Elämä

All posts tagged Elämä

Sinkkuelämää silloin ja nyt

Published 22.5.2018 by ainosalminen

 

IMG_1484

Luin viikonloppuna parlamentin vapaa-ajankirjastosta vähän sattumalta valitsemani kirjan Mielikuvituspoikaystävä. Muistan hämärästi nähneeni kotimaisessa mediassa kommentteja tästä Henriikka Rönkkösen teoksesta, mutta ei se mitenkään ollut omalla bucket-listallani. Olin luultavasti siirtänyt sen mielessäni nuoremman sukupolven lukemistoon. Mutta, mutta… pitäisi useammin uskaltautua oman suosikkigenrensä ulkopuolelle, eihän sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä on tiedossa.

Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta päällisin puolin aika kevyeksi. Huumori ja kielikuvat olivat parhaimmillaan riemastuttavia ja tilanteet saivat tällaisen paljon deittailleen ja sinkkuelämää kauan eläneen naisen monesti nyökyttelemään – seen it, done it, been there. Kirja sisälsi myös paljon yksityiskohtaista ja lähes inhorealismiin yltävää selostusta kaikennäköisestä seksiin ja ruumiintoimintohin liittyvästä… tästä kirjailija varoittikin jo heti ensi sivuilla. Kyllähän se hieman hämmästytti ja laittoi myös pohtimaan moisen tarpeellisuutta. Jokainen meistä asettaa itse rajat avoimuudelleen, sille mitä julkisesti kirjoittaa, ja jokainen meistä valitsee lukemansa kirjat. Kun olen lukemaani näin jälkikäteen pohtinut, niin eivät nuo rivoimmat rivit kuitenkaan jääneet päällimmäisenä mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä antoi aika hurjan kuvan sinkkuelämästä ja nuoren naisen sielunelämästä. Myönnän kauhistelleeni menoa, mutta sitten mieleen palautui muistoja omilta opiskeluajoilta. Ei minunkaan taipaleeni ollut ruusunpunaista käsi kädessä -kävelyä unelmien poikaystävän kanssa. Ei käy kieltäminen, että olin varmaan noin keskimääräisesti ottaen usein aika holtiton ja ajattelematon miessuhteissani. Tyttökavereiden kanssa istuin minäkin viinipullon kera sotasuunnitelmia laatimassa ja miesten käytöstä moittimassa, ja sitten taas lähdettiin baanalle, saatiin kylmää vettä niskaan ja palattiin aloitusruutuun.

Omassa nurkassani olen minäkin sadatellut ja lyönyt päätä seinään. Stalkannutkin takuulla olisin, jos siihen olisi aikoinaan ollut paremmat mahdollisuudet. Vääriä valintoja on vuosien varrella tullut tehtyä, jotkut niistä kaivelevat mieltä huonona päivänä vieläkin. Vaan niin se menee. Jos peilistä heijastuva kuva ei miellytä, niin sen suhteen on hyvä tehdä jotain.

Opiskeluaikojen baaritreffeistä siirryin myöhemmin teknologia-avusteiseen deittailuun. Noin kymmenen vuotta sitten saattoi vielä luottaa keskustelukumppanin rehellisyyteen, mutta valitettavasti keskustelupalstojen tavoin on meno treffisivustoillakin nykyisin lähtenyt lapasesta. Tuntuu, ettei se ole minun foorumini enää laisinkaan. Suurin osa pariskunnista tapaa kuulemma toisensa työpaikalla, vapaa-ajan riennoissa tai ystävien kautta. Ajatella, tällainenkin ”luomukohtaaminen” on minulta vielä kokematta. Ehkä sitä sitten seuraavaksi!

Teknologiaa voi hyödyntää vaikka ei deittisivuistoilla hengailisikaan. Ainakin se on vapauttanut sinkun liikkumaan vapaasti. Enää ei tarvitse päivystää lankapuhelimen vieressä tai toivoa kotiin tullessaan, että vastaajan merkkivalo vilkkuu saapuneen viestin merkkinä. Älypuhelimia tekstareineen ja sovelluksineen ei 80-luvulla ollut – eikä siis pahemmin niitä stalkkausmahdollisuuksiakaan, onneksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä ei sittenkään ollut ihan niin kevyttä chiclitiä kuin mitä alkuun ajattelin. Se pani minut muistelemaan, pakotti muistamaan suorastaan. Helppoa on paheksua, nyrpistää nenäänsä ja todeta täältä viiden kympin toiselta puolelta, että ”ei mun nuoruudessani ollut tuollaista”. Eikä varmaan kaikilla ollutkaan. Minulla saattoi ohuesti olla.

(Tämän jutun kuvituskuvat voivat vaikuttaa umpimähkäisesti valituilta, mutta se ei ole totta. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne on otettu treffeillä.)

 

Minun sunnuntaini

Published 4.3.2018 by ainosalminen
IMG_3840

Talviaamu Luxemburgissa

Luxemburg toipuu hiljalleen polaaripyörteen seurauksista. Kylmää on ollut ja pitkään, luntakin on satanut ja se on jopa pysynyt maassa monta päivää. Tällainen talvi on meillä harvinainen. Itseäni ei kylmyys haitannut, sillä sen kera saimme nauttia upeista auringonpaisteisista päivistä. Myönnän kylläkin, että koillisesta navakkana puhaltanut tuuli sai minut parina aamuna lähtemään autolla töihin. Työmatka on naurettavan lyhyt, ja sen pistelee puolessa tunnissa kävellen ja ratikalla sitäkin nopeammin, mutta kun kurkkukipu ja yskä vaivasivat niin hyppäsin nelivedon kyytiin.

Eilen illalla vielä satoi lunta ja päivän pimetessä hyytävä sumu laskeutui kaupungin ylle. Aamulla herätessäni oli maa lähes paljas ja räystäät tippuivat. Lämpöasteita on tänään odotettavissa jopa 7, mutta valitettavasti odotettavissa on sateita. Piipahdin parvekkeella haistelemassa lämmennyttä ilmaa ja hymyillen seurasin lähipuistossa juoksevia koiria, jotka nekin nuuskivat märässä maassa kevään merkkejä.

IMG_3898

Ylempi kuva perjantai-illalta, alempi tänä aamuna.

Oma sunnuntaini kuluu tänään sisätiloissa, sillä en ole vielä täysin toipunut flunssasta. Liikkumattomuus, tietokoneella istuminen ja sohvassa makoilu kirja kädessä ei ole hyväksi kropalle. Tilanteen pelastavat venytysharjoitukset ja vaikkapa keppijumppa, jolla saa loistavasti liikettä yläkroppaan. Vaihtoehtoja löytyy Youtubesta ja Instagramista pilvin pimein. Itse olen Lifted-jumppien lisäksi löytänyt valtavan kivat Anna Saivosalmen pikatreenit Instagramista (@ansaivo). Suosittelen lämpimästi!! Siellä on jopa villasukkatreenit 🙂

Ihan pelkkää somettamista ei tietokoneella istuminen ole tänään ollut. Aamu alkoi sanomalehtikatsauksella kahvin ja smoothiebowlin kanssa. Sitten kävin toki läpi Instagramin päivitykset ja vilkaisin sähköpostin ja Facebookin. Tämä jälkimmäinen on kyllä minulta viime kuukausina jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Ei kiinnosta julkaista sinne juuri mitään. Seuraan sitä kautta lähinnä muutamaa ryhmää, joihin kuulun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanssia, teatteria, konsertteja!!

Alkaneen maaliskuun kalenteri näyttää kiireiseltä. On työmatkoja Brysseliin, Strasbourgiin ja Lontooseen. Sen lisäksi kahdet juhlat ihanan pomoni eläkkeelle siirtymisen johdosta. Toki ohjelmassani on myös kulttuuria, kuinkas muuten! Luxemburgin kaupungin City-magazinen menovinkit saivat minut hankkimaan lisää lippuja mielenkiintoisilta kuulostaviin tapahtumiin. Niinpä kulttuurin moniottelijan kalenterissa on nyt sekä klassisia konsertteja, teatteria että modernia tanssia. Vielä kun ehtisi käyttää museokorttia jossain välissä. Nyt juuri on se aika vuodesta, kun uusia näyttelyjä avataan ja meitä museoiden ystäviä kutsutaan avajaisiin ja tapaamaan taiteilijoita.

Eipä muuta kuin kädet kyynärpäitä myöden ristiin, että tämä virus katoaa taivaan tuuliin, jotta selviän maaliskuun haasteista ja pääsen täysin voimin niin kulttuuri- kuin liikuntaharrastuksieni pariin.

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Muutto

Published 24.9.2017 by ainosalminen

Emännän nojatuoli. Sohvakin saapuu ensi viikolla täydentämään kalustusta.

Siitä on nyt lähes tarkalleen vuosi, kun eräänä syyskuisena päivänä koin pyörän satulassa valaistuksen ja päätin muuttaa ”maalta” kaupunkiin. Muutosta on nyt jo yli neljä kuukautta, ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Sujahdin nopeasti uuteen elämääni Kirchbergin korttelissa enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Bussien jyrinä ja suihkumoottorien pauhu herättää minut edelleenkin hieman aikaisemmin kuin mitä haluaisin, mutta siihenkin olen sopeutumassa. Enää en istu aamuruuhkassa, vaan hurautan työpaikalle polkupyörällä ja joulukuusta lähtien pääsen sinne kätevästi myös liikennöinnin aloittavalla ratikalla. Valoisa asunto inspiroi joogaamaan ja naapureina on hurmaavia ihmisiä maailman kaikilta kulmilta. Viikolla kortteli kuhisee sijoituspankkiireja, viikonloppuna leikkipuistoissa viihtyvät lapsiperheet.

Luottoystäväni Niina, joka muuttaa muutaman vuoden välein ja on siinä hommassa sekä sisustusasioissakin aikamoinen guru, oli projektissani korvaamaton apu. Hän kuunteli huoleni ja antoi vinkkejä laajan kokemuksensa pohjalta. Niinpä päädyin hänen suosituksestaan pyytämään tarjouksen vain yhdeltä muuttofirmalta, enkä pettynyt. Kaikki sujui kuin rasvattuna: muuttolaatikot, teipit, pakkauspaperit ja kuplamuovi toimitettiin asunnolle hyvissä ajoin. Sitten vain tuumasta toimeen. Olin ottanut useamman päivän vapaata, muutaman ennen muuttoa ja muutaman sen jälkeen. Pitkiä päiviä siitä seurasi. Välillä meinasi jäädä lounaat ja illalliset väliin, syödä huomasin vasta, kun nälkä oli kasvanut jo aivan hurjaksi.

Tavaraa riitti kierrätettäväksi, myytäväksi ja pois heitettäväksi. Suurena apuna oli Luxemburgin suomalaisten ryhmä Facebookissa sekä oman kotikuntani mahtava kierrätyskeskus. Pari kertaa pakkasin citymaasturini kattoa myöden täyteen ja tuskin ehdin autosta ulos kierrätyskeskuksen pihalla, kun oranssihaalariset miehet ottivat homman haltuun ja huolehtivat lopusta. Loistavaa palvelua!

 

Näin mallikkaasti Daleiden pakkasi mööpelini.

Itse muuttopäivä jännitti hieman etukäteen, mutta huoli oli turha: paikalle saapuneet neljä miestä olivat ammattilaisia ja sen huomasi. Harva firma kuulemma tekee niin perusteellista työtä kuin tämä Daleiden. Kaikki huonekalut suojeltiin huovilla tai ne kelmutettiin. Isot koristelasiesineet, taulut, kattolamput ja muu, mikä ei laatikoihin mahtunut, pakattiin huolella erikseen.

 

Neljässä tunnissa oli rekka lastattu ja asunto tyhjä. Pieni nostalgia-aalto pyyhki ylitseni, mutta ei siinä asunnossa tavaroitten lähdettyä enää ollut sitä entistä henkeä. Olin pelännyt kaipaavani tuota asuntoa, joka oli ollut kotiini yli 12 vuoden ajan. Siinä hetkessä tajusin, että olin jo kääntänyt sille selkäni. Uusi elämä odotti kaupungissa.

Yhtä sukkelasti sujui muuttoauton tyhjennys uudella asunnolla. Työkiireistään huolimatta Niina saapui sovitusti paikalle lounasaikaan ja toi mukanaan valmiin aterian. Minä olin ennakoinut tilanteen ja tuonut jääkaappiin viiniä kylmenemään jo edellisenä päivänä. Ainut mikä puuttui, oli korkkiruuvi. Voihan nenä! Mutta ei hätää, muuttomiehet auttoivat tässäkin. Porakoneella iskettiin ruuvi korkkiin ja kiskaistiin se rivakasti pihdeillä irti ja näin oli pullo auki. Yksinkertaista ja helppoa kun sen osaa! Kuten huomaatte, tämä todellakin oli täyden palvelun muuttofirma 🙂

Näiltä miehiltä ei mennyt sormi suuhun yllättävissäkään tilanteissa!

 

 

 

Muutto on nyt ohi, tavarat ovat löytäneet paikkansa kaapeissa, mutta sisustus kaipaa vielä hienosäätöä. Tämä ei ole vahvimipia osaamisalueitani, joten saapa nähdä, kuinka monta vuotta tv-tason virkaa edelleenkin toimittava jakkara saa pysyä paikoillaan. Pitänee pyytää Niina kylään tekemään sisustussuunnitelma!

Tunnen oloni tässä uudessa asunnossa oikein kotoisaksi. Saatan istua nojatuolissani pitkään ja vain tuijottaa ulos valtavista ikkunoista. Ulkona kesäisen vihreään maisemaan sulautuvat moottoritien liikenne, suurjännitelinja sekä lentokentältä nousevat ja sinne laskeutuvat lentokoneet. Olipa alhaalla puistossa taannoin muutaman viikon ajan laiduntamassa jopa valtava lammaslauma. Maaseutua ja kaupunkia molempia – kohta jo syksyn upeissa väreissä.

 

 

 

Haaste! 10+1 kysymystä ulkosuomalaisuudesta

Published 28.6.2017 by ainosalminen

 

img_1612

Luxemburgin kesä kotiparvekkeelta nähtynä

Kas, sattuipa sopivasti. Blogini täytti juuri kolme vuotta ja kohdalle osui kirjoittajantaipaleeni kolmas blogihaaste. Kiitos London and beyond -blogin Leena! Samantyyppisiin kysymyksiin olen vastannut jo aikaisemminkin, mutta ehkäpä viime kerrasta on sen verran aikaa, että jokunen uusikin lukija niistä kiinnostuu – antaa siis mennä. Tässä vastaukseni:

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
”Tupakka, alkoholi ja polttoaineet ovat edullisia ja rajoille on lyhyt matka” kuuluu vitsi, jota monet ulkomaalaiset täällä sarkastisesti viljelevät. Totta tuo kaikki onkin. Minäkin ostan mielelläni hyviä viinejä ja lähden kernaasti autolla reissuun, mutta tässä en halua nyt vinoilla Luxemburgin pienuudelle vaan nostetaan Luxemburgin valttina esiin sen upea luonto. Luonto on lähellä kaikkialla ja reippailemaan voi lähteä vaikka ”Pikku-Sveitsiin”, jonka vaellusreitit ovat vertaansa vailla.

Toinen mieleen tuleva seikka on turvallisuus. Nykyisessä maailmanmenossa on lohdullista ajatella, että Luxemburg on turvallinen maa asua. Toivottavasti tämä pätee jatkossakin.

2. Entä ikävintä?
Juuri nyt ikävintä on, että meren rannalle on pitkä matka. Toinen iso murhe on asumisen kalleus.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
En ole kovinkaan kummoinen maailmanmatkaaja. Pitkät lennotkin ovat alkaneet ahdistaa, mutta haaveilla toki voi aina. Ehkäpä lähtisin Kanadaan. Sinne minua houkuttaa villi luonto ja toisaalta eloisat suurkaupungit, kuten Vancouver. Kreikan isot kaupungit, Ateena ja Thessaloniki ovat myös listallani.

img_0813

Vähän liikaa väkeä rannalla minun makuuni, mutta meri on aina meri!

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Vaakaihmisenä heilun tässäkin kahden vaihtoehdon välillä. Palaisin mielelläni Afrikkaan safarille mutta myös Espanjan Galiciasta minulla on mukavat muistot.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Tähän on pakko sanoa, etten kaipaa mitään erityistä. Johtuneeko siitä, että tarvittaessa täältä saa skandikaupasta lakritsia, silliä, ruisleipää ja montaa muuta herkkua. Yleensähän sitä himoitsee juuri sitä, mitä ei voi saada!

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
En usko. Työni ja elämäni on nyt täällä, ja eläkkeelle siirtyessäni ulkomaanvuosia tulee olemaan plakkarissa lähes 30. Tulevaisuudensuunnitelmistani jo vähän vihjailinkin, kun kirjoitin lomaviikostani Ranskassa.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Juhlapyhiä katolisessa kalenterissa riittää, ja esimerkiksi toukokuussa arkipyhiä ja pitkiä viikonloppuja on useampia. Olipa juhlan syy mikä tahansa, ruoka ja juoma on aina tärkeässä asemassa. Makkaraa, olutta ja kuohuviiniä vähintään! Olen aina pitänyt kovasti karnevaaliviikon päättävästä ”Buergbrennen” -tapahtumasta. Kokko kasataan yleensä partiolaisten toimesta ja illan pimetessä se sytytetään. Kokkotulen toivotaan häätävän talven, ja sitä ihaillessa voi vatsansa täyttää perinteisellä linssimuhennoksella!

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Minun lähtöni ei ollut vaikea laisinkaan. Työtarjous tuli juuri sopivaan saumaan elämässäni. Pelkällä menolipulla lähdin vuonna 1995 enkä kertaakaan ole ajatellut palaavani.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Toki, ja se on tarkoituksenikin. Suomessa on ihana käydä, mutta en uskoisi sinne enää sopeutuvani. Luxemburgissa on ollut hyvä asua ja työskennellä, mutta en ole integroitunut paikalliseen yhteiskuntaan. Olisin voinut jossain vaiheessa uraani siirtyä Brysseliin, mutta sopivaa työtä ei sieltä löytynyt silloin kuin lähtöhaluja olisi ollut. Mikä maa seuraavaksi? Ranska on suunnitelmissa, mutta pidän mielen avoimena tulevan suhteen. Moni asia voi vielä muuttua.

img_0951

Osterit – jumalaista herkkua!

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Mitähän tähän nyt sanoisi? Vuosi 2016 oli kyllä tapahtumarikas, mutta mitään maailmoja mullistavia hetkiä en sieltä löydä (kaukosäätimen herruuden sain toki takaisin!). Yleensäkin elämäni on aika tasaista, eikä se ole huono juttu laisinkaan.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Tänä vuonna kävin jo automatkalla Ranskassa. Kesällä suuntaan Kreikan saaristoon, kohteina Syros ja Paros. Suomeen pitää tietenkin myös kesälomalla ehtiä. Syksymmällä suunnitelmissa on viikonloppu Pariisissa ja kenties marraskuulle riittää vielä muutama lomapäivä, jos mielin minilomalle.

Tässäpä tämä! En haasta ketään, sillä luulenpa useimpien ulkosuomalaisten bloggaajien jo saaneen haasteen tai osallistuneen siihen oma-aloitteisesti. Jokaisella on oma tarinansa ja kokemuksensa – valtavan mielenkiintoista lukemista kaiken kaikkiaan tällä hetkellä blogeissa. Toivottavasti pidit omasta tarinastani!

img_0943

Minne menenkin, tieni vie aina kirjakauppoihin.

Sosiaalinen media arjessa

Published 11.3.2017 by ainosalminen
img_0264

Näkymä Luxemburgin vanhasta kaupungista Kirchbergin eurokorttelille.

Facebookissa on alkuvuodesta pyörinyt arkikuvahaaste, johon minäkin täysin tapojeni vastaisesti osallistuin: seitsemän päivää ja seitsemän kuvaa arjestani, ei rakennuksia eikä ihmisiä. Haasta joka päivä uusi ystävä mukaan (en haastanut!). Kuvien kyytipojaksi kirjoitin muutaman lauseen päivän fiiliksistä ja tapahtumista kuvan ulkopuoleltakin. Oikeastaan ihan hauska tapa kertoa hieman itsestään ja arjestaan. Oma päivitystahtini sosiaalisessa mediassa on kautta linjan aika harva, mutta kerran nyt näinkin.

En tosiaan yleensä lähde mukaan näihin nykyajan digitaalisiin kiertokirjeisiin. Kiertokirje?? Niin, sellaisia minun nuoruudessani kirjoitettiin, ennen tietokoneita, sähköposteja ja sosiaalista mediaa! Kynä käteen ja kopioimaan ja sitten kirjeitä juoksuttamaan postiin, jos saaja ei sattunut istumaan samassa luokkahuoneessa 🙂 Yhtä lailla tuon aikakauden ystäväkirjat ovat nykyisin siirtyneet nettiin ja erityisesti Facebookiin. Ystäväkirjojen etuna oli, etteivät tiedot levinneet Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulle asti. Pahat kielet kyllä saattoivat koulun pihalla juoruta ja kirja joutua välillä vääriin käsiin. Silloin nolotti, välillä jopa tuntui kuin maailmanloppu tulisi. Nykyisin henkilökohtaiset tiedot leviävät aivan eri mittakaavassa, pysyvästi.

img_0353

Ulkoilmataidetta kotikorttelin uimahallin edustalla.

Internetissä ja somessa häiritsee, että evästeiden vuoksi oma nettikäyttäytyminen on mainostajien tiedossa ympäri maailman. Ottaa pattiin, että puhelinnumerojen vaihtaminen uuden tuttavuuden kanssa johtaa siihen, että hänen naamakirjaprofiiliaan tyrkytetään minulle ja luultavasti omaa profiiliani hänelle. Herra ties, mitkä kaikki tärkeät tiedot rekisteröityvät ei-toivottujen tahojen palvelimille. Mielelläni pitäisin tiukemmin kiinni yksityisyyteni rajoista, mutta tämä peli on kyllä menetetty jo aikoinaan aivan nettihistoriani alkumetreillä.

Toinen murheen aiheuttaja on somettamiseen tuhrautuva aika. Omalla kohdallani on tosin somettamisen sijasta puhuttava somessa roikkumisesta. Sen sijaan, että aktiivisesti tuottaisin sisältöä tai osallistuisin keskusteluihin, pörrään sivulta toiselle välillä aika päämäärättömästikin. Tämähän ei tietenkään ole somen vika, vaan ongelma on ns. ratin ja penkin välissä. Jotain pitäsi siis tehdä. Somelakko kuulostaa turhan radikaalilta jutulta. Tosissani ole sitä koskaan edes pohtinut, mutta pitäisi pyrkiä kohtuukäyttöön tässäkin.

img_0416

Iloa ja väriä kotiin. Tulppaanit ovat upeita.

Arkikuvahaaste osui minulla Strasbourgin täysistunnon kohdalle, joten työasiat olivat useampanakin päivänä kuvien aiheena. Töiden lisäksi viikkooni mahtui kuvakimaran perustella myös kahvinjuontia, pudonneiden nappien ompelua ja leffakäynti. Tavallista elämää ja perusarkea, niin kai olikin tarkoitus. Mukavaa oli seurata myös monien ystävien arkea tällä tavoin. Sosiaalinen media – Facebook, Twitter ja Instagram – kuuluu arkeeni niin hyvässä kuin pahassakin. Se antaa ja se ottaa, pikkusormen lisäksi joskus jopa koko käden. Pitää pysyä valppaana ja keskittyä niihin kivoihin juttuihin, virtuaalisiin ja todellisiin.

 

Maan uumenissa maanmiesten kanssa

Published 31.1.2017 by ainosalminen

Koko keskustan alitse kulkeva 900 metriä pitkä 1960-luvulla rakennettu yhdystunneli jätevesiä varten. Toimii tarvittaessa myös väestönsuojana. 

Runsas viikko sitten sunnuntaina kylmän ja aurinkoisen päivän jo vaihtuessa iltaan liityin parinkymmenen muun suomalaisen seuraan ja lähdin tutustumaan maanalaiseen Luxemburgiin. City tunnels Luxembourg -kiertokävelyn oli järjestänyt Finnish-Luxembourg Society eli tuttavallisemmin Finlux-seura. Seura on koonnut yhteen suomalaisia ja järjestänyt monipuolista toimintaa jo vuodesta 1993 lähtien. Seura oli siis jo ollut olemassa kahden vuoden ajan minun saapuessani Luxemburgiin.

Varjoja yössä

Liityin FinLux-seuran jäseneksi vasta vuosi sitten. Vaikka lähimmät ystäväni ovat täällä suomalaisia, en sen kummemmin ole liikkunut Luxemburgissa maanmiesteni joukossa. Kun omia lapsia ei ole, ei ole myöskään niitä suhteita, jotka syntyvät heidän kauttaan tai koulun toiminnan välityksellä luonnikkaasti vanhempien välillä. Taisin myös ensimmäisten kuukausien aikana heti töissä saada yliannostuksen suomalaisten seuraa, joten vapaa-aikana en yhdistystoimintaan kaivannut.

Kun aloin taannoin tutkia FinLux-seuran toimintaa, totesin että siellähän oli paljon kaikkea mukavaa, niin vierailuja lähelle ja vähän kauemmaksikin kuin kulttuuririentojakin (esim. suomalaista stand up -komiikkaa!). Tuumasta toimeen. Liityttyäni jäseneksi tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistuin. Eikä jää viimeiseksi!

Kahden viikon kuluttua ohjelmassani on nimittäin taas FinLuxin organisoima kiertokävely. Teemana on Latin inscriptions: Luxemburgin kaupungin historiaan tuhannen vuoden ajalta tutustutaan 16 latinankielisen muistotaulun kertoman tarinan kautta. Opastuksesta vanhassa kaupungissa huolehtii kaupungin matkailutoimisto. Kierros kuuluu matkailutoimiston tilausvalikoimaan ja sen reitin ovat opintojensa ohessa suunnitelleet Athénéen eli klassisen lukion opiskelijat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luxemburgin keskustassa sijaitsevan Place d’Armesin alla on vanha kaivo, jonka pohjalla – 54 metrin syyvyydessä – olimme.

Entäpä sitten ne tunnelit. Kierroksen järjesti Luxemburgin linnoitushistorian ystävät -niminen yhdistys. Oppaamme Patrick Schaul tunsi tunnelit ja maansa historian kuin omat taskunsa. Saimme rutkasti tietoa tältä mukavalta herrasmieheltä, joka jo haaveili ensi vuonna edessä olevasta eläköitymisestään. Näin hänellä olisi enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleen ja opastamiselle.

Tunneleissa oli vuoroin lämmintä ja kosteaa (suhteellinen käsite, mutta 11 astettakin voi tuntua lämpimältä kun ulkona oli pari astetta pakkasta) ja kylmää ja kosteaa. Valoa saatiin ensin taskulampuista ja kynttilöistä sekä uudemmissa tunneleissa sähkölampuista.

Vanhimmat tunnelinpätkät olivat osa Fort Bourbonin linnoitusta, jonka ranskalaiset  rakensivat kuuluisan sotilasarkkitehtinsa Vaubanin johdolla vuonna 1685. Linnoitusta laajensivat ja muokkasivat valloittajat kukin vuorollaan aina 1800 luvun lopulle saakka, jolloin se määrättiin suurvaltojen päätöksellä purettavaksi. Luxemburgia kutsuttiin tuolloin jopa ”pohjoisen Gibraltariksi” – niin valtavat nuo linnoitukset aikoinaan olivat.

Se, mitä niistä nykyisin on jäljellä, kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Osaan niistä pääsee tutustumaan kuka tahansa lipun ostamalla, mutta meidän retkemmepä olikin todellinen VIP-kierros. Vaikka linnoitushistorian ystävät järjestävät ympäri vuoden erilaisia kierroksia maan alla ja sen päälläkin, ei tavallinen Luxemburgissa kävijä taida niille eksyä. Tämä kokemus olisi minultakin jäänyt taatusti väliin ilman FinLux-seuraa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oppaana Luxemburgin linnoitushistorian ystävien yhdistyksen Patrick Schaul.

Asuntokaupat Luxemburgissa

Published 20.11.2016 by ainosalminen

fullsizeoutput_9b

Kesästä ja grillailusta nautin ensi vuonna jollain toisella parvekkeella.

Päätös myydä oma asunto ja muuttaa lähemmäs keskustaa on nyt konkretisoitumassa. Tapasin kaksi kiinteistövälittäjää, kuuntelin heidän arvioitaan sopivasta myyntihinnasta ja asuntomarkkinoiden nykytilasta. Vertailin tarjouksia ja yritin tehdä järkevän valinnan siitä, kumpi heistä saa ryhtyä kauppaamaan asuntoani. Ei ollut helppoa. Potentiaalinen hintahaarukka oli iso – aikamoinen dilemma tehdä päätös ilmoitukseen laitettavasta hinnasta, kun yhtäaikaa pelkää lähtevänsä myymään liian halvalla ja toisaalta taas pelottavansa ostajat pois liian korkealla summalla.

Syteen tai saveen, tein päätöksen ja allekirjoitin välittäjän kanssa myyntisopimuksen. Italialainen Piero lupasi tehdä hyvät kaupat puolestani, ja minä annoin hänelle siihen neljäksi kuukaudeksi yksityisoikeuden. Nyt kädet kyynärpäitä myöden ristiin, että homma toimii. Nostalgia-aalto hulahti ylitseni kun tajusin, että tämä on nyt menoa. Runsaan kymmenen vuoden muistot jäävät pian tänne nurkkiin uusia asukkaita kummittelemaan. Seuraavassa hetkessä kuitenkin jo suunnittelin muuttoa ja tein listaa kaikesta siihen liittyvästä.

Projekti notkahti liikkeelle kun välittäjäni Piero saapui luokseni ammattikuvaajan sekä firmansa toisen välittäjän kanssa. Kuvista tuli oikein hyviä, vaikka laajakulman vuoksi huoneiden vinot seinät vaikuttavat entistäkin vinommilta. Kuvista kymmenen päätyi netti-ilmoitukseen. Kävimme välittäjien kanssa vielä läpi joukon kysymyksiä, jotka saattaisivat potentiaalisia ostajia kiinnostaa: taloyhtiön lämmitystekniikka, energialuokka ja tulevat remontit. Nyt vain odottelen, koska puhelin soi ja saan Pierolta tiedon ensimmäisistä ostajakandidaateista.

Piero huolehtii puolestani kaikesta. Juuri sitä halusinkin ja siitä palvelusta olen valmis maksamaan. En halua päivystää puhelimessa, esitellä asuntoani ja kuunnella kävijöiden kommentteja asunnostani enkä hoitaa paperisotaa. Riittää, että vedän nimeni alle myyntisitoumukseen ja sitten myöhemmin notaarin laatimaan kauppakirjaan. Omassa muutossa ja uuden asunnon hankinnassa on tarpeeksi touhua ja stressiä, yhtään lisää en kaipaa.

img_1364

Menneen talven lumia

Luxemburgissa asuntokaupoissa kauppakirjan laatii aina notaari. Sitä ennen allekirjoitetaan myyntisitoumus ”compromis de vente”, joka nimensä mukaisesti sitoo molempia osapuolia jo ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Sitoumukseen kirjataan henkilötietojen, kaupan kohteen ja myyntihinnan lisäksi lähes aina lauseke, joka suojaa ostajaa ja vapauttaa hänet ostovelvoitteesta siinä tapauksessa, että pankki ei myönnä hänelle rahoitusta. Muussa tapauksessa kaupan peruva osapuoli – olipa se myyjä tai ostaja – on velvollinen maksamaan sitoumuksessa mainitut korvaukset ja välityspalkkion.

Sovittuna päivänä notaari ja kaupan osapuolet kokoontuvat saman pöydän ääreen. Monisivuinen kauppakirja luetaan ääneen, ja notaari varmistaa mm. että ostajan varat eivät ole peräisin rahanpesusta tai muusta epäilyttävästä lähteestä. Hän myös huolehtii kauppakirjan rekisteröimisestä. Rekisteröintimaksu ja notaarin palkkio ovat yhteensä 7% kauppahinnasta, ja ne maksaa ostaja. Tätä varten Luxemburgin valtio myöntää enimmillään 20 000 euron verohuojennuksen ostajaa kohti. Pariskunnan tehdessä talokauppoja heidän etuutena saamansa 40 000 euroa ovat Luxemburgin talohinnoilla todellakin tarpeeseen!

Liekö urbaanilegenda vai mikä, mutta loppukevennykseksi tarjoilen teille tarinan eräästä asuntokaupasta:

Vanhempi, ilmeisestikin hieman huonomuistinen rouvashenkilö oli myymässä asuntoaan nuorelle pariskunnalle. Tilaisuudessa oli väkeä enemmänkin, rouvan lapset olivat äitinsä tukena notaarin luona. Notaari luki kauppakirjaa ja rouvalta taisi jo ehtiä unohtua, mikä tilaisuuden luonne oli. Hän nimittäin kysyi ostajien allekirjoituksen jälkeen ”Ovatko nämä nuoret nyt sitten naimisissa?”. Kaipa paikallinen siviilivihkiseremonia kaupunginjohtajan luona sitten muistuttaa kovasti asuntokauppojen tekoa notaarin luona. Mene ja tiedä, itselläni on kokemusta vain jälkimmäisestä 🙂

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin komeaa iltataivasta saa asunnon uusi omistaja ihailla.

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.