Elokuvat

All posts tagged Elokuvat

Television ääressä

Published 2.4.2017 by ainosalminen


Televisio taitaa kuulua meistä lähes jokaisen olohuoneen vakiokalusteisiin ja innokkaimmilla ruutua tuijotetaan myös keittiössä ja makuuhuoneessa. Itselläni yksi laite riittää, sillä en ole ahkera television katselija ollenkaan. Taannoin kaukosäätimen herruudesta riemuitessani kerroin, että suosikkinappulani kaukosäätimessä on OFF. Televisioni on pieni ja vanha, ääni ei ole tainnut dolbya nähdäkään, mutta yhtään sofistikoituneempi laite olisi silkkaa turhuutta.

Käyttämäni palveluntarjoajan peruskanavapaketti on aika laaja ja aivan riittävä omiin tarpeisiini. Kanavia on reippaasti yli sata, mutta samat uutiset, sarjat ja tositv-formaatit niillä kaikilla pyörivät – eri kielillä vain. Luxemburgin maantieteellisen sijainnin ja pienuuden etuna on se, että täällä katsotaan kaikkien naapurimaiden ohjelmia. Lingvisti nauttii! Jääkiekkoa katson Saksan kanavilta, Hollannin tv:n etuna on tekstitetyt leffat. Näillä leveysasteilla nimittäin elokuvat ja sarjat yleensä jälkiäänitetään, mikä ei ole minun mieleeni laisinkaan. Tällä hetkellä tv-tarjonta kattaa naapurimaiden lisäksi kanavia useastakin isosta Euroopan maasta.


Jos en avaa telkkaria jonkun vakio-ohjelman takia, tyydyn yleensä vain surffaamaan kanavat läpi – joskus sieltä osuu kohdalle jotain kivaa, useimmiten ei. Varsinkin lauantai-illat ovat kanavalla jos toisellakin varsinaista soopaa täynnänsä. Kulttuuripitoisista ohjelmista pidän, mutta miten ne tuntuvatkin yleensä alkavan vasta lähempänä puolta yötä, kun pitäisi jo mennä nukkumaan?

Saksalais-ranskalainen yhteistyökanava ARTE, jonka pääkonttori on muuten Strasbourgissa aivan parlamenttirakennuksen vieressä, lähettää mielenkiintoista ja tasokasta ohjelmaa. ARTElta katsoin syksyllä ruotsalaissarjan Maan povessa. Pidin siitä kovasti ja olin iloinen huomattuani, että ruotsin kielen taitoni riitti ymmärtämään ohjelman. Tällä hetkellä siellä näkyisi olevan tarjolla mm. dokumentti Aki Kaurismäen elokuvan Le Havre tekemisestä. Näitä ohjelmia voi myös kivasti katsoa netistä, yleensä vieläpä viikon ajan ja alkuperäiskielellä!


Netflix minulla on entisen suhteen peruina enkä edes maksa sitä itse. En tiedä, hankkisinko sitä itselleni varta vasten, niin toisaikaista on senkin katselu. Tiedän taipumukseni koukuttua sarjoihin, joten itse asiassa välttelen niitä. Muutama kuukausi sitten katsoin sarjat Midnight Dinner Tokyo Stories sekä Grace and Frankie. Etuna molemmissa on jaksojen lyhyys, Tokion yöhön pääsi kerralla mukavasti vain 20 minuutiksi. Jane Fondan ja Lily Tomlinin tähdittämän sarjan jaksot kestävät puolisen tuntia. Grace ja Frankie -sarjasta tuli viikko sitten saataville kolmas kausi, ja se on toki katsottava!

Olen napsinut suosikkilistalleni myös erilaisia dokumentteja, ruokajutut etunenässä. Chef’s Table -sarjasta on täällä tarjolla myös ranskalaiskokeista kertovat erilliset jaksot. Metronome taasen on ranskalainen dokumentti, jossa perehdytään historiaan Pariisin metroasemien menneisyyden kautta. Neliosainen dokumentti perustuu näyttelijä ja historian harrastaja Lorànt Deutschin kirjaan, ja kirjailija itse toimii sarjassa kertojana.

Elokuvat, dokumentit ja sarjat ovat oivaa katseltavaa, mutta kun aikaa on rajallisesti, on tehtävä valintoja. Se aika, joka työn, kotihommien, urheilun ja opiskelun jälkeen jää vapaaseen käyttöön, on todella lyhyt ja siihen pitäisi saada mahtumaan niin paljon kaikkea kivaa, että vuorokauden 24 tuntia eivät koskaan tunnu riittävän. Nukkumisesta en voi enkä halua nipistää, jääköön siis tv:n tuijottelu edelleenkin listan pohjimmaiseksi.

 

Sosiaalinen media arjessa

Published 11.3.2017 by ainosalminen
img_0264

Näkymä Luxemburgin vanhasta kaupungista Kirchbergin eurokorttelille.

Facebookissa on alkuvuodesta pyörinyt arkikuvahaaste, johon minäkin täysin tapojeni vastaisesti osallistuin: seitsemän päivää ja seitsemän kuvaa arjestani, ei rakennuksia eikä ihmisiä. Haasta joka päivä uusi ystävä mukaan (en haastanut!). Kuvien kyytipojaksi kirjoitin muutaman lauseen päivän fiiliksistä ja tapahtumista kuvan ulkopuoleltakin. Oikeastaan ihan hauska tapa kertoa hieman itsestään ja arjestaan. Oma päivitystahtini sosiaalisessa mediassa on kautta linjan aika harva, mutta kerran nyt näinkin.

En tosiaan yleensä lähde mukaan näihin nykyajan digitaalisiin kiertokirjeisiin. Kiertokirje?? Niin, sellaisia minun nuoruudessani kirjoitettiin, ennen tietokoneita, sähköposteja ja sosiaalista mediaa! Kynä käteen ja kopioimaan ja sitten kirjeitä juoksuttamaan postiin, jos saaja ei sattunut istumaan samassa luokkahuoneessa 🙂 Yhtä lailla tuon aikakauden ystäväkirjat ovat nykyisin siirtyneet nettiin ja erityisesti Facebookiin. Ystäväkirjojen etuna oli, etteivät tiedot levinneet Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulle asti. Pahat kielet kyllä saattoivat koulun pihalla juoruta ja kirja joutua välillä vääriin käsiin. Silloin nolotti, välillä jopa tuntui kuin maailmanloppu tulisi. Nykyisin henkilökohtaiset tiedot leviävät aivan eri mittakaavassa, pysyvästi.

img_0353

Ulkoilmataidetta kotikorttelin uimahallin edustalla.

Internetissä ja somessa häiritsee, että evästeiden vuoksi oma nettikäyttäytyminen on mainostajien tiedossa ympäri maailman. Ottaa pattiin, että puhelinnumerojen vaihtaminen uuden tuttavuuden kanssa johtaa siihen, että hänen naamakirjaprofiiliaan tyrkytetään minulle ja luultavasti omaa profiiliani hänelle. Herra ties, mitkä kaikki tärkeät tiedot rekisteröityvät ei-toivottujen tahojen palvelimille. Mielelläni pitäisin tiukemmin kiinni yksityisyyteni rajoista, mutta tämä peli on kyllä menetetty jo aikoinaan aivan nettihistoriani alkumetreillä.

Toinen murheen aiheuttaja on somettamiseen tuhrautuva aika. Omalla kohdallani on tosin somettamisen sijasta puhuttava somessa roikkumisesta. Sen sijaan, että aktiivisesti tuottaisin sisältöä tai osallistuisin keskusteluihin, pörrään sivulta toiselle välillä aika päämäärättömästikin. Tämähän ei tietenkään ole somen vika, vaan ongelma on ns. ratin ja penkin välissä. Jotain pitäsi siis tehdä. Somelakko kuulostaa turhan radikaalilta jutulta. Tosissani ole sitä koskaan edes pohtinut, mutta pitäisi pyrkiä kohtuukäyttöön tässäkin.

img_0416

Iloa ja väriä kotiin. Tulppaanit ovat upeita.

Arkikuvahaaste osui minulla Strasbourgin täysistunnon kohdalle, joten työasiat olivat useampanakin päivänä kuvien aiheena. Töiden lisäksi viikkooni mahtui kuvakimaran perustella myös kahvinjuontia, pudonneiden nappien ompelua ja leffakäynti. Tavallista elämää ja perusarkea, niin kai olikin tarkoitus. Mukavaa oli seurata myös monien ystävien arkea tällä tavoin. Sosiaalinen media – Facebook, Twitter ja Instagram – kuuluu arkeeni niin hyvässä kuin pahassakin. Se antaa ja se ottaa, pikkusormen lisäksi joskus jopa koko käden. Pitää pysyä valppaana ja keskittyä niihin kivoihin juttuihin, virtuaalisiin ja todellisiin.

 

Kulttuurimenoja ja pääsiäissuunnitelmia

Published 29.3.2015 by ainosalminen

Ulkona on harmaata, lautasella väriä riittää 🙂

”Il pleut, il mouille, c’est la fête à la grenouille” riimittelevät ranskalaiset. Suomessakin sammakot kai juhlivat sateella, mutta muuten voisi luritella Nalle Puhin tavoin ”sataa sataa ropisee”. Tämän postauksen alkuun ei edellisen tavoin tee mieli laittaa kuvakaappausta puhelimen sääsovelluksesta. Sateista on nyt jo kolmatta päivää ja samaa on luvassa koko ensi viikon – siis myös pitkän pääsiäisviikonlopun. Ja minä kun olin haaveillut pitkistä kävelyistä keväisessä metsässä. No, täytyypä yrittää kerätä niita tuikitarpeellisia liikuntahetkiä muilla tavoin. Toki viikko-ohjelmassa on kaksi crossfit-treeniä, mutta siihen lisäksi olisi hyvä saada kevyempää liikuntaa. Pääsiäisenä minulla on siis tiedossa aivan ihana 5-päiväinen vapaa viikonloppu. Töissä laitetaan pillit pussiin on keskiviikkoiltana. Ulkoilma-aktiviteetit jäänevät siis sään vuoksi minimiin, mutta onneksi aina voi lähteä leffaan ja tietenkin hääräillä keittiössä hyvän ruoan parissa.

IMG_1697

Viimeksi olin elokuvissa muutama viikko sitten, jolloin näin puolalaisen elokuvan Ida. Tässä Pawel Pawlikowskin ohjaamassa elokuvassa oli aihepiirin erilaisuudesta huolimatta jotain kovasti kaurismäkeläistä: vähäeleistä- ja puheista, minimalistista, realistista. Ida kertoo samannimisestä nuoresta naisesta, joka ennen nunnalupauksen antamista lähtee tapaamaan tätiään.

Täti on hänen ainoa elossaoleva perheenjäsensä, ja tämä johdattaa Idan sukunsa lähimenneisyyden traagisiin tapahtumiin. Tapahtumat sijoittuvat sosialistiseen Puolaan ja niistä kehittyy erikoinen road movie. Elokuva on mustavalkoinen, mutta siitä ja sen tummasävyisestä tarinasta huolimatta salista lähtee lopputekstien jälkeen mietteliäänä mutta positiivisin mielin. Kaikesta on mahdollista selvitä. Elokuva on saanut festivaaleilla ja kilpailuissa lukuisia ehdokkuuksia ja voittanut mm. Euroopan parlamentin LuxPrize-palkinnon sekä parhaan vieraskielisen elokuvan Baftan ja Oscarin. LuxPrize lienee aika tuntematon palkinto, joten kerrottakoon, että se pitää sisällään rahoituksen elokuvan tekstittämiseksi kaikille Euroopan unionin kielille. Ei hullumpi tapa saada paremmat mahdollisuudet levittää elokuvaa mantereellamme ja sen ulkopuolellakin!

Luxemburgin elokuvateatterit siirtyivät pari vuotta sitten Ranskan ja Belgian malliin eli uudet elokuvat tulevat ohjelmistoon keskiviikkoisin. Aikaisemmin elokuvat ja aikataulut vaihtuivat perjantaisin. Pääsiäispyhiksi ehtii siis vielä ohjelmistoon uusia leffoja. Elokuvateattereita on kaupungissa kaksi kaupallista, Utopolis ja Utopia. Näiden lisäksi vanhoja leffoja pääsee katsomaan Cinémathèqueen eli elokuva-arkistoon. Utopolis on iso leffakompleksi, jossa pyörivät enimmäkseen ulkomaiset kassamagneetit. Sieltä löytyy myös pelisali sekä useampikin ravintola. Utopia on enemmän minun makuuni. Ohjelmistossa on tuotantoa kaikkialta maailmasta, pienimuotoisempia ”cinéma d’auteur” -teoksia sekä leffoja ”aikuiseen makuun”. Tällä en tarkoita K-18 elokuvia, vaan sellaisia vähän kulturellimpia elokuvia. Ihana juttu on se, että Luxemburgissa ulkomaiset elokuvat näytetään alkukielellä ja ne on tekstitetty englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja/tai hollanniksi – tapauksen mukaan. Ranskassa vain isoimmissa kaupungeissa saattaa törmätä vastaavaan, muualla on tyydyttävä kuuntelemaan tuttuja näyttelijöitä ranskankielelle dubattuna. En ole tuohon koskaan tottunut.

IMG_1694

Tällä hetkellä kiinnostaisi käydä katsomassa mm. Still Alice, Julianne Mooren tähdittämä kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta keski-ikäisestä kielitieteilijästä. Moorehan sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscarin. Toinen listallni oleva filmi on  ”Félix ja Meira”. Tästä kanadalaisesta elokuvasta olen kiinnostunut jo pariinkin otteeseen näkemieni otteiden perusteella. Tarina sijoittuu New Yorkiin, missä sukunsa perinnön tuhlaamiseen aikansa käyttävä Félix tutustuu sattumalta Meiraan. Meira on naimisissa oleva yhden lapsen äiti, joka kokee elämänsä rajoittuneeksi ja tylsäksi ortodoksijuutalaisyhteisössä ja sen normien puristuksessa. Kohtaamisesta syntyy tietenkin rakkaustarina, johon osapuolten erilaiset taustat tuovat omat ongelmansa. Lingvistiikkaa on mausteena tässäkin elokuvassa, sillä hasidijuutalaiset, joihin Meira kuuluu, käyttävät arkikielenään edelleen jiddisiä. Tätä siis kuullaan elokuvassa paljonkin. Ihmeen paljon siitä ymmärtää konteksin ja saksan kielen perusteella!

Keskiviikkona sitten selviää, mitä uutta on valkokankaalla tarjolla 🙂

(Jutun kuvituksena tänään mansikoiden lisäksi otoksia syksyisestä lähimetsästä)

IMG_1704

Lauantaina leffassa, sunnuntaina keittiössä

Published 15.2.2015 by ainosalminen

IMG_1582

Hyvää sunnuntaita välimerellisestä keittiöstä! Rauhallinen pyhäpäivä on aina mitä otollisinta aikaa aktivoitua hellan ääressä ja valmistautua terveelliseen alkuviikkoon. Aterioita valmistuu yleensä kahdelle hengelle, sekä töihin mukaan otettavaksi että kotona syötäväksi. Tänään kokkailen kuitenkin vain itselleni, mies lähti tyttärensä kanssa viikoksi hiihtämään ja minä ensijärkytyksestä toivuttuani nautin yksinolosta ja hiljaisuudesta. Ensijärkytys yllätti itsenikin: tykkään olla itsekseni, ei siinä mitään. Olen tottunut reissaamaan työnkin puolesta ja olemaan erossa puolisosta, mutta yhtäkkiä olikin aika outoa, että reissuun lähti hän ja minä olin se, joka jäi yksin kotiin. Hassua! Eilen illalla lähdin leffaan, ja outoa oli sekin, että alla oli miehen hyvin matala coupé -mallinen auto, josta näkyvyys sateella ei ollut kaksinen. Tottumiskysymys tuokin, mutta sillä mennään nyt tämä viikko. Oma pieni nelivetoni lähti kuskaamaan muuta perhettä Alpeille. Eipähän matkanteko ainakaan lumen tuloon tyssää, vaikka taivaalta tupruaisi jalkarättejä, kuten pari viikkoa sitten, kun viimeksi siellä tuli ajeltua.

IMG_1590

Ennen kuin päästään päivän aiheeseen, eli sydänystävälliseen ruokailuun, on kehuttava eilinen elokuva. Paikallisen pikkuteatterin Utopian ohjelmistossa oli argentiinalainen elokuva Relatos Salvajes (Villejä tarinoita). Komediaa, kauhua, jännitystä ja draamaa sekoittava lyhyistä tarinoista koostuva teos, jossa tarinoiden yhteisenä nimittäjänä oli kosto. Surrealistiseksikin välillä yltynyt meno sai yleisön huokaamaan hämmästyksestä, kiljumaan naurusta ja nauttimaan joka tasolla loistavasta elokuvasta. Suosittelen ehdottomasti!

IMG_1585

Tällaisilla aineksilla, muiden muassa, lähdetään työviikkoon. Kävin aamulla ruokakaupassa täydentämässä perjantain luomukorin sisältöä porkkanoilla ja salaatilla. Lisäksi kaapista löytyi vielä avokadoja, kirsikkatomaatteja sekä herkkusieniä. Tuosta vihannesmäärästä olisi mahdollisuuksia valmistaa vaikka mitä! Useimmiten tehdyt suunnitelmat muuttavat muotoaan, ja lautaselta löytyykin salaatin sijasta keittoa tai muusin sijasta höyrytettyjä kasviksia. Proteiiniksi valikoitui marketissa luomubroilerin fileitä (kuuluu normaaliin valikoimaan kaikissa ruokakaupoissa!), keitettyjä kananmunia (pullauttelen surutta keltuiaiset roskiin) ja lohta. Tämän päivän lounaana lopettelin perjantain jämiä, peruna/juurisellerimuusin jauhelihakastikkeen kera. Illalla vuorossa on kanasalaattia, samoin luultavasti maanantai-iltanakin. Työpaikkalounaana huomenna on paistettua lohta höyrytettyjen fenkolien kera. Tiistaiksi broilerista riittänee paprikan kanssa tehtävää höystöä joko riisin tai bataatin kanssa. Välipalaksi päivittäin hedelmiä ja maustamatonta jugurttia, johon ripottelen päälle Valo -mustikka/pellavansiemensekoitusta.

IMG_1425

Dash-dieetissä tärkeässä osassa olevat kokojyväviljat ovat osoittautuneet hieman hankalasti aterioihin liitettäviksi. Pitäisi varmaan useammin keittää aamupuuro, jotta saisi viljojen osuutta nostettua. Täysjyväriisin ja -pastan makuun olisi alettava totutella. Aikaisemmassa kirjoituksessani Dash-dieetistä kerroin tilanneeni lähikaupasta erittäin vähäsuolaista leipää. Se osoittautui maultaan lähinnä pahviin verrattavaksi. Sen voi siis unohtaa. Kotona leivoin netistä löytämäni ohjeen mukaisesti vähäsuolaista  leipää (suolaa n. 0,6 g/100g eli noin puolet normaalisuolaisesta). Siitä tuli oikein hyvää, vaikka se ei joko vähäsuolaisuutensa tai liian lyhyen alustamisen vuoksi noussut tarpeeksi. Ongelmana tuoreen leivän kanssa on sitten se, että sitä tulee pisteltyä suuhun hurjia määriä. Tuosta leivästä meni puolet ihan hetkessä!! Ei välttämättä ihan nähdyn vaivan arvoista, mutta onhan leipominen toki silloin tällöin mukavaa.

IMG_1436

Voisi kuvitella, että eurooppalainen lainsäädäntö olisi onnistunut yhdenmukaistamaan elintarvikkeiden sisältämän suolan merkinnät. Varmasti siitä jotain säännöksiä on, mutta esimerkiksi Suomen sydänliiton sivuilta löytämän tiedot voimakas-, normaali- ja vähäsuolaisesta eivät sellaisenaan ole sovellettavissa Luxemburgissa myytäviin elintarvikkeisiin. Suomen vähäsuolainen (alle 0,3 g / 100g ) tuntuu täällä kulkevan nimityksellä ”erittäin vähäsuolainen” (esimerkkinä juuri tuo tilaamani suolaton leipä). Cactus-marketketjulta saamani vastaus tiedusteluuni vähäsuolaisesta leivästä kertoi, että kaikki yhtiön Tradition -merkinnän sisältävät leivät ovat vähäsuolaisia eli suolaa on enintään 1,2%. Tämähän vastaa Suomen normaalisuolaista! Ei ole helppoa. Onni onnettomuudessa on, että ajoittain runsaampi suolankäyttö ei minun tapauksessani ole mitenkään katastrofaalista. Jos aamulla syön normaalisuolaista leipää ja saan siltä jo kolmanneksen päivän suolasta, voin loppupäivän aterioilla ottaa tämän huomioon ja tehdä vähäsuolaisempia valintoja. Toisin on esim. Ménièren tautia sairastavilla. Heillä päivän suositus on 2g suolaa. Suuremmat määrät voivat aiheuttaa huimauskohtauksia ja muita tautiin kuuluvia ikäviä oireita, tinnitusta ja pahoinvointia.

Olen sitä mieltä, että elintarviketeollisuus on aivan turhaan totuttanut meidät nykyisiin suolamääriin. Niitä voisi vähittäin alentaa. Siitä olisi huomattavia terveydellisiä etuja. Vähäsuolaisuuteen tottuu jo muutamassa viikossa. Parin prosentin alennusta kuluttaja tuskin edes huomaisi!

Aurinko paistaa Luxemburgissa! Nyt lenkille 🙂

IMG_1587

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.