Tanssi

All posts tagged Tanssi

Kulttuurimenoja ja pääsiäissuunnitelmia

Published 29.3.2015 by ainosalminen

Ulkona on harmaata, lautasella väriä riittää 🙂

”Il pleut, il mouille, c’est la fête à la grenouille” riimittelevät ranskalaiset. Suomessakin sammakot kai juhlivat sateella, mutta muuten voisi luritella Nalle Puhin tavoin ”sataa sataa ropisee”. Tämän postauksen alkuun ei edellisen tavoin tee mieli laittaa kuvakaappausta puhelimen sääsovelluksesta. Sateista on nyt jo kolmatta päivää ja samaa on luvassa koko ensi viikon – siis myös pitkän pääsiäisviikonlopun. Ja minä kun olin haaveillut pitkistä kävelyistä keväisessä metsässä. No, täytyypä yrittää kerätä niita tuikitarpeellisia liikuntahetkiä muilla tavoin. Toki viikko-ohjelmassa on kaksi crossfit-treeniä, mutta siihen lisäksi olisi hyvä saada kevyempää liikuntaa. Pääsiäisenä minulla on siis tiedossa aivan ihana 5-päiväinen vapaa viikonloppu. Töissä laitetaan pillit pussiin on keskiviikkoiltana. Ulkoilma-aktiviteetit jäänevät siis sään vuoksi minimiin, mutta onneksi aina voi lähteä leffaan ja tietenkin hääräillä keittiössä hyvän ruoan parissa.

IMG_1697

Viimeksi olin elokuvissa muutama viikko sitten, jolloin näin puolalaisen elokuvan Ida. Tässä Pawel Pawlikowskin ohjaamassa elokuvassa oli aihepiirin erilaisuudesta huolimatta jotain kovasti kaurismäkeläistä: vähäeleistä- ja puheista, minimalistista, realistista. Ida kertoo samannimisestä nuoresta naisesta, joka ennen nunnalupauksen antamista lähtee tapaamaan tätiään.

Täti on hänen ainoa elossaoleva perheenjäsensä, ja tämä johdattaa Idan sukunsa lähimenneisyyden traagisiin tapahtumiin. Tapahtumat sijoittuvat sosialistiseen Puolaan ja niistä kehittyy erikoinen road movie. Elokuva on mustavalkoinen, mutta siitä ja sen tummasävyisestä tarinasta huolimatta salista lähtee lopputekstien jälkeen mietteliäänä mutta positiivisin mielin. Kaikesta on mahdollista selvitä. Elokuva on saanut festivaaleilla ja kilpailuissa lukuisia ehdokkuuksia ja voittanut mm. Euroopan parlamentin LuxPrize-palkinnon sekä parhaan vieraskielisen elokuvan Baftan ja Oscarin. LuxPrize lienee aika tuntematon palkinto, joten kerrottakoon, että se pitää sisällään rahoituksen elokuvan tekstittämiseksi kaikille Euroopan unionin kielille. Ei hullumpi tapa saada paremmat mahdollisuudet levittää elokuvaa mantereellamme ja sen ulkopuolellakin!

Luxemburgin elokuvateatterit siirtyivät pari vuotta sitten Ranskan ja Belgian malliin eli uudet elokuvat tulevat ohjelmistoon keskiviikkoisin. Aikaisemmin elokuvat ja aikataulut vaihtuivat perjantaisin. Pääsiäispyhiksi ehtii siis vielä ohjelmistoon uusia leffoja. Elokuvateattereita on kaupungissa kaksi kaupallista, Utopolis ja Utopia. Näiden lisäksi vanhoja leffoja pääsee katsomaan Cinémathèqueen eli elokuva-arkistoon. Utopolis on iso leffakompleksi, jossa pyörivät enimmäkseen ulkomaiset kassamagneetit. Sieltä löytyy myös pelisali sekä useampikin ravintola. Utopia on enemmän minun makuuni. Ohjelmistossa on tuotantoa kaikkialta maailmasta, pienimuotoisempia ”cinéma d’auteur” -teoksia sekä leffoja ”aikuiseen makuun”. Tällä en tarkoita K-18 elokuvia, vaan sellaisia vähän kulturellimpia elokuvia. Ihana juttu on se, että Luxemburgissa ulkomaiset elokuvat näytetään alkukielellä ja ne on tekstitetty englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja/tai hollanniksi – tapauksen mukaan. Ranskassa vain isoimmissa kaupungeissa saattaa törmätä vastaavaan, muualla on tyydyttävä kuuntelemaan tuttuja näyttelijöitä ranskankielelle dubattuna. En ole tuohon koskaan tottunut.

IMG_1694

Tällä hetkellä kiinnostaisi käydä katsomassa mm. Still Alice, Julianne Mooren tähdittämä kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta keski-ikäisestä kielitieteilijästä. Moorehan sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscarin. Toinen listallni oleva filmi on  ”Félix ja Meira”. Tästä kanadalaisesta elokuvasta olen kiinnostunut jo pariinkin otteeseen näkemieni otteiden perusteella. Tarina sijoittuu New Yorkiin, missä sukunsa perinnön tuhlaamiseen aikansa käyttävä Félix tutustuu sattumalta Meiraan. Meira on naimisissa oleva yhden lapsen äiti, joka kokee elämänsä rajoittuneeksi ja tylsäksi ortodoksijuutalaisyhteisössä ja sen normien puristuksessa. Kohtaamisesta syntyy tietenkin rakkaustarina, johon osapuolten erilaiset taustat tuovat omat ongelmansa. Lingvistiikkaa on mausteena tässäkin elokuvassa, sillä hasidijuutalaiset, joihin Meira kuuluu, käyttävät arkikielenään edelleen jiddisiä. Tätä siis kuullaan elokuvassa paljonkin. Ihmeen paljon siitä ymmärtää konteksin ja saksan kielen perusteella!

Keskiviikkona sitten selviää, mitä uutta on valkokankaalla tarjolla 🙂

(Jutun kuvituksena tänään mansikoiden lisäksi otoksia syksyisestä lähimetsästä)

IMG_1704

Kulttuuria!

Published 29.6.2014 by ainosalminen

Kuva

No niin, nyt on taas syksyn ja talven sateisille illoille tiedossa ohjelmaa 🙂 Olen jo monet vuodet ollut vakiokävijä Luxemburgin kaupungin teattereissa, siinä isossa ja monissa pienemmissäkin, samoin kuin Eschin teatterissa. Uuden sesongin ohjelmakirjaset tulevat ”kanta-asiakkaalle” postitse kotiin, joten helpoksi on tehty varaaminen. Itsellä on aina pöydällä teatteriohjelman rinnalla parlamentin istuntokalenteri, jottei tule päällekkäisyyksiä. Suosituimmat näytökset myydään nopsaan loppuun, mutta monesti paikkoja saattaa saada iltakassalta. Joskus kannattaa ottaa riski ja lähteä spontaanisti paikan päälle!

Muistan elävästi sen perjantain runsaat kymmenen vuotta sitten, kun parin kaverin houkuttelemana lähdin Eschin teatteriin katsomaan teatterikappaletta, jonka nimen olen jo autuaasti unohtanut, mutta jossa yksi näyttelijöistä oli Rufus. En tiedä kumpi, näytelmä vai silkka teatterissa olon hurma sai minut silloin hurahtamaan, mutta seuraavana aamuna olin kaupungin matkailutoimiston lippuluukulla kyselemässä, olisiko viikonloppuna missään lisää teatteria ja saisko vielä lippuja! Niin siitä tuli sitten yhteensä kolmen esityksen viikonloppu. Siitä lähtien olen ahkerasti kuluttanut teattereiden punaisia sametti-istuimia. Tutuksi on tulleet eräät Brysselin ja Pariisinkin teatterit sekä Suomessa muutaman kerran Tampereen teatterikesäkin. Yleensä kesälomieni aikaan Suomessa teatteritkin lomailevat, joten Tampereella saa kivasti ja kompaktisti katsottua läpileikkauksen menneen sesongin parhaista paloista, ulkomaisia vierailijateattereita unohtamatta. Tamperehan on oikein lupsakka kesäkaupunki muutenkin, joten siellä on aina mukava piipahtaa.

Kouluaikoina Loimaalta lähdettiin monesti bussilla Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin teatteria katsomaan. Olen nähnyt niin kulttimaineen saaneen Kalle Holmbergin Turun kaupunginteatterille ohjaaman Seitsemän veljestä kuin Risto Mäkelän kuningas Learina Jootarkka Pennasen ohjauksessa. Näistä on jäänyt kultaisia ja tärkeitä muistoja. Nykyohjaajissakin on monia lahjakkuuksia, samoin näyttelijöissä. Yksi teatterin tehtävistä on kuvata nyky-yhteiskuntaa, kritisoidakin sitä. Minä puolestani kritisoisin sitä, että luvattoman monessa nykynäytelmässä (olen toki nähnyt niistä vain muutamia, mutta siltikin!!!) on yleisimmin käytetty vuorosana ”v…u”. Ehkä se sopii joidenkin näyttelijöiden pirtaan, mutta omaan korvaani katsojana (aivan samoin kuin missä tahansa muussa yhteydessä) se kolahtaa TODELLA pahasti. Tästä esimerkkinä Leaa Klemolan palkittu Kokkola-näytelmä. Kirosanat lentelivät, tarinassa ei ollut päätä eikä häntää, alastomia miehiä juoksi lavalla yhtenään ja tuo alastomuus ei tuonut tarinaan mitään lisäarvoa. Positiivista oli Heikki Kinnusen mahtavalla kokemuksella vetämä rooli, eikä hänen suuhunsa ollut Klemolakaan onnistunut tunkemaan ensimmäistäkään v…ua. Tai ehkä Kinnunen oli moisesta kieltäytynyt??

Takaisin Luxemburgiin…. parin viime vuoden ajan olen hankkinut lippuja teatteria useammin modernin tanssin näytöksiin. Kerran yritin selviytyä loppuun asti nauruun tukehtumatta Valko-Venäjän kansallisbaletin kakkosryhmän Prinsessa Ruususta. Kyllä se taisi kakkostiimin sijasta olla joku vilttiketju: nuoria ja kokemattomia tanssijoita, joukossa muutama naftaliinista kaivettu, jo parhaat päivänsä ohittanut ladykin, joilla oli työ ja tuska mahtua tutuunsa. Myönnän lähteneeni väliajalla pois…

Suurin osa näytöksistä on kuitenkin huipputasoa. Luxemburgin valtio tukee kulttuuria roimasti, näin oletan, sillä kaupungin teattereissa keskihinnat ovat noin 20 euroa, samoin Eschissä. Pariisissa vastaavista esityksistä joutuu pulittamaan monesti kaksin- jossei kolminkertaisen hinnan.

Tällä kertaa lähti varaus kymmeneen näytökseen. Uusia tuttavuuksiakin on tiedossa, vaikka mm. monena vuonna Luxemburgissa jo esiintyneet Akram Khan, Kaori Ito ja Sidi Larbi Cherkaoui ovat jälleen ohjelmistossa. Odotan aivan erityisesti Akram Khanin ja Israel Galvánin yhdessä koreografioimaa ja esittämää teosta Torobaka.

(kuva Luxemburgin kaupungin teattereiden esitteestä, ©Jean-Louis Fernandez)

Akram Khan on Britanniassa syntynyt, bangladeshilaista alkuperää oleva tanssija, jonka erityisosaamista on intialainen kathak-tanssi. Olen jo aikaisemmin päässyt nauttimaan hänen koreografioistaan, joissa on useimmiten hyvin omaelämänkerrallisia elementtejä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Khan nousee lavalle toisen, täysin eri tyyliä edustavan tanssijan kanssa. Muistan hyvin loisteliaan Sacred Monsters -koreografian Sylvie Guillemin kanssa. Hänet nimitettiin Pariisin oopperan tähtitanssijaksi jo 19-vuotiaana itsensä Nurejevin toimesta. Myös Juliette Binochen on Akram Khan onnistunut houkuttelemaan tanssimaan kanssaan.

Tällä kertaa on siis vuorossa kathakin ja intialaisen tanssiperinteen yhdistäminen Israel Galvánin moderniin flamencoon. Veikkaan, että tästä spektaakkelista ei vauhtia ja menoa tule puuttumaan! Israel Galváninkin olen ehtinyt lavalla nähdä jo pariinkin kertaan, joten tiedän, että häneltä on lupa odottaa aina jotain uutta ja erikoista – perinteiseen flamencoon pohjaten kuitenkin.

Tästä aiheesta ja näistä hienoista tanssiesityksistä ja Luxemburgin teatteritarjonnasta voisi jatkaa juttua pitempäänkin. Palataan asiaan sitten näytösten jälkeen. Ensimmäiset ovat tiedossa lokakuussa ja kevätkaudella maaliskuulle niitä osuu jopa kolme!

Kehotan lämpimästi kaikkia kiinnostuneita lähtemään teatteriin. Esityksiä löytyy täällä Luxemburgissa monilla kielillä, ranskaksi, saksaksi, luxemburgiksi ja englanniksi. Myös amatööriteattereita Luxemburgissa tomii, jos haluaa nähdä italian- tai vaikkapa espanjankielistä teatteria. Jos kiinnostaa, niin googlettakaa ja lähtekää nautimaan kultuurielämyksistä.

Laura's Itinerary

- ja joskus vähän muutakin

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.