Loma

All posts tagged Loma

Gurun matkassa

Published 8.10.2017 by ainosalminen

 

Moloksen pikkuranta Paroksen itärannikolla. Täällä sai kaapia kallioseinistä punaista ja harmaata savea, josta tehtiin veteen sekoittamalla kokovartalonaamioita. Luonnon oma ilmainen kauneushoitola!

Keskustelua aamupalapöydässä:

– Olin entisessä elämässäni kiertävä sirkustaiteilija, sain siitä ilmoituksen unessani.

– Oi, miten mielenkiintoista! Minä koen myös uneni ja niiden viestit todella voimakkaasti. Olen muutenkin erittäin herkkävaistoinen ihminen.

– Minä tunsin aivan mielettömän voimakkaan energiahyrrän pyörivän rintalastani alla, kun harjoitimme vuorohengitystä. Luuletteko, että neljäs chakrani on nyt avautumassa?

– Entä sinä Aino, mikä sinä olit entisessä elämässäsi?
——————————————

Olin kuunnellut vastaavia keskusteluja jo muutamana aamuna ja pyrkinyt vain joko nyökkäilemään hyväksyvästi tai keskittymään kreikkalaisen jugurtin, hunajan ja pähkinöiden jumalaiseen yhdistelmään. Tunsin itseni ajoittain ulkopuolikseksi tässä joukossa. Mietin, oliko valitsemani joogaleiri minulle täysin sopimaton. En ollut tullut tänne nuolemaan haavojani, etsimään yhteyttä sisäiseen lapseeni enkä hakemaan uutta suuntaa elämälleni. Halusin vain tehostartin joogaharrastukselleni, oppia koordinoimaan asanat hengitykseen ja voimistaa kroppaani astangan avulla Kreikan auringon alla.

Lefkesin valkoinen kaupunki keskellä Paroksen saarta.

Kollegani O:n suosituksesta olin varannut itselleni paikan ranskalaisen joogin järjestämälle kesäkurssille Paroksen saarella. O oli itse osallistunut kyseiselle kurssille jo kahdesti ja edistyneenä astangan harrastajana kehui opettajaa päteväksi. Viikko joogaa kahden viikon kieliopintojen jälkeen ja mahdollisuus tutustua uuteen saareen Kykladeilla vaikutti minusta rentouttavalta ajatukselta.

Hotelli mainosti itseään neljällä tähdellä. Hyviä puolia olivat rauhallinen sijainti keskustan ulkopuolella, uima-allas aurikotuoleineen ja loistava aamiaisbuffetti. Valitettavasti seinät olivat kuin paperia ja minua kierrätettiin kolmessa eri huoneessa viikon loman aikana, sillä en suostunut majoittumaan huoneessa, jonka ainoa pieni ikkuna aukeni suoraan parkkipaikalle. Olin maksanut parvekkeellisesta huoneesta, jossa olisi vähintään osittainen näkymä merelle.

Kaunis hautausmaa Lefkesin kirkon takana tarjosi tervetulluttua varjoa keskipäivällä.

Aamuisin teimme kahden tunnin astangajoogan. Välillä keskityimme hiomaan tiettyjen asanoiden tekniikkaa, opettelimme korjaamaan toistemme asentoja ja avustamaan niissä. Rohkaistuin kokeilemaan jopa päälläseisontaa ja yllätin itseni onnistumalla siinä! Opettaja neuvoi aloitusasennon ja tekniikan, jalat nousivat kevyesti ylöspäin ja alun tukemisen jälkeen pysyin hetken pystyssä omin avuin. Mikä fiilis! Siinä se taas nähdään, että monen suorituksen esteenä ovat vain omat väärät käsitykset omista kyvyistä. Kunhan olkapään liikkuvuus tästä vielä paranee, ajattelin siirtyä treenaamaan myös käsilläseisontaa. Omalla joogasalilla järjestetään säännöllisesti ”inversion workshops” eli ylösalaisinasentotyöpajoja. (Hah! Huomaatteko, mikä uudissana!).

Iltaisin ohjelmassa oli 1,5 tuntia kundaliinijoogaa. Kuuntelimme joogin omalta gurultaan oppimaa sanomaa energioista, universaalista rakkaudesta ja jumaluudesta. Hän kehotti etsimään niitä omalla tavallamme, olipa se sitten jooga, taidemaalaus tai muu tapa, jolla saamme mielen rauhoitettua ja koemme yhteyttä maailmankaikkeuteen. Jumaluuden hän erotti jumalasta, hänen opettamassaan joogaperinteessä ei palvottu ketään. Joogi kertoi itsekin poimineensa eri opettajilta ja eri perinteistä hänelle itselleen sopivimmat palat.

Meditoimme, mitä olin odottanutkin, mutta se tehtiin mantroja lausumalla tai erilaisilla hengitystekniikoilla – joskus molempia yhdistämällä. Vierastin kovasti etenkin sanskriitinkielisiä mantroja, joiden tarkoitusta en useimmiten ymmärtänyt laisinkaan. Mieli ei tyhjentynyt, päinvastoin. Ympärillä vastaeronneet keski-ikäiset naiset itkivät kuka minäkin iltana, meditaatio sai heillä tunteet pintaan. Harjoituksen jälkeen minä olin useimmiten ainoa, joka ei osannut kertoa auenneista chakroista tai mudrien ansiosta kuumenneista sormenpäistä. En nähnyt värejä enkä osannut keskittyä katsomaan kolmannen silmäni kautta sisäänpäin. Nautin vain lämpimästä iltatuulesta ja upeasta auringonlaskusta.


Niin, mikä minä siis olin entisessä elämässäni? En todellakaan tiedä. En tiedä edes sitä, onko sellaisia olemassa vai elämmekö vain kerran. En ole vastaanottanut mitään asiaa koskevia ilmoituksia tai sitten en ole osannut niitä tulkita.

Paroksen saari oli kaunis, sain uutta intoa joogaan ja ymmärsin, että haluan sen tarjoavan minulle sekä rentoutusta että fyysistä haastetta. Chakrat ja mantrat jätän niistä kiinnostuneille.

Ermoupoli – Kykladien helmi

Published 5.9.2017 by ainosalminen

Syksy on saapumassa hurjaa vauhtia. Vielä muutama päivä sitten ikkunaa sai pitää auki ympäri vuorokauden, nyt jo kivilattiat kylmenevät ja villasukat on vedettävä jalkaan. Pitkän kesäloman jälkeen on ottanut aikansa, ennen kuin pääkoppa on sopeutunut työntekoon ja järki ymmärtänyt, että aamulla on syytä jättää sandaalit kaappiin ja napata takki mukaan.

Syksy, syyskuu…. uuden alkua monelle meistä enemmän kuin tammikuu. Kesällä kypsyvät mansikoiden lisäksi uudet ajatukset. Uusin voimin ja levänneenä vanha tuttu arkikin jaksaa taas innostaa. Saattaapa löytää intoa sen uudistamiseenkin, karsia pois turhaa ja keskittyä olennaiseen. Ainakin hetkeksi.

Taannoin tuli luvattua, että kerron vielä Syroksen saaren kauniista pääkaupungista, Ermoupolista. Tässä kesän muistoksi muutamia kuvapainotteisia tunnelmapaloja ja juttuja.

img_2120

Pyhän Nikolaoksen kirkko on iltavalaistuksessa käsittämättömän upea. Ortodoksinen pyhättö kuuluu Kreikan kuuden suurimman kirkon joukkoon.  Alla olevassa kartassa se ei näy, mutta sijaitsee Apollo-teatterista hieman oikealle, Vaporian kaupunginosassa. Apollo-teatteri muuten on minikokoinen kopio Milanon La Scalasta. Siellä Aegean festivaaleilla esitetyssä Madama Butterfly -oopperassa nimiosaa lauloi Eilana Lappalainen. Itse en oopperassa käynyt, mutta kurssikaverit harmittelivat artistin luokattoman huonoa laulamista. Selvisi sittemmin, että tämä suomalais-kanadalainen laulajatar oli Apollo-teatterin johtajan vaimo. Nepotismia parhaimmillaan!

Satamassa törmäsin eräänä päivänä Greenpeacen Rainbow Warrior III -alukseen. Se oli kiinnittynyt laituriin kahdeksi päiväksi osana Kreikan saariston kesäkampanjaa. Tavoitteena oli saada niin asukkaat kuin turistitkin ymmärtämään, miten paljon muovisia juomapulloja ja take out -kahvimukeja kesäkaudella kuluu ja miten ne rasittavat luontoa. Pääsin tutustumaan laivaan paikallisten vapaaehtoisten johdolla ja sain tietoa yhdistyksen toiminnasta, muoviroskan aiheuttamista ongelmista ja hieman luvattomasta kalastuksestakin.img_2153

Kreikassa ostetaan siis vuosittain keskimäärin kaksi miljardia muovipulloa vettä ja virvoitusjuomia varten. Aika hurjaa! En osaa edes kuvitella, miten suureksi luku maailmanlaajuisesti kasvaa. Kannan korteni kekoon ja juon kotona Luxemburgissa kraanavettä, koska se on täällä mahdollista. Hankin Brita-suodatinkannun ja olen ollut oikein tyytyväinen veden makuun.
img_2170
Ermoupolin kaupungissa ei ole hiekkarantoja. Se ei kutenkaan estä paikallisia eikä turisteja (useimmat heistäkin kreikkalaisia) pulahtamasta meren aaltoihin niin halutessaan. Tällaisia kivilaitureita, joista joillakin on jopa kiinteitä auringonvarjoja, on kaupungin reunoilla muutamia. Vaatteet siistiin pinoon muurin päälle ja rappusia alas veteen vain! Varovainen saa tosin olla, sillä tuulen lisäksi ohi ajavien laivojen peräaallot voivat saattaa uimarin vaikeuksiin.

Upean uusklassista tyyliä edustavan kaupungintalon edustalla, Miaoulin keskusaukiolla soi musiikki monena iltana viikossa. Yleisö laulaa mukana ja taputtaa tutuille melodioille. Lasillinen ouzoa ja muutama hiukopala maistuu aikuisille kun pienimmät nukkuvat vaunuissaan ja vähän vanhemmat lapset kirmailevat aukiolla jalkapallon perässä. Kesähelteillä eletään illat ulkona, kun iltapäivällä on levätty sisätiloissa kuumuutta paossa.

img_2076Vaporia, menneiden vuosisatojen aristokraattien kortteli on täynnä toinen toistaan upeampia uusklassisia rakennuksia, suorastaan palatseja. Niiden charmista pääsee nauttimaan myös sisältä päin, sillä eräät näistä toimivat nykyisin hotelleina. Aivan budjettimatkailuun kohteet eivät sovi, mutta voisin kuvitella esimerkiksi yllä kuvassa näkyvän Melathronin tai vaikkapa Ploes-hotellin sopivan loistavasti häämatkalaisille.

img_1961

Kun Ermoupolin satamassa, Hermes-hotellin kulmilla, kääntää selkänsä merelle ja katsoo ylös, näkee kaksi kukkulaa kirkkoineen. Oikealla (tässä kuvassa alhaalla keskellä) seisoo ortodoksinen ylösnousemuskirkko ja vasemmalla katolinen Pyhän Yrjön katedraali (kuvanottopaikka). Pyhän Yrjön katedraali sijaitsee Ano Syroksen keskiaikana rakennetussa kylässä, joka on erittäin suosittu vierailukohde. Sieltä löytyy putiikkeja, ravintoloita ja siellä voi myös yöpyä – huoneita löytyy vuokrattavaksi ja seikkailunhaluisimmat voivat valita majapaikakseen tuulimyllyn! Näkymät alas kaupunkiin illan tummetessa ovat hurmaavat.

IMG_2112

Paikallistunnelmaa kävelykadulla. Ruoka on Syroksella erinomaista ja edullista. Ravintoloita ja tavernoja löytyy joka makuun. Välillä maistuu pikaruokana gyros oluen kera, mutta kun lähdetään porukalla syömään, on mukava viettää iltaa paikalliseen tapaan pitkän kaavan mukaan. Tilataan alkupaloja ja kilo viiniä (aivan! talon viini mitataan täällä kiloissa 🙂 ), jutellaan ja nauretaan, kuunnellaan laulua ja soittoa. Vaihdetaan sana tai parikin tuntemattomien kanssa – yhteinen kieli löytyy aina silloinkin, kun oma kreikan taito vielä ei aivan kaikkeen taivu.

Ensi vuonna Kreikka kutsuu jälleen! Mielessä on Ateena, Thessaloniki tai kenties Napflion. Kielikurssille tietenkin, mutta kenties myös ihan vain seikkailemaan ja nauttimaan kaikesta suut, silmät ja korvat täyteen.

Kielikylpy

Published 11.8.2017 by ainosalminen

Verbien kertausta pergolan varjossa.

Kun autovuokraamon papereita täyttäessä oma puhelinnumero ja jopa syntymävuosi eivät heti muistu mieleen, voidaan kai todeta, että loma on jo tehnyt tehtävänsä. Arkihuolet ja tärkeätkin tiedot olivat kahdessa viikossa pyyhkiytyneet mielestä. Ennen kuin päästään Paroksen saarelle, joogaleirille ja auton vuokraukseen, palataan kuitenkin vielä Syrokselle, Ermoupolikseen ja kielikurssille.

Aivan ensimmäiseksi on todettava, että tämän kesän kielikurssi oli uskomattoman tehokas. Koulu oli loistava, opettajat innostavia ja puhumaan pääsi tunneilla paljon. Otin myös muutaman yksityistunnin, ja ihanan kärsivällinen Konstantinos jaksoi auttaa ja rohkaista, kun takeltelin lauseissani. Olen edelleenkin aloittelija, mutta yllätyksekseni olen pystynyt keskustelemaan yksinkertaisista asioista paikallisten kanssa. Tämä on minulle suuri askel. Suunnittelen palaavani tämän koulun kurssille pääsiäisenä ja sitä odottaessa yritän jatkaa opiskelua omin avuin, mutta myös Skypen välityksellä tuttujen opettajien kanssa. Tiedän, että lukijoideni joukossa on ainakin muutama, jotka laillani opiskelevat tai aikovat ryhtyä opiskelemaan kreikkaa. Teille kaikille voin todella lämpimästi suositella Omilo-koulua.

Näkymä merelle koulumatkan varrelta.

Syroksen saari oli mukavan kokoinen ja rauhallinen paikka opiskella ja lomailla. Saari tuntui olevan etenkin kreikkalaisten suosiossa, sillä kuulin vain harvoin puhuttavan vieraita kieliä. Ero on suuri Parokseen verrattuna, missä ranskalaiset tuntuivat valloittaneen koko saaren! Koulun toimipaikka Azolimnos on pieni kylä vartin bussimatkan päässä Syroksen pääkaupungista Ermoupoliksesta. Ranta on pieni ja rauhallinen, siltä löytyy aurinkotuoleja ja -varjoja 4€ päivähintaan. Rantakadun varrella on muutama baari ja taverna sekä minimarket. Pankkiautomaattia tai pankkia kylässä ei ole, joten kauppiailla oli aina puutetta vaihtorahasta. Kannattaa varata taskuihin kolikkoja ja pieniä seteleitä!

Varasin majoituksen koulun kautta. Rantakadulla sijainnut majatalo ECHO, jossa koulukin toimi, oli jo täynnä, joten valitsin kolmesta koulun takana rinteessä sijaitsevasta vaihtoehdosta Oasis-studiot. Kalustus oli niukka, keittiönurkkaus hieman pimeä ja suihkukaappi kovin pieni. Parvekkeelta oli kuitenkin merinäkymät, ilmastointi toimi ja hanasta tuli kuumaa vettä, joten kaksiviikkoinen sujui ihan mainiosti. Minimarketista ostin jääkaappiin aamuksi jugurttia ja hedelmiä, muut ateriat nautin ulkona. Omistaja Nikos ei puhunut montaa sanaa englantia, niinpä totuin vaihtamaan hänen kanssaan päivän kuulumiset kreikaksi. Ensin takellellen, sitten pikkuhiljaa sujuvammin.

Azolimnoksen ranta ja kylä.

Oppitunnit järjestettiin klo 10 – 14. Puolenpäivän tienoilla oli puolen tunnin kahvitauko ja opettajan vaihdos. Tasoryhmiä oli neljä ja jako niihin tapahtui ensimmäisen päivän tasokokeen perusteella. Kirjaa ei käytetty, vaan opettajat jakoivat materiaalin monisteina.

Koulun järjestämä iltaohjelma oli vaihteleva ja tuki samalla oppimista. Opettajat osallistuivat siihen itsekin ja mielestäni tämä osaltaan auttoi hyvän ryhmähengen luomisessa. Istuimme iltaa tavernassa, opettelimme kreikkalaisia tansseja ja teimme retkiä lähiympäristöön. Vietin harvoin aikaa aivan yksin näiden kahden viikon aikana ja ehdin tutustua erittäin mielenkiintoisiin kurssikavereihin. Heitä oli ympäri Eurooppaa ja  jopa Yhdysvalloista saakka. Vaihdoimme kokemuksia eri kielikouluista ja sain myös hyviä reissuvinkkejä tulevia Kreikan matkojani varten. Oli huikeaa kuunnella ihmisten elämäntarinoita ja sitä, miten Kreikka ja sen kieli niihin nivoutuu.

Saarella oli yllätyksekseni hyvin vilkas kulttuurielämä. Festivaaleja riitti joka viikolle: kokeellisen elokuvan festivaali, kitarafestivaali sekä monikulttuurinen Festival of the Aegean. Kaikkiin ehdin osallistua ja vaikka mitään suuria maailmantähtiä näillä festareilla ei nähty, niin leppoisia ja mielenkiintoisia iltoja tuli vietettyä. Kun kelit vielä mahdollistivat kulttuuririennoista nauttimisen lämpimässä kesäillassa, niin mikäpä sen hienompaa. Filmifestivaalien päätöselokuvan katsoin käytöstä poistetussa avolouhoksessa, jossa filmi heijastettiin suoraan kiviseinämään!

Lisää Syroksen saaresta ja sen kauniista pääkaupungista Ermoupoliksesta seuraavassa raportissa!

IMG_1869

Elokuvafestareiden viimeinen näytös alkamassa.

Matka Syrokselle, seikkailua kreikkalaisittain 

Published 29.7.2017 by ainosalminen

Kotikortteli Luxemburgissa varhain lähtöaamuna.


Kesäloma on täydessä käynnissä! Meri ja taivas ovat uskomattoman siniset, kuten Kreikassa kuuluukin. Hieman runsaan kolmen viikon matkastani on jäljellä 10 päivää. Kielikurssi on suoritettu ja muutaman päivän siirtymävaiheen jälkeen minua odottaa viikon pituinen joogaleiri. 

Matkavalmistelut jäivät tänä vuonna todella viime tinkaan. Ajatus kreikan kesäkurssista oli ollut mielessä siitä lähtien, kun jouduin huhtikuussa toteamaan, etten pystyisi panostamaan tarpeeksi työajalla opiskeluun. Toisaalta minua kutkutti ajatus joogaleiristä. Muutettuani toukokuussa keskustaan aloitin joogaamisen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen ja totesin sen erinomaiseksi rentoutuksen ja kehonhuollon välineeksi. 

Nike-jumalatar Pireuksen satamassa.

Tutkin netistä työkaverin suositteleman ranskalaisen joogakoulun kesäkursseja ja kas! Sieltä löytyi viikon leiri Kreikassa, Paroksen saarella. Tämä ratkaisi opinahjon valinnan: Thessalonikin yliopiston sijasta lähtisin Paroksen naapurisaarella Syroksella kesäisin toimivaan Omilo-kouluun. Oltiin jo kesäkuun toisella viikolla, joten laitoin heti sähköpostia molempiin paikkoihin. Sain järjestäjiltä vahvistukset nopeasti ja sitten piti vain löytää sopivat lennot, laivat ja majoitukset.
Olen noviisi Kreikan matkailun suhteen, ja saarelta toiselle siirtyminen sekä muu logistiikka on tuonut jännittävää lisää tämän kesän lomaani. Hyvin on kaikki kuitenkin sujunut ja seuraavalla kerralla osaan varmasti seikkailla aikataulujen ja reittien viidakossa lähes alkuasukkaiden varmuudella.

Mikrolimano by night

Menomatkasta kehkeytyi hieman pitkä, sillä järkevän hintaista lentoa ei Luxemburgista ollut enää saatavana. Niinpä seisoin lähtöpäivänä aamukuudelta bussipysäkillä ylhäisessä yksinäisyydessäni – heinäkuisena lauantaina auringon noustessa kotikorttelin tavanomaisesta liikenteestä ja väenpaljudesta ei ollut tietoakaan. Bussilla ensin kolme tuntia Frankfurtiin ja sieltä siedettävän odottelun jälkeen lentäen Ateenaan. Bussimatka lentokentältä Pireuksen satamaan, missä minua odotti siisti pieni huone Pireaus Dream -hotellissa, kesti runsaan tunnin. Sunnuntaiaamuksi olin varannut paikan Syrokselle lähtevään laivaan. Helppoa ja jouhevaa, vaikka matkustustunteja tulikin kokonaiset 12. 

Illalla tein kierroksen satamassa, lunastin lippuni ja katsoin valmiiksi aamun lähtölaiturin. Sepä ei ollutkaan hotellin kulmalla sijaitseva numero E7 vaan koko satama-alueen kauimmainen laituri E1. Sillä lailla! Sekä Google Maps että testikävely ilmoittivat ajaksi 35 minuuttia. Kello siis soittamaan hieman suunniteltua aikaisemmin aamulla! 

Luottavaisena siihen, että homma oli hanskassa, nappasin taksin ja hurautin Mikrolimanon huvivenesatamaan illalliselle. Satuin ravintolaan, jossa juhlittiin koko suvun voimin pienen poikalapsen ristiäisiä. Tanssia ja laulua riitti varmaan vielä pitkään sen jälkeen, kun minä olin jo poistunut paikalta.

Tämä on se laituri, josta aamulaiva ei sitten lähtenytkään!

Aaamulla tuntia ennen laivan lähtöä istahdin lähtölaiturin kupeessa olevan kahvikioskin terassille aamupalalle. Muita matkustajia ei vielä näkynyt, eikä laivakaan ollut vielä saapunut. Vartin kuluttua aloin ihmetellä asiaa ihan tosissani. Ei autojonoja, ei väenpaljoutta ja kahvilassakin lisäkseni vain pari rekkakuskia. Nyt oli jotain pahasti pielessä! Kysyin henkilökunnalta, oliko laiva myöhässä. Tiukoissa tilanteissa sitä kielitaitoa löytyy juuri sen verran, että tärkeimmät asiat selviävät. Ei, laiva ei ollut myöhässä vaan minä olin väärässä paikassa. Laituri E1 oli vielä runsaan vartin kävelymatkan päässä ja siellä odottava laiva korkeiden rakennusten takana piilossa. Itse olin E2-laiturilla. 

Paniikki iski! Katsoin Googlesta karttaa ja totesin, että on lähdettävä todella rivakasti liikkeelle tai näen laivasta vain suljetun takaportin. Kahvi jäi puoliksi juomatta, reppu selkään, käsilaukku olalle ja matkakassin vetokahvasta kiinni. Ehdin tuskin ottaa ensimmäiset kiihkeät askeleet kun näin lähestyvän taksin. Pelkäsin sen olevan varattu, mutta minulla kävi tuuri. Kamat takaluukkuun ja muutaman minuutin kuluttua jo kävelin sisään laivaan helpotuksesta huokaisten.

Miellyttävä merimatka meni hetkessä. Olin törsännyt kokonaiset 50€ business lounge -lippuun, enkä kadu. Näköalasalonki oli rauhallinen, kanssamatkustajia oli vähän ja kahvi tarjoiltiin pöytään. Aamun kommellusten jälkeen tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kolmen ja puolen tunnin kuluttua saavuimme Ermoupoliksen satamaan. Kapteeni teki tottuneesti vauhdikkaan käsijarrukäännöksen satama-altaassa ja parkkeerasi paatin perä edellä laituriin. Huimaa menoa!

Söin välipalan yhdessä sataman monista kuppiloista, minkä jälkeen otin taksikyydin kielikoulun järjestämään majapaikkaani Azolimnoksen kylässä, vartin ajomatkan päässä Ermoupoliksesta. Ensimmäinen ilta kului paikallisessa tavernassa kurssikavereiden ja opettajien kanssa. Meitä oli saapunut paikalle 23 innokasta kreikan kielen ystävää ympäri maailman. Seuraavien kahden viikon aikana ehdin tutustua heihin paremmin ja monet naurut naurettiin yhdessä niin oppitunneilla, hiekkarannalla kuin kreikkalaisen ruoankin äärellä.

Merimatkan viihdykkeet.

Lomaviikko Ranskassa – Chartres, viimeinen etappi

Published 5.6.2017 by ainosalminen
IMG_0998

Chartresin katedraali – reissun upein lajissaan

Lomaviikko Ranskassa – tätä juttusarjaa olen rakentanut pala palalta kuin Iisakki kirkkoaan, mutta vihdoinkin ollaan matkan viimeisessä kohteessa eli Chartresin kaupungissa. Kirkkovertaus sopii Chartresiin, sillä sen valtava goottilainen katedraali on osa Unescon maailmanperintöä. Valtavalla tarkoitan nyt Euroopan suurinta! Pyhiinvaeltajat tungeksivat tänne jo 1000-luvulla ihailemaan Sancta Camisana pidettyä kangasta, jonka Kaarle Kaljupää kaupungille lahjoitti. Keskiaikainen ”turismi” täytti kassat ja mahdollisti katedraalin rakentamisen huippunopeasti, 26 vuodessa!

Saapuessani lauantaina iltapäivän päätteeksi katedraalille siellä oltiin jo kiihkeästi viimeistelemässä pääsiäisyön vigiliaa. Valoja ja mikrofoneja testattiin, kuorojen ja esirukoilijoiden paikkoja katsastettiin. Kirkon sisällä huomasin useiden patsaiden ja ristien olevan kankaan peitossa. Selvittelin asiaa jälkikäteen ja ymmärsin tämän olevan katolisen kirkon tapa jo hyvissä ajoissa ennen pitkäperjantaita. Messun aikana valoa tuovat vain kynttilät ja kun ylösnousemus ilmoitetaan, valot sytytetään ja myös kankaat poistetaan. Fiat lux!

IMG_0987

Katedraali juhlavalaistuksessa

Chartres mainostaa itseään valon kaupunkina. Se on jäsen kansainvälisessä valon kaupunkien yhdistyksessä LUCIssa, jonka suomalaisjäseniä ovat Oulu, Jyväskylä ja Helsinki! Valoja olisi pimeässä illassa voinut ihailla yllin kyllin valaistujen monumenttien ja julkisivujen muodossa, mutta tihkusade tunki takin alle, enkä lähtenyt seikkailemaan kovin kauas hotellilta. Tyydyin kiertelemään katedraalin ympäristössä ja hupsista, eksyin sisään asti jo toisen kerran muutaman tunnin sisällä. Minua kiinnosti nähdä, minkälainen messu siellä oli käynnissä. Turvatarkastus ovella oli tiukka ja käteen annettiin pitkä kynttilä. Olin aivan hukassa, sillä katoliset perinteet ja kirkonmenot ovat minulle täysin vieraita. Hiivin istumaan rivin päähän takaoikealle enkä hämmennyksissäni edes huomannut sytyttää kynttilääni. Toisaalta, kun en tunnusta katolilaisuutta enkä mitään muutakaan uskontoa, näin oli ehkä parempi.

Yritin seurata käsiohjelmasta, mitä oli tapahtumassa, mutta en pysynyt kärryillä. Liturgioita ja rukouksia luettiin, kynttilöitä kohotettiin ylös, laulettiin ja taas luettiin pyhiä tekstejä. Nousin ylös ja istuin alas muiden mukana, etten erottuisi joukosta. Vahakynttilä alkoi lämmetä ja taipua kaarelle käteni lämmön takia. Jätin paikkani ja laskin kynttilän vaivihkaa sivupöydälle. Olisin mielelläni uteliaisuudesta jäänyt seuraamaan valon saapumista, mutta uni alkoi painaa silmiä eikä takeita ylönousemuksen kellonlyömästä ollut. Tunnelma oli harras ja katedraali kynttilänvalossa harvinainen kokemus. Toisaalta tunsin oloni hyvinkin vieraaksi kirkon sanomaa ja raamatun kertomuksia kuunnellessani.

Sunnuntaiaamu Chartresissa valkeni aurinkoisena. Runsaan aamupalan jälkeen heitin jo tavarani autoon, mutta lähdin vielä katsomaan kaupunkia kauniin sään houkuttelemana. Chartres sijaitsee noin 90 km Pariisista lounaaseen, joten moottoritielle kohti kotia ehtisin hieman myöhemminkin.

Suuntasin alakaupunkiin, jota aikoinaan asuttivat alemmat yhteiskuntaluokat, pyykkärit, karvarit ja myllärit – Eure-joen virtaavaa vettä tarvittiin kaikkien näiden ammattien harjoittamiseen. Korkeusero ylä- ja alakaupungin välillä on 30 metriä, joten jalat saivat töitä kipittäessäni rapppusia alas ja kapeita kujia ylös.

Reitin varrelle osui useampikin kirkko, niitä tuntui olevan Chartres täynnä! Kuvassa näkyvä 1600-luvulta peräisin oleva ristikkotalo Maison de saumon (kirjaimellisesti ”lohen talo”) on restauroitu ja siinä toimii kaupungin matkailutoimisto. Nimensä se on saanut julkisivua koristavien lohiveistosten mukaan. Sen yläpuolella kuvassa Place de Billardin vihannesmarkkinat – mielenkiintoinen torin ja kauppahallin välimuoto. Harmi, etten ehtinyt paikalle ajoissa lauantaina. Kiertelen mielelläni toreilla ja mahdollisuuksien mukaan ostan viemisiä kotiin.

IMG_0959

Katedraali valmiina kirkkovuoden huipennukseen.

Tuomisia ei reissusta Les Sables d’Olonnesta hankkimieni Vendéen mineraalisten viinien lisäksi muuta ollut, mutta niitä kotona maistellessa ovat ajatukset siirtyneet toistuvasti merellisiin maisemiin. Vaikka tänä kesänä tuskin ehdin matkustaa takaisin Atlantille, monia suunnitelmia muhii päässäni. Varpaat rantavedessä, ostereita lautasella, tukka tuulessa dyyneillä… näin minä juuri nyt näen itseni, kun katson tulevaisuuteen.

Lomaviikko Ranskassa – Nantes

Published 28.5.2017 by ainosalminen

Paul Austerin mukaan kirjojen vaikutusta ei pidä koskaan aliarvioida.

Nämä Paul Austerin sanat toivottivat minut tervetulleeksi Nantesin kaupunkiin. Taustalla kuvassa on entisen LU-keksitehtaan komea rakennus, joka edustaa hyvin Nantesin urbanistiikkaa: modernin ja vanhan, historian ja nykypäivän yhdistäminen, tyylien ja kulttuurien sekoittaminen näkyy tässä jatkuvassa muutoksessa olevassa entisessä työläiskaupungissa kaikkialla.

Nantes löytyy vuodesta toiseen ykkössijalta, kun listataan elämänlaadultaan Ranskan parhaimpia kaupunkeja. Meren läheisyys, viheralueet, julkinen liikenne ja monimuotoinen kulttuurielämä sekä tietenkin dynaaminen talouselämä ovat seikkoja, joita asukkaat arvostavat. Tutkimusmatkan arvoinen paikka, sanoin minä, kun lisäsin Nantesin matkaohjelmaani.

Entisen LU-keksitehtaan entisöity torni.

Kukapa ei LU-keksejä tuntisi ja olisi aikoinaan ahminut kuuluisia appelsiinin makuisia leivoskeksejä. Keksejä täällä ei enää valmisteta ja kahdesta tornistakin on jäljellä vain toinen, joka sekin on 1970-luvulla rakennettu uudelleen alkuperäisten piirustusten mukaan. Lefèvre-Unique -perheen nimikirjaimet LU on säilytetty, sillä rakennukselle on annettu nimeksi ”Lieu Unique” (”ainutlaatuinen paikka)”. Siinä toimii nyt itseään utopistiseksi kohtauspaikaksi tituleeraava nykykulttuurin keskus, joka tarjoaa tilat luovalle toiminnalle sen kaikissa muodoissa. Myös ravintola, baari, kirjakauppa ja jopa hammam ovat näin saaneet sijan hyvältä paikalta kaupungin keskustasta.

Vaikka Nantes sijaitsee sisämaassa, on Loire-joki tarjonnut sille suoran yhteyden merelle. Matkani ensimäisellä etapilla Orléansissa kiinnitin huomiota suklaan ja makeisten asemaan kaupanteossa menneillä vuosisadoilla. Sulaata ja sokeria laivattiin Eurooppaan ns. orjalaivoilla. Kolmioliikenne kukoisti Euroopassa ja Englannin ja Portugalin ohella Ranskalla ja juuri Nantesilla oli siitä hallusaan merkittävä osuus. Nantesista lähtevät laivat lastattiin Afrikan orjakauppiaiden arvostamilla tuotteilla, Afrikasta jatkettiin orjalastissa matkaa Antilleille. Orjia odotti työskentely siirtomaissa ja niiden plantaaseilla. Näin saatiin laivat kotimatkaa varten lastattua uuden maailman herkuilla, mm. sokerilla ja suklaalla.

Ei siis ole ihme, että juuri Nantesista löytyy orjuuden poistamisen muistomerkki. Osa sitä ovat Loiren rantakadulta löytyvät 1710 lasilevyä, joihin on kirjoitettu kaikkien Nantesista lähteneiden orjalaivojen nimet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eurooppalaisten organisoima orjakauppa Afrikasta uuteen maailmaan koski yli 12 miljoonaa ihmistä.

Nantesin kaupunki oli vielä 1800-luvun lopulla varsinainen saaristo. Joenuoma kuitenkin hiekoittui ja osa joen haaroista täytettiin tarkoituksella. Näin haluttiin estää toistuvat tulvat ja myös torjua hajuhaittoja. Jäljellä on enää kaksi joenhaaraa ja niiden väliin jäävä ainoa saari, Île-de-Nantes. Sieltä viimeisetkin merelliset toiminnot ovat siirtyneet Saint-Nazaireen, joka on erityisen tunnettu valtameriristeilijöitä rakentavasta telakastaan. Niinpä saari on taas muutoksen kourissa, tavoitteena täälläkin on sekoittaa eri asumismuotoja, kulttuuria ja rohkean avantgardista arkkitehtuuria. Nantesissa ei kaupunginisien päätä huimaa 🙂

Île-de-Nantesin entisissä telakkahalleissa ja niiden ympäristössä näin aivan hulppeita mekaanisia eläimiä. Valtava elefantti vaeltaa ympäri aluetta ja kyytiin jonotti kymmenittäin uteliaita turisteja. Hallien sisällä sai ihmetellä mekaanista hämähäkkiä ja jättiläishaikaraa tai jopa päästä ”ohjaamaan” mittarimatoa 🙂 Lasten riemulla ei siellä ollut rajoja. Lapsia täynnä oli myös samaan tyyliin rakennettu karuselli. Maailman erikoisimman turistinähtävyyden palkinto vuonna 2014 on saatu syystä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten aluksi totesin, Nantes on vastakohtien kaupunki – toisaalta perinteinen ja historiallinen, toisaalta nuori ja dynaaminen, jopa anarkistinen. Moderni arkkitehtuuri sulautuu vanhojen porvaristalojen charmiin. Vanhan keskustan kapeiden kävelykatujen tunnelma vaihtuu hetkessä leveisiin bulevardeihin, joilla kulkevat virtaviivaiset raitiovaunut. Bretagnen herttuoiden linna, Jean Nouvelin piirtämä oikeuspalatsi ja Talensacin kauppahalli herkkuineen … paljon tuli nähtyä ja paljon jäi näkemättä.

Tännekin on tultava uudestaan, eikä vähintään siksi, että Nantesilla saattaa olla merkittävä asema tulevaisuudensunnitelmissani. Täältä pääsee Atlantin aaltoihin 40 minuutissa ja suurnopeusjunalla runsaassa kahdessa tunnissa niin Pariisiin kuin Bordeaux’honkin. Ei siis lainkaan hullumpi sijainti!

IMG_0869

Bretagnen herttuoiden linna 

Lomaviikko Ranskassa – hemmottelua merikylpylässä

Published 21.5.2017 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näihin maisemiin sain herätä kolmena aamuna.

Muutto on takana ja asuntokaupat viimeistellään huomenna notaarin luona. Olen totutellut uuteen asuntooni ja asuinkortteliini ja ne hyviksi havainnut. Lisää muutosta ja muista toukokuisista jutuista myöhemmin. Nyt palataan vielä taannoiseen lomamatkaani Ranskassa. Orléansin kaupungin ja Loiren laakson jälkeen saavuin vihdoinkin Atlantin rannikolle.

Les Sables-d’Olonnen rantakaupunki ja merikylpylä Le Côte Ouest hemmottelivat minua kolmen päivän ajan upealla säällä ja rentouttavilla hoidoilla. Atlantin rannikko on aina vetänyt minua puoleensa. Vuorovesi-ilmiö, levien tuoksu, jatkuvasti muuntuvat maisemat ja tietenkin meren antimet – siinä se juttu!

Olin varannut itselleni huoneen merinäköalalla ja kolmen päivän kylpyläpaketin puolihoidolla. Joka päivälle oli kaksi hoitoa ja kolmen vartin treeni valmentajan kanssa. Käytössäni oli tietenkin myös allasosasto, kuntosali sekä lepohuone aurinkoterasseineen. Vaikka merituuli oli vielä viileä, aurinko lämmitti ihanasti. Thalassoterapie on se ranskankielinen termi, jolla merivesihoitoja kutsutaan. Puhdistetun meriveden lisäksi hoidoissa käytetään mm. leviä ja merisuolaa.

Kylpylässä oli mukavan rauhallista pääsiäisen alusviikolla, vaikka allasosasto oli kyllä kokolailla täynnä iltapäivisin. Hotelli oli meriaiheisesti sisustettu viime vuosisadan alun valtamerilaivojen tyyliin. Ravintolassa ja sen terassilla hyvästä ruoasta sai nauttia upean näköalan ja tietenkin mahtavien auringonlaskujen kera. Tämä tasokas kylpylähotelli oli hyvä valinta, en löydä siitä moitteen sijaa!

Tätä reittiä pitkin lähtevät ulapalle myös Vendée Globe -maailmanympäripurjehduksen hurjapäät. 

Les Sables d’Olonne on tunnettu joka neljäs vuosi järjestettävän Vendée Globe -purjehduskilpailun lähtö- ja maalipaikkana. Kaupunki mainostaakin itseään voimakkaasti tämän tapahtuman kautta, ja useampikin purjehduskoulu ja veneenrakentaja on valinnut Les Sables d’Olonnen kotipaikakseen. Pikkukaupungin historia on aina pyörinyt meren, sataman ja kalastuksen ympärillä, mutta nykyisin elanto tulee enimmäkseen turismista, kasinojakin on peräti kaksi! Rannat ovat pitkät ja kauniit ja kalasatamassa saa vatsansa täyteen takuutuoreita meren antimia. Sinne minäkin suuntasin heti ensimmäisenä iltapäivänä.

Olin napannut hotellilta polkupyörän, sillä ilma oli lämmin ja vartissa olin keskustassa. Merellisen lounaan jälkeen pyöräretkeni jatkui rantakatuja pitkin sataman toiselle puolelle, missä La Chaumen vanha kalastajakortteli antoi autenttisemman kuvan paikkakunnasta kuin rantabulevardin takavuosien rakennusbuumin synnyttämä epäesteettinen tyyli. Täydet pisteet kuitenkin panostuksesta kevyen liikenteen väyliin. Puolet rantakadun leveydestä oli varattu polkupyörille ja iltaisin osa kadusta suljettiin moottoriliikenteeltä kokonaan.

IMG_0848

Pilvetön päivä meren rannalla, lepoa ja rentoutumista.

Takaisin kylpylään. Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran kryoterapiaa. Ihana omavalmentajani Stéphane kertoi treenien lomassa tästä urheilijoiden palautumisessa hyödynnettävästä hoidosta, josta on saatu apua myös nivelvaivoihin, kipuihin ja jopa mielialaan. En todellakaan ole kylmän ystävä, mutta niin vain löysin itseni uimapuvussa ja karvatöppöset jalassa valmiina astumaan kryokaappiin, jossa nestetypen avulla ilman lämpötila laskettiin -145 asteeseen. Valmentajani oli läsnä koko ajan ja tsemppasi minua. Välillä nostin kädet ylös, kun sormia alkoi kylmä kihelmöidä liikaa. Hyvin meni! Kolme minuuttia oli juuri sopiva aika, kylmä alkoi tuntua paikoitellen aika pahalta mutta ei äitynyt sietämättömäksi. Hoidon jälkeen siirryin lepohuoneeseen nauttimaan hyvänolontunteesta ja voittajaolosta 🙂

Kolme päivää oli lopulta aivan sopiva pituus kylpylälomalle. Toki moista hemmottelua olisi voinut itselleen suoda vaikka koko viikonkin, mutta hyvin tuossakin ajassa ehti rentoutua ja rauhoittua. Jo pelkästään maisemanvaihdos ja meren läheisyys saivat ajatukset irti työkiireistä ja tulevasta muuttohässäkästä. Juuri sitä kaipasin.

Kieltämättä mielessä kävi myös ajatus tulevista eläkepäivistä: olisihan niitä mukava viettää tällaisissa maisemissa. Eikä sille olisi mitään estettäkään. Runsaan viiden vuoden kuluttua, jos niin haluan, voin suunnitella uutta muuttoa ja uuden seikkailun aloittamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Purjehduskouluun eläkeläisenä näissä maisemissa? Miksipä ei …

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.