Chartres

All posts tagged Chartres

Lomaviikko Ranskassa – Chartres, viimeinen etappi

Published 5.6.2017 by ainosalminen
IMG_0998

Chartresin katedraali – reissun upein lajissaan

Lomaviikko Ranskassa – tätä juttusarjaa olen rakentanut pala palalta kuin Iisakki kirkkoaan, mutta vihdoinkin ollaan matkan viimeisessä kohteessa eli Chartresin kaupungissa. Kirkkovertaus sopii Chartresiin, sillä sen valtava goottilainen katedraali on osa Unescon maailmanperintöä. Valtavalla tarkoitan nyt Euroopan suurinta! Pyhiinvaeltajat tungeksivat tänne jo 1000-luvulla ihailemaan Sancta Camisana pidettyä kangasta, jonka Kaarle Kaljupää kaupungille lahjoitti. Keskiaikainen ”turismi” täytti kassat ja mahdollisti katedraalin rakentamisen huippunopeasti, 26 vuodessa!

Saapuessani lauantaina iltapäivän päätteeksi katedraalille siellä oltiin jo kiihkeästi viimeistelemässä pääsiäisyön vigiliaa. Valoja ja mikrofoneja testattiin, kuorojen ja esirukoilijoiden paikkoja katsastettiin. Kirkon sisällä huomasin useiden patsaiden ja ristien olevan kankaan peitossa. Selvittelin asiaa jälkikäteen ja ymmärsin tämän olevan katolisen kirkon tapa jo hyvissä ajoissa ennen pitkäperjantaita. Messun aikana valoa tuovat vain kynttilät ja kun ylösnousemus ilmoitetaan, valot sytytetään ja myös kankaat poistetaan. Fiat lux!

IMG_0987

Katedraali juhlavalaistuksessa

Chartres mainostaa itseään valon kaupunkina. Se on jäsen kansainvälisessä valon kaupunkien yhdistyksessä LUCIssa, jonka suomalaisjäseniä ovat Oulu, Jyväskylä ja Helsinki! Valoja olisi pimeässä illassa voinut ihailla yllin kyllin valaistujen monumenttien ja julkisivujen muodossa, mutta tihkusade tunki takin alle, enkä lähtenyt seikkailemaan kovin kauas hotellilta. Tyydyin kiertelemään katedraalin ympäristössä ja hupsista, eksyin sisään asti jo toisen kerran muutaman tunnin sisällä. Minua kiinnosti nähdä, minkälainen messu siellä oli käynnissä. Turvatarkastus ovella oli tiukka ja käteen annettiin pitkä kynttilä. Olin aivan hukassa, sillä katoliset perinteet ja kirkonmenot ovat minulle täysin vieraita. Hiivin istumaan rivin päähän takaoikealle enkä hämmennyksissäni edes huomannut sytyttää kynttilääni. Toisaalta, kun en tunnusta katolilaisuutta enkä mitään muutakaan uskontoa, näin oli ehkä parempi.

Yritin seurata käsiohjelmasta, mitä oli tapahtumassa, mutta en pysynyt kärryillä. Liturgioita ja rukouksia luettiin, kynttilöitä kohotettiin ylös, laulettiin ja taas luettiin pyhiä tekstejä. Nousin ylös ja istuin alas muiden mukana, etten erottuisi joukosta. Vahakynttilä alkoi lämmetä ja taipua kaarelle käteni lämmön takia. Jätin paikkani ja laskin kynttilän vaivihkaa sivupöydälle. Olisin mielelläni uteliaisuudesta jäänyt seuraamaan valon saapumista, mutta uni alkoi painaa silmiä eikä takeita ylönousemuksen kellonlyömästä ollut. Tunnelma oli harras ja katedraali kynttilänvalossa harvinainen kokemus. Toisaalta tunsin oloni hyvinkin vieraaksi kirkon sanomaa ja raamatun kertomuksia kuunnellessani.

Sunnuntaiaamu Chartresissa valkeni aurinkoisena. Runsaan aamupalan jälkeen heitin jo tavarani autoon, mutta lähdin vielä katsomaan kaupunkia kauniin sään houkuttelemana. Chartres sijaitsee noin 90 km Pariisista lounaaseen, joten moottoritielle kohti kotia ehtisin hieman myöhemminkin.

Suuntasin alakaupunkiin, jota aikoinaan asuttivat alemmat yhteiskuntaluokat, pyykkärit, karvarit ja myllärit – Eure-joen virtaavaa vettä tarvittiin kaikkien näiden ammattien harjoittamiseen. Korkeusero ylä- ja alakaupungin välillä on 30 metriä, joten jalat saivat töitä kipittäessäni rapppusia alas ja kapeita kujia ylös.

Reitin varrelle osui useampikin kirkko, niitä tuntui olevan Chartres täynnä! Kuvassa näkyvä 1600-luvulta peräisin oleva ristikkotalo Maison de saumon (kirjaimellisesti ”lohen talo”) on restauroitu ja siinä toimii kaupungin matkailutoimisto. Nimensä se on saanut julkisivua koristavien lohiveistosten mukaan. Sen yläpuolella kuvassa Place de Billardin vihannesmarkkinat – mielenkiintoinen torin ja kauppahallin välimuoto. Harmi, etten ehtinyt paikalle ajoissa lauantaina. Kiertelen mielelläni toreilla ja mahdollisuuksien mukaan ostan viemisiä kotiin.

IMG_0959

Katedraali valmiina kirkkovuoden huipennukseen.

Tuomisia ei reissusta Les Sables d’Olonnesta hankkimieni Vendéen mineraalisten viinien lisäksi muuta ollut, mutta niitä kotona maistellessa ovat ajatukset siirtyneet toistuvasti merellisiin maisemiin. Vaikka tänä kesänä tuskin ehdin matkustaa takaisin Atlantille, monia suunnitelmia muhii päässäni. Varpaat rantavedessä, ostereita lautasella, tukka tuulessa dyyneillä… näin minä juuri nyt näen itseni, kun katson tulevaisuuteen.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin