Ravintolat

All posts tagged Ravintolat

Hurmaava Bryssel

Published 5.2.2017 by ainosalminen

Notre Dame du Sablon – goottilaistyylinen kirkko

Siitä oli toden totta aivan liian kauan, kun olin viimeksi Brysselissä ihan vain huvin vuoksi, turistina. Torstaina kuitenkin nappasin kaksi kärpästä yhdellä iskulla – tapasin ystävän ja vietin omaa laatuaikaa suurkaupungin sykkeessä. Reissu oli vain yhden ylimääräisen yön pituinen, mutta todella ihana piristysruiske monesti turhan tutuille urille jumittuvaan elämääni.

Työmatkat Brysseliin kuuluvat toimenkuvaani useamman kerran vuodessa. Täysistunnot ja muut tärkeimmät kokoukset, kuten Euroopan keskuspankin pääjohtajan vierailut talous- ja raha-asioiden valiokunnassa, edellyttävät paikalla oloa. Suuri osa muista kokouksista on onneksi mahdollista hoitaa etänä nykyteknologian avulla.

Petit Sablonin puisto ja sen suihkulähde

Useimmiten hektisen työrupeaman jälkeen ainoa ajatus on päästä nopeasti kotiin lepäämään. Se on välillä kuitenkin vain haave. Brysselin iltaruuhka kuitenkin venyy helposti jopa yli 50 km pituiseksi, aina Namuriin saakka. Huonokuntoinen E411 moottoritie on surullisen kuuluisa rekkajonoistaan ja routavaurioistaan. Kun sieltä sitten pääsee kotisohvalle, väsymys on taatusti tuplaantunut.

Tämän viikon istunnon jälkeen tein siis toisin ja hyvin teinkin! Väsymys katosi hetkessä, kun parlamentin rakennukset vaihtuivat monikulttuurisen Brysselin ränsistyneeseen charmiin ja mielenkiintoiseen arkkitehtuuriin. Vaihdoin tarkoituksella hotelliakin toiseen kortteliin, jotta pääsisin irti työmoodista. Näkymät The Hotelin 18. kerroksesta yli läntisen kaupungin olivat huimat. Tarjolla olisi ollut spa-osasto hammameineen ja saunoineen, mutta citylife veti enemmän puoleensa.

Lähdin kiertelemään Louisen ja Ixellesin katuja, poikkesin muutamassa hulppeassa putiikissakin, mutta mitään en ostanut. Kuuntelin raitiovaunujen kolinaa, ihastelin värikästä katuelämää ja poikkesin sadekuuroa pakoon lasilliselle paikallisten seuraan. Ainoa hankintani oli hieman myöhemmin Grand Sablonin aukion reunalla sijaitsevasta Pierre Marcolinin suklaapuodista ostamani herkut. Aukiolla on kaikkien suurten suklaatalojen myymälät, mutta oma suosikkini on jo monet vuodet ollut Marcolini. Konvehdit ovat pieniä ja somia ja tietenkin taivaallisen hyviä!

Illan tullen tapasin ystäväni ja suuntasimme perinteiseen italialaisravintolaan lähellä hotellia. Al Piccolo Mondo rue Jourdanilla on jo eräänlainen instituutio, monet kuuluisuudet ovat viettäneet siellä iltaa, mistä todistavat lukuisat valokuvat seinillä. Perheomistuksessa oleva paikka on suosittu ja pöydissä näytti olevan paljon vakioasiakkaita. Hyvässä seurassa ja hyvän ruoan äärellä aika kului kuin siivillä ja kun talo tarjosi meille vielä aterian päätteeksi lasilliset kuohuvaa, maistui elämä aika makealta.

Perjantain sää oli lähes keväinen vaikka tuuli puhalsikin välillä navakasti. Erosin ystävästäni laiskan aamun jälkeen ja suuntasin kohti kulttuuririentoja. Museoita, näyttelyjä ja tapahtumia ei Brysselistä puutu. Valinnan vaikeutta! Kollegan suosituksesta kävin tutustumassa ING Art Centerissä viimeistä viikkoa esillä olleeseen Guggenheim-säätiön näyttelyyn nimeltään Full Abstraction. Esillä oli 1940 – 1960 -lukujen abstraktia taidetta Atlantin molemmilta puolilta. Erittäin mielenkiintoinen näyttely. Taitelijoista mainittakoon Max Ernst, Marcel Duchamp, Jackson Pollock ja Adolph Gottlieb. Kellarikerroksessa oli lisäksi esillä aikajana, joka esitteli Solomon ja Peggy Guggenheimin elämäntarinaa, sekä arkistokuvista ja filminpätkistä koostettu videoesitys.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdin kotimatkalle ja onnistuin välttämään pahimmat ruuhkat. Seuraava tilaisuus jäädä töiden jälkeen Brysseliin olisi jo kuukauden kuluttua. Saapa nähdä, teenkö niin vai menenkö jonnekin muualle. Lähistöllä on useampiakin viehättäviä paikkoja, jotka ovat tutustumisen arvoisia ja jotka (häpeä tunnustaa) yli 20 vuodenkin jälkeen ovat minulle täysin tuntemattomia. Vinkkejä otetaan vastaan 🙂

Jouluisia juttuja

Published 18.12.2016 by ainosalminen


Joulu on tänä vuonna saapunut kuin varkain, työkiireitä on ollut kovasti ja leuto sääkin on pitänyt ajatukset enemmän syksyssä kuin talvessa. Tuntuu aivan vieraalta ajatukselta, että aatto on jo ensi lauantaina. Juhlavalmisteluni eivät toki ole myöhässä, sillä niitä en juurikaan tee – kotiin riittää tuoksukynttilä ja muutama koriste, kun pyhien viettoon matka vie taas kerran pohjoiseen.

Konvehtiöverit olen ehtinyt jo vetää kerran jos toisenkin, joten kolmen naisen joulupöytä kaloineen ja laatikoineen (rosollia unohtamatta!!) tulee toivottavasti olemaan mukavan vaatimaton ja terveellinen. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, pipareita ja glögiä tulee kuitenkin hankittua ja maisteltua, mutta siinä (toivottavasti) kaikki.

Töissä ei firma juhlallisuuksia tarjoa. Oman tiimin kesken on perinteenä ollut järjestää kylmä buffetti vuoden viimeiselle istuntoviikolle. Tänä vuonna kollegat olivatkin panneet parastaan, ja viime maanantaina pöydässä oli ennätysmäärä kotitekoisia makupaloja. Porukassamme on lahjakkaita keittiöihmisiä!

Perinneherkut Euroopan eri kulmilta tekivät kauppansa ja suurinta ihastusta ja kummastustakin herätti syksyiseltä puolukkametsältä näyttänyt puolalaisen Annan leipoma kakku. Tarkkaa reseptiä minulla ei ole, mutta käsittääkseni pohjana oli tavallinen sokerikakkutaikina, johon oli lisätty pakastepinaattia. Kerrosten välissä oli vatkattua hapankermaa ja koristeluna pinaattia ja granaattiomenan siemeniä.

Omassa keittiössäni näitä juhlia varten valmistui tänä vuonna venäläistyyppinen lohipiirakka, kulibjaka. Ostin voitaikinan valmiina, vaikka eipä sen tekeminen kotonakaan monimutkaista olisi ollut. Kaulimiseen sen sijaan olin liian laiska, joten kaupan valmistaikina, jonka sai vain rullata auki pellille, tuntui oivalta valinnalta.

Kulibjaka leivotaan yleensä suorakaiteen muotoiseksi ja taitavimmat muotoilevat voitaikinalevyn kalan muotoon, leikkaavat koristeeksi suomut ja taitelevat jopa taikinanrippeistä evät ja silmän. Minun piirakkani oli pyöreä, kiitos Herta-taikinan.

Tähän piirakkaan tuli kahden pyöreän voitaikinalevyn väliin:

2dl puuroriisiä keitettynä 5dl:aan vettä
n. 500g tuoretta lohta
140g savulohta
4 keitettyä kananmunaa
tilliä ja ripaus suolaa

Täytteet asetellaan pohjan päälle resptin järjestyksessä ja jätetään reunoihin pari senttiä tilaa ”liimata” kansi päälle. Liimaus tehdään vatkatulla munalla, jolla piirakka myös voidellaan ennen paistamista. Paistolämpötila 200° ja aikaa kuluu paistamiseen n. puoli tuntia. 

Tiedä vaikka pyöräyttäisin tällaisen vaikkapa aatonaattona äidin ja siskon maisteltavaksi. Kyytipojaksi höyryävää teetä, niin pääsemme talviseen tunnelmaan vaikka maa Etelä-Suomessa jääneekin tänä jouluna mustaksi.

Piirakka ei ollut kauneudella pilattu, mutta teki hyvin kauppansa.

Bloggaajien huippukokous Mainzissa

Published 4.12.2016 by ainosalminen
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tehtiin, mitä parhaiten osattiin!

Miniviikonloppu Mainzissa lähiseudun bloggaavien ulkosuomalaisnaisten kanssa on takana ja poskilihaksia pakottaa vieläkin. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin helmikuussa Aachenissa. Silloin kirjoitukseni otsikkoon valikoituivat sanat ”hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa”. Näin se oli tälläkin kertaa, vaikka paikka ja porukan kokoonpano olivatkin muuttuneet. Hyvän ruoan ja viinin ja hyvien juttujen ympärille rakentunut reissu oli taas varsinainen rospuuttokauden valopilkku. Sesongin huomioon ottaen sitä voisi kai kutsua pikkujouluksi tai kenties meidän naisten omaksi slushiksi – innovointia ja ideointia harrastettiin urakalla! Kiitos nauruista ja mahtavuudesta Leena – London and beyond, Päivi – Viinikupla / Puolivälissä, Oili – Ajatuksia Saksasta, Eeva – Oh wie nordisch, Jonna – Lempipaikkojani ja Heidi – Viherjuuria. Rohkeita ja vallattomia oman elämänsä sankareita jokainen näistä naisista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vegaaniravintola Möhren Milieu ja ihana kurkuma-chai-latte lounaan päätteeksi.

Aloitimme vuorokauden mittaiset kinkerit lounaalla vegaaniravintolassa Neustadtin puolella, lähellä asemaa. Nappivalinta tämä pieni kahvilaravintola Möhren Milieu. Kannattaa ehdottomasti varata, istumapaikkoja ei montaa ole. Sisustus oli kierrätystavaraa ja pöydät rakennettu lavoista ja lasilevyistä. Ruoka oli hyvää ja paikan rento tunnelma sopi meidän fiiliksiimme täydellisesti.

Lounasta sulattelimme tarpomalla ylämäkeen hotellille. Mainzin Best Westernin sijainti ei ehkä ollut ideaali, mutta hiljan uudistetut huoneet olivat siistit ja ja tilavat. Päätimme jo tässä vaiheessa, että illallisen jälkeen palaamme hotellille taksilla.

Sitten olikin jo aperitiivin aika. Kohteena oli netistä bongaamamme viinitupa vanhassa kaupungissa, mutta se olikin täyteen buukattu. Muistettakoon tämä ensi kerralla! Eipä hätää, viinipaikkoja on Mainzissa joka nurkalla, ja niinpä kohta jo istuimme Weinhaus Michelin autotalliin tuunatussa lougessa. Paikka oli oikein kotoisa, ja pääsimme aloittamaan illan hyvällä viinien ja juustojen yhdistelmällä. Palvelu oli ystävällistä ja viineistä kerrottiin asiantuntevasti. Kääriydyimme talon tarjoamiin Ikean huopiin, sillä autotallin ovi (ja koko rakennus) oli aitoa maalaisantiikkia ja lautojen väliset raot sen mukaiset. Viini ja nauru lämmittivät peittojen lisäksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä punaviini nautittiin illallisen kera.

Illallispöytä oli varattu Al Cortile -nimisestä italialaisravintolasta. Pöytämme oli holvikaarien alla kellarissa ja ruoka oli aika perustasoa. Vähät siitä, hyvä seura pelasti taas kaiken ja ilta sujui oikein rattoisasti. Lasku maksettiin ja taksit tilattiin. Olin jo auvoisasti peiton alla huoneessani, kun puhelin alkoi piipata viestejä. Kakkostaksin porukka ei ollut tullut vielä hotellille. Mitä oli tapahtunut? Huonekaverit siellä huolestuneina yrittivät saada yhteyttä eksyneisiin lampaisiin. Pientä sydämentykytystä tämä meille aiheutti, mutta sitten saapui huojentava viesti viitoskerroksesta ”Nyt kuuluu suomea käytävältä!”. Toinen taksi oli tehnyt oharit eikä uutta löytynyt. Niinpä kolme urheaa bloggaajaa oli pakkasyössä vatsat pinkeinä taivaltanut läpi kaupungin ja ylös loppumatonta mäkeä hotellille. Loppu hyvin, kaikki hyvin 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantaibrunssilla Café des Arts -kahvilassa.

Lauantaina nukuimme pitkään ja jätimme tarkoituksella hotelliaamiaisen väliin. Varattuna oli brunssi Café des Arts -kahvilasta. Tämä oli Aachenin brunssiin verrattuna modernimpi ja kevyempi, vähän sellainen ”meriaamiainen”. Lämmintä ruokaa ei ollut eikä kymmeniä erilaisia leivoksia. Vaan tämäkin riitti oikein hyvin. Kinkut, juustot ja lohet maistuivat, mysliä tietenkin ja munakokkelia. Suklaakakkua jälkiruoaksi. Kahvit olivat erinomaiset. Erityismaininta komeista miestarjoilijoista! Hyväntuulinen naisseurueemme sai huomiota myös viereisen pöydän herroilta, jotka olisivat kai toivoneet omien seuralaistensa olevan yhtä hyväntuulisia.

Kultuuria se on ruoka- ja viinikultuurikin, mutta ehdimmepä sentään myös St. Stephanin kirkkoon ihailemaan Marc Chagallin lasimaalauksia. Kirkossa oli hyvin hämärää ja hyvää kuvaa ei meikäläisen taidoilla hevillä saanut. Onneksi sain siskoltani ja Lightroomilta apua. Näin saatte tekin jonkilaisen käsityksen ihanista sinisistä maalauksista, vaikka ne paikan päällä ovatkin niin paljon upeampia. Kannatti käydä piipahtamassa tuolla kirkossa vielä viime hetkillä ennen kiiruhtamista asemalle.

Seuraavaa matkaa odotellessa!

img_4716

 

Kreetalaisia herkkuja ja Hanian ravintolavinkit

Published 2.10.2016 by ainosalminen

Grillattua mustekalaa yksinkertaisesti oliiviöljyllä, sitruunalla, lehtipersiljalla ja sipulilla höystettyä (Monastiri -vanha satama)

Kaltaiseni herkuttelijan ja maan tapoja mielellään juuri gastronomian kautta sisäistävän ihmisen olisi toki mahdotonta kirjoittaa lomajuttujen sarjaa ilman katsausta siihen, mitä tuli syötyä ja missä. Tuli syötyä ulkona, joka päivä, kaksi kertaa parhaimpana. Ruoka oli hyvää ja halpaa, vinkit parhaisiin paikkoihin oli helppo löytää. Kurkkasin Tripadviserista ja vertasin sitten listaa paikallisilta saamaani opastukseen. Samat nimet tulivat vastaan yleensä heidänkin suustaan.

Horta – kauden vihreitä kasviksia ja yrttejä höyrytettynä – tähänkin mausteeksi oliiviöljyä ja sitrunaa (Michalis – kauppahalli)

Kreetalla oli yksin syövän hankala toimia paikallisten tavoin ja tilata pöytään monia eri annoksia. Usein tyydyinkin ottamaan perinteisen kreikkalaisen (feta) tai horiatikí  (paikallinen tuorejuusto) -salaatin, jonka joissain paikoissa sai kylläkin puolikkaana annoksena, ja siihen lisäksi joko kalaa tai jonkin alkupalan. Tässä alla maalaismakkarat, johon ihastuin ja joita testailin useammankin kerran. Yhdet olivat yrttisiä, toiset miedon tulisia, kolmannet aika mitäänsanomattomia. Sama juttu muuten viininlehtikääryleiden suhteen: yhdet napakat ja pienet, toiset lötkähtäneet ja puuromaiset ja kolmannet ihan mukiinmenevät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maalaismakkaroita sinappikastikkeella (Steki -vanha kaupunki)

Mustekalan lonkeroa grillattuna, edelleenkin samoin hyviksi havaituin höystein (Taverna Apostolis – venetsialainen satama, Akti Enoseos)

Vanha satama on täynnä kalaravintoloita, mutta suurin osa listalta löytyvistä annoksista on pakastetusta kalasta valmistettua. Päiväntuoretta kalaa löytyy myös, mutta se on kallista. Hinta-laatu -suhteeltaan parasta mielestäni oli tähän vuodenaikaan erilaiset mustekalat, joko lonkerot, friteeratut rinkulat tai grillattuna kokonaisena. Höysteenä useimmiten sitruunaa, sipulia ja lehtipersiljaa. Paikallisesta sipulista ei koskaan jäänyt voimakasta makua suuhun, persiljan sanotaankin neutralisoivan sipulia, mutta selvästi sipuli oli myös maultaan pehmeämpää kuin kotona. Luxemburgissa ehdinkin jo kokeilla vastaavaa yhdistelmää, mutta eipä se koskaan kotona samalta maistu kuin reissussa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kreikkalainen salaatti (Steki – vanha kaupunki)

Vihanneksia ja hedelmiä tuli syötyä helposti minkä tahansa pyramidin tai lautasmallin mukaan tarpeeksi. Vaikka useimmiten söinkin yksin, viihdyin pöydässä pitkään. Nautin ateriani hitaasti, salakuuntelin naapuripöydän juttuja, tarkkailin tarjoilijoiden työskentelyä ja katselin ohi kulkevia ihmisiä. Haniassa ei asiakasta hoputettu eikä laskua tuotu koskaan pyytämättä. Vaikka ruokalistalla oli aina muutamia jälkiruokia, niitä harvat tilasivat. Syynä oli yksinkertaisesti se, että laskun kanssa pöytään tuotiin aina vähintään vesimelonia tai muita hedelmiä, usein myös pala jotain makeaa tai pallo jäätelöä. Makean seuraksi tietenkin rakia, paikallista viinaa pienessä karahvissa. Niiden seurassa pöydässä vierähti helposti vielä yksi puolituntinen.

Ravintoloita on Hania täynnä. Rantakatu lähempänä merimuseota ja majakkaa on meluisa ja sisäänvetäjät siellä joskus aggressiivisia. Itse suosin rannan toista päätyä sekä vanhan kaupungin pikkukujien ravintoloita. Suosikkejani olivat Well of the Turk, Steki, Chrisostomos (kuuluisa uunissa haudutetuista ruoistaan), vegaani/vegetaari To Stachi, luomupainoitteinen ja innovatiivinen Glossitses, Soul Kitchen (hampurilaiset ja maukkaat ranskanperunat – vaihtelu virkistää!) sekä Tamam ja To Karnagio. Näistä kaikista löytyy helposti lisätietoja netistä.

img_4456

Tamamin nimikkosalaatti

Bloggaajatapaaminen Aachenissa: hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa

Published 3.3.2016 by ainosalminen

Kaarle Suuri vartioi hotellimme aulassa.

Lauantaiaamuna käänsin auton nokan moottoritielle, aurinko paistoi ja mieli oli iloisen odottavainen. Edessä matkaa 235 km Belgian kautta Aacheniin. Aachen sijaitsee Saksassa, Nordrhein-Westphalenin osavaltiossa juuri Luxemburgin pohjoispuolella. Jos Luxemburg olisi pipo, Aachen olisi sen tupsu 😂 Kaupunki sijaitsee kolmen valtion, Saksan, Belgian ja Hollannin risteyksessä.

Aachen on monellakin tapaa eurooppalaisuuden sydämessä, ja tällä kertaa vanhan kaupungin muurit saivat todistaa viiden ulkosuomalaisen bloggaajan tapaamista. Suoraan asian ytimessä eli ravintola Living Roomin lounaspöydässä minua odottivat Leena (London and beyond), Jonna (Lempipaikkojani), Johanna (Eau de Cologne) ja Laura (Laura’s Itinerary). Kaikki lähikulmilta, Düsseldorfista, Kölnistä ja Antwerpenistä. Matkanteko oli ollut kaikille vaivatonta niin autolla kuin junallakin. Juttu lähti heti kulkemaan, hiljaisia hetkiä ei tullut, taisipa välillä yhdellä sun toisella olla vaikeuksia saada puheenvuoroa 🙂

Museot ja nähtävyydet jäivät kiertämättä, katedraalia ja raatihuonetta ihailtiin vain ulkoisesti. Terassit olivat kylmästä tuulesta huolimatta kävelykeskustassa täynnä, aurinko paistoi ja Aachen näytti parhaat puolensa ja keskiaikaisen charminsa. Me emme terassille tohtineet, pienen Kneipen takanurkka oli suojaisa ja tunnelma lämmin. Olutta, viiniä, teetä – juomia löytyi jokaisen makuun. Ja taas juttu luisti! Kiirehän siinä sitten tuli meikkiä korjailemaan hotellille ja juoksujalkaa kipin kapin illallispöytään.

Lohta, kuhaa, kaurista ja naudan kieltä. Ravintola Ratskeller oli viihtyisä ja tasokas illallispaikka.

Aachenin kaupunki muuten jakaa vuosittain Karlspreis-palkinnon eurooppalaisuuden ja rauhan edistämiseksi. Sen taustalla on Aachenissa vaikuttanut ja sinne tuomiokirkkoon haudattu Kaarle Suuri. Palkinnon ovat saaneet lähes kaikki eurooppalaiset merkkimiehet (naisia joukossa on tietenkin vain muutama harva!!), mutta myös Bill Clinton ja – yllätys yllätys – sekä Luxemburgin kansa että Euro-valuutta!!

Joukossa on mukana luonnollisesti myös kaupungin oma poika, Euroopan parlamentin nykyinen puhemies ja pitkän linjan europoliitikko Martin Schulz. Viime vuonna palkinnon saanut Schulz on kotoisin Würselenin kaupungista Aachenin naapurissa, jossa hän uransa alkuvuosina piti kirjakauppaa. Sitä varten hän jopa varta vasten kouluttautui kirjakaupanpitäjäksi!

Viinilistan tutkiminen on tarkkaa puuhaa.

Jos olette lukeeneet kanssabloggaajieni kertomukset reissustamme, huomaatte että samat keskeiset teemat toistuvat minunkin kirjoituksessani: hyvä seura, maittava ruoka ja kaunis kaupunki on toimiva resepti 🙂 Sunnuntaiaamun tajunnanräjäyttävän runsas brunssi lämpimine ruokineen (uskomatonta, miten valtava ruokahalu naapuripöydän eläkeläisillä oli!) päätti onnistuneen reissun. Me tietenkin armottomina herkkusuina keskityimme kahvila-konditoria Middelbergin kakkutarjontaan ja ostimme viemisiä kotiinkin!

Maiseman vaihdos ja uudet raikkaat tuulet upeiden naisten puhaltamina kantavat taas pitkälle eteenpäin. Tämä oli kylpyläviikonloppuni jälkeen jo toinen esasaarismainen ”hellän dynaamista räjähdysvoimaa ja kohottavaa ajattelun ilotulitusta” tarjoava kokemus tälle alkuvuodelle.

Aachenista ostetut kakunpalat vähän kärsivät tiukoissa mutkissa kotimatkalla, mutta maku oli mahtava!

Kiirettä on pitänyt

Published 19.6.2014 by ainosalminen

Aika haipakkaa on ollut tässä viime päivinä. Kotona olen ehtinyt käymään vain vaihtaakseni matkakassiin viikonloppurytkyjen tilalle työvaatteet. Kilometrejä on tullut mittariin noin tuhat ja unet ovat välillä jääneet vajaiksi vieraissa vuoteissa.

Viime viikonloppu meni loppujen lopuksi kokolailla hilpeissä merkeissä. Appiukko oli selvinnyt leikkauksestaan ja toipui hienosti. Hurjan näköinen, 37 niitillä suljettu leikkaushaava kaulassaan hän näytti kuin suoraan kauhuleffasta neurologian osastolle tempaistulta zombielta. Väsymys paistoi miehen olemuksesta, mutta samalla ylpeys rivakasta toipumisesta ja monilukuisena tervehdyskäynnille tulleesta perheestä.  Nyt appiukko jo odottaa pääsyä lepokotiin, josta hänen pitäisi parin viikon sopeutumisjakson jälkeen päästä omaan palvelutaloasuntoonsa jatkamaan normaalia elämää. Uudesta leikkauksesta on kuitenkin ollut puhetta, mutta siihen ei ole akuuttia tarvetta.

Varmaan helpotus päästä pois sairaalasta, vaikka haikeuttakin lienee ilmassa. Yhteiset hetket huonekaverin kanssa ovat piristäneet mieltä ja varmasti osaltaan avittaneet toipumista. Nämä kaksi vanhaaherraa saivat hoitajilta nimityksen ”les incorrigibles de la chambre 1046”  eli suurinpiirtein suomennettuna ”huoneen 1046 mahdottomat tapaukset”. Petinaapuri sattui olemaan ammatiltaan muusikko, ja kun herrojen musiikkimaku osui yhteen niin hehän antoivat kurkkujensa laulaa ja saivat hoitajatkin tanssahtelemaan. Pyyntö saada haitari sairaalahuoneeseen kuitenkin tyrmättiin….. Mielenkiintoista oli, että tämän musikantin vaimo on kotoisin Slovakiasta, joten keskustelu kääntyi jossain vaiheessa taas kerran Euroopan asioihin.

Sunnuntaina vietettiin siten iloisin mielin ja aurinkoisessa säässä avomiehen siskontyttären lasten Emman ja Elsan synttäreitä. Tytöt, samoin kuin vanhempansakin, ovat kesäkuussa syntyneitä. Kakkuja piisasi ja kasoittain lahjoja. Meno oli meikäläiseen makuun kovin vauhdikasta, sillä porukan jatkeena oli vielä kälyn pojan kaksi pikkupoikaa! Unohtaa ei sovi myöskään suvun taistelevia Virtasia, eli Christiane-tätiä ja Aymeric-setää, ja avomiehen jo edesmenneen äidin siskoa Claudinea. Näiden kolmen keski-ikä on siellä kahdeksankympin hujakoilla. Näin tuli sitten taas lisää uusia tuttavuuksia suvusta. Kovasti ystävällisiä ja tällaiseen ”eksoottiseen” miniään lempeästi suhtautuvia setiä ja tätejä.

IMG_0015 IMG_0021

Viikonlopun jälkeen käänsin auton nokan kohti Brysseliä työasioissa. Olen miehittänyt täällä jo toiseen otteeseen uusien meppien vastaanottokomitean Suomen palvelupistettä. Kovasti on ollut hiljaista, sillä useimmat suomalaismepit kävivät jo rekisteröitymässä heti kesäkuun alussa. Tässä on sen ansiosta ehtinyt päivittää tietokantoja ja hieman ”etätyöskennellä”. Tärkeää ja mukavaa on ollut myös verkostoituminen: olen tavannut monia vanhoja tuttuja vuosien varrelta ja tutustunut uusiin kollegoihin. Syksyllä itse asiassa juhlistan pyöreitä vuosiani Opi verkostoitumaan -kurssilla 🙂 Onneksi tässä on nyt tullut harjoiteltua!

Ehdin hieman käydä kaupungillakin ja illalla maistamassa paikallisia herkkuja. Bryssel on oiva ruokakaupunki ja myös Luxemburgia edullisempi. Aivan sataprosenttisen tyytyväinen en tällä kertaa ollut ravintoloihin, joissa kävin. Netin suosituksista huolimatta jouduin pettymään sekä Brasserie Jaloaan että Le Paon Royal bistroon.

Ensinmainitussa palvelu oli kovin arroganttia, viinejä ei ollut tarjolla puolikaina pulloina, ainoat laseittain tarjoiltavat viinit olivat rutikuiva perus-Sauvingnon Blanc ja puolikuiva Chardonnay. Vaihdoin näin ollen mereneläväillalliseni paremmin oluen seuraksi sopivaan Iberico-possusta rakenneltuun jättiravioliin. Idea oli hyvä, mutta paistetun possun rasva, kermaksi sulanut ricotta-juusto ja päälle kaadettu oliiviöljy tekivät annoksesta aivan liian rasvaisen. Puolet jäi syömättä, ja minut tuntevat tietävät, että näin ei yleensä koskaan käy!

Paon Royalin oluet olivat rapsakkaat ja valikoimaa riitti peräti 52 erilaista. Taustalla soi letkeä 50/60 -lukujen musiikki ja tarjoilija oli aivan totaalinen Bill Murray -look a like 🙂 Yöllisten vatsanväänteideni aiheuttajaksi epäilen kuvassakin poseeraavia frittejä. Olisiko aika vaihtaa rasvakeittimeen öljyt??

Place St. Catherine

Rue du vieux marché aux grains

Brysselin herkkuja

Brysselin herkkuja

 

Last but ei todellakaan least, thaimaalainen ravintola Fanny Thai oli autenttinen (sanoo kolme kertaa Thaimaassa käynyt globetrotteri) ja sekä ruoka että palvelu olivat moitteettomia. Söin valikoiman höyrytettyjä alkupaloja ja pääruoaksi jättirapuja kookoscurryssa. Kyllä maistui! Tätä ravintolaa netissä suositeltiin paljon enemmän kuin naapurissa olevaa Davia, jonka sanotaan kompastuneen omaan suosioonsa: ruoasta on tullut ala-arvoista ja koko paikka muuttunut ruokatehtaaksi, jossa asiakas ei enää saa rahoilleen vastinetta.

Tänään työpäivän päätteeksi kotiin ja omien herkkupatojen ääreen 🙂

 

 

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin