Loma

All posts tagged Loma

Matka Syrokselle, seikkailua kreikkalaisittain 

Published 29.7.2017 by ainosalminen

Kotikortteli Luxemburgissa varhain lähtöaamuna.


Kesäloma on täydessä käynnissä! Meri ja taivas ovat uskomattoman siniset, kuten Kreikassa kuuluukin. Hieman runsaan kolmen viikon matkastani on jäljellä 10 päivää. Kielikurssi on suoritettu ja muutaman päivän siirtymävaiheen jälkeen minua odottaa viikon pituinen joogaleiri. 

Matkavalmistelut jäivät tänä vuonna todella viime tinkaan. Ajatus kreikan kesäkurssista oli ollut mielessä siitä lähtien, kun jouduin huhtikuussa toteamaan, etten pystyisi panostamaan tarpeeksi työajalla opiskeluun. Toisaalta minua kutkutti ajatus joogaleiristä. Muutettuani toukokuussa keskustaan aloitin joogaamisen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen ja totesin sen erinomaiseksi rentoutuksen ja kehonhuollon välineeksi. 

Nike-jumalatar Pireuksen satamassa.

Tutkin netistä työkaverin suositteleman ranskalaisen joogakoulun kesäkursseja ja kas! Sieltä löytyi viikon leiri Kreikassa, Paroksen saarella. Tämä ratkaisi opinahjon valinnan: Thessalonikin yliopiston sijasta lähtisin Paroksen naapurisaarella Syroksella kesäisin toimivaan Omilo-kouluun. Oltiin jo kesäkuun toisella viikolla, joten laitoin heti sähköpostia molempiin paikkoihin. Sain järjestäjiltä vahvistukset nopeasti ja sitten piti vain löytää sopivat lennot, laivat ja majoitukset.
Olen noviisi Kreikan matkailun suhteen, ja saarelta toiselle siirtyminen sekä muu logistiikka on tuonut jännittävää lisää tämän kesän lomaani. Hyvin on kaikki kuitenkin sujunut ja seuraavalla kerralla osaan varmasti seikkailla aikataulujen ja reittien viidakossa lähes alkuasukkaiden varmuudella.

Mikrolimano by night

Menomatkasta kehkeytyi hieman pitkä, sillä järkevän hintaista lentoa ei Luxemburgista ollut enää saatavana. Niinpä seisoin lähtöpäivänä aamukuudelta bussipysäkillä ylhäisessä yksinäisyydessäni – heinäkuisena lauantaina auringon noustessa kotikorttelin tavanomaisesta liikenteestä ja väenpaljudesta ei ollut tietoakaan. Bussilla ensin kolme tuntia Frankfurtiin ja sieltä siedettävän odottelun jälkeen lentäen Ateenaan. Bussimatka lentokentältä Pireuksen satamaan, missä minua odotti siisti pieni huone Pireaus Dream -hotellissa, kesti runsaan tunnin. Sunnuntaiaamuksi olin varannut paikan Syrokselle lähtevään laivaan. Helppoa ja jouhevaa, vaikka matkustustunteja tulikin kokonaiset 12. 

Illalla tein kierroksen satamassa, lunastin lippuni ja katsoin valmiiksi aamun lähtölaiturin. Sepä ei ollutkaan hotellin kulmalla sijaitseva numero E7 vaan koko satama-alueen kauimmainen laituri E1. Sillä lailla! Sekä Google Maps että testikävely ilmoittivat ajaksi 35 minuuttia. Kello siis soittamaan hieman suunniteltua aikaisemmin aamulla! 

Luottavaisena siihen, että homma oli hanskassa, nappasin taksin ja hurautin Mikrolimanon huvivenesatamaan illalliselle. Satuin ravintolaan, jossa juhlittiin koko suvun voimin pienen poikalapsen ristiäisiä. Tanssia ja laulua riitti varmaan vielä pitkään sen jälkeen, kun minä olin jo poistunut paikalta.

Tämä on se laituri, josta aamulaiva ei sitten lähtenytkään!

Aaamulla tuntia ennen laivan lähtöä istahdin lähtölaiturin kupeessa olevan kahvikioskin terassille aamupalalle. Muita matkustajia ei vielä näkynyt, eikä laivakaan ollut vielä saapunut. Vartin kuluttua aloin ihmetellä asiaa ihan tosissani. Ei autojonoja, ei väenpaljoutta ja kahvilassakin lisäkseni vain pari rekkakuskia. Nyt oli jotain pahasti pielessä! Kysyin henkilökunnalta, oliko laiva myöhässä. Tiukoissa tilanteissa sitä kielitaitoa löytyy juuri sen verran, että tärkeimmät asiat selviävät. Ei, laiva ei ollut myöhässä vaan minä olin väärässä paikassa. Laituri E1 oli vielä runsaan vartin kävelymatkan päässä ja siellä odottava laiva korkeiden rakennusten takana piilossa. Itse olin E2-laiturilla. 

Paniikki iski! Katsoin Googlesta karttaa ja totesin, että on lähdettävä todella rivakasti liikkeelle tai näen laivasta vain suljetun takaportin. Kahvi jäi puoliksi juomatta, reppu selkään, käsilaukku olalle ja matkakassin vetokahvasta kiinni. Ehdin tuskin ottaa ensimmäiset kiihkeät askeleet kun näin lähestyvän taksin. Pelkäsin sen olevan varattu, mutta minulla kävi tuuri. Kamat takaluukkuun ja muutaman minuutin kuluttua jo kävelin sisään laivaan helpotuksesta huokaisten.

Miellyttävä merimatka meni hetkessä. Olin törsännyt kokonaiset 50€ business lounge -lippuun, enkä kadu. Näköalasalonki oli rauhallinen, kanssamatkustajia oli vähän ja kahvi tarjoiltiin pöytään. Aamun kommellusten jälkeen tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kolmen ja puolen tunnin kuluttua saavuimme Ermoupoliksen satamaan. Kapteeni teki tottuneesti vauhdikkaan käsijarrukäännöksen satama-altaassa ja parkkeerasi paatin perä edellä laituriin. Huimaa menoa!

Söin välipalan yhdessä sataman monista kuppiloista, minkä jälkeen otin taksikyydin kielikoulun järjestämään majapaikkaani Azolimnoksen kylässä, vartin ajomatkan päässä Ermoupoliksesta. Ensimmäinen ilta kului paikallisessa tavernassa kurssikavereiden ja opettajien kanssa. Meitä oli saapunut paikalle 23 innokasta kreikan kielen ystävää ympäri maailman. Seuraavien kahden viikon aikana ehdin tutustua heihin paremmin ja monet naurut naurettiin yhdessä niin oppitunneilla, hiekkarannalla kuin kreikkalaisen ruoankin äärellä.

Merimatkan viihdykkeet.

Lomaviikko Ranskassa – Chartres, viimeinen etappi

Published 5.6.2017 by ainosalminen
IMG_0998

Chartresin katedraali – reissun upein lajissaan

Lomaviikko Ranskassa – tätä juttusarjaa olen rakentanut pala palalta kuin Iisakki kirkkoaan, mutta vihdoinkin ollaan matkan viimeisessä kohteessa eli Chartresin kaupungissa. Kirkkovertaus sopii Chartresiin, sillä sen valtava goottilainen katedraali on osa Unescon maailmanperintöä. Valtavalla tarkoitan nyt Euroopan suurinta! Pyhiinvaeltajat tungeksivat tänne jo 1000-luvulla ihailemaan Sancta Camisana pidettyä kangasta, jonka Kaarle Kaljupää kaupungille lahjoitti. Keskiaikainen ”turismi” täytti kassat ja mahdollisti katedraalin rakentamisen huippunopeasti, 26 vuodessa!

Saapuessani lauantaina iltapäivän päätteeksi katedraalille siellä oltiin jo kiihkeästi viimeistelemässä pääsiäisyön vigiliaa. Valoja ja mikrofoneja testattiin, kuorojen ja esirukoilijoiden paikkoja katsastettiin. Kirkon sisällä huomasin useiden patsaiden ja ristien olevan kankaan peitossa. Selvittelin asiaa jälkikäteen ja ymmärsin tämän olevan katolisen kirkon tapa jo hyvissä ajoissa ennen pitkäperjantaita. Messun aikana valoa tuovat vain kynttilät ja kun ylösnousemus ilmoitetaan, valot sytytetään ja myös kankaat poistetaan. Fiat lux!

IMG_0987

Katedraali juhlavalaistuksessa

Chartres mainostaa itseään valon kaupunkina. Se on jäsen kansainvälisessä valon kaupunkien yhdistyksessä LUCIssa, jonka suomalaisjäseniä ovat Oulu, Jyväskylä ja Helsinki! Valoja olisi pimeässä illassa voinut ihailla yllin kyllin valaistujen monumenttien ja julkisivujen muodossa, mutta tihkusade tunki takin alle, enkä lähtenyt seikkailemaan kovin kauas hotellilta. Tyydyin kiertelemään katedraalin ympäristössä ja hupsista, eksyin sisään asti jo toisen kerran muutaman tunnin sisällä. Minua kiinnosti nähdä, minkälainen messu siellä oli käynnissä. Turvatarkastus ovella oli tiukka ja käteen annettiin pitkä kynttilä. Olin aivan hukassa, sillä katoliset perinteet ja kirkonmenot ovat minulle täysin vieraita. Hiivin istumaan rivin päähän takaoikealle enkä hämmennyksissäni edes huomannut sytyttää kynttilääni. Toisaalta, kun en tunnusta katolilaisuutta enkä mitään muutakaan uskontoa, näin oli ehkä parempi.

Yritin seurata käsiohjelmasta, mitä oli tapahtumassa, mutta en pysynyt kärryillä. Liturgioita ja rukouksia luettiin, kynttilöitä kohotettiin ylös, laulettiin ja taas luettiin pyhiä tekstejä. Nousin ylös ja istuin alas muiden mukana, etten erottuisi joukosta. Vahakynttilä alkoi lämmetä ja taipua kaarelle käteni lämmön takia. Jätin paikkani ja laskin kynttilän vaivihkaa sivupöydälle. Olisin mielelläni uteliaisuudesta jäänyt seuraamaan valon saapumista, mutta uni alkoi painaa silmiä eikä takeita ylönousemuksen kellonlyömästä ollut. Tunnelma oli harras ja katedraali kynttilänvalossa harvinainen kokemus. Toisaalta tunsin oloni hyvinkin vieraaksi kirkon sanomaa ja raamatun kertomuksia kuunnellessani.

Sunnuntaiaamu Chartresissa valkeni aurinkoisena. Runsaan aamupalan jälkeen heitin jo tavarani autoon, mutta lähdin vielä katsomaan kaupunkia kauniin sään houkuttelemana. Chartres sijaitsee noin 90 km Pariisista lounaaseen, joten moottoritielle kohti kotia ehtisin hieman myöhemminkin.

Suuntasin alakaupunkiin, jota aikoinaan asuttivat alemmat yhteiskuntaluokat, pyykkärit, karvarit ja myllärit – Eure-joen virtaavaa vettä tarvittiin kaikkien näiden ammattien harjoittamiseen. Korkeusero ylä- ja alakaupungin välillä on 30 metriä, joten jalat saivat töitä kipittäessäni rapppusia alas ja kapeita kujia ylös.

Reitin varrelle osui useampikin kirkko, niitä tuntui olevan Chartres täynnä! Kuvassa näkyvä 1600-luvulta peräisin oleva ristikkotalo Maison de saumon (kirjaimellisesti ”lohen talo”) on restauroitu ja siinä toimii kaupungin matkailutoimisto. Nimensä se on saanut julkisivua koristavien lohiveistosten mukaan. Sen yläpuolella kuvassa Place de Billardin vihannesmarkkinat – mielenkiintoinen torin ja kauppahallin välimuoto. Harmi, etten ehtinyt paikalle ajoissa lauantaina. Kiertelen mielelläni toreilla ja mahdollisuuksien mukaan ostan viemisiä kotiin.

IMG_0959

Katedraali valmiina kirkkovuoden huipennukseen.

Tuomisia ei reissusta Les Sables d’Olonnesta hankkimieni Vendéen mineraalisten viinien lisäksi muuta ollut, mutta niitä kotona maistellessa ovat ajatukset siirtyneet toistuvasti merellisiin maisemiin. Vaikka tänä kesänä tuskin ehdin matkustaa takaisin Atlantille, monia suunnitelmia muhii päässäni. Varpaat rantavedessä, ostereita lautasella, tukka tuulessa dyyneillä… näin minä juuri nyt näen itseni, kun katson tulevaisuuteen.

Lomaviikko Ranskassa – Nantes

Published 28.5.2017 by ainosalminen

Paul Austerin mukaan kirjojen vaikutusta ei pidä koskaan aliarvioida.

Nämä Paul Austerin sanat toivottivat minut tervetulleeksi Nantesin kaupunkiin. Taustalla kuvassa on entisen LU-keksitehtaan komea rakennus, joka edustaa hyvin Nantesin urbanistiikkaa: modernin ja vanhan, historian ja nykypäivän yhdistäminen, tyylien ja kulttuurien sekoittaminen näkyy tässä jatkuvassa muutoksessa olevassa entisessä työläiskaupungissa kaikkialla.

Nantes löytyy vuodesta toiseen ykkössijalta, kun listataan elämänlaadultaan Ranskan parhaimpia kaupunkeja. Meren läheisyys, viheralueet, julkinen liikenne ja monimuotoinen kulttuurielämä sekä tietenkin dynaaminen talouselämä ovat seikkoja, joita asukkaat arvostavat. Tutkimusmatkan arvoinen paikka, sanoin minä, kun lisäsin Nantesin matkaohjelmaani.

Entisen LU-keksitehtaan entisöity torni.

Kukapa ei LU-keksejä tuntisi ja olisi aikoinaan ahminut kuuluisia appelsiinin makuisia leivoskeksejä. Keksejä täällä ei enää valmisteta ja kahdesta tornistakin on jäljellä vain toinen, joka sekin on 1970-luvulla rakennettu uudelleen alkuperäisten piirustusten mukaan. Lefèvre-Unique -perheen nimikirjaimet LU on säilytetty, sillä rakennukselle on annettu nimeksi ”Lieu Unique” (”ainutlaatuinen paikka)”. Siinä toimii nyt itseään utopistiseksi kohtauspaikaksi tituleeraava nykykulttuurin keskus, joka tarjoaa tilat luovalle toiminnalle sen kaikissa muodoissa. Myös ravintola, baari, kirjakauppa ja jopa hammam ovat näin saaneet sijan hyvältä paikalta kaupungin keskustasta.

Vaikka Nantes sijaitsee sisämaassa, on Loire-joki tarjonnut sille suoran yhteyden merelle. Matkani ensimäisellä etapilla Orléansissa kiinnitin huomiota suklaan ja makeisten asemaan kaupanteossa menneillä vuosisadoilla. Sulaata ja sokeria laivattiin Eurooppaan ns. orjalaivoilla. Kolmioliikenne kukoisti Euroopassa ja Englannin ja Portugalin ohella Ranskalla ja juuri Nantesilla oli siitä hallusaan merkittävä osuus. Nantesista lähtevät laivat lastattiin Afrikan orjakauppiaiden arvostamilla tuotteilla, Afrikasta jatkettiin orjalastissa matkaa Antilleille. Orjia odotti työskentely siirtomaissa ja niiden plantaaseilla. Näin saatiin laivat kotimatkaa varten lastattua uuden maailman herkuilla, mm. sokerilla ja suklaalla.

Ei siis ole ihme, että juuri Nantesista löytyy orjuuden poistamisen muistomerkki. Osa sitä ovat Loiren rantakadulta löytyvät 1710 lasilevyä, joihin on kirjoitettu kaikkien Nantesista lähteneiden orjalaivojen nimet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eurooppalaisten organisoima orjakauppa Afrikasta uuteen maailmaan koski yli 12 miljoonaa ihmistä.

Nantesin kaupunki oli vielä 1800-luvun lopulla varsinainen saaristo. Joenuoma kuitenkin hiekoittui ja osa joen haaroista täytettiin tarkoituksella. Näin haluttiin estää toistuvat tulvat ja myös torjua hajuhaittoja. Jäljellä on enää kaksi joenhaaraa ja niiden väliin jäävä ainoa saari, Île-de-Nantes. Sieltä viimeisetkin merelliset toiminnot ovat siirtyneet Saint-Nazaireen, joka on erityisen tunnettu valtameriristeilijöitä rakentavasta telakastaan. Niinpä saari on taas muutoksen kourissa, tavoitteena täälläkin on sekoittaa eri asumismuotoja, kulttuuria ja rohkean avantgardista arkkitehtuuria. Nantesissa ei kaupunginisien päätä huimaa 🙂

Île-de-Nantesin entisissä telakkahalleissa ja niiden ympäristössä näin aivan hulppeita mekaanisia eläimiä. Valtava elefantti vaeltaa ympäri aluetta ja kyytiin jonotti kymmenittäin uteliaita turisteja. Hallien sisällä sai ihmetellä mekaanista hämähäkkiä ja jättiläishaikaraa tai jopa päästä ”ohjaamaan” mittarimatoa 🙂 Lasten riemulla ei siellä ollut rajoja. Lapsia täynnä oli myös samaan tyyliin rakennettu karuselli. Maailman erikoisimman turistinähtävyyden palkinto vuonna 2014 on saatu syystä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten aluksi totesin, Nantes on vastakohtien kaupunki – toisaalta perinteinen ja historiallinen, toisaalta nuori ja dynaaminen, jopa anarkistinen. Moderni arkkitehtuuri sulautuu vanhojen porvaristalojen charmiin. Vanhan keskustan kapeiden kävelykatujen tunnelma vaihtuu hetkessä leveisiin bulevardeihin, joilla kulkevat virtaviivaiset raitiovaunut. Bretagnen herttuoiden linna, Jean Nouvelin piirtämä oikeuspalatsi ja Talensacin kauppahalli herkkuineen … paljon tuli nähtyä ja paljon jäi näkemättä.

Tännekin on tultava uudestaan, eikä vähintään siksi, että Nantesilla saattaa olla merkittävä asema tulevaisuudensunnitelmissani. Täältä pääsee Atlantin aaltoihin 40 minuutissa ja suurnopeusjunalla runsaassa kahdessa tunnissa niin Pariisiin kuin Bordeaux’honkin. Ei siis lainkaan hullumpi sijainti!

IMG_0869

Bretagnen herttuoiden linna 

Lomaviikko Ranskassa – hemmottelua merikylpylässä

Published 21.5.2017 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näihin maisemiin sain herätä kolmena aamuna.

Muutto on takana ja asuntokaupat viimeistellään huomenna notaarin luona. Olen totutellut uuteen asuntooni ja asuinkortteliini ja ne hyviksi havainnut. Lisää muutosta ja muista toukokuisista jutuista myöhemmin. Nyt palataan vielä taannoiseen lomamatkaani Ranskassa. Orléansin kaupungin ja Loiren laakson jälkeen saavuin vihdoinkin Atlantin rannikolle.

Les Sables-d’Olonnen rantakaupunki ja merikylpylä Le Côte Ouest hemmottelivat minua kolmen päivän ajan upealla säällä ja rentouttavilla hoidoilla. Atlantin rannikko on aina vetänyt minua puoleensa. Vuorovesi-ilmiö, levien tuoksu, jatkuvasti muuntuvat maisemat ja tietenkin meren antimet – siinä se juttu!

Olin varannut itselleni huoneen merinäköalalla ja kolmen päivän kylpyläpaketin puolihoidolla. Joka päivälle oli kaksi hoitoa ja kolmen vartin treeni valmentajan kanssa. Käytössäni oli tietenkin myös allasosasto, kuntosali sekä lepohuone aurinkoterasseineen. Vaikka merituuli oli vielä viileä, aurinko lämmitti ihanasti. Thalassoterapie on se ranskankielinen termi, jolla merivesihoitoja kutsutaan. Puhdistetun meriveden lisäksi hoidoissa käytetään mm. leviä ja merisuolaa.

Kylpylässä oli mukavan rauhallista pääsiäisen alusviikolla, vaikka allasosasto oli kyllä kokolailla täynnä iltapäivisin. Hotelli oli meriaiheisesti sisustettu viime vuosisadan alun valtamerilaivojen tyyliin. Ravintolassa ja sen terassilla hyvästä ruoasta sai nauttia upean näköalan ja tietenkin mahtavien auringonlaskujen kera. Tämä tasokas kylpylähotelli oli hyvä valinta, en löydä siitä moitteen sijaa!

Tätä reittiä pitkin lähtevät ulapalle myös Vendée Globe -maailmanympäripurjehduksen hurjapäät. 

Les Sables d’Olonne on tunnettu joka neljäs vuosi järjestettävän Vendée Globe -purjehduskilpailun lähtö- ja maalipaikkana. Kaupunki mainostaakin itseään voimakkaasti tämän tapahtuman kautta, ja useampikin purjehduskoulu ja veneenrakentaja on valinnut Les Sables d’Olonnen kotipaikakseen. Pikkukaupungin historia on aina pyörinyt meren, sataman ja kalastuksen ympärillä, mutta nykyisin elanto tulee enimmäkseen turismista, kasinojakin on peräti kaksi! Rannat ovat pitkät ja kauniit ja kalasatamassa saa vatsansa täyteen takuutuoreita meren antimia. Sinne minäkin suuntasin heti ensimmäisenä iltapäivänä.

Olin napannut hotellilta polkupyörän, sillä ilma oli lämmin ja vartissa olin keskustassa. Merellisen lounaan jälkeen pyöräretkeni jatkui rantakatuja pitkin sataman toiselle puolelle, missä La Chaumen vanha kalastajakortteli antoi autenttisemman kuvan paikkakunnasta kuin rantabulevardin takavuosien rakennusbuumin synnyttämä epäesteettinen tyyli. Täydet pisteet kuitenkin panostuksesta kevyen liikenteen väyliin. Puolet rantakadun leveydestä oli varattu polkupyörille ja iltaisin osa kadusta suljettiin moottoriliikenteeltä kokonaan.

IMG_0848

Pilvetön päivä meren rannalla, lepoa ja rentoutumista.

Takaisin kylpylään. Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran kryoterapiaa. Ihana omavalmentajani Stéphane kertoi treenien lomassa tästä urheilijoiden palautumisessa hyödynnettävästä hoidosta, josta on saatu apua myös nivelvaivoihin, kipuihin ja jopa mielialaan. En todellakaan ole kylmän ystävä, mutta niin vain löysin itseni uimapuvussa ja karvatöppöset jalassa valmiina astumaan kryokaappiin, jossa nestetypen avulla ilman lämpötila laskettiin -145 asteeseen. Valmentajani oli läsnä koko ajan ja tsemppasi minua. Välillä nostin kädet ylös, kun sormia alkoi kylmä kihelmöidä liikaa. Hyvin meni! Kolme minuuttia oli juuri sopiva aika, kylmä alkoi tuntua paikoitellen aika pahalta mutta ei äitynyt sietämättömäksi. Hoidon jälkeen siirryin lepohuoneeseen nauttimaan hyvänolontunteesta ja voittajaolosta 🙂

Kolme päivää oli lopulta aivan sopiva pituus kylpylälomalle. Toki moista hemmottelua olisi voinut itselleen suoda vaikka koko viikonkin, mutta hyvin tuossakin ajassa ehti rentoutua ja rauhoittua. Jo pelkästään maisemanvaihdos ja meren läheisyys saivat ajatukset irti työkiireistä ja tulevasta muuttohässäkästä. Juuri sitä kaipasin.

Kieltämättä mielessä kävi myös ajatus tulevista eläkepäivistä: olisihan niitä mukava viettää tällaisissa maisemissa. Eikä sille olisi mitään estettäkään. Runsaan viiden vuoden kuluttua, jos niin haluan, voin suunnitella uutta muuttoa ja uuden seikkailun aloittamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Purjehduskouluun eläkeläisenä näissä maisemissa? Miksipä ei …

Lomaviikko Ranskassa – Orléans

Published 17.4.2017 by ainosalminen

Jeanne d’Arcin ratsastajapatsas Orléansin Place de Martroilla

Viime vuonna puskin töitä tauotta uudesta vuodesta heinäkuun loppuun asti. En muista koskaan olleeni niin väsynyt kuin silloin. Viimeinen kuukausi ennen kesälomaa oli kuin suossa tarpomista. Päätinkin, että toista kertaa en tee samaa virhettä. Niinpä jo alkuvuodesta laitoin loma-anomuksen sisään pääsiäisen alusviikolle ja aloin pohtimaan eri vaihtoehtoja ja sitä, mitä matkaltani eniten haluaisin.

Päätös oli lopulta nopeasti tehty. Halusin nähdä meren, levätä ja nauttia hyvästä ruoasta. Näistä elementeistä koostin automatkan Atlantin rannikolle. Kilometrejä kertyi kahdeksassa päivässä lähes 2000. Kelit suosivat ja reissu täytti toiveeni. Tässä matkakertomukseni ensimmäinen osa.

Lämmin ja aurinkoinen sunnuntai Orléansin Parc Floralissa. Puutarhanäyttelyssä riitti ihasteltavaa.

Ensimmäisen päivän tinki oli runsaat 500 km ja kohteena sotaisasta neitsyestään ja komeasta katedraalistaan kuuluisa Orléansin kaupunki. Liikennettä oli paikoittain ruuhkaksi asti, lomalle lähtijöitä oli runsaasti. Pysähdyin pari kertaa ääriään myötään täynnä olevilla moottoritien taukopaikoilla, mutta tyydyin omiin niukkohin eväisiini. Parkkipaikan etsiminen autolle ja vessajonossa seisominen riittivät – en aikonut kaiken lisäksi vielä jonottaa hailakkaa automaattikahvia ja nuivaa teollisuusmuonaa.

Orléansiin saavuttuani buukkasin samoin tein netin kautta itselleni pöydän kunnon ravintolasta. Illallisaikaa odottaessani ehdin tehdä kierroksen kaupungilla ja paseerata paikallisten tapaan Loiren rannalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpöasteita oli lähes 20 – mikäpä sen mukavampaa kuin istahtaa terassille ja nauttia kylmä olut.

IMG_0755

Orléansin komea katedraali iltavalaistuksessa

En ollut tehnyt eri etappeja varten erityisiä suunnitelmia, vaikka perustiedot kohteista olin hankkinut. Netin avustuksella ja hotellin vastaanotosta nappaamiani esitteitä selaamalla tein päätöksen sunnuntaipäivän ohjelmasta. Säätiedote lupasi hellelukemia, joten ensimmäinen kohde oli Parc Floral. Tämä 35 hehtaarin laajuinen puisto on yksi suosituimmista vierailukohteista alueella ja juuri tänä viikonloppuna siellä järjestettiin vuotuinen puutarhanäyttely. Puiston rauha ja kukkien tuoksut saattelivat minut lomatunnelmaan. Vaikka en ole viherpeukalo eikä minulla ole puutarhaa, usempikin näytteilleasettaja sai mielenkiintoni heräämään. Kiertelin pitkän tovin näyttelyssä ja lounaankin söin paikan päällä piknik-hengessä: voileipä, vesipullo ja rasia mansikoita.

Matkasin raitiovaunulla takaisin keskustaan, joka palmusunnuntaina oli hyvin rauhallinen. Kaupat olivat kiinni, eikä turistikausi ainakaan täällä ollut vielä alkanut. Jäätelönmyyjän sentään löysin katedraalin edustalta ja istuin nauttimaan makupalasta ja näkymästä. Katedraali oli vaikuttava, mutta vähänpä tiesin, että vielä upeampaa oli tiedossa matkani viimeisellä etapilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Orléansin historiallista keskustaa

Orléansin kaupungin historia ulottuu antiikin ajalle. Kaupunki on nähnyt valloittajia: siinä missä Cesar aikoinaan onnistui, hunni Attila koki karvaan tappion. Monumentaalisen katedraalin sijaintipaikalla oli kirkko jo 300-luvulla. Aikojen kuluessa kirkko ehti tuhoutua usemmankin kerran niin tulipaloissa kuin sodissakin. Kirkko rakennettiin uudelleen ja kerta kerralta komeampana. Nykymuodossaan katedraali vihittiin käyttöön vuonna 1829. Vaikka toisen maailmansodan pommitukset aiheuttivat suurta tuhoa kaupungissa, katedraali pysyi pystyssä.

Yhtä onnekkaasti ei käynyt talolle, jossa Jeanne d’Arc majoittui vuonna 1429. Talo tuhoutui täysin vuonna 1940, mutta se rakennettiin ennalleen. Nykyisin talo on omistettu Orléansin neitsyen tarinalle. Videoanimaatio kertoo vierailijalle nuoren soturin vaiheet ja niiden surullisen päätöksen. Samalla pääsylipulla pääsee myös kaupungin historialliseen museoon. Siellä minulle selvisi mm. että Loire-joen ja Pariisin läheisyyden ansiosta Orléans on ollut merkittävä kauppa-asema. Viinintuotannon lisäksi Orléansia rikastuttivat aikoinaan viinietikka ja sinappi ja 1700-luvun lopulta lähtien myös suklaa ja makeiset!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loiren rantaa Orléansin keskustassa

Näin mielenkiintoisesti ja aurinkoisissa merkeissä alkanut lomani jatkui maanantaina Loiren laakson kautta rannikolle. Seuraathan matkaani täällä blogissa – kakkosjakso aivan lähipäivinä 🙂

Kurssikaverit – opiskelijoita ympäri maailmaa

Published 18.9.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opettajat ja opiskelijat saman pöydän ääressä. Vasemmalla Wolfgang, minä ja Maria. Pöydän päässä Nina, ja aivan oikealla Sofia ja Chris. Muut kaksi naista ovat koulun opettajia. Tumma komistus Chrisin vieressä on Antonis, taitelija ja arkeologian opiskelija, joka piti meille esityksen kreikkalaisesta maalaustaiteesta. Kuvan on ottanut Andrea.

Kuten edellisestä kirjoituksesta selvisi, oli kesähelteillä kreikkaa Lexis-kouluun lähtenyt opiskelemaan vain muutamia uskalikkoja. Vaikka oma opiskeluni tapahtui yksityistunneilla, koulun pienuus ja sen tarjoama ohjelma, mm. yhteiset ateriat, museokäynnit ja elokuvaillat, mahdollistivat tutustumisen muihin opiskelijoihin.

Minkälaisia tyyppejä Haniassa tapasin?

Münchenissä lukion latinanopettajana työskentelevä Wolfgang oli porukan älykkö. Hän on aikoinaan opiskellut muinaiskreikkaa, latinaa ja historiaa. Hän on jo ehtinut suorittaa nykykreikan C2 tason kokeen – parhaimmalla tuloksella koko Saksassa kuulemma! Hän pyrkii entisestäänkin parantamaan suullista kielitaitoaan ja oli tullut kahden viikon kurssille. Hän on perustanut kouluunsa vaihto-ohjelman kreikkalaisen lukion kanssa, ja on tarvinnut käytännön kielitaitoa senkin organisoimisessa. Kahvittelin Wolfgangin kanssa muutaman kerran aukion terasseilla ja ihan luonnikkaasti keskustelu sujui, vaikka siihen sekoittui niin englantia, saksaa kuin kreikkaakin.

Kreikkalaisen isän ja tsekkiäidin poika, Saksassa lapsuutensa asunut ja nykyään koneinsinööriksi Nürnburgissa opiskeleva Chris on porukan nuorin. Tämä vain parikymppinen hurmaava ja hyvätapainen nuori mies osaa myös jo puhua erittäin hyvin kreikkaa, mutta haluaa puhetaidon lisäksi osata myös kieliopin kiemurat. Iski silmänsä kauniiseen Sofiaan, joka heittäytyi täysillä romanssin pyörteisiin (ymmärrän häntä oikein hyvin 😉 )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva asuntoni parvekkeelta on sen verran lavastettu, että tietokonetta en pystynyt heikon wifin vuoksi käyttämään. 

Andrea on kolmikymppinen amerikkalainen nainen, jolla on kreikkalaiset isovanhemmat ja jonka äiti on kreikkalaisen kirjallisuuden asiantuntija yliopistossa. Hän on kiertänyt useamman vuoden Lähi-Idän maita ja Egyptiä ja rahoittanut matkansa vatsatanssijana ja esiintymispukujen ompelijana. Saatuaan matkoillaan juomavedestä loisen, joka lähes tappoi hänet, hän on pitkien sairaalajaksojen jälkeen nyt etsimässä elämälleen uutta suuntaa. Amerikkaan hän ei enää aio palata. Hän kertoi vieraantuneensa täysin sikäläisestä elämäntavasta ja ajatusmaailmasta. Hieman isot jutut oli neidillä, besserwisserin vikaa, dialogi oli hänelle jokseenkin tuntematon käsite.

Joukon herttaisin oli italialaisneito Sofia, joka oli kovin hiljainen ja vetätytyvä – lieneekö oikea italialainen ollenkaan!! Ja vieläpä puoliksi kreikkalainen hänkin. Hän oli Andrean kanssa samalla tasolla, aloittelija vaikka aakkoset onkin opetellut jo aikaisemmin. Lomaromanssi Chrisin kanssa kukoisti, ja pojan palattua opintoihinsa Saksaan Sofiakin taas ehti tunneilleen ajoissa ja hyvin nukkuneena 🙂 Blogiemäntä tietenkin uteliaana haluaisi tietää, jatkuuko nuorten romanssi Alppien yli.

Neljän viikon intensiivikurssille oli saapunut Nina, sveitsiläinen alakoulun opettaja. Häneltäkin on ”the greek connection” eli puoliksi kreikkalainen poikaystävä. Nina on jättänyt vakituisen viran taakseen, ja aikoo nyt kaksi vuotta ainakin tehdä mitä huvittaa. Kreikan opiskelun lisäksi hän aikoo poikaystävänsä kanssa reppureissailla Aasiassa. Opettajan töihin on Sveitsissä kuulemma helppo palata, ja molemmat haluaisivat tulevaisuudessa tehdä lyhyttä päivää ja keskittyä itselleen tärkeiksi kokemiinsa juttuihin. Heidän prioriteettinaan on elää hyvää mutta vaatimatonta elämää, tehdä vastuullisia ja ekologisia valintoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten purjehduskoulu taas kereran valmiina lähtöön parvekkeeni alla. 

Eikä tätä juttua voi lopettaa kertomatta opettajastani Maríasta. Jos oikein ymmärsin, hän on myös koulun omistaja ja johtaja. Meidän kemiamme sopivat hyvin yhteen, Maria  on erittäin pätevä ja kommunikatiivinen. Kärsivällinen mutta vaativa, tosin sellaisella rauhallisella tavalla, ei mikään piiskuri. Hän on opiskellut kreikkalaista filologiaa ja valmistelee parhaillaan toista tutkintoa ja opiskelee mm. espanjaa. Kävin Marian kanssa hyviä keskusteluja opetus- ja opiskelumenetelmistä, kreikan opiskelusta eritoten ja vieläpä tässä iässä. Harmi, ettei aikaa jutella ollut enemmän.Mielenkiintoinen ihminen, tämä Maria, viisas ja sympaattinen.

Maria haaveili automatkasta Kreikasta Espanjaan, ilman aikatauluja, ilman ennakkosuunnitelmia, ja huokaisi sitten syvään, ettei taida koskaan voida ottaa niin pitkää lomaa ja mahtaisivatko rahatkaan riittää. Mutta unelmia on hyvä olla. Yksi omistani toteutui tänä kesänä, kun pääsin opiskelemaan kreikkaa paikan päälle ja sain hyvän pohjan jatkoa varten, tapasin ihania ihmisiä ja sain silmät ja suun täyteen kaikkea kaunista ja hyvää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä Hanian kaupunkiin aallonmurtajalta käsin.

Koulun penkillä Kreikassa

Published 11.9.2016 by ainosalminen

Splanzian aukio koulun edustalla. Tähän puuhun ovat ottomaanit aikoinaan hirttäneet kreetalaisia pappeja.

Kolmen viikon kielikurssi ja samalla koko loma on takana. Päässä suhisee, kovalevyllä on muistitila selvästikin kapasiteettinsa äärirajoilla. Vaikea sanoa, mitä olen tässä ajassa saavuttanut. Huonona päivänä on tehnyt mieli iskeä hanskat tiskiin, välillä taas onnistumisen ilo on saanut olon tuntumaan kevyeltä. Lukunopeus on kehittynyt, mutta lauserakenteiden anarkia aiheuttaa edelleenkin päänvaivaa. Verbit menevät sekaisin, eikä puheessa painotukset tahdo sattua oikeaan kohtaan laisinkaan.

Ihana opettajani María rohkaisi epätoivoista oppilastaan toteamalla, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä. Niin, kaipa minä hurjimmissa unelmissani kuvittelin palaavani täältä kotiin poristen kreikkaa kuin papupata. Paluumatkaa varten onnistuin kutenkin ostamaan bussilipun kreikaksi. Myyjä vielä kaiken lisäksi vastasi samalla kielellä, eikä vaihtanut englantiin. Kai tuota on jonkinlaisena virstanpylväänä pidettävä 🙂

Kouluni Lexis löytyi Luxemburgissa opettajanani toimineen Katerinan avulla, ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Tila on pienehkö kolmen huoneen ja keittiön kerrostaloasunto, jossa on toimiston lisäksi ainoastaan kaksi luokkahuonetta. Mitään hulppeita kielistudioita täällä ei ole tarjolla, ja kirjaston virkaa toimittaa huoneen peräseinällä oleva hylly. Oppilaita oli ensimmäisellä viikolla vain viisi! En tiedä, kuinka paljon maksimissaan opiskelijoita otetaan, mutta koulun sivustolla kerrotaan rymäkokojen olevan enimmillään 7. Aika pienimuotoista toimintaa siis. Elo-syyskuu on kuulemma yleensä melko hiljainen, lokakuussa toiminta taas vilkastuu.

Yhteydenottooni keväällä vastattiin ripeästi ja ystävällisesti hyvällä englannilla. Näin myös jatkossa esittämieni kysymysten osalta. Kurssimaksusta pyydettiin maksamaan ennakkoon vähintään 20% joko tilisiirtona tai PayPalin kautta. Mielestäni kurssimaksu oli kohtuullinen, kolmen viikon intensiivikurssin hinta oli 840 euroa. Siihen sisältyi opetuksen ja opetusmateriaalin lisäksi kulttuuritarjontaa, kuten elokuvia, dokumentteja ja museovierailuja. Myös opiskelijoiden ja opettajien yhteisiä hetkiä aterioiden ja kokkauksen muodossa kuului ohjelmaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymä Splanzian aukiolle koulun parvekkeelta.

Ennen lähtöäni Kreetalle tein sähköpostin välityksellä tasokokeen, ja sillä perusteella olinkin ainoa oppilas omalla tasollani. Näin ollen koulun sääntöjen mukaan neljän tunnin ryhmäopetus muuttui kahden tunnin päivittäiseen yksityisopetukseen. Tämä sopi toki ja olikin aivan mahtavaa. Tuntien jälkeen jäin yleensä koululle tekemään kotitehtävät, sillä huomasin aika nopeasti, että asunnollani en niitä saanut tehtyä: iltapäivällä terassilla oli liian kuuma ja illalla valo oli hieman riittämätön niin sisällä kuin ulkonakin.

Intensiivikurssit tässä koulussa ovat vähintään kahden viikon pituisia, joten minäkin tein kokeen jo toisen viikon lopulla. Oli hyvä havaita, mitkä jutut kaipasivat vielä kertausta (niitä riitti!) ja mitkä jo sujuivat. Asiaa tuli kolmannella viikolla vielä lisää. Sain opettajaltani hyviä neuvoja jatkoa varten. Ennen vuoden vaihdetta en yritäkään päästä kieliopissa pidemmälle vaan kertaan tähän asti opittua, jotta saan lujan pohjan jatkoa varten. Mm. imperfekti on syytä hallita, sillä siihen pohjautuvat monet muut aikamuodot.

Eiköhän ne turhaumat ja harmistuksetkin tästä vielä iloksi muutu. Eivätkä nämä minun opintoni tähän jää. Jatkan kreikan kanssa painimista muodossa tai toisessa, ja lokakuussa työpaikalle saapuu kreikkalainen harjoittelija, joka on jo luvannut jututtaa minua äidinkielellään. Siis juuri sitä, mitä suositellaan. Vähän kerralla mutta joka päivä 🙂

Diplomi taskussa. Kyllä tätä kehtaa näyttää!

Ei kai taas

Suomi Kypros Sveitsi

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Ani Kellomäen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.