Luxemburg

All posts tagged Luxemburg

Haaste! 10+1 kysymystä ulkosuomalaisuudesta

Published 28.6.2017 by ainosalminen

 

img_1612

Luxemburgin kesä kotiparvekkeelta nähtynä

Kas, sattuipa sopivasti. Blogini täytti juuri kolme vuotta ja kohdalle osui kirjoittajantaipaleeni kolmas blogihaaste. Kiitos London and beyond -blogin Leena! Samantyyppisiin kysymyksiin olen vastannut jo aikaisemminkin, mutta ehkäpä viime kerrasta on sen verran aikaa, että jokunen uusikin lukija niistä kiinnostuu – antaa siis mennä. Tässä vastaukseni:

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
”Tupakka, alkoholi ja polttoaineet ovat edullisia ja rajoille on lyhyt matka” kuuluu vitsi, jota monet ulkomaalaiset täällä sarkastisesti viljelevät. Totta tuo kaikki onkin. Minäkin ostan mielelläni hyviä viinejä ja lähden kernaasti autolla reissuun, mutta tässä en halua nyt vinoilla Luxemburgin pienuudelle vaan nostetaan Luxemburgin valttina esiin sen upea luonto. Luonto on lähellä kaikkialla ja reippailemaan voi lähteä vaikka ”Pikku-Sveitsiin”, jonka vaellusreitit ovat vertaansa vailla.

Toinen mieleen tuleva seikka on turvallisuus. Nykyisessä maailmanmenossa on lohdullista ajatella, että Luxemburg on turvallinen maa asua. Toivottavasti tämä pätee jatkossakin.

2. Entä ikävintä?
Juuri nyt ikävintä on, että meren rannalle on pitkä matka. Toinen iso murhe on asumisen kalleus.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
En ole kovinkaan kummoinen maailmanmatkaaja. Pitkät lennotkin ovat alkaneet ahdistaa, mutta haaveilla toki voi aina. Ehkäpä lähtisin Kanadaan. Sinne minua houkuttaa villi luonto ja toisaalta eloisat suurkaupungit, kuten Vancouver. Kreikan isot kaupungit, Ateena ja Thessaloniki ovat myös listallani.

img_0813

Vähän liikaa väkeä rannalla minun makuuni, mutta meri on aina meri!

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Vaakaihmisenä heilun tässäkin kahden vaihtoehdon välillä. Palaisin mielelläni Afrikkaan safarille mutta myös Espanjan Galiciasta minulla on mukavat muistot.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Tähän on pakko sanoa, etten kaipaa mitään erityistä. Johtuneeko siitä, että tarvittaessa täältä saa skandikaupasta lakritsia, silliä, ruisleipää ja montaa muuta herkkua. Yleensähän sitä himoitsee juuri sitä, mitä ei voi saada!

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
En usko. Työni ja elämäni on nyt täällä, ja eläkkeelle siirtyessäni ulkomaanvuosia tulee olemaan plakkarissa lähes 30. Tulevaisuudensuunnitelmistani jo vähän vihjailinkin, kun kirjoitin lomaviikostani Ranskassa.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Juhlapyhiä katolisessa kalenterissa riittää, ja esimerkiksi toukokuussa arkipyhiä ja pitkiä viikonloppuja on useampia. Olipa juhlan syy mikä tahansa, ruoka ja juoma on aina tärkeässä asemassa. Makkaraa, olutta ja kuohuviiniä vähintään! Olen aina pitänyt kovasti karnevaaliviikon päättävästä ”Buergbrennen” -tapahtumasta. Kokko kasataan yleensä partiolaisten toimesta ja illan pimetessä se sytytetään. Kokkotulen toivotaan häätävän talven, ja sitä ihaillessa voi vatsansa täyttää perinteisellä linssimuhennoksella!

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Minun lähtöni ei ollut vaikea laisinkaan. Työtarjous tuli juuri sopivaan saumaan elämässäni. Pelkällä menolipulla lähdin vuonna 1995 enkä kertaakaan ole ajatellut palaavani.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Toki, ja se on tarkoituksenikin. Suomessa on ihana käydä, mutta en uskoisi sinne enää sopeutuvani. Luxemburgissa on ollut hyvä asua ja työskennellä, mutta en ole integroitunut paikalliseen yhteiskuntaan. Olisin voinut jossain vaiheessa uraani siirtyä Brysseliin, mutta sopivaa työtä ei sieltä löytynyt silloin kuin lähtöhaluja olisi ollut. Mikä maa seuraavaksi? Ranska on suunnitelmissa, mutta pidän mielen avoimena tulevan suhteen. Moni asia voi vielä muuttua.

img_0951

Osterit – jumalaista herkkua!

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
Mitähän tähän nyt sanoisi? Vuosi 2016 oli kyllä tapahtumarikas, mutta mitään maailmoja mullistavia hetkiä en sieltä löydä (kaukosäätimen herruuden sain toki takaisin!). Yleensäkin elämäni on aika tasaista, eikä se ole huono juttu laisinkaan.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Tänä vuonna kävin jo automatkalla Ranskassa. Kesällä suuntaan Kreikan saaristoon, kohteina Syros ja Paros. Suomeen pitää tietenkin myös kesälomalla ehtiä. Syksymmällä suunnitelmissa on viikonloppu Pariisissa ja kenties marraskuulle riittää vielä muutama lomapäivä, jos mielin minilomalle.

Tässäpä tämä! En haasta ketään, sillä luulenpa useimpien ulkosuomalaisten bloggaajien jo saaneen haasteen tai osallistuneen siihen oma-aloitteisesti. Jokaisella on oma tarinansa ja kokemuksensa – valtavan mielenkiintoista lukemista kaiken kaikkiaan tällä hetkellä blogeissa. Toivottavasti pidit omasta tarinastani!

img_0943

Minne menenkin, tieni vie aina kirjakauppoihin.

Lähtökuopissa

Published 8.4.2017 by ainosalminen


Laitoin asuntoni myyntiin marraskuun alkupuolella. Oma käsitykseni oli tietenkin, että kaupat toteutuvat nopeasti, sillä asunto on (omasta mielestäni) kaunis, valoisa ja käytännöllinen. Ihastuin asuntoon aikoinaan ensi näkemältä ja olen viihtynyt siinä jo 13 vuotta. Huoneet ovat hyvän kokoiset, keittiö ja saniteettitilat on remontoitu (hyvällä maulla, vaikka itse sanonkin), kortteli on erittäin rauhallinen ja auringonlaskut parvekkeelta upeat.

Kuinka kävi? Neljä kuukautta kului, näyttöjä järjestettiin, mutta mitään konkreettista niistä ei jäänyt käteen. Katsojien kommentit asunnosta olivat voittopuolisesti positiivisia, mutta hinta taisi sittenkin olla liian kova. Sovin siis välittäjän kanssa uudesta hinnasta. Kiinnostus asuntoon lisääntyi, mutta osan katsojista oli välittäjä selvästikin lähes pakottanut liikkeelle. Jos vanhempi rouvashenkilö etsii kotia ensimmäisestä kerroksesta, ei kolmas kerros käy, vaikka asunto muuten olisi passeli. Kohde ei soveltunut myöskään kotikorttelistaan isompaa lukaalia etsineelle herrasmiehelle. Hänen kirja- ja levykokoelmiensa vaatimat isot hyllyköt eivät olisi mahtuneet vinojen kattojeni alle.

Kärsivällisyyteni oli koetuksella, mutta odotus palkittiin. Pari viikkoa sitten sisään asuntoon käveli itselleen uutta kotia etsinyt naishenkilö, joka ihastui kohteeseen välittömästi. Hän oli myynyt pienen ensiasuntonsa ja etsi epätoivoisesti uutta, sillä väliaikaismajoitus vanhempien luona kävi kaikkien osapuolien hermoille. Ja nythän se unelma-asunto löytyi! Ensi-ihastuksesta toivuttuaan hän tuli uudelle visiitille vanhempiensa kanssa. Rakennusalalla toimiva isä kävi kotini tarkasti läpi, teki listan ongelmakohdista, mutta näytti tyttärelleen vihreää valoa.

Sain siis vihdoinkin tarjouksen, mutta hylkäsin sen saman tien. Niin tulenpalavaa kiirettä asunnon myynnillä ei ollut, että siitä pilkkahintaan luopuisin. Välittäjä kehotti minua tekemään vastaehdotuksen. Näin teinkin. Siitä alkoi 48 tunnin tiivis neuvottelurupeama, joka lopulta päättyi Brexit-keskiviikon iltana myyntisitoumuksen allekirjoittamiseen.

Nyt odotan vahvistusta sille, että pankki antaa ostajan lainahakemukselle lopullisen siunauksensa. Myyntisitoumus on virallinen paperi, eli periaatteessa kaupat on jo nyt tehty. Ostaja voi perua kaupat vain siinä tapauksessa, että hänellä on esittää kieltävä lainapäätös kolmelta eri pankilta. Koska välittäjä oli selvittänyt ostajan maksukykyä jo etukäteen, olen luottavaisilla mielillä. Aivan lähipäivinä odotan saavani tiedon, että myyntipaperit on toimitettu notaarille, joka laatii kauppakirjan. Allekirjoitustilaisuus järjestetään toukokuun kuluessa.

Toukokuu ja kevät. Loistava aika muuttaa. Muistanette, että myyntipäätökseeni vaikutti kaikessa yksinkertaisuudessaan kauniina syksyisenä sunnuntaina tehty pyörälenkki. Helmikuun lopulla löysin itselleni uuden asunnon, joka vapautuu toukokuun alussa. Siirryn omistajasta vuokralaiseksi ainakin toistaiseksi. En tule kaipaamaan omistajan velvollisuuksia ja harmeja, joita ainakin tällaisessa keski-ikäisessä taloyhtiössä tuntuu riittävän.

Uuden kotini sijainti on ihanteellinen. Juuri siellä, missä toivoinkin. Työmatka tulee taittumaan polkupyörällä alle kymmenessä minuutissa! Nyt peukut pystyyn, että kelit jatkuvat aurinkoisina ja pääsen hyötyliikunnan makuun.

Maan uumenissa maanmiesten kanssa

Published 31.1.2017 by ainosalminen

Koko keskustan alitse kulkeva 900 metriä pitkä 1960-luvulla rakennettu yhdystunneli jätevesiä varten. Toimii tarvittaessa myös väestönsuojana. 

Runsas viikko sitten sunnuntaina kylmän ja aurinkoisen päivän jo vaihtuessa iltaan liityin parinkymmenen muun suomalaisen seuraan ja lähdin tutustumaan maanalaiseen Luxemburgiin. City tunnels Luxembourg -kiertokävelyn oli järjestänyt Finnish-Luxembourg Society eli tuttavallisemmin Finlux-seura. Seura on koonnut yhteen suomalaisia ja järjestänyt monipuolista toimintaa jo vuodesta 1993 lähtien. Seura oli siis jo ollut olemassa kahden vuoden ajan minun saapuessani Luxemburgiin.

Varjoja yössä

Liityin FinLux-seuran jäseneksi vasta vuosi sitten. Vaikka lähimmät ystäväni ovat täällä suomalaisia, en sen kummemmin ole liikkunut Luxemburgissa maanmiesteni joukossa. Kun omia lapsia ei ole, ei ole myöskään niitä suhteita, jotka syntyvät heidän kauttaan tai koulun toiminnan välityksellä luonnikkaasti vanhempien välillä. Taisin myös ensimmäisten kuukausien aikana heti töissä saada yliannostuksen suomalaisten seuraa, joten vapaa-aikana en yhdistystoimintaan kaivannut.

Kun aloin taannoin tutkia FinLux-seuran toimintaa, totesin että siellähän oli paljon kaikkea mukavaa, niin vierailuja lähelle ja vähän kauemmaksikin kuin kulttuuririentojakin (esim. suomalaista stand up -komiikkaa!). Tuumasta toimeen. Liityttyäni jäseneksi tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistuin. Eikä jää viimeiseksi!

Kahden viikon kuluttua ohjelmassani on nimittäin taas FinLuxin organisoima kiertokävely. Teemana on Latin inscriptions: Luxemburgin kaupungin historiaan tuhannen vuoden ajalta tutustutaan 16 latinankielisen muistotaulun kertoman tarinan kautta. Opastuksesta vanhassa kaupungissa huolehtii kaupungin matkailutoimisto. Kierros kuuluu matkailutoimiston tilausvalikoimaan ja sen reitin ovat opintojensa ohessa suunnitelleet Athénéen eli klassisen lukion opiskelijat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luxemburgin keskustassa sijaitsevan Place d’Armesin alla on vanha kaivo, jonka pohjalla – 54 metrin syyvyydessä – olimme.

Entäpä sitten ne tunnelit. Kierroksen järjesti Luxemburgin linnoitushistorian ystävät -niminen yhdistys. Oppaamme Patrick Schaul tunsi tunnelit ja maansa historian kuin omat taskunsa. Saimme rutkasti tietoa tältä mukavalta herrasmieheltä, joka jo haaveili ensi vuonna edessä olevasta eläköitymisestään. Näin hänellä olisi enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleen ja opastamiselle.

Tunneleissa oli vuoroin lämmintä ja kosteaa (suhteellinen käsite, mutta 11 astettakin voi tuntua lämpimältä kun ulkona oli pari astetta pakkasta) ja kylmää ja kosteaa. Valoa saatiin ensin taskulampuista ja kynttilöistä sekä uudemmissa tunneleissa sähkölampuista.

Vanhimmat tunnelinpätkät olivat osa Fort Bourbonin linnoitusta, jonka ranskalaiset  rakensivat kuuluisan sotilasarkkitehtinsa Vaubanin johdolla vuonna 1685. Linnoitusta laajensivat ja muokkasivat valloittajat kukin vuorollaan aina 1800 luvun lopulle saakka, jolloin se määrättiin suurvaltojen päätöksellä purettavaksi. Luxemburgia kutsuttiin tuolloin jopa ”pohjoisen Gibraltariksi” – niin valtavat nuo linnoitukset aikoinaan olivat.

Se, mitä niistä nykyisin on jäljellä, kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Osaan niistä pääsee tutustumaan kuka tahansa lipun ostamalla, mutta meidän retkemmepä olikin todellinen VIP-kierros. Vaikka linnoitushistorian ystävät järjestävät ympäri vuoden erilaisia kierroksia maan alla ja sen päälläkin, ei tavallinen Luxemburgissa kävijä taida niille eksyä. Tämä kokemus olisi minultakin jäänyt taatusti väliin ilman FinLux-seuraa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oppaana Luxemburgin linnoitushistorian ystävien yhdistyksen Patrick Schaul.

Asuntokaupat Luxemburgissa

Published 20.11.2016 by ainosalminen

fullsizeoutput_9b

Kesästä ja grillailusta nautin ensi vuonna jollain toisella parvekkeella.

Päätös myydä oma asunto ja muuttaa lähemmäs keskustaa on nyt konkretisoitumassa. Tapasin kaksi kiinteistövälittäjää, kuuntelin heidän arvioitaan sopivasta myyntihinnasta ja asuntomarkkinoiden nykytilasta. Vertailin tarjouksia ja yritin tehdä järkevän valinnan siitä, kumpi heistä saa ryhtyä kauppaamaan asuntoani. Ei ollut helppoa. Potentiaalinen hintahaarukka oli iso – aikamoinen dilemma tehdä päätös ilmoitukseen laitettavasta hinnasta, kun yhtäaikaa pelkää lähtevänsä myymään liian halvalla ja toisaalta taas pelottavansa ostajat pois liian korkealla summalla.

Syteen tai saveen, tein päätöksen ja allekirjoitin välittäjän kanssa myyntisopimuksen. Italialainen Piero lupasi tehdä hyvät kaupat puolestani, ja minä annoin hänelle siihen neljäksi kuukaudeksi yksityisoikeuden. Nyt kädet kyynärpäitä myöden ristiin, että homma toimii. Nostalgia-aalto hulahti ylitseni kun tajusin, että tämä on nyt menoa. Runsaan kymmenen vuoden muistot jäävät pian tänne nurkkiin uusia asukkaita kummittelemaan. Seuraavassa hetkessä kuitenkin jo suunnittelin muuttoa ja tein listaa kaikesta siihen liittyvästä.

Projekti notkahti liikkeelle kun välittäjäni Piero saapui luokseni ammattikuvaajan sekä firmansa toisen välittäjän kanssa. Kuvista tuli oikein hyviä, vaikka laajakulman vuoksi huoneiden vinot seinät vaikuttavat entistäkin vinommilta. Kuvista kymmenen päätyi netti-ilmoitukseen. Kävimme välittäjien kanssa vielä läpi joukon kysymyksiä, jotka saattaisivat potentiaalisia ostajia kiinnostaa: taloyhtiön lämmitystekniikka, energialuokka ja tulevat remontit. Nyt vain odottelen, koska puhelin soi ja saan Pierolta tiedon ensimmäisistä ostajakandidaateista.

Piero huolehtii puolestani kaikesta. Juuri sitä halusinkin ja siitä palvelusta olen valmis maksamaan. En halua päivystää puhelimessa, esitellä asuntoani ja kuunnella kävijöiden kommentteja asunnostani enkä hoitaa paperisotaa. Riittää, että vedän nimeni alle myyntisitoumukseen ja sitten myöhemmin notaarin laatimaan kauppakirjaan. Omassa muutossa ja uuden asunnon hankinnassa on tarpeeksi touhua ja stressiä, yhtään lisää en kaipaa.

img_1364

Menneen talven lumia

Luxemburgissa asuntokaupoissa kauppakirjan laatii aina notaari. Sitä ennen allekirjoitetaan myyntisitoumus ”compromis de vente”, joka nimensä mukaisesti sitoo molempia osapuolia jo ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Sitoumukseen kirjataan henkilötietojen, kaupan kohteen ja myyntihinnan lisäksi lähes aina lauseke, joka suojaa ostajaa ja vapauttaa hänet ostovelvoitteesta siinä tapauksessa, että pankki ei myönnä hänelle rahoitusta. Muussa tapauksessa kaupan peruva osapuoli – olipa se myyjä tai ostaja – on velvollinen maksamaan sitoumuksessa mainitut korvaukset ja välityspalkkion.

Sovittuna päivänä notaari ja kaupan osapuolet kokoontuvat saman pöydän ääreen. Monisivuinen kauppakirja luetaan ääneen, ja notaari varmistaa mm. että ostajan varat eivät ole peräisin rahanpesusta tai muusta epäilyttävästä lähteestä. Hän myös huolehtii kauppakirjan rekisteröimisestä. Rekisteröintimaksu ja notaarin palkkio ovat yhteensä 7% kauppahinnasta, ja ne maksaa ostaja. Tätä varten Luxemburgin valtio myöntää enimmillään 20 000 euron verohuojennuksen ostajaa kohti. Pariskunnan tehdessä talokauppoja heidän etuutena saamansa 40 000 euroa ovat Luxemburgin talohinnoilla todellakin tarpeeseen!

Liekö urbaanilegenda vai mikä, mutta loppukevennykseksi tarjoilen teille tarinan eräästä asuntokaupasta:

Vanhempi, ilmeisestikin hieman huonomuistinen rouvashenkilö oli myymässä asuntoaan nuorelle pariskunnalle. Tilaisuudessa oli väkeä enemmänkin, rouvan lapset olivat äitinsä tukena notaarin luona. Notaari luki kauppakirjaa ja rouvalta taisi jo ehtiä unohtua, mikä tilaisuuden luonne oli. Hän nimittäin kysyi ostajien allekirjoituksen jälkeen ”Ovatko nämä nuoret nyt sitten naimisissa?”. Kaipa paikallinen siviilivihkiseremonia kaupunginjohtajan luona sitten muistuttaa kovasti asuntokauppojen tekoa notaarin luona. Mene ja tiedä, itselläni on kokemusta vain jälkimmäisestä 🙂

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin komeaa iltataivasta saa asunnon uusi omistaja ihailla.

Schueberfouer – helppoheikkejä, olutta ja kansanhuveja

Published 25.9.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Schueberfouer on koko perheen tapahtuma.

Luxemburgin kesätapahtumista olikin taannoin juttua. Festareita ja tapahtumia niin kultuurin kuin urheilunkin saralla riittää kaiken ikäisille. Yksi tapahtuma on, jos ei ylitse muiden, niin ainakin kovin lähellä sydäntäni. Kyseessä on tietenkin ”de Fouer”.

Schueberfouer on Luxemburgin kesän yksi suurimmista tapahtumista, joka vetää vuosittain n. 2 miljoonaa kävijää. Tivoli on järjestetty jo vuodesta 1340 lähtien!! Uskomatonta mutta totta, kyseessä ei ole blogiemännän näppäilyvirhe vaan tämän vuoden kinkerit olivat järjestyksessään jo 676:nnet. Böömin kuninkaan ja Luxemburgin kreivin Jean l’Aveuglen (suomeksi Juhana Luxemburgilainen) perustamasta keskiaikaisesta markkinatapahtumasta on vuosien saatossa kehittynyt nykyaikainen huvipuisto, joka elokuun toisella puoliskolla pystytetään kolmeksi viikoksi Limpertsbergin kaupunginosaan, kivenheiton päässä keskustasta, Glacis’n parkkipaikalle.

Asuin ensimmäiset kymmenen vuottani täällä aivan keskellä meininkiä. Hissillä alas ja risteyksen yli – sen kauemmas ei tarvinnut huvituksia lähteä hakemaan. Toisinaan taas istuin parvekkeellani ja seurasin väenpaljoutta ja haistelin makkarankäryä sieltä käsin. Ehkä siksi Fouerista on tullut minullekin ihan must.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauniina elokuun iltana suosituimpiin laitteisiin joutuu jonottamaan.

Kuten kävijämääristä voi päätellä, en ole ainoa, joka tivolista tykkää. Kävijöitä tulee naapurimaistakin runsain määrin. Paikallinen nuoriso kaljoittelee täällä ihan suomalaiseen tyyliin ja treffit sovitaan itse kunkin kantapaikkaan. Luxemburgilaiset panimot ovat paikalla hyvin edustettuina – Bofferding, Simon, Battin ja Diekirch – jokaisella on oma bistronsa tivolin alueella. Lämmin ja kaunis kesäyö antaa täälläkin kummasti lisävauhtia bailaamiseen.

Vanhempi väki istuu mielellään baijerilaiseen stubeen syömään sikaa: makkaroita, hapankaalia, siansylttyä ja läskiä. Oluttuoppi snapseineen kuuluu asiaan ja iltaisin asiakkaita viihdyttää ”iloisesti hammondilla -tyyliin” saksalainen trubaduuri. Monet tulevatkin vain syömään ja juomaan, nauttimaan ilmapiiristä ja tapaamaan tuttuja.

Taskuvarkaita on viime vuosina valitettavasti ilmestynyt tännekin, ja paikallinen poliisi näyttäisi vuosien saatossa lisänneen läsnäoloaan. Sisääntuloportin kupeessa on työmaaparakeista kasattu ”poliisilaitos” ja vieressä päivystää kokonainen kolonna ambulansseja. Toinen päivystävä instanssi on pysäköinnin valvojat. Heillä on tukenaan liuta hinausautoja, jotka nappaavat kyytiinsä väärin pysäköidyt autot hujauksessa. Luxemburgin kaupunki on helpottanut tivoliin saapumista monella tavalla: on ilmaiset bussit ja ilmaiset liityntäpysäköinnit. Myös monet lähikunnat, omani mukaan lukien, järjestävät ilmaiskuljetuksia viikonloppuisin. Omalla autolla ei siis todellakaan kannata tulla jo valmiiksi ahtaaseen kortteliin, kun siellä asuvillakin on vaikeuksia välillä löytää autolleen tilaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tivoli ja sen maailmanpyörä näkyvät kauas.

Fouerin ruokaherkuista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta kokonaisena friteerattua kalaa (”gebakene Fësch”). Kalaa tarjoilee useampikin ravintola, joilla on vuodesta toiseen vakiopaikkansa Allée Schefferin varrella. Täällä moni opiskelija tienaa itselleen hyvät taskurahat, mutta saavat kyllä juostakin palkkansa eteen ja kantaa kalalautasia ja simpukkakattiloita otsa hiessä. Hymy on heillä kaikesta huolimatta herkässä.

Toinen Allee Schefferin kiinnostavista kohteista ovat helppoheikit. Heidän puhetaitojaan ja sanankäänteitään on hauska kuunnella. Miten he osaavatkin ohikulkijoiden joukosta napata ”uhrikseen” juuri sen henkilön, jonka onnistuvat saamaan vakuuttuneeksi myyntituotteen erinomaisuudesta. Ja kun yksi kiinnostuu, seuraan liittyy muitakin ja yksi ostotapahtuma johtaa toiseen. Itsekin sorruin kerran ja ostin ikkunanpesulaitteet. Niillä  piti tulla rajatonta ja nukatonta jälkeä, mutta ensi kokeilun jälkeen ne unohtuivat nopeasti siivouskomeron perukoille. Olenkin vuosien saatossa tullut siihen tulokseen, ettei ikkunanpesu ole minun lajini – olivat laitteet mitkä tahansa. Tässäkin luotan ammattilaiseen,  minun ikkunani pesee siivooja.

img_0844

Gebakene Fësch

Lomakamman piikit vähissä

Published 20.7.2016 by ainosalminen

Näin upeissa maisemissa sain nauttia Iggy Popin konsertista.

Lomakammassa on nyt enää kaksi piikkiä. Perjantaina iltapäivästä alkaa loma. Aikaa pakata ja valmistautua Suomen-matkaan on kaksi päivää. Maanantaina kutsuu moottoritie. Ensimmäinen etappi on Tanskassa ja tiistai-iltana Tukholmassa odottaa laiva kohti Turkua. Tiedossa on sukulointia ja kulttuuria. Varmasti myös jäätelöä, liikuntaa ja kaverien tapaamista. Kultuurin osalta ykkösenä Tampereen teatterikesä ja Helsingin seudulla erilaiset näyttelyt ja museot.

Myös Luxemburgissa kesään kuuluu tapahtumia ja festivaaleja. On Rock-A-Field-rokkifestarit (järjestetään Roeserin kunnassa keskellä peltoa!), jotka sattuivat heinäkuun alussa jalkapallon EM-finaalin kanssa samalle viikonlopulle. Meno oli siis taatusti katossa, onhan Luxemburgissa valtavasti sekä ranskalaisia että portugalilaisia!

Klassisempi Wiltzin festivaali järjestetään Pohjois-Luxembugissa jo 64. kertaa. Tapahtuma kestää lähes koko heinäkuun, ja tarjolla on laadukasta oopperaa, balettia, musikaaleja ja muuta vastaavaa. Paikkana on upea Wiltzin linna, ensimmäisen kerran jo 1300-luvulla rakennettu, historian aikana monesti tuhottu ja tuhoutunut rakennus, joka sai lopullisen muotonsa 1700-luvulla. Linnassa toimii muuten myös sekä panimo- että nahkateollisuusmuseo.

Viime viikonloppuna pääkaupungissa menosta vastasi hyvässä säässä ensin lauantaina MeYouZik- etnomusiikkitapahtuma ja sitten sunnuntaina lähinnä paikallisia bändejä esitellyt Rock um Knuedler. Pientä viime hetken säätöä oli jouduttu tekemään, sillä Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn vierailuun liittyneistä turvatoimista johtuen osa bändeistä joutui siirtymään keskustasta alas Grundin laaksoon.

Näkymä Abbaye de Neumünsterin sisäpihalle ympäröiviltä kaupungin muureilta.

Grundissakin siis tapahtuu, eikä vain silloin kuin bändit lähetetään sinne evakkoon. Runsas viikko sitten siellä avasi OMNI-festivaalit itse Iggy Pop. Meininki oli rento, yleisöä oli vauvasta vaariin ja tarjoilu pelasi, kuten kaikissa paikallisissa riennoissa. Tapahtumapaikka Abbaye de Neumünster on entinen munkkiluostari, josta myöhemmin tuli mm. natsien käyttämä vankila. Nykyisin se on suosittu kulttuurikeskus – ei ihme, niin upeasti se on kunnostettu! Ensi viikonloppuna Grundin valtaa suosittu ja odotettu Blues and Jazz Rallye: bändejä laakson täydeltä, ulkoilmassa ja baareissa ja klubeilla. Kaikki ilmaiseksi!

Näistä tapahtumista riittäisi juttua enemmänkin. Mainitsematta jäi vielä ainakin Rotondes-kultuurikeskus aseman korttelissa, ulkoilmaelokuvat suurherttuan palatsin portin edustalla ja Capucine-teatterin sisäpihalla, Echternachin kansainvälinen klassisen musiikin festivaali …  voi, voi, kyllä kulttuuri-ihminen täälläkin saisi kesänsä kulumaan!

Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä kaikkien luxemburgilaistapahtumien äiti: Schueberfouer – jo 676. kerran elo-syyskuussa suuren parkkipaikan valtaava tivoli on monelle täällä ihan must-tapahtuma, toiset taas eivät moisesta markkinahumusta ja väenpaljoudesta piittaa. Siitä riittää tarinaa, joten saakoon se oman blogikirjoituksensa sitten myöhemmin.

IMG_0848

Väenpaljoutta tivolissa.

 

Ulkosuomalaisuudesta

Published 11.6.2016 by ainosalminen


London and beyond -blogin ihana Leena kirjoitti ulkosuomalaisuuden hyvistä ja huonoista puolista ja haastoi myös meitä muita tekemään saman. Haasteeseen on tartuttu innolla ja muutaman postauksen aiheesta olenkin jo ehtinyt lukemaan. Meitä on täällä blogimaailmassa monenmoista tapausta, taidan itse olla sieltä vanhemmasta päästä yli 20 vuoden kokemuksella. Ehkä tästä perspektiivistä johtuen kirjoitukseni on hieman muista poikkeava.

Suhde Suomeen ja suomalaisuuteen on meillä kaikilla omanlaisensa, lähtö- ja nykytilanteesta riippuen. Kotimaahan jäänyttä perhettä ikävöidään, loskakelejä ei niinkään. Ammatilliset haasteet ja oman itsensä kohtaaminen ovat monen listalla korkealla ja hajurako suomalaiseen yhteiskuntaan koetaan positiivisena. Itse lähdin sinkkuna ja lapsettomana Luxemburgiin työtarjouksen saatuani. Pidin lähtöäni itsestään selvänä, kun sain kielenkääntäjän koulutustani vastaavan työpaikan ja mahdollisuuden käyttää kielitaitoani siten myös työn ulkopuolella. Sinkkuna ja lapsettomana olen myös pysynyt, joten olen saanut järjestää elämäni ja olemiseni oman makuni mukaan.

Kaukokaipuulla tai seikkailunhalulla ei siis ollut osuutta asiaan, mutta täällä sitä nyt kuitenkin ollaan!


Ulkosuomalainen – ai minä vai? Tämä oli ensimmäinen asia, joka kirjoitukseni sisältöä miettiessäni tuli mieleen. Niin, kyllähän minä määritelmän mukaan olen ulkosuomalainen. Täytän vaatimukset. Mutta tunnenko itseni sellaiseksi? Mitä tässä kohtaa nyt pitäisi tuntea? Lähdin aikoinani pelkällä menolipulla eikä toinen jalka ole koskaan ollut Suomessa – en ikävöi maata, sen ihmisiä enkä sukulaisiani. Olen aina voimakkaasti kokenut, että minun perheeni on minä itse, yhden hengen ydinperhe.

Alkuvuosina yhteyttä pidettiin kirjein ja harvemmin puhelinsoitoin. Ei ollut internettiä eikä Facebookin tukiryhmiä. Täällä odotti kuitenkin kiva työyhteisö ja sadoittain muita ulkosuomalaisia ja -maalaisia. Loksahdin paikalliseen elämänvirtaan luonnikkaasti, vaikka edelleenkään en puhu luxemburgin kieltä eikä lähipiiriini kuulu paikallisia. Suomen luonto on kaunis, veden läheisyys hieno asia. Kirpeät pakkaskelit ja kimaltelevat hangetkin ovat muistissa. Mutta en ole niidenkään perään haikaillut. Samassa ajassa kuin lentäisin Suomeen, pääsen autolla Atlantin rannikolle osterilautasen ääreen tai Alpeille vaeltamaan.

En tiedä, onko minulla ulkosuomalaisen identiteettiä. En edes oikein ymmärrä, mikä se voisi olla. Seuraan kotimaan asioita tiiviisti, monesti ilahdun hyvistä uutisista ja inspiroivista ihmisistä. Välillä voin vain pyöritellä päätäni negativismin ja mollaamisen kulttuuria ihmetellessäni. Kahvitunnilla mielelläni huomautan keskustelussa, miten tietyt asiat Suomessa toimivat täkäläiseen verrattuna sutjakkaasti. Ylpeänä nyökkäilen, kun kuulen ulkomaalaisen suusta hehkutusta talvisodan ihmeestä. Nappaan milloin vain lähikaupasta pullon viiniä ostosteni joukkoon, vaikkapa myöhään illalla auton tankkauksen yhteydessä huoltoasemalta.


Niin, yksi asia on täällä paremmin, toinen taas kenties Suomessa.

Vietän täyttä elämää. Olen vapaa. Sen takaa hyvä työpaikka, jonka tähden aikoinani Suomesta lähdin. Olen vapaa, koska ikä ja kokemus ovat opettaneet uskomaan itseeni ja elämään itseni näköistä elämää. Haluan uskoa, että näin olisi, vaikka olisin jäänyt Suomeen tai eksynyt Luxemburgin sijasta muualle.

Olen Aino. Elämääni tyytyväinen ja onnellinen. Sattuman oikusta myös suomalainen ja ulkosuomalainen.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin