Loma

All posts tagged Loma

Lomaviikko Ranskassa – hemmottelua merikylpylässä

Published 21.5.2017 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näihin maisemiin sain herätä kolmena aamuna.

Muutto on takana ja asuntokaupat viimeistellään huomenna notaarin luona. Olen totutellut uuteen asuntooni ja asuinkortteliini ja ne hyviksi havainnut. Lisää muutosta ja muista toukokuisista jutuista myöhemmin. Nyt palataan vielä taannoiseen lomamatkaani Ranskassa. Orléansin kaupungin ja Loiren laakson jälkeen saavuin vihdoinkin Atlantin rannikolle.

Les Sables-d’Olonnen rantakaupunki ja merikylpylä Le Côte Ouest hemmottelivat minua kolmen päivän ajan upealla säällä ja rentouttavilla hoidoilla. Atlantin rannikko on aina vetänyt minua puoleensa. Vuorovesi-ilmiö, levien tuoksu, jatkuvasti muuntuvat maisemat ja tietenkin meren antimet – siinä se juttu!

Olin varannut itselleni huoneen merinäköalalla ja kolmen päivän kylpyläpaketin puolihoidolla. Joka päivälle oli kaksi hoitoa ja kolmen vartin treeni valmentajan kanssa. Käytössäni oli tietenkin myös allasosasto, kuntosali sekä lepohuone aurinkoterasseineen. Vaikka merituuli oli vielä viileä, aurinko lämmitti ihanasti. Thalassoterapie on se ranskankielinen termi, jolla merivesihoitoja kutsutaan. Puhdistetun meriveden lisäksi hoidoissa käytetään mm. leviä ja merisuolaa.

Kylpylässä oli mukavan rauhallista pääsiäisen alusviikolla, vaikka allasosasto oli kyllä kokolailla täynnä iltapäivisin. Hotelli oli meriaiheisesti sisustettu viime vuosisadan alun valtamerilaivojen tyyliin. Ravintolassa ja sen terassilla hyvästä ruoasta sai nauttia upean näköalan ja tietenkin mahtavien auringonlaskujen kera. Tämä tasokas kylpylähotelli oli hyvä valinta, en löydä siitä moitteen sijaa!

Tätä reittiä pitkin lähtevät ulapalle myös Vendée Globe -maailmanympäripurjehduksen hurjapäät. 

Les Sables d’Olonne on tunnettu joka neljäs vuosi järjestettävän Vendée Globe -purjehduskilpailun lähtö- ja maalipaikkana. Kaupunki mainostaakin itseään voimakkaasti tämän tapahtuman kautta, ja useampikin purjehduskoulu ja veneenrakentaja on valinnut Les Sables d’Olonnen kotipaikakseen. Pikkukaupungin historia on aina pyörinyt meren, sataman ja kalastuksen ympärillä, mutta nykyisin elanto tulee enimmäkseen turismista, kasinojakin on peräti kaksi! Rannat ovat pitkät ja kauniit ja kalasatamassa saa vatsansa täyteen takuutuoreita meren antimia. Sinne minäkin suuntasin heti ensimmäisenä iltapäivänä.

Olin napannut hotellilta polkupyörän, sillä ilma oli lämmin ja vartissa olin keskustassa. Merellisen lounaan jälkeen pyöräretkeni jatkui rantakatuja pitkin sataman toiselle puolelle, missä La Chaumen vanha kalastajakortteli antoi autenttisemman kuvan paikkakunnasta kuin rantabulevardin takavuosien rakennusbuumin synnyttämä epäesteettinen tyyli. Täydet pisteet kuitenkin panostuksesta kevyen liikenteen väyliin. Puolet rantakadun leveydestä oli varattu polkupyörille ja iltaisin osa kadusta suljettiin moottoriliikenteeltä kokonaan.

IMG_0848

Pilvetön päivä meren rannalla, lepoa ja rentoutumista.

Takaisin kylpylään. Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran kryoterapiaa. Ihana omavalmentajani Stéphane kertoi treenien lomassa tästä urheilijoiden palautumisessa hyödynnettävästä hoidosta, josta on saatu apua myös nivelvaivoihin, kipuihin ja jopa mielialaan. En todellakaan ole kylmän ystävä, mutta niin vain löysin itseni uimapuvussa ja karvatöppöset jalassa valmiina astumaan kryokaappiin, jossa nestetypen avulla ilman lämpötila laskettiin -145 asteeseen. Valmentajani oli läsnä koko ajan ja tsemppasi minua. Välillä nostin kädet ylös, kun sormia alkoi kylmä kihelmöidä liikaa. Hyvin meni! Kolme minuuttia oli juuri sopiva aika, kylmä alkoi tuntua paikoitellen aika pahalta mutta ei äitynyt sietämättömäksi. Hoidon jälkeen siirryin lepohuoneeseen nauttimaan hyvänolontunteesta ja voittajaolosta 🙂

Kolme päivää oli lopulta aivan sopiva pituus kylpylälomalle. Toki moista hemmottelua olisi voinut itselleen suoda vaikka koko viikonkin, mutta hyvin tuossakin ajassa ehti rentoutua ja rauhoittua. Jo pelkästään maisemanvaihdos ja meren läheisyys saivat ajatukset irti työkiireistä ja tulevasta muuttohässäkästä. Juuri sitä kaipasin.

Kieltämättä mielessä kävi myös ajatus tulevista eläkepäivistä: olisihan niitä mukava viettää tällaisissa maisemissa. Eikä sille olisi mitään estettäkään. Runsaan viiden vuoden kuluttua, jos niin haluan, voin suunnitella uutta muuttoa ja uuden seikkailun aloittamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Purjehduskouluun eläkeläisenä näissä maisemissa? Miksipä ei …

Lomaviikko Ranskassa – Orléans

Published 17.4.2017 by ainosalminen

Jeanne d’Arcin ratsastajapatsas Orléansin Place de Martroilla

Viime vuonna puskin töitä tauotta uudesta vuodesta heinäkuun loppuun asti. En muista koskaan olleeni niin väsynyt kuin silloin. Viimeinen kuukausi ennen kesälomaa oli kuin suossa tarpomista. Päätinkin, että toista kertaa en tee samaa virhettä. Niinpä jo alkuvuodesta laitoin loma-anomuksen sisään pääsiäisen alusviikolle ja aloin pohtimaan eri vaihtoehtoja ja sitä, mitä matkaltani eniten haluaisin.

Päätös oli lopulta nopeasti tehty. Halusin nähdä meren, levätä ja nauttia hyvästä ruoasta. Näistä elementeistä koostin automatkan Atlantin rannikolle. Kilometrejä kertyi kahdeksassa päivässä lähes 2000. Kelit suosivat ja reissu täytti toiveeni. Tässä matkakertomukseni ensimmäinen osa.

Lämmin ja aurinkoinen sunnuntai Orléansin Parc Floralissa. Puutarhanäyttelyssä riitti ihasteltavaa.

Ensimmäisen päivän tinki oli runsaat 500 km ja kohteena sotaisasta neitsyestään ja komeasta katedraalistaan kuuluisa Orléansin kaupunki. Liikennettä oli paikoittain ruuhkaksi asti, lomalle lähtijöitä oli runsaasti. Pysähdyin pari kertaa ääriään myötään täynnä olevilla moottoritien taukopaikoilla, mutta tyydyin omiin niukkohin eväisiini. Parkkipaikan etsiminen autolle ja vessajonossa seisominen riittivät – en aikonut kaiken lisäksi vielä jonottaa hailakkaa automaattikahvia ja nuivaa teollisuusmuonaa.

Orléansiin saavuttuani buukkasin samoin tein netin kautta itselleni pöydän kunnon ravintolasta. Illallisaikaa odottaessani ehdin tehdä kierroksen kaupungilla ja paseerata paikallisten tapaan Loiren rannalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpöasteita oli lähes 20 – mikäpä sen mukavampaa kuin istahtaa terassille ja nauttia kylmä olut.

IMG_0755

Orléansin komea katedraali iltavalaistuksessa

En ollut tehnyt eri etappeja varten erityisiä suunnitelmia, vaikka perustiedot kohteista olin hankkinut. Netin avustuksella ja hotellin vastaanotosta nappaamiani esitteitä selaamalla tein päätöksen sunnuntaipäivän ohjelmasta. Säätiedote lupasi hellelukemia, joten ensimmäinen kohde oli Parc Floral. Tämä 35 hehtaarin laajuinen puisto on yksi suosituimmista vierailukohteista alueella ja juuri tänä viikonloppuna siellä järjestettiin vuotuinen puutarhanäyttely. Puiston rauha ja kukkien tuoksut saattelivat minut lomatunnelmaan. Vaikka en ole viherpeukalo eikä minulla ole puutarhaa, usempikin näytteilleasettaja sai mielenkiintoni heräämään. Kiertelin pitkän tovin näyttelyssä ja lounaankin söin paikan päällä piknik-hengessä: voileipä, vesipullo ja rasia mansikoita.

Matkasin raitiovaunulla takaisin keskustaan, joka palmusunnuntaina oli hyvin rauhallinen. Kaupat olivat kiinni, eikä turistikausi ainakaan täällä ollut vielä alkanut. Jäätelönmyyjän sentään löysin katedraalin edustalta ja istuin nauttimaan makupalasta ja näkymästä. Katedraali oli vaikuttava, mutta vähänpä tiesin, että vielä upeampaa oli tiedossa matkani viimeisellä etapilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Orléansin historiallista keskustaa

Orléansin kaupungin historia ulottuu antiikin ajalle. Kaupunki on nähnyt valloittajia: siinä missä Cesar aikoinaan onnistui, hunni Attila koki karvaan tappion. Monumentaalisen katedraalin sijaintipaikalla oli kirkko jo 300-luvulla. Aikojen kuluessa kirkko ehti tuhoutua usemmankin kerran niin tulipaloissa kuin sodissakin. Kirkko rakennettiin uudelleen ja kerta kerralta komeampana. Nykymuodossaan katedraali vihittiin käyttöön vuonna 1829. Vaikka toisen maailmansodan pommitukset aiheuttivat suurta tuhoa kaupungissa, katedraali pysyi pystyssä.

Yhtä onnekkaasti ei käynyt talolle, jossa Jeanne d’Arc majoittui vuonna 1429. Talo tuhoutui täysin vuonna 1940, mutta se rakennettiin ennalleen. Nykyisin talo on omistettu Orléansin neitsyen tarinalle. Videoanimaatio kertoo vierailijalle nuoren soturin vaiheet ja niiden surullisen päätöksen. Samalla pääsylipulla pääsee myös kaupungin historialliseen museoon. Siellä minulle selvisi mm. että Loire-joen ja Pariisin läheisyyden ansiosta Orléans on ollut merkittävä kauppa-asema. Viinintuotannon lisäksi Orléansia rikastuttivat aikoinaan viinietikka ja sinappi ja 1700-luvun lopulta lähtien myös suklaa ja makeiset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loiren rantaa Orléansin keskustassa

Näin mielenkiintoisesti ja aurinkoisissa merkeissä alkanut lomani jatkui maanantaina Loiren laakson kautta rannikolle. Seuraathan matkaani täällä blogissa – kakkosjakso aivan lähipäivinä 🙂

Kurssikaverit – opiskelijoita ympäri maailmaa

Published 18.9.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opettajat ja opiskelijat saman pöydän ääressä. Vasemmalla Wolfgang, minä ja Maria. Pöydän päässä Nina, ja aivan oikealla Sofia ja Chris. Muut kaksi naista ovat koulun opettajia. Tumma komistus Chrisin vieressä on Antonis, taitelija ja arkeologian opiskelija, joka piti meille esityksen kreikkalaisesta maalaustaiteesta. Kuvan on ottanut Andrea.

Kuten edellisestä kirjoituksesta selvisi, oli kesähelteillä kreikkaa Lexis-kouluun lähtenyt opiskelemaan vain muutamia uskalikkoja. Vaikka oma opiskeluni tapahtui yksityistunneilla, koulun pienuus ja sen tarjoama ohjelma, mm. yhteiset ateriat, museokäynnit ja elokuvaillat, mahdollistivat tutustumisen muihin opiskelijoihin.

Minkälaisia tyyppejä Haniassa tapasin?

Münchenissä lukion latinanopettajana työskentelevä Wolfgang oli porukan älykkö. Hän on aikoinaan opiskellut muinaiskreikkaa, latinaa ja historiaa. Hän on jo ehtinut suorittaa nykykreikan C2 tason kokeen – parhaimmalla tuloksella koko Saksassa kuulemma! Hän pyrkii entisestäänkin parantamaan suullista kielitaitoaan ja oli tullut kahden viikon kurssille. Hän on perustanut kouluunsa vaihto-ohjelman kreikkalaisen lukion kanssa, ja on tarvinnut käytännön kielitaitoa senkin organisoimisessa. Kahvittelin Wolfgangin kanssa muutaman kerran aukion terasseilla ja ihan luonnikkaasti keskustelu sujui, vaikka siihen sekoittui niin englantia, saksaa kuin kreikkaakin.

Kreikkalaisen isän ja tsekkiäidin poika, Saksassa lapsuutensa asunut ja nykyään koneinsinööriksi Nürnburgissa opiskeleva Chris on porukan nuorin. Tämä vain parikymppinen hurmaava ja hyvätapainen nuori mies osaa myös jo puhua erittäin hyvin kreikkaa, mutta haluaa puhetaidon lisäksi osata myös kieliopin kiemurat. Iski silmänsä kauniiseen Sofiaan, joka heittäytyi täysillä romanssin pyörteisiin (ymmärrän häntä oikein hyvin 😉 )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva asuntoni parvekkeelta on sen verran lavastettu, että tietokonetta en pystynyt heikon wifin vuoksi käyttämään. 

Andrea on kolmikymppinen amerikkalainen nainen, jolla on kreikkalaiset isovanhemmat ja jonka äiti on kreikkalaisen kirjallisuuden asiantuntija yliopistossa. Hän on kiertänyt useamman vuoden Lähi-Idän maita ja Egyptiä ja rahoittanut matkansa vatsatanssijana ja esiintymispukujen ompelijana. Saatuaan matkoillaan juomavedestä loisen, joka lähes tappoi hänet, hän on pitkien sairaalajaksojen jälkeen nyt etsimässä elämälleen uutta suuntaa. Amerikkaan hän ei enää aio palata. Hän kertoi vieraantuneensa täysin sikäläisestä elämäntavasta ja ajatusmaailmasta. Hieman isot jutut oli neidillä, besserwisserin vikaa, dialogi oli hänelle jokseenkin tuntematon käsite.

Joukon herttaisin oli italialaisneito Sofia, joka oli kovin hiljainen ja vetätytyvä – lieneekö oikea italialainen ollenkaan!! Ja vieläpä puoliksi kreikkalainen hänkin. Hän oli Andrean kanssa samalla tasolla, aloittelija vaikka aakkoset onkin opetellut jo aikaisemmin. Lomaromanssi Chrisin kanssa kukoisti, ja pojan palattua opintoihinsa Saksaan Sofiakin taas ehti tunneilleen ajoissa ja hyvin nukkuneena 🙂 Blogiemäntä tietenkin uteliaana haluaisi tietää, jatkuuko nuorten romanssi Alppien yli.

Neljän viikon intensiivikurssille oli saapunut Nina, sveitsiläinen alakoulun opettaja. Häneltäkin on ”the greek connection” eli puoliksi kreikkalainen poikaystävä. Nina on jättänyt vakituisen viran taakseen, ja aikoo nyt kaksi vuotta ainakin tehdä mitä huvittaa. Kreikan opiskelun lisäksi hän aikoo poikaystävänsä kanssa reppureissailla Aasiassa. Opettajan töihin on Sveitsissä kuulemma helppo palata, ja molemmat haluaisivat tulevaisuudessa tehdä lyhyttä päivää ja keskittyä itselleen tärkeiksi kokemiinsa juttuihin. Heidän prioriteettinaan on elää hyvää mutta vaatimatonta elämää, tehdä vastuullisia ja ekologisia valintoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten purjehduskoulu taas kereran valmiina lähtöön parvekkeeni alla. 

Eikä tätä juttua voi lopettaa kertomatta opettajastani Maríasta. Jos oikein ymmärsin, hän on myös koulun omistaja ja johtaja. Meidän kemiamme sopivat hyvin yhteen, Maria  on erittäin pätevä ja kommunikatiivinen. Kärsivällinen mutta vaativa, tosin sellaisella rauhallisella tavalla, ei mikään piiskuri. Hän on opiskellut kreikkalaista filologiaa ja valmistelee parhaillaan toista tutkintoa ja opiskelee mm. espanjaa. Kävin Marian kanssa hyviä keskusteluja opetus- ja opiskelumenetelmistä, kreikan opiskelusta eritoten ja vieläpä tässä iässä. Harmi, ettei aikaa jutella ollut enemmän.Mielenkiintoinen ihminen, tämä Maria, viisas ja sympaattinen.

Maria haaveili automatkasta Kreikasta Espanjaan, ilman aikatauluja, ilman ennakkosuunnitelmia, ja huokaisi sitten syvään, ettei taida koskaan voida ottaa niin pitkää lomaa ja mahtaisivatko rahatkaan riittää. Mutta unelmia on hyvä olla. Yksi omistani toteutui tänä kesänä, kun pääsin opiskelemaan kreikkaa paikan päälle ja sain hyvän pohjan jatkoa varten, tapasin ihania ihmisiä ja sain silmät ja suun täyteen kaikkea kaunista ja hyvää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä Hanian kaupunkiin aallonmurtajalta käsin.

Koulun penkillä Kreikassa

Published 11.9.2016 by ainosalminen

Splanzian aukio koulun edustalla. Tähän puuhun ovat ottomaanit aikoinaan hirttäneet kreetalaisia pappeja.

Kolmen viikon kielikurssi ja samalla koko loma on takana. Päässä suhisee, kovalevyllä on muistitila selvästikin kapasiteettinsa äärirajoilla. Vaikea sanoa, mitä olen tässä ajassa saavuttanut. Huonona päivänä on tehnyt mieli iskeä hanskat tiskiin, välillä taas onnistumisen ilo on saanut olon tuntumaan kevyeltä. Lukunopeus on kehittynyt, mutta lauserakenteiden anarkia aiheuttaa edelleenkin päänvaivaa. Verbit menevät sekaisin, eikä puheessa painotukset tahdo sattua oikeaan kohtaan laisinkaan.

Ihana opettajani María rohkaisi epätoivoista oppilastaan toteamalla, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä. Niin, kaipa minä hurjimmissa unelmissani kuvittelin palaavani täältä kotiin poristen kreikkaa kuin papupata. Paluumatkaa varten onnistuin kutenkin ostamaan bussilipun kreikaksi. Myyjä vielä kaiken lisäksi vastasi samalla kielellä, eikä vaihtanut englantiin. Kai tuota on jonkinlaisena virstanpylväänä pidettävä 🙂

Kouluni Lexis löytyi Luxemburgissa opettajanani toimineen Katerinan avulla, ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Tila on pienehkö kolmen huoneen ja keittiön kerrostaloasunto, jossa on toimiston lisäksi ainoastaan kaksi luokkahuonetta. Mitään hulppeita kielistudioita täällä ei ole tarjolla, ja kirjaston virkaa toimittaa huoneen peräseinällä oleva hylly. Oppilaita oli ensimmäisellä viikolla vain viisi! En tiedä, kuinka paljon maksimissaan opiskelijoita otetaan, mutta koulun sivustolla kerrotaan rymäkokojen olevan enimmillään 7. Aika pienimuotoista toimintaa siis. Elo-syyskuu on kuulemma yleensä melko hiljainen, lokakuussa toiminta taas vilkastuu.

Yhteydenottooni keväällä vastattiin ripeästi ja ystävällisesti hyvällä englannilla. Näin myös jatkossa esittämieni kysymysten osalta. Kurssimaksusta pyydettiin maksamaan ennakkoon vähintään 20% joko tilisiirtona tai PayPalin kautta. Mielestäni kurssimaksu oli kohtuullinen, kolmen viikon intensiivikurssin hinta oli 840 euroa. Siihen sisältyi opetuksen ja opetusmateriaalin lisäksi kulttuuritarjontaa, kuten elokuvia, dokumentteja ja museovierailuja. Myös opiskelijoiden ja opettajien yhteisiä hetkiä aterioiden ja kokkauksen muodossa kuului ohjelmaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä Splanzian aukiolle koulun parvekkeelta.

Ennen lähtöäni Kreetalle tein sähköpostin välityksellä tasokokeen, ja sillä perusteella olinkin ainoa oppilas omalla tasollani. Näin ollen koulun sääntöjen mukaan neljän tunnin ryhmäopetus muuttui kahden tunnin päivittäiseen yksityisopetukseen. Tämä sopi toki ja olikin aivan mahtavaa. Tuntien jälkeen jäin yleensä koululle tekemään kotitehtävät, sillä huomasin aika nopeasti, että asunnollani en niitä saanut tehtyä: iltapäivällä terassilla oli liian kuuma ja illalla valo oli hieman riittämätön niin sisällä kuin ulkonakin.

Intensiivikurssit tässä koulussa ovat vähintään kahden viikon pituisia, joten minäkin tein kokeen jo toisen viikon lopulla. Oli hyvä havaita, mitkä jutut kaipasivat vielä kertausta (niitä riitti!) ja mitkä jo sujuivat. Asiaa tuli kolmannella viikolla vielä lisää. Sain opettajaltani hyviä neuvoja jatkoa varten. Ennen vuoden vaihdetta en yritäkään päästä kieliopissa pidemmälle vaan kertaan tähän asti opittua, jotta saan lujan pohjan jatkoa varten. Mm. imperfekti on syytä hallita, sillä siihen pohjautuvat monet muut aikamuodot.

Eiköhän ne turhaumat ja harmistuksetkin tästä vielä iloksi muutu. Eivätkä nämä minun opintoni tähän jää. Jatkan kreikan kanssa painimista muodossa tai toisessa, ja lokakuussa työpaikalle saapuu kreikkalainen harjoittelija, joka on jo luvannut jututtaa minua äidinkielellään. Siis juuri sitä, mitä suositellaan. Vähän kerralla mutta joka päivä 🙂

Diplomi taskussa. Kyllä tätä kehtaa näyttää!

Kreikkalaisen kauppahallin tunnelmaa

Published 6.9.2016 by ainosalminen

Lounaalla Hanian kauppahallissa.

Haniassa niin kauppahalli kuin toritkin ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja. Kauppahallissa liikkuu niin kreetalaisesta elämänmenosta kiinnostuneita turisteja kuin paikallisiakin päivittäisillä ostoksilla. Tarjolla on lihaa, kalaa, hedelmiä ja vihanneksia sekä juustoja ja oliiveja. Turisteille kaupataan myös rantavarusteita, hellevaatteita sekä monenmoisia tuotteita kotiin vietäväksi. Ihan puhdasta krääsääkin mahtuu mukaan.

Διμοτική Αγορά Χανίων eli Hanian kaupungin kauppahalli on ristin muotoinen kivirakennus vanhan kaupungin reunalla vilkkaan pankkeja vilisevät kadun varrella. Opaskirjassa kehotettiin sulautumaan paikallisten joukkoon ja istahtamaan yhteen monista kahviloita tai lounaspaikoista. Siispä sanoista tekoihin! Syöminen ja ”people watching” ovat mukavaa ajanvietettä. Valitsin Michaliksen kuppilassa lautaselleni paikallista ruokaa, kauden vihreitä vihanneksia oliiviöljyn ja sitruunan kera sekä bourekia eli yleensä ilman taikinaa tehtyä piirasta, jossa pohjana on perunaviipaleita ja täytteenä kesäkurpitsaa ja fetaa.

Lihakauppiaan siipikarjavalikoimaa.

Oliivia oliivin perään, mustia ja vihreitä.


Hallin aukioloajoiksi ilmoitetaan ma -la klo 8 – 20, mutta ainakin toissa lauantaina moni kauppias oli sulkemassa jo iltapäivällä. Tuolloin kaupanteon päätyttyä kauppiaat kerääntyivät aterialle ja hyvin ansaitulle lasilliselle yhteen tavernoista. Väkeä oli paljon ja kun asiakkaita ei enää juuri ollut, tuolit ja pöydät valtasivat koko käytävän ja päivän tapahtumista keskusteltiin porukalla kovaäänisesti.

Itse tein lounaan jälkeen pienen kierroksen ja hankin iltapalaksi viinin ja rypäleiden seuraksi hieman juustoa. Maistelin paria eri laatua ja kuuntelin ystävällisen myyjän suosituksia. Valitsin lopulta kahdella eri pippurilla maustetun vuohenjuuston. Maku oli kaukana teollisista vakuumiin pakatuissa juustoista, yksi parhaimmista juustoista, mitä olen syönyt!

Vihannekset ja hedelmät ostetaan lauantaina torilta.


Iltaherkutteluun tarkoitetun viinin olin ostanut koulumatkan varrelta, kreetalaistuotteita myyvästä pienestä kaupasta. Valtavan miellyttävää palvelua sain sielläkin. Minulle kerrottiin eri tuottajista ja rypälelajikkeista, tarjolla oli niin tuttuja lajikkeita kuten sauvignon blanc tai chardonnay, mutta myös itselleni tuntematon malvasia. Valkoviinistä oli siis kyse, ja molemmat ostamani viinit olivat erinomaisia.

Syötävät rypäleet ja muut hedelmät ostin aivan kulman takana Minos-kadulla lauantaisin olevalta torilta. Pääosassa torilla ovat vihannekset ja hedelmät. Joukossa oli lisäksi muutama juusto – ja kalakauppias. Siellä täällä myytiin paikallista hunajaa, kotipolttoista rakia, etanoita sekä kuivattuja yrttejä. Yrteistä tunnetuimpia lienevät oregano ja timjami, joita ripotellaan fetan pinnalle. Kokonaisia kimppuja erinäisiä lääkeyrttejä mm. vatsavaivoihin ja verenkierto-ongelmiin oli myös tarjolla.

Ostin siis rypäleitä, omenia euron kilohintaan sekä mehuappelsiineja. Niiden kilohinta oli 0,40€/kg ja 10kg säkin sai tarjouksella 2€:lla!! Yrttejä kotiinviemisiksi ostin myös. Torilla oli aitoa ja vauhdikasta paikalliselämää. Kauppiaat houkuttelivat asiakkaita huudoillaan, tarjosivat maistiaisia ja tervehtivät iloisesti tuttuja kävijöitä. Päätin ostostuokioni kahvilan terassilla, torikaffet on täälläkin vissi tapa 😊.

Ihanan makeita ja runsaasti mehua antavia appelsiineja.

Helleenien kuuluisa vieraanvaraisuus

Published 2.9.2016 by ainosalminen

Yksi monista upeista auringonlaskuista Hanian venetsialaisessa satamassa.

Saan päivittäin nauttia kreikkalaisten ystävällisyydestä tällä kauniilla Kreetan saarella. Asuntoni sijaitsee venetsialaisen sataman päädyssä, kalaravintolan yläkerrassa ja se kuuluu samaan perheyritykseen ravintolan kanssa. Tavernan pojat Yannis, Sifis, Xristos ja Yorgos tervehtivät aamuin illoin, kyselevät kuulumiset ja viihtymiset, kattavat ovensuupöytään kahvit ja jäätelöt. Eilen kun pänttäsin kokeeseen, he katsoivat toisiaan, sitten minua ja totesivat, että tilanne vaatii rakia. Pullo pöytään kahvikupin viereen ja käsky kaataa snapsi kurkkuun Pohjanmaan kautta. Kun kyselin, miten toimia täyden roskapussini kanssa, Sifis luvan kysyttyään kiipesi rappuset asuntoon ja nappasi pussin matkaansa ja laittoi uuden tilalle. Kaikessa autetaan, kaikkeen löytyy ratkaisu. Hymyllä ja ystävällisellä katseella pääsee vajavaisesta kielitaidosta huolimatta pitkälle. 

Tottuneille kreikankävijöille olettaisin tämän olevan tuttua, mutta itse ensikertalaisena olen ollut todella positiivisesti yllättynyt vastaanotosta. 

En ehkä olisi tätä asiaa nostanutkaan kokonaisen blogikirjoituksen aiheeksi, ellen olisi saanut siihen tällä viikolla yhtä lisäsyytä. Tässä tarina kellon pariston vaihdosta.

Kellon patteri simahti, ja lähdin vaihdattamaan sitä pieneen paikalliseen kultasepänliikkeeseen. Liike sijaitsi hieman kävelykeskustan ja turistialueen ulkopuolella, ja niinpä en ollut yllättynyt, ettei siellä puhuttu montakaan sanaa englantia. Onneksi sana ”paristo” näytti olevan englanniksi ja kreikaksi hyvin samanlainen. 

Istun usein kirjoittamassa alakerran ravintolassa, sillä wifin signaali ei tahdo yltää asuntoon asti. Kuten huomaatte, kesällä ravintolan sisätiloja käytetään varastona 😊


Nuoren kellosepän tuskaillessa kelloni pienten ruuvien kanssa seurasin, miten paikalliset kävivät kauppaa. Liikkeessä oli valtavat valikoimat erityisesti kastelahjaksi tarkoitettuja hopeisia valokuvan kehyksiä sekä kultaisia ristejä ja niihin sopivia ketjuja. Tiskille oli levitetty samettisia kangaskaistaleita, jonka taskujen suojista paljastui toinen toistaan kauniimpia koruja. Ristiä valikoinut mies tuntui tietävän tarkalleen mitä etsi, ja kun hän sen oikean löysi, niin hänen ihastuksestaan ei ollut tulla loppua. Väkeä liikkeessä oli kuin pienessä kylässä, enkä ihan tajunnut, kuka kuului henkilökuntaan, kuka asiakkaisiin. Joku kiikutti ihailtavaksi hädintuskin luovutusikäistä vaaleaa labradorinnoutajaa, joka silkasta saamastaan huomiosta lirautti pissat vanhemman kultasepän kengille. No, mitäs pienistä! 

Olisin seurannut hyväntuulista kaupantekoa ja kiivaita keskusteluja kauemminkin, mutta nuori kelloseppä sai pariston vaihdettua, joten kiitin kauniisti ja toivotin ”καλό μήνα” eli hyvää kuukautta, kuten kuun ensimmäisenä päivänä täällä on tapana. Siirryin kassalle, missä hinnaksi ilmoitettiin 2 euroa. Käsittämättömän halpaa ja vielä käsittämättömämmäksi tilanne muuttui. 

Kaadoin kukkarostani kolikot kämmenelleni, mutta jouduin toteamaan, ettei niistä tullut kuin hieman runsas euro. Tarjosin 20 € seteliä, mutta ilmeisesti vaihtorahaa ei kassassa ollut. Sanoivat että antaa olla. Kun sitten avasin kolikkokukkaroni uudestaan, edes jotain antaakseni, niin rouva sulki käteni omiinsa ja sulki samalla kukkaron lausahtaen ”next time”.

Kun kerroin tapahtumasta opettajalleni Maríalle, hän huokaisi tyytyväisenä. Tällainen oli kuulemma nykyisin katoamassa oleva hyvän tahdon ele, jonka hän soisi kriisistä ja yhteiskunnan muutoksesta huolimatta säilyvän. Tuskinpa tuo kultakauppias niitä kylän köyhimpiä oli, eivätkä nuo pari euroa hänen kassaansa isoa lovea tee. Pohdinkin, miten outoa on, että ihan hämmennyin moisesta pyyteettömyydestä ja ystävällisyydestä. Jos minua olisi kohdeltu kylmästi ja välinpitämättömästi, olisi kai tuntenut oloni ”kotoisammaksi”. 

Missä maailmassa oikein elän, kun näin reagoin?

Tätäkin juttua kirjoittaessani ilmestyi pöytään lasi vettä ja kahvikuppi.

Vihdoinkin Kreetalla!

Published 28.8.2016 by ainosalminen

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaunista keramiikkaa Hanian vanhassa kaupungissa.

Miten aika rientääkään! Ensimmäinen viikko Haniassa Kreetalla on jo takana. Miten on sujunut tähän asti? Kiitos hyvin. Organisaatio on ollut loistava, vaikka itse sanonkin. Itse järjestin, suit sait sukkelaan keväällä, kun päätin kielikurssille lähteä. En kauan jaksanut vertailla kielikouluja, lentoja tai asuntojakaan. Halusin helppoutta ja mukavuutta. Niitä olen myös saanut.

Luxairin lento, lähtö kotoa ja paluu kotiin, oli tärkeä elementti vaikka se merkitsikin paikan päällä runsaan kahden tunnin automatkaa Heraklionin lentokentältä tänne Haniaan. Airbnb-asuntoni omistaja Charalampos hoiti taksivarauksen puolestani, ja sovitusti Nikos autoineen odotti minua kyltti kädessä kentän uloskäynnin edessä. Matka sujui jouhevasti, vaikka kreikkalainen kyyti ja liikennekäyttäytyminen saikin ilmastoinnista huolimatta hikikarpalot otsalleni. Olin reippaasti aikonut vuokrata itselleni auton tutustuakseni saareen, mutta täytyy myöntää, että kaltaiseni kokenut autoilijakin tuli nopeasti toisiin aatoksiin. Auto ei olisi edes bussikyytiä nopeampi, jonossa siellä ajetaan ja matkanteko voi olla hyvinkin hidasta.

Jo taksikyydin aikana sain esimakua kreetalaisten ystävällisyydestä. Nikos kun sai tietää matkani pääasiallisen syyn olevan kielen opiskelu, niin eihän häntä saanut enää hillittyä mikään. Hän kyseli, mitä jo osaan, pakotti puhumaan, korjasi lauseitani, kertoi sanojen etymologiasta ja sivulauseessa kuittasi nykyhallituksen ja Tsipraksen rosvoiksi. Yön pimeydessä hän kertoi nähtävyyksistä, kauniista poukamista ja Hanian parhaista ravintoloista.

 

Terrasseja varjostavat kukkivat puut.

Saapuessamme Hanian venetsialaiseen satamaan, jossa asuntoni minua odotti, oli edessä pienimuotoinen liikennekaaos. Kapeilla kaduilla joku oli pysäköinyt autonsa huonosti ja tukosta purettiin kuka kääntämällä autoaan sijoillaan, kuka peruuttamalla, kuka huutamalla suoraa kurkkua keskellä katua. Tervetuloa Kreikkaan, sanoin minä, kun seurasin touhua taksin takapenkiltä. Nikos peruutti kiellettyyn ajosuuntaan niin pitkälle kuin mahdollista, jätti minut autoon ja juoksi asunnolle, jossa hän tiesi omistajan odottavan. Olimme onneksi vain sadan metrin päässä.

Matkoilla olevan omistajan sijasta minua tervehtikin paikan päällä tämän (tyttö?)ystävä Christina, englantia ja ranskaa taitava ja pientä boutique-hotellia samassa korttelissa hoitava viehättävä kreikatar. Asunto sijaitsee sataman pohjukassa, sen rauhallisemmassa päässä, Antigonin kalatavernan yläkerrassa. Tavernan omistaa ja sen keittiössä valtakuntaansa pitää itse Antigoni, Charalampoksen äiti. Tarjoilijapoika Xristos kantoi laukkuni yläkertaan, Cristina näytti paikat, antoi ohjeita ja vinkkejä sekä puhelinnumeronsa. Kaikki vaikutti oikein viehättävältä ja juuri siltä, mitä Airbnb-sivulla oli luvattukin.

Tervetuliaisillallisen nautin terassilla talon piikkiin. Tarjoilijat Yannis ja Xristos ja muutama muu, joiden nimet menivät ohi, huolehtivat viihtyvyydestäni ja ovat tehneet niin päivittäin tuon illan jälkeen. Kyselevät onko kaikki hyvin, pidänkö kaupungista ja asunnosta, kutsuvat ovensuun kantapöytään kahville tai rakille. Mikä kunnia! Monessa paikassa kyseisessä pöydässä istuu suvun matriarkka, joka mustassa lesken mekossaan ja valkoisissa hiuksissaan valvoo perheyrityksen toimintaa.

Kahvia juodaan muutenkin joka tilanteessa, ja sen kanssa maistuu jäätelö tai joku muu pieni makea, usein pala kuivakakkua. Koskaan ei ole niin kiire, etteikö kahvit ehtisi juoda.  Πάμε για καφέ; eli Mennäänkö kahville? on jo tutuksi tullut kysymys 😊

 

Hanian venetsialainen satama.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin