kieliopinnot

All posts tagged kieliopinnot

Kurssikaverit – opiskelijoita ympäri maailmaa

Published 18.9.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opettajat ja opiskelijat saman pöydän ääressä. Vasemmalla Wolfgang, minä ja Maria. Pöydän päässä Nina, ja aivan oikealla Sofia ja Chris. Muut kaksi naista ovat koulun opettajia. Tumma komistus Chrisin vieressä on Antonis, taitelija ja arkeologian opiskelija, joka piti meille esityksen kreikkalaisesta maalaustaiteesta. Kuvan on ottanut Andrea.

Kuten edellisestä kirjoituksesta selvisi, oli kesähelteillä kreikkaa Lexis-kouluun lähtenyt opiskelemaan vain muutamia uskalikkoja. Vaikka oma opiskeluni tapahtui yksityistunneilla, koulun pienuus ja sen tarjoama ohjelma, mm. yhteiset ateriat, museokäynnit ja elokuvaillat, mahdollistivat tutustumisen muihin opiskelijoihin.

Minkälaisia tyyppejä Haniassa tapasin?

Münchenissä lukion latinanopettajana työskentelevä Wolfgang oli porukan älykkö. Hän on aikoinaan opiskellut muinaiskreikkaa, latinaa ja historiaa. Hän on jo ehtinut suorittaa nykykreikan C2 tason kokeen – parhaimmalla tuloksella koko Saksassa kuulemma! Hän pyrkii entisestäänkin parantamaan suullista kielitaitoaan ja oli tullut kahden viikon kurssille. Hän on perustanut kouluunsa vaihto-ohjelman kreikkalaisen lukion kanssa, ja on tarvinnut käytännön kielitaitoa senkin organisoimisessa. Kahvittelin Wolfgangin kanssa muutaman kerran aukion terasseilla ja ihan luonnikkaasti keskustelu sujui, vaikka siihen sekoittui niin englantia, saksaa kuin kreikkaakin.

Kreikkalaisen isän ja tsekkiäidin poika, Saksassa lapsuutensa asunut ja nykyään koneinsinööriksi Nürnburgissa opiskeleva Chris on porukan nuorin. Tämä vain parikymppinen hurmaava ja hyvätapainen nuori mies osaa myös jo puhua erittäin hyvin kreikkaa, mutta haluaa puhetaidon lisäksi osata myös kieliopin kiemurat. Iski silmänsä kauniiseen Sofiaan, joka heittäytyi täysillä romanssin pyörteisiin (ymmärrän häntä oikein hyvin 😉 )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva asuntoni parvekkeelta on sen verran lavastettu, että tietokonetta en pystynyt heikon wifin vuoksi käyttämään. 

Andrea on kolmikymppinen amerikkalainen nainen, jolla on kreikkalaiset isovanhemmat ja jonka äiti on kreikkalaisen kirjallisuuden asiantuntija yliopistossa. Hän on kiertänyt useamman vuoden Lähi-Idän maita ja Egyptiä ja rahoittanut matkansa vatsatanssijana ja esiintymispukujen ompelijana. Saatuaan matkoillaan juomavedestä loisen, joka lähes tappoi hänet, hän on pitkien sairaalajaksojen jälkeen nyt etsimässä elämälleen uutta suuntaa. Amerikkaan hän ei enää aio palata. Hän kertoi vieraantuneensa täysin sikäläisestä elämäntavasta ja ajatusmaailmasta. Hieman isot jutut oli neidillä, besserwisserin vikaa, dialogi oli hänelle jokseenkin tuntematon käsite.

Joukon herttaisin oli italialaisneito Sofia, joka oli kovin hiljainen ja vetätytyvä – lieneekö oikea italialainen ollenkaan!! Ja vieläpä puoliksi kreikkalainen hänkin. Hän oli Andrean kanssa samalla tasolla, aloittelija vaikka aakkoset onkin opetellut jo aikaisemmin. Lomaromanssi Chrisin kanssa kukoisti, ja pojan palattua opintoihinsa Saksaan Sofiakin taas ehti tunneilleen ajoissa ja hyvin nukkuneena 🙂 Blogiemäntä tietenkin uteliaana haluaisi tietää, jatkuuko nuorten romanssi Alppien yli.

Neljän viikon intensiivikurssille oli saapunut Nina, sveitsiläinen alakoulun opettaja. Häneltäkin on ”the greek connection” eli puoliksi kreikkalainen poikaystävä. Nina on jättänyt vakituisen viran taakseen, ja aikoo nyt kaksi vuotta ainakin tehdä mitä huvittaa. Kreikan opiskelun lisäksi hän aikoo poikaystävänsä kanssa reppureissailla Aasiassa. Opettajan töihin on Sveitsissä kuulemma helppo palata, ja molemmat haluaisivat tulevaisuudessa tehdä lyhyttä päivää ja keskittyä itselleen tärkeiksi kokemiinsa juttuihin. Heidän prioriteettinaan on elää hyvää mutta vaatimatonta elämää, tehdä vastuullisia ja ekologisia valintoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten purjehduskoulu taas kereran valmiina lähtöön parvekkeeni alla. 

Eikä tätä juttua voi lopettaa kertomatta opettajastani Maríasta. Jos oikein ymmärsin, hän on myös koulun omistaja ja johtaja. Meidän kemiamme sopivat hyvin yhteen, Maria  on erittäin pätevä ja kommunikatiivinen. Kärsivällinen mutta vaativa, tosin sellaisella rauhallisella tavalla, ei mikään piiskuri. Hän on opiskellut kreikkalaista filologiaa ja valmistelee parhaillaan toista tutkintoa ja opiskelee mm. espanjaa. Kävin Marian kanssa hyviä keskusteluja opetus- ja opiskelumenetelmistä, kreikan opiskelusta eritoten ja vieläpä tässä iässä. Harmi, ettei aikaa jutella ollut enemmän.Mielenkiintoinen ihminen, tämä Maria, viisas ja sympaattinen.

Maria haaveili automatkasta Kreikasta Espanjaan, ilman aikatauluja, ilman ennakkosuunnitelmia, ja huokaisi sitten syvään, ettei taida koskaan voida ottaa niin pitkää lomaa ja mahtaisivatko rahatkaan riittää. Mutta unelmia on hyvä olla. Yksi omistani toteutui tänä kesänä, kun pääsin opiskelemaan kreikkaa paikan päälle ja sain hyvän pohjan jatkoa varten, tapasin ihania ihmisiä ja sain silmät ja suun täyteen kaikkea kaunista ja hyvää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä Hanian kaupunkiin aallonmurtajalta käsin.

Koulun penkillä Kreikassa

Published 11.9.2016 by ainosalminen

Splanzian aukio koulun edustalla. Tähän puuhun ovat ottomaanit aikoinaan hirttäneet kreetalaisia pappeja.

Kolmen viikon kielikurssi ja samalla koko loma on takana. Päässä suhisee, kovalevyllä on muistitila selvästikin kapasiteettinsa äärirajoilla. Vaikea sanoa, mitä olen tässä ajassa saavuttanut. Huonona päivänä on tehnyt mieli iskeä hanskat tiskiin, välillä taas onnistumisen ilo on saanut olon tuntumaan kevyeltä. Lukunopeus on kehittynyt, mutta lauserakenteiden anarkia aiheuttaa edelleenkin päänvaivaa. Verbit menevät sekaisin, eikä puheessa painotukset tahdo sattua oikeaan kohtaan laisinkaan.

Ihana opettajani María rohkaisi epätoivoista oppilastaan toteamalla, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä. Niin, kaipa minä hurjimmissa unelmissani kuvittelin palaavani täältä kotiin poristen kreikkaa kuin papupata. Paluumatkaa varten onnistuin kutenkin ostamaan bussilipun kreikaksi. Myyjä vielä kaiken lisäksi vastasi samalla kielellä, eikä vaihtanut englantiin. Kai tuota on jonkinlaisena virstanpylväänä pidettävä 🙂

Kouluni Lexis löytyi Luxemburgissa opettajanani toimineen Katerinan avulla, ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Tila on pienehkö kolmen huoneen ja keittiön kerrostaloasunto, jossa on toimiston lisäksi ainoastaan kaksi luokkahuonetta. Mitään hulppeita kielistudioita täällä ei ole tarjolla, ja kirjaston virkaa toimittaa huoneen peräseinällä oleva hylly. Oppilaita oli ensimmäisellä viikolla vain viisi! En tiedä, kuinka paljon maksimissaan opiskelijoita otetaan, mutta koulun sivustolla kerrotaan rymäkokojen olevan enimmillään 7. Aika pienimuotoista toimintaa siis. Elo-syyskuu on kuulemma yleensä melko hiljainen, lokakuussa toiminta taas vilkastuu.

Yhteydenottooni keväällä vastattiin ripeästi ja ystävällisesti hyvällä englannilla. Näin myös jatkossa esittämieni kysymysten osalta. Kurssimaksusta pyydettiin maksamaan ennakkoon vähintään 20% joko tilisiirtona tai PayPalin kautta. Mielestäni kurssimaksu oli kohtuullinen, kolmen viikon intensiivikurssin hinta oli 840 euroa. Siihen sisältyi opetuksen ja opetusmateriaalin lisäksi kulttuuritarjontaa, kuten elokuvia, dokumentteja ja museovierailuja. Myös opiskelijoiden ja opettajien yhteisiä hetkiä aterioiden ja kokkauksen muodossa kuului ohjelmaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä Splanzian aukiolle koulun parvekkeelta.

Ennen lähtöäni Kreetalle tein sähköpostin välityksellä tasokokeen, ja sillä perusteella olinkin ainoa oppilas omalla tasollani. Näin ollen koulun sääntöjen mukaan neljän tunnin ryhmäopetus muuttui kahden tunnin päivittäiseen yksityisopetukseen. Tämä sopi toki ja olikin aivan mahtavaa. Tuntien jälkeen jäin yleensä koululle tekemään kotitehtävät, sillä huomasin aika nopeasti, että asunnollani en niitä saanut tehtyä: iltapäivällä terassilla oli liian kuuma ja illalla valo oli hieman riittämätön niin sisällä kuin ulkonakin.

Intensiivikurssit tässä koulussa ovat vähintään kahden viikon pituisia, joten minäkin tein kokeen jo toisen viikon lopulla. Oli hyvä havaita, mitkä jutut kaipasivat vielä kertausta (niitä riitti!) ja mitkä jo sujuivat. Asiaa tuli kolmannella viikolla vielä lisää. Sain opettajaltani hyviä neuvoja jatkoa varten. Ennen vuoden vaihdetta en yritäkään päästä kieliopissa pidemmälle vaan kertaan tähän asti opittua, jotta saan lujan pohjan jatkoa varten. Mm. imperfekti on syytä hallita, sillä siihen pohjautuvat monet muut aikamuodot.

Eiköhän ne turhaumat ja harmistuksetkin tästä vielä iloksi muutu. Eivätkä nämä minun opintoni tähän jää. Jatkan kreikan kanssa painimista muodossa tai toisessa, ja lokakuussa työpaikalle saapuu kreikkalainen harjoittelija, joka on jo luvannut jututtaa minua äidinkielellään. Siis juuri sitä, mitä suositellaan. Vähän kerralla mutta joka päivä 🙂

Diplomi taskussa. Kyllä tätä kehtaa näyttää!

Vihdoinkin Kreetalla!

Published 28.8.2016 by ainosalminen

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaunista keramiikkaa Hanian vanhassa kaupungissa.

Miten aika rientääkään! Ensimmäinen viikko Haniassa Kreetalla on jo takana. Miten on sujunut tähän asti? Kiitos hyvin. Organisaatio on ollut loistava, vaikka itse sanonkin. Itse järjestin, suit sait sukkelaan keväällä, kun päätin kielikurssille lähteä. En kauan jaksanut vertailla kielikouluja, lentoja tai asuntojakaan. Halusin helppoutta ja mukavuutta. Niitä olen myös saanut.

Luxairin lento, lähtö kotoa ja paluu kotiin, oli tärkeä elementti vaikka se merkitsikin paikan päällä runsaan kahden tunnin automatkaa Heraklionin lentokentältä tänne Haniaan. Airbnb-asuntoni omistaja Charalampos hoiti taksivarauksen puolestani, ja sovitusti Nikos autoineen odotti minua kyltti kädessä kentän uloskäynnin edessä. Matka sujui jouhevasti, vaikka kreikkalainen kyyti ja liikennekäyttäytyminen saikin ilmastoinnista huolimatta hikikarpalot otsalleni. Olin reippaasti aikonut vuokrata itselleni auton tutustuakseni saareen, mutta täytyy myöntää, että kaltaiseni kokenut autoilijakin tuli nopeasti toisiin aatoksiin. Auto ei olisi edes bussikyytiä nopeampi, jonossa siellä ajetaan ja matkanteko voi olla hyvinkin hidasta.

Jo taksikyydin aikana sain esimakua kreetalaisten ystävällisyydestä. Nikos kun sai tietää matkani pääasiallisen syyn olevan kielen opiskelu, niin eihän häntä saanut enää hillittyä mikään. Hän kyseli, mitä jo osaan, pakotti puhumaan, korjasi lauseitani, kertoi sanojen etymologiasta ja sivulauseessa kuittasi nykyhallituksen ja Tsipraksen rosvoiksi. Yön pimeydessä hän kertoi nähtävyyksistä, kauniista poukamista ja Hanian parhaista ravintoloista.

 

Terrasseja varjostavat kukkivat puut.

Saapuessamme Hanian venetsialaiseen satamaan, jossa asuntoni minua odotti, oli edessä pienimuotoinen liikennekaaos. Kapeilla kaduilla joku oli pysäköinyt autonsa huonosti ja tukosta purettiin kuka kääntämällä autoaan sijoillaan, kuka peruuttamalla, kuka huutamalla suoraa kurkkua keskellä katua. Tervetuloa Kreikkaan, sanoin minä, kun seurasin touhua taksin takapenkiltä. Nikos peruutti kiellettyyn ajosuuntaan niin pitkälle kuin mahdollista, jätti minut autoon ja juoksi asunnolle, jossa hän tiesi omistajan odottavan. Olimme onneksi vain sadan metrin päässä.

Matkoilla olevan omistajan sijasta minua tervehtikin paikan päällä tämän (tyttö?)ystävä Christina, englantia ja ranskaa taitava ja pientä boutique-hotellia samassa korttelissa hoitava viehättävä kreikatar. Asunto sijaitsee sataman pohjukassa, sen rauhallisemmassa päässä, Antigonin kalatavernan yläkerrassa. Tavernan omistaa ja sen keittiössä valtakuntaansa pitää itse Antigoni, Charalampoksen äiti. Tarjoilijapoika Xristos kantoi laukkuni yläkertaan, Cristina näytti paikat, antoi ohjeita ja vinkkejä sekä puhelinnumeronsa. Kaikki vaikutti oikein viehättävältä ja juuri siltä, mitä Airbnb-sivulla oli luvattukin.

Tervetuliaisillallisen nautin terassilla talon piikkiin. Tarjoilijat Yannis ja Xristos ja muutama muu, joiden nimet menivät ohi, huolehtivat viihtyvyydestäni ja ovat tehneet niin päivittäin tuon illan jälkeen. Kyselevät onko kaikki hyvin, pidänkö kaupungista ja asunnosta, kutsuvat ovensuun kantapöytään kahville tai rakille. Mikä kunnia! Monessa paikassa kyseisessä pöydässä istuu suvun matriarkka, joka mustassa lesken mekossaan ja valkoisissa hiuksissaan valvoo perheyrityksen toimintaa.

Kahvia juodaan muutenkin joka tilanteessa, ja sen kanssa maistuu jäätelö tai joku muu pieni makea, usein pala kuivakakkua. Koskaan ei ole niin kiire, etteikö kahvit ehtisi juoda.  Πάμε για καφέ; eli Mennäänkö kahville? on jo tutuksi tullut kysymys 😊

 

Hanian venetsialainen satama.

Aktiiviloma – kreikkaa Kreikassa

Published 3.7.2016 by ainosalminen


Pitkäaikainen haaveeni toteutui viime syksynä, kun pääsin aloittamaan kreikan kielen opinnot. Ykköstason kurssin suorittaminen ei ollut mikään läpihuutojuttu, olihan ihan aluksi opeteltava aakkoset – suuret ja pienet – ja tavattava sanoja kuin alakoululainen konsanaan. Työmatkoista johtuneet poissaolot eivät helpottaneet asiaa, ja kotona pänttäämisestä huolimatta hiki nousi monesti otsalle ja epätoivo pääsi valtaamaan mielen. Sain kurssin kuitenkin suoritettua. Kakkostasolle siirtyminen ei sitten enää onnistunutkaan, sillä työmatkoja oli tiedossa keväälle entistä enemmän. Opettajan kanssa keskusteltuani totesimme, ettei näissä olosuhteissa ollut mahdollista osallistua kurssille täysipainoisesti. Syksyllä sitten taas uusi yritys.

Työtahti ja laiskamato tekivät tehtävänsä, enkä saanut aikaiseksi ylläpitää opittua saati edetä opinnoissani. Olen kyllä ilmoittautunut syyskuun lopulla alkavalle kakkostason kurssille, mutta siltä varalta ettei sekään taas kerran onnistuisi, otin nyt itseäni niskasta kiinni ja komensin itseni kesäkurssille.

Kesäloman toinen puolisko tulee siis kulumaan opintojen parissa. Sain opettajaltani listan hänen suosittelemistaan kielikouluista Kreikassa. Eliminaatioperiaatteella päädyin Kreetalla Haniassa toimivaan Lexis-kielikouluun. Saapa nähdä miten aurinko, meri ja helle vaikuttavat oppimiseen: jaksaako kesäkeleillä päntätä vai toimiiko ympäristö tehokkaana motivaattorina?

Tiedossa on kolmen viikon intensiivikurssi, neljä tuntia opetusta ma-pe. Viikonloppuisin jää hienosti aikaa vuokrata vaikka auto ja tutustua saaren eri osiin. Vuokrasin Airbnb:n kautta pienen asunnon Venetsialaisen sataman perukoilta. Hurmaannuin parvekkeeseen ja sieltä avautuvaan esteettömään näkymään merelle. Asunnon omistajat pitävät katutasossa perinteistä kalaravintolaa, joten läksyt pitänee tehdä siestan aikaan, jollei sitten pysty haarukoiden kilinästä huolimatta keskittymään verbimuotoihin.

Antigonin kalaravintolan tunnelmallinen terassi, jonka yläpuolella oma pikku parvekkeeni sijaitsee (kuva ravintolan nettisivuilta).

Tämä tulee olemaan ensimmäinen Airbnb-kokemukseni. Sain tukea haussa siskoltani, joka on hommassa jo vanha tekijä, ja niinpä lähden Charalampoksen ja Antigonin hellään huomaan luottamuksella, vaikka he ovat käsittääkseni itsekin uusia vuokramarkkinoilla eikä heillä ole esim. supermajoittajan statusta. Kyllä siitä kelpaa aamulla lähteä rantakatua pitkin kouluun ja vilkuttaa majakalle!

Entäpä sitten lennot? Luxemburgista lennetään Kreetalle vain saaren pääkaupunkiin Iraklioniin, josta matkaa Haniaan on noin 140 km. Suoraan Haniaan päästäkseen olisi pitänyt ensin matkata vähintään vastaavat kilometrit esim. Belgian Charleroihin, josta Haniaan liikennöi Ryanair. Aikataulut olivat Luxairilla kuitenkin erinomaiset eikä heidän kanssaan ole koskaan tullut ongelmia matkatavaroiden kanssa, joten pienen vertailun jälkeen valinta oli lopultakin helppo.

Matkapäiväni on sunnuntai ja paikan päällä varmastikin etukäteen varattu taksi on helpoin tapa päästä Haniaan. Bussiyhteydet Iraklionin ja Hanian välillä ovat hyvät, mutta saattaa olla etten iltasella ehdi viimeiseen bussiin. Paluumatka osuu perjantaille, jolloin viimeisen kurssiaamun jälkeen (diplomit kassissa toivottavasti!) luovutan asunnon ja matkustan bussilla lentokentälle.

Tuskin maltan odottaa. Siitä onkin jo muutama vuosi aikaa, kun viimeksi olen lähtenyt tällä tavalla seikkailemaan. Eihän tässä toki mihinkään viidakkoon olla lähdössä, mutta kukin tavallaan 🙂  Nämä purnukat kun laittaa sunnuntain aamupalatarjottimelle matkaoppaan viereen, niin ulkona vallitseva harmauskaan ei niin kovin haittaa.

Kreetalaista hunajaa ja viikunahilloa

 

Kalimera!

Published 18.10.2015 by ainosalminen

Kirjastosta lastenosastolta lainattua oheismateriaalia 😊😊

Nyt se sitten tapahtui, hartaasti odottamani kreikan kielikurssi starttasi kuun alussa. Vauhtia ja tiukkoja tilanteita ei tulle puuttumaan tästä seikkailusta. Opettajana toimii 10 vuotta Luxemburgissa asunut kreikatar Katarina, jonka asenteeseen ihastuin heti. Hauskaa pitää olla, muuten ei kieltä opi, sanoo hän. Itse hän puhuu kommeltaen englantia ja nauraa virheilleen. Kunhan viesti menee perille, se riittää, nauroi Katarina. Siinäpä esimerkkiä täydellisyyteen pyrkijälle, joka ei uskalla avata suutaan vaikka takana olisi pitkätkin opinnot 🙂

Kreikka ei kuulemma ole kovin vaikea kieli (kaikki on tietenkin suhteellista!). Se on aikojen saatossa muuttunut monesti ja pyrkimyksenä on ollut yksinkertaistaminen. Kielioppikaan ei käsittääkseni ole erityisen monimutkainen. Aakkoset toki eroavat eurooppalaisista, mutta niiden oppimiseen ei ole kenenkään tie opinnoissa pysähtynyt. Opettajakokemuksensa syvällä rintaäänellä Katerina sen sijaan tähdensi oppilaille sanaston tärkeyttä: vocabulary, vocabulary and vocabulary! Opetelkaa sanoja ryppäinä: kun opit substantiivin, ota haltuun muita samasta juuresta johdettuja sanoja verbeineen ja adjektiiveineen. Opettaja on hienosti heti alusta lähtien luonut positiivisen ilmapiirin ja vakuuttanut meidät siitä, ettei tässä olla Everestille kiipeämässä. Varmasti me kaikki pärjäämmekin, sillä toimimme monikielisessä työympäristössä ja hallitsemme jo useampia kieliä. Moni on sen lisäksi ammattilingivisti. Tältä pohjalta on toki helpompi lähestyä uusia kieliä.


Kreikan historiaa ja politiikkaakin jo ehdittiin sivuta. Aikakäsitys on kuulemma tärkeä ja täysin erilainen kuin muualla. Kaikki mikä on 2000 vuotta nuorempaa on vain ”vanhaa”. Antiikista ei sovi puhua ihan heppoisesti. Rivien välistä ymmärsin, ettei nykyinen meno Kreikassa politiikan saralla ole Katarinan mieleen.

Kurssi on täynnä motivoituneen tuntuisia virkamiehiä. On porukkaa sekä parlamentista, komissiosta että tuomioistuimesta. Meitä on 12, joista neljä on naimisissa kreikkalaisen kanssa. Jonkin verran perustietoja etenkin näillä kollegoilla tuntuu olevan, ainakin aakkoset on opeteltu ja sanoja osataan jo lukea. Minä aloitan aivan pohjalta. Joudun työmatkojeni takia olemaan poissa yhteensä viideltä tunnilta, joten pääsen porukkaan mukaan vain n. 65 % ajasta. Itseopiskelu on siis ehdoton lisä tämänkin takia. Ihana kreikkalaiskollegani Dimitris lupasi ladata minulle muistitikun täydeltä kreikkalaista musiikkia, jotta voin aina autossa istuessani suorittaa kielikylpyjä 🙂

Täytyy myöntää, että alku on hankalaa. Olen jo havainnut itselleni tyypillistä pientä kärsimättömyyttä, kun outojen aakkosten ja diftongien viidakossa lukeminenkin on kuin ykkösluokkalaisella – mutta sellainenhan minä olen. Hyvä tästä tulee, ja ensi kesän aurinkoloma Kreetalla siintää jo ajatuksissa 🙂

Nuoruuteni Pariisi, osa 1

Published 14.6.2015 by ainosalminen

Otsikko kuulostaa kovin hemingwayläiseltä, mieshän kirjoitti samannimisen teoksen hurvitteluistaan 1920-luvun Pariisissa, joka julkaistiin tosin postuumisti. Minä ajattelin palata ajassa hieman taaksepäin jo nyt. Ihan siltä varalta, että omia Pariisin päiväkirjojani ei kukaan katsoisi julkaisemisen arvoisiksi. Expatti oli Ernestkin, mutta siihen ne meidän yhtymäkohdat sitten jäävätkin. Vauhtia ja värikkäitä tilanteita kuului minunkin ”nuoruuteni Pariisiin”, mutta omat juoksuni valon kaupungin yössä jäävät vertailussa auttamatta kuuluisan kirjailijan jälkeen.

Lähdin vähän päälle kaksikymppisenä piikomaan Pariisiin. Vuosi au pair -tyttönä auttoi todentotta itsenäistymään ja pääsin kiertämään muutakin kuin tahkoa – kuten sanonta kuuluu. Takana oli kieliopintoja jo lukion lyhyen oppimäärän verran ja siihen päälle kaksi yliopistovuotta Turun Aurakadulla silloin sijainneella kielenkääntäjälaitoksella. Syksyllä 1986 lähdin siis suorittamaan pakollista kieliharjoittelua ja varasin siihen koko lukuvuoden. Takaisin palasin heinäkuussa 1987, puhuin ranskaa kuin papupata, kirosanoja ja katukieltäkin olin oppinut ihan kotitarpeiksi. Nuo taidot ovat kyllä olleet ihan tarpeen, sillä muutama napakka lauseenparsi on oiva keino saada vaaleaa turistia sitkeästi kadulla jahtaava ”suiveur” kääntymään kannoillaan ja mutisemaan ”anteeksi, luulin teitä turistiksi” 🙂

Vuonna 1986 ei ollut Skypeä eikä tekstareita 😊

Yhteiselo ensimmäisen au pair -perheen kanssa ei oikein sujunut. Kyseessä oli hyvätasoisella esikaupunkialueella asunut kaksilapsinen perhe, jossa molemmat vanhemmat olivat lääkäreitä. Edellinen au pair oli ollut kaikille hyvin rakas ja sopeutunut perheen elämään saumattomasti. Häneen minua sitten kovasti verrattiin ja huonommaksi havaittiin. Perheen vahtikoirakaan ei minusta pitänyt, todisteena siitä kaksien housujen repaleiset lahkeet! Työtehtävät sinänsä eivät olleet raskaita. Siivosin talon, silittää ei tarvinnut, hain lapset iltapäivällä koulusta ja tein heidän kanssaan läksyjä. Aamuisin vanhemmat veivät pojat kouluun samalla kun lähtivät töihin omalle vastaanotolleen. Minä hyppäsin lähijunaan ja matkasin Pariisin keskustaan kielikouluun. Tätä jatkui syyskuusta joulukuun alkuun. Sitten sain tarpeekseni.

Lähiökylä oli kuin huopatossutehdas, lapset hannasivat uutta au paria vastaan, koira pelotti päivä päivältä enemmän ja vanhemmat olivat etäisiä. Otin yhteyttä au pair -toimistoon, ja Pariisin keskustasta löytyi uusi perhe. Ilmoitin lähdöstäni ja perhe otti tiedon vastaan hämmästyneenä ja loukkaantuneena. Sovittiin, että lähden seuraavana lauantaina. Perjantai-iltana vanhempien tultua kotiin he ystävällisesti ilmoittivat, että voisin toki jo lähteä saman tien. Otin matkalaukut, kassit ja nyssäkät ja lähdin tarpomaan kohti asemaa. Ei junan junaa, ei myöskään busseja. Lakko! En ollut asiasta tietoinen, mutta perheen yhtäkkinen ystävällisyys sai minut epäilemään vahvasti, että he kyllä tiesivät lähettäneensä minut kylmään yöhön ilman mahdollisuutta päästä Pariisiin.

IMG_2064

Pariisi on kautta aikojen vetänyt puoleensa kirjailijoita.

Ulkomailla liikkuvia varoitetaan syystäkin, ettei pidä lähteä vieraiden kyytiin. Vaan minkäs teet. Kohdalleni pysähtyi kävellen liikkeellä ollut sympaattisen oloinen mies, joka tajusi minun olevan pulassa. Kassit ja matkalaukut puhuivat puolestaan! Hän kertoi tulleensa Pariisista kimppakyydillä lakon takia ja vahvisti epäilyni, ettei Gare du Nordille liikennöidä laisinkaan. Kerroin tarinani, ja hän arveli itsekin heti, ettei taakse jättämälläni perheellä ollut asiassa puhtaat jauhot pussissa. Hän asui aivan lähellä ja tarjosi minulle kyytiä naapurikylän asemalle, sillä sieltä junat liikennöivät Gare Saint-Lazarelle, joka ei kuulunut lakon piiriin. Minua ei tainnut edes ehtiä pelottaa, sillä takerruin tarjoukseen kuin hukkuva oksaan. Miehen kotona odotti vaimo ja valmis illallinen. Vaimo ymmärsi kuitenkin tilanteen täysin, antoi autonsa avaimet miehelleen ja pahoitteli vielä, että olin saanut niin huonoa kohtelua perheessäni. Eipä aikaakaan, kun jo istuin junassa kohti Pariisia ja uusia seikkailuja. Tuon pariskunnan ystävällisyys on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Aivan yhtä lailla kuin ensimmäisen perheen kylmäkiskoisuus!

Mitenkä sitten jatkossa sujui? Onnistuinko paremmin toisen perheen kanssa ja miltä elämä maistui Pariisin sykkeessä? Nuoruusmuistelojen kakkososassa tarinaa uudesta perheestä Pariisissa, yksinhuoltajaisän ja hänen poikansa kahden miehen taloudessa.

Oppimisen vaikeus

Published 24.5.2015 by ainosalminen

Huh huh! Tulipa taas pinnisteltyä ja aivan turhaan. Päätin muutama viikko sitten, että nostan kissan pöydälle ja otan haltuun espanjan kielen subjunktiivin ja kaiken muun, mikä on aikoinaan jäänyt opettelematta tai vuosien kuluessa päässyt unohtumaan.  Olen viimeksi opiskellut espanjaa vuonna 1998, mutta silloin tasolle 5 siirtyessäni osallistujia ei ollut tarpeeksi, jotta ryhmä olisi saatu kasaan. Syyksi koulutusosastolta kerrottiin, että luultavimmin monille riitti sellaisen espanjan hallinta, jolla pärjää lomalla: saa kahvit tilattua ja kysyttyä tietä. Omituista, mielestäni, kun kurssi on kuitenkin työnantajan järjestämä ja maksama ja sen saa suorittaa työajalla.

Niinpä minä jäin espanjani kanssa hieman puolitiehen. Kotona en saanut aikaiseksi jatkaa opintojani yksin. Sama juttu kieliopinnoissa ja urheilussa: parhaiten tulosta tulee, kun on joku motivoimassa ja tuuppaamassa eteenpäin. Ihan hyvällä mallilla ollut kielitaitoni alkoi sitten hiljalleen rupsahtaa, koska aktiivinen kielen käyttö ei ollut tarpeen työssäni. Riitti, kunhan ymmärsin lukemani ja kuulemani ja tiesin, mistä teksteissä ja puheenvuoroissa oli kyse. Suullisen kielitaidon takaisin saamisen esteenä on ollut ennenkaikkea verbimuotojen haihtuminen muististani. Joskus harvoin espanjaa puhuessani suljen silmäni kesken lauseen ja etsin näkömuistista kuvia verbitaulukoista… yleensä turhaan tai sitten näkemäni kuva on väärä 🙂

Tein siis tasokokeen ja tulos yllätti minut – mutta oliko se hyvä vai huono yllätys? Hyvän puolesta puhuu se, että tasoksi määriteltiin 9. Huonoa on se, että minulla ei ole oikeutta päästä tuolle tasolle. Tasot 1-8 ovat tarjolla kaikille, sitä korkeammat tasot on varattu kääntäjille. Mitenkä tässä näin kävi? Tein netissä kielikokeen, jossa oli kielioppia, idiomaattisia ilmaisuja, epäsuoraa esitystä sekä kuullun ja luetun ymmärtäminen. Tämän jälkeen juttelin noin vartin puhelimessa kielikoulun opettajan kanssa suullisen kielitaidon mittaamiseksi. Kerroin tässä yhteydessä myös sen, mihin olin aiemmin opinnoissani jäänyt ja mitä puutteita kielitaidossani eniten haluaisin korjata. Päädyimme yhdessä siihen, että voisin jatkaa tasolta 5. Ilmeisesti tämä opettajan arvio ei sitten painanut tarpeeksi, kun lopullista tasoani määritetiin. Nettitesti oli mennyt niin nappiin, että ”yhteisarvosana” osoitti minut tasolle 9, jolle en saa osallistua. Turhaa pinnistelyä se varmaan oli ollutkin, sillä en olisi todellakaan ollut samalla viivalla muiden kanssa.

IMG_1996

No mitäs nyt sitten? Päätin ettei valmistautumiseni tasokokeeseen sittenkään ollut turhaa. Otin itseäni niskasta kiinni, hain kirjakaupasta hieman opintomateriaalia ja aion nyt hoitaa homman kotiin. Menneet aikamuodot ensin ja sitten subjunktiivin kimppuun. Esimieheni totesi, että tästä lähtien jutellaan sitten espanjaksi joka päivä. Hän lupasi myös etsiä minulle sopivaa lukemista kirjahyllystään sillä valitettavasti täällä Luxemburgissa ei enää ole espanjalaista kirjakauppaa. Omassa hyllyssäni odottaa itselleni eläkepäivien iloksi Havannasta ostamani Che Guevaran kirjeenvaihto. Tavoitteita siis riittää 🙂

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin