Historia

All posts tagged Historia

Hautajaisissa

Published 13.7.2017 by ainosalminen

 

Surunvalittelukirja tultiin tähän avaamaan myös mepeille ja henkilökunnalle seuraavan viikon täysistunnon ajaksi.

Kaksi viikkoa sitten torstaina sain yllättävän puhelun. Parlamentin protokollaosasto etsi kiireisesti vahvistusta riveihinsä Saksan entisen liittokanslerin Helmut Kohlin eurooppalaisen muistotilaisuuden järjestelyihin. Vaikka en tiennyt, mitä tulisin siellä tekemään, suostuin oitis. Aavistin, että jotain mielenkiintoista ja mieleenpainuvaa olisi tiedossa. Tien päälle siis ja kohti Strasbourgia.

Perjantaiaamuna istuntosalissa kävi valtava tohina. Sieltä oli irroitettu kokonaisia penkkirivejä, rakennettu koroke arkkua varten ja siirretty tietotekniikkaa sivuun orkesterin ja kuoron tieltä. Orkesteri harjoitteli, äänentoistoa säädettiin ja istumapaikkakortteja jaettiin tuoleille – koordinointiin osallistui väkeä monelta osastolta kolmesta toimielimestä. Koko viikon käynnissä olleet valmistelut olivat huipentumassa kenraaliharjoitukseen klo 12. Tästä alkoi 24 tunnin maraton, jonka tulen varmasti aina muistamaan yhtenä työurani huipuista.

IMG_1722

Tilaisuuden ohjelma

Kenraaliharjoituksessa käytiin läpi koko seremonia puheita lukuun ottamatta. Orkesteri aloitti surumarssilla ja saksalaissotilaat kantoivat sen tahdissa sisään ”arkun”, jonka paino ja mitat vastasivat lauantaina edessä olevaa varsinaista kantotehtävää. Protokollaosaston ykkösvirkamiehet toimivat tilaisuuden juontajina, heidän antamiensa ohjeiden avulla kukin avustajista sai paremman käsityksen lauantaina edessä olevasta tehtävästään ja tilaisuuden mittakaavasta.

Istuntosali valmiina seremoniaa varten.

Iltapäivällä kuuntelimme selontekoja siitä, mitä oli tehty ja mihin kaikkeen oltiin varauduttu: ilmatila olisi parlamentin yllä suljettu, veneily joella kielletty ja tarkka-ampujia sijoitettu katolle. Olisi valmius pystyttää ja varustaa kenttäsairaala rakennuksen välittömään läheisyyteen attentaatin varalta. Moottoritie olisi suljettu ennen ja jälkeen seremonian VIP-vieraiden autosaattueiden vuoksi. Kaikki tämä tietenkin Ranskan ja Saksan viranomaisten, armeijan ja poliisin sekä Strasbourgin kaupungin avulla ja myötävaikutuksella.

Tällaista se varmaan on aina, kun yhteen ja samaan paikkaa kokoontuu joukko maailman johtohenkilöitä. On ihmisiä, joille se on rutiinia ja jokapäiväistä työtä. Minulle tämä oli aivan uutta ja ihmeellistä, vähän pelottavaakin. Tapahtuman ja henkilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus saivat aikaan kihelmöintiä ja yritinkin parhaani mukaan valmistautua tehtäviini. Loppuillasta vihdoin selvisi täsmälleen, mitä oli odotettavissa.

Näkymä kuudennen kerroksen salongista. Ill-joen vasemmalla rannalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja oikealla Euroopan neuvosto.

Paikalle oli tulossa yli 40 virallista delegaatiota ja minut oli nimetty Ruotsin valtion edustajien yhteishenkilöksi, protokollakielellä ”liaison officer”. Tehtävänäni oli ottaa Ruotsin pääministeri Stefan Lövfen, entinen pääministeri Gunnar Pärsson sekä EU-suurlähettiläs ”siipieni suojaan” heidän saavuttuaan parlamenttiin.

Ruotsin suurlähetystöstä saamani yhteystiedot puhelimessa, edellisen illan kuivaharjoittelu punaisella matolla muistissa ja kova luotto diplomaattisiin kykyihini – näillä eväillä odottelin merkkihenkilöitä kierreportaiden päässä.

Kännykkä piippasi viestin suurlähettilään avustajalta: ”Olemme juuri saapumassa parlamenttiin”. Siirryin asemiin eikä mennyt montaakaan hetkeä, kun jo toivotin VIP-henkilöt tervetulleiksi. Saatoin heidät protokollahuoneeseen, jossa he saivat tervehtiä paikalle helikopterikyydillä Saksasta tuotua Helmut Kohlin arkkua ja esittää surunvalittelunsa vainajan leskelle. Tämän jälkeen oli vuorossa muistosanojen kirjoittaminen surunvalittelukirjaan. Koska seremonian alkuun oli vielä tunti aikaa, ohjasin vieraat hissillä ylös kuudennen kerroksen salonkiin, jossa oli kahvitarjoilu ja mahdollisuus keskustella muiden kutsuvieraiden kanssa.

Ruotsin pääministeri Stefan Lövfen odottamassa autokyytiä lentokentälle.

Tässä vaiheessa pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan muidenkin merkkihenkilöiden saapumista. Entisiä ja nykyisiä valtion- ja hallitusten päämiehiä vilisi silmissä. Monet tervehtivät toisiaan lämpimästi, edellisestä kerrasta oli selvästikin aikaa! Tunnelma oli hillitty mutta välitön.

Kellon lähestyessä 11:a hain katsekontaktin Ruotsin suurlähettilääseen, joka kävi kuiskaamassa pääministereille, että oli aika siirtyä istuntosaliin. Matkasimme hissillä alas, ja ohjasin vieraat heille salissa varatuille paikoille. Itse siirryin salin takaosaan meille virkamiehille varatuille paikoille. Seremonian alku viivästyi vartilla, sillä ennen sen alkua kaikki halusivat tervehtiä viime hetkellä saapuneita ”tärkeimpiä” vieraita, joita olivat Ranskan presidentti Macron, Saksan liittokansleri Merkel, Venäjän pääministeri Medvedev, Israelin pääministeri Netanjahu sekä Yhdysvaltojen entinen presidentti Clinton.

Seremonia oli kaunis ja arvokas. Orkesteri ja kuoro kuulostivat hienoilta, vaikka istuntosalin akustiikkaa ei olekaan musiikkia silmällä pitäen suunniteltu. Puheissa korostettiin Kohlin roolia Saksan ja Euroopan yhdistäjänä, miehenä jonka näkemyksiä kuunneltiin ja jonka toimintaa arvostettiin. Bill Clintonin sanoin:

”Helmut Kohl gave us the chance to be involved in something bigger than ourselves, bigger than our terms of office, bigger than our fleeting careers, because all of us, sooner or later, will be in a coffin like that. The only gift we can leave behind is a better future for our children and the freedom to make their own choices, including their own mistakes.”

Tilaisuuden päätyttyä saatoin ruotsalaisdelegaation ulko-ovelle ja huolehdin siitä, että he pääsivät autoonsa. Ovella oli ensin hieman ruuhkaa, kun ensimmäisenä lähtivät hautajaissaattue, Saksan valtion delegaatio sekä Ranskan presidentti. Me muut odottelimme ja väistyimme sivuun. Hetken olimme kuin sardiinit purkissa, Theresa May minun varpaillani ja minä Clintonin kanssa seläkkäin. Kaikki sulassa sovussa.

Kamerat räpsyivät ja moni kilpaili pääsystä tämän miehen kättä puristamaan.

Turvamiehet ovelta kuuluttivat vuoron perään eri maiden nimiä, sitä mukaan kun niiden delegaatioille varatut autot ajoivat uloskäynnin eteen. Kun Ruotsin nimi huudettiin, kuului hälyn yli Luxemburgin pääministerin huuto ”12 points”. Nauru raikasi, tunnelma oli jo selvästi rennompi. Rentoja ja mukavia olivat minunkin pääministerini ja suurlähettilääni. Sain kiitokset, kättelyt ja käden heilautukset vielä auton ikkunasta kun he lähtivät.

Oikeassa olin, kun arvasin päivästä tulevan monella tapaa mieleenpainuva. Yhteen hiileen puhaltamalla saimme järjestettyä upean tilaisuuden. Juuri tällainen rajat ylittävä yhteistyö oli Helmut Kohlinkin ajattelun taustalla hänen rakentaessaan Eurooppaa.

IMG_1640

Euroopan parlamentti Strasbourgissa

Jos haluat katsoa seremonian videotallenteen, löydät sen tästä osoitteesta:

http://web.ep.streamovations.be/index.php/event/stream/170701-1100-special-eu-memorial-ceremony-for-h-kolh

 

 

Lomaviikko Ranskassa – Loiren laakso

Published 26.4.2017 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chaumont-sur-Loiren linna

Historiallisesta Orléansin kaupungista matkani jatkui maanantaiaamuna runsaan hotelliaamiaisen jälkeen kohti Atlantin rannikkoa. Aikaa oli runsaasti, vaikka koko päivä, jos niin haluaisin. Seuraavalla hotellilla minua odotettiin vasta klo 16 alkaen ja kilometrejä oli edessä vain hieman yli 400.

En ollut ajatellut vierailla Loiren laakson kuuluisissa linnoissa, mutta päätin lähteä katselemaan maaseutua ja valitsin reitin pikkuteitä pitkin – ensin Blois’hin ja sitten Toursiin. Olisihan se hienoa nähdä linnoja vaikkapa vain ohimennen, kun täällä seudulla nyt liikuin.

Matkalla ohitin muutamia pyöräilijöiden ryhmiä ja kiinnitin huomiota ”Loire en vélo” -kyltteihin. Näitä olin nähnyt jo Orléansin kaupungissa niin joen rannalla kuin retkelläni Parc Floraliin. Netistä löytyikin helposti asiaa koskeva sivusto. Sieltä kävi selville, että linnat voi helposti kiertää myös pyöräillen. Reitit kulkevat pyöräteitä tai vähän liikennöityjä pikkuteitä. Informaatiota löytyi myös majoituksesta, gastronomiasta ja muista nähtävyyksistä. Eri tasoisia ja pituisia reittejä on tarjolla niin lapsiperheille kuin sporttisille vaeltajillekin. Pyöräreitin kokonaispituus on noin 800 km, mikä kattaakin sitten jo matkan meren rannalta St. Nazairen telakkakaupungista sisämaahan Nevers’in kaupungin lähistölle. Tässähän voisi olla hyvä idea eläkepäiville! Sähköpyörä alle ja upeista maisemista nauttimaan 🙂

IMG_0778

Näkymä linnan pihalta Loiren maisemiin

Oman reittini varrelle osui juuri ennen Chaumont-sur-Loiren kylää info-piste, jonka eteen pysähdyin. Keräsin materiaalia ja vaihdoin pari sanaa turistineuvojan kanssa. Vartin ajomatkan päässä olisi Amboisen linna, jonne on haudattu itse Leonardo da Vinci! Enpä ollut tietänyt tätäkään! Da Vinci eli viimeiset vuotensa Amboisen linnan mailla kuningas Frans I:n kutsumana. Siellä olisi itse linnan lisäksi ollut nähtävänä da Vinci -museokin. Tähän olisi todellakin saanut kulumaan koko päivän. Päivä oli kuitenkin jo  puolessa, joten Amboise sai jäädä toiseen kertaan.

Suuntasin kuitenkin kylän omaan linnaan, sillä kiinnostukseni oli herännyt. Chaumont-sur-Loiren linna oli inhimillisen kokoinen, sen kaunis puutarha kukki keväisenä ja siellä sai myös ihailla moderneja tilateoksia, jotka sulautuivat luontoon kauniisti. Nälkäinen matkailija nautti linnan kahvilassa kenttälounaan periranskalaiseen tyyliin: kinkkupatonki, omenapiirakka ja kahvi. Uusin voimin siirryin sisätiloihin tutustumaan siihen, minkälaisissa oloissa Ranskan kuningatar Catherine de Médicis oli asustanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän kuplan sisällä pyöri Miguel Chevalier’n videoteos ”In-Out -/ Paradis artificiels”

Myös linnan sisällä moderni taide oli läsnä entisöityjen huonekalujen rinnalla. Kuljin kappelista biljardisaliin ja kuninkaan makuuhuoneesta kellarikerroksen keittiöön kuulokkeet korvillani ääniopastusta kuunnellen. Pidän kovasti opastetuista kierroksista, mutta nämä äänioppaat ovat niille oiva vaihtoehto. Isossa ryhmässä oppaan ääni ei aina kuulu hyvin tai on kiire pois seuraavan ryhmän alta. Omaan tahtiin kiertämisessä on vissit edut.

Linnan jälkeen piipahdin vielä 1800-luvun tyyliin entistetyillä hevostalleilla, mutta kasvihuoneet ja niiden jättiläislumpeet jätin väliin. Oli aika lähteä takaisin tien päälle.

Ajomatkan varrella näin viinipullon kyljestä tuttuja nimiä ja tilamyyntikylttejä, joissa ilmoitettiin myytävän kirsikoita, mansikoita ja parsoja. Kovin aikaista kirsikoille, mietin, mutta siltikin huokaisin kaiken tämän ihanuuden keskellä. Oman marketin hyllyillä ei näitä päiväntuoreita tuotteita näy, vaan suurin osa tuotteista kiertää ketjumyymälöiden keskusvarastojen kautta.

Koko päivähän siihen matkaan lopulta kului. Saavuin lomani pääkohteeseen Les Sables d’Olonneen juuri sopivasti illallisaikaan. Asettauduin taloksi kylpylähotelliin, huuhdoin suihkussa pois matkan pölyt ja istuin valmiiseen pöytään. Tämä oli ihana päivä ja lisää oli tiedossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näihin näkymiin sain päättää maanantain.

Työmatka Pariisiin: politiikan kulisseissa

Published 25.2.2017 by ainosalminen

Tämän pöydän takana työskentelevät pariisilaiskollegani Ranskan parlamentin alahuoneen täysistuntojen aikana.

Työhöni Europan parlamentissa on aivan ensimmäisiä kuukausia lukuun ottamatta aina liittynyt matkustelu. Olenpa sitten koordinoinut täysistuntojen äänestyksiä tai laatinut niiden pöytäkirjoja, säännöllinen reissaaminen Strasbourgiin ja Brysseliin on kuulunut toimenkuvaan. Vaihtelu virkistää, joten olinkin todella innoissani, kun kuulin mahdollisuudesta päästä työvierailulle Pariisiin tutustumaan siihen, miten Ranskan parlamentin alahuoneen pöytäkirjayksikkö toimii.

Esimieheni henkilökohtaisten kontaktien kautta saimme kutsun Pariisiin. Kun parlamentin hallinto näytti vihreää valoa vierailullemme, tulikin jo kiire lähteä, sillä lähestyvien presidentin- ja parlamenttivaalien vuoksi Ranskan parlamentin lainsäädäntökausi loppuu jo helmikuussa.

Helmikuun toisella viikolla, muutaman päivän varoitusajalla kuusihenkinen delegaatiomme lähti suurnopeusjunalla kohti valon kaupunkia.

img_0215

Tutustumiskierros Palais Bourboniin pariisilaiskollegojen johdolla.

Ensikosketus pariisilaiskollegoihin otettiin lounaspöydän ääressä, mitenkäs muuten! Hyvän omantunnon lounas ”Menu bonne conscience”, joka lupasi makuelämyksiä vähillä kaloreilla, vaikutti hyvältä vaihtoehdolta, sillä illaksi oli tiedossa lisää herkuttelua. Tutustuminen puolin ja toisin sujui mutkattomasti ja juttu luisti. Kollegamme hallitsivat hekin useampia kieliä, vaikka eivät niitä omassa työssään suoraan kenties tarvitsekaan. Löytyipä joukosta jopa jonkin verran suomea osaava henkilö! Ensimmäinen päivämme Pariisissa alkoi siis aivan loistavasti hyvän ruoan äärellä ja mielenkiintoisessa seurassa.

Päivän virallisempi ohjelma alkoi täysistuntosalin lehtereillä. Pääsimme seuraamaan hallituksen kyselytuntia. Puhetta johti vuonna 2012 alahuoneen puhemieheksi yli 30-vuotisen edustajanuransa päätteeksi valittu Claude Bartolone. Hän piti tiukasti huolta puheaikojen noudattamisesta. Kello tikitti ja nuija kopahti. Tästä voisivat omankin parlamenttini puhemiehet ottaa oppia!

Toinen istuntosalin komeista sisäänkäynneistä.

Täysistunnosta minulla ei ole kuvia, sillä turvallisuussyistä käsilaukut, puhelimet, kamerat ja jopa herrasmiehiltä puvuntakin taskusta usein löytyvä kuulakärkikynäkin oli jätettävä narikkaan ennen metallinpaljastuslaitteen läpi kulkemista. Seuraavana aamuna ennen istunnon alkamista pääsimme paremmin tutustumaan historialliseen Palais Bourboniin ja johan alkoi kamera räpsyä!

Palais Bourbonissa sijaitsee istuntosali, kansalliskokouksen käsittämättömän komea kirjasto ja toinen toistaan upeampia saleja ja käytäviä. Kaiken tämän hulppeuden keskellä saavat kollegamme työskennellä, täyttää aistinsa ihailemalla Delacroix’n ja muiden taiteilijoiden teoksia. He nousevat marmoriportaita pitkin työhuoneisiinsa, joissa korkeiden kattojen alla sekoittuvat moderni teknologia ja antiikkihuonekalut. Kyllä kelpaa lepuuttaa katsettaan työn lomassa, kun ikkunasta voi ihailla Pariisin valoja!

Jokaisessa työssä on toki hyvät ja huonot puolensa. Turha ryhtyä kadehtimaan. Kysyinkin eräältä kollegalta, tottuuko tuohon kaikkeen loisteeseen. Hän vakuutti, että kyllä tottuu. Alkuun häneltäkin leuat olivat tosin loksahtaneet monesti auki tajutessaan, minkälaisessa ympäristössä hän tulisi työtään tekemään.

Hôtel de Lassay’n ja Palais Bourbonin yhdistävässä hallissa (Salle des Pas-Perdus tai toiselta nimeltään Salon de la Paix) kansalliskaartin nuoret ja ryhdikkäät sotilaat univormuissaan muodostivat kunniakujan puhemiehelle, joka kiirehtii Hôtel de Lassay’ssa sijaitsevasta asunnostaan kohti istuntosalia. Tämä perinne on ollut muuttumaton jo Ranskan vallankumouksesta lähtien ja sillä on myös syvempi symbolinen merkitys: se muistuttaa armeijan velvollisuudesta suojella tasavaltaa.

Juttua tästä matkasta riittäisi vaikkapa toiseenkin kirjoitukseen. Jo rakennus itsessään oli upea ja mielenkiintoinen. Historiallisia rakennuksia Pariisissa riittää ja kiinnostus niitä kohtaan on suuri: kerran vuodessa järjestettävät Journées du Patrimoine (Euroopan kulttuuriympäristöpäivät) avaavat mahdollisuuden päästä kurkistamaan muina aikoina kiinni pysyvien ovien taakse. Jonot kiertävät usein koko korttelin!

Toki meidän vierailuumme kuului tässä mainittujen kohokohtien lisäksi paljon arkisempaakin toimintaa. Kuuntelimme esitelmiä, tutustuimme tietotekniikkaan ja kävimme keskusteluja työmenetelmistä. Kollegamme lupasivat tulla vastavierailulle. Toivottavasti pystymme tarjoamaan heille yhtä antoisan tutustumiskäynnin kuin mistä itse saimme nauttia.

img_0136

Kun kuusi herkkusuuta lähtee Pariisiin, niin pitkä päivä päättyy pitkään illalliseen!

Maan uumenissa maanmiesten kanssa

Published 31.1.2017 by ainosalminen

Koko keskustan alitse kulkeva 900 metriä pitkä 1960-luvulla rakennettu yhdystunneli jätevesiä varten. Toimii tarvittaessa myös väestönsuojana. 

Runsas viikko sitten sunnuntaina kylmän ja aurinkoisen päivän jo vaihtuessa iltaan liityin parinkymmenen muun suomalaisen seuraan ja lähdin tutustumaan maanalaiseen Luxemburgiin. City tunnels Luxembourg -kiertokävelyn oli järjestänyt Finnish-Luxembourg Society eli tuttavallisemmin Finlux-seura. Seura on koonnut yhteen suomalaisia ja järjestänyt monipuolista toimintaa jo vuodesta 1993 lähtien. Seura oli siis jo ollut olemassa kahden vuoden ajan minun saapuessani Luxemburgiin.

Varjoja yössä

Liityin FinLux-seuran jäseneksi vasta vuosi sitten. Vaikka lähimmät ystäväni ovat täällä suomalaisia, en sen kummemmin ole liikkunut Luxemburgissa maanmiesteni joukossa. Kun omia lapsia ei ole, ei ole myöskään niitä suhteita, jotka syntyvät heidän kauttaan tai koulun toiminnan välityksellä luonnikkaasti vanhempien välillä. Taisin myös ensimmäisten kuukausien aikana heti töissä saada yliannostuksen suomalaisten seuraa, joten vapaa-aikana en yhdistystoimintaan kaivannut.

Kun aloin taannoin tutkia FinLux-seuran toimintaa, totesin että siellähän oli paljon kaikkea mukavaa, niin vierailuja lähelle ja vähän kauemmaksikin kuin kulttuuririentojakin (esim. suomalaista stand up -komiikkaa!). Tuumasta toimeen. Liityttyäni jäseneksi tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistuin. Eikä jää viimeiseksi!

Kahden viikon kuluttua ohjelmassani on nimittäin taas FinLuxin organisoima kiertokävely. Teemana on Latin inscriptions: Luxemburgin kaupungin historiaan tuhannen vuoden ajalta tutustutaan 16 latinankielisen muistotaulun kertoman tarinan kautta. Opastuksesta vanhassa kaupungissa huolehtii kaupungin matkailutoimisto. Kierros kuuluu matkailutoimiston tilausvalikoimaan ja sen reitin ovat opintojensa ohessa suunnitelleet Athénéen eli klassisen lukion opiskelijat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luxemburgin keskustassa sijaitsevan Place d’Armesin alla on vanha kaivo, jonka pohjalla – 54 metrin syyvyydessä – olimme.

Entäpä sitten ne tunnelit. Kierroksen järjesti Luxemburgin linnoitushistorian ystävät -niminen yhdistys. Oppaamme Patrick Schaul tunsi tunnelit ja maansa historian kuin omat taskunsa. Saimme rutkasti tietoa tältä mukavalta herrasmieheltä, joka jo haaveili ensi vuonna edessä olevasta eläköitymisestään. Näin hänellä olisi enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleen ja opastamiselle.

Tunneleissa oli vuoroin lämmintä ja kosteaa (suhteellinen käsite, mutta 11 astettakin voi tuntua lämpimältä kun ulkona oli pari astetta pakkasta) ja kylmää ja kosteaa. Valoa saatiin ensin taskulampuista ja kynttilöistä sekä uudemmissa tunneleissa sähkölampuista.

Vanhimmat tunnelinpätkät olivat osa Fort Bourbonin linnoitusta, jonka ranskalaiset  rakensivat kuuluisan sotilasarkkitehtinsa Vaubanin johdolla vuonna 1685. Linnoitusta laajensivat ja muokkasivat valloittajat kukin vuorollaan aina 1800 luvun lopulle saakka, jolloin se määrättiin suurvaltojen päätöksellä purettavaksi. Luxemburgia kutsuttiin tuolloin jopa ”pohjoisen Gibraltariksi” – niin valtavat nuo linnoitukset aikoinaan olivat.

Se, mitä niistä nykyisin on jäljellä, kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Osaan niistä pääsee tutustumaan kuka tahansa lipun ostamalla, mutta meidän retkemmepä olikin todellinen VIP-kierros. Vaikka linnoitushistorian ystävät järjestävät ympäri vuoden erilaisia kierroksia maan alla ja sen päälläkin, ei tavallinen Luxemburgissa kävijä taida niille eksyä. Tämä kokemus olisi minultakin jäänyt taatusti väliin ilman FinLux-seuraa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oppaana Luxemburgin linnoitushistorian ystävien yhdistyksen Patrick Schaul.

Isoisän jäljillä Pariisissa ja Amerikassa

Published 25.8.2016 by ainosalminen

Isoisän ”amerikanarkku” 1920-luvulta. Silinterihatullekin oli oma paikkansa.


Kesälomalla Loimaalla tapaan aina yhtä mielelläni koulukaverini Marjon. Vaikka käyn kotiseudullani yleensä vain kahdesti vuodessa, juttu jatkuu luonnikkaasti siitä, mihin se on edellisen kerran jäänyt. Tapana on yleensä vaihtaa kuulumiset joko lenkkipolulla, tanssilavalla tai missä tahansa muussa ympäristössä, säätilan ja mielihalujen mukaan. Tänä kesänä Marjo ehdotti vierailua kotiseutumuseoon, jossa kuulemma oli minua varmasti kiinnostava teemanäyttely.

Kyseessä oli yllätyksekseni nahkateollisuutta Loimaalla käsittelevä näyttely. Tämä tietysti kiinnosti, olihan Loimaan Nahka Oy ja sen vaiheet minulle enemmän kuin tuttuja – tehtaan perusti aikanaan isoisäni ja siellä on työskennellyt myös isäni sisaruksineen. Perheyritys, jota ei valitettavasti enää ole.

Kotiseutumuseo sijaitsee Loimaan komean Vanhan kirkon pihapiirissä ja sitä ylläpitää Loimaa-seura. Olimme saapuessamme ainoat vieraat ja saimme erittäin ystävällisiltä ja asiantuntevilta oppailta runsain mitoin tietoa esillä olleista vanhoista esineistä ja pääsimme vierailemaan myös kirkkoon.

IMG_0370

Museon peruskokoelmissa oli monia varsinaisia helmiä, vanhoja käyttöesineitä, jotka omalla yksikertaisella tavallaan kertovat paikkakunnan ja samalla koko kansan historiasta hyvin konkreettisesti. Kuvassa olevat hiirensadin ja kärpäslätkä kirvoittivat kihkeää keskustelua mm. siitä, miten rautaisella lätkällä saatiin kärpänen tapettua ilman, että ikkunalasi hajosi. Samoissa kokoelmissa oli myös perheeni museolle lahjoittama isoisäni Yrjö Salmisen ”amerikanarkku”, jonka itse näin nyt ensimmäistä kertaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä alkaa kierros Tampereen museokeskus Vapriikin jääkiekkomuseossa.

Kun isoisästä nyt alettiin puhua niin lisätäänpä tähän vielä pari muutakin tarinaa hänestä. Isoisä oli nahkatehtailija toisessa polvessa ja nuorena insinöörinä hän kierteli Amerikkaa ja Kanadaa haistelemassa nahavalmistuksen uusia tuulia uudella mantereella. Siellä hän oli urheilumiehenä ja -vaikuttajana kiinnostunut jääkiekosta, jota Suomessa ei vielä tuolloin pelattu. Niinpä hän tuli hankkineeksi satsin varusteita tuliaisiksi ja pääsi samalla historian kirjoihin miehenä, joka toi jääkiekon Suomeen.

Näin tarina kerrotaan Suomen Jääkiekkoliiton sivustolla:

”Ensimmäiset jääkiekkoharjoitukset, jos tapahtumaa niin voidaan nimittää, järjestettiin Tampereen Palloilijoiden jääpallonuorukaisten ja Tampereen Pyrinnön yleisurheilijoiden välillä Pyhäjärven jäällä Tapaninpäivänä 1926.  Nahkatehtailija Salminen ajoi kello 10 Ford merkkisellä autollaan Pirkkalasta kohti Joselinin niemen lähellä sijainnutta Pyrinnön luistinrataa eli ”Baanaa”, otti nipun hankkimiaan CCM merkkisiä mailoja sekä kiekkoja ja lausui ikimuistoiset sanansa: ”Pelakkaa pojat”.”

Samoilla Amerikan matkoillaan hän oli kerran saanut matkakumppaniksi itsensä Ville Ritolan. Herrat kohtasivat vuonna 1923 Atlantin ylittävällä laivalla matkallaan takaisin Suomeen. Ritola, joka oli lähtenyt siirtoilaiseksi Amerikkaan ei ollut saanut hakemaansa kansalaisuutta ja palasi harjoittelemaan osallistuakseen Suomen joukkueen mukana vuoden 1924 Pariisin olympialaisiin. Nämä kisat muistetaan suomalaisten urheilijoiden menestyksestä, kun Paavo Nurmi ja Ville Ritola putsasivat pöydän pitkillä matkoilla.

Matkakumppanuuden seurauksena Ritola pääsi Tampereelle suvun nahkatehtaalle töihin ja vielä itse olympialaisetkin miehet kokivat yhdessä, sillä isoisä oli kisoissa mukana yhtenä Suomen joukkueen johtajista.

Isoisäni kuvan vasemmassa reunassa puku päällä.

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.