ihmiset

All posts tagged ihmiset

Maan uumenissa maanmiesten kanssa

Published 31.1.2017 by ainosalminen

Koko keskustan alitse kulkeva 900 metriä pitkä 1960-luvulla rakennettu yhdystunneli jätevesiä varten. Toimii tarvittaessa myös väestönsuojana. 

Runsas viikko sitten sunnuntaina kylmän ja aurinkoisen päivän jo vaihtuessa iltaan liityin parinkymmenen muun suomalaisen seuraan ja lähdin tutustumaan maanalaiseen Luxemburgiin. City tunnels Luxembourg -kiertokävelyn oli järjestänyt Finnish-Luxembourg Society eli tuttavallisemmin Finlux-seura. Seura on koonnut yhteen suomalaisia ja järjestänyt monipuolista toimintaa jo vuodesta 1993 lähtien. Seura oli siis jo ollut olemassa kahden vuoden ajan minun saapuessani Luxemburgiin.

Varjoja yössä

Liityin FinLux-seuran jäseneksi vasta vuosi sitten. Vaikka lähimmät ystäväni ovat täällä suomalaisia, en sen kummemmin ole liikkunut Luxemburgissa maanmiesteni joukossa. Kun omia lapsia ei ole, ei ole myöskään niitä suhteita, jotka syntyvät heidän kauttaan tai koulun toiminnan välityksellä luonnikkaasti vanhempien välillä. Taisin myös ensimmäisten kuukausien aikana heti töissä saada yliannostuksen suomalaisten seuraa, joten vapaa-aikana en yhdistystoimintaan kaivannut.

Kun aloin taannoin tutkia FinLux-seuran toimintaa, totesin että siellähän oli paljon kaikkea mukavaa, niin vierailuja lähelle ja vähän kauemmaksikin kuin kulttuuririentojakin (esim. suomalaista stand up -komiikkaa!). Tuumasta toimeen. Liityttyäni jäseneksi tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistuin. Eikä jää viimeiseksi!

Kahden viikon kuluttua ohjelmassani on nimittäin taas FinLuxin organisoima kiertokävely. Teemana on Latin inscriptions: Luxemburgin kaupungin historiaan tuhannen vuoden ajalta tutustutaan 16 latinankielisen muistotaulun kertoman tarinan kautta. Opastuksesta vanhassa kaupungissa huolehtii kaupungin matkailutoimisto. Kierros kuuluu matkailutoimiston tilausvalikoimaan ja sen reitin ovat opintojensa ohessa suunnitelleet Athénéen eli klassisen lukion opiskelijat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luxemburgin keskustassa sijaitsevan Place d’Armesin alla on vanha kaivo, jonka pohjalla – 54 metrin syyvyydessä – olimme.

Entäpä sitten ne tunnelit. Kierroksen järjesti Luxemburgin linnoitushistorian ystävät -niminen yhdistys. Oppaamme Patrick Schaul tunsi tunnelit ja maansa historian kuin omat taskunsa. Saimme rutkasti tietoa tältä mukavalta herrasmieheltä, joka jo haaveili ensi vuonna edessä olevasta eläköitymisestään. Näin hänellä olisi enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleen ja opastamiselle.

Tunneleissa oli vuoroin lämmintä ja kosteaa (suhteellinen käsite, mutta 11 astettakin voi tuntua lämpimältä kun ulkona oli pari astetta pakkasta) ja kylmää ja kosteaa. Valoa saatiin ensin taskulampuista ja kynttilöistä sekä uudemmissa tunneleissa sähkölampuista.

Vanhimmat tunnelinpätkät olivat osa Fort Bourbonin linnoitusta, jonka ranskalaiset  rakensivat kuuluisan sotilasarkkitehtinsa Vaubanin johdolla vuonna 1685. Linnoitusta laajensivat ja muokkasivat valloittajat kukin vuorollaan aina 1800 luvun lopulle saakka, jolloin se määrättiin suurvaltojen päätöksellä purettavaksi. Luxemburgia kutsuttiin tuolloin jopa ”pohjoisen Gibraltariksi” – niin valtavat nuo linnoitukset aikoinaan olivat.

Se, mitä niistä nykyisin on jäljellä, kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Osaan niistä pääsee tutustumaan kuka tahansa lipun ostamalla, mutta meidän retkemmepä olikin todellinen VIP-kierros. Vaikka linnoitushistorian ystävät järjestävät ympäri vuoden erilaisia kierroksia maan alla ja sen päälläkin, ei tavallinen Luxemburgissa kävijä taida niille eksyä. Tämä kokemus olisi minultakin jäänyt taatusti väliin ilman FinLux-seuraa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oppaana Luxemburgin linnoitushistorian ystävien yhdistyksen Patrick Schaul.

Kurssikaverit – opiskelijoita ympäri maailmaa

Published 18.9.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opettajat ja opiskelijat saman pöydän ääressä. Vasemmalla Wolfgang, minä ja Maria. Pöydän päässä Nina, ja aivan oikealla Sofia ja Chris. Muut kaksi naista ovat koulun opettajia. Tumma komistus Chrisin vieressä on Antonis, taitelija ja arkeologian opiskelija, joka piti meille esityksen kreikkalaisesta maalaustaiteesta. Kuvan on ottanut Andrea.

Kuten edellisestä kirjoituksesta selvisi, oli kesähelteillä kreikkaa Lexis-kouluun lähtenyt opiskelemaan vain muutamia uskalikkoja. Vaikka oma opiskeluni tapahtui yksityistunneilla, koulun pienuus ja sen tarjoama ohjelma, mm. yhteiset ateriat, museokäynnit ja elokuvaillat, mahdollistivat tutustumisen muihin opiskelijoihin.

Minkälaisia tyyppejä Haniassa tapasin?

Münchenissä lukion latinanopettajana työskentelevä Wolfgang oli porukan älykkö. Hän on aikoinaan opiskellut muinaiskreikkaa, latinaa ja historiaa. Hän on jo ehtinut suorittaa nykykreikan C2 tason kokeen – parhaimmalla tuloksella koko Saksassa kuulemma! Hän pyrkii entisestäänkin parantamaan suullista kielitaitoaan ja oli tullut kahden viikon kurssille. Hän on perustanut kouluunsa vaihto-ohjelman kreikkalaisen lukion kanssa, ja on tarvinnut käytännön kielitaitoa senkin organisoimisessa. Kahvittelin Wolfgangin kanssa muutaman kerran aukion terasseilla ja ihan luonnikkaasti keskustelu sujui, vaikka siihen sekoittui niin englantia, saksaa kuin kreikkaakin.

Kreikkalaisen isän ja tsekkiäidin poika, Saksassa lapsuutensa asunut ja nykyään koneinsinööriksi Nürnburgissa opiskeleva Chris on porukan nuorin. Tämä vain parikymppinen hurmaava ja hyvätapainen nuori mies osaa myös jo puhua erittäin hyvin kreikkaa, mutta haluaa puhetaidon lisäksi osata myös kieliopin kiemurat. Iski silmänsä kauniiseen Sofiaan, joka heittäytyi täysillä romanssin pyörteisiin (ymmärrän häntä oikein hyvin 😉 )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva asuntoni parvekkeelta on sen verran lavastettu, että tietokonetta en pystynyt heikon wifin vuoksi käyttämään. 

Andrea on kolmikymppinen amerikkalainen nainen, jolla on kreikkalaiset isovanhemmat ja jonka äiti on kreikkalaisen kirjallisuuden asiantuntija yliopistossa. Hän on kiertänyt useamman vuoden Lähi-Idän maita ja Egyptiä ja rahoittanut matkansa vatsatanssijana ja esiintymispukujen ompelijana. Saatuaan matkoillaan juomavedestä loisen, joka lähes tappoi hänet, hän on pitkien sairaalajaksojen jälkeen nyt etsimässä elämälleen uutta suuntaa. Amerikkaan hän ei enää aio palata. Hän kertoi vieraantuneensa täysin sikäläisestä elämäntavasta ja ajatusmaailmasta. Hieman isot jutut oli neidillä, besserwisserin vikaa, dialogi oli hänelle jokseenkin tuntematon käsite.

Joukon herttaisin oli italialaisneito Sofia, joka oli kovin hiljainen ja vetätytyvä – lieneekö oikea italialainen ollenkaan!! Ja vieläpä puoliksi kreikkalainen hänkin. Hän oli Andrean kanssa samalla tasolla, aloittelija vaikka aakkoset onkin opetellut jo aikaisemmin. Lomaromanssi Chrisin kanssa kukoisti, ja pojan palattua opintoihinsa Saksaan Sofiakin taas ehti tunneilleen ajoissa ja hyvin nukkuneena 🙂 Blogiemäntä tietenkin uteliaana haluaisi tietää, jatkuuko nuorten romanssi Alppien yli.

Neljän viikon intensiivikurssille oli saapunut Nina, sveitsiläinen alakoulun opettaja. Häneltäkin on ”the greek connection” eli puoliksi kreikkalainen poikaystävä. Nina on jättänyt vakituisen viran taakseen, ja aikoo nyt kaksi vuotta ainakin tehdä mitä huvittaa. Kreikan opiskelun lisäksi hän aikoo poikaystävänsä kanssa reppureissailla Aasiassa. Opettajan töihin on Sveitsissä kuulemma helppo palata, ja molemmat haluaisivat tulevaisuudessa tehdä lyhyttä päivää ja keskittyä itselleen tärkeiksi kokemiinsa juttuihin. Heidän prioriteettinaan on elää hyvää mutta vaatimatonta elämää, tehdä vastuullisia ja ekologisia valintoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten purjehduskoulu taas kereran valmiina lähtöön parvekkeeni alla. 

Eikä tätä juttua voi lopettaa kertomatta opettajastani Maríasta. Jos oikein ymmärsin, hän on myös koulun omistaja ja johtaja. Meidän kemiamme sopivat hyvin yhteen, Maria  on erittäin pätevä ja kommunikatiivinen. Kärsivällinen mutta vaativa, tosin sellaisella rauhallisella tavalla, ei mikään piiskuri. Hän on opiskellut kreikkalaista filologiaa ja valmistelee parhaillaan toista tutkintoa ja opiskelee mm. espanjaa. Kävin Marian kanssa hyviä keskusteluja opetus- ja opiskelumenetelmistä, kreikan opiskelusta eritoten ja vieläpä tässä iässä. Harmi, ettei aikaa jutella ollut enemmän.Mielenkiintoinen ihminen, tämä Maria, viisas ja sympaattinen.

Maria haaveili automatkasta Kreikasta Espanjaan, ilman aikatauluja, ilman ennakkosuunnitelmia, ja huokaisi sitten syvään, ettei taida koskaan voida ottaa niin pitkää lomaa ja mahtaisivatko rahatkaan riittää. Mutta unelmia on hyvä olla. Yksi omistani toteutui tänä kesänä, kun pääsin opiskelemaan kreikkaa paikan päälle ja sain hyvän pohjan jatkoa varten, tapasin ihania ihmisiä ja sain silmät ja suun täyteen kaikkea kaunista ja hyvää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä Hanian kaupunkiin aallonmurtajalta käsin.

Helleenien kuuluisa vieraanvaraisuus

Published 2.9.2016 by ainosalminen

Yksi monista upeista auringonlaskuista Hanian venetsialaisessa satamassa.

Saan päivittäin nauttia kreikkalaisten ystävällisyydestä tällä kauniilla Kreetan saarella. Asuntoni sijaitsee venetsialaisen sataman päädyssä, kalaravintolan yläkerrassa ja se kuuluu samaan perheyritykseen ravintolan kanssa. Tavernan pojat Yannis, Sifis, Xristos ja Yorgos tervehtivät aamuin illoin, kyselevät kuulumiset ja viihtymiset, kattavat ovensuupöytään kahvit ja jäätelöt. Eilen kun pänttäsin kokeeseen, he katsoivat toisiaan, sitten minua ja totesivat, että tilanne vaatii rakia. Pullo pöytään kahvikupin viereen ja käsky kaataa snapsi kurkkuun Pohjanmaan kautta. Kun kyselin, miten toimia täyden roskapussini kanssa, Sifis luvan kysyttyään kiipesi rappuset asuntoon ja nappasi pussin matkaansa ja laittoi uuden tilalle. Kaikessa autetaan, kaikkeen löytyy ratkaisu. Hymyllä ja ystävällisellä katseella pääsee vajavaisesta kielitaidosta huolimatta pitkälle. 

Tottuneille kreikankävijöille olettaisin tämän olevan tuttua, mutta itse ensikertalaisena olen ollut todella positiivisesti yllättynyt vastaanotosta. 

En ehkä olisi tätä asiaa nostanutkaan kokonaisen blogikirjoituksen aiheeksi, ellen olisi saanut siihen tällä viikolla yhtä lisäsyytä. Tässä tarina kellon pariston vaihdosta.

Kellon patteri simahti, ja lähdin vaihdattamaan sitä pieneen paikalliseen kultasepänliikkeeseen. Liike sijaitsi hieman kävelykeskustan ja turistialueen ulkopuolella, ja niinpä en ollut yllättynyt, ettei siellä puhuttu montakaan sanaa englantia. Onneksi sana ”paristo” näytti olevan englanniksi ja kreikaksi hyvin samanlainen. 

Istun usein kirjoittamassa alakerran ravintolassa, sillä wifin signaali ei tahdo yltää asuntoon asti. Kuten huomaatte, kesällä ravintolan sisätiloja käytetään varastona 😊


Nuoren kellosepän tuskaillessa kelloni pienten ruuvien kanssa seurasin, miten paikalliset kävivät kauppaa. Liikkeessä oli valtavat valikoimat erityisesti kastelahjaksi tarkoitettuja hopeisia valokuvan kehyksiä sekä kultaisia ristejä ja niihin sopivia ketjuja. Tiskille oli levitetty samettisia kangaskaistaleita, jonka taskujen suojista paljastui toinen toistaan kauniimpia koruja. Ristiä valikoinut mies tuntui tietävän tarkalleen mitä etsi, ja kun hän sen oikean löysi, niin hänen ihastuksestaan ei ollut tulla loppua. Väkeä liikkeessä oli kuin pienessä kylässä, enkä ihan tajunnut, kuka kuului henkilökuntaan, kuka asiakkaisiin. Joku kiikutti ihailtavaksi hädintuskin luovutusikäistä vaaleaa labradorinnoutajaa, joka silkasta saamastaan huomiosta lirautti pissat vanhemman kultasepän kengille. No, mitäs pienistä! 

Olisin seurannut hyväntuulista kaupantekoa ja kiivaita keskusteluja kauemminkin, mutta nuori kelloseppä sai pariston vaihdettua, joten kiitin kauniisti ja toivotin ”καλό μήνα” eli hyvää kuukautta, kuten kuun ensimmäisenä päivänä täällä on tapana. Siirryin kassalle, missä hinnaksi ilmoitettiin 2 euroa. Käsittämättömän halpaa ja vielä käsittämättömämmäksi tilanne muuttui. 

Kaadoin kukkarostani kolikot kämmenelleni, mutta jouduin toteamaan, ettei niistä tullut kuin hieman runsas euro. Tarjosin 20 € seteliä, mutta ilmeisesti vaihtorahaa ei kassassa ollut. Sanoivat että antaa olla. Kun sitten avasin kolikkokukkaroni uudestaan, edes jotain antaakseni, niin rouva sulki käteni omiinsa ja sulki samalla kukkaron lausahtaen ”next time”.

Kun kerroin tapahtumasta opettajalleni Maríalle, hän huokaisi tyytyväisenä. Tällainen oli kuulemma nykyisin katoamassa oleva hyvän tahdon ele, jonka hän soisi kriisistä ja yhteiskunnan muutoksesta huolimatta säilyvän. Tuskinpa tuo kultakauppias niitä kylän köyhimpiä oli, eivätkä nuo pari euroa hänen kassaansa isoa lovea tee. Pohdinkin, miten outoa on, että ihan hämmennyin moisesta pyyteettömyydestä ja ystävällisyydestä. Jos minua olisi kohdeltu kylmästi ja välinpitämättömästi, olisi kai tuntenut oloni ”kotoisammaksi”. 

Missä maailmassa oikein elän, kun näin reagoin?

Tätäkin juttua kirjoittaessani ilmestyi pöytään lasi vettä ja kahvikuppi.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin