systeemiajattelu

All posts tagged systeemiajattelu

Esa Saarisen Pafos-seminaari

Published 30.10.2018 by ainosalminen

Kotihyllyn kaksi teosta Esan varhaisvuosilta saivat nyt seuraa parista uudemmasta kirjasta – upeilla omistuskirjoituksilla tietenkin!

Esa Saarisen syyskuun lopulla vetämästä Pafos Classic -seminaarista on nyt kulunut jo tovi ja lienee paikallaan yrittää jonkinlaista yhteenvetoa tunnelmistani niin paikan päällä kuin kotiin palattuani. Olin ennen matkan varaamista tutustunut Esan nettisivuilta löytyviin kävijäkokemuksiin ja edellisten seminaarien päiväohjelmaan. En sittenkään oikein osannut hahmottaa, mistä koko seminaarissa oli kyse. Ensimmäisenä aamuna kävi ilmi, että aika moni oli lähtenyt matkaan samalla tavalla – tietämättä sen kummemmin mikä heitä perillä odotti. Sitten oli niitä, jotka olivat jo Pafos-konkareita: eräskin Veikko oli mukana jo seitsemättä kertaa!

Ilman ennakko-odotuksia, tyhjältä pöydältä ja rennoin rantein – kenties tämä olikin oiva tapa vapauttaa kapasiteettia uudelle ajattelulle, toisten kohtaamiselle ja läsnäololle. Arjen kiireiden ulottumattomissa seminaarin maaginen, ”hellän dyaaminen” ilmapiiri ja mielenkiintoiset kanssamatkustajat antoivat alkumetreiltä lähtien lupauksen huikeasta viikosta. ”Jos odotuksenne ovat korkealla, ne ovat räikeästi alakanttiin” kuulimme paikan päällä, ja niinhän siinä todella kävi!

img_6052

Tästä se alkoi – viikon ohjelma ja muistikirjan vielä tyhjät sivut.

Korkeakoulutettua väkeä oli paljon, mutta kaiken kaikkiaan osallistujajoukko oli melko heterogeeninen. Jokaisella oli omat motiivinsa osallistumiselle, ja henkilökohtaiset toiveet viikon annista vaihtelivat. Jotkut kertoivat niistä ja itsestään hyvinkin avoimesti, toiset olivat pidättyvämpiä. Kaiken ikäisiä ihmisiä ympäri Suomea – aktiiveja, jo eläkkeelle siirtyneitä, paljon kokeneita, uuden suunnan etsijöitä, yksin, kaksin, perheen kera. Mattimeikäläisiä ja alojensa huipputekijöitä, työnantajan kannustamina matkaan lähteneitä ja itse itseensä investoineita, kuten minä.

Perheen kera matkalla oli myös Esa. Hänen kuningattarensa Pipsa hääri hyväntahtoisena haltijattarena taustalla ja monilahjakkaat pojat huolehtivat mm. konferenssiteknikon hommista. Hurmaavia ja helposti lähestyttäviä ihmisiä, jotka vuosien kokemuksella ja Esan valovoimaisen persoonan johdolla loivat saliin yhdessä hujauksessa ainutlaatuisen ilmapiirin. Siellä oli helppo heittäytyä ajattelemaan ja innostumaan.

img_6105

Seminaari täydessä vauhdissa.

Esan omia sanoja mukaellen: viikon tarkoituksena ei ollut oppia ajattelemaan kuten E. Saarinen vaan aktivoida oma ajatteluprosessi, sisäinen dialogi ja uudistuminen. Meitä rohkaistiin seuraamaan mielen liikkeitä, vaikka ne veisivät meidät pois käsiteltävistä teemoista ja uppoutuisimme omiin maailmoihimme kesken luennon. Oli hedelmällistä havainnoida, mitä kaikkea omaan päähän putkahti, kun saattoi vapautuneesti assosioida eikä ajattelua ohjailtu tai pakotettu karsinoihin. Sieltähän nousi pintaan vaikka mitä mielenkiintoista! Käsitellyistä jutuista oli sitten mukava vaihtaa mielipiteitä lounaalla tai alkuillan vapaamuotoisissa keskusteluryhmissä, joiden mielenkiintoiset debatit jatkuivat usein vielä illallispöydässä herkullisen kyproslaisen ruoan äärellä.

Monta todistusta ja diplomia on elämän varrella pöytälaatikkoon kertynyt, mutta tämä taitaa olla niistä se hienoin 🙂

Mikä sitten oli viikon anti? Mikä jäi päällimmäisenä mieleen? Edellä jo mainitun oman ajattelun aktivoimisen ja kirkastamisen lisäksi seminaari tarjosi tilaisuuden tavata upeita ihmisiä, ja ulkosuomalainen nautti erityisesti pitkistä keskusteluista äidinkielellään. Uskon, että elämänfilosofisten kysymysten käsittely melko epäakateemisesti, huumorinkin keinoin, loi hedelmällisen ja pakottoman ajatteluympäristön kaikille osallistujille. Kun lähtökohtana on hyväntahtoinen suhtautuminen niin itseensä kuin toisiinkin, liikutaankin yhtäkkiä aivan uusissa sfääreissä, ylärekisterissä, ja syntyy ”maagista nostetta”.

Palaan säännöllisesti muistiinpanoihini ja kuuntelen YouTubesta Esa Saarisen Aalto-yliopiston luentoja, joissa pohditaan paljolti samoja aiheita kuin Pafoksella. Olen kokenut hyödylliseksi palautella mieleen mm. sellaisia teemoja kuin mikromuutokset, kohottavat arkikäytännöt ja myönteisten tunnetilojen vipuvoima. Ne jäivät voimakkaasti mieleeni ja tuntuivat heti sellaisilta asioilta, jotka haluan pyrkiä toteuttamaan omassa elämässäni. Muistikirjastani löytyy oma sivunsa myös Muumifilosofialle ja Timonen-dimensiolle sekä pitkä lista kiinnostavia lähdeteoksia.

Intensiivinen ja unohtumaton viikko kaiken kaikkiaan, hyvässä seurassa itseni, Esan ja 149 muun loistotyypin kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aino Salmiselle, jonka valovoima ja karisma loi hohtoa Pafos 51 -seminaarissa. Innoituksella, Esa Saarinen ❤

P.S. Jos olet kiinnostunut Esan ajatusmaailmasta, Pafos-seminaarista ja systeemiajattelusta, aloita tästä keskusteluartikkelista tai laita luentovideot pyörimään netistä :

http://www.esasaarinen.com/sites/default/files/esaarinen_tiedostot/Saarinen%20Slotte%202005%20Pafos-dialogi.pdf

 

Ei kai taas

Suomi Kypros Sveitsi

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.