kieli kulttuuri

All posts tagged kieli kulttuuri

Kiinnostaako kreikan kieli? Lisätietoja kesäkurssistani Kreikassa

Published 16.8.2017 by ainosalminen

Iloisia oppilaita viimeisenä kurssipäivänä.

Kuten edellisessä postauksessani totesin, kiinnostusta kreikan kieltä ja kulttuuria kohtaan tuntuu olevan. Kyselyjä kielikoulusta on taas tullut ja vaikka tänä kesänä käyttämäni Omilo-koulu tiedottaa toiminnastaan ja kursseistaan hyvinkin kattavasti niin Facebook-sivullaan kuin omilla nettisivuillaankin, ajattelin ettei olisi pahitteeksi tarjota teille vielä hieman lisätietoja omaan kokemukseeni perustuen.

Kursseja järjestetään ympäri vuoden ja kurssipaikkoina on tällä hetkellä saaristossa Lefkada ja Syros sekä mantereella Ateena ja Nafplio. Hinnat ja kurssien pituudet (viikko, kaksi viikkoa tai kuukausi – tai vaikkapa kaksi kaksiviikkoista peräjälkeen, kuten eräs osallistuja tänä kesänä teki!), majoitustiedot hintoineen sekä vinkit matkustusjärjestelyjä varten löytyvät myös netistä. Asumisensa voi toki järjestää vapaasti myös itse. Esimerkiksi Ateenassa koulu sijaitsee Maroussin kaupunginosassa ja hotellit ydinkeskustassa, puolen tunnin metromatkan päässä. Eräät siellä jo käyneet pitivät järjestelyä hyvänä, toiset olivat halunneet itse etsiä majoituksen lähempää koulua välttääkseen metromatkan. Muut kurssikohteet ovat pienempiä paikkoja, joten niissä hotellien sijainti antaa ainakin osviittaa siitä, mikä olisi paras sektori. Syroksen Azolimnos on pieni kylä, joten vaihtoehtoja ei edes ole montaa. Oma majoitukseni Oasiksessa tänä kesänä maksoi 45 euroa yöltä. Tässä kuva siitä, millaisesta huoneesta oli kyse:

IMG_2380

Viime kesänä olin ihan tyytyväinen Lexis-kielikoulun tarjoamaan opetukseen. Siellä olin yksin omana ryhmänäni, sillä oppilaita oli vain muutamia eikä samalle tasolle sattunut muita. Vaikka yksityisopetuksessa on etunsa, tajuan nyt, että ryhmässä opiskelu on hedelmällisempää, keskustelua syntyy, kysymyksiä esitetään ja omista ja toisten virheistä oppii. Oppii myös muiden mukana ja rohkeampien johdolla uskaltamaan, avaamaan suunsa ja yrittämään. Yhtä mieltä kanssani oli Myrthis, 6-kymppinen pariisitar, jonka kokemukset Lexis-koulusta olivat samat kuin minulla ja joka laillani oli erittäin tyytyväinen Omilon-kurssiin.

Koulun johtaja ja kurssikoordinaattori Dimitris kyseli heti toisena päivänä, miltä opetus ja ryhmän taso tuntui. Sama kysymys toistui toisen viikon alussa. Itse käännyin hänen puoleensa neljännen päivän jälkeen. Koin, että olisin pystynyt omaksumaan enemmän ja nopeampaan tahtiin. Toisaalta taas pidin hyvänä sitä, että kielioppi oli osittain vanhan kertausta ja sen rinnalla tuli minulle myös uutta. Keskustelimme asiasta Dimitriksen kanssa perinpohjaisesti. Totesimme, että päivittäinen yksityistunti ryhmäopetuksen lisänä olisi nyt sopivin ratkaisu. Ryhmän vaihtaminen ylemmälle tasolle olisi luultavasti ollut liian kunnianhimoista minulle. Tunnistin itsekin taas kerran kärsimättömyyteni. Tässä kohtaa oli hyvä päätös jäädä luomaan vankkaa perustaa ja edetä askel kerrallaan.

Syroksen luonto on karua mutta kaunista

Ryhmässä aloitimme aamut keskustelemalla edellisen illan menemisistä ja tekemisistä. Menneen aikamuodon verbit tulivat heti käyttöön, samoin vapaa-aikaa koskeva sanasto hyvin monipuolisesti. Tästä opettaja kehitti aasinsillan alkavan päivän tematiikkaan ja johdatti meidät samalla ottamaan heti aktiivisesti käyttöön edellisenä päivänä opittua uutta kielioppia. Ensimmäinen tunti ja kolme varttia kului aina todella nopeasti. Konstantinos osasi motivoida ja rohkaista, lausui selvästi ja jaksoi olla kärsivällinen.

Kahvitauon jälkeen vuorossa oli uutta kielioppia joukon nuorimman opettajan Terpsin johdolla. Tältä naisopettajalta olisin kenties toivonut hieman dynaamisempaa otetta tuntien vetämiseen. Pätevyydestä ei ole huomauttamista, mutta Terpsin pitämillä tunneilla edistyttiin mielestäni kovin hitaasti.

Muut opettajat tällä kesäkurssilla olivat Dimitris ja Marina. He huolehtivat kahden ylimmän tason ryhmistä, joten heistä minulla ei ole kokemusta. Se mitä kuulin muilta kurssilaisilta, oli kuitenkin positiivista.

Kotiranta kivenheiton päässä koulusta.

Minun toiveeni oli saada puhe sujumaan, aktivoida passiivinen tieto ja saada se ilmaistua suullisesti. Sain yksityistuntejani varten nivaskan tekstejä, valitsin niistä yhden päivässä ja luin sen. En lähtenyt etsimään sanakirja kädessä kaikkia termejä, eivät ne kuitenkaan jäisi päähän. Yritin ymmärtää minkä pystyin, ja seuraavana päivänä keskustelimme tekstistä Konstantinoksen kanssa. Tunti intensiivistä pinnistelyä puheen tuottamiseksi oli välillä hurjaa puuhaa, mutta se tuotti selvästikin tulosta. Samoilla linjoilla uskoisin syksyllä jatkavani Skypen välityksellä. Aion pyytää myös ohjausta sen suhteen, miten edetä kieliopin kanssa.

Kannustan lämpimästi kaikkia kielistä ja kulttuureista kiinnostuneita opiskelemaan kreikan kieltä, osuupa valinta sitten kurssiin kotimaassa tai paikan päällä Kreikassa. Paikan päällä kannattaa olla aktiivinen ja yrittää käyttää kieltä kykyjensä mukaan. Kreikkalaisten ystävällisyys on omiaan rohkaisemaan käyttämään kieltä. Myös koululla suosittelen ottamaan esille mahdolliset ongelmat opetuksessa tai tasoryhmässä. Vain siten saat kaiken irti kurssistasi.

Aloita yhdellä sanalla, kalimera – parakalo – efharisto. Usko pois, pian saat kasaan jo kokonaisen lauseen!

 

 

Kielikylpy

Published 11.8.2017 by ainosalminen

Verbien kertausta pergolan varjossa.

Kun autovuokraamon papereita täyttäessä oma puhelinnumero ja jopa syntymävuosi eivät heti muistu mieleen, voidaan kai todeta, että loma on jo tehnyt tehtävänsä. Arkihuolet ja tärkeätkin tiedot olivat kahdessa viikossa pyyhkiytyneet mielestä. Ennen kuin päästään Paroksen saarelle, joogaleirille ja auton vuokraukseen, palataan kuitenkin vielä Syrokselle, Ermoupolikseen ja kielikurssille.

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että tämän kesän kielikurssi oli uskomattoman tehokas. Koulu oli loistava, opettajat innostavia ja puhumaan pääsi tunneilla paljon. Otin myös muutaman yksityistunnin, ja ihanan kärsivällinen Konstantinos jaksoi auttaa ja rohkaista, kun takeltelin lauseissani. Olen edelleenkin aloittelija, mutta yllätyksekseni olen pystynyt keskustelemaan yksinkertaisista asioista paikallisten kanssa. Tämä on minulle suuri askel. Suunnittelen palaavani tämän koulun kurssille pääsiäisenä ja sitä odottaessa yritän jatkaa opiskelua omin avuin, mutta myös Skypen välityksellä tuttujen opettajien kanssa. Tiedän, että lukijoideni joukossa on ainakin muutama, jotka laillani opiskelevat tai aikovat ryhtyä opiskelemaan kreikkaa. Teille kaikille voin todella lämpimästi suositella Omilo-koulua.

Näkymä merelle koulumatkan varrelta.

Syroksen saari oli mukavan kokoinen ja rauhallinen paikka opiskella ja lomailla. Saari tuntui olevan etenkin kreikkalaisten suosiossa, sillä kuulin vain harvoin puhuttavan vieraita kieliä. Ero on suuri Parokseen verrattuna, missä ranskalaiset tuntuivat valloittaneen koko saaren! Koulun toimipaikka Azolimnos on pieni kylä vartin bussimatkan päässä Syroksen pääkaupungista Ermoupoliksesta. Ranta on pieni ja rauhallinen, siltä löytyy aurinkotuoleja ja -varjoja 4€ päivähintaan. Rantakadun varrella on muutama baari ja taverna sekä minimarket. Pankkiautomaattia tai pankkia kylässä ei ole, joten kauppiailla oli aina puutetta vaihtorahasta. Kannattaa varata taskuihin kolikkoja ja pieniä seteleitä!

Varasin majoituksen koulun kautta. Rantakadulla sijainnut majatalo ECHO, jossa koulukin toimi, oli jo täynnä, joten valitsin kolmesta koulun takana rinteessä sijaitsevasta vaihtoehdosta Oasis-studiot. Kalustus oli niukka, keittiönurkkaus hieman pimeä ja suihkukaappi kovin pieni. Parvekkeelta oli kuitenkin merinäkymät, ilmastointi toimi ja hanasta tuli kuumaa vettä, joten kaksiviikkoinen sujui ihan mainiosti. Minimarketista ostin jääkaappiin aamuksi jugurttia ja hedelmiä, muut ateriat nautin ulkona. Omistaja Nikos ei puhunut montaa sanaa englantia, niinpä totuin vaihtamaan hänen kanssaan päivän kuulumiset kreikaksi. Ensin takellellen, sitten pikkuhiljaa sujuvammin.

Azolimnoksen ranta ja kylä.

Oppitunnit järjestettiin klo 10 – 14. Puolenpäivän tienoilla oli puolen tunnin kahvitauko ja opettajan vaihdos. Tasoryhmiä oli neljä ja jako niihin tapahtui ensimmäisen päivän tasokokeen perusteella. Kirjaa ei käytetty, vaan opettajat jakoivat materiaalin monisteina.

Koulun järjestämä iltaohjelma oli vaihteleva ja tuki samalla oppimista. Opettajat osallistuivat siihen itsekin ja mielestäni tämä osaltaan auttoi hyvän ryhmähengen luomisessa. Istuimme iltaa tavernassa, opettelimme kreikkalaisia tansseja ja teimme retkiä lähiympäristöön. Vietin harvoin aikaa aivan yksin näiden kahden viikon aikana ja ehdin tutustua erittäin mielenkiintoisiin kurssikavereihin. Heitä oli ympäri Eurooppaa ja  jopa Yhdysvalloista saakka. Vaihdoimme kokemuksia eri kielikouluista ja sain myös hyviä reissuvinkkejä tulevia Kreikan matkojani varten. Oli huikeaa kuunnella ihmisten elämäntarinoita ja sitä, miten Kreikka ja sen kieli niihin nivoutuu.

Saarella oli yllätyksekseni hyvin vilkas kulttuurielämä. Festivaaleja riitti joka viikolle: kokeellisen elokuvan festivaali, kitarafestivaali sekä monikulttuurinen Festival of the Aegean. Kaikkiin ehdin osallistua ja vaikka mitään suuria maailmantähtiä näillä festareilla ei nähty, niin leppoisia ja mielenkiintoisia iltoja tuli vietettyä. Kun kelit vielä mahdollistivat kulttuuririennoista nauttimisen lämpimässä kesäillassa, niin mikäpä sen hienompaa. Filmifestivaalien päätöselokuvan katsoin käytöstä poistetussa avolouhoksessa, jossa filmi heijastettiin suoraan kiviseinämään!

Lisää Syroksen saaresta ja sen kauniista pääkaupungista Ermoupoliksesta seuraavassa raportissa!

IMG_1869

Elokuvafestareiden viimeinen näytös alkamassa.

Matka Syrokselle, seikkailua kreikkalaisittain 

Published 29.7.2017 by ainosalminen

Kotikortteli Luxemburgissa varhain lähtöaamuna.


Kesäloma on täydessä käynnissä! Meri ja taivas ovat uskomattoman siniset, kuten Kreikassa kuuluukin. Hieman runsaan kolmen viikon matkastani on jäljellä 10 päivää. Kielikurssi on suoritettu ja muutaman päivän siirtymävaiheen jälkeen minua odottaa viikon pituinen joogaleiri. 

Matkavalmistelut jäivät tänä vuonna todella viime tinkaan. Ajatus kreikan kesäkurssista oli ollut mielessä siitä lähtien, kun jouduin huhtikuussa toteamaan, etten pystyisi panostamaan tarpeeksi työajalla opiskeluun. Toisaalta minua kutkutti ajatus joogaleiristä. Muutettuani toukokuussa keskustaan aloitin joogaamisen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen ja totesin sen erinomaiseksi rentoutuksen ja kehonhuollon välineeksi. 

Nike-jumalatar Pireuksen satamassa.

Tutkin netistä työkaverin suositteleman ranskalaisen joogakoulun kesäkursseja ja kas! Sieltä löytyi viikon leiri Kreikassa, Paroksen saarella. Tämä ratkaisi opinahjon valinnan: Thessalonikin yliopiston sijasta lähtisin Paroksen naapurisaarella Syroksella kesäisin toimivaan Omilo-kouluun. Oltiin jo kesäkuun toisella viikolla, joten laitoin heti sähköpostia molempiin paikkoihin. Sain järjestäjiltä vahvistukset nopeasti ja sitten piti vain löytää sopivat lennot, laivat ja majoitukset.
Olen noviisi Kreikan matkailun suhteen, ja saarelta toiselle siirtyminen sekä muu logistiikka on tuonut jännittävää lisää tämän kesän lomaani. Hyvin on kaikki kuitenkin sujunut ja seuraavalla kerralla osaan varmasti seikkailla aikataulujen ja reittien viidakossa lähes alkuasukkaiden varmuudella.

Mikrolimano by night

Menomatkasta kehkeytyi hieman pitkä, sillä järkevän hintaista lentoa ei Luxemburgista ollut enää saatavana. Niinpä seisoin lähtöpäivänä aamukuudelta bussipysäkillä ylhäisessä yksinäisyydessäni – heinäkuisena lauantaina auringon noustessa kotikorttelin tavanomaisesta liikenteestä ja väenpaljudesta ei ollut tietoakaan. Bussilla ensin kolme tuntia Frankfurtiin ja sieltä siedettävän odottelun jälkeen lentäen Ateenaan. Bussimatka lentokentältä Pireuksen satamaan, missä minua odotti siisti pieni huone Pireaus Dream -hotellissa, kesti runsaan tunnin. Sunnuntaiaamuksi olin varannut paikan Syrokselle lähtevään laivaan. Helppoa ja jouhevaa, vaikka matkustustunteja tulikin kokonaiset 12. 

Illalla tein kierroksen satamassa, lunastin lippuni ja katsoin valmiiksi aamun lähtölaiturin. Sepä ei ollutkaan hotellin kulmalla sijaitseva numero E7 vaan koko satama-alueen kauimmainen laituri E1. Sillä lailla! Sekä Google Maps että testikävely ilmoittivat ajaksi 35 minuuttia. Kello siis soittamaan hieman suunniteltua aikaisemmin aamulla! 

Luottavaisena siihen, että homma oli hanskassa, nappasin taksin ja hurautin Mikrolimanon huvivenesatamaan illalliselle. Satuin ravintolaan, jossa juhlittiin koko suvun voimin pienen poikalapsen ristiäisiä. Tanssia ja laulua riitti varmaan vielä pitkään sen jälkeen, kun minä olin jo poistunut paikalta.

Tämä on se laituri, josta aamulaiva ei sitten lähtenytkään!

Aaamulla tuntia ennen laivan lähtöä istahdin lähtölaiturin kupeessa olevan kahvikioskin terassille aamupalalle. Muita matkustajia ei vielä näkynyt, eikä laivakaan ollut vielä saapunut. Vartin kuluttua aloin ihmetellä asiaa ihan tosissani. Ei autojonoja, ei väenpaljoutta ja kahvilassakin lisäkseni vain pari rekkakuskia. Nyt oli jotain pahasti pielessä! Kysyin henkilökunnalta, oliko laiva myöhässä. Tiukoissa tilanteissa sitä kielitaitoa löytyy juuri sen verran, että tärkeimmät asiat selviävät. Ei, laiva ei ollut myöhässä vaan minä olin väärässä paikassa. Laituri E1 oli vielä runsaan vartin kävelymatkan päässä ja siellä odottava laiva korkeiden rakennusten takana piilossa. Itse olin E2-laiturilla. 

Paniikki iski! Katsoin Googlesta karttaa ja totesin, että on lähdettävä todella rivakasti liikkeelle tai näen laivasta vain suljetun takaportin. Kahvi jäi puoliksi juomatta, reppu selkään, käsilaukku olalle ja matkakassin vetokahvasta kiinni. Ehdin tuskin ottaa ensimmäiset kiihkeät askeleet kun näin lähestyvän taksin. Pelkäsin sen olevan varattu, mutta minulla kävi tuuri. Kamat takaluukkuun ja muutaman minuutin kuluttua jo kävelin sisään laivaan helpotuksesta huokaisten.

Miellyttävä merimatka meni hetkessä. Olin törsännyt kokonaiset 50€ business lounge -lippuun, enkä kadu. Näköalasalonki oli rauhallinen, kanssamatkustajia oli vähän ja kahvi tarjoiltiin pöytään. Aamun kommellusten jälkeen tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kolmen ja puolen tunnin kuluttua saavuimme Ermoupoliksen satamaan. Kapteeni teki tottuneesti vauhdikkaan käsijarrukäännöksen satama-altaassa ja parkkeerasi paatin perä edellä laituriin. Huimaa menoa!

Söin välipalan yhdessä sataman monista kuppiloista, minkä jälkeen otin taksikyydin kielikoulun järjestämään majapaikkaani Azolimnoksen kylässä, vartin ajomatkan päässä Ermoupoliksesta. Ensimmäinen ilta kului paikallisessa tavernassa kurssikavereiden ja opettajien kanssa. Meitä oli saapunut paikalle 23 innokasta kreikan kielen ystävää ympäri maailman. Seuraavien kahden viikon aikana ehdin tutustua heihin paremmin ja monet naurut naurettiin yhdessä niin oppitunneilla, hiekkarannalla kuin kreikkalaisen ruoankin äärellä.

Merimatkan viihdykkeet.

Nuoruuteni Pariisi, osa 1

Published 14.6.2015 by ainosalminen

Otsikko kuulostaa kovin hemingwayläiseltä, mieshän kirjoitti samannimisen teoksen hurvitteluistaan 1920-luvun Pariisissa, joka julkaistiin tosin postuumisti. Minä ajattelin palata ajassa hieman taaksepäin jo nyt. Ihan siltä varalta, että omia Pariisin päiväkirjojani ei kukaan katsoisi julkaisemisen arvoisiksi. Expatti oli Ernestkin, mutta siihen ne meidän yhtymäkohdat sitten jäävätkin. Vauhtia ja värikkäitä tilanteita kuului minunkin ”nuoruuteni Pariisiin”, mutta omat juoksuni valon kaupungin yössä jäävät vertailussa auttamatta kuuluisan kirjailijan jälkeen.

Lähdin vähän päälle kaksikymppisenä piikomaan Pariisiin. Vuosi au pair -tyttönä auttoi todentotta itsenäistymään ja pääsin kiertämään muutakin kuin tahkoa – kuten sanonta kuuluu. Takana oli kieliopintoja jo lukion lyhyen oppimäärän verran ja siihen päälle kaksi yliopistovuotta Turun Aurakadulla silloin sijainneella kielenkääntäjälaitoksella. Syksyllä 1986 lähdin siis suorittamaan pakollista kieliharjoittelua ja varasin siihen koko lukuvuoden. Takaisin palasin heinäkuussa 1987, puhuin ranskaa kuin papupata, kirosanoja ja katukieltäkin olin oppinut ihan kotitarpeiksi. Nuo taidot ovat kyllä olleet ihan tarpeen, sillä muutama napakka lauseenparsi on oiva keino saada vaaleaa turistia sitkeästi kadulla jahtaava ”suiveur” kääntymään kannoillaan ja mutisemaan ”anteeksi, luulin teitä turistiksi” 🙂

Vuonna 1986 ei ollut Skypeä eikä tekstareita 😊

Yhteiselo ensimmäisen au pair -perheen kanssa ei oikein sujunut. Kyseessä oli hyvätasoisella esikaupunkialueella asunut kaksilapsinen perhe, jossa molemmat vanhemmat olivat lääkäreitä. Edellinen au pair oli ollut kaikille hyvin rakas ja sopeutunut perheen elämään saumattomasti. Häneen minua sitten kovasti verrattiin ja huonommaksi havaittiin. Perheen vahtikoirakaan ei minusta pitänyt, todisteena siitä kaksien housujen repaleiset lahkeet! Työtehtävät sinänsä eivät olleet raskaita. Siivosin talon, silittää ei tarvinnut, hain lapset iltapäivällä koulusta ja tein heidän kanssaan läksyjä. Aamuisin vanhemmat veivät pojat kouluun samalla kun lähtivät töihin omalle vastaanotolleen. Minä hyppäsin lähijunaan ja matkasin Pariisin keskustaan kielikouluun. Tätä jatkui syyskuusta joulukuun alkuun. Sitten sain tarpeekseni.

Lähiökylä oli kuin huopatossutehdas, lapset hannasivat uutta au paria vastaan, koira pelotti päivä päivältä enemmän ja vanhemmat olivat etäisiä. Otin yhteyttä au pair -toimistoon, ja Pariisin keskustasta löytyi uusi perhe. Ilmoitin lähdöstäni ja perhe otti tiedon vastaan hämmästyneenä ja loukkaantuneena. Sovittiin, että lähden seuraavana lauantaina. Perjantai-iltana vanhempien tultua kotiin he ystävällisesti ilmoittivat, että voisin toki jo lähteä saman tien. Otin matkalaukut, kassit ja nyssäkät ja lähdin tarpomaan kohti asemaa. Ei junan junaa, ei myöskään busseja. Lakko! En ollut asiasta tietoinen, mutta perheen yhtäkkinen ystävällisyys sai minut epäilemään vahvasti, että he kyllä tiesivät lähettäneensä minut kylmään yöhön ilman mahdollisuutta päästä Pariisiin.

IMG_2064

Pariisi on kautta aikojen vetänyt puoleensa kirjailijoita.

Ulkomailla liikkuvia varoitetaan syystäkin, ettei pidä lähteä vieraiden kyytiin. Vaan minkäs teet. Kohdalleni pysähtyi kävellen liikkeellä ollut sympaattisen oloinen mies, joka tajusi minun olevan pulassa. Kassit ja matkalaukut puhuivat puolestaan! Hän kertoi tulleensa Pariisista kimppakyydillä lakon takia ja vahvisti epäilyni, ettei Gare du Nordille liikennöidä laisinkaan. Kerroin tarinani, ja hän arveli itsekin heti, ettei taakse jättämälläni perheellä ollut asiassa puhtaat jauhot pussissa. Hän asui aivan lähellä ja tarjosi minulle kyytiä naapurikylän asemalle, sillä sieltä junat liikennöivät Gare Saint-Lazarelle, joka ei kuulunut lakon piiriin. Minua ei tainnut edes ehtiä pelottaa, sillä takerruin tarjoukseen kuin hukkuva oksaan. Miehen kotona odotti vaimo ja valmis illallinen. Vaimo ymmärsi kuitenkin tilanteen täysin, antoi autonsa avaimet miehelleen ja pahoitteli vielä, että olin saanut niin huonoa kohtelua perheessäni. Eipä aikaakaan, kun jo istuin junassa kohti Pariisia ja uusia seikkailuja. Tuon pariskunnan ystävällisyys on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Aivan yhtä lailla kuin ensimmäisen perheen kylmäkiskoisuus!

Mitenkä sitten jatkossa sujui? Onnistuinko paremmin toisen perheen kanssa ja miltä elämä maistui Pariisin sykkeessä? Nuoruusmuistelojen kakkososassa tarinaa uudesta perheestä Pariisissa, yksinhuoltajaisän ja hänen poikansa kahden miehen taloudessa.

Oppimisen vaikeus

Published 24.5.2015 by ainosalminen

Huh huh! Tulipa taas pinnisteltyä ja aivan turhaan. Päätin muutama viikko sitten, että nostan kissan pöydälle ja otan haltuun espanjan kielen subjunktiivin ja kaiken muun, mikä on aikoinaan jäänyt opettelematta tai vuosien kuluessa päässyt unohtumaan.  Olen viimeksi opiskellut espanjaa vuonna 1998, mutta silloin tasolle 5 siirtyessäni osallistujia ei ollut tarpeeksi, jotta ryhmä olisi saatu kasaan. Syyksi koulutusosastolta kerrottiin, että luultavimmin monille riitti sellaisen espanjan hallinta, jolla pärjää lomalla: saa kahvit tilattua ja kysyttyä tietä. Omituista, mielestäni, kun kurssi on kuitenkin työnantajan järjestämä ja maksama ja sen saa suorittaa työajalla.

Niinpä minä jäin espanjani kanssa hieman puolitiehen. Kotona en saanut aikaiseksi jatkaa opintojani yksin. Sama juttu kieliopinnoissa ja urheilussa: parhaiten tulosta tulee, kun on joku motivoimassa ja tuuppaamassa eteenpäin. Ihan hyvällä mallilla ollut kielitaitoni alkoi sitten hiljalleen rupsahtaa, koska aktiivinen kielen käyttö ei ollut tarpeen työssäni. Riitti, kunhan ymmärsin lukemani ja kuulemani ja tiesin, mistä teksteissä ja puheenvuoroissa oli kyse. Suullisen kielitaidon takaisin saamisen esteenä on ollut ennenkaikkea verbimuotojen haihtuminen muististani. Joskus harvoin espanjaa puhuessani suljen silmäni kesken lauseen ja etsin näkömuistista kuvia verbitaulukoista… yleensä turhaan tai sitten näkemäni kuva on väärä 🙂

Tein siis tasokokeen ja tulos yllätti minut – mutta oliko se hyvä vai huono yllätys? Hyvän puolesta puhuu se, että tasoksi määriteltiin 9. Huonoa on se, että minulla ei ole oikeutta päästä tuolle tasolle. Tasot 1-8 ovat tarjolla kaikille, sitä korkeammat tasot on varattu kääntäjille. Mitenkä tässä näin kävi? Tein netissä kielikokeen, jossa oli kielioppia, idiomaattisia ilmaisuja, epäsuoraa esitystä sekä kuullun ja luetun ymmärtäminen. Tämän jälkeen juttelin noin vartin puhelimessa kielikoulun opettajan kanssa suullisen kielitaidon mittaamiseksi. Kerroin tässä yhteydessä myös sen, mihin olin aiemmin opinnoissani jäänyt ja mitä puutteita kielitaidossani eniten haluaisin korjata. Päädyimme yhdessä siihen, että voisin jatkaa tasolta 5. Ilmeisesti tämä opettajan arvio ei sitten painanut tarpeeksi, kun lopullista tasoani määritetiin. Nettitesti oli mennyt niin nappiin, että ”yhteisarvosana” osoitti minut tasolle 9, jolle en saa osallistua. Turhaa pinnistelyä se varmaan oli ollutkin, sillä en olisi todellakaan ollut samalla viivalla muiden kanssa.

IMG_1996

No mitäs nyt sitten? Päätin ettei valmistautumiseni tasokokeeseen sittenkään ollut turhaa. Otin itseäni niskasta kiinni, hain kirjakaupasta hieman opintomateriaalia ja aion nyt hoitaa homman kotiin. Menneet aikamuodot ensin ja sitten subjunktiivin kimppuun. Esimieheni totesi, että tästä lähtien jutellaan sitten espanjaksi joka päivä. Hän lupasi myös etsiä minulle sopivaa lukemista kirjahyllystään sillä valitettavasti täällä Luxemburgissa ei enää ole espanjalaista kirjakauppaa. Omassa hyllyssäni odottaa itselleni eläkepäivien iloksi Havannasta ostamani Che Guevaran kirjeenvaihto. Tavoitteita siis riittää 🙂

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.