Loimaa

All posts tagged Loimaa

Isoisän jäljillä Pariisissa ja Amerikassa

Published 25.8.2016 by ainosalminen

Isoisän ”amerikanarkku” 1920-luvulta. Silinterihatullekin oli oma paikkansa.


Kesälomalla Loimaalla tapaan aina yhtä mielelläni koulukaverini Marjon. Vaikka käyn kotiseudullani yleensä vain kahdesti vuodessa, juttu jatkuu luonnikkaasti siitä, mihin se on edellisen kerran jäänyt. Tapana on yleensä vaihtaa kuulumiset joko lenkkipolulla, tanssilavalla tai missä tahansa muussa ympäristössä, säätilan ja mielihalujen mukaan. Tänä kesänä Marjo ehdotti vierailua kotiseutumuseoon, jossa kuulemma oli minua varmasti kiinnostava teemanäyttely.

Kyseessä oli yllätyksekseni nahkateollisuutta Loimaalla käsittelevä näyttely. Tämä tietysti kiinnosti, olihan Loimaan Nahka Oy ja sen vaiheet minulle enemmän kuin tuttuja – tehtaan perusti aikanaan isoisäni ja siellä on työskennellyt myös isäni sisaruksineen. Perheyritys, jota ei valitettavasti enää ole.

Kotiseutumuseo sijaitsee Loimaan komean Vanhan kirkon pihapiirissä ja sitä ylläpitää Loimaa-seura. Olimme saapuessamme ainoat vieraat ja saimme erittäin ystävällisiltä ja asiantuntevilta oppailta runsain mitoin tietoa esillä olleista vanhoista esineistä ja pääsimme vierailemaan myös kirkkoon.

IMG_0370

Museon peruskokoelmissa oli monia varsinaisia helmiä, vanhoja käyttöesineitä, jotka omalla yksikertaisella tavallaan kertovat paikkakunnan ja samalla koko kansan historiasta hyvin konkreettisesti. Kuvassa olevat hiirensadin ja kärpäslätkä kirvoittivat kihkeää keskustelua mm. siitä, miten rautaisella lätkällä saatiin kärpänen tapettua ilman, että ikkunalasi hajosi. Samoissa kokoelmissa oli myös perheeni museolle lahjoittama isoisäni Yrjö Salmisen ”amerikanarkku”, jonka itse näin nyt ensimmäistä kertaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä alkaa kierros Tampereen museokeskus Vapriikin jääkiekkomuseossa.

Kun isoisästä nyt alettiin puhua niin lisätäänpä tähän vielä pari muutakin tarinaa hänestä. Isoisä oli nahkatehtailija toisessa polvessa ja nuorena insinöörinä hän kierteli Amerikkaa ja Kanadaa haistelemassa nahavalmistuksen uusia tuulia uudella mantereella. Siellä hän oli urheilumiehenä ja -vaikuttajana kiinnostunut jääkiekosta, jota Suomessa ei vielä tuolloin pelattu. Niinpä hän tuli hankkineeksi satsin varusteita tuliaisiksi ja pääsi samalla historian kirjoihin miehenä, joka toi jääkiekon Suomeen.

Näin tarina kerrotaan Suomen Jääkiekkoliiton sivustolla:

”Ensimmäiset jääkiekkoharjoitukset, jos tapahtumaa niin voidaan nimittää, järjestettiin Tampereen Palloilijoiden jääpallonuorukaisten ja Tampereen Pyrinnön yleisurheilijoiden välillä Pyhäjärven jäällä Tapaninpäivänä 1926.  Nahkatehtailija Salminen ajoi kello 10 Ford merkkisellä autollaan Pirkkalasta kohti Joselinin niemen lähellä sijainnutta Pyrinnön luistinrataa eli ”Baanaa”, otti nipun hankkimiaan CCM merkkisiä mailoja sekä kiekkoja ja lausui ikimuistoiset sanansa: ”Pelakkaa pojat”.”

Samoilla Amerikan matkoillaan hän oli kerran saanut matkakumppaniksi itsensä Ville Ritolan. Herrat kohtasivat vuonna 1923 Atlantin ylittävällä laivalla matkallaan takaisin Suomeen. Ritola, joka oli lähtenyt siirtoilaiseksi Amerikkaan ei ollut saanut hakemaansa kansalaisuutta ja palasi harjoittelemaan osallistuakseen Suomen joukkueen mukana vuoden 1924 Pariisin olympialaisiin. Nämä kisat muistetaan suomalaisten urheilijoiden menestyksestä, kun Paavo Nurmi ja Ville Ritola putsasivat pöydän pitkillä matkoilla.

Matkakumppanuuden seurauksena Ritola pääsi Tampereelle suvun nahkatehtaalle töihin ja vielä itse olympialaisetkin miehet kokivat yhdessä, sillä isoisä oli kisoissa mukana yhtenä Suomen joukkueen johtajista.

Isoisäni kuvan vasemmassa reunassa puku päällä.

Loimaalta, päivää!

Published 22.8.2015 by ainosalminen

  
Aikaisemmista kirjoituksista on niille lukijoille, jotka eivät minua henkilökohtaisesti tunne, jo selvinnytkin, että olen kotoisin Varsinais-Suomesta, Loimaalta. Syntyessäni se oli vielä kauppala, kaupunkioikeudet se sai vuonna 1969. Maatalouspitäjä, saviseutua, lukio, amis, kauppaopisto. Torin ympärillä kaikkien pankkien konttorit rivissä, oli KOP, SYP, OP ja Säästöpankki. Juna pysähtyi asemalla ja vei Turkuun ja Tampereelle. Illatsuissa käytiin kesällä tansseissa ja talvella Lintuparvessa, Savikukossa tai Seurahuoneella.

Saviseutua se on vieläkin. Kuntaliitosten ansiosta kaupunki on laajentunut ja väkimäärä kasvanut. Mene ja tiedä, onko kehitys kaikilta osin kuitenkaan mennyt parempaan suuntaan. Tilanne Loimaalla on lienee samanlainen kuin monissa muissakin maaseutukeskuksissa. Pankkeja on torin laidalla vieläkin pari, nimet vaan ovat kovasti muuttuneet. Seurahuone on edelleen pystyssä, muiden kuppiloiden tilalle on tullut uusia. Opinahjoja tuntuu olevan entistä lukuisampia, tai sitten minä en vaan pysy kärryillä kaikkien nimimuutosten kanssa. Yksityiset kauppaliikkeet ja vanhan ajan kauppiaat ovat sulkeneet ovensa ja keskustan tyhjien liikehuoneistojen myytävänä/vuokrattavana-kyltitkin ovat jo ehtineet kellastua. Automarketit ja ketjumyymälät ovat vieneet asiakkaat.

Kuljin kesälomallani läpi Loimaan kaupungin taas kerran, tein huomioitani ja hämmästelin, miten paikan päälle paluu virkistää muistia niin valtavasti. Vanhan ystäväni Marjon tavatessani saan aina pikakatsauksen uusimpiin tapahtumiin ja tarvittaessa paikka-ainesta oman muistini aukkoihin.

  
Sunnuntai-iltapäivänä vietin kaksituntisen aurinkoisen kentän laidalla pesäpallo-ottelua seuraten. ”Kenttä” on kylläkin virallisesti Loimaan pesäpallostadion, mutta ei meillä koskaan muuta nimeä siitä ole käytetty. Mahtaneeko kukaan muukaan moisesta nimikummajaisesta piitata?

Kentän vieressä on yleisurheilukenttä ja toisella puolella on koulurakennus. Näiden välitse ja taitse kulkee pururata. Runsaan kilometrin pituinen valaistu lenkki, jolle talven ja lumen tullen tehdään latu. Pururataa käyn vieläkin Loimaalla käydessäni kiertämässä. Siellä istuin tässä eräänä päivänä kiven nokassa ja muistelin kouluaikoja. Koulurakennus on laitettu uuteen uskoon ja sitä on laajennettu. Koulun kyljessä on uusi komea liikuntahalli, jossa paikallinen korisjoukkue pelaa kotiottelunsa. Kaipa sinne oppilaatkin liikuntatunneilla pääsevät. Itse muistan jumppatunneista nihkeästi sujuneet Cooperin testit, joihin lähdettiin ilman alkulämmittelyä. Ei ollut blogiemännällä lahjoja juoksuun lapsenakaan, eikä tossujen alla pyörinyt hiilimurska auttanut asiaa. Kauhistuksen väristyksiä aiheutti myös korkeushypyn harjoittelu! Kierähdystyylillä menin, sillä kova rautainen rima pelotti enkä uskaltanut sitä selkä edellä lähestyä. Umpihangessa hiihtämistä, kankeita piruetteja ulkojäällä ja kansantanhuja – niitäkin kuului silloin opetusohjelmaan.

Mukaviin muistoihin kuuluvat tietenkin ranskanopettajani innostavat tunnit, joista olen tainnut jossain välissä mainitakin. Kotitalousopettajan erikoislaatuisuudesta ja näennäisestä ankaruudesta huolimatta pidin myös käsitöistä ja ruoanlaitosta. Opimme suurustamaan kiisseleitä ja säästämään tyhjät voikääreet, joita sitten käytettiin paistinpannujen rasvaamiseen. Minulle ja Marjolle annettiin usein tehtäväksi pyöräyttää pullat naistoimikunnan kokoukseen. Olimme tottuneita leipureita ja näin vältimme toisinaan kotitaloustuntien silitys- ja siivousvuorot 🙂 Käsityötunneilla tulos ei aina ollut innostuksen tasolla. Kutomiset ja virkkaamiset sujuivat, mutta poljettavan Singerin käyttö tuotti hieman hankaluuksia!

  
Myös koulun alapiha oli kokenut muodonmuutoksen. Pyörätelineissä olisi riittänyt tilaa useammallekin kaksipyöräiselle, mutta autoparkki sen sijaan oli viimeistä sijaa myöden täynnä. Mopoautoja ja autoja vieri vieressä, mopoja ja kevareita kymmenittäin! Minun kouluaikoinani ei autoja ollut kuin opettajilla, eikä heilläkään kaikilla, sekä muutamalla harvalla lukion kolmasluokkalaisella. Honda Monkey oli silloin kova sana, mutta ei niitäkään ruuhkaksi asti koulun pihalta löytynyt. Kuljettiin jalan, pyörällä tai linja-autolla. Ylipainoisia lapsia ei silloin ollut montakaan.

Eduskunta ja minä

Published 19.4.2015 by ainosalminen
IMG_1780

Lippu salossa vaalisunnuntaina Loimaan aluesairaalan katolla. Sinistä ja valkoista myös taivaalla 🙂

Tervehdys Varsinais-Suomesta ja Loimaalta 🙂 Luxemburgin aurinkoinen ja miellyttävä kevätsää vaihtui viime torstaina KLM:n siivillä viimaiseksi ja sateiseksi lopputalveksi täällä kaukana pohjoisessa. Ei kuitenkaan luovuteta, vaan ollaan kuten poliitikot tapaavat sanoa ”varovaisen toiveikkaita” kevään tulon suhteen. Vaalipäivän aamu tänään valkeni harmaana mutta poutaisena. Lämpötilat ovat kuitenkin hieman nousussa ja aurinkoakin on huomisesta alkaen luvattu. Kyllä se siitä! Kirjoitteluhommien jälkeen on tarkoitus tehdä kävelylenkki ja katsastaa samalla, miten väki täällä saviseudulla liikkuu vai ovatko kaikki jo äänestäneet ennakkoon, kuten äiti ja minä jo teimme.

Paikalislehdet ovat vaalimainoksia täynnä, mutta joukkoon mahtuu myös runsaasti urheilu-uutisia. Lapsuudestani muistankin, että Turun Sanomien vitsailtiin olevan ainoa urheilulehti, jossa on kuolinilmoituksia 🙂 🙂  Nykyään tosin mahtuu Turun Sanomienkin sivuille jääkiekon ja jalkapallon lisäksi juttua myös lentopallosta ja koripallosta. Näiden lajien huipulla pelaavat loimaalaiset joukkueet Hurrikaani ja Biisonit. Eilen marketin käytävillä kuulin kertaan jos toiseenkin kyläläisten vaihtavan mielipiteitään menneistä ja tulevista peleistä, play offeista ja mitalimahdollisuuksista. Hopeaa tuli yhdestä lajista eilen, mutta kun en itse ole kovin kiinnostunut urheilun seuraamisesta, niin en muista kummasta joukkueesta oli kyse 🙂

Kukkia oli maassa vain vähän, nämä odottivat kukkakaupan edustajalla ostajaansa.

Kukkia oli maassa vain vähän, nämä odottivat kukkakaupan edustajalla ostajaansa.

Tälläkin kertaa tieni vei heti loman aluksi kirjastoon. Lukuähkyn välttämseksi päätin jo sinne kävellessäni, että lainaisin vain yhden kirjan. Lisää lukemista sitten maanantaina, jos on tarpeen. Palautuskirjahyllystä ei löytynyt mitään sopivaa. Lukijoiden suosikit -hyllystä nappasin käteeni Outi Pakkasen jännärin Marius, mutta laitoin sen takaisin kun löysin ”parempaa” : Mia Kankimäen ”Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin”. Olen lukenut noin kolmanneksen ja pidän kirjasta kovasti. En juuri tunne Japanin historiaa ja kulttuuria, joten siinä mielessä tämä on oikein mielenkiintoista. Lisäksi Kankimäen itseironia saa minut nauramaan. Kirjan rakenne, jossa vaihtelevat informatiivisemmat jaksot ja kirjoittajan matkakertomus, on myös omiaan tekemään siitä helppolukuisen. Juuri sopivaa lomalukemista.

Lukemisen tahti on ollut hieman hidas, mutta se ei ole Kankimäen teoksen syytä. Perjantai oli kiireitä täynnä, äidin puolesta viranomaisasioiden hoitamista, kaupassa käyntiä ja ruoan laittoa. Eilen kului useampi tunti hakemuksia täyttäessä ja papereita järjestäessä. Mutta hyvä, että sain ne hoidettua. Huomenna riittää, kun käy postittamassa kirjeet, ja sitten toivotaan parasta. Loimaan hieno kirjasto on tullut kehuttua jos moneen kertaan. Pyöräkojaamon upeasta palvelusta on myös tullut kerrottua. Tällä kertaa voisi mainita Kelan toimiston, perjantai-iltapäivänä klo 14 aikaan: ei ainuttakaan asiakasta koko toimistossa. Erittäin ystävällinen virkailija kärsivällisesti kuunteli vuodatukseni asioiden hoitamisen hankaluudesta tilanteessa, jossa asianomaisella ei ole internettiä eikä nettipankkitunnuksia. Hän etsi minulle tarvitsemani tiedot ja lomakkeet ja antoi vielä pari hyvää vinkkiä vastaisuuden varalle. Menkööt tässä terveiset myös Pääterveysaseman sosiaalipalvelujen yksikön nuorelle vahtimestarille. Yksityiskohtia kertomatta totean vain, että hän vetäisi luonnikkaasti pari mutkaa suoraksi ja sain asiani hoidettua, vaikka virasto olikin jo sulkeutunut pari tuntia ennen käyntiäni.

Näistä asioimisista huolimatta aikaa jää pohtia omia projekteja. Minullahan se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja vaikeudessaan terveyttäni kohentavan ruokavalion omaksuminen ilman, että olisin koko ajan ”dieetillä”. Tästä ikuisuusprojektista olen kirjoittanut monesti: on ollut paleo-kautta, jolloin söin hyvin ja monipuolisesti mutta paino ei pudonnut, sitten tiukka Dukan-dieetti, kuuden kilon pudous ja totaalinen kyllästyminen noin rajoitettuun syömiseen. Siihen päälle hieman hälyttävät verenpaine- ja kolesterolitulokset. Vuoden alusta lähtien olen siis yrittänyt terveydellisistä syistä noudattaa Dash-dieettiä (jos aihe kiinnostaa, löydät blogistani lisää luettavaa Dash-avainsanalla). Olipa ruokavalion nimi mikä tahansa, kun se ei tuota toivottua tulosta, on vika harvemmin itse dieetissä. Omasta kyvyttömyydestäni hoitaa homma kotiin kirjoitin otsikolla Itsensäpaljastelua.

Miten vastustaa tätä, siinähän on mun nimi!

Miten vastustaa tätä, siinähän on mun nimi!

Olenkin nyt ajatellut yrittää hieman kirjata ylös syömisiäni, en laskea kaloreita enkä grammojakaan. Tarkoituksena olisi yrittää noudattaa Dash-dieetin perusperiaatteita – vähäsuolaisuutta ja vähärasvaisuutta. Lautaselle vihanneksia ja hedelmiä, kokojyväviljaa ja palkokasveja sekä kohtuudella vaaleaa lihaa ja kalaa. Vähärasvaiset maitotuotteet ovat myös listalla. Viikoittain muutama annos pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Pyrkimyksenä on välttää lisättyä sokeria. Seuraava blogiteksti saakin luultavasti ruokapäiväkirjan muodon.

Huomenna on taas maanantai, kaikkien alkujen äiti. Niin minulle kuin Eduskunnallekin. Nyt veikkaamaan: kumpi tulee ensin kuntoon, Aino vai Suomen talous?

Lukuhetkiä

Published 27.11.2014 by ainosalminen
IMG_1179

Ote Anna-Leena Härkösen kirjasta Takana puhumisen taito 🙂

 

Olen viimeaikoina ehtinyt lukemaan ihan mukavasti. Sehän ei aina ole itsestäänselvyys. Monesti kirja saattaa olla aloitettuna ja avattuna viikkotolkulla, sillä johonkin mustaan reikään ne päivän tunnit ja viikon päivät välillä vain katoavat. Lukemiselle oli oivat olosuhteet ensin lomamatkalla Suomessa ja sitten junassa, kun sillä satuin vaihteeksi Brysselin-reissuja tekemään. Kirja on tietenkin mahtavaa matkaseuraa niin lentokoneessa kuin junassakin. Loimaalla lomailu varsinkin syyspimeillä on rauhallista. Pakollinen ohjelma on minimissään eikä sekään ole minuuttiaikatauluun sidottu, jos ei oteta huomioon sitä, että ruokailut on suunniteltava äidin suosikkisarjojen alkamisajat huomioon ottaen 🙂

Loimaan ihanuuksia on, jos muistatte, hyvin varusteltu ja kaunis kaupuginkirjasto. Heti sisään tullessani tutkin ensimmäisenä palautettujen kirjojen hyllyn. Kuka tietää, siellähän voi olla vaikka mitä mielenkiintoisia uutuuksia tarjolla. Vain nopeimmat elävät! Tämän jälkeen siirryn hyllylle, johon on kasattu suosituimpia kirjoja ja kirjailijoita. Perustuuko tämä lainaustilastoihin vai kirjastonhoitajan omiin mieltymyksiin? Kenties molempiin. Vielä viimeksi pikakierros kaunokirjallisuushyllyjen välissä. Ihan kaikkea ei toki pysty käymään läpi, sattuma varmaankin on isoimmassa roolissa tässä valintaprosessissa.

IMG_0657

Loimaan kaupunginkirjasto

 

Saaliiksi sattui neljä kirjaa. Näistä kolme ensimmäistä muodostaa paketin novellikokoelmia, lyhyitä tarinoita ja hetkiä – niin keksittyjä kuin omaelämänkerrallisiakin tapahtumia. Se, että tekijät olivat kaikki kotimaisia, ei ollut sattumaa. Suomessa luen aina suomalaista:  Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito,  Tuija Wuolle-Tabermanin Meitä oli kaksi ja Raisa Lardot’n Jotain häikkää. Neljäs teos oli Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni, jonka sijoitan toiseen pakettiin, sotavuosiin sijoittuvat perhe- ja sukutarinat.

Toinen paketti koostui Tuomas Kyrön Liitto-teoksesta (tämän kirjan luin jo hieman aikaisemmin), Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksestä ja mainitsemastani Tuula-Liina Variksen kirjasta. Yhteistä näille kolmelle on tarinan alun sijoittuminen viime vuosisadan alkupuolelle, sotavuosiin. Sotaan lähteneet miehet, rikkoutuneet mielet ja niiden vaikutukset koko perheeseen – vielä monen sukupolven päähän. Sisukkaita ja neuvokkaita naisia, jotka selviytyivät. Nämä naiset kannattelivat perhettään, mutta ajan yhteiskunnan paineista huolimatta monesti elivät omannäköistään, epätyypillistäkin elämää. Aina sisukkuus ei yhdistynyt hyvään sydämeen tai pehmeään luonteeseen,  voimakkaat luonteet tekivät tuhojaan lähipiirissä. Nämäkin sielun vauriot siirtyivät sukupolvesta toiseen. Hienoja teoksia nämä kolme!

IMG_0986

Voi miten tärkeää olisi tuntea sukunsa tarina ja oppia ymmärtämään omaa itseään myös menneisiin sukupolviin peilaten! 

Tuula-Liina Variksesta vielä sen verran, että hän on kirjailijana minulle mieluinen paristakin syystä. Tietenkin ensisijaisesti koska hän kirjoittaa mielestäni hyvin. Tarinat vetävät, ne ovat aidonoloisia ja kielenkäyttö taidokasta. Toiseksi, Varis on kotoisin Loimaalta, ja kirjoissa vilahteleekin välillä itselleni niin kovin tuttua murretta. Ennen tutustumista Variksen kirjoihin tiesin hänet lähinnä Pentti Saarikosken ex-vaimona. Vasta myöhemmin käsiini sattui hänen dekkarinsa Vaimoni, joka oli kertakaikkisen nerokas. Kuten hyvän lukukokemuksen jälkeen usein tapahtuu, haluaa lisää samanalaista. Varis on kirjoittanut omaelämänkerrallisia teoksia, kaunokirjallisuutta ja siis dekkarinkin. Erittäin monipuolinen kirjailija.

Palataanpa ensimmäiseen pakettiin. Anna-Leena Härkönen on erittäin tuttu kirjailija. Pidän hänen sarkasmistaan ja huumoristaan. Olen lukenut Häräntappoaseen ja muut nuoruudenteokset. Viime vuosien teokset eivät mielestäni ole olleet aivan tasaista laatua. Esimerkiksi Juhannusvieras jäi hieman ohueksi ja vaikutti hätäisesti kliseistä kokoonkurotuksi. Härköstä ei kai muutenkaan voi tituleerata syvällisten romaanien kirjoittajaksi, mutta vähän kevyempääkin lukee mielellään. Takana puhumisen taito oli erittäin hauska ja oivaltava. Tykkäsin myös siitä, että Härkönen osaa nauraa itselleen ja paljastelee estotta omia kompleksejaan. Sekin on taiteenlaji sinänsä, paljastelu. Sitä pitää osata säännöstellä oikein, sillä jos lukija alkaa tuntea myötähäpeää, ollaan menty liian pitkälle. Hyllyssä odottaa lisää Härköstä eli uusin kirja Kaikki oikein.

 

IMG_1178Raisa Lardot on itselleni vieras kirjailijana, nimi toki on lehdistä tuttu. Hieman tässä mietin, olisinko sittenkin joskus opiskeluvuosina lukenut hänen kirjansa Sammakkoprinssi. Ehkä, ehkä en. Jotain häikkää on kokoelma välillä erittäinkin lyhyitä, alle sivun mittaisia tarinoita ennakkoluuloista ja ihmisluonnon omituisuuksista. Jotain häikkää niissä kertomuksissa oli, en päässyt edes puoliväliin. Jouduin raukkamaisesti luovuttamaan. En yleensä jätä lukematta kirjaa loppuun kovin helposti. Ehkä olisinkin sen lukenut, jos ei muita kirjoja olisi ollut jonossa ja kirjasto odottanut omiaan. Ehkä tarinat olivat liiankin lyhyitä, irrallaan kaikesta kontekstista, alkoivat tyhjästä ja loppu jäi ilmaan roikkumaan. Ehkä minä pidän enemmän tarinoista, joissa on alku ja loppu ja siinä välissä vetävä tarina.

Loimaan kirjastosta lainatuista lomakirjoista yksi jäi lukematta: Tuija Wuolle-Tabermannin vuosia edesmenneen runoilijan keralla ja tämän poimenon jälkeistä surutyötä kuvaileva teos jäi käteeni hyllyltä varmasti osittain itse Tommyn vuoksi. Pieni uteliaisuus siitä, millaista elämä on ollut valtakunnan rakkausrunoilijan rinnalla vaikutti kai myös. Tämä teos odottaa minua kirjaston uumenissa, kun seuraavan kerran suuntaan Loimaalle. Silloin lienee kevät ja uutuushyllylläkin varmasti taas kaikkea ihanaa 🙂

Kyl määki Turus

Published 3.11.2014 by ainosalminen

IMG_1169

Näky junan ikkunasta kertoo selvästi missä ollaan: saviseudulla. Kyntöpeltojen savi kiiltelee tihkuisessa aamussa. Mielessä käy kysymys, miten ihmeessä kevään tullen viljan oraat jaksavat puskea hennon vartensa läpi tuon kiinteän ja raskaan massan? Kyllä ne vaan sieltä taas nousevat, luonnon ihmeitä kai tämäkin. Saviset pellot ja metsät vuorottelevat 38 minuutin ajan. Matka-aika Loimaalta Turkuun on vuosien saatossa lyhentynyt ainakin parikymmentä minuuttia. Mutta niin ovat pysäkitkin matkan varrelta hävinneet. Asemarakennukset ja laiturit seisovat tyhjän pantteina Mellilässä, Kyrössä ja Aurassa. Loimaalla juna vielä onneksi pysähtyy, vaikka muutamaan vuoteen lipunmyyntiä ei enää ole ollut – sitä virkaa toimittaa ulkona seisova lippuautomaatti – ja odotushuoneesta on penkit ja tuolit viety pois. Matkahuollon kahvila sen sijaan toimii vielä.

Otin päivän lomaa (äidistä 🙂 ) ja lähdin Turkuun haistelemaan suuren maailman tuulia, vähän shoppaamaan tuliaisia ja lorvimaan kahviloissa. Ihanaa!

Ensin kuitenkin pit stop lääkärikeskukseen, jonne saa yhdellä puhelinsoitolla keskitettyä vuoden tarvittavat lääkärikäynnit kätevästi samalle päivälle ja kaikki tutkimuksetkin sujuvat siinä samalla. Tämä ei TODELLAKAAN olisi mahdollista Luxemburgissa, missä jonotusaika mille tahansa erikoislääkärille on noin 3 kk. (hammaslääkäriä lukuunottamatta). Lääkärin mahdollisesti määräämiin lisätutkimuksiin tai kuvantamisiin odotetaan sitten tuon päälle vielä lisää. Ihan hullun hommaa. Onneksi on vaihtoehtoja.

IMG_1161

Pakollisten kuvioiden jälkeen siis vapaaohjelma 🙂 Ensin neuvoa-antava latte tunnelmallisessa, kynttilöin valaistussa kahvilassa iltapäivälehden seurassa. Sotasuunnitelma valmiiksi ja kohti tavarataloa ja apteekkia. Pikainen katsaus lisäravinne- ja vitamiinihyllyyn – mitähän kaikkea kivaa uutta on tarjolla sitten viime kerran? Myönnän, olen hieman koukussa noihin tuotteisiin ja tutkailen aina innoissani kaikkia uutuuksia. Tällä kertaa sain pidettyä itseni kohtuullisesti kurissa. Mukaan lähti (toki vasta hieman kierreltyäni, purnukoiden sisältöä vertailtuani ja tarjouksia etsittyäni) omega3-valmiste, biotiinia hiuksille ja kynsille sekä maitohappobakteereja ja beroccaa. Äidin käyttämästä lääkedosetista innostuneena ajattelin vielä käydä hakemassa sellaisen itselleni. Joskus aamuisin tuntuu harmilliselta joutua availemaan purnukkaa toisensa perään ja kerätä unenpöpperöisenä päivän annos kasaan. Ei dosetin käyttäjän tarvitse olla vanha ja höperö, aamulla on mukava kun asiat sujuvat! Aamupalankin valmistelen usein jo illalla ja nostan kupit ja kulhot esille.

Kävelen kauniin vanhan kauppahallin läpi eikä kello ole vielä puolta päivääkään. VIRHE!! Nälkä, joka ei vielä hetki sitten vaivannut, ponnahti hetkessä pintaan nenän haistaessa ihania tuoksuja ja näkökentän täyttyessä myyntipöytien tarjonnan runsaudesta. ULOS TÄÄLTÄ! Nälkäisenä ei passaa tehdä ruokaostoksia. Strategia uusiksi ja ensin nopea tehoisku kirjakauppaan, kolme uutuusteosta kassiin ja sitten suunnaksi kahvila Fontana ja lämminsavulohisalaatti tilaukseen. Oiva valinta! Salaatti tarjoiltiin puiselta ”lautaselta” ja se oli laitettu esille kivasti ison paahdetun salaattilohkon ympärille. Lautaselta löytyi myös omenaa, tomaattia, saksanpähkinöitä, saaristolaisleipää, kesäkurpitsaa ja jugurttikastike. Kyllä maistui!

IMG_1171 IMG_1172

Uusin voimin lähdin tutkimaan, mitä kivaa Hansakorttelista löytyisi. Matkalla törmäsin kälyyni, joka oli vapaapäivää viettämässä ja menossa – kuinkas sattuikaan – hammaslääkäriin! (täsmennettäköön, että käly on itsekin hammaslääkäri 🙂 ) Ehdimme vaihtaa kuulumiset, ja sitten matka taas jatkui. Kauppoja tuli kierreltyä ja saalistakin tarttui haaviin. Ennakoin muutaman joululahjan ja ostin kotimaista designia ja päätin hemmotella itseäni myös kotimaisella luonnonkosmetiikalla. Viimeinen etappi oli paluu kauppahalliin: savusiikaa ja äidille mieliksi kondiittorin tekemä omenapiirakka. Taidanpa sortua itsekin hieman herkuttelemaan tämän kirjoitusrupeaman päätteeksi!

Last but not least! Asemaa ja paluujunaa kohti kävellessäni poikkesin vielä juomaan kupin teetä, kun kerran aikaa oli. Yllätyksekseni huomasin olevani erittäin asiantuntevassa erikoisliikkeessä, josta voi ostaa nuoren omistajan itse maahantuomia teelaatuja ja myös maistella niitä. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan! Niinpä pääsin tutustumaan kiinalaiseen teekultuuriin asiantuntijan opastuksella.  Pitäkää silmät auki Humalistonkadulla! Mukaan täältä lähti pieni pussi kiinalaista punaista teetä. Vinkiksi muillekin, kiinlainen tee on ”makeampaa” kuin esim. intialaiset teelaadut, joita kaupan pussitee yleensä sisältää. Tästä johtunee, että itselleni tarjottu tee maistui oikein hyvin ilman sokeria, jota ilman en kupillistani normaalisti juo. Tee oli siis erinomaista ja yllätysmomentti takasi hienon päätöksen kivalle päiväretkelle. Suosittelen!

IMG_1174 IMG_1175

Hieno päivä, kiitos Turku:-)

Syksyn kauneutta ja työkiireitä

Published 27.10.2014 by ainosalminen

IMG_1123

Viikonlopun upeat syysilmat houkuttelivat meitä ensin lauantaina hieman shoppailemaan ja lorvimaan keskustan kävelykaduille. Sunnuntaina vaihdettiin sitten kaupunkikengät lenkkareihin ja lähdettiin pistämään töppöstä toisen eteen Alzette-joen rannoille. Joki on pieni kuin mikä ja nyt siinä oli vettä tavallistakin vähemmän. Viime päivät ovat olleet sateettomia. Liikkeellä oli perheitä lapsineen ja pariskuntia koirineen, vanhat rouvat kulkivat käsikynkkää luxemburgia höpötellen ja kovakuntoista porukaa viuhahti ohi viimeistä huutoa olevilla maastopyörillä. Meidän tahtimme oli kovin rauhallista, kun mukana oli 8-vuotias nuori neiti. Hän jaksoi ihmetellä laiduntavia lehmiä, pysähtyä keräämään monivärisiä tammenlehtiä ja maassa matavia monijalkasia otuksia. Olipahan minullakin aikaa pysähtyä valokuvaamaan! Kotona odotti kävelyn jälkeen isännän tekemä kaalimuhennos: savupossua, paikallista makkaraa ja luomukorin vihanneksia. Tuoksu huumasi jo rappukäytävässä:-)

10633743_293879810819023_4286284963038561823_o

Suomen-loma odottaa parin päivän kuluttua. Matka suuntautuu taas Loimaalle, äidin luo. Uutiset sieltä ovat erinomaisia. Loppukesän vaikeudet toipumisen saamiseksi käyntiin ovat takana. Ruoka maistuu, kotijumppa sujuu ja viikottaiset ohjatut kuntosalitreenit kuuluvat ohjelmaan. Rollaattori on juuri vaihtunut kävelykeppiin ja ateriapalveluita ja kotihoidon käyntejä on harvennettu. Motivaatio on löytynyt ja säilynyt. Kyllä kelpaa mennä kyläilemään, kun hartioilla ei enää ole samaa taakkaa kuin viimeksi. Vähän ylpeänäkin olen ajatellut, että vaikka motivaatio tulee ihmisen sisimmästä, niin kenties elokuussa äidille pitämäni kahden viikon ”bootcamp” säännöllisine aterioineen ja ulkoiluineen osaltaan auttoi tässä prosessissa 🙂 Kaikki kunnia äidille ja hänen voimakkaalle luonteelleen! Ylpeydelläkin varmasti on oma osuutensa toipumisessa. Äiti ei halua muiden silmissä näyttää yhtään vanhemmalta ja raihnaisemmalta kuin mitä iän takia on. Toivottavasti kelit suosivat sen verran, että päästään taas pienille kävelyille. Laitan täten tilaukseen lumetonta ja jäätöntä ulkoilusäätä 🙂

IMG_1118

Kello on 23. Strasbourgin istuntosali on hiljentynyt.

Viime päivinä on töissä riittänyt vauhtia ja mielenkiintoisia tilanteita. Selkokielellä siis ylipitkiä päiviä ja poliittista jännitystä. Lokakuun täysistunnon maanantai-iltaan sovitettiin kahden komissaariehdokkaan kuulemistilaisuudet. Työhöni kuuluu näiden tilaisuuksien puheiden nauhoittamisen valvonta, puheiden reitittäminen käytetyn kielen mukaan kääntäjäkollegoille ja heidän puhtaaksikirjoittamiensa tekstien kokoaminen yhdeksi asiakirjaksi. Nämä dokumentit ovat valiokunnille apuna niiden arvioidessa, miten komissaariehdokas kysymysten ristitulesta selvisi. Samanlaiset ”Sanatarkat istuntoselostukset” laaditaan kaikista täysistunnoista sekä muutamista muista parlamentin tärkeimmistä kokouksista.

IMG_1113Tässä kuvassa on juuri päättynyt slovakialaisehdokas Maros Sefcovicin kuulemistilaisuus, ja ehdokas siinä jo hieman rentoutuneena vaihtaa muutaman sanan energia- ja ympäristövaliokuntien puheenjohtajien Jerzy Buzekin ja Giovanni La Vian kanssa. Jerzy Buzek on parlamentin entinen puhemies muutaman vuoden takaa. Charmantti valkotukkainen herrasmies, jolta riittää aina aikaa lausua ystävällinen sana, puristaa kättä, nyökätä sen merkiksi, että hän huomioi myös meidät taustalla hääräävät virkamiehet. Miehen oma historia on kulkenut Lech Walesan Solidaarisuus-liikkeen kautta Puolan pääministeriksi ennen uraa parlamentissa. Entisiä pääministereitä on talossa useita, jäseninä tietenkin, ja tällä kertaa myös komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin joukoissa. Mukana tietenkin Suomen entinen pääministeri Jyrki Katainen. Komissio sai parlamentilta hyväksynnän ja aloittaa työnsä 1. marraskuuta.

IMG_1122

Raskaan työviikon jälkeen tuo aurinkoinen viikonloppu tuli todellakin tarpeeseen. Nyt vielä huominen työpaikalla ja sitten aikainen herätys keskiviikkona aamulennolle. Matkalaukku odottaa selkoisen selällään vielä puolityhjänä. Pipo ja hanskat täytyy etsiä laatikosta ja laittaa käsimatkatavaroihin. Edellisellä matkalla sain nauttia Suomen upeasta kesästä, toivotaan tämänkin sesongin esittelevän parhaat puolensa.

Kirja hyppysissä

Published 25.9.2014 by ainosalminen
IMG_0964

Ruskakuvien puutteessa, kimppu kauniita kukkia

No nyt on kuulkaas odotukset korkealla! Kirjahyllystä sattui käteen Tuomas Kyrön romaani Liitto. Tämä on osastoa ”ai kappas, mikäs tää on, onks mulla tällainenkin kirja hyllyssäni, no ehkä mä yritän lukea tämän”. Jo heti ensimmäisenä iltana meinasi kirja venyttää nukkumaanmenoa aivan liikaa, heti alkoi teksti viemään naista!

IMG_0986

Tämä on sikälikin yllättävää, että olin jo jotenkin laskenut Kyrön kirjailijaksi, jonka teokset eivät ole minua varten. Tämä ihan sen perusteella, että Mielensäpahoittaja, josta IHAN KAIKKI tykkäävät, ei minulle maistunut. Sitä lukiessani tajusin kyllä järjellä, mikä siinä ihmisiä viihdyttää ja naurattaa – minua vaan ei naurattanut. Kirja jäi kesken. Ajattelin jo, että vika on nyt taas ratin ja penkin välissä, mutta kuulin sitten eilen hyvältä ystävältäni, että hänelle oli käynyt Mielensäpahoittajan kanssa samoin kuin minulle. Huh, helpotus, en olekaan ainoa! Tuli vaan asia puheeksi, kun mainitsin juuri aloittamastani Liitosta hänelle sushilautasen yli. Kauniita kaloja olivatkin, minulle tällä kertaa sashimina. Liitto on siis minun käsistäni lähdössä lähiaikoina muutaman korttelin päähän toiselle kirjoista pitävälle suomalaiselle!

IMG_0987

Kirjahyllyllä toissailtana sopivaa uhria saalistaessani törmäsin myös pariin Tommy Tabermannin teokseen, jotka nekin odottavat kärsivällisesti lukijaansa. Tämä taas muistutti mieleen, että hei! mullahan on siellä jo luetuissa joku ihana omistuskirjoitus Tommylta. Löytyihän se! Tämän kirjan olen saanut lahjaksi äidiltäni, joka oli varta vasten käynyt paikallisessa sisustusliikkeessä (luitte ihan oikein, kirjailijatapaaminen sisustusliikkeessä!). Kirjailijan visiitin taustalla taisi olla itse asiassa olla Muurlan runoviinilasien esittelytilaisuus, ja äiti tunki paikan päälle kirja kädessään. Eipä niitä julkkiksia ihan joka päivä, ei edes joka vuosi, Loimaalla käy 🙂

IMG_0976

Ainolle, että ikuisesti kurkottaisit mahdotonta

Kaunista, filosofista, miettimisen arvoista … Tommyn voi helposti kuvitella eläneen kurkottaen aina kohti jotain uutta, mahdottomalta tuntuvaa, ilman pelkoa ja avoimin mielin.

Tällainen kuvapainotteinen pikatiedote tänään. Nyt siirryn jatkamaan iltaa Tuomaksen seurassa 🙂

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin