule kaipaamaan omistajan velvollisuuksia ja harmeja, joita ainakin tällaisessa keski-ikäisessä taloyhtiössä tuntuu riittävän.

Uuden kotini sijainti on ihanteellinen. Juuri siellä, missä toivoinkin. Työmatka tulee taittumaan polkupyörällä alle kymmenessä minuutissa! Nyt peukut pystyyn, että kelit jatkuvat aurinkoisina ja pääsen hyötyliikunnan makuun.

Television ääressä

Published 2.4.2017 by ainosalminen


Televisio taitaa kuulua meistä lähes jokaisen olohuoneen vakiokalusteisiin ja innokkaimmilla ruutua tuijotetaan myös keittiössä ja makuuhuoneessa. Itselläni yksi laite riittää, sillä en ole ahkera television katselija ollenkaan. Taannoin kaukosäätimen herruudesta riemuitessani kerroin, että suosikkinappulani kaukosäätimessä on OFF. Televisioni on pieni ja vanha, ääni ei ole tainnut dolbya nähdäkään, mutta yhtään sofistikoituneempi laite olisi silkkaa turhuutta.

Käyttämäni palveluntarjoajan peruskanavapaketti on aika laaja ja aivan riittävä omiin tarpeisiini. Kanavia on reippaasti yli sata, mutta samat uutiset, sarjat ja tositv-formaatit niillä kaikilla pyörivät – eri kielillä vain. Luxemburgin maantieteellisen sijainnin ja pienuuden etuna on se, että täällä katsotaan kaikkien naapurimaiden ohjelmia. Lingvisti nauttii! Jääkiekkoa katson Saksan kanavilta, Hollannin tv:n etuna on tekstitetyt leffat. Näillä leveysasteilla nimittäin elokuvat ja sarjat yleensä jälkiäänitetään, mikä ei ole minun mieleeni laisinkaan. Tällä hetkellä tv-tarjonta kattaa naapurimaiden lisäksi kanavia useastakin isosta Euroopan maasta.


Jos en avaa telkkaria jonkun vakio-ohjelman takia, tyydyn yleensä vain surffaamaan kanavat läpi – joskus sieltä osuu kohdalle jotain kivaa, useimmiten ei. Varsinkin lauantai-illat ovat kanavalla jos toisellakin varsinaista soopaa täynnänsä. Kulttuuripitoisista ohjelmista pidän, mutta miten ne tuntuvatkin yleensä alkavan vasta lähempänä puolta yötä, kun pitäisi jo mennä nukkumaan?

Saksalais-ranskalainen yhteistyökanava ARTE, jonka pääkonttori on muuten Strasbourgissa aivan parlamenttirakennuksen vieressä, lähettää mielenkiintoista ja tasokasta ohjelmaa. ARTElta katsoin syksyllä ruotsalaissarjan Maan povessa. Pidin siitä kovasti ja olin iloinen huomattuani, että ruotsin kielen taitoni riitti ymmärtämään ohjelman. Tällä hetkellä siellä näkyisi olevan tarjolla mm. dokumentti Aki Kaurismäen elokuvan Le Havre tekemisestä. Näitä ohjelmia voi myös kivasti katsoa netistä, yleensä vieläpä viikon ajan ja alkuperäiskielellä!


Netflix minulla on entisen suhteen peruina enkä edes maksa sitä itse. En tiedä, hankkisinko sitä itselleni varta vasten, niin toisaikaista on senkin katselu. Tiedän taipumukseni koukuttua sarjoihin, joten itse asiassa välttelen niitä. Muutama kuukausi sitten katsoin sarjat Midnight Dinner Tokyo Stories sekä Grace and Frankie. Etuna molemmissa on jaksojen lyhyys, Tokion yöhön pääsi kerralla mukavasti vain 20 minuutiksi. Jane Fondan ja Lily Tomlinin tähdittämän sarjan jaksot kestävät puolisen tuntia. Grace ja Frankie -sarjasta tuli viikko sitten saataville kolmas kausi, ja se on toki katsottava!

Olen napsinut suosikkilistalleni myös erilaisia dokumentteja, ruokajutut etunenässä. Chef’s Table -sarjasta on täällä tarjolla myös ranskalaiskokeista kertovat erilliset jaksot. Metronome taasen on ranskalainen dokumentti, jossa perehdytään historiaan Pariisin metroasemien menneisyyden kautta. Neliosainen dokumentti perustuu näyttelijä ja historian harrastaja Lorànt Deutschin kirjaan, ja kirjailija itse toimii sarjassa kertojana.

Elokuvat, dokumentit ja sarjat ovat oivaa katseltavaa, mutta kun aikaa on rajallisesti, on tehtävä valintoja. Se aika, joka työn, kotihommien, urheilun ja opiskelun jälkeen jää vapaaseen käyttöön, on todella lyhyt ja siihen pitäisi saada mahtumaan niin paljon kaikkea kivaa, että vuorokauden 24 tuntia eivät koskaan tunnu riittävän. Nukkumisesta en voi enkä halua nipistää, jääköön siis tv:n tuijottelu edelleenkin listan pohjimmaiseksi.

 

Juoksuaika

Published 25.3.2017 by ainosalminen

IMG_0534

Uudet ihanat tossut maastojuoksuun.

Uusi yllättävä harrastus, taas!! Kyllä vain. Tämä vuosi tuntuu olevan täynnä muutoksia, isoja ja pieniä. Laskettakoon tämä nyt niihin pieniin, vaikka mieluusti sanoisin, että kyseessä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri harppaus Ainolle. Olen aloittanut juoksemisen. Olen liittynyt Luxemburgin kaduilla ja metsissä kirmailevien monenkirjavaan joukkoon.

Aivan kuin uinninkin aloittamisen kanssa, tässäkin tarvittiin kaverin kannustusta. Hölkkäävä herrasmiesystäväni on kanssani samaa ikäluokkaa, vyötäröllä hieman ylimääräistä, pitkät työpäivät ja kiireinen aikataulu. Meillä on siis paljon yhteistä 😊 Hän kertoi halunneensa kohottaa kuntoaan aikatauluongelmista huolimatta ja oli laittanut rohkeasti kellon soittamaan pari kertaa viikossa tuntia aikaisemmin. Siitä se oli lähtenyt. Mies, joka inhosi juoksemista ja hengästyi helposti, pakotti itsensä ensimmäisinä viikkoina veren maku suussa metsäpoluille. Säännöllisyys ja sitkeys on palkittu. Helpoiksi muuttuneiden kympin lenkkien päätteeksi palkintona on voittajaolo ja kurissa pysyvät kilot.

Näin hänen tapauksessaan paljon yhtymäkohtia omiin kokemuksiini juoksemisesta. Jos hän pystyi tekemään juoksemisesta itselleen harrastuksen, niin suomalaisella sisulla kykenisin siihen minäkin. Siis tuumasta toimeen! 

IMG_0474

Hmmm, mihinkäs sitä tänään juoksisi?

Jotkut raamit tälle touhulle oli kuitenkin saatava. Mitenkäs sellainen sohvaperunan juoksukoulu? Aloitetaan kävelemällä ja jo parissa kuukaudessa menee kevyesti vitosen lenkki. Ei, ei. Olenhan minä alkuvuoden kävellyt ja uinut säännölliseti, monivuotisesta treenitaustasta puhumattakaan. Ei tässä nyt mitään aloittelijoita olla! Älypuhelimen juoksusovellus ehdotti neljää treenikertaa viikossa ja lupasi, että 16 viikon kuluttua pystyn juoksemaan 10 km lenkin.

Innostuin tästä kovasti. Sen osaankin hyvin, innostumisen siis. Toinen, minkä osaan, on varustelu. Tunnustaudun tekstiiliurheilijaksi. State of the art -vermeet on tullut tähän ikään mennessä hankittua jo aika moniin lajeihin. Kahvakuulat pölyttyvät autotallin nurkassa ja lasketteluvaatteet ovat ikuisessa kesäsäilössä vaatekaapin perukoilla. Painonnostohanskoja ja rannesuojia löytyy laatikon pohjalta.

Arvaatte varmaan, miten tässä kävi. Niinpä niin, minkäs ihminen luonteelleen voi… Istuntoviikon päätteeksi suuntasin juoksuharrastajien ykkösliikkeeseen Strasbourgissa. Saaliina kahdet uudet tossut. Yhdet maastojuoksuun, toiset maantiejuoksuun. Palvelu oli loistavaa. Myyjä tunsi asiansa ja myös tällaisen keski-ikäisen ihmisen erityistarpeet. Olin jo kerran ehtinyt juoksemaan kadulla vanhoilla tossuilla ja tunsin sen heti polvissani. Testattuani uudet tossut samoissa olosuhteissa, en voinut kuin huokaista helpotuksesta. Jopa minun polvillani on mahdollista juosta kovalla alustalla, kiitos oikeiden varusteiden.

IMG_0463

Juoksun vihaajasta iloiseksi lenkkeilijäksi -transformaatio.

Pyrin käyttämään juoksuohjelmaa viitteellisenä. Neljä lenkkiä viikossa olisi todellakin liikaa. Aion tyytyä kahteen tai kolmeen. Uimaankin pitää ehtiä ja tekemään rauhallisia kävelylenkkejä. Kohtuu kaikessa niin polvet kiittävät. Varioin lenkkien pituuksia ja pisimmät teen metsässä pehmeällä alustalla. Vielä joudun kävelemään pahimmat ylämäet, mutta hiljaa hyvä tulee. Olen aika ylpeä itsestäni ja voin jo todeta pientä edistystä tapahtuneen. Meno on kepeämpää.

Aivan kuten uintiharrastuksen aloittaessani totesin, tärkeintä on liikkua ja pitää siitä, mitä tekee. Minä pidän tästä uudesta aluevaltauksestani. Samalla iloisella motivaatiolla lähden niin lenkille kuin uimahallillekin. Lajit täydentävät toisiaan, ja uinti auttaa myös palautumaan. Kevätkunto on toivottavasti kohdillaan toukokuussa, sillä muiden kiireiden lisäksi silloin on edessä muutto. Kyllä! Uusi asunto on löytynyt ja on aika pakata ja jättää jäähyväiset tälle monivuotiselle kodilleni.

Aika haipakkaa, toivottavasti pysytte menossa mukana!

IMG_0502

Kenkäostoksilla.

Sosiaalinen media arjessa

Published 11.3.2017 by ainosalminen
img_0264

Näkymä Luxemburgin vanhasta kaupungista Kirchbergin eurokorttelille.

Facebookissa on alkuvuodesta pyörinyt arkikuvahaaste, johon minäkin täysin tapojeni vastaisesti osallistuin: seitsemän päivää ja seitsemän kuvaa arjestani, ei rakennuksia eikä ihmisiä. Haasta joka päivä uusi ystävä mukaan (en haastanut!). Kuvien kyytipojaksi kirjoitin muutaman lauseen päivän fiiliksistä ja tapahtumista kuvan ulkopuoleltakin. Oikeastaan ihan hauska tapa kertoa hieman itsestään ja arjestaan. Oma päivitystahtini sosiaalisessa mediassa on kautta linjan aika harva, mutta kerran nyt näinkin.

En tosiaan yleensä lähde mukaan näihin nykyajan digitaalisiin kiertokirjeisiin. Kiertokirje?? Niin, sellaisia minun nuoruudessani kirjoitettiin, ennen tietokoneita, sähköposteja ja sosiaalista mediaa! Kynä käteen ja kopioimaan ja sitten kirjeitä juoksuttamaan postiin, jos saaja ei sattunut istumaan samassa luokkahuoneessa 🙂 Yhtä lailla tuon aikakauden ystäväkirjat ovat nykyisin siirtyneet nettiin ja erityisesti Facebookiin. Ystäväkirjojen etuna oli, etteivät tiedot levinneet Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulle asti. Pahat kielet kyllä saattoivat koulun pihalla juoruta ja kirja joutua välillä vääriin käsiin. Silloin nolotti, välillä jopa tuntui kuin maailmanloppu tulisi. Nykyisin henkilökohtaiset tiedot leviävät aivan eri mittakaavassa, pysyvästi.

img_0353

Ulkoilmataidetta kotikorttelin uimahallin edustalla.

Internetissä ja somessa häiritsee, että evästeiden vuoksi oma nettikäyttäytyminen on mainostajien tiedossa ympäri maailman. Ottaa pattiin, että puhelinnumerojen vaihtaminen uuden tuttavuuden kanssa johtaa siihen, että hänen naamakirjaprofiiliaan tyrkytetään minulle ja luultavasti omaa profiiliani hänelle. Herra ties, mitkä kaikki tärkeät tiedot rekisteröityvät ei-toivottujen tahojen palvelimille. Mielelläni pitäisin tiukemmin kiinni yksityisyyteni rajoista, mutta tämä peli on kyllä menetetty jo aikoinaan aivan nettihistoriani alkumetreillä.

Toinen murheen aiheuttaja on somettamiseen tuhrautuva aika. Omalla kohdallani on tosin somettamisen sijasta puhuttava somessa roikkumisesta. Sen sijaan, että aktiivisesti tuottaisin sisältöä tai osallistuisin keskusteluihin, pörrään sivulta toiselle välillä aika päämäärättömästikin. Tämähän ei tietenkään ole somen vika, vaan ongelma on ns. ratin ja penkin välissä. Jotain pitäsi siis tehdä. Somelakko kuulostaa turhan radikaalilta jutulta. Tosissani ole sitä koskaan edes pohtinut, mutta pitäisi pyrkiä kohtuukäyttöön tässäkin.

img_0416

Iloa ja väriä kotiin. Tulppaanit ovat upeita.

Arkikuvahaaste osui minulla Strasbourgin täysistunnon kohdalle, joten työasiat olivat useampanakin päivänä kuvien aiheena. Töiden lisäksi viikkooni mahtui kuvakimaran perustella myös kahvinjuontia, pudonneiden nappien ompelua ja leffakäynti. Tavallista elämää ja perusarkea, niin kai olikin tarkoitus. Mukavaa oli seurata myös monien ystävien arkea tällä tavoin. Sosiaalinen media – Facebook, Twitter ja Instagram – kuuluu arkeeni niin hyvässä kuin pahassakin. Se antaa ja se ottaa, pikkusormen lisäksi joskus jopa koko käden. Pitää pysyä valppaana ja keskittyä niihin kivoihin juttuihin, virtuaalisiin ja todellisiin.

 

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin