liikunta

All posts tagged liikunta

Juoksuaika

Published 25.3.2017 by ainosalminen

IMG_0534

Uudet ihanat tossut maastojuoksuun.

Uusi yllättävä harrastus, taas!! Kyllä vain. Tämä vuosi tuntuu olevan täynnä muutoksia, isoja ja pieniä. Laskettakoon tämä nyt niihin pieniin, vaikka mieluusti sanoisin, että kyseessä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri harppaus Ainolle. Olen aloittanut juoksemisen. Olen liittynyt Luxemburgin kaduilla ja metsissä kirmailevien monenkirjavaan joukkoon.

Aivan kuin uinninkin aloittamisen kanssa, tässäkin tarvittiin kaverin kannustusta. Hölkkäävä herrasmiesystäväni on kanssani samaa ikäluokkaa, vyötäröllä hieman ylimääräistä, pitkät työpäivät ja kiireinen aikataulu. Meillä on siis paljon yhteistä 😊 Hän kertoi halunneensa kohottaa kuntoaan aikatauluongelmista huolimatta ja oli laittanut rohkeasti kellon soittamaan pari kertaa viikossa tuntia aikaisemmin. Siitä se oli lähtenyt. Mies, joka inhosi juoksemista ja hengästyi helposti, pakotti itsensä ensimmäisinä viikkoina veren maku suussa metsäpoluille. Säännöllisyys ja sitkeys on palkittu. Helpoiksi muuttuneiden kympin lenkkien päätteeksi palkintona on voittajaolo ja kurissa pysyvät kilot.

Näin hänen tapauksessaan paljon yhtymäkohtia omiin kokemuksiini juoksemisesta. Jos hän pystyi tekemään juoksemisesta itselleen harrastuksen, niin suomalaisella sisulla kykenisin siihen minäkin. Siis tuumasta toimeen! 

IMG_0474

Hmmm, mihinkäs sitä tänään juoksisi?

Jotkut raamit tälle touhulle oli kuitenkin saatava. Mitenkäs sellainen sohvaperunan juoksukoulu? Aloitetaan kävelemällä ja jo parissa kuukaudessa menee kevyesti vitosen lenkki. Ei, ei. Olenhan minä alkuvuoden kävellyt ja uinut säännölliseti, monivuotisesta treenitaustasta puhumattakaan. Ei tässä nyt mitään aloittelijoita olla! Älypuhelimen juoksusovellus ehdotti neljää treenikertaa viikossa ja lupasi, että 16 viikon kuluttua pystyn juoksemaan 10 km lenkin.

Innostuin tästä kovasti. Sen osaankin hyvin, innostumisen siis. Toinen, minkä osaan, on varustelu. Tunnustaudun tekstiiliurheilijaksi. State of the art -vermeet on tullut tähän ikään mennessä hankittua jo aika moniin lajeihin. Kahvakuulat pölyttyvät autotallin nurkassa ja lasketteluvaatteet ovat ikuisessa kesäsäilössä vaatekaapin perukoilla. Painonnostohanskoja ja rannesuojia löytyy laatikon pohjalta.

Arvaatte varmaan, miten tässä kävi. Niinpä niin, minkäs ihminen luonteelleen voi… Istuntoviikon päätteeksi suuntasin juoksuharrastajien ykkösliikkeeseen Strasbourgissa. Saaliina kahdet uudet tossut. Yhdet maastojuoksuun, toiset maantiejuoksuun. Palvelu oli loistavaa. Myyjä tunsi asiansa ja myös tällaisen keski-ikäisen ihmisen erityistarpeet. Olin jo kerran ehtinyt juoksemaan kadulla vanhoilla tossuilla ja tunsin sen heti polvissani. Testattuani uudet tossut samoissa olosuhteissa, en voinut kuin huokaista helpotuksesta. Jopa minun polvillani on mahdollista juosta kovalla alustalla, kiitos oikeiden varusteiden.

IMG_0463

Juoksun vihaajasta iloiseksi lenkkeilijäksi -transformaatio.

Pyrin käyttämään juoksuohjelmaa viitteellisenä. Neljä lenkkiä viikossa olisi todellakin liikaa. Aion tyytyä kahteen tai kolmeen. Uimaankin pitää ehtiä ja tekemään rauhallisia kävelylenkkejä. Kohtuu kaikessa niin polvet kiittävät. Varioin lenkkien pituuksia ja pisimmät teen metsässä pehmeällä alustalla. Vielä joudun kävelemään pahimmat ylämäet, mutta hiljaa hyvä tulee. Olen aika ylpeä itsestäni ja voin jo todeta pientä edistystä tapahtuneen. Meno on kepeämpää.

Aivan kuten uintiharrastuksen aloittaessani totesin, tärkeintä on liikkua ja pitää siitä, mitä tekee. Minä pidän tästä uudesta aluevaltauksestani. Samalla iloisella motivaatiolla lähden niin lenkille kuin uimahallillekin. Lajit täydentävät toisiaan, ja uinti auttaa myös palautumaan. Kevätkunto on toivottavasti kohdillaan toukokuussa, sillä muiden kiireiden lisäksi silloin on edessä muutto. Kyllä! Uusi asunto on löytynyt ja on aika pakata ja jättää jäähyväiset tälle monivuotiselle kodilleni.

Aika haipakkaa, toivottavasti pysytte menossa mukana!

IMG_0502

Kenkäostoksilla.

Kuin kala vedessä

Published 13.1.2017 by ainosalminen

Hyvää uutta vuotta rakkaat lukijat. Blogi on ollut jonkin sortin keskitalven horroksessa, mutta tästä se taas lähtee!

Joululoma tuli ja meni. Kinkkukiloja ei kertynyt, vaikka vähän herkuttelinkin. Liikuin jonkin verran, en kävelyä kummempaa mutta pimeästä vuodenajasta ja lumettomasta luonnosta huolimatta happihyppelyt olivat nautittavia. Sopii hyvin alkuvuoden teemaan,  kuntoilu ja elämäntaparemontit ovat taas SE juttu. Minun tammikuuhuni ei tällä kertaa kuulu ryhtiliike tai kiristely vaan ihan puskan takaa yllättäen löytynyt liikunnan ilo.

Keväällä vaihdoin salia ja tuttuun tapaani käytin sielläkin valmentajan palveluja. Treenit Julienin kanssa olivat rankkoja,  rautaa nostettiin miesmäisesti. Syksyllä Julien vaihtui Meghaniin, nuoreen ranskattareen jonka kanssa tein kehonpainotreeniä ja pilatesta. Mukavaa vaihtelua! Viimeisten maksettujen treenien jälkeen päätin kuitenkin olla uusimatta sopimusta. Halusin kokeilla, miten onnistuisin saamaan peffani ylös sohvasta ilman, että kalenterissa on merkintä treeneistä.

No, miten on sujunut? Kiitos hyvin! Olen tehnyt uuden yllättävän aluevaltauksen liikunnan saralla. Olen aloittanut uintiharrastuksen ja löytänyt samalla liikunnan ilon. Havahduin toissapäivänä töistä tultuani, että sohvaan heittäytymisen sijasta HALUSIN lähteä uimaan! Samalla tajusin, kuinka monesti olin lähtenyt salille vain ja ainoastaan sen vuoksi, että treffit valmentajan kanssa oli sovittu. Homma oli välillä aika takkuista, vaikka treenien jälkeen olikin voittajaolo. Olisi ehkä pitänyt jo aiemmin kokeilla muitakin lajeja ja tapoja harrastaa liikuntaa.

img_4848

Iloinen uimari!

Uskaltauduin uimahallille tammikuun alussa hyvän ystäväni seurassa. Lähihallini Pidal on tässä aivan naapurissa, pääkadun toisella puolella. Naurettavaa, etten ole siellä aikaisemmin käynyt kuin spa-osastolla, vaikka olen tässä kulmalla asunut jo yli kymmenen vuotta! Ero vanhoihin kokemuksiini uimahalleista, joissa kloori löyhkäsi ja sai silmät punottamaan, on huimaava. Taustalla soi letkeä poppi, neonvalot on himmennetty ja loppuillasta altaassa on hyvin tilaa. Pakollisen varusteena on uimalakki ja lisäksi hankin uimalasit. Ne vasta kätevät pelit ovatkin!

Tekniikkaa on vielä hieman hiottava, jotta uimisesta tulisi soljuvampaa. Saan neuvoja ystävältäni, joka käy parhaillaan aikuisten kertauskurssilla. Lajiin löytyy myös netistä käteviä tutoriaaleja, jos ei itse ehdi kurssille tai saa vinkkejä kavereilta.

Olo uintireissun jälkeen on taivaallinen. Illallinen on parasta olla valmiina odottamassa, sillä nälkä on kotiin palattua kova ja sitten alkaakin jo ihanan raukea väsymys tuntua koko kropassa. Silmät lupsuvat ja nukkumatti kutsuu. En muista koska olisin viimeksi niin makesti nukkunut kuin näiden uintireissujen jälkeen. Seuraavana päivänä vuoteesta pinkaisee ylös notkea emäntä, toista oli (liian?) kovien lihastreenien jälkeen. Monipuolinen laji tämä uinti, lihashuoltoakin tulee siinä ihan itsestään mukana.

Salikortti on toistaiseksi voimassa huhtikuun loppuun, joten sielläkin tulee varmaan vielä käytyä. On mukavaa mennä ja harrastaa vapaasti ja mielitekojaan seuraten. Tällä viikolla on tullut liikuntakalenteriin toistaiseksi kolme merkintää: maanantaina lounastunnilla kollegoiden kanssa tunnin rivakka kävely, keskiviikkona 40 minuuttia uintia ja tänään perjantaina salilla ohjattu puolen tunnin venyttely. Vielä on viikonloppu aikaa vaikkapa ulkoilla tai kenties lähteä kokeilemaan pitkästä aikaa joogaa, jos luvatut lumimyrskyt nyt todella iskevät Luxemburgiin eikä ulos ole asiaa.

Vierivä kivi ei sammaloidu – olkoon tämä ohjenuorani!

 

Näissä maisemissa kävelin maanantaina – luonto on Luxemburgissa aina lähellä.

Työpaikkaliikunta – tärkeä henkireikä

Published 13.7.2016 by ainosalminen

Tämän viimekesäisen maiseman keskellä on nykyisin, tien molemmilla puolilla, meluisa ja pölyinen rakennustyömaa. Keskittymiskyky toimistossa on välillä kovalla koetuksella!

Kesäloman lähestyessä olen havahtunut ensimmäistä kertaa siihen, että odotan lomaa ennen kaikkea levon kannalta. En todellakaan muista aikaisemmin olleeni näin totaalisen väsynyt kevätkauden päättyessä. Toki tässä on tullut painettua töitä oikein olan takaa, ja varsinkin työmatkoja on ollut tavallista enemmän. Tavanomaisten täysistuntoreissujen lisäksi Volkswagenin päästöskandaalia tutkiva EMIS-tutkintavaliokunta on poikinut lisäreissuja Brysseliin, muutamista muista kokouksista ja koulutustilaisuuksista puhumattakaan.

Työn syyksi ei ihan kaikkea voi kuitenkaan laittaa. Yksityiselämässä on ollut henkistä kuormitusta liikaa, vaikka alkuvuoden synkät hetket ovatkin jo onneksi muisto vain. Kaiken tämän keskellä, kun maaliskuuksi suunniteltu hiihtolomakin peruuntui, en sitten huomannut levätä. En ole pitkää pääsiäisviikonloppua ja paria arkipyhää lukuun ottamatta ollut uuden vuoden jälkeen lomalla laisinkaan. Tässä on nyt selvästi sellainen kuvio, joka ei saa toistua. Oli mikä oli, kyllä ainakin pitkä kevätkausi (ja varsinkin niin sateinen ja kylmä kuin se tänä vuonna oli) on muistettava katkaista, vaihdettava maisemaa ja unohdettava työt ja huolet.

Grundin laaksossa, joen varressa kulkee eräs usein kulkemamme reitti.


Töissä on siis paljon töitä. Onneksi siellä on myös muuta. Kun vuosi sitten palasimme takaisin Kirchbergin eurokortteliin 11 vuoden evakkoreissun jälkeen, iloitsin pääseväni osalliseksi myös sosiaalisiin kuvioihin niin lounastapaamisten kuin erinäisten aktiviteettien muodossa. Lounastapaamisia pitäisi vanhojen kollegojen kanssa muistaa järjestää useamminkin, mutta kävelyporukkaan olen jo lähtenyt reippaasti mukaan.

Alun perin työterveyshuollon järjestämät lounaskävelyt ovat nykyään parin ranskalaiskollegan aktiivisuuden varassa. Maanantaisin ja keskiviikkoisin sähköpostiin kilahtaa viesti, jos kävely sään puolesta on mahdollinen. Treffit sovitaan milloin minkin rakennuksen ovelle ja sitten lähdetään tunnin lenkille. Osallistujia on yleensä noin kourallinen, joskus melkeinpä kaksi. Juuri viimeksi mietimme, että jokaisen pitäisi tahollaan muistaa ”mainostaa” tätä mainiota liikuntamuotoa omassa työyksikössään. Työpäivä katkeaa mukavasti, tietokoneen ääreen kyyristynyt virkamies nousee taas homo erectuksen tyyppiasentoon ja samalla tulee hoidettua sosiaalisia suhteita. Olen kävelyjen ansiosta tutustunut moneen uuteen työkaveriin, ja näin tulee kätevästi verkostoiduttuakin.

Mukavia ihmisiä, eri maista ja eri ammateista – juttu luistaa monella eri kielellä kun Luxemburgin vaihtelevassa maastossa kipitämme rappusia alas jokilaaksoon ja taas vanhoja linnoituksen muureja seuraten ylös työpaikalle.

Reisiä polttelevan nousun jälkeen saavumme modernin taiteen museon taakse ja saamme ihailla näkymää kaupunkiin. 

 

Hei me treenataan!

Published 7.5.2016 by ainosalminen

Liittymislahjana pyyheliinasetti ja muuta pientä kivaa 😊

Huh huh, onpa taas pitkästä aikaa lihakset ihanan kipeät treenistä. Tähän laiska emäntä tarvitsi taas ulkopuolista apua. Sali on nyt vihdoin vaihtunut, samoin uusi valmentaja on testissä.

Kuten taannoin kerroin, maaliskuun lopussa päättyi taas yksi jakso treenihistoriassani. Aloitin treenaamisen Luxemburgissa vuonna 2003 ja ensimmäiset kuukaudet kävin kunnon äijäsalilla, missä moni kundi valmentautui kisoihin ja meininki oli muutenkin aika testosteronin katkuista. Mitään pahaa sanottavaa tuosta  De Muskelkueder -salista ei ole sanottavaa, mutta kaipasin vähän erilaista ilmapiiriä.

Seuraavana vuonna vaihdoinkin Passage Fitness First -ketjun salille Sandweileriin, missä valmentajanani toimi temperamentikas italialaisranskalainen Nicole. Tultiin alkuun hyvin toimeen ja kaveerattiin salin ulkopuolellakin. Pikkuhiljaa aloin nähdä Nicolen persoonan (erittäin) ikäviäkin puolia, ja kun treenitkin menivät välillä enemmän höpöttelyn kuin hikoilun puolelle, päätin lopettaa valmennussuhteen.

Sandweilerista siirryin saman ketjun toiselle salille lähelle kotiani ja palkkasin valmentajakseni jo Sandweilerin ryhmäliikuntatunneilta tutun Olivier’n. Hänen kanssaan tykkäsin treenata, välillä nostettiin rautaa oikein kunnolla, maastavetoa 100kg ja kyykkyjä 80 kg painoilla. Sitten siirryttiin crossfit-tyyliseen harjoitteluun ja aina talven korvalla Olivier huolehti siitä, että jalat ovat kunnossa laskettelulomaa varten. Olivier’n lomien aikaan oli paikalla aina joku muu pätevä valmentaja, joka otti minut huomaansa. Seitsemän vuoden aikana sali vaihtoi nimeä ja omistajaa parikin kertaa, mutta vasta tämä viimeinen muutos oli sen verran radikaali ja tympeä, että minäkin lopulta päätin sieltä lähteä.

Uusi valmentaja, uusi sali 😊

Uuden salin etsintä ei lopulta ollut kovinkaan hankalaa. Koska tärkein kriteeri oli sijainti, osui valintani Ellipse Fitnessiin. Sali on romanialaisten omistuksessa ja itäeurooppalaista silmää taitaa kovasti viehättää bling bling. Kattolamput kimaltelevat ja diskopallot vilkkuvat, sisustuksessa on kitchiä vähän liikaakin. Salilta löytyy sauna, hammam ja poreallas ja tietenkin myös hyvin varusteltu sali, jossa irtopainonurkkaus on tosin melko pieni. Ryhmäliikuntaa on tarjolla kolmessa salissa, pilatesta, boot campia ja spinning-pyöräilyä. Täällä ei testosteroni käryä eikä hiki haise. Kaikki on kovin eleganttia ja fiiniä. Taas kerran erilainen sali entiseen verrattuna!

Olen pyrkinyt käymään salilla ruuhka-aikojen ulkopuolella, sillä en halua taistella elintilastani muiden kanssa ja jonottaa laitteisiin. Nyt kevätkelien saavuttua vihdoinkin Luxemburgiinkin menen tosin mieluummin metsään kuin polkemaan kuntopyörää. Lihastreenejä varten otin kokeilumielessä kymmenen kerran paketin Julian-nimiseltä nuorelta (ja komealta) mieheltä. Hän on itsekin vasta aloittanut työskentelyn Ellipsessä. Hän on sertifioitu valmentaja ja kokemustakin hänellä on jo runsaasti.

Eilen tavattiin ensimmäisen kerran ja tehtiin koko kropan treeni perusliikkeillä. Yläkroppa on edelleen minulle ongelma tuon olkapäävamman takia. Mutta niin vaan on edistystä tapahtunut, että pystyin punnertamaan! En toki vielä niitä perinteisiä lattiasta ylös -punnerruksia, vaan kolmen steppilaudan tornia vasten. Treeni oli tehokas, tänään tuntuu lihaksissa. Julien oli oikein miellyttävä kaveri, meillä synkkasi hyvin ja ostin talon tarjoaman ensimmäisen valmennuksen päälle  kymmenenen kerran paketin. Kaksi kertaa viikossa viiden viikon ajan – sitten katson, miten siitä eteenpäin.

Pukuhuoneesta ei valittamista löydy!!

Treenikuviot uusiksi

Published 13.3.2016 by ainosalminen


Kevätaurinko houkuttelee taas ulos viikkoja kestäneen sumuisen ja sateisen kauden jälkeen. Viikonloppuisin on ihanaa lähteä metsään, pelkällä kävelyllä saa jo sykkeen nousemaan, kun maasto on täällä niin vaihtelevaa. Luonnon heräämistäkin pystyy seuraamaan lähietäisyydeltä: metsäkukat kukkivat, linnut laulavat ja maaperä kuivuu eikä askel enää lipsu mutavellissä. Aamuin illoin autoilevalle nämä hetket ulkoilmassa ovat kullan kalliita. Kohta päivätkin jo pidentyvät sen verran, että metsään pääsee myös työpäivän päätteeksi.

Näitä kävelyjä yritänkin lisätä viikkoihini, sillä juuri nyt on tärkeää, etten jää soffan uumeniin. Muutosta on näet tapahtunut yksityiselämän lisäksi myös treenirintamalla. Sielläkin olen ”menettänyt” sparraajani. Omavalmentajani Olivier nimittäin päätti uransa liikunnan parissa ja siirtyi ihan muihin töihin. Kuntosalini myytiin pari vuotta sitten halpaketjulle, ja muutos ei ollut kaikkien makuun. Hinnat alenivat ja kuukauden treenit maksavat 20 euroa, kun tekee vähintään vuoden sopimuksen. Sisäänvetotarjouksilla saa vielä muutaman etukuukauden lähes ilmaiseksi. Suihkusaippuat, solariumit, paikalla päivystänyt salivastaava, satunnaiset hedelmätarjoilut ja muut enemmän tai vähemmän tärkeät jutut … all gone! Asiakaskunta on muuttunut ja salin siisteys kärsinyt. Laitteet narisevat ja kitisevät huollon ja rasvauksen puutteessa, ketään ei enää kiinnosta. Maksukykyisistä moni on äänestänyt jaloillaan ja lähtenyt treenaamaan muualle. Juuri nämä asiakkaat käyttivät myös omavalmentajien palveluja. Olivier’lle asiakkaita ei enää riittänyt. Pikkupojan isänä hänen oli etsittävä varmempaa toimeentuloa.

Vaikka harmittelinkin pitkän ja antoisan valmennussuhteen päättymistä, havaitsin sen olevan minulle kenties hyväkin juttu. Olinhan itsekin jo pidempään kärsinyt salin ilmapiirin muutoksesta. En edes käynyt siellä enää itsekseni laisinkaan, vain viikkotreeneissä valmentajani kanssa. Niinpä irtisanoin sopimukseni, joka päättyy maaliskuun lopussa. Siihen saakka treenaan Big Benin kanssa,  pätevä ja sympaattinen kaveri hänkin!

Olivier ja Benjamin – girl’s best friends 😊

Tukena tämän ylimenokauden aikana on myös Lifted-valmennus. Syksyllä jouduin perumaan sen olkapäävamman takia. Vaikka en vieläkään ole kunnossa, enkä pysty punnerrusliikkeitä tai joogaa suorittamaan, lähdin mukaan juuri mentaalisen tuen vuoksi. Pahimmassa tapauksessa olisin muuten joutunut lykkäämään osallistumistani ensi vuoteen.

Toinen oljenkorteni on Training Apps. Sieltä saan maksutta päivittäin minitreenin, jota voin hyödyntää joko kotona tai sitten uudella salilla, kunhan sellaisen löydän. Sovelluksesta löytyy myös erilaisia spesifisempiäkin treeniohjelmia maksua vastaan. Tuleva salini lienee joko Pidal, Coque tai Ellipse. Kaikki ovat joko kodin tai työpaikan lähellä. Kaksi ensimmäistä ovat vieläpä uimahallien yhteydessä, mikä ei olisi ollenkaan huono juttu! Näihin paikkoihin yritän ehtiä käydä tutustumassa mitä pikimmin.

Nyt kuitenkin metsään! Aurinko paistaa ja on ihana sunnuntai 🙂 

Ruhjeita ja lehmän hönkäyksiä

Published 1.9.2015 by ainosalminen


Oltiin muutama viikko sitten kauniina sunnuntaipäivänä pyöräilemässä miehen kanssa. Kuten monesti, suuntasimme kotoa suoraan pohjoista kohti vievälle pyörätielle. Kaunis reitti kulkee halki peltojen, yli pienten siltojen ja meidän kääntöpaikallamme Merschissä vehreän kaupunginpuiston läpi. Kilometrejä retkelle tulee noin 25 ja hieman tuulesta ja omasta jaksamisesta riippuen aikaa siihen kuluu noin tunti ja 20 minuuttia. Suuria korkeuseroja ei ole ja pyöräteiden päällystys on loistavassa kunnossa. Sunnuntaipyöräilijöitä ja -kävelijöitä on yleensä enemmänkin liikkeellä, nyt oli kesälomien vuoksi rauhallisempaa. Lycra-miehet toisaalta viihtyvät yleensä paremmin autojen seassa, sillä he pääsevät siellä paremmin kiihdyttelemään.

Aurinko paistoi, tuuli puhalteli vienosti ja nautimme ulkoilusta täysillä. Kiire ei ollut minnekään, vaikka miehellä alkoi vatsa kurista jo kääntöpaikalla. Ei ole ensimmäinen kerta kun joudun toteamaan, että ranskalaisten ruoansulatus tuntuu oleva äärimmäisen sidottu kelloon. Vaikka olisi syöty myöhäinen aamupala kymmenen kieppeillä, niin puolen päivän kellonlyönnit käynnistävät jonkun sortin pavlovilaisen reaktion, ja lounasta pitäisi saada saman tien. Siispä, kun sen isompaa kiirettä ei (minun mielestäni) ollut, pysähdyimme lehmihaan reunalle ihmettelemään ja ihailemaan emänsä alla ruokaillutta vasikkaa. Vasikka oli jo kohtalaisen kokoinen, ja epäilimmekin, ettei sitä ollut edes tarkoitus vieroittaa. Saattoihan toki olla, että kyseessä oli luomukarja, ja eron aika vasta edessä. 
Lehmät lähestyivät meitä pelotta, mutta perääntyivät, kun yritimme niitä rapsuttaa. Annoimme niiden tulla takaisin omaa tahtiaan, ja kohta sainkin tuntea käsivarressani kuuman ja höyryävän puhalluksen lehmärouvan sieraimista eikä karhean kielen lipaisuakaan tarvinnut kauaa sen jälkeen odottaa. Olin ihan myyty! Lehmät ovat hienoja eläimiä ja kuulemma erittäin älykkäiksi todettuja. Luxemburgissa näkee tähän aikaan vuodesta laiduntavia eläimiä todella runsaasti. Ulkoruokintakausi on täällä Suomea pidempi. Tiedä sitten, onko tämä se syy, miksi paikallinen naudanliha on erittäin mureaa ja maukasta.

Matka jatkui kotiin päin ja saavuimme Hünsdorfin kylään. Katselin ajellessani maisemia ja katseeni kiinnittyi rivitalon pihalla tuulessa heiluvaan musta-valkoiseen pukuun. Ajattelin sen olevan frakki, kenties lauantai-illan juhlinnan jälkeen tulettumaan laitettu. Käänsin katseeni takasin tiehen, mutta ihmettelin, miksi frakissa olisi leveät valkoiset henkselit. Niinpä käänsin päätäni toistamiseen, ja silloin rysähti! Curiosity killed the cat. Minä en kuollut, mutta rysäytin pyörälläni päin pyörätien päässä ollutta metrin korkuista metallitolppaa. Kaaduin maahan, kolautin lanteeni, ranteeni ja pääni asfalttiin. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt kävi huonosti. Mies oli kuullut kaatumiseni ja oli hetkessä vierelläni. ”Älä koske!” olivat ensimmäiset sanani. Makasin maassa hetken ja kuulostelin oloani. Pelkäsin pääni puolesta, mutta sitä oli kypäräni varjellut. Näin ranteeni. Se turposi silmissä kolmesta kohtaa. Suomen-matka peruuntuu, oli toinen ajatukseni. Nousin varovasti ylös, mutta mies tälläsi minut päättäväisesti pyörätien reunaan istumaan. Pidin kättäni koholla, päässä humisi, sydänalaa kiristi. Shokki iski.

Mieheni on jo työnsäkin puolesta ensiaputaitoinen, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun niistä taidoista oli hyötyä. Hän varmisti, etten kärsinyt aivotärähdyksestä, ja kielsi varta vasten juomasta, sillä käsi näytti niin pahalta, että se jouduttaisiin kenties leikkaamaan. Sitten hän juoksi lähimmälle bussipysäkille selvittämään onnettomuuspaikan osoitteen ja soitti ambulanssin. Lähitaloista tuli väkeä tarjoamaan apuaan ja saimme jättää pyöräni erään rouvan autotalliin seuraavaan päivään asti. Minut kuljetettiin sairaalan ensiapuun. Käsi kuvattiin ja lääkäri totesi, ettei murtumia ollut. Isku maahan oli niin voimakas, että ruhje oli massiivinen. Vasta nyt, runsas kolme viikkoa tapahtuneesta, alkaa käden väri olla normaali mutta verenpurkauman vuoksi käsi on vieläkin turvoksissa ja arka. 
Vähällä pääsin ja sain luvan lähteä Suomeen. Vasemman käden ranteen ja muiden pikkuruhjeiden parantuessa hiljalleen onkin sitten oikea olkapää kipeytynyt. Se on tainnut kuormittua liikaa vasenta puolta varoessani. Taitaa siellä jotain kulumiakin olla, tässä iässä alkaa paikat rutista aika helposti. Olkapäälle on nyt varattu kuvantaminen ja saan siihen fysioterapiaa. Eiköhän sekin vielä saada kuntoon, ja voin taas jatkaa treenaamista entiseen tapaan. Muutama viikko kärsivällisyyttä, jalkatreeniä ja metsälenkkejä. Pyörän päälle en ole vielä uskaltautunut, mutta täytyyhän minun kohta päästä lehmiä moikkaamaan ja kertomaan, miten viimeksi kävi 🙂

Ja hei, let’s be careful out there: katse tiessä ja kypärä päässä!!

Ei ihan perinteinen pääsiäissunnuntai

Published 5.4.2015 by ainosalminen

IMG_1735

Pääsiäissunnuntaina heräsin klo 6.30 kun mies tuli yövuorosta kotiin ja sänkyyn kiivetessään mutisi tyytymättömänä ”ei ole pääsiäispupu jättänyt suklaamunia”. No kyllähän se pupu oli käynyt ihan Oberweisilla ostoksilla, mutta oli ajatellut, ettei niitä makeisia kukaan aamuyöstä kaipaa. Oberweis on paikallinen ”Fazer”, jonka herkut ovat suussa sulavia ja jota moni tituleeraa myös nimellä ”Überpreis” (”ylihinta”). Onhan siellä kallista, mutta Luxemburg ei ole halpa maa ja varsinkin pienetkin luksukset ovat hinnoissaan. Ihmekös tuo, rahasta täällä ei ole puutetta, yritysjohtajat, sijoittajat, lääkärit, juristit ja muut ajelevat ökymaastureilla, asuvat ökytaloissaan ja kuluttavat seteleitään laskematta.  Kun ostajia riittää, niin tarjontaa luksusrintamalla riittää myös. Ei minunkaan palkassani ole valittamista, mutta jään eurokraatin rahoillani auttamattomasti keskiluokkaan paikallisessa vertailussa.

Aamupalani jälkeen sitten asettelin Oberweisin suklaapaketin (paketti on muuten ainakin kolme kertaa sisältämäänsä munaa suurempi!) keväisten tulppaanien rinnalle ruokapöydälle. Puutarhaa ei ole, joten ”kätkin” pieniä suklaamunia strategisiin paikkoihin eri puolille asuntoa. Tunnen miehen aamurituaalit, ja joka paikassa häntä odottaisi makea yllätys: herätyskellon edessä, silmälasien vieressä, kylpyhuoneessa lavuaarin kupeessa, kahvinkeittimen kyljessä ja tietokoneen päällä. Pääsiäispupu sai kuunnella miehen herättyä jo makuuhuoneessa alkanutta ihastunutta huokailua. Mies ryntäsi lapsen lailla olohuoneeseen suu täynnä suklaata ja ilmoitti, että ”pääsiäispupu on sittenkin käynyt!!” Niinpä, miehet ovat isoja poikia. Tai sitten mieheni vain on armoton herkkusuu.

Toki mies osasi odottaa pääsiäispupun vierailua. Olinhan muutama viikko sitten ottanut häneltä vastaan Bretzel-leivonnaisen. Paikalliseen perinteeseen kuuluu nimittäin, että mies lahjoittaa sydämensä valitulle makean Bretzelin paastonajan neljäntenä sunnuntaina. Vastalahjaksi hänellä on sitten lupa odottaa suklaamunia pääsiäissunnuntaina. Taisi olla miehellä hieman oma lehmäkin ojassa, kun hän osti minulle luultavasti kaupan suurimman leivonnaisen, josta sitten riitti pakastettavaksikin. Ranskasta Luxemburgiin muuttanut mies on kovasti innoissaan paikallisista perinteistä, siis varsinkin niistä, jotka liittyvät ruokaan 😉

Bretzelsonndeg

Bretzelsonndeg

Juttu lähti nyt hieman sivuraiteille, sillä tarkoituksena oli kertoa meidän urheilulliseta uroteosta – 45 km pyörälenkki vaihtelevassa maastossa kaupungissa ja sen laitamien metsissä. Aikaa kului pieni evästauko mukaan lukien kolme tuntia. Reitti kulki eri tyylisten korttelien läpi, joen rantaa, metsän siimeksessä, moottoritien ali ja yli, mäkeä ylös ja mäkea alas. Puuskuttaen ja reisilihakset jäykkinä kompuroimme kotiin. Ihan noin pitkä lenkki ei ollut suunnitelmissa, kunhan seurattiin pyörätiemerkintöjä Grundista Itzigiin, Hesperangesta Merliin ja keskustan kautta pohjoisen reitille takaisin kotikuntaan.

Nyt jo naurattaa (vaikka reisiä kivistääkin vielä ja huomenna varmaan vielä pahemmin!) kun on tankattu ”pikaruokaa” eli keitettyä pastaa johon sekoitettiin kinkku-juustomunakasta. Osa oli luomua, osa ei, rasvat ei todellakaan olleet balanssissa eikä suolan määrää kyselty. Pasta oli sentään täysjyvää! Muuta ei nimittäin ollut nopeasti saatavilla. Avomies reppana ehti puolentoista tunnin päiväunille, joilla pitäisi jaksaa taas valvoa yö töissä. Veikkaanpa, ettei ihan helppoa tule olemaan. Itselläni tuntuvat silmät jo nyt lupsahtelevan, eikä kello ole vielä kymmentäkään.

Tyytyväsiä olimme kuitenkin, että tuli lähdettyä. Yhteisiä kahdenkeskisiä viikonloppuja ei kovin usein osu kohdalle ja silloinkin, kuin nytkin, mies on osan ajasta töissä. Sateisen ja kylmän talven loppumista on odotettu ja toistettu toivomusta pyöräilykelien alkamisesta. ”Sitten kun kelit paranee, niin sitten kyllä liikutaan enemmän” – näin vakuuttelemme toinen toisellemme ja lupailemme parempia aikoja kunnon kohottamiselle. Molemmat kun unohdumme liian helposti kodin lämpöön sohvalle kirjan tai tietokoneen taakse 🙂 Nyt on putki auki ja tästä on hyvä jatkaa. Peukut pystyyn, että onnistumme kannustamaan toisiamme ja kilometrejä kertyy tulevinakin viikkoina mukavasti.

Tämä kuva on muutaman viikon takaiselta lenkiltä, joka päättyi paikallisen marketin pihalle ja koripallokerhon makkara- ja olutmyyntitempaukseen.

Tämä kuva on muutaman viikon takaiselta lenkiltä, joka päättyi paikallisen marketin pihalle ja koripallokerhon makkaran- ja oluenmyyntitempaukseen.

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.