Perhe

All posts tagged Perhe

Isoisän jäljillä Pariisissa ja Amerikassa

Published 25.8.2016 by ainosalminen

Isoisän ”amerikanarkku” 1920-luvulta. Silinterihatullekin oli oma paikkansa.


Kesälomalla Loimaalla tapaan aina yhtä mielelläni koulukaverini Marjon. Vaikka käyn kotiseudullani yleensä vain kahdesti vuodessa, juttu jatkuu luonnikkaasti siitä, mihin se on edellisen kerran jäänyt. Tapana on yleensä vaihtaa kuulumiset joko lenkkipolulla, tanssilavalla tai missä tahansa muussa ympäristössä, säätilan ja mielihalujen mukaan. Tänä kesänä Marjo ehdotti vierailua kotiseutumuseoon, jossa kuulemma oli minua varmasti kiinnostava teemanäyttely.

Kyseessä oli yllätyksekseni nahkateollisuutta Loimaalla käsittelevä näyttely. Tämä tietysti kiinnosti, olihan Loimaan Nahka Oy ja sen vaiheet minulle enemmän kuin tuttuja – tehtaan perusti aikanaan isoisäni ja siellä on työskennellyt myös isäni sisaruksineen. Perheyritys, jota ei valitettavasti enää ole.

Kotiseutumuseo sijaitsee Loimaan komean Vanhan kirkon pihapiirissä ja sitä ylläpitää Loimaa-seura. Olimme saapuessamme ainoat vieraat ja saimme erittäin ystävällisiltä ja asiantuntevilta oppailta runsain mitoin tietoa esillä olleista vanhoista esineistä ja pääsimme vierailemaan myös kirkkoon.

IMG_0370

Museon peruskokoelmissa oli monia varsinaisia helmiä, vanhoja käyttöesineitä, jotka omalla yksikertaisella tavallaan kertovat paikkakunnan ja samalla koko kansan historiasta hyvin konkreettisesti. Kuvassa olevat hiirensadin ja kärpäslätkä kirvoittivat kihkeää keskustelua mm. siitä, miten rautaisella lätkällä saatiin kärpänen tapettua ilman, että ikkunalasi hajosi. Samoissa kokoelmissa oli myös perheeni museolle lahjoittama isoisäni Yrjö Salmisen ”amerikanarkku”, jonka itse näin nyt ensimmäistä kertaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä alkaa kierros Tampereen museokeskus Vapriikin jääkiekkomuseossa.

Kun isoisästä nyt alettiin puhua niin lisätäänpä tähän vielä pari muutakin tarinaa hänestä. Isoisä oli nahkatehtailija toisessa polvessa ja nuorena insinöörinä hän kierteli Amerikkaa ja Kanadaa haistelemassa nahavalmistuksen uusia tuulia uudella mantereella. Siellä hän oli urheilumiehenä ja -vaikuttajana kiinnostunut jääkiekosta, jota Suomessa ei vielä tuolloin pelattu. Niinpä hän tuli hankkineeksi satsin varusteita tuliaisiksi ja pääsi samalla historian kirjoihin miehenä, joka toi jääkiekon Suomeen.

Näin tarina kerrotaan Suomen Jääkiekkoliiton sivustolla:

”Ensimmäiset jääkiekkoharjoitukset, jos tapahtumaa niin voidaan nimittää, järjestettiin Tampereen Palloilijoiden jääpallonuorukaisten ja Tampereen Pyrinnön yleisurheilijoiden välillä Pyhäjärven jäällä Tapaninpäivänä 1926.  Nahkatehtailija Salminen ajoi kello 10 Ford merkkisellä autollaan Pirkkalasta kohti Joselinin niemen lähellä sijainnutta Pyrinnön luistinrataa eli ”Baanaa”, otti nipun hankkimiaan CCM merkkisiä mailoja sekä kiekkoja ja lausui ikimuistoiset sanansa: ”Pelakkaa pojat”.”

Samoilla Amerikan matkoillaan hän oli kerran saanut matkakumppaniksi itsensä Ville Ritolan. Herrat kohtasivat vuonna 1923 Atlantin ylittävällä laivalla matkallaan takaisin Suomeen. Ritola, joka oli lähtenyt siirtoilaiseksi Amerikkaan ei ollut saanut hakemaansa kansalaisuutta ja palasi harjoittelemaan osallistuakseen Suomen joukkueen mukana vuoden 1924 Pariisin olympialaisiin. Nämä kisat muistetaan suomalaisten urheilijoiden menestyksestä, kun Paavo Nurmi ja Ville Ritola putsasivat pöydän pitkillä matkoilla.

Matkakumppanuuden seurauksena Ritola pääsi Tampereelle suvun nahkatehtaalle töihin ja vielä itse olympialaisetkin miehet kokivat yhdessä, sillä isoisä oli kisoissa mukana yhtenä Suomen joukkueen johtajista.

Isoisäni kuvan vasemmassa reunassa puku päällä.

Ulkosuomalaisuudesta

Published 11.6.2016 by ainosalminen


London and beyond -blogin ihana Leena kirjoitti ulkosuomalaisuuden hyvistä ja huonoista puolista ja haastoi myös meitä muita tekemään saman. Haasteeseen on tartuttu innolla ja muutaman postauksen aiheesta olenkin jo ehtinyt lukemaan. Meitä on täällä blogimaailmassa monenmoista tapausta, taidan itse olla sieltä vanhemmasta päästä yli 20 vuoden kokemuksella. Ehkä tästä perspektiivistä johtuen kirjoitukseni on hieman muista poikkeava.

Suhde Suomeen ja suomalaisuuteen on meillä kaikilla omanlaisensa, lähtö- ja nykytilanteesta riippuen. Kotimaahan jäänyttä perhettä ikävöidään, loskakelejä ei niinkään. Ammatilliset haasteet ja oman itsensä kohtaaminen ovat monen listalla korkealla ja hajurako suomalaiseen yhteiskuntaan koetaan positiivisena. Itse lähdin sinkkuna ja lapsettomana Luxemburgiin työtarjouksen saatuani. Pidin lähtöäni itsestään selvänä, kun sain kielenkääntäjän koulutustani vastaavan työpaikan ja mahdollisuuden käyttää kielitaitoani siten myös työn ulkopuolella. Sinkkuna ja lapsettomana olen myös pysynyt, joten olen saanut järjestää elämäni ja olemiseni oman makuni mukaan.

Kaukokaipuulla tai seikkailunhalulla ei siis ollut osuutta asiaan, mutta täällä sitä nyt kuitenkin ollaan!


Ulkosuomalainen – ai minä vai? Tämä oli ensimmäinen asia, joka kirjoitukseni sisältöä miettiessäni tuli mieleen. Niin, kyllähän minä määritelmän mukaan olen ulkosuomalainen. Täytän vaatimukset. Mutta tunnenko itseni sellaiseksi? Mitä tässä kohtaa nyt pitäisi tuntea? Lähdin aikoinani pelkällä menolipulla eikä toinen jalka ole koskaan ollut Suomessa – en ikävöi maata, sen ihmisiä enkä sukulaisiani. Olen aina voimakkaasti kokenut, että minun perheeni on minä itse, yhden hengen ydinperhe.

Alkuvuosina yhteyttä pidettiin kirjein ja harvemmin puhelinsoitoin. Ei ollut internettiä eikä Facebookin tukiryhmiä. Täällä odotti kuitenkin kiva työyhteisö ja sadoittain muita ulkosuomalaisia ja -maalaisia. Loksahdin paikalliseen elämänvirtaan luonnikkaasti, vaikka edelleenkään en puhu luxemburgin kieltä eikä lähipiiriini kuulu paikallisia. Suomen luonto on kaunis, veden läheisyys hieno asia. Kirpeät pakkaskelit ja kimaltelevat hangetkin ovat muistissa. Mutta en ole niidenkään perään haikaillut. Samassa ajassa kuin lentäisin Suomeen, pääsen autolla Atlantin rannikolle osterilautasen ääreen tai Alpeille vaeltamaan.

En tiedä, onko minulla ulkosuomalaisen identiteettiä. En edes oikein ymmärrä, mikä se voisi olla. Seuraan kotimaan asioita tiiviisti, monesti ilahdun hyvistä uutisista ja inspiroivista ihmisistä. Välillä voin vain pyöritellä päätäni negativismin ja mollaamisen kulttuuria ihmetellessäni. Kahvitunnilla mielelläni huomautan keskustelussa, miten tietyt asiat Suomessa toimivat täkäläiseen verrattuna sutjakkaasti. Ylpeänä nyökkäilen, kun kuulen ulkomaalaisen suusta hehkutusta talvisodan ihmeestä. Nappaan milloin vain lähikaupasta pullon viiniä ostosteni joukkoon, vaikkapa myöhään illalla auton tankkauksen yhteydessä huoltoasemalta.


Niin, yksi asia on täällä paremmin, toinen taas kenties Suomessa.

Vietän täyttä elämää. Olen vapaa. Sen takaa hyvä työpaikka, jonka tähden aikoinani Suomesta lähdin. Olen vapaa, koska ikä ja kokemus ovat opettaneet uskomaan itseeni ja elämään itseni näköistä elämää. Haluan uskoa, että näin olisi, vaikka olisin jäänyt Suomeen tai eksynyt Luxemburgin sijasta muualle.

Olen Aino. Elämääni tyytyväinen ja onnellinen. Sattuman oikusta myös suomalainen ja ulkosuomalainen.

Uusi vuosi, uusi elämä

Published 1.1.2016 by ainosalminen

 

Valoa Luxemburgin pimeydessä

 

Takaisin Suomeen ulkomaanvuosiensa jälkeen juuri palanut Sannan kuplan kirjoittaja on viimeisimmissä teksteissään tehnyt oivaa yhteenvetoa muutoksesta, jonka läpi hänen perheensä kahlaa. Tai ei siis kahlaa vaan tuntuu lentävän kevein siivin! Karmeinta parhautta -kirjoituksessa hän mainitsi yhden naisen positiivisuuskampanjastaan. Antoi ajattelemisen aihetta. Vaikeuksia ei voi elämässä välttää, muutokset on hyväksyttävä, joskus on jopa hyvä provosoida niitä, ettei jää junnaamaan paikalleen. Omassa elämässäni en ole palaamassa takaisin Suomeen enkä muuttamassa mihinkään muuallekaan. Avomieheni kylläkin… muuttaa… pois.

Sannan tavoin minullakin on runsaat kolme vuotta nykyistä elämänvaihetta takana ja nyt on aika kääntää katse rohkeasti ja positiivisin mielin tulevaisuuteen, sinkkuna, taas kerran. Aika vähän dramaattista tämä lopulta on. Ei olla naimisissa, ei ole yhteisiä lapsia eikä yhteistä omaisuutta. Toinen meistä pakkaa laukkunsa ja aloittaa taas kaiken alusta. Toinen jää muistojen täyttämään asuntoon ja yrittää palauttaa mieliin niitä yksinasumisen hyviä puolia.

Vuodenvaihteen pyhät on vietetty erillään, minä Suomessa ja mies kotona. Luxemburgiin palattuani mies vuorostaan oli ystävällisesti päättänyt lähteä sukuloimaan. Sovussa elellään, jopa paremmin kuin ennen, näinä viimeisinä hetkinä. Asunnonhaku on miehellä käynnissä, olen luvannut olla kärsivällinen. Tiedän, ettei hän tahallaan viivyttele. Olisi jo lähtenytkin, jos sopiva asunto olisi löytynyt. Mielessäni häämöttää jo takaisin saamani kaappitila – toisaalta ajatus tyhjinä roikkuvista henkareista on surullinen. Kaksi puolta näissä asioissa.

Pahasti kyllä rassaa mieltä. Joulumieli oli kadoksissa, tuli tiuskittua läheisille, keskittymiskyky nolla. Kreikan oppikirjat palasivat kotiin matkalaukussa lähes avaamattomina. Mitäköhän siitäkin loppukokeesta parin viikon kuluttua tulee? Nyt jos koskaan olisi harjoitettava positiivisuutta ja palattava resilienssikurssilta saatuihin oppeihin. Surut on kuitenkin surtava, ei niitäkään voi ohittaa. Meditointi auttaa. Äsken kävin märässä metsässä samoilemassa, lähes yksin sain siellä näin uudenvuodenpäivänä liikkua. Oli tilaa ajatuksille.

Uudenvuoden lupauksia en tee. Toivon hyvää ja parempaa uutta vuotta itselleni ja kaikille lukijoille.

Talven kukkia

 

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa

Published 20.9.2015 by ainosalminen

Aurinko, risukasa ja sateenkaari. Toivoa tulevaan.

Elämä on tällä viikolla vetäissyt märällä rätillä tätä perhettä kasvoihin ihan kunnolla. Mieli on ollut maassa meillä molemmilla, ja on todella vaikeaa pitää pää pinnalla. Sen kummemmin yksityiskohtiin menemättä sanottakoon vain, että avioerot ranskalaisittain eivät ole herkkua 😦 Avomiehenhän tämä asia on hoidettava, mutta kyllä minulla taustatukijan roolissakin on tuskallista.

Näissä tilanteissa nousee selviytysmisstrategiaksi korostunut tarve kontrolloida elämäänsä niillä alueilla, joilla se on mahdollista. Minä siivosin eilen henkarikaappini. Siirsin syrjään kaikki hameet, paitikset ja mekot, jotka eivät mahdu päälle. Isoon siniseen Ikean kassiin kaikki ja piiloon piippuhyllylle. Nyt näyttää yllättäen siltä, että minulla on kuin onkin jotain päällepistettävää! Aikaisemmin vain oli todella vaikeaa löytää niitä sopivia asuja siitä vaatepaljoudesta. Kenties hyllykomero kokee saman kohtalon vielä tänään!

Tiukka kuri keittiössä. Kauniit värit tuovat iloa aterioihin.

Olen keskittynyt myös itseni hoitamiseen ja paneutunut Lifted-valmennukseen hieman eri kantilta kuin alussa. Olkapääni ei ole kuntoutunut toivotulla tavalla fysioterapiasta huolimatta. Olin jo lyömässä hanskoja tiskiin, koska en pystynyt suorittamaan kaikkia treenejä ohjelman mukaisesti. Tämä olisi ollut aivan väärä toimintatapa, onneksi en lähtenyt sille tielle.

Varmasti Lifted-tiimin yltiöpositiivisen meiningin ja kannustavan hengen ansiosta sain heitettyä fatalistisen asenteeni roskikseen. En ehkä pysty kaikkeen olkapäävaivan takia, mutta sen ansiosta voin keskittyä sitäkin paremmin kaikkeen muuhun. Ja voi pojat, että sitä riittää!! Kolmen viikon valmennuksen jälkeen liputan täysillä tämän valmennuksen puolesta. Treenit, mentaalivalmennus, strategiaopit, ravitsemus – todella tuhti paketti! Ensivaikutelmat pitivät paikkansa ja olen ääreist’ tyytyväinen sijoitukseeni. Myös pojat peräänkuuluttavat malttia ja pitkäjänteisyyttä. ”Mullehetikaikki” -asenteella ei pitkälle pötkitä.

Syksyn ihanat täyttävät keitot. Helppo tapa lisätä rutkasti vihanneksia ruokavalioon.

Päivittäin vaihtuvien aiheiden pohdinta ja niistä keskustelu forumilla on ollut erittäin hedelmällistä. Osallistujaporukka on selvästi erittäin motivoitunutta ja älykästä. Liikkeellä ollaan oma hyvinvointi edellä ja kannustus puolin ja toisin toimii.

Laitan tähän loppuun pari valmennusyhteisössä jakamaani kommenttia.

Kysymys: Minkä sellaisen uuden tavan olet valmis ottamaan arkeesi, joka tuntuu ensin rajoittavan elämääsi, mutta joka pidemmällä aikavälillä avaa sinulle uusia mahdollisuuksia?

”Otan someajasta päivittäin aluksi ainakin vartin pois ja käytän sen meditointiin, hiljentymiseen tai kehonhuoltoon. Tavoitteena on pidentää puoleen tuntiin, tai 2×15 min.
On ihan järkyttävää huomata, miten vaikealta tuntuu irrottaa katse ruudusta ja peffa soffalta noinkin lyhyeksi ajaksi. Uskon ja toivon, että kun uusi tapa on saatu aluille, sen tuoma lisäarvo tekee siitä luonnollisen osan päiviäni.”

Kysymys: Millaisen strategian omaksut välttääksesi tyypilliset sudenkuopat – houkutukset kaupassa, täydet makeiskulhot pöydällä ja kaapissa huutelevat vierasvarat?

”Kuri on tarpeen, ja kahta niistä onnistun melko hyvin toteuttamaan. Kotona en todellakaan pidä mitään ’vierasvaraa’ enkä toimistolla karkkikulhoa ”kollegoja varten”. Kaupassa sen sijaan lipsuu ote jäätelöhyllyllä. Tänäänkin oli kotimatkalla jäätelö mielessä tyyliin ’mä vedän sen koko purkin, sit tulee paha olo, eikä hetkeen taas tee mieli’. Käänsin autossa musat kaakkoon ja katsoin parhaaksi jättää kauppareissun väliin. Kotona oli kyllä kunnon syötävää ihan tarpeeksi ilmankin. Tietokoneen ääressä syömisestä pitäisi myös opetella pois.”

Näitä pohdintoja jatkan Lifted-tiimin kanssa vielä kaksi viikkoa. Sen jälkeen on selvittävä omin avuin. Luottamus siihen on kova 🙂

Perjantai

Published 12.9.2015 by ainosalminen

Lomalla kaikki on toisin 😃

Tällaisia päiviä tulee aina välillä. Aikataulut menevät ristiin, vapaa perjantai molemmilla ja silti ei onnistuta viettämään yhdessä muutamaa hetkeä enempää.

Aamulla mies kömpi sänkyyn yövuoron jälkeen ja minua herätteli kello jo kohta sen jälkeen. Nelipäiväisen istuntoreissun päälle olisin mielelläni vapaapäivän aamuna nukkunut pidempäänkin, mutta joskus niitä asioita on hoidettava ja työpäivinä se harvemmin onnistuu. No, asioita ja asioita. Kauneushoitolaan lähdin ja luomukorinikin kävin hakemassa. Tankkasin auton lauantaita varten ja etsin huonolla menestyksellä pientä tuliaista kälylleni.

Takaisin kotiin. Heitin vihannekset jääkaappiin, pukeuduin lycraan ja moikkasin heipat miehelle. Onneton oli taas herännyt aivan liian aikaisin. Yksi univelkainen ja toinen treenivalmiudessa siinä pyörittiin vaatekaapin, keittiön ja kylpyhuoneen välillä. Minä en oikein ymmärtänyt, mitä hän puhui eikä hän tajunnut, että minä olinkin jo taas menossa. Jutellaan myöhemmin, nyt on kiire!

Puolitoista tuntia myöhemmin naruhyppymaratonista vielä puuskuttaen kiirehdin kotiin ja törmäsin mieheen, joka oli juuri astumassa autoonsa. Ai sä meet nyt hakemaan Victoriaa? Joo, tullaan kotiin viiden maissa. Ai sä oot silloin sitten fyssarilla?

Istuin tyhjässä asunnossa, jossa miehen virkaa toimitti partaveden tuoksu. Suihku, late lunch ja ostoslistan teko. Pyykin lajittelu. Kone päälle pesutuvassa, auton nokka kohti fysioterapiaa. Kipeää teki. Barbara paineli lapaluun alta, työnsi sormiaan solisluun alle rintalihaksen kiinnityskohtaan, venytti käsivartta ja hauista, väänsi ja käänsi kättä. Päätä kuumotti, yritin joogahengitystä, mutta huohotukseksi meni.

Lihapullat tomaattikastikkeessa – varma nakki!

Kotiin ja nopea tilannepäivitys miehen kanssa. Mies päiväunille, että jaksaa taas valvoa yön, ja minä ostoslista kädessä, lapsi toisessa kohti lähikauppaa. Takaisin kotiin, ruoanlaittoa illaksi ja maanantain eväät pakastimeen. Victorian läksyjen valvontaa. Verbejä, runoutta ja ajanmääreitä. Aino, onko pluskvamperfektiä vanhempia asioita olemassa? Jaa-a, sanoi tämä akateeminen lingvisti, kysypä tuota opettajaltasi, hän on varmaan mielissään, kun oppilaat pohtivat näin syvällisiä asioita.

Illallinen, kaikki kolme vihdoinkin saman pöydän ympärillä. Minutti yhteistä aikaa hississä, kun karkasin viemään roskapussia miehen lähtiessä töihin.

Hieman kymmenen jälkeen sovittiin Victoria-neidin kanssa, että television katseluun on vielä vartti aikaa. Sitten nukkumaan.

Valmistelin keittiössä aamupalaa, laitoin kulhoon sulamaan pinaatin ja mustikat, toiseen lusikoin heraa, viherjauhetta ja hamppurouhetta. Nostin kaapista tehosekoittimen valmiiksi työtasolle ja pistin chia-siemenet geeliytymään jääkaappiin.

Vauhti päällä aamusta iltaan - joka toinen viikonloppu :-)

Vauhti päällä aamusta iltaan – joka toinen viikonloppu 🙂

Vartti oli kulunut ja lapsi jo nukahtanut sohvalle. Kauaa ei äitipuolikaan tässä enää näppäile blogiaan, kello lyö kaksitoista ja pelkään omenan muuttuvan kurpitsaksi 😄😄

Eduskunta ja minä

Published 19.4.2015 by ainosalminen
IMG_1780

Lippu salossa vaalisunnuntaina Loimaan aluesairaalan katolla. Sinistä ja valkoista myös taivaalla 🙂

Tervehdys Varsinais-Suomesta ja Loimaalta 🙂 Luxemburgin aurinkoinen ja miellyttävä kevätsää vaihtui viime torstaina KLM:n siivillä viimaiseksi ja sateiseksi lopputalveksi täällä kaukana pohjoisessa. Ei kuitenkaan luovuteta, vaan ollaan kuten poliitikot tapaavat sanoa ”varovaisen toiveikkaita” kevään tulon suhteen. Vaalipäivän aamu tänään valkeni harmaana mutta poutaisena. Lämpötilat ovat kuitenkin hieman nousussa ja aurinkoakin on huomisesta alkaen luvattu. Kyllä se siitä! Kirjoitteluhommien jälkeen on tarkoitus tehdä kävelylenkki ja katsastaa samalla, miten väki täällä saviseudulla liikkuu vai ovatko kaikki jo äänestäneet ennakkoon, kuten äiti ja minä jo teimme.

Paikalislehdet ovat vaalimainoksia täynnä, mutta joukkoon mahtuu myös runsaasti urheilu-uutisia. Lapsuudestani muistankin, että Turun Sanomien vitsailtiin olevan ainoa urheilulehti, jossa on kuolinilmoituksia 🙂 🙂  Nykyään tosin mahtuu Turun Sanomienkin sivuille jääkiekon ja jalkapallon lisäksi juttua myös lentopallosta ja koripallosta. Näiden lajien huipulla pelaavat loimaalaiset joukkueet Hurrikaani ja Biisonit. Eilen marketin käytävillä kuulin kertaan jos toiseenkin kyläläisten vaihtavan mielipiteitään menneistä ja tulevista peleistä, play offeista ja mitalimahdollisuuksista. Hopeaa tuli yhdestä lajista eilen, mutta kun en itse ole kovin kiinnostunut urheilun seuraamisesta, niin en muista kummasta joukkueesta oli kyse 🙂

Kukkia oli maassa vain vähän, nämä odottivat kukkakaupan edustajalla ostajaansa.

Kukkia oli maassa vain vähän, nämä odottivat kukkakaupan edustajalla ostajaansa.

Tälläkin kertaa tieni vei heti loman aluksi kirjastoon. Lukuähkyn välttämseksi päätin jo sinne kävellessäni, että lainaisin vain yhden kirjan. Lisää lukemista sitten maanantaina, jos on tarpeen. Palautuskirjahyllystä ei löytynyt mitään sopivaa. Lukijoiden suosikit -hyllystä nappasin käteeni Outi Pakkasen jännärin Marius, mutta laitoin sen takaisin kun löysin ”parempaa” : Mia Kankimäen ”Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin”. Olen lukenut noin kolmanneksen ja pidän kirjasta kovasti. En juuri tunne Japanin historiaa ja kulttuuria, joten siinä mielessä tämä on oikein mielenkiintoista. Lisäksi Kankimäen itseironia saa minut nauramaan. Kirjan rakenne, jossa vaihtelevat informatiivisemmat jaksot ja kirjoittajan matkakertomus, on myös omiaan tekemään siitä helppolukuisen. Juuri sopivaa lomalukemista.

Lukemisen tahti on ollut hieman hidas, mutta se ei ole Kankimäen teoksen syytä. Perjantai oli kiireitä täynnä, äidin puolesta viranomaisasioiden hoitamista, kaupassa käyntiä ja ruoan laittoa. Eilen kului useampi tunti hakemuksia täyttäessä ja papereita järjestäessä. Mutta hyvä, että sain ne hoidettua. Huomenna riittää, kun käy postittamassa kirjeet, ja sitten toivotaan parasta. Loimaan hieno kirjasto on tullut kehuttua jos moneen kertaan. Pyöräkojaamon upeasta palvelusta on myös tullut kerrottua. Tällä kertaa voisi mainita Kelan toimiston, perjantai-iltapäivänä klo 14 aikaan: ei ainuttakaan asiakasta koko toimistossa. Erittäin ystävällinen virkailija kärsivällisesti kuunteli vuodatukseni asioiden hoitamisen hankaluudesta tilanteessa, jossa asianomaisella ei ole internettiä eikä nettipankkitunnuksia. Hän etsi minulle tarvitsemani tiedot ja lomakkeet ja antoi vielä pari hyvää vinkkiä vastaisuuden varalle. Menkööt tässä terveiset myös Pääterveysaseman sosiaalipalvelujen yksikön nuorelle vahtimestarille. Yksityiskohtia kertomatta totean vain, että hän vetäisi luonnikkaasti pari mutkaa suoraksi ja sain asiani hoidettua, vaikka virasto olikin jo sulkeutunut pari tuntia ennen käyntiäni.

Näistä asioimisista huolimatta aikaa jää pohtia omia projekteja. Minullahan se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja vaikeudessaan terveyttäni kohentavan ruokavalion omaksuminen ilman, että olisin koko ajan ”dieetillä”. Tästä ikuisuusprojektista olen kirjoittanut monesti: on ollut paleo-kautta, jolloin söin hyvin ja monipuolisesti mutta paino ei pudonnut, sitten tiukka Dukan-dieetti, kuuden kilon pudous ja totaalinen kyllästyminen noin rajoitettuun syömiseen. Siihen päälle hieman hälyttävät verenpaine- ja kolesterolitulokset. Vuoden alusta lähtien olen siis yrittänyt terveydellisistä syistä noudattaa Dash-dieettiä (jos aihe kiinnostaa, löydät blogistani lisää luettavaa Dash-avainsanalla). Olipa ruokavalion nimi mikä tahansa, kun se ei tuota toivottua tulosta, on vika harvemmin itse dieetissä. Omasta kyvyttömyydestäni hoitaa homma kotiin kirjoitin otsikolla Itsensäpaljastelua.

Miten vastustaa tätä, siinähän on mun nimi!

Miten vastustaa tätä, siinähän on mun nimi!

Olenkin nyt ajatellut yrittää hieman kirjata ylös syömisiäni, en laskea kaloreita enkä grammojakaan. Tarkoituksena olisi yrittää noudattaa Dash-dieetin perusperiaatteita – vähäsuolaisuutta ja vähärasvaisuutta. Lautaselle vihanneksia ja hedelmiä, kokojyväviljaa ja palkokasveja sekä kohtuudella vaaleaa lihaa ja kalaa. Vähärasvaiset maitotuotteet ovat myös listalla. Viikoittain muutama annos pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Pyrkimyksenä on välttää lisättyä sokeria. Seuraava blogiteksti saakin luultavasti ruokapäiväkirjan muodon.

Huomenna on taas maanantai, kaikkien alkujen äiti. Niin minulle kuin Eduskunnallekin. Nyt veikkaamaan: kumpi tulee ensin kuntoon, Aino vai Suomen talous?

Perjantain huumaa

Published 10.4.2015 by ainosalminen
Upeassa kukassa oleva magnolia Luxemburgin keskustassa.

Upeassa kukassa oleva magnolia Luxemburgin keskustassa.

Juuri vietetyt pitkät pääsiäispyhät olivat kyllä niiiiiiin tervetullut breikki, että päätin ottaa tämän perjantain vapaaksi ja nauttia vielä toisesta pidennetystä viikonlopusta. Hiihtolomastakin on jo sen verran aikaa, että nyt on sopiva väli vähän rauhoittaa työtahtia. Ensi viikolla olen töissä vain kolme päivää, sitten kutsuu viikon lomanen Suomessa. Pidempään ei ehdi olla poissa, istunnot seuraavat toisiaan tiiviiseen tahtiin ja paikalla on oltava. Toukokuussakin on luvassa pitkiä viikonloppuja. Ensin on vappu, joka osuu perjantaille. Sitten vapaata on helatorstai ja sitä seuraava perjantai, joka on meillä töissä ”pont” eli silta. Tuo ”pont” tarkoittaa torstaille tai tiistaille osuvan pyhän kylkeen myönnettävää vapaapäivää, jolla kyseinen pyhä ”liitetään” viikonloppuun. Loppukuusta on sitten vielä vapaa maanantai helluntain ansiosta. Toukokuu onkin ihan lempikuukausiani, kevät on täällä Luxemburgissa silloin parhaimmillaan, usein tuntuu jo aivan kesäiseltä. Ylimääräisten vapaapäivien ansiosta ilmoista ehtii myös nauttia. Tämä viikko on ollut hyvä liikuntaviikko. Kahdet tiukat treenit ja yksi iltalenkki metsässä. Lisää lenkkeilyä ja pyöräilyä on toivottavasti tulossa viikonloppuna. Lauantaiksi on luvattu sateista, mutta sunnuntaina pitäisi taas auringon paistaa. Salitreenien osalta tiedossa on loman ja istuntoreissun vuoksi tauko toukokuun viidenteen asti. No, lomalla ainkin tulee taas pisteltyä tossua toisen eteen. Loimaallahan kaikki asiat ja kauppareissut hoidetaan jalkaisin, muiden kulkuneuvojen puuttuessa. Toki siellä välimatkatkin ovat niin lyhyitä, että auton käyttö olisi suoranainen ympäristörikos (tästä saa varmaan jotain Ekopaasto-pisteitä!!).

Ekologinen kansalainen lähtee äänestämään junalla!

Tämä perjantai tulee ihan hyötykäyttöön, tarkoituksena ei ole vetää lonkkaa. Kirjoittelen blogia, kuvat eivät juttuun ole vielä ihan kasassa, joten teksti lähteköön eetteriin vasta illemmalla. Viikonlopun ruokaostokset olisi hyvä hoitaa kerralla pois, laittaa pyykkikone pyörimään ja muuta pientä kotihommelia. Sitten siivoojan saapuessa on hyvä poistua jaloista. Parvekkeen laittaminen kesäkuntoon on viikonlopun suunnitelmissa. Lähinnä ajattelin hioa ja öljytä terassin pöydän ja kenties hankkia sinne muutaman kasvin. Tarjoitus on siis piipahtaa alan liikkeessä hakemassa tarvikkeita. Perjantain vakiojuttu eli luomukorikin on taas odottamassa. Sisältönä mm. Batavia-salaattia, porkkanoita, kyssäkaalia ja munakoisoja. Mmmmm……

Viimeistä kertaa tässä osoitteessa.

Sitten päivän ykkösohjelmanumero eli äänestys. Suomen suurlähetystö on täällä vaalihuoneistona nyt viimeistä kertaa. Lähetystö suljetaan kesän kynnyksellä säästösyistä. Tämä on kyllä todella harmi. Toivotaan, että tulevaisuudessakin Luxemburgin suomalaisilla on paikan päällä äänestysmahdollisuus tavalla tai toisella, eikä tarvitse lähteä Brysseliin asti. Äänestyksen jälkeen tietenkin sitten perinteisesti vaalikaffelle. Ehdokas on tiedossa, nuori pätevä nainen, joka sanoo suoraan mielipiteensä asioista ja seisoo niiden takana. Hienoa, että tällainen ehdokas löytyi. Valitettavan monesti joutuu kuuntelemaan poliitikkojen suusta ympäripyöreitä lausumia, joilla yritetään miellyttää kaikkia eikä sitten tulla sanoneeksi juuta eikä jaata. Pokkuroidaan ja suhmuroidaan, pelätään Venäjää, käännetään takkia eikä oikein osata päättää, millä pallilla olisi mukavinta istua, Eduskunnassa vai Euroopan parlamentissa. Asetutaan varmuuden vuoksi ehdolle kaikkiin vaaleihin ja katsotaan, mitä oma puolue missäkin tarjoaa. Opportunismia. Vaalien aikaan tulee itselleni aina väistämättä mieleen se fakta, että meillä suomalaisilla naisilla on ollut äänioikeus jo vuodesta 1907 lähtien. Toisina maailmassa Uuden Seelannin jälkeen ja ensimmäisinä Euroopassa. Tätä oikeutta ei kaikilla naisilla maailmassa ole, muista oikeuksista puhumattakaan. Mielestäni jo tässä on tarpeeksi syytä mennä äänestämään, vaikka politiikka ei kovin kiinnoistaisikaan. Jos tuota oikeutta meillä ei olisi, sitä oltaisiin varmasti isoon ääneen vaatimassa!

Mutta nyt meikkiä naamaan ja menoksi! Tästä tulee hyvä päivä!

Vaalikahvit :-)

Vaalikahvit 🙂

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.