Kesäloma

All posts tagged Kesäloma

Kypros, uusi tuttavuus

Published 22.9.2018 by ainosalminen

Näkymä hotellini terassilta rantakadulle

Siitä on jo muutama vuosi aikaa, kun olen viimeksi ollut seuramatkalla. Perinteisesti olen käyttänyt Luxairtours’in palveluja kotikenttäedun vuoksi, mutta tällä hetkellä Kypros ei kuulu sen valikoimiin. Ehkä kohde ei enää kiinnostanut asiakaskuntaa tai sitten maan geopoliittinen asema itäisen Turkin ja Syyrian lähellä on saanut matkanjärjestäjän varuilleen. Oli miten oli, Esa Saarisen Pafos-seminaari oli varattu, reissuun oli päästävä, mutta lennot ja hotelli puuttuivat. Pidin vaivattomimpana tapana ostaa koko paketin valmiina. Niinpä selvitin vaihtoehtoja ensin internetin avulla, minkä jälkeen marssin matkatoimistoon. Kriteereiksi asetin sopivat matkustuspäivät sekä majoituksen itse seminaarihotellissa tai sen välittömässä läheisyydessä. Valinnan vaikeutta ei lopulta ollut: TUI Belgia oli ainoa sopiva vaihtoehto.

Viikoksi suunnittelemani matka venyi oikeastaan ihan sopivasti 10 päivän mittaiseksi. Viisipäiväisen seminaarin lisäksi minulla on nyt toinen mokoma omaa aikaa. Ehdin saada hieman väriä pintaan ja piipahtaa ihailemassa mm. kuuluisia roomalaisia mosaiikkeja ja muita nähtävyyksiä. Hotellini Almyra on seminaarihotelli Annabellen naapurissa ja sen kanssa samaa ketjua. Voin halutessani käyttää myös sen palveluja, niin ravintoloita kuin allasaluettakin.

Moderni hotelli Almyra aivan seminaarihotellin naapurissa

Aikainen aamulento Brysselistä ahdisti jo etukäteen, vaikka olinkin päättänyt lähteä reissuun jo edellisenä iltana töiden jälkeen. Matkatoimistoni oli varannut minulle yöpymispaketin lentokenttähotellista. Pakettiin kuuluu yöpyminen, early bird -aamiainen paperipussissa ja sokerina pohjalla ilmainen pysäköinti loman ajaksi. Etu on huomattava, sillä auton jättäminen parkkiin lentokentälle maksaa helposti yöpymisen verran. Vastaavia hotelleja on lentokentän kupeessa vieri vieressä, ja alueella kiertää aamuisin ja iltaisin bussi, joka vie kentälle. Omaan paluuaikaani bussikyytiä ei ole tarjolla, joten lyhyt taksireissu on tiedossa.

Aina yhtä ikävä moottoritie E411 oli tavallistakin hankalampi tietöiden vuoksi. Työmatkaliikenne oli kahden kaistan sulkemisen takia jumittanut Luxemburgin ja Arlonin välisen pätkän tyystin. Lähdinkin matkaan vasta iltauutisten jälkeen. Yön pimeydessä monella kuskilla tuntui olevan bensaa suonissa tavallistakin runsaammin ja ratin takana sai olla tarkkaavainen. Hotellilla vastaanotto oli ystävällinen, huone pieni mutta juuri passeli yhdelle. Kaikkein järkevintä olisi ollut sujahtaa lakanoiden väliin heti, mutta ajomatka ja tuleva aamuherätys tuntuivat jännityksenä kropassa. Siihen auttoi tietenkin hyvä belgialainen olut!

Jugurttia, hedelmiä ja pähkinöitä!

Olin tsekannut itseni lennolle jo kotona, mikä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Jonoa laukun luovutukseen ei ollut, päinvastoin kuin perinteiseen lähtöselvitykseen. Ehkä reittiliikenteen matkustajille aika itsestäänselvä mobiilipalvelujen käyttö ei ole vielä niin yleistä lomailijoiden keskuudessa.

Olin maksanut hieman ylimääräistä varauloskäynnin viereisestä istumapaikasta. Vaikka en mikään pitkäkoipi olekaan, charter-koneen ahtaus ja erittäin lyhyeksi jääneet yöunet ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta. Koneessa sitten totesin, että paikkani 12A olikin aivan tavallisella rivillä. Enkä ollut ainoa, joka oli samassa tilanteessa. Selvisi, että kone oli jouduttu vaihtamaan ja varauloskäynnit olivatkin tässä Boeing 737:ssa riveillä 15 ja 16. Kun boarding oli hoidettu, alkoivat lentoemännät sumplia tilannetta, ja kolme matkustajaa kerrallaan vaihdoimme paikkoja. Eräitä henkilöitä jouduttiin hetken taivuttelemaan, ennen kuin he ymmärsivät, että yllätyksenä kohdalle osuneesta ylimääräisestä jalkatilasta oli luovuttava.

Lento oli miellyttävä, ei ilmakuoppia eikä keihäsmatkalaisia. Yhteen sellaiseen nimittäin törmäsin aamuneljältä lentokenttäbussia odottaessani. Hollantia solkannut mies oli tainnut säästää hotellikulut ja viettää yön bailaten. Sen verran rapsakassa kunnossa tyyppi oli, että lieneekö edes päässyt lennolleen 😳.

Nyt olen jo ehtinyt nauttia pari päivää Kyproksen auringosta, hyvästä ruoasta ja ihmisten ystävällisyydestä. Ystävällisen lisäksi he ovat kärsivällisiä, kun jaksavat tällaisen kielipuolen turistin haparoivaa kreikkaa kuunnella. Huomenna aamulla alkaa Esa Saarisen legendaarinen Pafos-seminaari. Olen haaveillut osallistumisesta jo jonkin aikaa ja nyt tein haaveesta totta! Siitä sitten enemmän seuraavassa kirjoituksessa.

Yksi hotellin kolmesta altaasta iltavalaistuksessa

Testaa, olisiko sinusta pehtooriksi!

Published 2.9.2018 by ainosalminen

Kaskenpolttoa

Pehtoori? Nuoremmalle sukupolvelle termi ei enää taida sanoa paljoakaan. Kerrottakoon varmuudeksi, että pehtoori tai yleisimmin ehkä yhdellä oolla kirjoitettuna ”pehtori” oli aikoinaan suurtilojen työnjohtaja. Tilat eivät tuolloin olleet erikoistuneita, vaan samoilla mailla pidettiin monenlaista karjaa ja viljeltiin useampia lajikkeita. Jonkun piti huolehtia päällysmiehen hommista, kun yhdellä kartanolla tai aatelistilalla saattoi olla isokin joukko torppareita. Niin, torpparijärjestelmä… mikäs se taas olikaan?

Käsivoimia on vaadittu, ennen kuin ruisleipä on saatu pöytään.

Eipä hätää! Seuraavan kerran, kun ajelelet ysitietä Tampereelta Turkuun, poikkea heti Loimaan jälkeen Sarka-museoon niin pääset virkistämään muistiasi. Siellä on esillä Suomen maatalouden koko 3000-vuotinen historia. Vaihtuvana näyttelynä vielä kuluvan vuoden loppuun asti Ruisleipä ennen ja nyt – Suomi 100 teemanäyttely. Suomen maatalousmuseo ei ehkä ole kenenkään bucket-listalla, mutta minä kyllä suosittelen sitä aivan varauksetta. Itse kiersin näyttelyt kahden ystäväni kanssa, mutta voisin kuvitella lapsiperheidenkin viihtyvän museossa loistavasti. Onhan siellä konehalli täynnä traktoreita ja puimakoneita sekä kotieläintarha jäniksineen ja lampaineen.

Hauskoja nimiä näillä tytöillä!

Maatalouden ja ruisleivän historia Suomessa on kulkenut käsi kädessä koneistumisen, teollistumisen ja kaupungistumisenkin kanssa. Vielä tänä päivänäkin kotimainen tuotanto ja lähiruoka ovat meille tärkeitä. On valtavan silmiä avaavaa nähdä omin silmin, mistä kaikki on lähtenyt ja miten nykytilanteeseen ollaan tultu. Katovuodet olivat aikoinaan katastrofi, valtionapuja ei ollut ja pettuleipään oli tyydyttävä. Naisten asemaankin maatalouden historia liittyy läheisesti. Sotavuosina oli karja hoidettava ja vilja korjattava, vaikka miehet olivat rintamalla.

Maitolaituri – erottamaton osa suomalaista maalaismaisemaa

Pidän kovasti museon visuaalisesta ilmeestä. Suurikokoiset valokuvat ovat vaikuttavia ja niitä taustoittavat tekstit selkeitä ja ymmärrettäviä. Interaktiivisuutta ei ole unohdettu: täällä voit tavata virtuaalisen tarkastuskarjakon, kokeilla jyvien jauhamista käsivoimin tai vaikkapa testata tietojasi maataloudesta – selviätkö jokamiesluokan kysymyksista ja suoritatko kunnialla pehtooritason testin?

Meidän kolmen naisen seurueemme tiedot osoittautuivat kohtuullisen hyviksi. Jokamiesluokan suoritimme virheettä (toki yksi meistä on maatilan emäntä!), mutta pehtooritason kysymykset mm. höyrymoottorin toimintaperiaatteista tiputtivat tulokseksi 8 oikein 12:sta. Emme kilistäneet maljoja, mutta ostimme kahvilasta jäätelöt. Niiden voimin jaksoimme pyöräillä takaisin kaupunkiin.

Fordson traktori – kumirenkaita vielä tuolloin käytetty

Museon kokoelmat ovat lähiaikoina laajentumassa. Viikin maatalousmuseon kokoelmat siirretään Loimaalle, sillä Helsingin yliopiston omistuksessa olevat tilat ovat kärsineet vesivahingoista. Esineistö oli päässyt homehtumaan, mutta nyt se on konservoitu ja odottaa väliaikaistiloissa pääsyä ”uuteen kotiin”. Tämä tapahtunee vielä kuluvana vuonna, uusi rakennus Sarka-museon pihapiirissä on jo valmis. Ensi vuonna aionkin pyöräillä uudestaan Puujalkalan kylään museovierailulle! Toivottavasti kesäkelit ovat silloinkin kohdallaan.

Blogin pitkä kesäloma päättymässä

Published 22.8.2018 by ainosalminen

 

Blogin kesäloma on pikkuhiljaa päättymässä. Oli jo aikakin, kolme kuukautta edellisestä kirjoituksesta. Voi, kunpa itselläkin olisi yhtä pitkä vapaa! En toki voi valittaa, pidin neljä viikkoa kesälomaa ja irtauduin arjesta totaalisesti.

Helteitä riitti kaikkialla, missä ehdin käydä. Suomen aurinko helli niin pyöräretkillä Varsinais-Suomessa ja kuin meren rannalla Helsingissäkin. Onneksi museoissa oli mielenkiintoista nähtävää ja toimiva ilmastointi – se tarjosi tervetulleita taukoja jatkuvalle kuumuudelle.

Kesäiset kelit jatkuivat Ranskan alpeilla, missä hengitin keuhkot täyteen raikasta ilmaa, joogasin ja viruttelin varpaitani jäätävissa vuoristopuroissa. Korkean paikan leiriä jatkoin Sveitsissä. Vielä toukokuussa kylmä Luzern-järvi oli elokuun alkupäivinä todellinen keidas, johon kelpasi pulahtaa hikisen vaelluksen jälkeen. Rigi-vuoren hulppeat maisemat ja ihanien ystävien seura maistui. Viimeinen suunniteltu pysähdys oli Zürichissä. Siellä ehdin parissa päivässä koluamaan tehokkaasti läpi koko joukon museoita, kävinpä jopa poliisiasemalla ihastelemassa Giacomettin seinämaalauksia.

Niin kiva loma minulla oli, että en pystynyt ajamaan Sveitsistä suoraan kotiin asti, vaan pysähdyin ex tempore Elsassin viiniseudulle vielä yhdeksi kuumaksi kesäyöksi.

img_5197

Nyt on jo paluu arkeen täydessä käynnissä, vaikkakin aloitus on aika pehmeä. Typistin tämän ensimmäisen työviikon nelipäiväiseksi ja lennähdän perjantaiaamuna viikonlopuksi Tukholmaan.

Eikä siinä vielä kaikki…syyskuussa kesä jatkuu Kyproksella Esa Saarisen Pafos-seminaarissa. Sitä ennen ehdin myös osallistumaan juoksutapahtumaan Pariisissa. Pääsen juoksemaan pitkin Champs Elyséetä ja Seinen kauniita rantoja ja ylittämään maaliviivan Eiffel-tornin alla.

Upeita juttuja tiedossa siis!

Ermoupoli – Kykladien helmi

Published 5.9.2017 by ainosalminen

Syksy on saapumassa hurjaa vauhtia. Vielä muutama päivä sitten ikkunaa sai pitää auki ympäri vuorokauden, nyt jo kivilattiat kylmenevät ja villasukat on vedettävä jalkaan. Pitkän kesäloman jälkeen on ottanut aikansa, ennen kuin pääkoppa on sopeutunut työntekoon ja järki ymmärtänyt, että aamulla on syytä jättää sandaalit kaappiin ja napata takki mukaan.

Syksy, syyskuu…. uuden alkua monelle meistä enemmän kuin tammikuu. Kesällä kypsyvät mansikoiden lisäksi uudet ajatukset. Uusin voimin ja levänneenä vanha tuttu arkikin jaksaa taas innostaa. Saattaapa löytää intoa sen uudistamiseenkin, karsia pois turhaa ja keskittyä olennaiseen. Ainakin hetkeksi.

Taannoin tuli luvattua, että kerron vielä Syroksen saaren kauniista pääkaupungista, Ermoupolista. Tässä kesän muistoksi muutamia kuvapainotteisia tunnelmapaloja ja juttuja.

img_2120

Pyhän Nikolaoksen kirkko on iltavalaistuksessa käsittämättömän upea. Ortodoksinen pyhättö kuuluu Kreikan kuuden suurimman kirkon joukkoon.  Alla olevassa kartassa se ei näy, mutta sijaitsee Apollo-teatterista hieman oikealle, Vaporian kaupunginosassa. Apollo-teatteri muuten on minikokoinen kopio Milanon La Scalasta. Siellä Aegean festivaaleilla esitetyssä Madama Butterfly -oopperassa nimiosaa lauloi Eilana Lappalainen. Itse en oopperassa käynyt, mutta kurssikaverit harmittelivat artistin luokattoman huonoa laulamista. Selvisi sittemmin, että tämä suomalais-kanadalainen laulajatar oli Apollo-teatterin johtajan vaimo. Nepotismia parhaimmillaan!

Satamassa törmäsin eräänä päivänä Greenpeacen Rainbow Warrior III -alukseen. Se oli kiinnittynyt laituriin kahdeksi päiväksi osana Kreikan saariston kesäkampanjaa. Tavoitteena oli saada niin asukkaat kuin turistitkin ymmärtämään, miten paljon muovisia juomapulloja ja take out -kahvimukeja kesäkaudella kuluu ja miten ne rasittavat luontoa. Pääsin tutustumaan laivaan paikallisten vapaaehtoisten johdolla ja sain tietoa yhdistyksen toiminnasta, muoviroskan aiheuttamista ongelmista ja hieman luvattomasta kalastuksestakin.img_2153

Kreikassa ostetaan siis vuosittain keskimäärin kaksi miljardia muovipulloa vettä ja virvoitusjuomia varten. Aika hurjaa! En osaa edes kuvitella, miten suureksi luku maailmanlaajuisesti kasvaa. Kannan korteni kekoon ja juon kotona Luxemburgissa kraanavettä, koska se on täällä mahdollista. Hankin Brita-suodatinkannun ja olen ollut oikein tyytyväinen veden makuun.
img_2170
Ermoupolin kaupungissa ei ole hiekkarantoja. Se ei kutenkaan estä paikallisia eikä turisteja (useimmat heistäkin kreikkalaisia) pulahtamasta meren aaltoihin niin halutessaan. Tällaisia kivilaitureita, joista joillakin on jopa kiinteitä auringonvarjoja, on kaupungin reunoilla muutamia. Vaatteet siistiin pinoon muurin päälle ja rappusia alas veteen vain! Varovainen saa tosin olla, sillä tuulen lisäksi ohi ajavien laivojen peräaallot voivat saattaa uimarin vaikeuksiin.

Upean uusklassista tyyliä edustavan kaupungintalon edustalla, Miaoulin keskusaukiolla soi musiikki monena iltana viikossa. Yleisö laulaa mukana ja taputtaa tutuille melodioille. Lasillinen ouzoa ja muutama hiukopala maistuu aikuisille kun pienimmät nukkuvat vaunuissaan ja vähän vanhemmat lapset kirmailevat aukiolla jalkapallon perässä. Kesähelteillä eletään illat ulkona, kun iltapäivällä on levätty sisätiloissa kuumuutta paossa.

img_2076Vaporia, menneiden vuosisatojen aristokraattien kortteli on täynnä toinen toistaan upeampia uusklassisia rakennuksia, suorastaan palatseja. Niiden charmista pääsee nauttimaan myös sisältä päin, sillä eräät näistä toimivat nykyisin hotelleina. Aivan budjettimatkailuun kohteet eivät sovi, mutta voisin kuvitella esimerkiksi yllä kuvassa näkyvän Melathronin tai vaikkapa Ploes-hotellin sopivan loistavasti häämatkalaisille.

img_1961

Kun Ermoupolin satamassa, Hermes-hotellin kulmilla, kääntää selkänsä merelle ja katsoo ylös, näkee kaksi kukkulaa kirkkoineen. Oikealla (tässä kuvassa alhaalla keskellä) seisoo ortodoksinen ylösnousemuskirkko ja vasemmalla katolinen Pyhän Yrjön katedraali (kuvanottopaikka). Pyhän Yrjön katedraali sijaitsee Ano Syroksen keskiaikana rakennetussa kylässä, joka on erittäin suosittu vierailukohde. Sieltä löytyy putiikkeja, ravintoloita ja siellä voi myös yöpyä – huoneita löytyy vuokrattavaksi ja seikkailunhaluisimmat voivat valita majapaikakseen tuulimyllyn! Näkymät alas kaupunkiin illan tummetessa ovat hurmaavat.

IMG_2112

Paikallistunnelmaa kävelykadulla. Ruoka on Syroksella erinomaista ja edullista. Ravintoloita ja tavernoja löytyy joka makuun. Välillä maistuu pikaruokana gyros oluen kera, mutta kun lähdetään porukalla syömään, on mukava viettää iltaa paikalliseen tapaan pitkän kaavan mukaan. Tilataan alkupaloja ja kilo viiniä (aivan! talon viini mitataan täällä kiloissa 🙂 ), jutellaan ja nauretaan, kuunnellaan laulua ja soittoa. Vaihdetaan sana tai parikin tuntemattomien kanssa – yhteinen kieli löytyy aina silloinkin, kun oma kreikan taito vielä ei aivan kaikkeen taivu.

Ensi vuonna Kreikka kutsuu jälleen! Mielessä on Ateena, Thessaloniki tai kenties Napflion. Kielikurssille tietenkin, mutta kenties myös ihan vain seikkailemaan ja nauttimaan kaikesta suut, silmät ja korvat täyteen.

Kielikylpy

Published 11.8.2017 by ainosalminen

Verbien kertausta pergolan varjossa.

Kun autovuokraamon papereita täyttäessä oma puhelinnumero ja jopa syntymävuosi eivät heti muistu mieleen, voidaan kai todeta, että loma on jo tehnyt tehtävänsä. Arkihuolet ja tärkeätkin tiedot olivat kahdessa viikossa pyyhkiytyneet mielestä. Ennen kuin päästään Paroksen saarelle, joogaleirille ja auton vuokraukseen, palataan kuitenkin vielä Syrokselle, Ermoupolikseen ja kielikurssille.

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että tämän kesän kielikurssi oli uskomattoman tehokas. Koulu oli loistava, opettajat innostavia ja puhumaan pääsi tunneilla paljon. Otin myös muutaman yksityistunnin, ja ihanan kärsivällinen Konstantinos jaksoi auttaa ja rohkaista, kun takeltelin lauseissani. Olen edelleenkin aloittelija, mutta yllätyksekseni olen pystynyt keskustelemaan yksinkertaisista asioista paikallisten kanssa. Tämä on minulle suuri askel. Suunnittelen palaavani tämän koulun kurssille pääsiäisenä ja sitä odottaessa yritän jatkaa opiskelua omin avuin, mutta myös Skypen välityksellä tuttujen opettajien kanssa. Tiedän, että lukijoideni joukossa on ainakin muutama, jotka laillani opiskelevat tai aikovat ryhtyä opiskelemaan kreikkaa. Teille kaikille voin todella lämpimästi suositella Omilo-koulua.

Näkymä merelle koulumatkan varrelta.

Syroksen saari oli mukavan kokoinen ja rauhallinen paikka opiskella ja lomailla. Saari tuntui olevan etenkin kreikkalaisten suosiossa, sillä kuulin vain harvoin puhuttavan vieraita kieliä. Ero on suuri Parokseen verrattuna, missä ranskalaiset tuntuivat valloittaneen koko saaren! Koulun toimipaikka Azolimnos on pieni kylä vartin bussimatkan päässä Syroksen pääkaupungista Ermoupoliksesta. Ranta on pieni ja rauhallinen, siltä löytyy aurinkotuoleja ja -varjoja 4€ päivähintaan. Rantakadun varrella on muutama baari ja taverna sekä minimarket. Pankkiautomaattia tai pankkia kylässä ei ole, joten kauppiailla oli aina puutetta vaihtorahasta. Kannattaa varata taskuihin kolikkoja ja pieniä seteleitä!

Varasin majoituksen koulun kautta. Rantakadulla sijainnut majatalo ECHO, jossa koulukin toimi, oli jo täynnä, joten valitsin kolmesta koulun takana rinteessä sijaitsevasta vaihtoehdosta Oasis-studiot. Kalustus oli niukka, keittiönurkkaus hieman pimeä ja suihkukaappi kovin pieni. Parvekkeelta oli kuitenkin merinäkymät, ilmastointi toimi ja hanasta tuli kuumaa vettä, joten kaksiviikkoinen sujui ihan mainiosti. Minimarketista ostin jääkaappiin aamuksi jugurttia ja hedelmiä, muut ateriat nautin ulkona. Omistaja Nikos ei puhunut montaa sanaa englantia, niinpä totuin vaihtamaan hänen kanssaan päivän kuulumiset kreikaksi. Ensin takellellen, sitten pikkuhiljaa sujuvammin.

Azolimnoksen ranta ja kylä.

Oppitunnit järjestettiin klo 10 – 14. Puolenpäivän tienoilla oli puolen tunnin kahvitauko ja opettajan vaihdos. Tasoryhmiä oli neljä ja jako niihin tapahtui ensimmäisen päivän tasokokeen perusteella. Kirjaa ei käytetty, vaan opettajat jakoivat materiaalin monisteina.

Koulun järjestämä iltaohjelma oli vaihteleva ja tuki samalla oppimista. Opettajat osallistuivat siihen itsekin ja mielestäni tämä osaltaan auttoi hyvän ryhmähengen luomisessa. Istuimme iltaa tavernassa, opettelimme kreikkalaisia tansseja ja teimme retkiä lähiympäristöön. Vietin harvoin aikaa aivan yksin näiden kahden viikon aikana ja ehdin tutustua erittäin mielenkiintoisiin kurssikavereihin. Heitä oli ympäri Eurooppaa ja  jopa Yhdysvalloista saakka. Vaihdoimme kokemuksia eri kielikouluista ja sain myös hyviä reissuvinkkejä tulevia Kreikan matkojani varten. Oli huikeaa kuunnella ihmisten elämäntarinoita ja sitä, miten Kreikka ja sen kieli niihin nivoutuu.

Saarella oli yllätyksekseni hyvin vilkas kulttuurielämä. Festivaaleja riitti joka viikolle: kokeellisen elokuvan festivaali, kitarafestivaali sekä monikulttuurinen Festival of the Aegean. Kaikkiin ehdin osallistua ja vaikka mitään suuria maailmantähtiä näillä festareilla ei nähty, niin leppoisia ja mielenkiintoisia iltoja tuli vietettyä. Kun kelit vielä mahdollistivat kulttuuririennoista nauttimisen lämpimässä kesäillassa, niin mikäpä sen hienompaa. Filmifestivaalien päätöselokuvan katsoin käytöstä poistetussa avolouhoksessa, jossa filmi heijastettiin suoraan kiviseinämään!

Lisää Syroksen saaresta ja sen kauniista pääkaupungista Ermoupoliksesta seuraavassa raportissa!

IMG_1869

Elokuvafestareiden viimeinen näytös alkamassa.

Matka Syrokselle, seikkailua kreikkalaisittain 

Published 29.7.2017 by ainosalminen

Kotikortteli Luxemburgissa varhain lähtöaamuna.


Kesäloma on täydessä käynnissä! Meri ja taivas ovat uskomattoman siniset, kuten Kreikassa kuuluukin. Hieman runsaan kolmen viikon matkastani on jäljellä 10 päivää. Kielikurssi on suoritettu ja muutaman päivän siirtymävaiheen jälkeen minua odottaa viikon pituinen joogaleiri. 

Matkavalmistelut jäivät tänä vuonna todella viime tinkaan. Ajatus kreikan kesäkurssista oli ollut mielessä siitä lähtien, kun jouduin huhtikuussa toteamaan, etten pystyisi panostamaan tarpeeksi työajalla opiskeluun. Toisaalta minua kutkutti ajatus joogaleiristä. Muutettuani toukokuussa keskustaan aloitin joogaamisen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen ja totesin sen erinomaiseksi rentoutuksen ja kehonhuollon välineeksi. 

Nike-jumalatar Pireuksen satamassa.

Tutkin netistä työkaverin suositteleman ranskalaisen joogakoulun kesäkursseja ja kas! Sieltä löytyi viikon leiri Kreikassa, Paroksen saarella. Tämä ratkaisi opinahjon valinnan: Thessalonikin yliopiston sijasta lähtisin Paroksen naapurisaarella Syroksella kesäisin toimivaan Omilo-kouluun. Oltiin jo kesäkuun toisella viikolla, joten laitoin heti sähköpostia molempiin paikkoihin. Sain järjestäjiltä vahvistukset nopeasti ja sitten piti vain löytää sopivat lennot, laivat ja majoitukset.
Olen noviisi Kreikan matkailun suhteen, ja saarelta toiselle siirtyminen sekä muu logistiikka on tuonut jännittävää lisää tämän kesän lomaani. Hyvin on kaikki kuitenkin sujunut ja seuraavalla kerralla osaan varmasti seikkailla aikataulujen ja reittien viidakossa lähes alkuasukkaiden varmuudella.

Mikrolimano by night

Menomatkasta kehkeytyi hieman pitkä, sillä järkevän hintaista lentoa ei Luxemburgista ollut enää saatavana. Niinpä seisoin lähtöpäivänä aamukuudelta bussipysäkillä ylhäisessä yksinäisyydessäni – heinäkuisena lauantaina auringon noustessa kotikorttelin tavanomaisesta liikenteestä ja väenpaljudesta ei ollut tietoakaan. Bussilla ensin kolme tuntia Frankfurtiin ja sieltä siedettävän odottelun jälkeen lentäen Ateenaan. Bussimatka lentokentältä Pireuksen satamaan, missä minua odotti siisti pieni huone Pireaus Dream -hotellissa, kesti runsaan tunnin. Sunnuntaiaamuksi olin varannut paikan Syrokselle lähtevään laivaan. Helppoa ja jouhevaa, vaikka matkustustunteja tulikin kokonaiset 12. 

Illalla tein kierroksen satamassa, lunastin lippuni ja katsoin valmiiksi aamun lähtölaiturin. Sepä ei ollutkaan hotellin kulmalla sijaitseva numero E7 vaan koko satama-alueen kauimmainen laituri E1. Sillä lailla! Sekä Google Maps että testikävely ilmoittivat ajaksi 35 minuuttia. Kello siis soittamaan hieman suunniteltua aikaisemmin aamulla! 

Luottavaisena siihen, että homma oli hanskassa, nappasin taksin ja hurautin Mikrolimanon huvivenesatamaan illalliselle. Satuin ravintolaan, jossa juhlittiin koko suvun voimin pienen poikalapsen ristiäisiä. Tanssia ja laulua riitti varmaan vielä pitkään sen jälkeen, kun minä olin jo poistunut paikalta.

Tämä on se laituri, josta aamulaiva ei sitten lähtenytkään!

Aaamulla tuntia ennen laivan lähtöä istahdin lähtölaiturin kupeessa olevan kahvikioskin terassille aamupalalle. Muita matkustajia ei vielä näkynyt, eikä laivakaan ollut vielä saapunut. Vartin kuluttua aloin ihmetellä asiaa ihan tosissani. Ei autojonoja, ei väenpaljoutta ja kahvilassakin lisäkseni vain pari rekkakuskia. Nyt oli jotain pahasti pielessä! Kysyin henkilökunnalta, oliko laiva myöhässä. Tiukoissa tilanteissa sitä kielitaitoa löytyy juuri sen verran, että tärkeimmät asiat selviävät. Ei, laiva ei ollut myöhässä vaan minä olin väärässä paikassa. Laituri E1 oli vielä runsaan vartin kävelymatkan päässä ja siellä odottava laiva korkeiden rakennusten takana piilossa. Itse olin E2-laiturilla. 

Paniikki iski! Katsoin Googlesta karttaa ja totesin, että on lähdettävä todella rivakasti liikkeelle tai näen laivasta vain suljetun takaportin. Kahvi jäi puoliksi juomatta, reppu selkään, käsilaukku olalle ja matkakassin vetokahvasta kiinni. Ehdin tuskin ottaa ensimmäiset kiihkeät askeleet kun näin lähestyvän taksin. Pelkäsin sen olevan varattu, mutta minulla kävi tuuri. Kamat takaluukkuun ja muutaman minuutin kuluttua jo kävelin sisään laivaan helpotuksesta huokaisten.

Miellyttävä merimatka meni hetkessä. Olin törsännyt kokonaiset 50€ business lounge -lippuun, enkä kadu. Näköalasalonki oli rauhallinen, kanssamatkustajia oli vähän ja kahvi tarjoiltiin pöytään. Aamun kommellusten jälkeen tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kolmen ja puolen tunnin kuluttua saavuimme Ermoupoliksen satamaan. Kapteeni teki tottuneesti vauhdikkaan käsijarrukäännöksen satama-altaassa ja parkkeerasi paatin perä edellä laituriin. Huimaa menoa!

Söin välipalan yhdessä sataman monista kuppiloista, minkä jälkeen otin taksikyydin kielikoulun järjestämään majapaikkaani Azolimnoksen kylässä, vartin ajomatkan päässä Ermoupoliksesta. Ensimmäinen ilta kului paikallisessa tavernassa kurssikavereiden ja opettajien kanssa. Meitä oli saapunut paikalle 23 innokasta kreikan kielen ystävää ympäri maailman. Seuraavien kahden viikon aikana ehdin tutustua heihin paremmin ja monet naurut naurettiin yhdessä niin oppitunneilla, hiekkarannalla kuin kreikkalaisen ruoankin äärellä.

Merimatkan viihdykkeet.

Minäkö Heikki Kinnusen bileissä?

Published 8.10.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sara Hildenin taidemuseon patsaspuisto.

Olin tänä kesänä pitkästä aikaa Tampereen teatterikesässä ja kävin samalla parissa näyttelyssä, mm. Sara Hildenin taidemuseossa. Söin hyvin paikallisissa ravintoloissa (erityismaininta Arto Rastaan ravintolalle Dining 26!!) ja join hyviä paikallispanimoiden oluita. Tampere on ihana kesäkaupunki, jossa olen aina viihtynyt hyvin. Teatterifestivaalin pääohjelma, encorebaana ja off tarjoavat esityksiä jokaiseen makuun. Välillä olen istunut teatterikoulun montussa, torilla teltassa tai teollisuusalueella sijaitsevassa hallissa ja välillä taas yhdessä Tampereen monista perinteisistä näyttämöistä. Festivaali on inhimillisen kokoinen, päivässä ehtii hyvinkin kolmeen eri paikkaan, jos vain jaksaa imeä itseensä niin paljon vaikutteita. Minulle on yleensä riittänyt kaksi.

Tänä vuonna kävin katsomassa neljä kotimaista esitystä. Eduskunta III, Tavallisuuden aave, Maa-tuska sekä Onnellisuuden tasavalta. Ykköseksi näistä nousi kirkkaasti Tavallisuuden aave ja pohjanoteeraus oli Maa-tuska, josta lähdin väliajalla pois. Lähdin pois koska sain tarpeekseni älyttömästä koheltamisesta, tolkuttomasta kiroilusta ja sekavasta tarinasta. Pahoitin mieleni, sillä suomen kieli on kaunis ja rikas, ja vaikka voimasanojen käyttö onkin välillä paikallaan niin taiteessa kuin elämässäkin, niin liika on liikaa. En tiedä myöskään, miksi tässä ei ollut luotettu näyttelijöiden kykyyn mennä rooleihin sisälle vaan jokaiselle oli annettu kuin tukikepiksi teennäiseltä tuntuva puhetapa, joka ärsytti ja oli luonnoton. Näytelmä oli saanut runsaasti suitsutusta, mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Mistään en kuitenkaan nähnyt huomioita tuosta runsaasta kiroilusta. Eikö se v—-u -sanan ylenpalttinen kylväminen vihlo kenenkään muun kuin minun korviani? Tämä tuntuu olevan monen näytelmän helmasynti Suomessa. Vastaavaan en ole muualla törmännyt.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta”sen sijaan täytti kaikki odotukset. Minimalistinen, vähäsanainen, mutta taidokkaasti näytelty. Saara Turusen Q-teatterille kirjoittamissa ja ohjaamissa tarinoissa meistä tavallisista suomalaisista oli sama perusvire kuin hänen Rakkaushirviö-kirjassaankin. Oli aivan riemullista ensi hetkistä lähtien tajuta, että tässä tulee nyt teatteria isolla T:llä. Kun valot katsomossa sammuivat ja Elina Knihtilä liukui lavalle siivousessu lohenpunaisen teryleenimekkonsa suojana, ei sanoja tarvittu. Kun näyttelijä saa tyhjän tilan elämään ja yleisön mukaan näytelmään vain moppaamalla lattiaa, ei voi kuin huokaista ihastuksesta. Tässä oli kaikki kohdallaan: oivaltava teksti, erinomaiset näyttelijät, lavastus ja puvustus tukivat esitystä (eikä niillä yritetty peittää puutteita muilla osa-alueille) ja ohjaajalla oli ollut selkeä näkemys. Tällaista lisää!

Hauska juttu muuten sattui Tampereen Teatterin vessajonossa. Edessäni seisonut vanhempi rouva kääntyi minua kohti huudahtaen ”Ai hei, katsos sinäkin olet täällä!”. Olipa yllättävää. Minä kyllä tunsin rouvan  – kukapa ei Eila Roinetta tuntisi – mutta emme suinkaan ole tuttavia. Yritin siinä selittää, ettemme itse asiassa tunne toisiamme, kun paikalle saapui toinen naishenkilö – hieman nuorempi tällä kertaa – joka myös tervehti minua ja kyseli kuulumisia ”pitkästä aikaa”.  Tiedustelipa vielä, olinko ollut ”Kinnusen Heikin juhlissa”. Vessajono lyheni, enkä ehtinyt saada selville, ketä teatteripiireissä liikkuvaa tyyppiä minä niin kovasti muistutin, että minua muuksi luultiin ja vieläpä kahdesti! Harmi – sillä tiedolla voisin joskus vaihtaa roolia ja päästä kuokkimaan Heikin bileisiin 🙂 Ehkä ensi kesänä, Tampereella kaikki on mahdollista!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ron Mueckin teos ”Mask II” (näyttely Sara Hildenin taidemuseossa 16.10. saakka)

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.