Miksi kirjoitan

Kirjoittaminen mm. suomen kielen ylläpitämiseksi on ollut ajatuksissa jo jonkin aikaa. Yksityisessä kirjeenvaihdossa olen saanut kommentteja, että jotain kirjoittajanlahjojakin saattaisi olla. Nyt voin testata sitäkin! Luen säännöllisesti useampaakin blogia, joko niiden sisällön tai parhaassa tapauksessa sisällön JA bloggaajan kielellisen lahjakkuuden vuoksi. Bloggaajien joukko on melko nuorta, joten ajattelin, että toki tänne vielä yksi hieman kypsempikin tapaus mahtuu joukkoon 🙂 Kokemuksen syvällä rintaäänellä jne. jne.

Tätä projektia suunnitellessani tuli mieleeni, että minähän olen itseasiassa bloggaamisen edelläkävijä. KYLLÄ! Tässä mennään nyt taaksepäin lähes 30 vuotta, aikaan ennen internettiä ja nopeaa tiedonvaihtoa. Olin vuosina 1986-87 au parina Pariisissa. Kirjeiden kirjoittaminen jokaiselle parhaalle ystävälle erikseen ja samojen juttujen sanoiksi laittaminen olisi ollut kovin aikaavievää puuhaa. Näin ollen päädyin kirjoittamaan päiväkirjaa. Ostin vihon, kirjoitin sen täyteen tapahtumia, huomioita, kommelluksia. Lähetin kuulumiseni ystäville vihko kerrallaan. Postin saavuttua perille vastaanottaja kutsui muut kaverit iltaa istumaan ja kuulumisia lukemaan. Oli kuulemma ollut välillä pitkiä ja kosteita lukuhetkiä, niinkuin opiskeluvuosiin kuuluukin! Oh, nostalgista, ja kutenkin niin modernia jo silloin.

Kuten esittelytekstistäni käy ilmi, tarkoituksenani on kerätä tähän blogiin juttuja hellan ääreltä, hikisistä treeneistä, luetuista kirjoista kuin myös ihan jokapäiväisestä elämästä.

Toivottavasti viihdyt sivuillani 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

%d bloggers like this: