Lukeminen

All posts tagged Lukeminen

Sinkkuelämää silloin ja nyt

Published 22.5.2018 by ainosalminen

 

IMG_1484

Luin viikonloppuna parlamentin vapaa-ajankirjastosta vähän sattumalta valitsemani kirjan Mielikuvituspoikaystävä. Muistan hämärästi nähneeni kotimaisessa mediassa kommentteja tästä Henriikka Rönkkösen teoksesta, mutta ei se mitenkään ollut omalla bucket-listallani. Olin luultavasti siirtänyt sen mielessäni nuoremman sukupolven lukemistoon. Mutta, mutta… pitäisi useammin uskaltautua oman suosikkigenrensä ulkopuolelle, eihän sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä on tiedossa.

Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta päällisin puolin aika kevyeksi. Huumori ja kielikuvat olivat parhaimmillaan riemastuttavia ja tilanteet saivat tällaisen paljon deittailleen ja sinkkuelämää kauan eläneen naisen monesti nyökyttelemään – seen it, done it, been there. Kirja sisälsi myös paljon yksityiskohtaista ja lähes inhorealismiin yltävää selostusta kaikennäköisestä seksiin ja ruumiintoimintohin liittyvästä… tästä kirjailija varoittikin jo heti ensi sivuilla. Kyllähän se hieman hämmästytti ja laittoi myös pohtimaan moisen tarpeellisuutta. Jokainen meistä asettaa itse rajat avoimuudelleen, sille mitä julkisesti kirjoittaa, ja jokainen meistä valitsee lukemansa kirjat. Kun olen lukemaani näin jälkikäteen pohtinut, niin eivät nuo rivoimmat rivit kuitenkaan jääneet päällimmäisenä mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä antoi aika hurjan kuvan sinkkuelämästä ja nuoren naisen sielunelämästä. Myönnän kauhistelleeni menoa, mutta sitten mieleen palautui muistoja omilta opiskeluajoilta. Ei minunkaan taipaleeni ollut ruusunpunaista käsi kädessä -kävelyä unelmien poikaystävän kanssa. Ei käy kieltäminen, että olin varmaan noin keskimääräisesti ottaen usein aika holtiton ja ajattelematon miessuhteissani. Tyttökavereiden kanssa istuin minäkin viinipullon kera sotasuunnitelmia laatimassa ja miesten käytöstä moittimassa, ja sitten taas lähdettiin baanalle, saatiin kylmää vettä niskaan ja palattiin aloitusruutuun.

Omassa nurkassani olen minäkin sadatellut ja lyönyt päätä seinään. Stalkannutkin takuulla olisin, jos siihen olisi aikoinaan ollut paremmat mahdollisuudet. Vääriä valintoja on vuosien varrella tullut tehtyä, jotkut niistä kaivelevat mieltä huonona päivänä vieläkin. Vaan niin se menee. Jos peilistä heijastuva kuva ei miellytä, niin sen suhteen on hyvä tehdä jotain.

Opiskeluaikojen baaritreffeistä siirryin myöhemmin teknologia-avusteiseen deittailuun. Noin kymmenen vuotta sitten saattoi vielä luottaa keskustelukumppanin rehellisyyteen, mutta valitettavasti keskustelupalstojen tavoin on meno treffisivustoillakin nykyisin lähtenyt lapasesta. Tuntuu, ettei se ole minun foorumini enää laisinkaan. Suurin osa pariskunnista tapaa kuulemma toisensa työpaikalla, vapaa-ajan riennoissa tai ystävien kautta. Ajatella, tällainenkin ”luomukohtaaminen” on minulta vielä kokematta. Ehkä sitä sitten seuraavaksi!

Teknologiaa voi hyödyntää vaikka ei deittisivuistoilla hengailisikaan. Ainakin se on vapauttanut sinkun liikkumaan vapaasti. Enää ei tarvitse päivystää lankapuhelimen vieressä tai toivoa kotiin tullessaan, että vastaajan merkkivalo vilkkuu saapuneen viestin merkkinä. Älypuhelimia tekstareineen ja sovelluksineen ei 80-luvulla ollut – eikä siis pahemmin niitä stalkkausmahdollisuuksiakaan, onneksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä ei sittenkään ollut ihan niin kevyttä chiclitiä kuin mitä alkuun ajattelin. Se pani minut muistelemaan, pakotti muistamaan suorastaan. Helppoa on paheksua, nyrpistää nenäänsä ja todeta täältä viiden kympin toiselta puolelta, että ”ei mun nuoruudessani ollut tuollaista”. Eikä varmaan kaikilla ollutkaan. Minulla saattoi ohuesti olla.

(Tämän jutun kuvituskuvat voivat vaikuttaa umpimähkäisesti valituilta, mutta se ei ole totta. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne on otettu treffeillä.)

 

Uusia tuulia lukemiseen

Published 11.2.2018 by ainosalminen

img_3644Alkuvuosi on sujahtanut tiiviisti kirjallisuuden parissa. Tästä voin kiittää ja syyttää suomalaista kirjastolaitosta. Hankin joululomalla kirjastokortin Helsingin alueen kirjastoihin, sillä päätin pitkän vastustelun jälkeen testata e-kirjoja. Lukulaitetta on kehunut yksi jos toinenkin ystävä ja kollega, mutta niille ei tuntunut löytyvän juurikaan ladattavaa suomen kielellä. Luxemburgin kirjakaupat tarjoavat lukemista muilla haluamillani kielillä aivan tarpeeksi, vain äidinkielellä lukeminen oli lähestulkoon niiden teosten varassa, joita lomilta aina kannan kotiin matkalaukun täydeltä.

No niinhän siinä sitten kävi kuten olettaa saattoi. Pirulle ei pikkusormi riittänyt. Useampikin kirja on varauksessa kirjastosta, ja odottavan aika on pitkä. Kaikkea ei ole kirjastostakaan sähköisessä muodossa saatavana, joten euro jos toinenkin on kilahtanut myös Elisa Kirjan nettikauppaan. Kaltaiselleni kärsimättömälle ihmiselle on aivan uskomattoman ihanaa saada ”kirja käteen” parilla klikkauksella, kun lukuhimo iskee! Aina ei tarvitse edes luottokorttia vilauttaa: useita venäläisiä, ranskalaisia ja englantilaisia klassikoita suomeksi käännettynä on saatavana ilmaiseksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt jo ihmettelenkin, miten turhaa periaatteellinen e-kirjojen vastustukseni olikaan. Edelleenkin tykkään pitää nidottua teosta kädessäni, kierrellä kirjakaupoissa ja valita lukemista pienen selailun perusteella tai hurmaavan kansikuvan viettelemänä. E-kirjat ovat kätevä lisä kirjatoukan repertoaariin. Ei niiden tarvitse eikä ole tarkoituskaan täysin korvata painettuja teoksia. Molempi parempi: aion edelleenkin käydä hypistelemässä romaaneja pienissä kivijalkakaupoissa, enkä ihan hetkeen usko kotikirjastoni hyllyjen alkavan ammottaa tyhjinä.

Mukavaa huomata, että kaltaisiani on muitakin. Todiste siitä saatiin itse asiassa täällä Luxemburgissa muutama kuukausi sitten. Keskustan legendaarinen kirjakauppa Alinea ilmoitti sulkevansa, sillä toiminta ei enää ollut kannattavaa. Kaikille lukemisen ystäville tuttu omistaja, jolla taitaa muuten olla erilaiset silmälasit vuoden joka viikolle, valitteli paikallislehden haastattelussa asikkaiden siirtyneen Amazoniin ja muihin nettikauppoihin. Siitä lähti liikkeelle todellinen kansanliike, ja niin vain kävi, että omistaja veti takaisin lopettamispäätöksensä. Asiakkaat palasivat ja kassavirta kääntyi taas positiiviseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lukulaittetta en ole hankkinut, mutta iPadilla lukeminen on sujunut hyvin. Latasin BlueFire Reader -sovelluksen, jolla saan käyttööni kirjaston e-kirjat täällä ulkomaillakin. Ruudun valoisuutta voi säätää, samoin kirjainkokoa, enkä ainakaan vielä ole tuntenut silmissä sen kummempaa väsymystä. Tabletti on kevyt, se vie vain vähän tilaa käsilaukussa ja siihen mahtuu rajattomasti lukemista. Huono puoli e-kirjoissa on se, ettei niitä voi kierrättää. Olen monesti laittanut hyvän kirjan kiertämään ja siten päässyt jakamaan lukukokemuksiani toisten kirjojen ystävien kanssa.

Välillä pitää kirjahyllyä myös tyhentää uuden tieltä, silloin tarjottelen kirjoja Facebookin puskaradion kautta muille Luxemburgin suomalaisille. Ottajia on aina löytynyt – omalla äidinkielellä lukeminen on meille ulkosuomalaisille erityisen rakasta ja tärkeää.

Kirjojen valtakunta

Published 20.1.2016 by ainosalminen

  
Arvatkaapa mikä tämä on? Onko kyseessä puhelinkoppi vai kirjasto?  Hienoja uutisia kaltaiselleni kirjojen ystävälle: asuinkuntani Walferdange on hankkinut Luxemburgin postilaitoksen suosiollisella avustuksella vanhan puhelinkopin ja korjannut sen uuteen uskoon. Koppi on maalattu kunnan värein ja puhelin on tehnyt tilaa kirjoille.

Missäpä muualla näin voisi tapahtua kuin Luxemburgissa! Täällä rauhallisuuden tyyssijassa tällainen on vielä mahdollista. Vähän samaan tyyliin kuin Suomessakin maaseudulla vielä joskus törmää itsepalvelupisteeksi tuunattuihin maitolavoihin tms., josta voi napata mukaansa kapan perunoita tai litran mansikoita tai herneitä. Vastapoimitut tuotteet mukaan ja maksu viereiseen purkkiin.

Tämä minikirjasto sijaitsee kaupungintalon parkkipaikalla, kunnan keskustassa. Lainauslappuja ei tarvitse täytellä, otat kirjan mukaan ja palautat sen luettuasi tai tuot toisen tilalle. Kirjoja löytyy niin aikuisille kuin lapsillekin ja useammalla kielellä. Kuvanottopäivänä ainakin kirjasto vaikutti täydeltä. Joku oli sinne tuonut jopa paperikassillisen luettavaa, parempi kierrättää kuin heittää roskiin! Kirjasto on auki maanantaista lauantaihin klo 8 -20. 

Walferdange on Luxemburgin virallinen ”kirjallisuuspitäjä”.  Täällä järjestetään vuosittain marraskuun lopulla Walfer Bicherdeeg eli Walferdangen kirjapäivät. Valtakunnallinen tapahtuma kerää aina runsaasti väkeä kaupugintaloa vastapäätä sijaitsevaan monitoimikeskukseen, Centre Prince Henriin. Kuten kunnon messuilla kuuluukin, ohjelmassa on kirjailijahaastatteluja, tapahtumia kaikenikäisille sekä kirpputori/vaihtopörssi. Myös kirjallisuuspalkintoja jaetaan.

Mahtaneeko kirjatapahtumalla ollut vaikutusta siihen, että Walferdangen pormestari Guy Arendt nimitettiin juuri joulun alla kulttuurista vastaavaksi valtiosihteeriksi. Kulttuuriministeri Maggy Nagelin lähdöstä hallituksesta oli huhuttu jo jonkin aikaa, ja lopulta pääministeri otti toimen itselleen ja nimitti itselleen Arendtin apulaiseksi. Herra Arend on kuntani monivuotinen liberaalipuoluetta edustava kaupunginjohtaja, lakimies ja lakimiesyhdistyksen entinen johtaja. 

Soraääniäkin on kuulunut nimityksen johdosta. Arendt on nimittäin untuvikko valtakunnanpolitiikassa. Hän nousi parlamenttiin vasta kaksi vuotta sitten, ja silloinkin varasijalta pääministeriksi nimitetyn Xavier Bettelin tilalle. Juristina Arendt on toiminut läheisesti bisnesmaailman vaikuttajien kanssa, ja pahat kielet kuiskivat, että hallituksessa on jo entuudestaankin liikaa lakimiehiä, jotka eivät kenties osaa aina vetää rajaa politiikan ja liikemaailman välille.

No, ihmekös tuo olisi. Eturistiriitatilanteet lienevät politiikan arkipäivää Suomessakin, saati sitten pikkuruisessa Luxemburgissa, missä kaikki todellakin tuntevat toisensa ja ovat vähän kuin yhtä suurta perhettä.

   

Blogit, joita seuraan

Published 4.12.2014 by ainosalminen
IMG_1214

Pala Berliinin muuria Euroopan parlamentin edustalla Brysselissä.

 

Viime päivinä olen taas saanut nauttia suuresti lukemieni blogien hyvästä sisällöstä. Blogeja on moneen makuun. On treeniblogeja, ruokablogeja, lifestyleä, matkailua, ulkosuomalaisten kirjoituksia ja kirjablogeja – vain muutamia mainitakseni. Yksi blogi antaa vinkin toiseen ja lehdistökin välillä tuo esiin bloggaajia. Uusi mielenkiintoinen blogi on usein vain klikkauksen päässä.

Miten olen päätynyt lukemaan esim. omalla sivullani listaamiani blogeja? Niin, hyvä kysymys. Mistähän tämä minun blogi-innostukseni alkoi? Vielä pari vuotta sitten sana ”blogi” oli minulle uusi ja tuntematon. Varmaankaan en ole hakemalla hakenut netistä juuri blogeja luettavaksi, vaan olen sattumalta törmännyt blogiin, joka on vienyt mukanaan. Sieltä sitten pikkuhiljaa toiseen ja kolmanteen. Uskon tuolla virtuaalimaailmassa olevan vielä monia tutustumisen arvoisia sivuja. On hienoa aina silloin tällöin yllättyä ja löytää uutta kivaa lukemista. Onhan hyvä blogi muutakin kuin vain lukemista. Kyse on myös kommunikaatiosta, esim. kommentoinnin kautta, kiinnostavien ihmisten elämään kurkistamisesta ja välillä silkasta uteliaisuudesta.

Mikä niissä ”hyvissä” blogeissa vetää?

  • Ihan tärkeimmäksi nousee kiinnostava sisältö. Se voi olla juttua jostain minulle aivan uudesta asiasta tai hyvinkin tuttua tarinaa, joka liippaa läheltä omia kokemuksia. Bloggaaja osaa tuoda esille uusia, mielenkiintoisia näkökulmia jo ehkä kuluneisiinkiin teemoihin tai innostaa tutustumaan uusiin juttuihin.
  • Huoliteltu kielenkäyttö. Moni bloggaaja on siviiliammatiltaan kirjoittaja, toimittaja tai muuten harjaantunut kielenkäyttäjä. Blogit ovat päivittäistä lukemista, en toki odota niiltä kaunokirjallisia piirteitä. Hyvä suomen kielen taito on kuitenkin tärkeää pitkässä juoksussa blogia seuratessani, kielen ammattilainen kun olen itsekin. Murrekirjoitusta on myös kiva lukea. Persoonallisen ja jopa hieman omalaatuisenkin ilmaisutavan omaavat kirjoittajat ovat yhtä lailla miellyttävää lukemista.
  • Itsensä peliin laittaminen. Aito ja rohkea kirjoittaminen. Hyvä bloggaaja antaa itsestään, mutta osaa myös vetää yksityisyytensä rajat. Monista asioista voi kirjoittaa hyvinkin henkilökohtaisesti mutta samalla etäisyyttä ottaen. Joidenkin juttujen taas olisi hyvä antaa hautua mielessä ja antaa tunteiden vuoristoradan hiljentyä ennen kynään tarttumista.
  • Asiasisällön riittävyys. Mieluummin luen kerran viikossa jotain hieman mietitympää tekstiä kuin pakkopullan omaisesti joka päiväksi tekstiä suoltavaa konetta. Monet hyvinkin suositut bloggarit tuntuvat pitävän hirveän tärkeänä kirjoittaa joka päivä – kenties pelosta, että lukijat muuten ehtivät tässä kiireisessä maailmassa siirtyä fanittamaan muita blogeja.
IMG_0424

Maailman aids-päivää vietetään 1. joulukuuta.

 

Näiden seikkojen vastakohdat tietenkin ovat sitten niitä tekijöitä, joiden vuoksi en lähde blogia seuraamaan. Joskus ihan harmittaakin, kun kirjoittaja vaikuttaa mielenkiintoiselta tyypiltä ja hänellä tuntuu olevan asioista sanottavaa, mutta luvattoman huono suomen kieli, rektio hunningolla ja pilkut miten sattuu…. ei, minä en pysty sellaista lukemaan. Miksi lukisinkaan, kun ei ole pakko ja parempaakin on tarjolla. Toisilla kielenkäyttö voi olla oikein mallikasta, mutta päivittäin tai useasti viikossa kirjoittavalla ei aina ole paljon uutta tarjottavaa lukijoille. Kevyttä, helppoa, toistuvaa kerrontaa – samat jutut uusissa kuorissa päivä toisensa jälkeen. Vähän kuin saippuasarja alkuillasta.

Kirjoittajista sen verran, että seuraamieni blogien kirjoittajat ovat aika kirjavaa porukkaa. Ikähaarukka on laaja, nuorimmat vähän päälle kaksikymppisiä, vanhimmat jopa minua vanhempia 🙂 Erilaisia elämäntilanteita ja -kohtaloita. Joukosta löytyy nuoria äitejä, keski-ikäisiä rouvia, itseni lailla ulkomaille lähteneitä, perheellisiä ja perheettömiä. On laihduttajia ja muskelimimmejä, asiantuntijoita ja amatöörejä. Yllättävää, miten löydän tarttumapintaa hyvinkin erilaisiin ihmisiin heidän kirjoitustensa kautta. Hyvää bloggaajaa seuraa mielellään, vaikka blogin aihepiiri välillä eläisi voimakkaastikin kirjoittajan elämäntilanteen mukaan.

IMG_0812

Blogiemäntä kesäisessä Helsingissä.

 

Suomessakin firmat ja tuotemerkit ovat heränneet käyttämään bloggareita tuotteidensa mainostajina ja lehdet palkkaavat heitä listoilleen. Se mikä minua tässä häiritsee lukijana on se, että piirien ollessa aika pienet huomaa joutuvansa monesti lukemaan lähes identtisiä postauksia. Varsinkin fitness- ja treenibloggarit työntävät eetteriin lähes kellon tarkkuudella saman tuotteen esittelyä tai kertomuksiaan osallistumisestaan tietyn firman kutsutilaisuuteen. On samat jutut, samat kuvat ja samat reseptit, mainospuheet ja arvonnat. On käynyt niinkin, että seuraamani ”harrastelijabloggari”, josta on maineensa myötä tullut puoliammattilainen, on jotenkin vallan unohtanut oman linjansa ja sen, minkä takia hän suosionsa saavutti. Hän on muttunut yhteistyöpostauksia tehtailevaksi puhuvaksi pääksi.

Oli miten oli, bloggaaminen on varmasti tämän vuosikymmenen juttuja. Hienoa, että meille kaikille, jotka haluamme kirjoittaa, on tällainen mahdollisuus. Hienoa myös, että meitä on niin paljon ja erilaisia, että kaikille blogosfäärissä seikkaileville löytyy varmasti jotain kiinnostavaa ja inspiroivaa lukemista. Tarinoita, tosijuttuja, huumoria, kokemuksia – elämää ja ihmisiä.

Sivupalkista löydät blogeja, joita seuraan säännöllisesti. Muitakin löytyy, enemmän tai vähemmän satunnaisesti tai sattumalta. Klikkaa menemään! Itse klikkasin tänään uutuutena Kotus-blogiin 🙂

(Juttua värittämässä satunnaisia kuvia)

IMG_1139

Auringonlasku kotiparvekkeella muutama viikko sitten.

 

Lukuhetkiä

Published 27.11.2014 by ainosalminen
IMG_1179

Ote Anna-Leena Härkösen kirjasta Takana puhumisen taito 🙂

 

Olen viimeaikoina ehtinyt lukemaan ihan mukavasti. Sehän ei aina ole itsestäänselvyys. Monesti kirja saattaa olla aloitettuna ja avattuna viikkotolkulla, sillä johonkin mustaan reikään ne päivän tunnit ja viikon päivät välillä vain katoavat. Lukemiselle oli oivat olosuhteet ensin lomamatkalla Suomessa ja sitten junassa, kun sillä satuin vaihteeksi Brysselin-reissuja tekemään. Kirja on tietenkin mahtavaa matkaseuraa niin lentokoneessa kuin junassakin. Loimaalla lomailu varsinkin syyspimeillä on rauhallista. Pakollinen ohjelma on minimissään eikä sekään ole minuuttiaikatauluun sidottu, jos ei oteta huomioon sitä, että ruokailut on suunniteltava äidin suosikkisarjojen alkamisajat huomioon ottaen 🙂

Loimaan ihanuuksia on, jos muistatte, hyvin varusteltu ja kaunis kaupuginkirjasto. Heti sisään tullessani tutkin ensimmäisenä palautettujen kirjojen hyllyn. Kuka tietää, siellähän voi olla vaikka mitä mielenkiintoisia uutuuksia tarjolla. Vain nopeimmat elävät! Tämän jälkeen siirryn hyllylle, johon on kasattu suosituimpia kirjoja ja kirjailijoita. Perustuuko tämä lainaustilastoihin vai kirjastonhoitajan omiin mieltymyksiin? Kenties molempiin. Vielä viimeksi pikakierros kaunokirjallisuushyllyjen välissä. Ihan kaikkea ei toki pysty käymään läpi, sattuma varmaankin on isoimmassa roolissa tässä valintaprosessissa.

IMG_0657

Loimaan kaupunginkirjasto

 

Saaliiksi sattui neljä kirjaa. Näistä kolme ensimmäistä muodostaa paketin novellikokoelmia, lyhyitä tarinoita ja hetkiä – niin keksittyjä kuin omaelämänkerrallisiakin tapahtumia. Se, että tekijät olivat kaikki kotimaisia, ei ollut sattumaa. Suomessa luen aina suomalaista:  Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito,  Tuija Wuolle-Tabermanin Meitä oli kaksi ja Raisa Lardot’n Jotain häikkää. Neljäs teos oli Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni, jonka sijoitan toiseen pakettiin, sotavuosiin sijoittuvat perhe- ja sukutarinat.

Toinen paketti koostui Tuomas Kyrön Liitto-teoksesta (tämän kirjan luin jo hieman aikaisemmin), Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksestä ja mainitsemastani Tuula-Liina Variksen kirjasta. Yhteistä näille kolmelle on tarinan alun sijoittuminen viime vuosisadan alkupuolelle, sotavuosiin. Sotaan lähteneet miehet, rikkoutuneet mielet ja niiden vaikutukset koko perheeseen – vielä monen sukupolven päähän. Sisukkaita ja neuvokkaita naisia, jotka selviytyivät. Nämä naiset kannattelivat perhettään, mutta ajan yhteiskunnan paineista huolimatta monesti elivät omannäköistään, epätyypillistäkin elämää. Aina sisukkuus ei yhdistynyt hyvään sydämeen tai pehmeään luonteeseen,  voimakkaat luonteet tekivät tuhojaan lähipiirissä. Nämäkin sielun vauriot siirtyivät sukupolvesta toiseen. Hienoja teoksia nämä kolme!

IMG_0986

Voi miten tärkeää olisi tuntea sukunsa tarina ja oppia ymmärtämään omaa itseään myös menneisiin sukupolviin peilaten! 

Tuula-Liina Variksesta vielä sen verran, että hän on kirjailijana minulle mieluinen paristakin syystä. Tietenkin ensisijaisesti koska hän kirjoittaa mielestäni hyvin. Tarinat vetävät, ne ovat aidonoloisia ja kielenkäyttö taidokasta. Toiseksi, Varis on kotoisin Loimaalta, ja kirjoissa vilahteleekin välillä itselleni niin kovin tuttua murretta. Ennen tutustumista Variksen kirjoihin tiesin hänet lähinnä Pentti Saarikosken ex-vaimona. Vasta myöhemmin käsiini sattui hänen dekkarinsa Vaimoni, joka oli kertakaikkisen nerokas. Kuten hyvän lukukokemuksen jälkeen usein tapahtuu, haluaa lisää samanalaista. Varis on kirjoittanut omaelämänkerrallisia teoksia, kaunokirjallisuutta ja siis dekkarinkin. Erittäin monipuolinen kirjailija.

Palataanpa ensimmäiseen pakettiin. Anna-Leena Härkönen on erittäin tuttu kirjailija. Pidän hänen sarkasmistaan ja huumoristaan. Olen lukenut Häräntappoaseen ja muut nuoruudenteokset. Viime vuosien teokset eivät mielestäni ole olleet aivan tasaista laatua. Esimerkiksi Juhannusvieras jäi hieman ohueksi ja vaikutti hätäisesti kliseistä kokoonkurotuksi. Härköstä ei kai muutenkaan voi tituleerata syvällisten romaanien kirjoittajaksi, mutta vähän kevyempääkin lukee mielellään. Takana puhumisen taito oli erittäin hauska ja oivaltava. Tykkäsin myös siitä, että Härkönen osaa nauraa itselleen ja paljastelee estotta omia kompleksejaan. Sekin on taiteenlaji sinänsä, paljastelu. Sitä pitää osata säännöstellä oikein, sillä jos lukija alkaa tuntea myötähäpeää, ollaan menty liian pitkälle. Hyllyssä odottaa lisää Härköstä eli uusin kirja Kaikki oikein.

 

IMG_1178Raisa Lardot on itselleni vieras kirjailijana, nimi toki on lehdistä tuttu. Hieman tässä mietin, olisinko sittenkin joskus opiskeluvuosina lukenut hänen kirjansa Sammakkoprinssi. Ehkä, ehkä en. Jotain häikkää on kokoelma välillä erittäinkin lyhyitä, alle sivun mittaisia tarinoita ennakkoluuloista ja ihmisluonnon omituisuuksista. Jotain häikkää niissä kertomuksissa oli, en päässyt edes puoliväliin. Jouduin raukkamaisesti luovuttamaan. En yleensä jätä lukematta kirjaa loppuun kovin helposti. Ehkä olisinkin sen lukenut, jos ei muita kirjoja olisi ollut jonossa ja kirjasto odottanut omiaan. Ehkä tarinat olivat liiankin lyhyitä, irrallaan kaikesta kontekstista, alkoivat tyhjästä ja loppu jäi ilmaan roikkumaan. Ehkä minä pidän enemmän tarinoista, joissa on alku ja loppu ja siinä välissä vetävä tarina.

Loimaan kirjastosta lainatuista lomakirjoista yksi jäi lukematta: Tuija Wuolle-Tabermannin vuosia edesmenneen runoilijan keralla ja tämän poimenon jälkeistä surutyötä kuvaileva teos jäi käteeni hyllyltä varmasti osittain itse Tommyn vuoksi. Pieni uteliaisuus siitä, millaista elämä on ollut valtakunnan rakkausrunoilijan rinnalla vaikutti kai myös. Tämä teos odottaa minua kirjaston uumenissa, kun seuraavan kerran suuntaan Loimaalle. Silloin lienee kevät ja uutuushyllylläkin varmasti taas kaikkea ihanaa 🙂

Kirja hyppysissä

Published 25.9.2014 by ainosalminen
IMG_0964

Ruskakuvien puutteessa, kimppu kauniita kukkia

No nyt on kuulkaas odotukset korkealla! Kirjahyllystä sattui käteen Tuomas Kyrön romaani Liitto. Tämä on osastoa ”ai kappas, mikäs tää on, onks mulla tällainenkin kirja hyllyssäni, no ehkä mä yritän lukea tämän”. Jo heti ensimmäisenä iltana meinasi kirja venyttää nukkumaanmenoa aivan liikaa, heti alkoi teksti viemään naista!

IMG_0986

Tämä on sikälikin yllättävää, että olin jo jotenkin laskenut Kyrön kirjailijaksi, jonka teokset eivät ole minua varten. Tämä ihan sen perusteella, että Mielensäpahoittaja, josta IHAN KAIKKI tykkäävät, ei minulle maistunut. Sitä lukiessani tajusin kyllä järjellä, mikä siinä ihmisiä viihdyttää ja naurattaa – minua vaan ei naurattanut. Kirja jäi kesken. Ajattelin jo, että vika on nyt taas ratin ja penkin välissä, mutta kuulin sitten eilen hyvältä ystävältäni, että hänelle oli käynyt Mielensäpahoittajan kanssa samoin kuin minulle. Huh, helpotus, en olekaan ainoa! Tuli vaan asia puheeksi, kun mainitsin juuri aloittamastani Liitosta hänelle sushilautasen yli. Kauniita kaloja olivatkin, minulle tällä kertaa sashimina. Liitto on siis minun käsistäni lähdössä lähiaikoina muutaman korttelin päähän toiselle kirjoista pitävälle suomalaiselle!

IMG_0987

Kirjahyllyllä toissailtana sopivaa uhria saalistaessani törmäsin myös pariin Tommy Tabermannin teokseen, jotka nekin odottavat kärsivällisesti lukijaansa. Tämä taas muistutti mieleen, että hei! mullahan on siellä jo luetuissa joku ihana omistuskirjoitus Tommylta. Löytyihän se! Tämän kirjan olen saanut lahjaksi äidiltäni, joka oli varta vasten käynyt paikallisessa sisustusliikkeessä (luitte ihan oikein, kirjailijatapaaminen sisustusliikkeessä!). Kirjailijan visiitin taustalla taisi olla itse asiassa olla Muurlan runoviinilasien esittelytilaisuus, ja äiti tunki paikan päälle kirja kädessään. Eipä niitä julkkiksia ihan joka päivä, ei edes joka vuosi, Loimaalla käy 🙂

IMG_0976

Ainolle, että ikuisesti kurkottaisit mahdotonta

Kaunista, filosofista, miettimisen arvoista … Tommyn voi helposti kuvitella eläneen kurkottaen aina kohti jotain uutta, mahdottomalta tuntuvaa, ilman pelkoa ja avoimin mielin.

Tällainen kuvapainotteinen pikatiedote tänään. Nyt siirryn jatkamaan iltaa Tuomaksen seurassa 🙂

Loma Loimaalla

Published 10.8.2014 by ainosalminen

Edellisestä postauksesta jo kävikin ilmi, etten ole Loimaalla ihan vaan huvikseni lomailemassa. Toukokuun lopulla kävin varsinaisella kesämatkalla tervehtimässä äitiä ja yhtä hyvää ystävää, joka täällä 30 vuoden jälkeen vielä on. Tämänkertainen ylimääräinen reissu ei nyt ihan lomailulta joka hetki tunnu, mutta kyllähän tässä ehtii ottaa aikaa itselleenkin – kaikki fyysinen on hyvästä, se tekee hyvää pääkopallekin. Lukeminen ei aina tahdo luistaa, ajatukset karkailevat ikäviin asioihin.

Loimaa ei välttämättä ole helppo sijoittaa kartalle, mikään iso ja huomattava keskus tämä ei ole. Turku-Tampere -rautatien varrelta Varsinais-Suomesta tämä maaseutukaupunki löytyy. Vuosien varrella on pysäkkejä tältä rataosuudelta poistunut tasaiseen tahtiin, mutta Loimaalla juna vielä pysähtyy. Onneksi! Junalla tänne pääsee kahdessa tunnissa Helsingissä, junanvaihto Toijalassa. Loimaa tuli kaupungiksi v. 1969 ja oli aikoinaan Suomen kolmanneksi pienin kaupunki. Nykyään ollaan kuntaliitosten ansiosta hieman korkeammalla tilastoissa. Loimaa on myös vuosien saatossa muuttunut pesäpallokaupungista koripallopitäjäksi, lentopalloa unohtamatta. Biisonit ja Hurrikaanit ovat syrjäyttäneet LP:n pesisjoukkueen urheilusankareina.

IMG_0662

Kesäloma Loimalla on parhaimmillaan leppoisaa oleskelua. Tahti on rauhallinen, ei hötkyillä. Omaan lomaani kuuluu ensin kierros aivan ihanassa kirjastossa. Loimaan kirjasto on aina toiminut hienosti, opiskelija-aikoina sai helposti tilattua kääntäjäopiskelijan tarvitsemia opuksia (ei niitä yleensä kukaan muu sitten tarvinnutkaan), jotka Turun kirjastoissa olivat viikkojen odottelun takana. Vielä nykyäänkin sieltä löytyy hyllystä uusinta uutta ja suosituimmat teokset. Viime viikolla sieltä tarttui käteen tänä vuonna julkaistu teos nimeltä Linnasta humisevalle harjulle. Kirjassa esitellään Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksen 50 eniten ääniä saanutta teosta. Hieno tapa tutustua itselle vielä tuntemattomiin teoksiin ja saada lukuvinkkejä. Itse olen jo merkannut ylös parikin nimeä, vaikka olen lukaissut vasta ensimmäiset 20 kirjaesittelyä! Suosittelen!! Tekijät ovat Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen, kustantaja Avain.

IMG_0657

Loimaan kaunis kirjasto

Kirjaston hyllyssä oli yllättäen myös tarjolla keittokirjojen myyntiykkönen Katukeittiö. Tämän kirjan on kirjoittanut Liemessä-ruokablogin emäntä Jenni Häyrinen, ja kirja on suorastaan viety käsistä! Ja siellä se sitten odottaa iloista lukijaa Loimaan kaupunginkirjaston hyllyssä 🙂 Myös kirjaston aikakauslehtivalikoima on kattava, ja siellä vierähtää helposti tovi jos toinenkin niitä selaillessa. Ihanassa hiljaisuudessa.

Ihan kaikkialle, kuten vierailulle strutsitilalle, en Loimaalla varmasti ehdi lainapyörälläni, mutta tiedoksi vaan, että sellaistakin eksotiikkaa täällä on tarjolla!

Tänään aamulla hienosti juuri ennen kuin taivaat aukenivat poljin entisen Loimaan kunnan hautausmaalle. Kävin omaisten haudoilla ja kiertelin muuten vaan. Hautausmailla on aina niin rauhallista. Tähän aikaan vuodesta oli myös erinomaisen vihreää ja haudoilla kukkivat värikkäät kukat. Kanta-Loimaan kirkko on komea rakennus, ei ihme että se on Museoviraston listoilla yhtenä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

IMG_0652

Kauniita maisemia Loimaalta löytyy muualtakin. Kenties jotain niistä tarttuu kameran linssiin tässä tulevina päivinä ja pääsen niitä jakamaan täällä.

Loppukaneettina paikallista huumoria 🙂

IMG_0670

 

 

1001 Kabul

- ja joskus vähän muutakin

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.