museot

All posts tagged museot

Kulttuurin ystäviä Elysée-palatsissa

Published 12.11.2017 by ainosalminen

IMG_3201

Kulttuurisyksyni on taas ollut hyvin rikas: ei viikkoa, etten kävisi teatterissa, museossa tai elokuvissa. Kirjojen lukemisen voisi kai lukea kulttuuriharrastukseksi myös. Luxemburgin kaupungin teattereissa on sesonki täydessä vauhdissa, kivoja leffoja on ohjelmistossa enemmän kuin mitä ehdin käydä katsomassa ja syksyn uutuutena hankin itselleni kaiken lisäksi museokortin. Luxemburg on pieni kaupunki, joten kortin piiriin kuuluu vain kuusi museota, mutta ensimmäiset vaikutelmat kauden näyttelyistä ovat erittäin positiiviset.

Välillä on mukava myös laajentaa horisonttia, sillä houkuttelevaa tarjontaa on museoissa ja teattereissa muuallakin. Syyskuun alussa vietin ihanan viikonlopun Pariisissa ja onnistuin näkemään mm. David Hockneyn retrospektiivin juuri ennen näyttelyn päättymistä. Edellisestä käynnistä Pompidou-keskuksessa olikin vierähtännyt…. hmmm, useampi kymmenen vuotta! Niinpä katsastin samalla myös pysyvät näyttelyt, sillä jo ne itsessään ovat käynnin väärti. Samaan hintaan voi ihailla upeita näkymiä yli Pariisin kattojen.

fullsizeoutput_def

Pompidou-keskus lienee useimmille Pariisin-kävijöille tuttu rakennus ainakin ulkoapäin. Tämä arkkitehtuuriltaan yksi kaupungin erikoisimmista ”monumenteista” juhli tänä vuonna jo 40-vuotiasta taivaltaan modernin ja nykytaiteen mekkana. Aikoinaan öljynjalostamoksikin haukutun museon kokoelmat ovat Lontoon Tate Modernin ja New Yorkin MOMAn ohella maailman suurimmat. Hankkeen isä, Ranskan entinen presidentti ja nykytaiteen ihailija Georges Pompidou tuskin 1970-luvulla uskalsi kuvitella nimeänsä kantavan taidekeskuksen kohoavan alan johtavaksi nimeksi.

Ranskan presidentit ovat perinteisesti halunneet jättää itsestään pysyvän muiston kulttuurin saralla, ja niinpä Pariisista löytyy Pompidou-keskuksen lisäksi muitakin valtionpäämiesten aikaansaannoksia. Entinen Orsayn rautatieasema Seinen rannalla muutettiin Valéry Giscard d’Estaingin aloitteesta museoksi, eikä siitä mikään pieni museo tullutkaan! Se on yksi Euroopan suurimmista ja sen impressionistiset ja post-impressionistiset kokoelmat ovat maailman laajimmat. Se on yksi lempimuseoistani Pariisissa ja sieltä löytyy myös Albert Edelfeltin maalaama Louis Pasteurin muotokuva.

IMG_3195

Arkkitehti I.M. Pei toteutti François Mitterrandin vision Louvren laajentamisesta. Valtiovarainministeriö sai lähteä ja tehdä tilaa näyttelysaleille. Museon uudeksi sisäänkäynniksi rakennettiin lasinen pyramidi ja siitä onkin muodostunut Louvren ulkoinen tunnusmerkki. Jacques Chiracin projekti, Quai Branlyn museo Eiffel-tornin juurella on erikoistunut ei-eurooppalaisten sivilisaatioiden taiteeseen. Arkkitehtina toimi huippunimi Jean Nouvel, jonka ansioluettelossa on myös Pariisin Institut du Monde Arabe ja viime viikolla käyttöön vihitty Abu Dhabin Louvre-museo. Museon nimeä muutettiin parisen vuotta sitten ja se kuuluu nyt koko komeudessaan ”Musée du Quai Branly – Jacques Chirac”.

Seuraavat presidentit, Sarkozy ja Hollande, eivät kulttuuritekojen saralla kunnostautuneet. Aika loppui ehkä kesken, sillä tällaiset kulttuuriprojektit on ollut tapana käynnistää toisen toimikauden aikana, mutta Sarkozya ei valittu uudelleen ja Hollande taas päätti olla asettumatta ehdolle toiselle kaudelle.  Saattoi myös olla, ettei talouskriisin ja nousevien työttömyyslukujen keskellä pidetty hyvänä ajatuksena lähteä toteuttamaan megalomaanisia museohankkeita. Saapa nähdä, mitkä ovat presidentti Macronin suunnitelmat!

IMG_3246

Jos ei Nicolas Sarkozy päässyt toteuttamaan omaa hankettaan, jonka piti liittyä Ranskan historiaan, sai hän sentään kunnian vihkiä käyttöön vuonna 2010 Metzin kaupunkiin sijoitetun Pompidou-keskuksen ”haarakonttorin”.  Vaikka Metzin museo onkin itsenäinen yksikkö, sillä on suorat yhteydet Pariisin Pompidouhun ja se voi lainata sieltä taideteoksia. Mikä sen hienompaa, kuin laittaa kokoelmat kiertoon sen sijaan, että ne näyttelytilan puutteen vuoksi makaisivat varastossa. Mahdollisimman laajan yleisön tavoittamiseen on pyritty myös Pompidou Mobile -projektilla, kun vuosina 2011 – 2013 osa kokoelmista kiersi Ranskaa viidellä eri paikkakunnalla. Ulkomaanvalloituskin on alkanut. Vuonna 2015 avattiin Pompidou-keskus Malagassa viideksi vuodeksi. Kautta on mahdollisuus pidentää, mikäli rahoitus löytyy ja menestystä riittää.

Vaikka museon nimessä ei lukisikaan Pompidou tai Louvre, kannattaa kotikulmilla ja matkoilla aina piipahtaa näyttelyissä. Hajasijoittaminen tuntuu olevan kulttuurin alalla se uusi musta, eikä taidenautintojen perässä enää tarvitse matkustaa maailman metropoleihin.

(Kuvat ovat Metzin Pompidou-keskuksen Japanorama-näyttelystä)

 

Minäkö Heikki Kinnusen bileissä?

Published 8.10.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sara Hildenin taidemuseon patsaspuisto.

Olin tänä kesänä pitkästä aikaa Tampereen teatterikesässä ja kävin samalla parissa näyttelyssä, mm. Sara Hildenin taidemuseossa. Söin hyvin paikallisissa ravintoloissa (erityismaininta Arto Rastaan ravintolalle Dining 26!!) ja join hyviä paikallispanimoiden oluita. Tampere on ihana kesäkaupunki, jossa olen aina viihtynyt hyvin. Teatterifestivaalin pääohjelma, encorebaana ja off tarjoavat esityksiä jokaiseen makuun. Välillä olen istunut teatterikoulun montussa, torilla teltassa tai teollisuusalueella sijaitsevassa hallissa ja välillä taas yhdessä Tampereen monista perinteisistä näyttämöistä. Festivaali on inhimillisen kokoinen, päivässä ehtii hyvinkin kolmeen eri paikkaan, jos vain jaksaa imeä itseensä niin paljon vaikutteita. Minulle on yleensä riittänyt kaksi.

Tänä vuonna kävin katsomassa neljä kotimaista esitystä. Eduskunta III, Tavallisuuden aave, Maa-tuska sekä Onnellisuuden tasavalta. Ykköseksi näistä nousi kirkkaasti Tavallisuuden aave ja pohjanoteeraus oli Maa-tuska, josta lähdin väliajalla pois. Lähdin pois koska sain tarpeekseni älyttömästä koheltamisesta, tolkuttomasta kiroilusta ja sekavasta tarinasta. Pahoitin mieleni, sillä suomen kieli on kaunis ja rikas, ja vaikka voimasanojen käyttö onkin välillä paikallaan niin taiteessa kuin elämässäkin, niin liika on liikaa. En tiedä myöskään, miksi tässä ei ollut luotettu näyttelijöiden kykyyn mennä rooleihin sisälle vaan jokaiselle oli annettu kuin tukikepiksi teennäiseltä tuntuva puhetapa, joka ärsytti ja oli luonnoton. Näytelmä oli saanut runsaasti suitsutusta, mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Mistään en kuitenkaan nähnyt huomioita tuosta runsaasta kiroilusta. Eikö se v—-u -sanan ylenpalttinen kylväminen vihlo kenenkään muun kuin minun korviani? Tämä tuntuu olevan monen näytelmän helmasynti Suomessa. Vastaavaan en ole muualla törmännyt.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta”sen sijaan täytti kaikki odotukset. Minimalistinen, vähäsanainen, mutta taidokkaasti näytelty. Saara Turusen Q-teatterille kirjoittamissa ja ohjaamissa tarinoissa meistä tavallisista suomalaisista oli sama perusvire kuin hänen Rakkaushirviö-kirjassaankin. Oli aivan riemullista ensi hetkistä lähtien tajuta, että tässä tulee nyt teatteria isolla T:llä. Kun valot katsomossa sammuivat ja Elina Knihtilä liukui lavalle siivousessu lohenpunaisen teryleenimekkonsa suojana, ei sanoja tarvittu. Kun näyttelijä saa tyhjän tilan elämään ja yleisön mukaan näytelmään vain moppaamalla lattiaa, ei voi kuin huokaista ihastuksesta. Tässä oli kaikki kohdallaan: oivaltava teksti, erinomaiset näyttelijät, lavastus ja puvustus tukivat esitystä (eikä niillä yritetty peittää puutteita muilla osa-alueille) ja ohjaajalla oli ollut selkeä näkemys. Tällaista lisää!

Hauska juttu muuten sattui Tampereen Teatterin vessajonossa. Edessäni seisonut vanhempi rouva kääntyi minua kohti huudahtaen ”Ai hei, katsos sinäkin olet täällä!”. Olipa yllättävää. Minä kyllä tunsin rouvan  – kukapa ei Eila Roinetta tuntisi – mutta emme suinkaan ole tuttavia. Yritin siinä selittää, ettemme itse asiassa tunne toisiamme, kun paikalle saapui toinen naishenkilö – hieman nuorempi tällä kertaa – joka myös tervehti minua ja kyseli kuulumisia ”pitkästä aikaa”.  Tiedustelipa vielä, olinko ollut ”Kinnusen Heikin juhlissa”. Vessajono lyheni, enkä ehtinyt saada selville, ketä teatteripiireissä liikkuvaa tyyppiä minä niin kovasti muistutin, että minua muuksi luultiin ja vieläpä kahdesti! Harmi – sillä tiedolla voisin joskus vaihtaa roolia ja päästä kuokkimaan Heikin bileisiin 🙂 Ehkä ensi kesänä, Tampereella kaikki on mahdollista!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ron Mueckin teos ”Mask II” (näyttely Sara Hildenin taidemuseossa 16.10. saakka)

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.