Kesä

All posts tagged Kesä

Kielikylpy

Published 11.8.2017 by ainosalminen

Verbien kertausta pergolan varjossa.

Kun autovuokraamon papereita täyttäessä oma puhelinnumero ja jopa syntymävuosi eivät heti muistu mieleen, voidaan kai todeta, että loma on jo tehnyt tehtävänsä. Arkihuolet ja tärkeätkin tiedot olivat kahdessa viikossa pyyhkiytyneet mielestä. Ennen kuin päästään Paroksen saarelle, joogaleirille ja auton vuokraukseen, palataan kuitenkin vielä Syrokselle, Ermoupolikseen ja kielikurssille.

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että tämän kesän kielikurssi oli uskomattoman tehokas. Koulu oli loistava, opettajat innostavia ja puhumaan pääsi tunneilla paljon. Otin myös muutaman yksityistunnin, ja ihanan kärsivällinen Konstantinos jaksoi auttaa ja rohkaista, kun takeltelin lauseissani. Olen edelleenkin aloittelija, mutta yllätyksekseni olen pystynyt keskustelemaan yksinkertaisista asioista paikallisten kanssa. Tämä on minulle suuri askel. Suunnittelen palaavani tämän koulun kurssille pääsiäisenä ja sitä odottaessa yritän jatkaa opiskelua omin avuin, mutta myös Skypen välityksellä tuttujen opettajien kanssa. Tiedän, että lukijoideni joukossa on ainakin muutama, jotka laillani opiskelevat tai aikovat ryhtyä opiskelemaan kreikkaa. Teille kaikille voin todella lämpimästi suositella Omilo-koulua.

Näkymä merelle koulumatkan varrelta.

Syroksen saari oli mukavan kokoinen ja rauhallinen paikka opiskella ja lomailla. Saari tuntui olevan etenkin kreikkalaisten suosiossa, sillä kuulin vain harvoin puhuttavan vieraita kieliä. Ero on suuri Parokseen verrattuna, missä ranskalaiset tuntuivat valloittaneen koko saaren! Koulun toimipaikka Azolimnos on pieni kylä vartin bussimatkan päässä Syroksen pääkaupungista Ermoupoliksesta. Ranta on pieni ja rauhallinen, siltä löytyy aurinkotuoleja ja -varjoja 4€ päivähintaan. Rantakadun varrella on muutama baari ja taverna sekä minimarket. Pankkiautomaattia tai pankkia kylässä ei ole, joten kauppiailla oli aina puutetta vaihtorahasta. Kannattaa varata taskuihin kolikkoja ja pieniä seteleitä!

Varasin majoituksen koulun kautta. Rantakadulla sijainnut majatalo ECHO, jossa koulukin toimi, oli jo täynnä, joten valitsin kolmesta koulun takana rinteessä sijaitsevasta vaihtoehdosta Oasis-studiot. Kalustus oli niukka, keittiönurkkaus hieman pimeä ja suihkukaappi kovin pieni. Parvekkeelta oli kuitenkin merinäkymät, ilmastointi toimi ja hanasta tuli kuumaa vettä, joten kaksiviikkoinen sujui ihan mainiosti. Minimarketista ostin jääkaappiin aamuksi jugurttia ja hedelmiä, muut ateriat nautin ulkona. Omistaja Nikos ei puhunut montaa sanaa englantia, niinpä totuin vaihtamaan hänen kanssaan päivän kuulumiset kreikaksi. Ensin takellellen, sitten pikkuhiljaa sujuvammin.

Azolimnoksen ranta ja kylä.

Oppitunnit järjestettiin klo 10 – 14. Puolenpäivän tienoilla oli puolen tunnin kahvitauko ja opettajan vaihdos. Tasoryhmiä oli neljä ja jako niihin tapahtui ensimmäisen päivän tasokokeen perusteella. Kirjaa ei käytetty, vaan opettajat jakoivat materiaalin monisteina.

Koulun järjestämä iltaohjelma oli vaihteleva ja tuki samalla oppimista. Opettajat osallistuivat siihen itsekin ja mielestäni tämä osaltaan auttoi hyvän ryhmähengen luomisessa. Istuimme iltaa tavernassa, opettelimme kreikkalaisia tansseja ja teimme retkiä lähiympäristöön. Vietin harvoin aikaa aivan yksin näiden kahden viikon aikana ja ehdin tutustua erittäin mielenkiintoisiin kurssikavereihin. Heitä oli ympäri Eurooppaa ja  jopa Yhdysvalloista saakka. Vaihdoimme kokemuksia eri kielikouluista ja sain myös hyviä reissuvinkkejä tulevia Kreikan matkojani varten. Oli huikeaa kuunnella ihmisten elämäntarinoita ja sitä, miten Kreikka ja sen kieli niihin nivoutuu.

Saarella oli yllätyksekseni hyvin vilkas kulttuurielämä. Festivaaleja riitti joka viikolle: kokeellisen elokuvan festivaali, kitarafestivaali sekä monikulttuurinen Festival of the Aegean. Kaikkiin ehdin osallistua ja vaikka mitään suuria maailmantähtiä näillä festareilla ei nähty, niin leppoisia ja mielenkiintoisia iltoja tuli vietettyä. Kun kelit vielä mahdollistivat kulttuuririennoista nauttimisen lämpimässä kesäillassa, niin mikäpä sen hienompaa. Filmifestivaalien päätöselokuvan katsoin käytöstä poistetussa avolouhoksessa, jossa filmi heijastettiin suoraan kiviseinämään!

Lisää Syroksen saaresta ja sen kauniista pääkaupungista Ermoupoliksesta seuraavassa raportissa!

IMG_1869

Elokuvafestareiden viimeinen näytös alkamassa.

Minäkö Heikki Kinnusen bileissä?

Published 8.10.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sara Hildenin taidemuseon patsaspuisto.

Olin tänä kesänä pitkästä aikaa Tampereen teatterikesässä ja kävin samalla parissa näyttelyssä, mm. Sara Hildenin taidemuseossa. Söin hyvin paikallisissa ravintoloissa (erityismaininta Arto Rastaan ravintolalle Dining 26!!) ja join hyviä paikallispanimoiden oluita. Tampere on ihana kesäkaupunki, jossa olen aina viihtynyt hyvin. Teatterifestivaalin pääohjelma, encorebaana ja off tarjoavat esityksiä jokaiseen makuun. Välillä olen istunut teatterikoulun montussa, torilla teltassa tai teollisuusalueella sijaitsevassa hallissa ja välillä taas yhdessä Tampereen monista perinteisistä näyttämöistä. Festivaali on inhimillisen kokoinen, päivässä ehtii hyvinkin kolmeen eri paikkaan, jos vain jaksaa imeä itseensä niin paljon vaikutteita. Minulle on yleensä riittänyt kaksi.

Tänä vuonna kävin katsomassa neljä kotimaista esitystä. Eduskunta III, Tavallisuuden aave, Maa-tuska sekä Onnellisuuden tasavalta. Ykköseksi näistä nousi kirkkaasti Tavallisuuden aave ja pohjanoteeraus oli Maa-tuska, josta lähdin väliajalla pois. Lähdin pois koska sain tarpeekseni älyttömästä koheltamisesta, tolkuttomasta kiroilusta ja sekavasta tarinasta. Pahoitin mieleni, sillä suomen kieli on kaunis ja rikas, ja vaikka voimasanojen käyttö onkin välillä paikallaan niin taiteessa kuin elämässäkin, niin liika on liikaa. En tiedä myöskään, miksi tässä ei ollut luotettu näyttelijöiden kykyyn mennä rooleihin sisälle vaan jokaiselle oli annettu kuin tukikepiksi teennäiseltä tuntuva puhetapa, joka ärsytti ja oli luonnoton. Näytelmä oli saanut runsaasti suitsutusta, mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Mistään en kuitenkaan nähnyt huomioita tuosta runsaasta kiroilusta. Eikö se v—-u -sanan ylenpalttinen kylväminen vihlo kenenkään muun kuin minun korviani? Tämä tuntuu olevan monen näytelmän helmasynti Suomessa. Vastaavaan en ole muualla törmännyt.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta”sen sijaan täytti kaikki odotukset. Minimalistinen, vähäsanainen, mutta taidokkaasti näytelty. Saara Turusen Q-teatterille kirjoittamissa ja ohjaamissa tarinoissa meistä tavallisista suomalaisista oli sama perusvire kuin hänen Rakkaushirviö-kirjassaankin. Oli aivan riemullista ensi hetkistä lähtien tajuta, että tässä tulee nyt teatteria isolla T:llä. Kun valot katsomossa sammuivat ja Elina Knihtilä liukui lavalle siivousessu lohenpunaisen teryleenimekkonsa suojana, ei sanoja tarvittu. Kun näyttelijä saa tyhjän tilan elämään ja yleisön mukaan näytelmään vain moppaamalla lattiaa, ei voi kuin huokaista ihastuksesta. Tässä oli kaikki kohdallaan: oivaltava teksti, erinomaiset näyttelijät, lavastus ja puvustus tukivat esitystä (eikä niillä yritetty peittää puutteita muilla osa-alueille) ja ohjaajalla oli ollut selkeä näkemys. Tällaista lisää!

Hauska juttu muuten sattui Tampereen Teatterin vessajonossa. Edessäni seisonut vanhempi rouva kääntyi minua kohti huudahtaen ”Ai hei, katsos sinäkin olet täällä!”. Olipa yllättävää. Minä kyllä tunsin rouvan  – kukapa ei Eila Roinetta tuntisi – mutta emme suinkaan ole tuttavia. Yritin siinä selittää, ettemme itse asiassa tunne toisiamme, kun paikalle saapui toinen naishenkilö – hieman nuorempi tällä kertaa – joka myös tervehti minua ja kyseli kuulumisia ”pitkästä aikaa”.  Tiedustelipa vielä, olinko ollut ”Kinnusen Heikin juhlissa”. Vessajono lyheni, enkä ehtinyt saada selville, ketä teatteripiireissä liikkuvaa tyyppiä minä niin kovasti muistutin, että minua muuksi luultiin ja vieläpä kahdesti! Harmi – sillä tiedolla voisin joskus vaihtaa roolia ja päästä kuokkimaan Heikin bileisiin 🙂 Ehkä ensi kesänä, Tampereella kaikki on mahdollista!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ron Mueckin teos ”Mask II” (näyttely Sara Hildenin taidemuseossa 16.10. saakka)

Schueberfouer – helppoheikkejä, olutta ja kansanhuveja

Published 25.9.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Schueberfouer on koko perheen tapahtuma.

Luxemburgin kesätapahtumista olikin taannoin juttua. Festareita ja tapahtumia niin kultuurin kuin urheilunkin saralla riittää kaiken ikäisille. Yksi tapahtuma on, jos ei ylitse muiden, niin ainakin kovin lähellä sydäntäni. Kyseessä on tietenkin ”de Fouer”.

Schueberfouer on Luxemburgin kesän yksi suurimmista tapahtumista, joka vetää vuosittain n. 2 miljoonaa kävijää. Tivoli on järjestetty jo vuodesta 1340 lähtien!! Uskomatonta mutta totta, kyseessä ei ole blogiemännän näppäilyvirhe vaan tämän vuoden kinkerit olivat järjestyksessään jo 676:nnet. Böömin kuninkaan ja Luxemburgin kreivin Jean l’Aveuglen (suomeksi Juhana Luxemburgilainen) perustamasta keskiaikaisesta markkinatapahtumasta on vuosien saatossa kehittynyt nykyaikainen huvipuisto, joka elokuun toisella puoliskolla pystytetään kolmeksi viikoksi Limpertsbergin kaupunginosaan, kivenheiton päässä keskustasta, Glacis’n parkkipaikalle.

Asuin ensimmäiset kymmenen vuottani täällä aivan keskellä meininkiä. Hissillä alas ja risteyksen yli – sen kauemmas ei tarvinnut huvituksia lähteä hakemaan. Toisinaan taas istuin parvekkeellani ja seurasin väenpaljoutta ja haistelin makkarankäryä sieltä käsin. Ehkä siksi Fouerista on tullut minullekin ihan must.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauniina elokuun iltana suosituimpiin laitteisiin joutuu jonottamaan.

Kuten kävijämääristä voi päätellä, en ole ainoa, joka tivolista tykkää. Kävijöitä tulee naapurimaistakin runsain määrin. Paikallinen nuoriso kaljoittelee täällä ihan suomalaiseen tyyliin ja treffit sovitaan itse kunkin kantapaikkaan. Luxemburgilaiset panimot ovat paikalla hyvin edustettuina – Bofferding, Simon, Battin ja Diekirch – jokaisella on oma bistronsa tivolin alueella. Lämmin ja kaunis kesäyö antaa täälläkin kummasti lisävauhtia bailaamiseen.

Vanhempi väki istuu mielellään baijerilaiseen stubeen syömään sikaa: makkaroita, hapankaalia, siansylttyä ja läskiä. Oluttuoppi snapseineen kuuluu asiaan ja iltaisin asiakkaita viihdyttää ”iloisesti hammondilla -tyyliin” saksalainen trubaduuri. Monet tulevatkin vain syömään ja juomaan, nauttimaan ilmapiiristä ja tapaamaan tuttuja.

Taskuvarkaita on viime vuosina valitettavasti ilmestynyt tännekin, ja paikallinen poliisi näyttäisi vuosien saatossa lisänneen läsnäoloaan. Sisääntuloportin kupeessa on työmaaparakeista kasattu ”poliisilaitos” ja vieressä päivystää kokonainen kolonna ambulansseja. Toinen päivystävä instanssi on pysäköinnin valvojat. Heillä on tukenaan liuta hinausautoja, jotka nappaavat kyytiinsä väärin pysäköidyt autot hujauksessa. Luxemburgin kaupunki on helpottanut tivoliin saapumista monella tavalla: on ilmaiset bussit ja ilmaiset liityntäpysäköinnit. Myös monet lähikunnat, omani mukaan lukien, järjestävät ilmaiskuljetuksia viikonloppuisin. Omalla autolla ei siis todellakaan kannata tulla jo valmiiksi ahtaaseen kortteliin, kun siellä asuvillakin on vaikeuksia välillä löytää autolleen tilaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tivoli ja sen maailmanpyörä näkyvät kauas.

Fouerin ruokaherkuista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta kokonaisena friteerattua kalaa (”gebakene Fësch”). Kalaa tarjoilee useampikin ravintola, joilla on vuodesta toiseen vakiopaikkansa Allée Schefferin varrella. Täällä moni opiskelija tienaa itselleen hyvät taskurahat, mutta saavat kyllä juostakin palkkansa eteen ja kantaa kalalautasia ja simpukkakattiloita otsa hiessä. Hymy on heillä kaikesta huolimatta herkässä.

Toinen Allee Schefferin kiinnostavista kohteista ovat helppoheikit. Heidän puhetaitojaan ja sanankäänteitään on hauska kuunnella. Miten he osaavatkin ohikulkijoiden joukosta napata ”uhrikseen” juuri sen henkilön, jonka onnistuvat saamaan vakuuttuneeksi myyntituotteen erinomaisuudesta. Ja kun yksi kiinnostuu, seuraan liittyy muitakin ja yksi ostotapahtuma johtaa toiseen. Itsekin sorruin kerran ja ostin ikkunanpesulaitteet. Niillä  piti tulla rajatonta ja nukatonta jälkeä, mutta ensi kokeilun jälkeen ne unohtuivat nopeasti siivouskomeron perukoille. Olenkin vuosien saatossa tullut siihen tulokseen, ettei ikkunanpesu ole minun lajini – olivat laitteet mitkä tahansa. Tässäkin luotan ammattilaiseen,  minun ikkunani pesee siivooja.

img_0844

Gebakene Fësch

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.