Kirjat

All posts tagged Kirjat

Sinkkuelämää silloin ja nyt

Published 22.5.2018 by ainosalminen

 

IMG_1484

Luin viikonloppuna parlamentin vapaa-ajankirjastosta vähän sattumalta valitsemani kirjan Mielikuvituspoikaystävä. Muistan hämärästi nähneeni kotimaisessa mediassa kommentteja tästä Henriikka Rönkkösen teoksesta, mutta ei se mitenkään ollut omalla bucket-listallani. Olin luultavasti siirtänyt sen mielessäni nuoremman sukupolven lukemistoon. Mutta, mutta… pitäisi useammin uskaltautua oman suosikkigenrensä ulkopuolelle, eihän sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä on tiedossa.

Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta päällisin puolin aika kevyeksi. Huumori ja kielikuvat olivat parhaimmillaan riemastuttavia ja tilanteet saivat tällaisen paljon deittailleen ja sinkkuelämää kauan eläneen naisen monesti nyökyttelemään – seen it, done it, been there. Kirja sisälsi myös paljon yksityiskohtaista ja lähes inhorealismiin yltävää selostusta kaikennäköisestä seksiin ja ruumiintoimintohin liittyvästä… tästä kirjailija varoittikin jo heti ensi sivuilla. Kyllähän se hieman hämmästytti ja laittoi myös pohtimaan moisen tarpeellisuutta. Jokainen meistä asettaa itse rajat avoimuudelleen, sille mitä julkisesti kirjoittaa, ja jokainen meistä valitsee lukemansa kirjat. Kun olen lukemaani näin jälkikäteen pohtinut, niin eivät nuo rivoimmat rivit kuitenkaan jääneet päällimmäisenä mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä antoi aika hurjan kuvan sinkkuelämästä ja nuoren naisen sielunelämästä. Myönnän kauhistelleeni menoa, mutta sitten mieleen palautui muistoja omilta opiskeluajoilta. Ei minunkaan taipaleeni ollut ruusunpunaista käsi kädessä -kävelyä unelmien poikaystävän kanssa. Ei käy kieltäminen, että olin varmaan noin keskimääräisesti ottaen usein aika holtiton ja ajattelematon miessuhteissani. Tyttökavereiden kanssa istuin minäkin viinipullon kera sotasuunnitelmia laatimassa ja miesten käytöstä moittimassa, ja sitten taas lähdettiin baanalle, saatiin kylmää vettä niskaan ja palattiin aloitusruutuun.

Omassa nurkassani olen minäkin sadatellut ja lyönyt päätä seinään. Stalkannutkin takuulla olisin, jos siihen olisi aikoinaan ollut paremmat mahdollisuudet. Vääriä valintoja on vuosien varrella tullut tehtyä, jotkut niistä kaivelevat mieltä huonona päivänä vieläkin. Vaan niin se menee. Jos peilistä heijastuva kuva ei miellytä, niin sen suhteen on hyvä tehdä jotain.

Opiskeluaikojen baaritreffeistä siirryin myöhemmin teknologia-avusteiseen deittailuun. Noin kymmenen vuotta sitten saattoi vielä luottaa keskustelukumppanin rehellisyyteen, mutta valitettavasti keskustelupalstojen tavoin on meno treffisivustoillakin nykyisin lähtenyt lapasesta. Tuntuu, ettei se ole minun foorumini enää laisinkaan. Suurin osa pariskunnista tapaa kuulemma toisensa työpaikalla, vapaa-ajan riennoissa tai ystävien kautta. Ajatella, tällainenkin ”luomukohtaaminen” on minulta vielä kokematta. Ehkä sitä sitten seuraavaksi!

Teknologiaa voi hyödyntää vaikka ei deittisivuistoilla hengailisikaan. Ainakin se on vapauttanut sinkun liikkumaan vapaasti. Enää ei tarvitse päivystää lankapuhelimen vieressä tai toivoa kotiin tullessaan, että vastaajan merkkivalo vilkkuu saapuneen viestin merkkinä. Älypuhelimia tekstareineen ja sovelluksineen ei 80-luvulla ollut – eikä siis pahemmin niitä stalkkausmahdollisuuksiakaan, onneksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä ei sittenkään ollut ihan niin kevyttä chiclitiä kuin mitä alkuun ajattelin. Se pani minut muistelemaan, pakotti muistamaan suorastaan. Helppoa on paheksua, nyrpistää nenäänsä ja todeta täältä viiden kympin toiselta puolelta, että ”ei mun nuoruudessani ollut tuollaista”. Eikä varmaan kaikilla ollutkaan. Minulla saattoi ohuesti olla.

(Tämän jutun kuvituskuvat voivat vaikuttaa umpimähkäisesti valituilta, mutta se ei ole totta. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne on otettu treffeillä.)

 

Uusia tuulia lukemiseen

Published 11.2.2018 by ainosalminen

img_3644Alkuvuosi on sujahtanut tiiviisti kirjallisuuden parissa. Tästä voin kiittää ja syyttää suomalaista kirjastolaitosta. Hankin joululomalla kirjastokortin Helsingin alueen kirjastoihin, sillä päätin pitkän vastustelun jälkeen testata e-kirjoja. Lukulaitetta on kehunut yksi jos toinenkin ystävä ja kollega, mutta niille ei tuntunut löytyvän juurikaan ladattavaa suomen kielellä. Luxemburgin kirjakaupat tarjoavat lukemista muilla haluamillani kielillä aivan tarpeeksi, vain äidinkielellä lukeminen oli lähestulkoon niiden teosten varassa, joita lomilta aina kannan kotiin matkalaukun täydeltä.

No niinhän siinä sitten kävi kuten olettaa saattoi. Pirulle ei pikkusormi riittänyt. Useampikin kirja on varauksessa kirjastosta, ja odottavan aika on pitkä. Kaikkea ei ole kirjastostakaan sähköisessä muodossa saatavana, joten euro jos toinenkin on kilahtanut myös Elisa Kirjan nettikauppaan. Kaltaiselleni kärsimättömälle ihmiselle on aivan uskomattoman ihanaa saada ”kirja käteen” parilla klikkauksella, kun lukuhimo iskee! Aina ei tarvitse edes luottokorttia vilauttaa: useita venäläisiä, ranskalaisia ja englantilaisia klassikoita suomeksi käännettynä on saatavana ilmaiseksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt jo ihmettelenkin, miten turhaa periaatteellinen e-kirjojen vastustukseni olikaan. Edelleenkin tykkään pitää nidottua teosta kädessäni, kierrellä kirjakaupoissa ja valita lukemista pienen selailun perusteella tai hurmaavan kansikuvan viettelemänä. E-kirjat ovat kätevä lisä kirjatoukan repertoaariin. Ei niiden tarvitse eikä ole tarkoituskaan täysin korvata painettuja teoksia. Molempi parempi: aion edelleenkin käydä hypistelemässä romaaneja pienissä kivijalkakaupoissa, enkä ihan hetkeen usko kotikirjastoni hyllyjen alkavan ammottaa tyhjinä.

Mukavaa huomata, että kaltaisiani on muitakin. Todiste siitä saatiin itse asiassa täällä Luxemburgissa muutama kuukausi sitten. Keskustan legendaarinen kirjakauppa Alinea ilmoitti sulkevansa, sillä toiminta ei enää ollut kannattavaa. Kaikille lukemisen ystäville tuttu omistaja, jolla taitaa muuten olla erilaiset silmälasit vuoden joka viikolle, valitteli paikallislehden haastattelussa asikkaiden siirtyneen Amazoniin ja muihin nettikauppoihin. Siitä lähti liikkeelle todellinen kansanliike, ja niin vain kävi, että omistaja veti takaisin lopettamispäätöksensä. Asiakkaat palasivat ja kassavirta kääntyi taas positiiviseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lukulaittetta en ole hankkinut, mutta iPadilla lukeminen on sujunut hyvin. Latasin BlueFire Reader -sovelluksen, jolla saan käyttööni kirjaston e-kirjat täällä ulkomaillakin. Ruudun valoisuutta voi säätää, samoin kirjainkokoa, enkä ainakaan vielä ole tuntenut silmissä sen kummempaa väsymystä. Tabletti on kevyt, se vie vain vähän tilaa käsilaukussa ja siihen mahtuu rajattomasti lukemista. Huono puoli e-kirjoissa on se, ettei niitä voi kierrättää. Olen monesti laittanut hyvän kirjan kiertämään ja siten päässyt jakamaan lukukokemuksiani toisten kirjojen ystävien kanssa.

Välillä pitää kirjahyllyä myös tyhentää uuden tieltä, silloin tarjottelen kirjoja Facebookin puskaradion kautta muille Luxemburgin suomalaisille. Ottajia on aina löytynyt – omalla äidinkielellä lukeminen on meille ulkosuomalaisille erityisen rakasta ja tärkeää.

Sosiaalinen media arjessa

Published 11.3.2017 by ainosalminen
img_0264

Näkymä Luxemburgin vanhasta kaupungista Kirchbergin eurokorttelille.

Facebookissa on alkuvuodesta pyörinyt arkikuvahaaste, johon minäkin täysin tapojeni vastaisesti osallistuin: seitsemän päivää ja seitsemän kuvaa arjestani, ei rakennuksia eikä ihmisiä. Haasta joka päivä uusi ystävä mukaan (en haastanut!). Kuvien kyytipojaksi kirjoitin muutaman lauseen päivän fiiliksistä ja tapahtumista kuvan ulkopuoleltakin. Oikeastaan ihan hauska tapa kertoa hieman itsestään ja arjestaan. Oma päivitystahtini sosiaalisessa mediassa on kautta linjan aika harva, mutta kerran nyt näinkin.

En tosiaan yleensä lähde mukaan näihin nykyajan digitaalisiin kiertokirjeisiin. Kiertokirje?? Niin, sellaisia minun nuoruudessani kirjoitettiin, ennen tietokoneita, sähköposteja ja sosiaalista mediaa! Kynä käteen ja kopioimaan ja sitten kirjeitä juoksuttamaan postiin, jos saaja ei sattunut istumaan samassa luokkahuoneessa 🙂 Yhtä lailla tuon aikakauden ystäväkirjat ovat nykyisin siirtyneet nettiin ja erityisesti Facebookiin. Ystäväkirjojen etuna oli, etteivät tiedot levinneet Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulle asti. Pahat kielet kyllä saattoivat koulun pihalla juoruta ja kirja joutua välillä vääriin käsiin. Silloin nolotti, välillä jopa tuntui kuin maailmanloppu tulisi. Nykyisin henkilökohtaiset tiedot leviävät aivan eri mittakaavassa, pysyvästi.

img_0353

Ulkoilmataidetta kotikorttelin uimahallin edustalla.

Internetissä ja somessa häiritsee, että evästeiden vuoksi oma nettikäyttäytyminen on mainostajien tiedossa ympäri maailman. Ottaa pattiin, että puhelinnumerojen vaihtaminen uuden tuttavuuden kanssa johtaa siihen, että hänen naamakirjaprofiiliaan tyrkytetään minulle ja luultavasti omaa profiiliani hänelle. Herra ties, mitkä kaikki tärkeät tiedot rekisteröityvät ei-toivottujen tahojen palvelimille. Mielelläni pitäisin tiukemmin kiinni yksityisyyteni rajoista, mutta tämä peli on kyllä menetetty jo aikoinaan aivan nettihistoriani alkumetreillä.

Toinen murheen aiheuttaja on somettamiseen tuhrautuva aika. Omalla kohdallani on tosin somettamisen sijasta puhuttava somessa roikkumisesta. Sen sijaan, että aktiivisesti tuottaisin sisältöä tai osallistuisin keskusteluihin, pörrään sivulta toiselle välillä aika päämäärättömästikin. Tämähän ei tietenkään ole somen vika, vaan ongelma on ns. ratin ja penkin välissä. Jotain pitäsi siis tehdä. Somelakko kuulostaa turhan radikaalilta jutulta. Tosissani ole sitä koskaan edes pohtinut, mutta pitäisi pyrkiä kohtuukäyttöön tässäkin.

img_0416

Iloa ja väriä kotiin. Tulppaanit ovat upeita.

Arkikuvahaaste osui minulla Strasbourgin täysistunnon kohdalle, joten työasiat olivat useampanakin päivänä kuvien aiheena. Töiden lisäksi viikkooni mahtui kuvakimaran perustella myös kahvinjuontia, pudonneiden nappien ompelua ja leffakäynti. Tavallista elämää ja perusarkea, niin kai olikin tarkoitus. Mukavaa oli seurata myös monien ystävien arkea tällä tavoin. Sosiaalinen media – Facebook, Twitter ja Instagram – kuuluu arkeeni niin hyvässä kuin pahassakin. Se antaa ja se ottaa, pikkusormen lisäksi joskus jopa koko käden. Pitää pysyä valppaana ja keskittyä niihin kivoihin juttuihin, virtuaalisiin ja todellisiin.

 

KonMari ja minä – henkien taisto

Published 10.4.2016 by ainosalminen

 

Ei pelkkiä keittokirjoja, vaan myös muistoja matkoilta maailman eri kolkissa.

Kaikennäköisiä muistoja ja hauskoja juttuja palaa mieleen, kun penkoo tavaroitaan. Siis tavaroita, joiden olemassaolon on lähestulkoon unohtanut. Käytin pääsiäisen pyhät Amorphiksen keikkailtaa lukuunottamatta rauhalliseen oleiluun kotosalla, kelitkään eivät sen kummemmin suosineet ulkoilua. Keskityin lukemiseen, nuhaisen olon paranteluun inkivääriteellä ja kas, kunka ollakaan, kirjahyllyn ohi kävellessäni aloin pohtimaan, miksi minulla on vieläkin niin paljon erilaisia keittokirjoja.

Totuushan on, että nykyään reseptit tulee etsittyä internetistä. Jääkaapissa on vain valo ja tuore kurkku. Mitä teen? Etsin apua blogeista, ruokasivustoilta tai tietokoneelle tallentamistani resepteistä. Samoin kaikki paistoajat, maustamisvinkit sun muut löytyvät parilla klikkauksella eikä ole enää tarpeen kahlata läpi kirjoja tuntikausia. Mutta mutta, mitä tehdä kun ihminen vaan tykkää kirjoista, nauttii niiden selailusta ja inspiroituu kauniista kuvista. Leikin ajatuksella, ettei keittokirjoille omistettua hyllyä enää olisi….

Ehkäpä siinä olisi tilalla muita kirjoja, ihan joku muu hylly tai kaappi ja tilaa muille tavaroille. Jaa niin mille tavaroille? Koti on jo nytkin tyhjää täynnä…. ensin tein suursiivouksen ja raivasin tilaa miehelle ja hänen tavaroilleen. Nyt hänen muutettua pois tyhjää tilaa kaapeissa piisaa.

Voisin toki riehaantua ja shopata hulluna talon täyteen uutta ”roinaa”. Shopping therapy? Ei. Itse asiassa haluan vieläkin jatkaa turhasta ja tarpeettomasta luopumista. Prosessi on hidas, etenkin kenkien suhteen. Viime viikolla onnistuin heittämään roskiin viisi paria ja laittamaan sivuun kierrätykseen kolme muuta. No siitä ei vielä isoa aukkoa kenkäkaappiin tullut 🙂

Sukat somasti järjestyksessä.

Viime aikoina ei ole voinut välttyä törmäämästä KonMariin, tuohon kaaoksen hallinnan ja kodin järjestämisen uuteen raamattuun. Kurkkasin Marie Kondon nettisivuille ja lukaisin sieltä otteita tämän japanilaisen daamin kirjoituksista. Hieman hömpältä vaikutti, mutta olen ymmärtänyt, että konkretiaakin löytyy, jos vaivautuu selaamaan teoksen tarkemmin läpi. No, kirja löytyy parinkin kaverin hyllystä ja saan sen lainaksi lähiaikoina.

Kirjaa odotellessa olen jo toteuttanut pystyynviikkaamista. Mikä oiva idea!! Nyt ei tarvitse hermokimppuna penkoa alusvaate- ja sukkakoreja tai kaataa niiden sisältöä sängylle jotain löytääkseen. Muita vaatteita varten ei koreja kaapeissa ole, mutta onneksi siivoojani tuntuu olevan oman elämänsä KonMari – näin tiukkaan silitettyjä ja viikattuja vaatepinoja en ole eläissäni nähnyt 😀 😀

Kiitos näppärän siivoojan, kaappini pysyvät järjestyksessä,

 

Kirjojen valtakunta

Published 20.1.2016 by ainosalminen

  
Arvatkaapa mikä tämä on? Onko kyseessä puhelinkoppi vai kirjasto?  Hienoja uutisia kaltaiselleni kirjojen ystävälle: asuinkuntani Walferdange on hankkinut Luxemburgin postilaitoksen suosiollisella avustuksella vanhan puhelinkopin ja korjannut sen uuteen uskoon. Koppi on maalattu kunnan värein ja puhelin on tehnyt tilaa kirjoille.

Missäpä muualla näin voisi tapahtua kuin Luxemburgissa! Täällä rauhallisuuden tyyssijassa tällainen on vielä mahdollista. Vähän samaan tyyliin kuin Suomessakin maaseudulla vielä joskus törmää itsepalvelupisteeksi tuunattuihin maitolavoihin tms., josta voi napata mukaansa kapan perunoita tai litran mansikoita tai herneitä. Vastapoimitut tuotteet mukaan ja maksu viereiseen purkkiin.

Tämä minikirjasto sijaitsee kaupungintalon parkkipaikalla, kunnan keskustassa. Lainauslappuja ei tarvitse täytellä, otat kirjan mukaan ja palautat sen luettuasi tai tuot toisen tilalle. Kirjoja löytyy niin aikuisille kuin lapsillekin ja useammalla kielellä. Kuvanottopäivänä ainakin kirjasto vaikutti täydeltä. Joku oli sinne tuonut jopa paperikassillisen luettavaa, parempi kierrättää kuin heittää roskiin! Kirjasto on auki maanantaista lauantaihin klo 8 -20. 

Walferdange on Luxemburgin virallinen ”kirjallisuuspitäjä”.  Täällä järjestetään vuosittain marraskuun lopulla Walfer Bicherdeeg eli Walferdangen kirjapäivät. Valtakunnallinen tapahtuma kerää aina runsaasti väkeä kaupugintaloa vastapäätä sijaitsevaan monitoimikeskukseen, Centre Prince Henriin. Kuten kunnon messuilla kuuluukin, ohjelmassa on kirjailijahaastatteluja, tapahtumia kaikenikäisille sekä kirpputori/vaihtopörssi. Myös kirjallisuuspalkintoja jaetaan.

Mahtaneeko kirjatapahtumalla ollut vaikutusta siihen, että Walferdangen pormestari Guy Arendt nimitettiin juuri joulun alla kulttuurista vastaavaksi valtiosihteeriksi. Kulttuuriministeri Maggy Nagelin lähdöstä hallituksesta oli huhuttu jo jonkin aikaa, ja lopulta pääministeri otti toimen itselleen ja nimitti itselleen Arendtin apulaiseksi. Herra Arend on kuntani monivuotinen liberaalipuoluetta edustava kaupunginjohtaja, lakimies ja lakimiesyhdistyksen entinen johtaja. 

Soraääniäkin on kuulunut nimityksen johdosta. Arendt on nimittäin untuvikko valtakunnanpolitiikassa. Hän nousi parlamenttiin vasta kaksi vuotta sitten, ja silloinkin varasijalta pääministeriksi nimitetyn Xavier Bettelin tilalle. Juristina Arendt on toiminut läheisesti bisnesmaailman vaikuttajien kanssa, ja pahat kielet kuiskivat, että hallituksessa on jo entuudestaankin liikaa lakimiehiä, jotka eivät kenties osaa aina vetää rajaa politiikan ja liikemaailman välille.

No, ihmekös tuo olisi. Eturistiriitatilanteet lienevät politiikan arkipäivää Suomessakin, saati sitten pikkuruisessa Luxemburgissa, missä kaikki todellakin tuntevat toisensa ja ovat vähän kuin yhtä suurta perhettä.

   

Eduskunta ja minä

Published 19.4.2015 by ainosalminen
IMG_1780

Lippu salossa vaalisunnuntaina Loimaan aluesairaalan katolla. Sinistä ja valkoista myös taivaalla 🙂

Tervehdys Varsinais-Suomesta ja Loimaalta 🙂 Luxemburgin aurinkoinen ja miellyttävä kevätsää vaihtui viime torstaina KLM:n siivillä viimaiseksi ja sateiseksi lopputalveksi täällä kaukana pohjoisessa. Ei kuitenkaan luovuteta, vaan ollaan kuten poliitikot tapaavat sanoa ”varovaisen toiveikkaita” kevään tulon suhteen. Vaalipäivän aamu tänään valkeni harmaana mutta poutaisena. Lämpötilat ovat kuitenkin hieman nousussa ja aurinkoakin on huomisesta alkaen luvattu. Kyllä se siitä! Kirjoitteluhommien jälkeen on tarkoitus tehdä kävelylenkki ja katsastaa samalla, miten väki täällä saviseudulla liikkuu vai ovatko kaikki jo äänestäneet ennakkoon, kuten äiti ja minä jo teimme.

Paikalislehdet ovat vaalimainoksia täynnä, mutta joukkoon mahtuu myös runsaasti urheilu-uutisia. Lapsuudestani muistankin, että Turun Sanomien vitsailtiin olevan ainoa urheilulehti, jossa on kuolinilmoituksia 🙂 🙂  Nykyään tosin mahtuu Turun Sanomienkin sivuille jääkiekon ja jalkapallon lisäksi juttua myös lentopallosta ja koripallosta. Näiden lajien huipulla pelaavat loimaalaiset joukkueet Hurrikaani ja Biisonit. Eilen marketin käytävillä kuulin kertaan jos toiseenkin kyläläisten vaihtavan mielipiteitään menneistä ja tulevista peleistä, play offeista ja mitalimahdollisuuksista. Hopeaa tuli yhdestä lajista eilen, mutta kun en itse ole kovin kiinnostunut urheilun seuraamisesta, niin en muista kummasta joukkueesta oli kyse 🙂

Kukkia oli maassa vain vähän, nämä odottivat kukkakaupan edustajalla ostajaansa.

Kukkia oli maassa vain vähän, nämä odottivat kukkakaupan edustajalla ostajaansa.

Tälläkin kertaa tieni vei heti loman aluksi kirjastoon. Lukuähkyn välttämseksi päätin jo sinne kävellessäni, että lainaisin vain yhden kirjan. Lisää lukemista sitten maanantaina, jos on tarpeen. Palautuskirjahyllystä ei löytynyt mitään sopivaa. Lukijoiden suosikit -hyllystä nappasin käteeni Outi Pakkasen jännärin Marius, mutta laitoin sen takaisin kun löysin ”parempaa” : Mia Kankimäen ”Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin”. Olen lukenut noin kolmanneksen ja pidän kirjasta kovasti. En juuri tunne Japanin historiaa ja kulttuuria, joten siinä mielessä tämä on oikein mielenkiintoista. Lisäksi Kankimäen itseironia saa minut nauramaan. Kirjan rakenne, jossa vaihtelevat informatiivisemmat jaksot ja kirjoittajan matkakertomus, on myös omiaan tekemään siitä helppolukuisen. Juuri sopivaa lomalukemista.

Lukemisen tahti on ollut hieman hidas, mutta se ei ole Kankimäen teoksen syytä. Perjantai oli kiireitä täynnä, äidin puolesta viranomaisasioiden hoitamista, kaupassa käyntiä ja ruoan laittoa. Eilen kului useampi tunti hakemuksia täyttäessä ja papereita järjestäessä. Mutta hyvä, että sain ne hoidettua. Huomenna riittää, kun käy postittamassa kirjeet, ja sitten toivotaan parasta. Loimaan hieno kirjasto on tullut kehuttua jos moneen kertaan. Pyöräkojaamon upeasta palvelusta on myös tullut kerrottua. Tällä kertaa voisi mainita Kelan toimiston, perjantai-iltapäivänä klo 14 aikaan: ei ainuttakaan asiakasta koko toimistossa. Erittäin ystävällinen virkailija kärsivällisesti kuunteli vuodatukseni asioiden hoitamisen hankaluudesta tilanteessa, jossa asianomaisella ei ole internettiä eikä nettipankkitunnuksia. Hän etsi minulle tarvitsemani tiedot ja lomakkeet ja antoi vielä pari hyvää vinkkiä vastaisuuden varalle. Menkööt tässä terveiset myös Pääterveysaseman sosiaalipalvelujen yksikön nuorelle vahtimestarille. Yksityiskohtia kertomatta totean vain, että hän vetäisi luonnikkaasti pari mutkaa suoraksi ja sain asiani hoidettua, vaikka virasto olikin jo sulkeutunut pari tuntia ennen käyntiäni.

Näistä asioimisista huolimatta aikaa jää pohtia omia projekteja. Minullahan se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja vaikeudessaan terveyttäni kohentavan ruokavalion omaksuminen ilman, että olisin koko ajan ”dieetillä”. Tästä ikuisuusprojektista olen kirjoittanut monesti: on ollut paleo-kautta, jolloin söin hyvin ja monipuolisesti mutta paino ei pudonnut, sitten tiukka Dukan-dieetti, kuuden kilon pudous ja totaalinen kyllästyminen noin rajoitettuun syömiseen. Siihen päälle hieman hälyttävät verenpaine- ja kolesterolitulokset. Vuoden alusta lähtien olen siis yrittänyt terveydellisistä syistä noudattaa Dash-dieettiä (jos aihe kiinnostaa, löydät blogistani lisää luettavaa Dash-avainsanalla). Olipa ruokavalion nimi mikä tahansa, kun se ei tuota toivottua tulosta, on vika harvemmin itse dieetissä. Omasta kyvyttömyydestäni hoitaa homma kotiin kirjoitin otsikolla Itsensäpaljastelua.

Miten vastustaa tätä, siinähän on mun nimi!

Miten vastustaa tätä, siinähän on mun nimi!

Olenkin nyt ajatellut yrittää hieman kirjata ylös syömisiäni, en laskea kaloreita enkä grammojakaan. Tarkoituksena olisi yrittää noudattaa Dash-dieetin perusperiaatteita – vähäsuolaisuutta ja vähärasvaisuutta. Lautaselle vihanneksia ja hedelmiä, kokojyväviljaa ja palkokasveja sekä kohtuudella vaaleaa lihaa ja kalaa. Vähärasvaiset maitotuotteet ovat myös listalla. Viikoittain muutama annos pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Pyrkimyksenä on välttää lisättyä sokeria. Seuraava blogiteksti saakin luultavasti ruokapäiväkirjan muodon.

Huomenna on taas maanantai, kaikkien alkujen äiti. Niin minulle kuin Eduskunnallekin. Nyt veikkaamaan: kumpi tulee ensin kuntoon, Aino vai Suomen talous?

Lukuhetkiä

Published 27.11.2014 by ainosalminen
IMG_1179

Ote Anna-Leena Härkösen kirjasta Takana puhumisen taito 🙂

 

Olen viimeaikoina ehtinyt lukemaan ihan mukavasti. Sehän ei aina ole itsestäänselvyys. Monesti kirja saattaa olla aloitettuna ja avattuna viikkotolkulla, sillä johonkin mustaan reikään ne päivän tunnit ja viikon päivät välillä vain katoavat. Lukemiselle oli oivat olosuhteet ensin lomamatkalla Suomessa ja sitten junassa, kun sillä satuin vaihteeksi Brysselin-reissuja tekemään. Kirja on tietenkin mahtavaa matkaseuraa niin lentokoneessa kuin junassakin. Loimaalla lomailu varsinkin syyspimeillä on rauhallista. Pakollinen ohjelma on minimissään eikä sekään ole minuuttiaikatauluun sidottu, jos ei oteta huomioon sitä, että ruokailut on suunniteltava äidin suosikkisarjojen alkamisajat huomioon ottaen 🙂

Loimaan ihanuuksia on, jos muistatte, hyvin varusteltu ja kaunis kaupuginkirjasto. Heti sisään tullessani tutkin ensimmäisenä palautettujen kirjojen hyllyn. Kuka tietää, siellähän voi olla vaikka mitä mielenkiintoisia uutuuksia tarjolla. Vain nopeimmat elävät! Tämän jälkeen siirryn hyllylle, johon on kasattu suosituimpia kirjoja ja kirjailijoita. Perustuuko tämä lainaustilastoihin vai kirjastonhoitajan omiin mieltymyksiin? Kenties molempiin. Vielä viimeksi pikakierros kaunokirjallisuushyllyjen välissä. Ihan kaikkea ei toki pysty käymään läpi, sattuma varmaankin on isoimmassa roolissa tässä valintaprosessissa.

IMG_0657

Loimaan kaupunginkirjasto

 

Saaliiksi sattui neljä kirjaa. Näistä kolme ensimmäistä muodostaa paketin novellikokoelmia, lyhyitä tarinoita ja hetkiä – niin keksittyjä kuin omaelämänkerrallisiakin tapahtumia. Se, että tekijät olivat kaikki kotimaisia, ei ollut sattumaa. Suomessa luen aina suomalaista:  Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito,  Tuija Wuolle-Tabermanin Meitä oli kaksi ja Raisa Lardot’n Jotain häikkää. Neljäs teos oli Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni, jonka sijoitan toiseen pakettiin, sotavuosiin sijoittuvat perhe- ja sukutarinat.

Toinen paketti koostui Tuomas Kyrön Liitto-teoksesta (tämän kirjan luin jo hieman aikaisemmin), Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksestä ja mainitsemastani Tuula-Liina Variksen kirjasta. Yhteistä näille kolmelle on tarinan alun sijoittuminen viime vuosisadan alkupuolelle, sotavuosiin. Sotaan lähteneet miehet, rikkoutuneet mielet ja niiden vaikutukset koko perheeseen – vielä monen sukupolven päähän. Sisukkaita ja neuvokkaita naisia, jotka selviytyivät. Nämä naiset kannattelivat perhettään, mutta ajan yhteiskunnan paineista huolimatta monesti elivät omannäköistään, epätyypillistäkin elämää. Aina sisukkuus ei yhdistynyt hyvään sydämeen tai pehmeään luonteeseen,  voimakkaat luonteet tekivät tuhojaan lähipiirissä. Nämäkin sielun vauriot siirtyivät sukupolvesta toiseen. Hienoja teoksia nämä kolme!

IMG_0986

Voi miten tärkeää olisi tuntea sukunsa tarina ja oppia ymmärtämään omaa itseään myös menneisiin sukupolviin peilaten! 

Tuula-Liina Variksesta vielä sen verran, että hän on kirjailijana minulle mieluinen paristakin syystä. Tietenkin ensisijaisesti koska hän kirjoittaa mielestäni hyvin. Tarinat vetävät, ne ovat aidonoloisia ja kielenkäyttö taidokasta. Toiseksi, Varis on kotoisin Loimaalta, ja kirjoissa vilahteleekin välillä itselleni niin kovin tuttua murretta. Ennen tutustumista Variksen kirjoihin tiesin hänet lähinnä Pentti Saarikosken ex-vaimona. Vasta myöhemmin käsiini sattui hänen dekkarinsa Vaimoni, joka oli kertakaikkisen nerokas. Kuten hyvän lukukokemuksen jälkeen usein tapahtuu, haluaa lisää samanalaista. Varis on kirjoittanut omaelämänkerrallisia teoksia, kaunokirjallisuutta ja siis dekkarinkin. Erittäin monipuolinen kirjailija.

Palataanpa ensimmäiseen pakettiin. Anna-Leena Härkönen on erittäin tuttu kirjailija. Pidän hänen sarkasmistaan ja huumoristaan. Olen lukenut Häräntappoaseen ja muut nuoruudenteokset. Viime vuosien teokset eivät mielestäni ole olleet aivan tasaista laatua. Esimerkiksi Juhannusvieras jäi hieman ohueksi ja vaikutti hätäisesti kliseistä kokoonkurotuksi. Härköstä ei kai muutenkaan voi tituleerata syvällisten romaanien kirjoittajaksi, mutta vähän kevyempääkin lukee mielellään. Takana puhumisen taito oli erittäin hauska ja oivaltava. Tykkäsin myös siitä, että Härkönen osaa nauraa itselleen ja paljastelee estotta omia kompleksejaan. Sekin on taiteenlaji sinänsä, paljastelu. Sitä pitää osata säännöstellä oikein, sillä jos lukija alkaa tuntea myötähäpeää, ollaan menty liian pitkälle. Hyllyssä odottaa lisää Härköstä eli uusin kirja Kaikki oikein.

 

IMG_1178Raisa Lardot on itselleni vieras kirjailijana, nimi toki on lehdistä tuttu. Hieman tässä mietin, olisinko sittenkin joskus opiskeluvuosina lukenut hänen kirjansa Sammakkoprinssi. Ehkä, ehkä en. Jotain häikkää on kokoelma välillä erittäinkin lyhyitä, alle sivun mittaisia tarinoita ennakkoluuloista ja ihmisluonnon omituisuuksista. Jotain häikkää niissä kertomuksissa oli, en päässyt edes puoliväliin. Jouduin raukkamaisesti luovuttamaan. En yleensä jätä lukematta kirjaa loppuun kovin helposti. Ehkä olisinkin sen lukenut, jos ei muita kirjoja olisi ollut jonossa ja kirjasto odottanut omiaan. Ehkä tarinat olivat liiankin lyhyitä, irrallaan kaikesta kontekstista, alkoivat tyhjästä ja loppu jäi ilmaan roikkumaan. Ehkä minä pidän enemmän tarinoista, joissa on alku ja loppu ja siinä välissä vetävä tarina.

Loimaan kirjastosta lainatuista lomakirjoista yksi jäi lukematta: Tuija Wuolle-Tabermannin vuosia edesmenneen runoilijan keralla ja tämän poimenon jälkeistä surutyötä kuvaileva teos jäi käteeni hyllyltä varmasti osittain itse Tommyn vuoksi. Pieni uteliaisuus siitä, millaista elämä on ollut valtakunnan rakkausrunoilijan rinnalla vaikutti kai myös. Tämä teos odottaa minua kirjaston uumenissa, kun seuraavan kerran suuntaan Loimaalle. Silloin lienee kevät ja uutuushyllylläkin varmasti taas kaikkea ihanaa 🙂

1001 Kabul

- ja joskus vähän muutakin

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.