museot

All posts tagged museot

Museokortti käyttöön

Published 3.12.2017 by ainosalminen
fullsizeoutput_e30

Osa teosta Stone Collection – varta vasten tätä näyttelyä ja Mudamin isoa salia varten luotu kahdeksan kiven asetelma 

Hankin tänä syksynä museokortin. Hetki oli otollinen, sillä vuoden 2018 kortin ostajat saivat kaupan päälle kuluvan vuoden viimeiset kolme kuukautta. Kortin piiriin kuuluu 6 museota Luxemburgin kaupungissa ja sen perushinta on 70 euroa. Ensinäkemältä vaikuttaisi, että hinta on kova museoiden määrän nähden, mutta tässä pitääkin katsoa asiaa hieman pintaa syvemmälle.

Museokortin takana on jo vuodesta 1926 toiminut yhdistys nimeltä Luxemburgin museoiden ystävät. Sen pyrkimyksenä on tukea museoiden toimintaa, vaalia kulttuuriperintöä ja tehdä laajemmin tunnetuksi paikallisia kokoelmia ja näyttelyjä.   Perusjäsenyyden sekä perhe- ja nuorisokorttien (25 – 70 €) lisäksi löytyy hintakategoriat yrityksille, hyväntekijöille ja mesenaateille (300 – 5000 €). Hartaimmat taiteen ystävät maksavat  vuosijäsenyydestään vähintään 10 000 € ja saavat nimensä museokummien listaan. Lisäksi yhdistyksen perustamalle säätiölle voi tehdä lahjoituksia, jotka tietenkin saa vähentää verotuksessa. Kertyneiden varojen ansiosta Museoiden ystävät pystyy tekemään taidehankintoja, jotka se lahjoittaa museoille.

fullsizeoutput_e2e

Joukko museoiden ystäviä opastetulla kierroksella Nested-näyttelyssä. Teoksen nimi Gewisse Rahmenbedingungen. 

Kortilla pääsee siis ilmaiseksi ja rajattomasti vierailemaan museoissa ja näyttelyissä. Yhdistys järjestää lisäksi tapaamisia taiteilijoiden kanssa sekä opastettuja kierroksia myös yksityisiin kokoelmiin, joita monilla suuryrityksillä ja pankeilla täällä on. Jos ei arkena työ rasita, voi osallistua päivämatkoille lähialueiden, mm. Pariisi, Bryssel, Bonn, museoihin. Myös näyttelyjen avajaisiin saamme kutsuja ja muutenkin toiminta vaikuttaa hyvin aktiiviselta. Sähköpostia kilahtaa virtuaalilaatikkoon viikottain ja myös sosiaalisessa mediassa yhdistys on läsnä.

Ihan ensimmäisen kerran käytin korttiani taannoin Luxemburgin kaupunginmuseossa. Siellä on esillä maaliskuun loppuun asti valokuvanäyttely otsikolla Leit an der Stad – eli Kaupungin väkeä. Hurmaavia katuvalokuvia elämänmenosta 1950-luvulta nykypäiviin. Näyttely oli yllättävän laaja ja pidin siitä erittäin paljon. Oli hauska pystyä valokuvien kautta virkistämään muistiaan ja palata ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin vuoteen 1995, jolloin itse saavuin maahan. Jo tässä ajassa on moni asia muuttunut!

fullsizeoutput_e37

Su-Mei Tsen teos Many Spoken Words on hankittu Mudamin kokoelmiin jo vuonna 2009.

Perjantaina ohjelmassa oli itselleni ensimmäinen Midi de l’Art -tapahtuma, lounastunnin mittainen opastettu kierros. Kohteena oli vuoden 2003 Venetsian biennaalissa Luxemburgin paviljongille kultaisen leijonan ansainneen Su-Mei Tsen soolonäyttely Nested. Museoiden ystävien järjestämälle kierrokselle modernin taiteen museoon oli saapunut noin 40 henkeä. Vain yksi puuttui joukosta, nimittäin taitelija itse, joka oli joutunut peruuttanut osallistumisensa. Olipa harmi! Olisi ollut upeaa päästä kiertämään näyttelyä taiteilijan itsensä opastamana, mutta hänellä oli valitettavasti meneillään vaikea luomiskriisi uusimman teoksensa parissa eikä hetki ollut millään tapaa otollinen poistua ateljeelta.

Runsaan tunnin mittaisen erittäin mielenkiintoisen kierroksen veti meille museon oma opas, joka oli erityisen perehtynyt Su-Mei Tsen työhön ja tunsi taitelijan henkilökohtaisesti. Vaikka ryhmämme oli melko iso, se ei haitannut sillä museo oli muuten lähes tyhjä. Oppaalla oli kuuluva ääni, hän artikuloi selkeästi ja osallistujat kuuntelivat keskittyneesti. Jokaisen valokuvan, installaation ja videoteoksen äärelle emme ehtineet pysähtyä, mutta saimme hyvän käsityksen taitelijan inspiraation lähteistä ja hänelle tyypillisestä luomisprosessista.

fullsizeoutput_e2f

Das Ich in jeder Kartoffel – installaatio keraamisista perunoista

Tämän jutun kuvituksena on otteita perjantain näyttelystä. Vaikka mustesuihkulähteen nimelläkin tunnettu Many Spoken Words on minulle tuttu teos jo aiemmilta käynneiltä, sain siihen nyt aivan uuden näkökulman. Museon sivuilla kerrotaan, että taitelija on halunnut kuvata ajatuksen muuttumista ensin puheeksi ja sitten kirjalliseen muotoon. Teos on kunnianosoitus kirjallisuudelle ja sanojen voimalle.

Mutta mistä Su-Mei Tse sitten sai inspiraation mustesuhkulähteeseensä? Hän oli toisessa kotikaupungissaan Berliinissä kulkenut Unter den Linden -katua ja poikennut Valtionoopperan luona Bebelplatzille. Siellä sijaitsee vuoden 1933 natsien kirjarovioiden muistomerkki, israelilaisen taitelijan Micha Ullmanin suunnittelema maanalainen kirjasto. Lasilevyn läpi näkyvät valkoiset, puhtaat ja tyhjät kirjahyllyt. Many Spoken Words on Su-Mei Tsen vastaus Ullmanin teokselle.

Kulttuurin ystäviä Elysée-palatsissa

Published 12.11.2017 by ainosalminen

IMG_3201

Kulttuurisyksyni on taas ollut hyvin rikas: ei viikkoa, etten kävisi teatterissa, museossa tai elokuvissa. Kirjojen lukemisen voisi kai lukea kulttuuriharrastukseksi myös. Luxemburgin kaupungin teattereissa on sesonki täydessä vauhdissa, kivoja leffoja on ohjelmistossa enemmän kuin mitä ehdin käydä katsomassa ja syksyn uutuutena hankin itselleni kaiken lisäksi museokortin. Luxemburg on pieni kaupunki, joten kortin piiriin kuuluu vain kuusi museota, mutta ensimmäiset vaikutelmat kauden näyttelyistä ovat erittäin positiiviset.

Välillä on mukava myös laajentaa horisonttia, sillä houkuttelevaa tarjontaa on museoissa ja teattereissa muuallakin. Syyskuun alussa vietin ihanan viikonlopun Pariisissa ja onnistuin näkemään mm. David Hockneyn retrospektiivin juuri ennen näyttelyn päättymistä. Edellisestä käynnistä Pompidou-keskuksessa olikin vierähtännyt…. hmmm, useampi kymmenen vuotta! Niinpä katsastin samalla myös pysyvät näyttelyt, sillä jo ne itsessään ovat käynnin väärti. Samaan hintaan voi ihailla upeita näkymiä yli Pariisin kattojen.

fullsizeoutput_def

Pompidou-keskus lienee useimmille Pariisin-kävijöille tuttu rakennus ainakin ulkoapäin. Tämä arkkitehtuuriltaan yksi kaupungin erikoisimmista ”monumenteista” juhli tänä vuonna jo 40-vuotiasta taivaltaan modernin ja nykytaiteen mekkana. Aikoinaan öljynjalostamoksikin haukutun museon kokoelmat ovat Lontoon Tate Modernin ja New Yorkin MOMAn ohella maailman suurimmat. Hankkeen isä, Ranskan entinen presidentti ja nykytaiteen ihailija Georges Pompidou tuskin 1970-luvulla uskalsi kuvitella nimeänsä kantavan taidekeskuksen kohoavan alan johtavaksi nimeksi.

Ranskan presidentit ovat perinteisesti halunneet jättää itsestään pysyvän muiston kulttuurin saralla, ja niinpä Pariisista löytyy Pompidou-keskuksen lisäksi muitakin valtionpäämiesten aikaansaannoksia. Entinen Orsayn rautatieasema Seinen rannalla muutettiin Valéry Giscard d’Estaingin aloitteesta museoksi, eikä siitä mikään pieni museo tullutkaan! Se on yksi Euroopan suurimmista ja sen impressionistiset ja post-impressionistiset kokoelmat ovat maailman laajimmat. Se on yksi lempimuseoistani Pariisissa ja sieltä löytyy myös Albert Edelfeltin maalaama Louis Pasteurin muotokuva.

IMG_3195

Arkkitehti I.M. Pei toteutti François Mitterrandin vision Louvren laajentamisesta. Valtiovarainministeriö sai lähteä ja tehdä tilaa näyttelysaleille. Museon uudeksi sisäänkäynniksi rakennettiin lasinen pyramidi ja siitä onkin muodostunut Louvren ulkoinen tunnusmerkki. Jacques Chiracin projekti, Quai Branlyn museo Eiffel-tornin juurella on erikoistunut ei-eurooppalaisten sivilisaatioiden taiteeseen. Arkkitehtina toimi huippunimi Jean Nouvel, jonka ansioluettelossa on myös Pariisin Institut du Monde Arabe ja viime viikolla käyttöön vihitty Abu Dhabin Louvre-museo. Museon nimeä muutettiin parisen vuotta sitten ja se kuuluu nyt koko komeudessaan ”Musée du Quai Branly – Jacques Chirac”.

Seuraavat presidentit, Sarkozy ja Hollande, eivät kulttuuritekojen saralla kunnostautuneet. Aika loppui ehkä kesken, sillä tällaiset kulttuuriprojektit on ollut tapana käynnistää toisen toimikauden aikana, mutta Sarkozya ei valittu uudelleen ja Hollande taas päätti olla asettumatta ehdolle toiselle kaudelle.  Saattoi myös olla, ettei talouskriisin ja nousevien työttömyyslukujen keskellä pidetty hyvänä ajatuksena lähteä toteuttamaan megalomaanisia museohankkeita. Saapa nähdä, mitkä ovat presidentti Macronin suunnitelmat!

IMG_3246

Jos ei Nicolas Sarkozy päässyt toteuttamaan omaa hankettaan, jonka piti liittyä Ranskan historiaan, sai hän sentään kunnian vihkiä käyttöön vuonna 2010 Metzin kaupunkiin sijoitetun Pompidou-keskuksen ”haarakonttorin”.  Vaikka Metzin museo onkin itsenäinen yksikkö, sillä on suorat yhteydet Pariisin Pompidouhun ja se voi lainata sieltä taideteoksia. Mikä sen hienompaa, kuin laittaa kokoelmat kiertoon sen sijaan, että ne näyttelytilan puutteen vuoksi makaisivat varastossa. Mahdollisimman laajan yleisön tavoittamiseen on pyritty myös Pompidou Mobile -projektilla, kun vuosina 2011 – 2013 osa kokoelmista kiersi Ranskaa viidellä eri paikkakunnalla. Ulkomaanvalloituskin on alkanut. Vuonna 2015 avattiin Pompidou-keskus Malagassa viideksi vuodeksi. Kautta on mahdollisuus pidentää, mikäli rahoitus löytyy ja menestystä riittää.

Vaikka museon nimessä ei lukisikaan Pompidou tai Louvre, kannattaa kotikulmilla ja matkoilla aina piipahtaa näyttelyissä. Hajasijoittaminen tuntuu olevan kulttuurin alalla se uusi musta, eikä taidenautintojen perässä enää tarvitse matkustaa maailman metropoleihin.

(Kuvat ovat Metzin Pompidou-keskuksen Japanorama-näyttelystä)

 

Minäkö Heikki Kinnusen bileissä?

Published 8.10.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sara Hildenin taidemuseon patsaspuisto.

Olin tänä kesänä pitkästä aikaa Tampereen teatterikesässä ja kävin samalla parissa näyttelyssä, mm. Sara Hildenin taidemuseossa. Söin hyvin paikallisissa ravintoloissa (erityismaininta Arto Rastaan ravintolalle Dining 26!!) ja join hyviä paikallispanimoiden oluita. Tampere on ihana kesäkaupunki, jossa olen aina viihtynyt hyvin. Teatterifestivaalin pääohjelma, encorebaana ja off tarjoavat esityksiä jokaiseen makuun. Välillä olen istunut teatterikoulun montussa, torilla teltassa tai teollisuusalueella sijaitsevassa hallissa ja välillä taas yhdessä Tampereen monista perinteisistä näyttämöistä. Festivaali on inhimillisen kokoinen, päivässä ehtii hyvinkin kolmeen eri paikkaan, jos vain jaksaa imeä itseensä niin paljon vaikutteita. Minulle on yleensä riittänyt kaksi.

Tänä vuonna kävin katsomassa neljä kotimaista esitystä. Eduskunta III, Tavallisuuden aave, Maa-tuska sekä Onnellisuuden tasavalta. Ykköseksi näistä nousi kirkkaasti Tavallisuuden aave ja pohjanoteeraus oli Maa-tuska, josta lähdin väliajalla pois. Lähdin pois koska sain tarpeekseni älyttömästä koheltamisesta, tolkuttomasta kiroilusta ja sekavasta tarinasta. Pahoitin mieleni, sillä suomen kieli on kaunis ja rikas, ja vaikka voimasanojen käyttö onkin välillä paikallaan niin taiteessa kuin elämässäkin, niin liika on liikaa. En tiedä myöskään, miksi tässä ei ollut luotettu näyttelijöiden kykyyn mennä rooleihin sisälle vaan jokaiselle oli annettu kuin tukikepiksi teennäiseltä tuntuva puhetapa, joka ärsytti ja oli luonnoton. Näytelmä oli saanut runsaasti suitsutusta, mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Mistään en kuitenkaan nähnyt huomioita tuosta runsaasta kiroilusta. Eikö se v—-u -sanan ylenpalttinen kylväminen vihlo kenenkään muun kuin minun korviani? Tämä tuntuu olevan monen näytelmän helmasynti Suomessa. Vastaavaan en ole muualla törmännyt.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta”sen sijaan täytti kaikki odotukset. Minimalistinen, vähäsanainen, mutta taidokkaasti näytelty. Saara Turusen Q-teatterille kirjoittamissa ja ohjaamissa tarinoissa meistä tavallisista suomalaisista oli sama perusvire kuin hänen Rakkaushirviö-kirjassaankin. Oli aivan riemullista ensi hetkistä lähtien tajuta, että tässä tulee nyt teatteria isolla T:llä. Kun valot katsomossa sammuivat ja Elina Knihtilä liukui lavalle siivousessu lohenpunaisen teryleenimekkonsa suojana, ei sanoja tarvittu. Kun näyttelijä saa tyhjän tilan elämään ja yleisön mukaan näytelmään vain moppaamalla lattiaa, ei voi kuin huokaista ihastuksesta. Tässä oli kaikki kohdallaan: oivaltava teksti, erinomaiset näyttelijät, lavastus ja puvustus tukivat esitystä (eikä niillä yritetty peittää puutteita muilla osa-alueille) ja ohjaajalla oli ollut selkeä näkemys. Tällaista lisää!

Hauska juttu muuten sattui Tampereen Teatterin vessajonossa. Edessäni seisonut vanhempi rouva kääntyi minua kohti huudahtaen ”Ai hei, katsos sinäkin olet täällä!”. Olipa yllättävää. Minä kyllä tunsin rouvan  – kukapa ei Eila Roinetta tuntisi – mutta emme suinkaan ole tuttavia. Yritin siinä selittää, ettemme itse asiassa tunne toisiamme, kun paikalle saapui toinen naishenkilö – hieman nuorempi tällä kertaa – joka myös tervehti minua ja kyseli kuulumisia ”pitkästä aikaa”.  Tiedustelipa vielä, olinko ollut ”Kinnusen Heikin juhlissa”. Vessajono lyheni, enkä ehtinyt saada selville, ketä teatteripiireissä liikkuvaa tyyppiä minä niin kovasti muistutin, että minua muuksi luultiin ja vieläpä kahdesti! Harmi – sillä tiedolla voisin joskus vaihtaa roolia ja päästä kuokkimaan Heikin bileisiin 🙂 Ehkä ensi kesänä, Tampereella kaikki on mahdollista!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ron Mueckin teos ”Mask II” (näyttely Sara Hildenin taidemuseossa 16.10. saakka)

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.