liikunta

All posts tagged liikunta

Ei ihan perinteinen pääsiäissunnuntai

Published 5.4.2015 by ainosalminen

IMG_1735

Pääsiäissunnuntaina heräsin klo 6.30 kun mies tuli yövuorosta kotiin ja sänkyyn kiivetessään mutisi tyytymättömänä ”ei ole pääsiäispupu jättänyt suklaamunia”. No kyllähän se pupu oli käynyt ihan Oberweisilla ostoksilla, mutta oli ajatellut, ettei niitä makeisia kukaan aamuyöstä kaipaa. Oberweis on paikallinen ”Fazer”, jonka herkut ovat suussa sulavia ja jota moni tituleeraa myös nimellä ”Überpreis” (”ylihinta”). Onhan siellä kallista, mutta Luxemburg ei ole halpa maa ja varsinkin pienetkin luksukset ovat hinnoissaan. Ihmekös tuo, rahasta täällä ei ole puutetta, yritysjohtajat, sijoittajat, lääkärit, juristit ja muut ajelevat ökymaastureilla, asuvat ökytaloissaan ja kuluttavat seteleitään laskematta.  Kun ostajia riittää, niin tarjontaa luksusrintamalla riittää myös. Ei minunkaan palkassani ole valittamista, mutta jään eurokraatin rahoillani auttamattomasti keskiluokkaan paikallisessa vertailussa.

Aamupalani jälkeen sitten asettelin Oberweisin suklaapaketin (paketti on muuten ainakin kolme kertaa sisältämäänsä munaa suurempi!) keväisten tulppaanien rinnalle ruokapöydälle. Puutarhaa ei ole, joten ”kätkin” pieniä suklaamunia strategisiin paikkoihin eri puolille asuntoa. Tunnen miehen aamurituaalit, ja joka paikassa häntä odottaisi makea yllätys: herätyskellon edessä, silmälasien vieressä, kylpyhuoneessa lavuaarin kupeessa, kahvinkeittimen kyljessä ja tietokoneen päällä. Pääsiäispupu sai kuunnella miehen herättyä jo makuuhuoneessa alkanutta ihastunutta huokailua. Mies ryntäsi lapsen lailla olohuoneeseen suu täynnä suklaata ja ilmoitti, että ”pääsiäispupu on sittenkin käynyt!!” Niinpä, miehet ovat isoja poikia. Tai sitten mieheni vain on armoton herkkusuu.

Toki mies osasi odottaa pääsiäispupun vierailua. Olinhan muutama viikko sitten ottanut häneltä vastaan Bretzel-leivonnaisen. Paikalliseen perinteeseen kuuluu nimittäin, että mies lahjoittaa sydämensä valitulle makean Bretzelin paastonajan neljäntenä sunnuntaina. Vastalahjaksi hänellä on sitten lupa odottaa suklaamunia pääsiäissunnuntaina. Taisi olla miehellä hieman oma lehmäkin ojassa, kun hän osti minulle luultavasti kaupan suurimman leivonnaisen, josta sitten riitti pakastettavaksikin. Ranskasta Luxemburgiin muuttanut mies on kovasti innoissaan paikallisista perinteistä, siis varsinkin niistä, jotka liittyvät ruokaan 😉

Bretzelsonndeg

Bretzelsonndeg

Juttu lähti nyt hieman sivuraiteille, sillä tarkoituksena oli kertoa meidän urheilulliseta uroteosta – 45 km pyörälenkki vaihtelevassa maastossa kaupungissa ja sen laitamien metsissä. Aikaa kului pieni evästauko mukaan lukien kolme tuntia. Reitti kulki eri tyylisten korttelien läpi, joen rantaa, metsän siimeksessä, moottoritien ali ja yli, mäkeä ylös ja mäkea alas. Puuskuttaen ja reisilihakset jäykkinä kompuroimme kotiin. Ihan noin pitkä lenkki ei ollut suunnitelmissa, kunhan seurattiin pyörätiemerkintöjä Grundista Itzigiin, Hesperangesta Merliin ja keskustan kautta pohjoisen reitille takaisin kotikuntaan.

Nyt jo naurattaa (vaikka reisiä kivistääkin vielä ja huomenna varmaan vielä pahemmin!) kun on tankattu ”pikaruokaa” eli keitettyä pastaa johon sekoitettiin kinkku-juustomunakasta. Osa oli luomua, osa ei, rasvat ei todellakaan olleet balanssissa eikä suolan määrää kyselty. Pasta oli sentään täysjyvää! Muuta ei nimittäin ollut nopeasti saatavilla. Avomies reppana ehti puolentoista tunnin päiväunille, joilla pitäisi jaksaa taas valvoa yö töissä. Veikkaanpa, ettei ihan helppoa tule olemaan. Itselläni tuntuvat silmät jo nyt lupsahtelevan, eikä kello ole vielä kymmentäkään.

Tyytyväsiä olimme kuitenkin, että tuli lähdettyä. Yhteisiä kahdenkeskisiä viikonloppuja ei kovin usein osu kohdalle ja silloinkin, kuin nytkin, mies on osan ajasta töissä. Sateisen ja kylmän talven loppumista on odotettu ja toistettu toivomusta pyöräilykelien alkamisesta. ”Sitten kun kelit paranee, niin sitten kyllä liikutaan enemmän” – näin vakuuttelemme toinen toisellemme ja lupailemme parempia aikoja kunnon kohottamiselle. Molemmat kun unohdumme liian helposti kodin lämpöön sohvalle kirjan tai tietokoneen taakse 🙂 Nyt on putki auki ja tästä on hyvä jatkaa. Peukut pystyyn, että onnistumme kannustamaan toisiamme ja kilometrejä kertyy tulevinakin viikkoina mukavasti.

Tämä kuva on muutaman viikon takaiselta lenkiltä, joka päättyi paikallisen marketin pihalle ja koripallokerhon makkara- ja olutmyyntitempaukseen.

Tämä kuva on muutaman viikon takaiselta lenkiltä, joka päättyi paikallisen marketin pihalle ja koripallokerhon makkaran- ja oluenmyyntitempaukseen.

Kulttuurimenoja ja pääsiäissuunnitelmia

Published 29.3.2015 by ainosalminen

Ulkona on harmaata, lautasella väriä riittää 🙂

”Il pleut, il mouille, c’est la fête à la grenouille” riimittelevät ranskalaiset. Suomessakin sammakot kai juhlivat sateella, mutta muuten voisi luritella Nalle Puhin tavoin ”sataa sataa ropisee”. Tämän postauksen alkuun ei edellisen tavoin tee mieli laittaa kuvakaappausta puhelimen sääsovelluksesta. Sateista on nyt jo kolmatta päivää ja samaa on luvassa koko ensi viikon – siis myös pitkän pääsiäisviikonlopun. Ja minä kun olin haaveillut pitkistä kävelyistä keväisessä metsässä. No, täytyypä yrittää kerätä niita tuikitarpeellisia liikuntahetkiä muilla tavoin. Toki viikko-ohjelmassa on kaksi crossfit-treeniä, mutta siihen lisäksi olisi hyvä saada kevyempää liikuntaa. Pääsiäisenä minulla on siis tiedossa aivan ihana 5-päiväinen vapaa viikonloppu. Töissä laitetaan pillit pussiin on keskiviikkoiltana. Ulkoilma-aktiviteetit jäänevät siis sään vuoksi minimiin, mutta onneksi aina voi lähteä leffaan ja tietenkin hääräillä keittiössä hyvän ruoan parissa.

IMG_1697

Viimeksi olin elokuvissa muutama viikko sitten, jolloin näin puolalaisen elokuvan Ida. Tässä Pawel Pawlikowskin ohjaamassa elokuvassa oli aihepiirin erilaisuudesta huolimatta jotain kovasti kaurismäkeläistä: vähäeleistä- ja puheista, minimalistista, realistista. Ida kertoo samannimisestä nuoresta naisesta, joka ennen nunnalupauksen antamista lähtee tapaamaan tätiään.

Täti on hänen ainoa elossaoleva perheenjäsensä, ja tämä johdattaa Idan sukunsa lähimenneisyyden traagisiin tapahtumiin. Tapahtumat sijoittuvat sosialistiseen Puolaan ja niistä kehittyy erikoinen road movie. Elokuva on mustavalkoinen, mutta siitä ja sen tummasävyisestä tarinasta huolimatta salista lähtee lopputekstien jälkeen mietteliäänä mutta positiivisin mielin. Kaikesta on mahdollista selvitä. Elokuva on saanut festivaaleilla ja kilpailuissa lukuisia ehdokkuuksia ja voittanut mm. Euroopan parlamentin LuxPrize-palkinnon sekä parhaan vieraskielisen elokuvan Baftan ja Oscarin. LuxPrize lienee aika tuntematon palkinto, joten kerrottakoon, että se pitää sisällään rahoituksen elokuvan tekstittämiseksi kaikille Euroopan unionin kielille. Ei hullumpi tapa saada paremmat mahdollisuudet levittää elokuvaa mantereellamme ja sen ulkopuolellakin!

Luxemburgin elokuvateatterit siirtyivät pari vuotta sitten Ranskan ja Belgian malliin eli uudet elokuvat tulevat ohjelmistoon keskiviikkoisin. Aikaisemmin elokuvat ja aikataulut vaihtuivat perjantaisin. Pääsiäispyhiksi ehtii siis vielä ohjelmistoon uusia leffoja. Elokuvateattereita on kaupungissa kaksi kaupallista, Utopolis ja Utopia. Näiden lisäksi vanhoja leffoja pääsee katsomaan Cinémathèqueen eli elokuva-arkistoon. Utopolis on iso leffakompleksi, jossa pyörivät enimmäkseen ulkomaiset kassamagneetit. Sieltä löytyy myös pelisali sekä useampikin ravintola. Utopia on enemmän minun makuuni. Ohjelmistossa on tuotantoa kaikkialta maailmasta, pienimuotoisempia ”cinéma d’auteur” -teoksia sekä leffoja ”aikuiseen makuun”. Tällä en tarkoita K-18 elokuvia, vaan sellaisia vähän kulturellimpia elokuvia. Ihana juttu on se, että Luxemburgissa ulkomaiset elokuvat näytetään alkukielellä ja ne on tekstitetty englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja/tai hollanniksi – tapauksen mukaan. Ranskassa vain isoimmissa kaupungeissa saattaa törmätä vastaavaan, muualla on tyydyttävä kuuntelemaan tuttuja näyttelijöitä ranskankielelle dubattuna. En ole tuohon koskaan tottunut.

IMG_1694

Tällä hetkellä kiinnostaisi käydä katsomassa mm. Still Alice, Julianne Mooren tähdittämä kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta keski-ikäisestä kielitieteilijästä. Moorehan sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscarin. Toinen listallni oleva filmi on  ”Félix ja Meira”. Tästä kanadalaisesta elokuvasta olen kiinnostunut jo pariinkin otteeseen näkemieni otteiden perusteella. Tarina sijoittuu New Yorkiin, missä sukunsa perinnön tuhlaamiseen aikansa käyttävä Félix tutustuu sattumalta Meiraan. Meira on naimisissa oleva yhden lapsen äiti, joka kokee elämänsä rajoittuneeksi ja tylsäksi ortodoksijuutalaisyhteisössä ja sen normien puristuksessa. Kohtaamisesta syntyy tietenkin rakkaustarina, johon osapuolten erilaiset taustat tuovat omat ongelmansa. Lingvistiikkaa on mausteena tässäkin elokuvassa, sillä hasidijuutalaiset, joihin Meira kuuluu, käyttävät arkikielenään edelleen jiddisiä. Tätä siis kuullaan elokuvassa paljonkin. Ihmeen paljon siitä ymmärtää konteksin ja saksan kielen perusteella!

Keskiviikkona sitten selviää, mitä uutta on valkokankaalla tarjolla 🙂

(Jutun kuvituksena tänään mansikoiden lisäksi otoksia syksyisestä lähimetsästä)

IMG_1704

Kevään iloja

Published 18.3.2015 by ainosalminen

 

IMG_1683

Siinä ne ovat, vuoden 2015 ensimmäiset 18 lämpöastetta täällä Luxemburgissa. Hienoahan ne oli nähdä kännykän sääsovelluksesta ja aavistaa työhuoneen ikkunan läpi. Työpäivän päätyttyä olikin sitten jo kiire suunnata Bambeschin ulkoilualueelle, jotta ehtisin tehdä metsässä edes lyhyen lenkin ennen auringonlaskua. Ulkoiluvaatteet olivat kassissa mukana ja ne vaihdoin päälle jo toimistolla. Tämän olen todennut itseni kaltaiselle laiskimukselle toimivaksi systeemiksi. Kotona käynti töiden ja liikunnan välillä saattaisi johtaa unohtumiseen kotisohvalle… heikko luonne, minkä sille voi 🙂 Sen verran aikaa suttaantui lähtötohinoissa, että oli vedettävä 45 minuutin lenkki kymmentä minuuttia lyhempänä. Onneksi tunnen kohtuullisen hyvin alueella risteilevät polut ja löydän sopivan pituiset reitit. Tuossa ajassa oli jo pakko patistaa itsensä jopa ottamaan juoksuaskelia, että saisi tehot nousemaan. Tuskanhiki nousi selkään ja otsaan, en ole ollenkaan juoksuihminen eivätkä polvetkaan siitä erityisesti pidä. Tämäniltainen pikalenkki olikin siten varsinainen hiit-treeni. Pari kolme lyhyttä nousua täysillä ja sitten alamäet ja tasaiset pätkät sai pulssi rauhoittua. Kotiin päästyä hiki tuntui vain hyvältä, olin tyytyväinen happihyppelyyni.

Keväällä liikunta lisääntyy ihan itsestään ja siirtyy luontevasti ulkotiloihin. Viikonlopun pyörälenkit olemme ottaneet ohjelmaan jo muutama viikko sitten. Mukava tapa, vaikka välillä on ollut hieman viileääkin. Kunhan ei sada!

IMG_1660

 

Nuori neiti Victoria meillä käydessään aina kyselee ensimmäisenä, mennäänkö pyöräilemään. Silloin hän toimii meille aikuisille motivaattorina nostaa nenä kirjasta ja tietokoneen ruudulta. Nuo lenkit hänen kanssaan ovat enemmän liikunnallisia kuin urheilullisia (jos tällainen erottelu sallitaan) ja täydentävät viikkoon kuuluvia kahta rankkaa crossfit-treeniä mainiosti. Lapsen tahtiin polkeminen on sydänystävällistä liikuntaa parhaimmillaan! Samoja polkuja olen kulkenut aikaisemminkin, mutta kun verenmaku suussa sykkeitä nostaen ja kaloreita polttaen olen matkaani tehnyt, en ole huomannut, kuinka monta lasten leikkipuistoa matkan varrelle mahtuu! Niitä on varmaan lähes parin kilometrin välein, jokaisessa pikkukylässä ja isommissa useampiakin. Niistä on pikkuneiti löytänyt omat suosikkinsa. Mieluisimmaksi paikaksi on osoittautunut Hunsdorfin kylän leikkipuisto, sillä siellä on jopa ”tyrolienne” eli köysirata. Kaikkea muutakin kivaa nähtävää reitin varrelta löytyy, kunhan malttaa katsella.

Vaikka pyörälenkkimme ei pysähdyksineen kaikkineen kestä aina edes paria tuntia, otamme selkäreppuun hieman juotavaa ja naposteltavaa. Pysähtyminen polun varteen jo ohjelmanumero sinänsä, varsinkin kun aidan takana saattaa olla joku kärkkymässä omenan karaa:-)

Ranskalaiseen kultuuriin varsinkin lapsille kuuluu nk. ”4-heures” tai ”le goûter” eli suomalaisittain ihan tavallinen välipala. Se miten se eroaa suomalaisesta on mielestäni lähinnä sen ravinto-arvo. Ne, jotka ovat päässeet havainnoimaan tapahtumia ranskalaiskoulun portilla iltapäivällä, kun lapsia haetaan kotiin, ovat varmasti todistaneet itseni tavoin koko lailla hämmästyneenä sitä croissanttien, suklaapullien ja keksipakettien määrää, joka siellä siirtyy äitien käsilaukuista lapsien suuhun. Nämä äidit taitavat osaltaan pitää jo yksinään pystyssä pikkukylien leipomoita.

Sanomattakin selvää, että tällaisen pohjoismaalaisen healthy eating -neurootikon retkieväistä ei tuollaista löydy. Jo aamuisin lapselle tarjottavat suklaasokerimurot saavat hiukseni nousemaan pystyyn. Olen ehdottanut kaurapuuroa tai hilloleipiä, mutta niin kauan kuin muropaketti löytyy kaapista, ei sille ole voittajaa. Toisaalta meillä ei muuta ”epäterveellistä” ole tarjolla, joten en ole asiasta viitsinyt tehdä mitään larger than life -kysymystä. Kyllähän Victorian kaltainen duracell-lapsi kuluttaa ne sokerit yhdessä hujauksessa, mutta selvää on myös, ettei moinen aamupala pidä nälkää tuntia kauempaa eikä teollisen sokerimössön syöminen ole koskaan hyväksi. Olenkin ajatellut ehdottaa, että pyöräilypäivinä syötäisiin aamulla tukevammin ihan jaksamisen takia. Mikään makeanperso lapsi ei ole kyseessä, joten uskon muroista luopumisen käyvän suhteellisen helposti.

Nyt siellä joku varmaan jo hykertelee mielessään, ettei lapseton blogiemäntä tiedä näistä asioista mitään eikä muropakettia saa lapsen käsistä niin vain pois. En aio tässä nyt mitään vetoa lyömään asiasta, mutta uskon onnistuvani, sillä pidän Victoriaa aika mukautuvaisena tapauksena, kahden uhmaiän välissä – ei enää pikkulapsi, ei vielä teini. Hän on aina ensimmäisenä utelemassa, mitä herkkuja perjantain luomukorissa on ja mitä maukkaita keittoja ja muhennoksia niistä aiotaan kokata. Tämä lapsi ainakin tietää, mistä ruoka tulee:-) Moniko teistä hänen tapaansa pitää suurimpana herkkunaan persiljanjuurista tehtyjä uuniranskalaisia?

IMG_0437

Mausteiden hierontaa kalkkunankoipeen 🙂

 

 

Kiireettömiä ajatuksia

elämästä ja muusta

Ei kai taas

Suomi Kypros Sveitsi

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.