Harrastus

All posts tagged Harrastus

Uusia tuulia lukemiseen

Published 11.2.2018 by ainosalminen

img_3644Alkuvuosi on sujahtanut tiiviisti kirjallisuuden parissa. Tästä voin kiittää ja syyttää suomalaista kirjastolaitosta. Hankin joululomalla kirjastokortin Helsingin alueen kirjastoihin, sillä päätin pitkän vastustelun jälkeen testata e-kirjoja. Lukulaitetta on kehunut yksi jos toinenkin ystävä ja kollega, mutta niille ei tuntunut löytyvän juurikaan ladattavaa suomen kielellä. Luxemburgin kirjakaupat tarjoavat lukemista muilla haluamillani kielillä aivan tarpeeksi, vain äidinkielellä lukeminen oli lähestulkoon niiden teosten varassa, joita lomilta aina kannan kotiin matkalaukun täydeltä.

No niinhän siinä sitten kävi kuten olettaa saattoi. Pirulle ei pikkusormi riittänyt. Useampikin kirja on varauksessa kirjastosta, ja odottavan aika on pitkä. Kaikkea ei ole kirjastostakaan sähköisessä muodossa saatavana, joten euro jos toinenkin on kilahtanut myös Elisa Kirjan nettikauppaan. Kaltaiselleni kärsimättömälle ihmiselle on aivan uskomattoman ihanaa saada ”kirja käteen” parilla klikkauksella, kun lukuhimo iskee! Aina ei tarvitse edes luottokorttia vilauttaa: useita venäläisiä, ranskalaisia ja englantilaisia klassikoita suomeksi käännettynä on saatavana ilmaiseksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt jo ihmettelenkin, miten turhaa periaatteellinen e-kirjojen vastustukseni olikaan. Edelleenkin tykkään pitää nidottua teosta kädessäni, kierrellä kirjakaupoissa ja valita lukemista pienen selailun perusteella tai hurmaavan kansikuvan viettelemänä. E-kirjat ovat kätevä lisä kirjatoukan repertoaariin. Ei niiden tarvitse eikä ole tarkoituskaan täysin korvata painettuja teoksia. Molempi parempi: aion edelleenkin käydä hypistelemässä romaaneja pienissä kivijalkakaupoissa, enkä ihan hetkeen usko kotikirjastoni hyllyjen alkavan ammottaa tyhjinä.

Mukavaa huomata, että kaltaisiani on muitakin. Todiste siitä saatiin itse asiassa täällä Luxemburgissa muutama kuukausi sitten. Keskustan legendaarinen kirjakauppa Alinea ilmoitti sulkevansa, sillä toiminta ei enää ollut kannattavaa. Kaikille lukemisen ystäville tuttu omistaja, jolla taitaa muuten olla erilaiset silmälasit vuoden joka viikolle, valitteli paikallislehden haastattelussa asikkaiden siirtyneen Amazoniin ja muihin nettikauppoihin. Siitä lähti liikkeelle todellinen kansanliike, ja niin vain kävi, että omistaja veti takaisin lopettamispäätöksensä. Asiakkaat palasivat ja kassavirta kääntyi taas positiiviseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lukulaittetta en ole hankkinut, mutta iPadilla lukeminen on sujunut hyvin. Latasin BlueFire Reader -sovelluksen, jolla saan käyttööni kirjaston e-kirjat täällä ulkomaillakin. Ruudun valoisuutta voi säätää, samoin kirjainkokoa, enkä ainakaan vielä ole tuntenut silmissä sen kummempaa väsymystä. Tabletti on kevyt, se vie vain vähän tilaa käsilaukussa ja siihen mahtuu rajattomasti lukemista. Huono puoli e-kirjoissa on se, ettei niitä voi kierrättää. Olen monesti laittanut hyvän kirjan kiertämään ja siten päässyt jakamaan lukukokemuksiani toisten kirjojen ystävien kanssa.

Välillä pitää kirjahyllyä myös tyhentää uuden tieltä, silloin tarjottelen kirjoja Facebookin puskaradion kautta muille Luxemburgin suomalaisille. Ottajia on aina löytynyt – omalla äidinkielellä lukeminen on meille ulkosuomalaisille erityisen rakasta ja tärkeää.

Harhalaukauksia

Published 17.4.2016 by ainosalminen

 

Keskittymistä vaativa laji!

Huikeaa! Minulle tarjoutui perjantaina tilaisuus kokeilla ammuntaa luxemburgilaisen herrasmiehen opastuksella. En ole eläissäni nähnyt tuliaseita, jos ei lapsuuden naapurinpoikien ilmakivääreitä lasketa, saati sitten sellaiseen omin käsin tarttunut.

Mukava kaveri tuo Patrick, sotilaan poika, joka jo lapsena kävi isänsä kanssa ampumassa. Hän on aikuisenakin jatkanut harrastusta ja toiminut aktiivisesti tämän lentokentän läheisyydessä sijaitsevan ampumaseuran johdossa. Omia ja isältä perittyjä aseita on kellariin piilotetussa kassakaapissa toista kymmentä. Minulle sieltä valikotui kokeiltavaksi 22 kaliiperinen kivääri. Tuo on Luxemburgin lainsäädännön mukaan aloittelijalle suurin sallittu koko ensimmäisen vuoden ajan.

Ampumaharrastus edellyttää aseen omistamista ja se taas luonnollisesti aseenkantolupaa. Minulla ei ole kumpaakaan, mutta  vierailijan statuksella pääsin seuran jäsenen mukana tutustumaan paikkaan ja ampumaankin. Paikka on vasta runsaan vuoden vanha, uutuudenkarhea betonibunkkeri, jossa liikkumista valvotaan kameroin ja ovet aukeavat vain kulkukorteilla.

Sain siis opastusta kokeneelta harrastajalta. Aseen eri osat käytiin läpi, lataaminen ja sitä koskevat säännöt: enintään viisi luotia kerralla. Aseen käsittely, turvallisuus ja oikea ote. Ensin Patrick näytti, miten toimitaan, minkä jälkeen katsottiin minulle hyvä istuma- asento, kiväärin tukeminen olkapäähän ja sormen paikka liipaisimella. Herkkää touhua, pelkkä hengittäminen heiluttaa asetta, joten laukaistaessa hengitystä on pidätettävä. Kuten Patrick ja hänen amerikkalainen ystävänsä Mike, entinen Yhdysvaltojen armeijan sotilas ja isojen kaliiperien ystävä, minulle kertoivat: hyvällä ampujalla on ennen kaikkea hyvät hermot!

Tämä rata oli keskipituinen, eli 50 metriä.

 

Ammuin tunnin aikana 50 metrin radalla rauhalliseen tahtiin noin 25 laukausta. Tauluun meni ensimmäisistä viidestä vain yksi, mutta hyvän opettajan avulla tarkkuus parani hiljalleen. Rentouduin, löysin hyvän asennon ja aseen painosta huolimatta sain sen pysymään stabiilina. Sitten vain kevyt kosketus sormen päällä ja luoti lähti paukahtaen. Välillä hylsy hipoi kasvoja ulos lentäessään! Parhaimmat osumat menivät seiskaan. Onnistunut ensikosketus aseiden ja ammunnan maailmaan, hutejakin tuli, mutta ohjaajan mielestä ei lainkaan hullumpi suoritus ensikertalaiselta 🙂 Toivon pääseväni kokeilemaan vielä toistamiseen, tällä kertaa kenties revolverilla tai pistoolilla.

Lämmintä sai olla päällä, sillä ulkoilman 15 asteesta huolimatta tuolla betoniseinien sisässä oli kalsean kylmää. Välillä nousin kävelemään ja verryttelemään jäseniäni. Ampumarata on kattamaton, joten kylmimpään talviaikaan harrastajat treenaavat sisäradalla vain ilma-asella.

Voisiko tästä tulla uusi harrastus? Sitä en osaa vielä sanoa. Byrokratiaa luvan hankkimiseksi on jonkin verran. On ensin päästävä ampumaseuran jäseneksi. Sitten on ostettava ase (joka jää kauppiaan haltuun, kunnes sen voi luvan kanssa noutaa) ja anottava sen hallussapitämiseksi lupa. Lupaa varten tulee toimittaa todisteet seuran jäsenyydestä sekä ote rikosrekisteristä. Poliisi saattaa tämän jälkeen tulla kotikäynnille tekemään nk. ”hyvämaineisuustutkimuksen”. Tämä tarkoittaa kuulemma sitä, että on henkilökohtaisesti kerrottava ammuntaharrastuksen aloittamisesta ja sen syistä. Mistään läpihuutojutusta ei siis ole kyse. Aseenkantolupa on maksullinen, minkä lisäksi aseen, vaikka käytetynkin, hankinta ja seuran ensimmäisen vuoden jäsenyys ovat sen verran kalliita, että on kyllä oltava varma asiastaan.

No, ehkä toinen kokeilukerta ja klubilla sen päälle nautittu kylmä olut auttavat päätöksenteossa 🙂

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.