muutto

All posts tagged muutto

Lähtökuopissa

Published 8.4.2017 by ainosalminen


Laitoin asuntoni myyntiin marraskuun alkupuolella. Oma käsitykseni oli tietenkin, että kaupat toteutuvat nopeasti, sillä asunto on (omasta mielestäni) kaunis, valoisa ja käytännöllinen. Ihastuin asuntoon aikoinaan ensi näkemältä ja olen viihtynyt siinä jo 13 vuotta. Huoneet ovat hyvän kokoiset, keittiö ja saniteettitilat on remontoitu (hyvällä maulla, vaikka itse sanonkin), kortteli on erittäin rauhallinen ja auringonlaskut parvekkeelta upeat.

Kuinka kävi? Neljä kuukautta kului, näyttöjä järjestettiin, mutta mitään konkreettista niistä ei jäänyt käteen. Katsojien kommentit asunnosta olivat voittopuolisesti positiivisia, mutta hinta taisi sittenkin olla liian kova. Sovin siis välittäjän kanssa uudesta hinnasta. Kiinnostus asuntoon lisääntyi, mutta osan katsojista oli välittäjä selvästikin lähes pakottanut liikkeelle. Jos vanhempi rouvashenkilö etsii kotia ensimmäisestä kerroksesta, ei kolmas kerros käy, vaikka asunto muuten olisi passeli. Kohde ei soveltunut myöskään kotikorttelistaan isompaa lukaalia etsineelle herrasmiehelle. Hänen kirja- ja levykokoelmiensa vaatimat isot hyllyköt eivät olisi mahtuneet vinojen kattojeni alle.

Kärsivällisyyteni oli koetuksella, mutta odotus palkittiin. Pari viikkoa sitten sisään asuntoon käveli itselleen uutta kotia etsinyt naishenkilö, joka ihastui kohteeseen välittömästi. Hän oli myynyt pienen ensiasuntonsa ja etsi epätoivoisesti uutta, sillä väliaikaismajoitus vanhempien luona kävi kaikkien osapuolien hermoille. Ja nythän se unelma-asunto löytyi! Ensi-ihastuksesta toivuttuaan hän tuli uudelle visiitille vanhempiensa kanssa. Rakennusalalla toimiva isä kävi kotini tarkasti läpi, teki listan ongelmakohdista, mutta näytti tyttärelleen vihreää valoa.

Sain siis vihdoinkin tarjouksen, mutta hylkäsin sen saman tien. Niin tulenpalavaa kiirettä asunnon myynnillä ei ollut, että siitä pilkkahintaan luopuisin. Välittäjä kehotti minua tekemään vastaehdotuksen. Näin teinkin. Siitä alkoi 48 tunnin tiivis neuvottelurupeama, joka lopulta päättyi Brexit-keskiviikon iltana myyntisitoumuksen allekirjoittamiseen.

Nyt odotan vahvistusta sille, että pankki antaa ostajan lainahakemukselle lopullisen siunauksensa. Myyntisitoumus on virallinen paperi, eli periaatteessa kaupat on jo nyt tehty. Ostaja voi perua kaupat vain siinä tapauksessa, että hänellä on esittää kieltävä lainapäätös kolmelta eri pankilta. Koska välittäjä oli selvittänyt ostajan maksukykyä jo etukäteen, olen luottavaisilla mielillä. Aivan lähipäivinä odotan saavani tiedon, että myyntipaperit on toimitettu notaarille, joka laatii kauppakirjan. Allekirjoitustilaisuus järjestetään toukokuun kuluessa.

Toukokuu ja kevät. Loistava aika muuttaa. Muistanette, että myyntipäätökseeni vaikutti kaikessa yksinkertaisuudessaan kauniina syksyisenä sunnuntaina tehty pyörälenkki. Helmikuun lopulla löysin itselleni uuden asunnon, joka vapautuu toukokuun alussa. Siirryn omistajasta vuokralaiseksi ainakin toistaiseksi. En tule kaipaamaan omistajan velvollisuuksia ja harmeja, joita ainakin tällaisessa keski-ikäisessä taloyhtiössä tuntuu riittävän.

Uuden kotini sijainti on ihanteellinen. Juuri siellä, missä toivoinkin. Työmatka tulee taittumaan polkupyörällä alle kymmenessä minuutissa! Nyt peukut pystyyn, että kelit jatkuvat aurinkoisina ja pääsen hyötyliikunnan makuun.

Asuntokaupat Luxemburgissa

Published 20.11.2016 by ainosalminen

fullsizeoutput_9b

Kesästä ja grillailusta nautin ensi vuonna jollain toisella parvekkeella.

Päätös myydä oma asunto ja muuttaa lähemmäs keskustaa on nyt konkretisoitumassa. Tapasin kaksi kiinteistövälittäjää, kuuntelin heidän arvioitaan sopivasta myyntihinnasta ja asuntomarkkinoiden nykytilasta. Vertailin tarjouksia ja yritin tehdä järkevän valinnan siitä, kumpi heistä saa ryhtyä kauppaamaan asuntoani. Ei ollut helppoa. Potentiaalinen hintahaarukka oli iso – aikamoinen dilemma tehdä päätös ilmoitukseen laitettavasta hinnasta, kun yhtäaikaa pelkää lähtevänsä myymään liian halvalla ja toisaalta taas pelottavansa ostajat pois liian korkealla summalla.

Syteen tai saveen, tein päätöksen ja allekirjoitin välittäjän kanssa myyntisopimuksen. Italialainen Piero lupasi tehdä hyvät kaupat puolestani, ja minä annoin hänelle siihen neljäksi kuukaudeksi yksityisoikeuden. Nyt kädet kyynärpäitä myöden ristiin, että homma toimii. Nostalgia-aalto hulahti ylitseni kun tajusin, että tämä on nyt menoa. Runsaan kymmenen vuoden muistot jäävät pian tänne nurkkiin uusia asukkaita kummittelemaan. Seuraavassa hetkessä kuitenkin jo suunnittelin muuttoa ja tein listaa kaikesta siihen liittyvästä.

Projekti notkahti liikkeelle kun välittäjäni Piero saapui luokseni ammattikuvaajan sekä firmansa toisen välittäjän kanssa. Kuvista tuli oikein hyviä, vaikka laajakulman vuoksi huoneiden vinot seinät vaikuttavat entistäkin vinommilta. Kuvista kymmenen päätyi netti-ilmoitukseen. Kävimme välittäjien kanssa vielä läpi joukon kysymyksiä, jotka saattaisivat potentiaalisia ostajia kiinnostaa: taloyhtiön lämmitystekniikka, energialuokka ja tulevat remontit. Nyt vain odottelen, koska puhelin soi ja saan Pierolta tiedon ensimmäisistä ostajakandidaateista.

Piero huolehtii puolestani kaikesta. Juuri sitä halusinkin ja siitä palvelusta olen valmis maksamaan. En halua päivystää puhelimessa, esitellä asuntoani ja kuunnella kävijöiden kommentteja asunnostani enkä hoitaa paperisotaa. Riittää, että vedän nimeni alle myyntisitoumukseen ja sitten myöhemmin notaarin laatimaan kauppakirjaan. Omassa muutossa ja uuden asunnon hankinnassa on tarpeeksi touhua ja stressiä, yhtään lisää en kaipaa.

img_1364

Menneen talven lumia

Luxemburgissa asuntokaupoissa kauppakirjan laatii aina notaari. Sitä ennen allekirjoitetaan myyntisitoumus ”compromis de vente”, joka nimensä mukaisesti sitoo molempia osapuolia jo ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Sitoumukseen kirjataan henkilötietojen, kaupan kohteen ja myyntihinnan lisäksi lähes aina lauseke, joka suojaa ostajaa ja vapauttaa hänet ostovelvoitteesta siinä tapauksessa, että pankki ei myönnä hänelle rahoitusta. Muussa tapauksessa kaupan peruva osapuoli – olipa se myyjä tai ostaja – on velvollinen maksamaan sitoumuksessa mainitut korvaukset ja välityspalkkion.

Sovittuna päivänä notaari ja kaupan osapuolet kokoontuvat saman pöydän ääreen. Monisivuinen kauppakirja luetaan ääneen, ja notaari varmistaa mm. että ostajan varat eivät ole peräisin rahanpesusta tai muusta epäilyttävästä lähteestä. Hän myös huolehtii kauppakirjan rekisteröimisestä. Rekisteröintimaksu ja notaarin palkkio ovat yhteensä 7% kauppahinnasta, ja ne maksaa ostaja. Tätä varten Luxemburgin valtio myöntää enimmillään 20 000 euron verohuojennuksen ostajaa kohti. Pariskunnan tehdessä talokauppoja heidän etuutena saamansa 40 000 euroa ovat Luxemburgin talohinnoilla todellakin tarpeeseen!

Liekö urbaanilegenda vai mikä, mutta loppukevennykseksi tarjoilen teille tarinan eräästä asuntokaupasta:

Vanhempi, ilmeisestikin hieman huonomuistinen rouvashenkilö oli myymässä asuntoaan nuorelle pariskunnalle. Tilaisuudessa oli väkeä enemmänkin, rouvan lapset olivat äitinsä tukena notaarin luona. Notaari luki kauppakirjaa ja rouvalta taisi jo ehtiä unohtua, mikä tilaisuuden luonne oli. Hän nimittäin kysyi ostajien allekirjoituksen jälkeen ”Ovatko nämä nuoret nyt sitten naimisissa?”. Kaipa paikallinen siviilivihkiseremonia kaupunginjohtajan luona sitten muistuttaa kovasti asuntokauppojen tekoa notaarin luona. Mene ja tiedä, itselläni on kokemusta vain jälkimmäisestä 🙂

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin komeaa iltataivasta saa asunnon uusi omistaja ihailla.

Mä lähden stadiin

Published 1.11.2016 by ainosalminen

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tervehdys täältä blogihiljaisuuden syvyyksistä. Syksy tuli, lehdet lähtivät puista ja kohta lähtee emäntä talosta.

Joskus on hyvä ottaa pari askelta taaksepäin ja katsoa asioita uudesta perspektiivistä, vähän kauempaa siis. Minä katsoin maailmaa polkupyörän satulasta käsin ja valaistuin. Yksi asia johti toiseen, ja olenkin laittanut elämääni uuteen järjestykseen sellaisella ”halki-poikki-pinoon” – meiningillä. Muutoksia kehotetaan yleensä tekemään yksi kerrallaan tai muuten vain harkiten. Ei siitä hyvää seuraa jos yrittää liikaa ahnehtia. Keikauttaa kaiken päälaelleen, ottaa suorituspaineita ja lyyhistyy lopulta taakan alle. Paha mieli siitä tulee, niinhän?

Ei tullut paha mieli, muutospohdinnat vain veivät mennessään eikä aikaa ole nyt riittänyt ihan kaikkeen. Blogi-ressu on saanut kärsiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähän kyllä kirpaisee ajatus, että tässä keittiössä porisee kohta jonkun muun padat.

Kaikki alkoi siitä, kun päätin eräänä kauniina syyskuisena päivänä mennä polkupyörällä töihin. Kerta se on ensimmäinenkin. Olin ekaluokkalaisen mentaliteetilla käynyt edellisenä sunnuntaina testaamassa reitin, että varmasti osaan perille pyöräteitä pitkin, uuden näköalahissin kautta ja sitten punaisen sillan yli. Kellotinkin matkani –  35 minuuttia. Syntymäpäiväni aattona sitten saavuin toimistolle selkä märkänä ja tukka kypärän alla liiskaantuneena mutta hymy huulilla. Mikä suoritus! Olin onnistunut jättämään auton talliin ja hyppäämään mukavuusalueeni ulkopuolelle. Työpäivän jälkeen piipahdin asioimassa läheisessä kauppakeskuksessa ja sen jälkeen hurautin vielä teatteriin. Illan jo pimettyä kytkin valot pyörääni ja tanssiesityksen kuviot mielessäni polkaisin alamäkeen kohti kotia.

Tästä alkoi intensiivinen mentaalinen prosessi ja se päättyi siihen, että asuntoni on nyt myynnissä.

Haluan kaupunkiin. Haluan olla lähempänä kulttuuririentoja, polkaista lauantaiaamuna torille ja hengailla keskustan ihmisvilinässä. Ihan pelkässä pyöräilyinnossani en tätä päätöstä toki tehnyt, mutta näin pienestä seikasta lumipalloefekti lähti käyntiin. Aikani täällä esikaupunkialueella on nyt tullut päätökseen. Luxemburgilaisia naapureitani en jää kaipaamaan, vaikka kadonneen marokkolaisvaimon arvoitus jäänee ikuisesti ratkaisematta.

Pientä sydämentykytystä olen tuntenut jo usemmankin kerran, kun olen kuitenkin tässä asunnossani jo 12 vuotta viihtynyt. Onko tässä nyt mitään järkeä? Joudunko ojasta allikkoon? Tulenko katumaan? Who knows. Voihan nuo kysymykset esittää toisinkin. Kadunko, jos en nyt lähde?

Päätösten teko ei ole vaakaihmisten vahvuus, ja olisin aivan mainiosti voinut vatvoa muuttoa kuukausitolkulla ja sitten varoivaisuuksissani päättää haudata koko idean. Joskus vain on hyvä uskaltaa tehdä asiat ihan toisin kuin yleensä.

Mä päätin uskaltaa. Mä lähden stadiin.

 

Uusi vuosi, uusi elämä

Published 1.1.2016 by ainosalminen

 

Valoa Luxemburgin pimeydessä

 

Takaisin Suomeen ulkomaanvuosiensa jälkeen juuri palanut Sannan kuplan kirjoittaja on viimeisimmissä teksteissään tehnyt oivaa yhteenvetoa muutoksesta, jonka läpi hänen perheensä kahlaa. Tai ei siis kahlaa vaan tuntuu lentävän kevein siivin! Karmeinta parhautta -kirjoituksessa hän mainitsi yhden naisen positiivisuuskampanjastaan. Antoi ajattelemisen aihetta. Vaikeuksia ei voi elämässä välttää, muutokset on hyväksyttävä, joskus on jopa hyvä provosoida niitä, ettei jää junnaamaan paikalleen. Omassa elämässäni en ole palaamassa takaisin Suomeen enkä muuttamassa mihinkään muuallekaan. Avomieheni kylläkin… muuttaa… pois.

Sannan tavoin minullakin on runsaat kolme vuotta nykyistä elämänvaihetta takana ja nyt on aika kääntää katse rohkeasti ja positiivisin mielin tulevaisuuteen, sinkkuna, taas kerran. Aika vähän dramaattista tämä lopulta on. Ei olla naimisissa, ei ole yhteisiä lapsia eikä yhteistä omaisuutta. Toinen meistä pakkaa laukkunsa ja aloittaa taas kaiken alusta. Toinen jää muistojen täyttämään asuntoon ja yrittää palauttaa mieliin niitä yksinasumisen hyviä puolia.

Vuodenvaihteen pyhät on vietetty erillään, minä Suomessa ja mies kotona. Luxemburgiin palattuani mies vuorostaan oli ystävällisesti päättänyt lähteä sukuloimaan. Sovussa elellään, jopa paremmin kuin ennen, näinä viimeisinä hetkinä. Asunnonhaku on miehellä käynnissä, olen luvannut olla kärsivällinen. Tiedän, ettei hän tahallaan viivyttele. Olisi jo lähtenytkin, jos sopiva asunto olisi löytynyt. Mielessäni häämöttää jo takaisin saamani kaappitila – toisaalta ajatus tyhjinä roikkuvista henkareista on surullinen. Kaksi puolta näissä asioissa.

Pahasti kyllä rassaa mieltä. Joulumieli oli kadoksissa, tuli tiuskittua läheisille, keskittymiskyky nolla. Kreikan oppikirjat palasivat kotiin matkalaukussa lähes avaamattomina. Mitäköhän siitäkin loppukokeesta parin viikon kuluttua tulee? Nyt jos koskaan olisi harjoitettava positiivisuutta ja palattava resilienssikurssilta saatuihin oppeihin. Surut on kuitenkin surtava, ei niitäkään voi ohittaa. Meditointi auttaa. Äsken kävin märässä metsässä samoilemassa, lähes yksin sain siellä näin uudenvuodenpäivänä liikkua. Oli tilaa ajatuksille.

Uudenvuoden lupauksia en tee. Toivon hyvää ja parempaa uutta vuotta itselleni ja kaikille lukijoille.

Talven kukkia

 

Hyvää työmatkaa!

Published 26.6.2014 by ainosalminen

IMG_0439

Tänään lähdin töihin avomieheni asunnolta Ranskan puolelta. Kilometrejä tulee sieltä noin 30 ja sunnuntailiikenteessä matkaan menisi tuollaiset 17 minuuttia. Tänään meni sitten tunti ja 15 minuuttia. Onneksi sieltä ei tule lähdettyä usein, ja kun elokuussa viimeisetkin muuttotavarat on raahattu rajan yli minun asuntooni, tämä ruuhkassa köröttäminen loppuu.

IMG_0438

Ei voi kuin ihmetellä, ja samalla ihailla, ihmisten kärsivällisyyttä. Luxemburgiin tulee arkisin naapurivaltioista Ranskasta, Saksasta ja Belgiasta noin 160.000 työntekijää, näistä puolet Ranskasta. Vaikka työajat eivät kaikilla olekaan aivan samat, ovat työmatkaruuhkat aamuisin ja iltaisin pöyristyttävät. Siihen syssyyn kun sitten vielä sattuu kolari tai kaksi, tietöitä tai rengasrikosta kärsivä jättirekka, niin kaaoksen ainekset ovat valmiit. Talvella oman mausteensa soppaan tuo jostain syystä aina ”yllättäen” satanut lumi. Vaikka täällä on ”talvirengaspakko”, aina löytyy niitä, jotka luistelevat kesärenkaissa ja hidastavat muiden menoa. Talvirengaspakko lainausmerkeissä sen vuoksi, että jäisen tai lumisen kelin sattuessa, jos aiheutat onnettomuuden, ajat kolarin tai haittaat muuta liikennettä kesärenkailla varustetulla autolla, saat sakot – kokonaista 74 euroa! Itse vaihdan aina marraskuussa viimeistään talvirenkaat alle. Eipähän sitten tule niitä paniikkiaamuja, jolloin maa on luminen ja autotallinedusta jäinen.

Hallitus etsii kuumeisesti ratkaisuja ruuhkien helpottamiseksi. Rajatylittävät bussilinjat, kimppakyydit ja liityntäpysäköinti eivät enää riitä. Tulevaisuusvisioissa on mainittu mm. Luxemburgin kustantamat jättiparkit Ranskan puolelle. Jotta auton jättäminen parkkiin olisi houkuttelevaa, pitäisi myös bussikuljetuksen hinnan olla ns. ”kohdallaan”. Nykyinen hallitus on ryhtynyt rivakasti toimeen monen muunkin asian suhteen  (mm. homoliittojen laillistaminen vain puoli vuotta hallituksen muodostamisen jälkeen!!) , joten lienee lupa tässäkin odottaa liikenneministeriöltä jotain konkreettista.

Tuohon rajatylittävään työmatkaliikenteeseen palatakseni, mielenkiintoista statistiikkaa: keskimääräinen työmatka on 44 km, johon kuluu noin 50 minuuttia; 80 % on liikenteessä autolla, loput luottavat bussiin ja junaan. Nämä ”frontaliers” muodostavat 44 % työvoimasta Luxemburgissa. He maksavat veronsa Luxemburgiin ja saavat täältä sosiaaliturvansa. Tutkimusten mukaan frontalieerit jättävät runsaasti rahaa Luxemburgiin tekemällä ostoksia, käymällä lounastunnilla ravintoloissa tai kuntosalilla sekä tietenkin ostamalla täällä naapurimaita huomattavasti edullisempia tuotteita, kuten savukkeita, alkoholia ja polttoaineita. Kokolailla win-win -tilanne. Tässä tulee väkisinkin mieleen taannoinen keskustelu Suomessa töissä käyvien virolaisten sosiaaliturvasta, yhtä pienisieluista nipotusta kuin nyt tämä eilinen Eduskunnan lakivaliokunnan tyrmäys sukupuolineutraalille avioliitolle (KYLLÄ,  näin Suomessa, ks. yllä mitä katolisessa ja vanhoillisena pidetyssä Luxemburgissa tehtiin!!)

flickr-27004488-hd

Huomenna onkin taas ihan normiaamu, ja oletan työmatkaan menevän tuollaiset 25 minuuttia. Ennen lähtöä kuitenkin kurkkaan aina netistä viimeisimmän liikennetiedotteen, ja valikoin reittini sen mukaisesti.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin