Sinkkuelämä

All posts tagged Sinkkuelämä

Sinkkuelämää silloin ja nyt

Published 22.5.2018 by ainosalminen

 

IMG_1484

Luin viikonloppuna parlamentin vapaa-ajankirjastosta vähän sattumalta valitsemani kirjan Mielikuvituspoikaystävä. Muistan hämärästi nähneeni kotimaisessa mediassa kommentteja tästä Henriikka Rönkkösen teoksesta, mutta ei se mitenkään ollut omalla bucket-listallani. Olin luultavasti siirtänyt sen mielessäni nuoremman sukupolven lukemistoon. Mutta, mutta… pitäisi useammin uskaltautua oman suosikkigenrensä ulkopuolelle, eihän sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä on tiedossa.

Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta päällisin puolin aika kevyeksi. Huumori ja kielikuvat olivat parhaimmillaan riemastuttavia ja tilanteet saivat tällaisen paljon deittailleen ja sinkkuelämää kauan eläneen naisen monesti nyökyttelemään – seen it, done it, been there. Kirja sisälsi myös paljon yksityiskohtaista ja lähes inhorealismiin yltävää selostusta kaikennäköisestä seksiin ja ruumiintoimintohin liittyvästä… tästä kirjailija varoittikin jo heti ensi sivuilla. Kyllähän se hieman hämmästytti ja laittoi myös pohtimaan moisen tarpeellisuutta. Jokainen meistä asettaa itse rajat avoimuudelleen, sille mitä julkisesti kirjoittaa, ja jokainen meistä valitsee lukemansa kirjat. Kun olen lukemaani näin jälkikäteen pohtinut, niin eivät nuo rivoimmat rivit kuitenkaan jääneet päällimmäisenä mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä antoi aika hurjan kuvan sinkkuelämästä ja nuoren naisen sielunelämästä. Myönnän kauhistelleeni menoa, mutta sitten mieleen palautui muistoja omilta opiskeluajoilta. Ei minunkaan taipaleeni ollut ruusunpunaista käsi kädessä -kävelyä unelmien poikaystävän kanssa. Ei käy kieltäminen, että olin varmaan noin keskimääräisesti ottaen usein aika holtiton ja ajattelematon miessuhteissani. Tyttökavereiden kanssa istuin minäkin viinipullon kera sotasuunnitelmia laatimassa ja miesten käytöstä moittimassa, ja sitten taas lähdettiin baanalle, saatiin kylmää vettä niskaan ja palattiin aloitusruutuun.

Omassa nurkassani olen minäkin sadatellut ja lyönyt päätä seinään. Stalkannutkin takuulla olisin, jos siihen olisi aikoinaan ollut paremmat mahdollisuudet. Vääriä valintoja on vuosien varrella tullut tehtyä, jotkut niistä kaivelevat mieltä huonona päivänä vieläkin. Vaan niin se menee. Jos peilistä heijastuva kuva ei miellytä, niin sen suhteen on hyvä tehdä jotain.

Opiskeluaikojen baaritreffeistä siirryin myöhemmin teknologia-avusteiseen deittailuun. Noin kymmenen vuotta sitten saattoi vielä luottaa keskustelukumppanin rehellisyyteen, mutta valitettavasti keskustelupalstojen tavoin on meno treffisivustoillakin nykyisin lähtenyt lapasesta. Tuntuu, ettei se ole minun foorumini enää laisinkaan. Suurin osa pariskunnista tapaa kuulemma toisensa työpaikalla, vapaa-ajan riennoissa tai ystävien kautta. Ajatella, tällainenkin ”luomukohtaaminen” on minulta vielä kokematta. Ehkä sitä sitten seuraavaksi!

Teknologiaa voi hyödyntää vaikka ei deittisivuistoilla hengailisikaan. Ainakin se on vapauttanut sinkun liikkumaan vapaasti. Enää ei tarvitse päivystää lankapuhelimen vieressä tai toivoa kotiin tullessaan, että vastaajan merkkivalo vilkkuu saapuneen viestin merkkinä. Älypuhelimia tekstareineen ja sovelluksineen ei 80-luvulla ollut – eikä siis pahemmin niitä stalkkausmahdollisuuksiakaan, onneksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä ei sittenkään ollut ihan niin kevyttä chiclitiä kuin mitä alkuun ajattelin. Se pani minut muistelemaan, pakotti muistamaan suorastaan. Helppoa on paheksua, nyrpistää nenäänsä ja todeta täältä viiden kympin toiselta puolelta, että ”ei mun nuoruudessani ollut tuollaista”. Eikä varmaan kaikilla ollutkaan. Minulla saattoi ohuesti olla.

(Tämän jutun kuvituskuvat voivat vaikuttaa umpimähkäisesti valituilta, mutta se ei ole totta. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne on otettu treffeillä.)

 

Oman elämänsä herra

Published 26.3.2016 by ainosalminen

 

Château de Walferdange – nykyisin osa yliopistoa, tulevaisuudessa tänne sijoitetaan osa opetusministeriöstä.

No niin, tässä sitten viimeinkin katsaus uudelleen alkaneeseen sinkkuelämään ja yksin asumiseen. Mikä on muuttunut? Onko kivaa vai ei?

Sekä että. Enimmän aikaa nautin täysillä, mutta välillä miehen paikka elämässä loistaa turhankin tyhjänä.

Jos tässä nyt jotain Best of -listaa tekisi, niin ehkä se näyttäisi tältä:

Aikatauluttomuus
Ihan ensimmäisenä ottaisin esille aikatauluttomuuden. Kunhan omat työni ja pakolliset menot on suoritettu, voin tehdä mitä ja milloin vain! Miehelläni oli epäsäännölliset työajat ja sain useinkin nauttia laatuajasta yksin kotona iltaisin tai viikonloppuisin. Mutta…. ranskalaisen tarkkuus ruoka-aikojen suhteen on yksi esimerkki siitä, miten aikataulutettuja päivät saattavat joskus olla. Itse saatan keittää vaikkapa kaurapuuron tai kerätä lautaselle valitut palat jääkaapin uumenista, jos ei ruoanlaitto huvita tai haluan käyttää aikani mieluummin muuhun. Viikonloppuisin usein myös käytän yhden aterian taktiikkaa, ja annan piut paut sille, milloin kellon mukaan pitäisi istua pöytään. Kieltämättä, tällä hetkellä elän vähän kuin pellossa….

Nukkuminen
Olin kärsinyt huonounisuudesta jo jonkin aikaa. Uniongelmia tuntuu olevan joka toisella, ja itsekin oletin niiden olevaan ikään ja hormonimuutoksiin liittyvä juttu. Mitä vielä!! Siitä lähtien, kun olen viettänyt yöni yksin, ei vanhoista vaivoista ole jälkeäkään. Nukahdan helposti (kukaan ei kuorsaa vieressä), en heräile aamuyöstä (kukaan ei ole pihistänyt täkkiä) ja nousen oman herätyskelloni soidessa (en vuorotyöläisen epäinhimillisen rytmin mukaan).

Kaukosäätimen herruus
Miehen asettuessa taloksi olohuoneeseen ilmestyi meikäläisen mittakaavalla aivan turhan iso ja äänekäs kotiteatteri. Laitteen äänentoisto oli toki parempaa laatua kuin omassa vaatimattomassa Philipsissäni, mutta ne bassot! Minä olisin mieluusti hiljentynyt illalla kirjan ääreen ja mies taas piti toimintaelokuvista. Erikoistehosteet ja ”jännitysmusiikin” jumputus veivät keskittymiskykyni. Kirja vaihtui usein pakosta sudokuun.

Nyt olen saanut käyttööni vanhan kunnon pikkutelkkuni ja volyyminäppäimen sijasta eniten käytetty toiminto on ”OFF” 🙂

Se ruokapöytä puuttuu vieläkin!

Entäpä ne huonot puolet? Niistä ei toistaiseksi ainakaan saa ihan kokonaista listaa aikaiseksi. Yksin olen osannut olla aina, eikä kirjoja lukeva ihminen tunne yksinäisyyttä  – näinhän sanotaan 🙂 Lomat ja matkat sinkkuna eivät niin ikään ole mikään ongelma. Käytännössä saan lisäksi tarvittaessa apua mieheltäni esim. teknisiin juttuihin ja joskus vähän muuhunkin: 188 senttinen roteva mies on monesti kätevä apuri, varsinkin kun en edelleenkään pysty itse kaikkeen olkapääni takia.

Kaiken kaikkiaan sinkkuelämä maistuu ihan hyvältä. Tunnepuolella en vielä ole täysin toipunut erosta, mutta aika tekee aina tehtävänsä. Sitä odotellessa parantelen täällä nuhaista oloani inkivääriteellä ja suklaamunilla – pääsiäsipupu nimittäin piipahti jo kylässä 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitin nautiskelun jo perjantaina ettei tule ähkyä sunnuntaina 🙂

1001 Kabul

- ja joskus vähän muutakin

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.