Airbnb

All posts tagged Airbnb

Helleenien kuuluisa vieraanvaraisuus

Published 2.9.2016 by ainosalminen

Yksi monista upeista auringonlaskuista Hanian venetsialaisessa satamassa.

Saan päivittäin nauttia kreikkalaisten ystävällisyydestä tällä kauniilla Kreetan saarella. Asuntoni sijaitsee venetsialaisen sataman päädyssä, kalaravintolan yläkerrassa ja se kuuluu samaan perheyritykseen ravintolan kanssa. Tavernan pojat Yannis, Sifis, Xristos ja Yorgos tervehtivät aamuin illoin, kyselevät kuulumiset ja viihtymiset, kattavat ovensuupöytään kahvit ja jäätelöt. Eilen kun pänttäsin kokeeseen, he katsoivat toisiaan, sitten minua ja totesivat, että tilanne vaatii rakia. Pullo pöytään kahvikupin viereen ja käsky kaataa snapsi kurkkuun Pohjanmaan kautta. Kun kyselin, miten toimia täyden roskapussini kanssa, Sifis luvan kysyttyään kiipesi rappuset asuntoon ja nappasi pussin matkaansa ja laittoi uuden tilalle. Kaikessa autetaan, kaikkeen löytyy ratkaisu. Hymyllä ja ystävällisellä katseella pääsee vajavaisesta kielitaidosta huolimatta pitkälle. 

Tottuneille kreikankävijöille olettaisin tämän olevan tuttua, mutta itse ensikertalaisena olen ollut todella positiivisesti yllättynyt vastaanotosta. 

En ehkä olisi tätä asiaa nostanutkaan kokonaisen blogikirjoituksen aiheeksi, ellen olisi saanut siihen tällä viikolla yhtä lisäsyytä. Tässä tarina kellon pariston vaihdosta.

Kellon patteri simahti, ja lähdin vaihdattamaan sitä pieneen paikalliseen kultasepänliikkeeseen. Liike sijaitsi hieman kävelykeskustan ja turistialueen ulkopuolella, ja niinpä en ollut yllättynyt, ettei siellä puhuttu montakaan sanaa englantia. Onneksi sana ”paristo” näytti olevan englanniksi ja kreikaksi hyvin samanlainen. 

Istun usein kirjoittamassa alakerran ravintolassa, sillä wifin signaali ei tahdo yltää asuntoon asti. Kuten huomaatte, kesällä ravintolan sisätiloja käytetään varastona 😊


Nuoren kellosepän tuskaillessa kelloni pienten ruuvien kanssa seurasin, miten paikalliset kävivät kauppaa. Liikkeessä oli valtavat valikoimat erityisesti kastelahjaksi tarkoitettuja hopeisia valokuvan kehyksiä sekä kultaisia ristejä ja niihin sopivia ketjuja. Tiskille oli levitetty samettisia kangaskaistaleita, jonka taskujen suojista paljastui toinen toistaan kauniimpia koruja. Ristiä valikoinut mies tuntui tietävän tarkalleen mitä etsi, ja kun hän sen oikean löysi, niin hänen ihastuksestaan ei ollut tulla loppua. Väkeä liikkeessä oli kuin pienessä kylässä, enkä ihan tajunnut, kuka kuului henkilökuntaan, kuka asiakkaisiin. Joku kiikutti ihailtavaksi hädintuskin luovutusikäistä vaaleaa labradorinnoutajaa, joka silkasta saamastaan huomiosta lirautti pissat vanhemman kultasepän kengille. No, mitäs pienistä! 

Olisin seurannut hyväntuulista kaupantekoa ja kiivaita keskusteluja kauemminkin, mutta nuori kelloseppä sai pariston vaihdettua, joten kiitin kauniisti ja toivotin ”καλό μήνα” eli hyvää kuukautta, kuten kuun ensimmäisenä päivänä täällä on tapana. Siirryin kassalle, missä hinnaksi ilmoitettiin 2 euroa. Käsittämättömän halpaa ja vielä käsittämättömämmäksi tilanne muuttui. 

Kaadoin kukkarostani kolikot kämmenelleni, mutta jouduin toteamaan, ettei niistä tullut kuin hieman runsas euro. Tarjosin 20 € seteliä, mutta ilmeisesti vaihtorahaa ei kassassa ollut. Sanoivat että antaa olla. Kun sitten avasin kolikkokukkaroni uudestaan, edes jotain antaakseni, niin rouva sulki käteni omiinsa ja sulki samalla kukkaron lausahtaen ”next time”.

Kun kerroin tapahtumasta opettajalleni Maríalle, hän huokaisi tyytyväisenä. Tällainen oli kuulemma nykyisin katoamassa oleva hyvän tahdon ele, jonka hän soisi kriisistä ja yhteiskunnan muutoksesta huolimatta säilyvän. Tuskinpa tuo kultakauppias niitä kylän köyhimpiä oli, eivätkä nuo pari euroa hänen kassaansa isoa lovea tee. Pohdinkin, miten outoa on, että ihan hämmennyin moisesta pyyteettömyydestä ja ystävällisyydestä. Jos minua olisi kohdeltu kylmästi ja välinpitämättömästi, olisi kai tuntenut oloni ”kotoisammaksi”. 

Missä maailmassa oikein elän, kun näin reagoin?

Tätäkin juttua kirjoittaessani ilmestyi pöytään lasi vettä ja kahvikuppi.

Vihdoinkin Kreetalla!

Published 28.8.2016 by ainosalminen

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaunista keramiikkaa Hanian vanhassa kaupungissa.

Miten aika rientääkään! Ensimmäinen viikko Haniassa Kreetalla on jo takana. Miten on sujunut tähän asti? Kiitos hyvin. Organisaatio on ollut loistava, vaikka itse sanonkin. Itse järjestin, suit sait sukkelaan keväällä, kun päätin kielikurssille lähteä. En kauan jaksanut vertailla kielikouluja, lentoja tai asuntojakaan. Halusin helppoutta ja mukavuutta. Niitä olen myös saanut.

Luxairin lento, lähtö kotoa ja paluu kotiin, oli tärkeä elementti vaikka se merkitsikin paikan päällä runsaan kahden tunnin automatkaa Heraklionin lentokentältä tänne Haniaan. Airbnb-asuntoni omistaja Charalampos hoiti taksivarauksen puolestani, ja sovitusti Nikos autoineen odotti minua kyltti kädessä kentän uloskäynnin edessä. Matka sujui jouhevasti, vaikka kreikkalainen kyyti ja liikennekäyttäytyminen saikin ilmastoinnista huolimatta hikikarpalot otsalleni. Olin reippaasti aikonut vuokrata itselleni auton tutustuakseni saareen, mutta täytyy myöntää, että kaltaiseni kokenut autoilijakin tuli nopeasti toisiin aatoksiin. Auto ei olisi edes bussikyytiä nopeampi, jonossa siellä ajetaan ja matkanteko voi olla hyvinkin hidasta.

Jo taksikyydin aikana sain esimakua kreetalaisten ystävällisyydestä. Nikos kun sai tietää matkani pääasiallisen syyn olevan kielen opiskelu, niin eihän häntä saanut enää hillittyä mikään. Hän kyseli, mitä jo osaan, pakotti puhumaan, korjasi lauseitani, kertoi sanojen etymologiasta ja sivulauseessa kuittasi nykyhallituksen ja Tsipraksen rosvoiksi. Yön pimeydessä hän kertoi nähtävyyksistä, kauniista poukamista ja Hanian parhaista ravintoloista.

 

Terrasseja varjostavat kukkivat puut.

Saapuessamme Hanian venetsialaiseen satamaan, jossa asuntoni minua odotti, oli edessä pienimuotoinen liikennekaaos. Kapeilla kaduilla joku oli pysäköinyt autonsa huonosti ja tukosta purettiin kuka kääntämällä autoaan sijoillaan, kuka peruuttamalla, kuka huutamalla suoraa kurkkua keskellä katua. Tervetuloa Kreikkaan, sanoin minä, kun seurasin touhua taksin takapenkiltä. Nikos peruutti kiellettyyn ajosuuntaan niin pitkälle kuin mahdollista, jätti minut autoon ja juoksi asunnolle, jossa hän tiesi omistajan odottavan. Olimme onneksi vain sadan metrin päässä.

Matkoilla olevan omistajan sijasta minua tervehtikin paikan päällä tämän (tyttö?)ystävä Christina, englantia ja ranskaa taitava ja pientä boutique-hotellia samassa korttelissa hoitava viehättävä kreikatar. Asunto sijaitsee sataman pohjukassa, sen rauhallisemmassa päässä, Antigonin kalatavernan yläkerrassa. Tavernan omistaa ja sen keittiössä valtakuntaansa pitää itse Antigoni, Charalampoksen äiti. Tarjoilijapoika Xristos kantoi laukkuni yläkertaan, Cristina näytti paikat, antoi ohjeita ja vinkkejä sekä puhelinnumeronsa. Kaikki vaikutti oikein viehättävältä ja juuri siltä, mitä Airbnb-sivulla oli luvattukin.

Tervetuliaisillallisen nautin terassilla talon piikkiin. Tarjoilijat Yannis ja Xristos ja muutama muu, joiden nimet menivät ohi, huolehtivat viihtyvyydestäni ja ovat tehneet niin päivittäin tuon illan jälkeen. Kyselevät onko kaikki hyvin, pidänkö kaupungista ja asunnosta, kutsuvat ovensuun kantapöytään kahville tai rakille. Mikä kunnia! Monessa paikassa kyseisessä pöydässä istuu suvun matriarkka, joka mustassa lesken mekossaan ja valkoisissa hiuksissaan valvoo perheyrityksen toimintaa.

Kahvia juodaan muutenkin joka tilanteessa, ja sen kanssa maistuu jäätelö tai joku muu pieni makea, usein pala kuivakakkua. Koskaan ei ole niin kiire, etteikö kahvit ehtisi juoda.  Πάμε για καφέ; eli Mennäänkö kahville? on jo tutuksi tullut kysymys 😊

 

Hanian venetsialainen satama.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin