Teatteri

All posts tagged Teatteri

Improvisaatiota kerrassaan!

Published 17.3.2019 by ainosalminen

Kulttuuri kaikissa muodoissaan on iso osa vapaa-ajan harrastuksiani, se lienee tullut selväksi tämän bloginkin lukijoille. Teatterista pidän erityisesti. Juuri taannoin vietin viikonlopun Pariisissa ja kävin katsomassa kaksi loistavaa esitystä. Lisää on tiedossa täällä Luxemburgissa aivan lähiaikoina. Kaikki käy: Molièren klassikot, bulevardikomediat, kabuki, pantomiimi, musiikkiteatteri. Yksi teatterin laji, johon en vielä ollut ehtinyt tutustua, löi minut ihan ällikällä eilen illalla. Improvisaatioteatteri.

Törmäsin paikallisen Reckless-duon järjestämään monikulttuuriseen ja -kieliseen esitykseen jossain internetin syvyyksissä seikkaillessani ja innostuin asiasta, sillä improon tutustuminen oli ollut jo jonkin aikaa toiveissa. Löysin siis itseni lauantai-iltana Altrimenti-kulttuurikeskuksesta enkä todellakaan tiennyt, mitä odottaa. Kahvilamaisesti sisustettu sali ei ollut täynnä, mutta yleisö oli tullut varta vasten paikalle ja nautti esityksestä suuresti. Niin minäkin! Olin tunkenut itseni eturiviin ja kauhukseni ja ihastuksekseni pääsin jopa osallistumaan yhteen sketsiin. Luonnerooli, taas kerran: otin vastaan (näkymättömän) sampanjalasin, olin juovinani siitä ja ojensin sen sitten takaisin sampanjakuningatarta esittäneelle näyttelijälle.


Olin aivan ällistynyt siitä näennäisestä helppoudesta, jolla esiintyjät heittäytyivät tilanteisiin. Katsojat olivat ennen esitystä saaneet kirjoittaa lapulle yhden sanan ja tipauttaa sen näyttämöllä olleeseen kulhoon. Sieltä näyttelijät poimivat niitä yhden kerrallaan, lukivat sanan ja ACTION! Idea aluilleen, muut liittyivät siihen ja tiimi sai kuin ”tyhjästä” aikaan mininäytelmän. Lavalla puhuttiin neljän esiintyjän voimin ranskaa, espanjaa, englantia ja luxemburgia. Välillä näyttelijät dialogoivat ymmärtämättä toistensa sanoja, mutta uskomatonta kyllä se ei tahtia haitannut.

Olen kovasti kiinnostunut tutustumaan syvemmin tähän teatterimuotoon. Miten näyttelijöiden välinen yhteistyö pelaa tilanteessa, jossa toimitaan ilman käsikirjoitusta ja ohjausta? Miten luottaa siihen, että toinen tulee apuun, kun itseltä keinot viedä ideaa eteenpäin loppuvat? Myös oma asennoitumiseni katsojana oli aivan erilainen kuin perinteisen teatterin katsomossa. Juonen keskeisiä käänteitä ei voinut lukea etukäteen esitteestä, eikä avainsanan selvittyäkään osannut arvuutella, mitä tuleman piti. Olin innostunut, tunsin itseni jollain muotoa osalliseksi esityksestä – kenties sen kautta, että pelkäsin näyttelijöiden puolesta. Hoitavatko he homman varmasti kotiin vai lyökö päässä tyhjää ja hyvin nousuun lähtenyt tarina lässähtää pannukakkuna näyttämön lattiaan?


Ehkä tuo pelko on ensikertalaiselle (siis katsojalle – esiintyjien tunnetiloja en uskalla lähteä edes arvailemaan) tyypillinen tunne. Mene ja tiedä. Iltaa voisi joka tapauksessa kuvailla jopa adrenaliinintäytteiseksi. Huoli esityksen onnistumisesta ja tahallisen / tahattoman komiikan laukaisema huutonauru vuorottelivat reaktioissani ”Ai kamala! Hui! Ho-hoo”. Taisin jäädä improon koukkuun. Onkohan se aina tällaista? En tiedä, mutta pitää selvittää. Parin viikon kuluttua menen jännittämään impro-ottelua Luxembourgin ja Quebeckin parhaimmistojen välillä. Tuskin maltan odottaa!

Olen aivan hämmästynyt, miten vilkasta toimintaa tällä alalla Luxemburgissa on. Ja miten outoa, etten ole ollut asiasta tietoinen, vaikka kulttuuriuutisia seuraankin. Nyt on tämäkin puute korjattu, kun olen laittanut muistiin uusia seurattavia sometilejä ja nettisivustoja. Jos tykkäät teatterista ja esittävistä taiteista, suosittelen lämpimästi tutustumaan improonkin. Siitä miten esiintyjät heittäytyvät, riskeeraavat ja luottavat, voi katsojakin inspiroitua ihan jokapäiväisessä elämässä.

(Keväiset valokuvat ovat Pariisin kansainvälisten maatalousmessujen puutarhaosastolta)


Teatterissa taas mutta en katsojana!

Published 22.4.2018 by ainosalminen

fullsizeoutput_fae

Auringon laskettua kuvattiin yleisön saapumista teatterille. Upea rakennus se onkin iltavalaistuksessaan!

Tästäkö se ura teatterin palkeilla tai valkokankaalla nyt vihdoin avautuisi? Kumpi tahansa käy – en ole ronkeli, sillä kun on elätellyt haaveita läpimurrosta esittävien taiteiden alalla yhtä kauan kuin minä eikä potentiaalisia työvuosia ole enää tuhlattavaksi, pitää jokaiseen tilaisuuteen tarttua. Ansiolistalla on innokas osallistuminen koulun äidinkielen tunneilla koostettuihin näytelmiin, useampikin teatterikurssi ja sokerina pohjalla cameo-rooli baarista poistuvana naisena luxemburgilaisessa lyhytelokuvassa. Ei tästä enää pitkä matka liene siihen, että nekrologissani sitten joskus käytetään sanaa ”diiva” kuten Ella Erosella konsanaan!

fullsizeoutput_fb0

Isolla näyttämöllä oli välipäivä ja Un Ballo in Mascheran lavasteet odottivat seuraavan illan näytöstä.

Jo kouluaikoina pääsin katsomaan teatteria isolle kirkolle. Pikkutytölle ne olivat lähinnä hauskoja retkiä, mutta jälkeenpäin olen tajunnut päässeeni näkemään useammankin Suomen teatterihistorian helmen, mm. Kalle Holmbergin Seitsemän veljestä Turun Kaupunginteatterissa. Luxemburgissa erään loistavan ranskalaisteatterin esityksen jälkeen jäin pohtimaan, minkälaista olisi olla lavalla. Istuin tuona iltana ensimmäisessä rivissä ja näin kaiken lähietäisyydeltä yksityiskohtineen: näyttelijän suusta lentävän syljen, kasvojen ja kaulan lihasten jännittymisen, joskus kenties pienen epäröinnin vuorosanoissa. Tuosta illasta lähtien teatterin maailma on kiehtonut minua valtavasti.

IMG_4364

Valokeilassa!

Viime vuonna Luxemburgin kaupungin teatterit halusivat nostaa esille kaiken sen, mitä kulisseissa tapahtuu. Niinpä puvustamo, lavastajat ja teknikot saivat pääosan lyhytfilmissä, joka esitettiin uuden sesongin ohjelmiston lanseerauksen yhteydessä. Tänä vuonna vastaavassa filmissä tähtiroolin saa yleisö, jota ilman teatteria ei olisi. Filmimateriaali kuvattiin kaupunginteatterilla eilen lauantaina, ja minä olin tikkana paikalla, kun avustajaksi tai siis ”näyttelijäksi” pääsi. Kaunis ilma oli varmasti rokottanut osallistujamäärää – amatöörimäistä jättää keikka väliin vain koska ulkona paistoi aurinko!

Puoli neljältä päästiin aloittamaan. Kuvakulmia etsittiin hartaasti, valaistusta säädettiin. Vaihdoimme paikkaa katsomossa ohjaajan ja kameramiehen toiveiden mukaan ja odottelimme ”action” -komentoa. Käskystä nauroimme, otimme kasvoille surullisen ilmeen, taputimme ja osoitimme suosiotamme seisten. Kaikki tämä tyhjän näyttämön edessä. Muutama osallistuja pääsi lähikuviinkin. Minua ei onnistanut, mutta kun edessä istuvaa nuorta miestä filmattiin, niin kenties vaaleat hiukseni heilahtavat taustalla.

Iltapalatauko venähti yli tuntiin, sillä odottelimme auringon laskua. Sen jälkeen kuvattiin vielä kohtauksia lippujonossa, vaatenaulakolla sekä ulkona sisäänkäynnin luona, missä valaistu suihkulähde tarjosi lumoavan tunnelman. Kolmimiehinen kuvausryhmä ja teatterin tiimi olivat rentoja ja innostuneita. Itse teatterin johtajakin piipahti pienten tyttäriensä kanssa tervehtimässä meitä ja muistutti vielä, että saamme kaikki virallisen kutsun näytäntökauden lanseeraukseen. Lisäksi teatteri lahjoitti osallistujille kahden hengen vapaalipun haluamaansa esitykseen.

fullsizeoutput_faf

Kaupunginteatterin komea lämpiö kylpi auringonvalossa, kun saavuimme paikalle monituntista kuvausrupeamaa varten.

Saapa nähdä, mitä Skill Labin tiimi saa tänä vuonna aikaiseksi. Lopputulos esitetään maanantaina 7. toukokuuta lehdistö- ja yleisötilaisuuksissa, joissa paljastetaan näytäntökauden 2018/19 ohjelmisto. Filmin voi nähdä myös teatterin Facebook-sivulla ja se pyörii näyttöruuduilla teatterin aulassa. Tässä linkki viimevuotiseen traileriin, josta saatte vähän esimakua:

http://www.skilllab.net/trailer-les-theatres-de-la-ville-season-17-18

Itse en ole vielä pohtinut, kenen ohjaajan kanssa mieluiten työskentelisin. Mutta kuten sanottu, kranttuja ei olla – kun yhteydenotto tulee, niin meikäläinen lähtee mukaan!

Minun sunnuntaini

Published 4.3.2018 by ainosalminen

IMG_3840

Talviaamu Luxemburgissa

Luxemburg toipuu hiljalleen polaaripyörteen seurauksista. Kylmää on ollut ja pitkään, luntakin on satanut ja se on jopa pysynyt maassa monta päivää. Tällainen talvi on meillä harvinainen. Itseäni ei kylmyys haitannut, sillä sen kera saimme nauttia upeista auringonpaisteisista päivistä. Myönnän kylläkin, että koillisesta navakkana puhaltanut tuuli sai minut parina aamuna lähtemään autolla töihin. Työmatka on naurettavan lyhyt, ja sen pistelee puolessa tunnissa kävellen ja ratikalla sitäkin nopeammin, mutta kun kurkkukipu ja yskä vaivasivat niin hyppäsin nelivedon kyytiin.

Eilen illalla vielä satoi lunta ja päivän pimetessä hyytävä sumu laskeutui kaupungin ylle. Aamulla herätessäni oli maa lähes paljas ja räystäät tippuivat. Lämpöasteita on tänään odotettavissa jopa 7, mutta valitettavasti odotettavissa on sateita. Piipahdin parvekkeella haistelemassa lämmennyttä ilmaa ja hymyillen seurasin lähipuistossa juoksevia koiria, jotka nekin nuuskivat märässä maassa kevään merkkejä.

IMG_3898

Ylempi kuva perjantai-illalta, alempi tänä aamuna.

Oma sunnuntaini kuluu tänään sisätiloissa, sillä en ole vielä täysin toipunut flunssasta. Liikkumattomuus, tietokoneella istuminen ja sohvassa makoilu kirja kädessä ei ole hyväksi kropalle. Tilanteen pelastavat venytysharjoitukset ja vaikkapa keppijumppa, jolla saa loistavasti liikettä yläkroppaan. Vaihtoehtoja löytyy Youtubesta ja Instagramista pilvin pimein. Itse olen Lifted-jumppien lisäksi löytänyt valtavan kivat Anna Saivosalmen pikatreenit Instagramista (@ansaivo). Suosittelen lämpimästi!! Siellä on jopa villasukkatreenit 🙂

Ihan pelkkää somettamista ei tietokoneella istuminen ole tänään ollut. Aamu alkoi sanomalehtikatsauksella kahvin ja smoothiebowlin kanssa. Sitten kävin toki läpi Instagramin päivitykset ja vilkaisin sähköpostin ja Facebookin. Tämä jälkimmäinen on kyllä minulta viime kuukausina jäänyt hyvin vähälle huomiolle. Ei kiinnosta julkaista sinne juuri mitään. Seuraan sitä kautta lähinnä muutamaa ryhmää, joihin kuulun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanssia, teatteria, konsertteja!!

Alkaneen maaliskuun kalenteri näyttää kiireiseltä. On työmatkoja Brysseliin, Strasbourgiin ja Lontooseen. Sen lisäksi kahdet juhlat ihanan pomoni eläkkeelle siirtymisen johdosta. Toki ohjelmassani on myös kulttuuria, kuinkas muuten! Luxemburgin kaupungin City-magazinen menovinkit saivat minut hankkimaan lisää lippuja mielenkiintoisilta kuulostaviin tapahtumiin. Niinpä kulttuurin moniottelijan kalenterissa on nyt sekä klassisia konsertteja, teatteria että modernia tanssia. Vielä kun ehtisi käyttää museokorttia jossain välissä. Nyt juuri on se aika vuodesta, kun uusia näyttelyjä avataan ja meitä museoiden ystäviä kutsutaan avajaisiin ja tapaamaan taiteilijoita.

Eipä muuta kuin kädet kyynärpäitä myöden ristiin, että tämä virus katoaa taivaan tuuliin, jotta selviän maaliskuun haasteista ja pääsen täysin voimin niin kulttuuri- kuin liikuntaharrastuksieni pariin.

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Sosiaalinen media arjessa

Published 11.3.2017 by ainosalminen

img_0264

Näkymä Luxemburgin vanhasta kaupungista Kirchbergin eurokorttelille.

Facebookissa on alkuvuodesta pyörinyt arkikuvahaaste, johon minäkin täysin tapojeni vastaisesti osallistuin: seitsemän päivää ja seitsemän kuvaa arjestani, ei rakennuksia eikä ihmisiä. Haasta joka päivä uusi ystävä mukaan (en haastanut!). Kuvien kyytipojaksi kirjoitin muutaman lauseen päivän fiiliksistä ja tapahtumista kuvan ulkopuoleltakin. Oikeastaan ihan hauska tapa kertoa hieman itsestään ja arjestaan. Oma päivitystahtini sosiaalisessa mediassa on kautta linjan aika harva, mutta kerran nyt näinkin.

En tosiaan yleensä lähde mukaan näihin nykyajan digitaalisiin kiertokirjeisiin. Kiertokirje?? Niin, sellaisia minun nuoruudessani kirjoitettiin, ennen tietokoneita, sähköposteja ja sosiaalista mediaa! Kynä käteen ja kopioimaan ja sitten kirjeitä juoksuttamaan postiin, jos saaja ei sattunut istumaan samassa luokkahuoneessa 🙂 Yhtä lailla tuon aikakauden ystäväkirjat ovat nykyisin siirtyneet nettiin ja erityisesti Facebookiin. Ystäväkirjojen etuna oli, etteivät tiedot levinneet Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulle asti. Pahat kielet kyllä saattoivat koulun pihalla juoruta ja kirja joutua välillä vääriin käsiin. Silloin nolotti, välillä jopa tuntui kuin maailmanloppu tulisi. Nykyisin henkilökohtaiset tiedot leviävät aivan eri mittakaavassa, pysyvästi.

img_0353

Ulkoilmataidetta kotikorttelin uimahallin edustalla.

Internetissä ja somessa häiritsee, että evästeiden vuoksi oma nettikäyttäytyminen on mainostajien tiedossa ympäri maailman. Ottaa pattiin, että puhelinnumerojen vaihtaminen uuden tuttavuuden kanssa johtaa siihen, että hänen naamakirjaprofiiliaan tyrkytetään minulle ja luultavasti omaa profiiliani hänelle. Herra ties, mitkä kaikki tärkeät tiedot rekisteröityvät ei-toivottujen tahojen palvelimille. Mielelläni pitäisin tiukemmin kiinni yksityisyyteni rajoista, mutta tämä peli on kyllä menetetty jo aikoinaan aivan nettihistoriani alkumetreillä.

Toinen murheen aiheuttaja on somettamiseen tuhrautuva aika. Omalla kohdallani on tosin somettamisen sijasta puhuttava somessa roikkumisesta. Sen sijaan, että aktiivisesti tuottaisin sisältöä tai osallistuisin keskusteluihin, pörrään sivulta toiselle välillä aika päämäärättömästikin. Tämähän ei tietenkään ole somen vika, vaan ongelma on ns. ratin ja penkin välissä. Jotain pitäsi siis tehdä. Somelakko kuulostaa turhan radikaalilta jutulta. Tosissani ole sitä koskaan edes pohtinut, mutta pitäisi pyrkiä kohtuukäyttöön tässäkin.

img_0416

Iloa ja väriä kotiin. Tulppaanit ovat upeita.

Arkikuvahaaste osui minulla Strasbourgin täysistunnon kohdalle, joten työasiat olivat useampanakin päivänä kuvien aiheena. Töiden lisäksi viikkooni mahtui kuvakimaran perustella myös kahvinjuontia, pudonneiden nappien ompelua ja leffakäynti. Tavallista elämää ja perusarkea, niin kai olikin tarkoitus. Mukavaa oli seurata myös monien ystävien arkea tällä tavoin. Sosiaalinen media – Facebook, Twitter ja Instagram – kuuluu arkeeni niin hyvässä kuin pahassakin. Se antaa ja se ottaa, pikkusormen lisäksi joskus jopa koko käden. Pitää pysyä valppaana ja keskittyä niihin kivoihin juttuihin, virtuaalisiin ja todellisiin.

 

Minäkö Heikki Kinnusen bileissä?

Published 8.10.2016 by ainosalminen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sara Hildenin taidemuseon patsaspuisto.

Olin tänä kesänä pitkästä aikaa Tampereen teatterikesässä ja kävin samalla parissa näyttelyssä, mm. Sara Hildenin taidemuseossa. Söin hyvin paikallisissa ravintoloissa (erityismaininta Arto Rastaan ravintolalle Dining 26!!) ja join hyviä paikallispanimoiden oluita. Tampere on ihana kesäkaupunki, jossa olen aina viihtynyt hyvin. Teatterifestivaalin pääohjelma, encorebaana ja off tarjoavat esityksiä jokaiseen makuun. Välillä olen istunut teatterikoulun montussa, torilla teltassa tai teollisuusalueella sijaitsevassa hallissa ja välillä taas yhdessä Tampereen monista perinteisistä näyttämöistä. Festivaali on inhimillisen kokoinen, päivässä ehtii hyvinkin kolmeen eri paikkaan, jos vain jaksaa imeä itseensä niin paljon vaikutteita. Minulle on yleensä riittänyt kaksi.

Tänä vuonna kävin katsomassa neljä kotimaista esitystä. Eduskunta III, Tavallisuuden aave, Maa-tuska sekä Onnellisuuden tasavalta. Ykköseksi näistä nousi kirkkaasti Tavallisuuden aave ja pohjanoteeraus oli Maa-tuska, josta lähdin väliajalla pois. Lähdin pois koska sain tarpeekseni älyttömästä koheltamisesta, tolkuttomasta kiroilusta ja sekavasta tarinasta. Pahoitin mieleni, sillä suomen kieli on kaunis ja rikas, ja vaikka voimasanojen käyttö onkin välillä paikallaan niin taiteessa kuin elämässäkin, niin liika on liikaa. En tiedä myöskään, miksi tässä ei ollut luotettu näyttelijöiden kykyyn mennä rooleihin sisälle vaan jokaiselle oli annettu kuin tukikepiksi teennäiseltä tuntuva puhetapa, joka ärsytti ja oli luonnoton. Näytelmä oli saanut runsaasti suitsutusta, mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Mistään en kuitenkaan nähnyt huomioita tuosta runsaasta kiroilusta. Eikö se v—-u -sanan ylenpalttinen kylväminen vihlo kenenkään muun kuin minun korviani? Tämä tuntuu olevan monen näytelmän helmasynti Suomessa. Vastaavaan en ole muualla törmännyt.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta”sen sijaan täytti kaikki odotukset. Minimalistinen, vähäsanainen, mutta taidokkaasti näytelty. Saara Turusen Q-teatterille kirjoittamissa ja ohjaamissa tarinoissa meistä tavallisista suomalaisista oli sama perusvire kuin hänen Rakkaushirviö-kirjassaankin. Oli aivan riemullista ensi hetkistä lähtien tajuta, että tässä tulee nyt teatteria isolla T:llä. Kun valot katsomossa sammuivat ja Elina Knihtilä liukui lavalle siivousessu lohenpunaisen teryleenimekkonsa suojana, ei sanoja tarvittu. Kun näyttelijä saa tyhjän tilan elämään ja yleisön mukaan näytelmään vain moppaamalla lattiaa, ei voi kuin huokaista ihastuksesta. Tässä oli kaikki kohdallaan: oivaltava teksti, erinomaiset näyttelijät, lavastus ja puvustus tukivat esitystä (eikä niillä yritetty peittää puutteita muilla osa-alueille) ja ohjaajalla oli ollut selkeä näkemys. Tällaista lisää!

Hauska juttu muuten sattui Tampereen Teatterin vessajonossa. Edessäni seisonut vanhempi rouva kääntyi minua kohti huudahtaen ”Ai hei, katsos sinäkin olet täällä!”. Olipa yllättävää. Minä kyllä tunsin rouvan  – kukapa ei Eila Roinetta tuntisi – mutta emme suinkaan ole tuttavia. Yritin siinä selittää, ettemme itse asiassa tunne toisiamme, kun paikalle saapui toinen naishenkilö – hieman nuorempi tällä kertaa – joka myös tervehti minua ja kyseli kuulumisia ”pitkästä aikaa”.  Tiedustelipa vielä, olinko ollut ”Kinnusen Heikin juhlissa”. Vessajono lyheni, enkä ehtinyt saada selville, ketä teatteripiireissä liikkuvaa tyyppiä minä niin kovasti muistutin, että minua muuksi luultiin ja vieläpä kahdesti! Harmi – sillä tiedolla voisin joskus vaihtaa roolia ja päästä kuokkimaan Heikin bileisiin 🙂 Ehkä ensi kesänä, Tampereella kaikki on mahdollista!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ron Mueckin teos ”Mask II” (näyttely Sara Hildenin taidemuseossa 16.10. saakka)

Moottoritie on kuuma

Published 5.6.2016 by ainosalminen

Kesää odotellessa on otettava kaverin kissakin ”hyötykäyttöön” 😂

Kevät on tänä vuonna jättänyt tulematta Luxemburgiin. Ensin satoi ja oli kylmä, nyt sataa ja ukkostaa eikä helteistä ole tietoakaan. Pariisin ja muun Euroopan lailla rankkasateet ovat täälläkin saaneet joet tulvimaan ja kaikkialla leijuu vain noin 20 asteen lämpötiloista huolimatta lähes trooppinen kosteus. Ei ole siis vaikeaa lähteä tekemään kesälomahaaveista totta, sillä sekä etelässä että pohjoisessa tuntuvat kelit olevan kohdallaan. Toivottavasti niin on vielä elokuussakin, jolloin loma on edessä.

Tietokone ja luottokortti ovat tänään olleet kovilla, kun pistin tuulemaan. Alustavia tiedusteluja olin tehnyt ja yhdet lennot varannut jo pari viikkoa sitten mutta nyt on vihdoin koko paketti hienosäätöjä vaille kasassa.

Blogia seuranneet tietävätkin, että tänä kesänä ei mennä miehen eikä lapsen ehdoilla, vaan pääsen taas riehumaan oman mieleni mukaan omassa parhaassa seurassani. Jumalaista!!!

Suomi-visiitille lähden kymmenen vuoden tauon jälkeen autolla. Tavaraa saa mukaan kumisaappaita myöden ja kaikkien kelien varalle. Takasin tullessa takakonttiin mahtuu kirjoja ja kaikkea muuta kivaa, mitä ehtii ostamaan. Autolla on myös helpompaa ja vapaampaa sukkuloida kyläpaikoissa ja kesätapahtumissa.

Tampereen teatterikesä on minun suosikkejani, siellä näkee helposti kerralla monta vuoden parasta ja puhutuista esitystä. Isojen laitostettereiden lisäksi joukossa on tuntemattomampia esiintyjiä ja myös ulkomaalaisia nimiä. Kansallisteatterin  Onnellisuuden tasavalta, Q-teatterin Tavallisuuden aave, Ryhmäteatterin Eduskunta III ja Aurinkoteatterin Maa-Tuska ovat wish listilläni. Toivottavasti saan toivomani liput. Kulttuurin lisäksi Tampereella voi nauttia erinomaisesta ravintolatarjonnasta  ja kivoista pubeista. Järvien rannat ja Pyynikinharju tarjoavat komeita maisemia ja ulkoilumahdollisuuksia. Ei siten jää kaikki ravintolasta hankitut kalorit lanteille!!

Sateenvarjot tulivat tarpeeseen tänäkin viikonloppuna juhlituissa ystävän häissä.

Edellisestä automatkasta on siis aikaa, silloin nimittäin ei kaikki mennyt putkeen ja jätin pitkät ajomatkat sikseen. Puolivälin krouvissa, Tanskan Nyborgissa auton kytkin jäi aamulla hotellin parkkipaikalla pohjaan eikä sieltä enää noussut. Hydrauliikkanesteet hulahtivat ulos ja auto joutui korjattavaksi Odensen Volvo-huoltamolle. Tämän takia jäivät kummipojan rippijuhlat väliin, hyvä kun vuokra-autolla ehdin ajoissa Suomeen, että pääsin siskoni kanssa varatulle safarille Tansaniaan. Sieltä palattuani ajoin vuokra-autolla takaisin Tanskaan, hain korjatun autoni ja ajoin vielä Suomeen lomaa jatkamaan. Kalliiksi tuli, mutta minkäs teet! Tulipahan tutustuttua siinä samalla myös viehättävään Odensen kaupunkiin ja todettua myös, että Luxemburgin autoliiton Europpa-kortilla saa hyvää ja nopeaa palvelua. Ei tullut yksinäinen olo vieraassa maassa, kun yhdellä puhelinsoitolla hoituivat sekä Volvon hinaus että vuokra-auto (sekä taksimatka vuokra-autofirmaan!!).

Tänä vuonna toivottavasti eivät perhejuhlat jää teknisten ongelmien takia väliin. Veljentyttären häitä juhlitaan Turussa. Auton huolto on varattu viikon päähän ja mahdolliset viat ehditään kyllä korjata ennen heinäkuun loppua. Toivottavasti siellä jäähdytysnestepuolella ei ole isompaa häikkää. Sitten on vain ajeltava rauhallisesti ja toivottava, ettei 1600 km:n matkalla Tukholman satamaan satu mitään ikävää.

Eikä siinä vielä kaikki! Tämähän on vasta kuuden viikon kesälomani ensimmäinen puolisko. Toisesta, siitä helteisemmästä, juttua seuraavalla kerralla 🙂

 

Kulttuurimenoja ja pääsiäissuunnitelmia

Published 29.3.2015 by ainosalminen

Ulkona on harmaata, lautasella väriä riittää 🙂

”Il pleut, il mouille, c’est la fête à la grenouille” riimittelevät ranskalaiset. Suomessakin sammakot kai juhlivat sateella, mutta muuten voisi luritella Nalle Puhin tavoin ”sataa sataa ropisee”. Tämän postauksen alkuun ei edellisen tavoin tee mieli laittaa kuvakaappausta puhelimen sääsovelluksesta. Sateista on nyt jo kolmatta päivää ja samaa on luvassa koko ensi viikon – siis myös pitkän pääsiäisviikonlopun. Ja minä kun olin haaveillut pitkistä kävelyistä keväisessä metsässä. No, täytyypä yrittää kerätä niita tuikitarpeellisia liikuntahetkiä muilla tavoin. Toki viikko-ohjelmassa on kaksi crossfit-treeniä, mutta siihen lisäksi olisi hyvä saada kevyempää liikuntaa. Pääsiäisenä minulla on siis tiedossa aivan ihana 5-päiväinen vapaa viikonloppu. Töissä laitetaan pillit pussiin on keskiviikkoiltana. Ulkoilma-aktiviteetit jäänevät siis sään vuoksi minimiin, mutta onneksi aina voi lähteä leffaan ja tietenkin hääräillä keittiössä hyvän ruoan parissa.

IMG_1697

Viimeksi olin elokuvissa muutama viikko sitten, jolloin näin puolalaisen elokuvan Ida. Tässä Pawel Pawlikowskin ohjaamassa elokuvassa oli aihepiirin erilaisuudesta huolimatta jotain kovasti kaurismäkeläistä: vähäeleistä- ja puheista, minimalistista, realistista. Ida kertoo samannimisestä nuoresta naisesta, joka ennen nunnalupauksen antamista lähtee tapaamaan tätiään.

Täti on hänen ainoa elossaoleva perheenjäsensä, ja tämä johdattaa Idan sukunsa lähimenneisyyden traagisiin tapahtumiin. Tapahtumat sijoittuvat sosialistiseen Puolaan ja niistä kehittyy erikoinen road movie. Elokuva on mustavalkoinen, mutta siitä ja sen tummasävyisestä tarinasta huolimatta salista lähtee lopputekstien jälkeen mietteliäänä mutta positiivisin mielin. Kaikesta on mahdollista selvitä. Elokuva on saanut festivaaleilla ja kilpailuissa lukuisia ehdokkuuksia ja voittanut mm. Euroopan parlamentin LuxPrize-palkinnon sekä parhaan vieraskielisen elokuvan Baftan ja Oscarin. LuxPrize lienee aika tuntematon palkinto, joten kerrottakoon, että se pitää sisällään rahoituksen elokuvan tekstittämiseksi kaikille Euroopan unionin kielille. Ei hullumpi tapa saada paremmat mahdollisuudet levittää elokuvaa mantereellamme ja sen ulkopuolellakin!

Luxemburgin elokuvateatterit siirtyivät pari vuotta sitten Ranskan ja Belgian malliin eli uudet elokuvat tulevat ohjelmistoon keskiviikkoisin. Aikaisemmin elokuvat ja aikataulut vaihtuivat perjantaisin. Pääsiäispyhiksi ehtii siis vielä ohjelmistoon uusia leffoja. Elokuvateattereita on kaupungissa kaksi kaupallista, Utopolis ja Utopia. Näiden lisäksi vanhoja leffoja pääsee katsomaan Cinémathèqueen eli elokuva-arkistoon. Utopolis on iso leffakompleksi, jossa pyörivät enimmäkseen ulkomaiset kassamagneetit. Sieltä löytyy myös pelisali sekä useampikin ravintola. Utopia on enemmän minun makuuni. Ohjelmistossa on tuotantoa kaikkialta maailmasta, pienimuotoisempia ”cinéma d’auteur” -teoksia sekä leffoja ”aikuiseen makuun”. Tällä en tarkoita K-18 elokuvia, vaan sellaisia vähän kulturellimpia elokuvia. Ihana juttu on se, että Luxemburgissa ulkomaiset elokuvat näytetään alkukielellä ja ne on tekstitetty englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja/tai hollanniksi – tapauksen mukaan. Ranskassa vain isoimmissa kaupungeissa saattaa törmätä vastaavaan, muualla on tyydyttävä kuuntelemaan tuttuja näyttelijöitä ranskankielelle dubattuna. En ole tuohon koskaan tottunut.

IMG_1694

Tällä hetkellä kiinnostaisi käydä katsomassa mm. Still Alice, Julianne Mooren tähdittämä kertomus Alzheimerin tautiin sairastuvasta keski-ikäisestä kielitieteilijästä. Moorehan sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscarin. Toinen listallni oleva filmi on  ”Félix ja Meira”. Tästä kanadalaisesta elokuvasta olen kiinnostunut jo pariinkin otteeseen näkemieni otteiden perusteella. Tarina sijoittuu New Yorkiin, missä sukunsa perinnön tuhlaamiseen aikansa käyttävä Félix tutustuu sattumalta Meiraan. Meira on naimisissa oleva yhden lapsen äiti, joka kokee elämänsä rajoittuneeksi ja tylsäksi ortodoksijuutalaisyhteisössä ja sen normien puristuksessa. Kohtaamisesta syntyy tietenkin rakkaustarina, johon osapuolten erilaiset taustat tuovat omat ongelmansa. Lingvistiikkaa on mausteena tässäkin elokuvassa, sillä hasidijuutalaiset, joihin Meira kuuluu, käyttävät arkikielenään edelleen jiddisiä. Tätä siis kuullaan elokuvassa paljonkin. Ihmeen paljon siitä ymmärtää konteksin ja saksan kielen perusteella!

Keskiviikkona sitten selviää, mitä uutta on valkokankaalla tarjolla 🙂

(Jutun kuvituksena tänään mansikoiden lisäksi otoksia syksyisestä lähimetsästä)

IMG_1704

Kiireettömiä ajatuksia

elämästä ja muusta

Ei kai taas

Suomi Kypros Sveitsi

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.