kieli kulttuuri

All posts tagged kieli kulttuuri

Nuoruuteni Pariisi, osa 1

Published 14.6.2015 by ainosalminen

Otsikko kuulostaa kovin hemingwayläiseltä, mieshän kirjoitti samannimisen teoksen hurvitteluistaan 1920-luvun Pariisissa, joka julkaistiin tosin postuumisti. Minä ajattelin palata ajassa hieman taaksepäin jo nyt. Ihan siltä varalta, että omia Pariisin päiväkirjojani ei kukaan katsoisi julkaisemisen arvoisiksi. Expatti oli Ernestkin, mutta siihen ne meidän yhtymäkohdat sitten jäävätkin. Vauhtia ja värikkäitä tilanteita kuului minunkin ”nuoruuteni Pariisiin”, mutta omat juoksuni valon kaupungin yössä jäävät vertailussa auttamatta kuuluisan kirjailijan jälkeen.

Lähdin vähän päälle kaksikymppisenä piikomaan Pariisiin. Vuosi au pair -tyttönä auttoi todentotta itsenäistymään ja pääsin kiertämään muutakin kuin tahkoa – kuten sanonta kuuluu. Takana oli kieliopintoja jo lukion lyhyen oppimäärän verran ja siihen päälle kaksi yliopistovuotta Turun Aurakadulla silloin sijainneella kielenkääntäjälaitoksella. Syksyllä 1986 lähdin siis suorittamaan pakollista kieliharjoittelua ja varasin siihen koko lukuvuoden. Takaisin palasin heinäkuussa 1987, puhuin ranskaa kuin papupata, kirosanoja ja katukieltäkin olin oppinut ihan kotitarpeiksi. Nuo taidot ovat kyllä olleet ihan tarpeen, sillä muutama napakka lauseenparsi on oiva keino saada vaaleaa turistia sitkeästi kadulla jahtaava ”suiveur” kääntymään kannoillaan ja mutisemaan ”anteeksi, luulin teitä turistiksi” 🙂

Vuonna 1986 ei ollut Skypeä eikä tekstareita 😊

Yhteiselo ensimmäisen au pair -perheen kanssa ei oikein sujunut. Kyseessä oli hyvätasoisella esikaupunkialueella asunut kaksilapsinen perhe, jossa molemmat vanhemmat olivat lääkäreitä. Edellinen au pair oli ollut kaikille hyvin rakas ja sopeutunut perheen elämään saumattomasti. Häneen minua sitten kovasti verrattiin ja huonommaksi havaittiin. Perheen vahtikoirakaan ei minusta pitänyt, todisteena siitä kaksien housujen repaleiset lahkeet! Työtehtävät sinänsä eivät olleet raskaita. Siivosin talon, silittää ei tarvinnut, hain lapset iltapäivällä koulusta ja tein heidän kanssaan läksyjä. Aamuisin vanhemmat veivät pojat kouluun samalla kun lähtivät töihin omalle vastaanotolleen. Minä hyppäsin lähijunaan ja matkasin Pariisin keskustaan kielikouluun. Tätä jatkui syyskuusta joulukuun alkuun. Sitten sain tarpeekseni.

Lähiökylä oli kuin huopatossutehdas, lapset hannasivat uutta au paria vastaan, koira pelotti päivä päivältä enemmän ja vanhemmat olivat etäisiä. Otin yhteyttä au pair -toimistoon, ja Pariisin keskustasta löytyi uusi perhe. Ilmoitin lähdöstäni ja perhe otti tiedon vastaan hämmästyneenä ja loukkaantuneena. Sovittiin, että lähden seuraavana lauantaina. Perjantai-iltana vanhempien tultua kotiin he ystävällisesti ilmoittivat, että voisin toki jo lähteä saman tien. Otin matkalaukut, kassit ja nyssäkät ja lähdin tarpomaan kohti asemaa. Ei junan junaa, ei myöskään busseja. Lakko! En ollut asiasta tietoinen, mutta perheen yhtäkkinen ystävällisyys sai minut epäilemään vahvasti, että he kyllä tiesivät lähettäneensä minut kylmään yöhön ilman mahdollisuutta päästä Pariisiin.

IMG_2064

Pariisi on kautta aikojen vetänyt puoleensa kirjailijoita.

Ulkomailla liikkuvia varoitetaan syystäkin, ettei pidä lähteä vieraiden kyytiin. Vaan minkäs teet. Kohdalleni pysähtyi kävellen liikkeellä ollut sympaattisen oloinen mies, joka tajusi minun olevan pulassa. Kassit ja matkalaukut puhuivat puolestaan! Hän kertoi tulleensa Pariisista kimppakyydillä lakon takia ja vahvisti epäilyni, ettei Gare du Nordille liikennöidä laisinkaan. Kerroin tarinani, ja hän arveli itsekin heti, ettei taakse jättämälläni perheellä ollut asiassa puhtaat jauhot pussissa. Hän asui aivan lähellä ja tarjosi minulle kyytiä naapurikylän asemalle, sillä sieltä junat liikennöivät Gare Saint-Lazarelle, joka ei kuulunut lakon piiriin. Minua ei tainnut edes ehtiä pelottaa, sillä takerruin tarjoukseen kuin hukkuva oksaan. Miehen kotona odotti vaimo ja valmis illallinen. Vaimo ymmärsi kuitenkin tilanteen täysin, antoi autonsa avaimet miehelleen ja pahoitteli vielä, että olin saanut niin huonoa kohtelua perheessäni. Eipä aikaakaan, kun jo istuin junassa kohti Pariisia ja uusia seikkailuja. Tuon pariskunnan ystävällisyys on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Aivan yhtä lailla kuin ensimmäisen perheen kylmäkiskoisuus!

Mitenkä sitten jatkossa sujui? Onnistuinko paremmin toisen perheen kanssa ja miltä elämä maistui Pariisin sykkeessä? Nuoruusmuistelojen kakkososassa tarinaa uudesta perheestä Pariisissa, yksinhuoltajaisän ja hänen poikansa kahden miehen taloudessa.

Oppimisen vaikeus

Published 24.5.2015 by ainosalminen

Huh huh! Tulipa taas pinnisteltyä ja aivan turhaan. Päätin muutama viikko sitten, että nostan kissan pöydälle ja otan haltuun espanjan kielen subjunktiivin ja kaiken muun, mikä on aikoinaan jäänyt opettelematta tai vuosien kuluessa päässyt unohtumaan.  Olen viimeksi opiskellut espanjaa vuonna 1998, mutta silloin tasolle 5 siirtyessäni osallistujia ei ollut tarpeeksi, jotta ryhmä olisi saatu kasaan. Syyksi koulutusosastolta kerrottiin, että luultavimmin monille riitti sellaisen espanjan hallinta, jolla pärjää lomalla: saa kahvit tilattua ja kysyttyä tietä. Omituista, mielestäni, kun kurssi on kuitenkin työnantajan järjestämä ja maksama ja sen saa suorittaa työajalla.

Niinpä minä jäin espanjani kanssa hieman puolitiehen. Kotona en saanut aikaiseksi jatkaa opintojani yksin. Sama juttu kieliopinnoissa ja urheilussa: parhaiten tulosta tulee, kun on joku motivoimassa ja tuuppaamassa eteenpäin. Ihan hyvällä mallilla ollut kielitaitoni alkoi sitten hiljalleen rupsahtaa, koska aktiivinen kielen käyttö ei ollut tarpeen työssäni. Riitti, kunhan ymmärsin lukemani ja kuulemani ja tiesin, mistä teksteissä ja puheenvuoroissa oli kyse. Suullisen kielitaidon takaisin saamisen esteenä on ollut ennenkaikkea verbimuotojen haihtuminen muististani. Joskus harvoin espanjaa puhuessani suljen silmäni kesken lauseen ja etsin näkömuistista kuvia verbitaulukoista… yleensä turhaan tai sitten näkemäni kuva on väärä 🙂

Tein siis tasokokeen ja tulos yllätti minut – mutta oliko se hyvä vai huono yllätys? Hyvän puolesta puhuu se, että tasoksi määriteltiin 9. Huonoa on se, että minulla ei ole oikeutta päästä tuolle tasolle. Tasot 1-8 ovat tarjolla kaikille, sitä korkeammat tasot on varattu kääntäjille. Mitenkä tässä näin kävi? Tein netissä kielikokeen, jossa oli kielioppia, idiomaattisia ilmaisuja, epäsuoraa esitystä sekä kuullun ja luetun ymmärtäminen. Tämän jälkeen juttelin noin vartin puhelimessa kielikoulun opettajan kanssa suullisen kielitaidon mittaamiseksi. Kerroin tässä yhteydessä myös sen, mihin olin aiemmin opinnoissani jäänyt ja mitä puutteita kielitaidossani eniten haluaisin korjata. Päädyimme yhdessä siihen, että voisin jatkaa tasolta 5. Ilmeisesti tämä opettajan arvio ei sitten painanut tarpeeksi, kun lopullista tasoani määritetiin. Nettitesti oli mennyt niin nappiin, että ”yhteisarvosana” osoitti minut tasolle 9, jolle en saa osallistua. Turhaa pinnistelyä se varmaan oli ollutkin, sillä en olisi todellakaan ollut samalla viivalla muiden kanssa.

IMG_1996

No mitäs nyt sitten? Päätin ettei valmistautumiseni tasokokeeseen sittenkään ollut turhaa. Otin itseäni niskasta kiinni, hain kirjakaupasta hieman opintomateriaalia ja aion nyt hoitaa homman kotiin. Menneet aikamuodot ensin ja sitten subjunktiivin kimppuun. Esimieheni totesi, että tästä lähtien jutellaan sitten espanjaksi joka päivä. Hän lupasi myös etsiä minulle sopivaa lukemista kirjahyllystään sillä valitettavasti täällä Luxemburgissa ei enää ole espanjalaista kirjakauppaa. Omassa hyllyssäni odottaa itselleni eläkepäivien iloksi Havannasta ostamani Che Guevaran kirjeenvaihto. Tavoitteita siis riittää 🙂

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin