Työ

All posts tagged Työ

Hautajaisissa

Published 13.7.2017 by ainosalminen

 

Surunvalittelukirja tultiin tähän avaamaan myös mepeille ja henkilökunnalle seuraavan viikon täysistunnon ajaksi.

Kaksi viikkoa sitten torstaina sain yllättävän puhelun. Parlamentin protokollaosasto etsi kiireisesti vahvistusta riveihinsä Saksan entisen liittokanslerin Helmut Kohlin eurooppalaisen muistotilaisuuden järjestelyihin. Vaikka en tiennyt, mitä tulisin siellä tekemään, suostuin oitis. Aavistin, että jotain mielenkiintoista ja mieleenpainuvaa olisi tiedossa. Tien päälle siis ja kohti Strasbourgia.

Perjantaiaamuna istuntosalissa kävi valtava tohina. Sieltä oli irroitettu kokonaisia penkkirivejä, rakennettu koroke arkkua varten ja siirretty tietotekniikkaa sivuun orkesterin ja kuoron tieltä. Orkesteri harjoitteli, äänentoistoa säädettiin ja istumapaikkakortteja jaettiin tuoleille – koordinointiin osallistui väkeä monelta osastolta kolmesta toimielimestä. Koko viikon käynnissä olleet valmistelut olivat huipentumassa kenraaliharjoitukseen klo 12. Tästä alkoi 24 tunnin maraton, jonka tulen varmasti aina muistamaan yhtenä työurani huipuista.

IMG_1722

Tilaisuuden ohjelma

Kenraaliharjoituksessa käytiin läpi koko seremonia puheita lukuun ottamatta. Orkesteri aloitti surumarssilla ja saksalaissotilaat kantoivat sen tahdissa sisään ”arkun”, jonka paino ja mitat vastasivat lauantaina edessä olevaa varsinaista kantotehtävää. Protokollaosaston ykkösvirkamiehet toimivat tilaisuuden juontajina, heidän antamiensa ohjeiden avulla kukin avustajista sai paremman käsityksen lauantaina edessä olevasta tehtävästään ja tilaisuuden mittakaavasta.

Istuntosali valmiina seremoniaa varten.

Iltapäivällä kuuntelimme selontekoja siitä, mitä oli tehty ja mihin kaikkeen oltiin varauduttu: ilmatila olisi parlamentin yllä suljettu, veneily joella kielletty ja tarkka-ampujia sijoitettu katolle. Olisi valmius pystyttää ja varustaa kenttäsairaala rakennuksen välittömään läheisyyteen attentaatin varalta. Moottoritie olisi suljettu ennen ja jälkeen seremonian VIP-vieraiden autosaattueiden vuoksi. Kaikki tämä tietenkin Ranskan ja Saksan viranomaisten, armeijan ja poliisin sekä Strasbourgin kaupungin avulla ja myötävaikutuksella.

Tällaista se varmaan on aina, kun yhteen ja samaan paikkaa kokoontuu joukko maailman johtohenkilöitä. On ihmisiä, joille se on rutiinia ja jokapäiväistä työtä. Minulle tämä oli aivan uutta ja ihmeellistä, vähän pelottavaakin. Tapahtuman ja henkilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus saivat aikaan kihelmöintiä ja yritinkin parhaani mukaan valmistautua tehtäviini. Loppuillasta vihdoin selvisi täsmälleen, mitä oli odotettavissa.

Näkymä kuudennen kerroksen salongista. Ill-joen vasemmalla rannalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja oikealla Euroopan neuvosto.

Paikalle oli tulossa yli 40 virallista delegaatiota ja minut oli nimetty Ruotsin valtion edustajien yhteishenkilöksi, protokollakielellä ”liaison officer”. Tehtävänäni oli ottaa Ruotsin pääministeri Stefan Lövfen, entinen pääministeri Gunnar Pärsson sekä EU-suurlähettiläs ”siipieni suojaan” heidän saavuttuaan parlamenttiin.

Ruotsin suurlähetystöstä saamani yhteystiedot puhelimessa, edellisen illan kuivaharjoittelu punaisella matolla muistissa ja kova luotto diplomaattisiin kykyihini – näillä eväillä odottelin merkkihenkilöitä kierreportaiden päässä.

Kännykkä piippasi viestin suurlähettilään avustajalta: ”Olemme juuri saapumassa parlamenttiin”. Siirryin asemiin eikä mennyt montaakaan hetkeä, kun jo toivotin VIP-henkilöt tervetulleiksi. Saatoin heidät protokollahuoneeseen, jossa he saivat tervehtiä paikalle helikopterikyydillä Saksasta tuotua Helmut Kohlin arkkua ja esittää surunvalittelunsa vainajan leskelle. Tämän jälkeen oli vuorossa muistosanojen kirjoittaminen surunvalittelukirjaan. Koska seremonian alkuun oli vielä tunti aikaa, ohjasin vieraat hissillä ylös kuudennen kerroksen salonkiin, jossa oli kahvitarjoilu ja mahdollisuus keskustella muiden kutsuvieraiden kanssa.

Ruotsin pääministeri Stefan Lövfen odottamassa autokyytiä lentokentälle.

Tässä vaiheessa pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan muidenkin merkkihenkilöiden saapumista. Entisiä ja nykyisiä valtion- ja hallitusten päämiehiä vilisi silmissä. Monet tervehtivät toisiaan lämpimästi, edellisestä kerrasta oli selvästikin aikaa! Tunnelma oli hillitty mutta välitön.

Kellon lähestyessä 11:a hain katsekontaktin Ruotsin suurlähettilääseen, joka kävi kuiskaamassa pääministereille, että oli aika siirtyä istuntosaliin. Matkasimme hissillä alas, ja ohjasin vieraat heille salissa varatuille paikoille. Itse siirryin salin takaosaan meille virkamiehille varatuille paikoille. Seremonian alku viivästyi vartilla, sillä ennen sen alkua kaikki halusivat tervehtiä viime hetkellä saapuneita ”tärkeimpiä” vieraita, joita olivat Ranskan presidentti Macron, Saksan liittokansleri Merkel, Venäjän pääministeri Medvedev, Israelin pääministeri Netanjahu sekä Yhdysvaltojen entinen presidentti Clinton.

Seremonia oli kaunis ja arvokas. Orkesteri ja kuoro kuulostivat hienoilta, vaikka istuntosalin akustiikkaa ei olekaan musiikkia silmällä pitäen suunniteltu. Puheissa korostettiin Kohlin roolia Saksan ja Euroopan yhdistäjänä, miehenä jonka näkemyksiä kuunneltiin ja jonka toimintaa arvostettiin. Bill Clintonin sanoin:

”Helmut Kohl gave us the chance to be involved in something bigger than ourselves, bigger than our terms of office, bigger than our fleeting careers, because all of us, sooner or later, will be in a coffin like that. The only gift we can leave behind is a better future for our children and the freedom to make their own choices, including their own mistakes.”

Tilaisuuden päätyttyä saatoin ruotsalaisdelegaation ulko-ovelle ja huolehdin siitä, että he pääsivät autoonsa. Ovella oli ensin hieman ruuhkaa, kun ensimmäisenä lähtivät hautajaissaattue, Saksan valtion delegaatio sekä Ranskan presidentti. Me muut odottelimme ja väistyimme sivuun. Hetken olimme kuin sardiinit purkissa, Theresa May minun varpaillani ja minä Clintonin kanssa seläkkäin. Kaikki sulassa sovussa.

Kamerat räpsyivät ja moni kilpaili pääsystä tämän miehen kättä puristamaan.

Turvamiehet ovelta kuuluttivat vuoron perään eri maiden nimiä, sitä mukaan kun niiden delegaatioille varatut autot ajoivat uloskäynnin eteen. Kun Ruotsin nimi huudettiin, kuului hälyn yli Luxemburgin pääministerin huuto ”12 points”. Nauru raikasi, tunnelma oli jo selvästi rennompi. Rentoja ja mukavia olivat minunkin pääministerini ja suurlähettilääni. Sain kiitokset, kättelyt ja käden heilautukset vielä auton ikkunasta kun he lähtivät.

Oikeassa olin, kun arvasin päivästä tulevan monella tapaa mieleenpainuva. Yhteen hiileen puhaltamalla saimme järjestettyä upean tilaisuuden. Juuri tällainen rajat ylittävä yhteistyö oli Helmut Kohlinkin ajattelun taustalla hänen rakentaessaan Eurooppaa.

IMG_1640

Euroopan parlamentti Strasbourgissa

Jos haluat katsoa seremonian videotallenteen, löydät sen tästä osoitteesta:

http://web.ep.streamovations.be/index.php/event/stream/170701-1100-special-eu-memorial-ceremony-for-h-kolh

 

 

Työmatka Pariisiin: politiikan kulisseissa

Published 25.2.2017 by ainosalminen

Tämän pöydän takana työskentelevät pariisilaiskollegani Ranskan parlamentin alahuoneen täysistuntojen aikana.

Työhöni Europan parlamentissa on aivan ensimmäisiä kuukausia lukuun ottamatta aina liittynyt matkustelu. Olenpa sitten koordinoinut täysistuntojen äänestyksiä tai laatinut niiden pöytäkirjoja, säännöllinen reissaaminen Strasbourgiin ja Brysseliin on kuulunut toimenkuvaan. Vaihtelu virkistää, joten olinkin todella innoissani, kun kuulin mahdollisuudesta päästä työvierailulle Pariisiin tutustumaan siihen, miten Ranskan parlamentin alahuoneen pöytäkirjayksikkö toimii.

Esimieheni henkilökohtaisten kontaktien kautta saimme kutsun Pariisiin. Kun parlamentin hallinto näytti vihreää valoa vierailullemme, tulikin jo kiire lähteä, sillä lähestyvien presidentin- ja parlamenttivaalien vuoksi Ranskan parlamentin lainsäädäntökausi loppuu jo helmikuussa.

Helmikuun toisella viikolla, muutaman päivän varoitusajalla kuusihenkinen delegaatiomme lähti suurnopeusjunalla kohti valon kaupunkia.

img_0215

Tutustumiskierros Palais Bourboniin pariisilaiskollegojen johdolla.

Ensikosketus pariisilaiskollegoihin otettiin lounaspöydän ääressä, mitenkäs muuten! Hyvän omantunnon lounas ”Menu bonne conscience”, joka lupasi makuelämyksiä vähillä kaloreilla, vaikutti hyvältä vaihtoehdolta, sillä illaksi oli tiedossa lisää herkuttelua. Tutustuminen puolin ja toisin sujui mutkattomasti ja juttu luisti. Kollegamme hallitsivat hekin useampia kieliä, vaikka eivät niitä omassa työssään suoraan kenties tarvitsekaan. Löytyipä joukosta jopa jonkin verran suomea osaava henkilö! Ensimmäinen päivämme Pariisissa alkoi siis aivan loistavasti hyvän ruoan äärellä ja mielenkiintoisessa seurassa.

Päivän virallisempi ohjelma alkoi täysistuntosalin lehtereillä. Pääsimme seuraamaan hallituksen kyselytuntia. Puhetta johti vuonna 2012 alahuoneen puhemieheksi yli 30-vuotisen edustajanuransa päätteeksi valittu Claude Bartolone. Hän piti tiukasti huolta puheaikojen noudattamisesta. Kello tikitti ja nuija kopahti. Tästä voisivat omankin parlamenttini puhemiehet ottaa oppia!

Toinen istuntosalin komeista sisäänkäynneistä.

Täysistunnosta minulla ei ole kuvia, sillä turvallisuussyistä käsilaukut, puhelimet, kamerat ja jopa herrasmiehiltä puvuntakin taskusta usein löytyvä kuulakärkikynäkin oli jätettävä narikkaan ennen metallinpaljastuslaitteen läpi kulkemista. Seuraavana aamuna ennen istunnon alkamista pääsimme paremmin tutustumaan historialliseen Palais Bourboniin ja johan alkoi kamera räpsyä!

Palais Bourbonissa sijaitsee istuntosali, kansalliskokouksen käsittämättömän komea kirjasto ja toinen toistaan upeampia saleja ja käytäviä. Kaiken tämän hulppeuden keskellä saavat kollegamme työskennellä, täyttää aistinsa ihailemalla Delacroix’n ja muiden taiteilijoiden teoksia. He nousevat marmoriportaita pitkin työhuoneisiinsa, joissa korkeiden kattojen alla sekoittuvat moderni teknologia ja antiikkihuonekalut. Kyllä kelpaa lepuuttaa katsettaan työn lomassa, kun ikkunasta voi ihailla Pariisin valoja!

Jokaisessa työssä on toki hyvät ja huonot puolensa. Turha ryhtyä kadehtimaan. Kysyinkin eräältä kollegalta, tottuuko tuohon kaikkeen loisteeseen. Hän vakuutti, että kyllä tottuu. Alkuun häneltäkin leuat olivat tosin loksahtaneet monesti auki tajutessaan, minkälaisessa ympäristössä hän tulisi työtään tekemään.

Hôtel de Lassay’n ja Palais Bourbonin yhdistävässä hallissa (Salle des Pas-Perdus tai toiselta nimeltään Salon de la Paix) kansalliskaartin nuoret ja ryhdikkäät sotilaat univormuissaan muodostivat kunniakujan puhemiehelle, joka kiirehtii Hôtel de Lassay’ssa sijaitsevasta asunnostaan kohti istuntosalia. Tämä perinne on ollut muuttumaton jo Ranskan vallankumouksesta lähtien ja sillä on myös syvempi symbolinen merkitys: se muistuttaa armeijan velvollisuudesta suojella tasavaltaa.

Juttua tästä matkasta riittäisi vaikkapa toiseenkin kirjoitukseen. Jo rakennus itsessään oli upea ja mielenkiintoinen. Historiallisia rakennuksia Pariisissa riittää ja kiinnostus niitä kohtaan on suuri: kerran vuodessa järjestettävät Journées du Patrimoine (Euroopan kulttuuriympäristöpäivät) avaavat mahdollisuuden päästä kurkistamaan muina aikoina kiinni pysyvien ovien taakse. Jonot kiertävät usein koko korttelin!

Toki meidän vierailuumme kuului tässä mainittujen kohokohtien lisäksi paljon arkisempaakin toimintaa. Kuuntelimme esitelmiä, tutustuimme tietotekniikkaan ja kävimme keskusteluja työmenetelmistä. Kollegamme lupasivat tulla vastavierailulle. Toivottavasti pystymme tarjoamaan heille yhtä antoisan tutustumiskäynnin kuin mistä itse saimme nauttia.

img_0136

Kun kuusi herkkusuuta lähtee Pariisiin, niin pitkä päivä päättyy pitkään illalliseen!

Hurmaava Bryssel

Published 5.2.2017 by ainosalminen

Notre Dame du Sablon – goottilaistyylinen kirkko

Siitä oli toden totta aivan liian kauan, kun olin viimeksi Brysselissä ihan vain huvin vuoksi, turistina. Torstaina kuitenkin nappasin kaksi kärpästä yhdellä iskulla – tapasin ystävän ja vietin omaa laatuaikaa suurkaupungin sykkeessä. Reissu oli vain yhden ylimääräisen yön pituinen, mutta todella ihana piristysruiske monesti turhan tutuille urille jumittuvaan elämääni.

Työmatkat Brysseliin kuuluvat toimenkuvaani useamman kerran vuodessa. Täysistunnot ja muut tärkeimmät kokoukset, kuten Euroopan keskuspankin pääjohtajan vierailut talous- ja raha-asioiden valiokunnassa, edellyttävät paikalla oloa. Suuri osa muista kokouksista on onneksi mahdollista hoitaa etänä nykyteknologian avulla.

Petit Sablonin puisto ja sen suihkulähde

Useimmiten hektisen työrupeaman jälkeen ainoa ajatus on päästä nopeasti kotiin lepäämään. Se on välillä kuitenkin vain haave. Brysselin iltaruuhka kuitenkin venyy helposti jopa yli 50 km pituiseksi, aina Namuriin saakka. Huonokuntoinen E411 moottoritie on surullisen kuuluisa rekkajonoistaan ja routavaurioistaan. Kun sieltä sitten pääsee kotisohvalle, väsymys on taatusti tuplaantunut.

Tämän viikon istunnon jälkeen tein siis toisin ja hyvin teinkin! Väsymys katosi hetkessä, kun parlamentin rakennukset vaihtuivat monikulttuurisen Brysselin ränsistyneeseen charmiin ja mielenkiintoiseen arkkitehtuuriin. Vaihdoin tarkoituksella hotelliakin toiseen kortteliin, jotta pääsisin irti työmoodista. Näkymät The Hotelin 18. kerroksesta yli läntisen kaupungin olivat huimat. Tarjolla olisi ollut spa-osasto hammameineen ja saunoineen, mutta citylife veti enemmän puoleensa.

Lähdin kiertelemään Louisen ja Ixellesin katuja, poikkesin muutamassa hulppeassa putiikissakin, mutta mitään en ostanut. Kuuntelin raitiovaunujen kolinaa, ihastelin värikästä katuelämää ja poikkesin sadekuuroa pakoon lasilliselle paikallisten seuraan. Ainoa hankintani oli hieman myöhemmin Grand Sablonin aukion reunalla sijaitsevasta Pierre Marcolinin suklaapuodista ostamani herkut. Aukiolla on kaikkien suurten suklaatalojen myymälät, mutta oma suosikkini on jo monet vuodet ollut Marcolini. Konvehdit ovat pieniä ja somia ja tietenkin taivaallisen hyviä!

Illan tullen tapasin ystäväni ja suuntasimme perinteiseen italialaisravintolaan lähellä hotellia. Al Piccolo Mondo rue Jourdanilla on jo eräänlainen instituutio, monet kuuluisuudet ovat viettäneet siellä iltaa, mistä todistavat lukuisat valokuvat seinillä. Perheomistuksessa oleva paikka on suosittu ja pöydissä näytti olevan paljon vakioasiakkaita. Hyvässä seurassa ja hyvän ruoan äärellä aika kului kuin siivillä ja kun talo tarjosi meille vielä aterian päätteeksi lasilliset kuohuvaa, maistui elämä aika makealta.

Perjantain sää oli lähes keväinen vaikka tuuli puhalsikin välillä navakasti. Erosin ystävästäni laiskan aamun jälkeen ja suuntasin kohti kulttuuririentoja. Museoita, näyttelyjä ja tapahtumia ei Brysselistä puutu. Valinnan vaikeutta! Kollegan suosituksesta kävin tutustumassa ING Art Centerissä viimeistä viikkoa esillä olleeseen Guggenheim-säätiön näyttelyyn nimeltään Full Abstraction. Esillä oli 1940 – 1960 -lukujen abstraktia taidetta Atlantin molemmilta puolilta. Erittäin mielenkiintoinen näyttely. Taitelijoista mainittakoon Max Ernst, Marcel Duchamp, Jackson Pollock ja Adolph Gottlieb. Kellarikerroksessa oli lisäksi esillä aikajana, joka esitteli Solomon ja Peggy Guggenheimin elämäntarinaa, sekä arkistokuvista ja filminpätkistä koostettu videoesitys.

Myöhäisen lounaan jälkeen lähdin kotimatkalle ja onnistuin välttämään pahimmat ruuhkat. Seuraava tilaisuus jäädä töiden jälkeen Brysseliin olisi jo kuukauden kuluttua. Saapa nähdä, teenkö niin vai menenkö jonnekin muualle. Lähistöllä on useampiakin viehättäviä paikkoja, jotka ovat tutustumisen arvoisia ja jotka (häpeä tunnustaa) yli 20 vuodenkin jälkeen ovat minulle täysin tuntemattomia. Vinkkejä otetaan vastaan 🙂

Jouluisia juttuja

Published 18.12.2016 by ainosalminen


Joulu on tänä vuonna saapunut kuin varkain, työkiireitä on ollut kovasti ja leuto sääkin on pitänyt ajatukset enemmän syksyssä kuin talvessa. Tuntuu aivan vieraalta ajatukselta, että aatto on jo ensi lauantaina. Juhlavalmisteluni eivät toki ole myöhässä, sillä niitä en juurikaan tee – kotiin riittää tuoksukynttilä ja muutama koriste, kun pyhien viettoon matka vie taas kerran pohjoiseen.

Konvehtiöverit olen ehtinyt jo vetää kerran jos toisenkin, joten kolmen naisen joulupöytä kaloineen ja laatikoineen (rosollia unohtamatta!!) tulee toivottavasti olemaan mukavan vaatimaton ja terveellinen. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, pipareita ja glögiä tulee kuitenkin hankittua ja maisteltua, mutta siinä (toivottavasti) kaikki.

Töissä ei firma juhlallisuuksia tarjoa. Oman tiimin kesken on perinteenä ollut järjestää kylmä buffetti vuoden viimeiselle istuntoviikolle. Tänä vuonna kollegat olivatkin panneet parastaan, ja viime maanantaina pöydässä oli ennätysmäärä kotitekoisia makupaloja. Porukassamme on lahjakkaita keittiöihmisiä!

Perinneherkut Euroopan eri kulmilta tekivät kauppansa ja suurinta ihastusta ja kummastustakin herätti syksyiseltä puolukkametsältä näyttänyt puolalaisen Annan leipoma kakku. Tarkkaa reseptiä minulla ei ole, mutta käsittääkseni pohjana oli tavallinen sokerikakkutaikina, johon oli lisätty pakastepinaattia. Kerrosten välissä oli vatkattua hapankermaa ja koristeluna pinaattia ja granaattiomenan siemeniä.

Omassa keittiössäni näitä juhlia varten valmistui tänä vuonna venäläistyyppinen lohipiirakka, kulibjaka. Ostin voitaikinan valmiina, vaikka eipä sen tekeminen kotonakaan monimutkaista olisi ollut. Kaulimiseen sen sijaan olin liian laiska, joten kaupan valmistaikina, jonka sai vain rullata auki pellille, tuntui oivalta valinnalta.

Kulibjaka leivotaan yleensä suorakaiteen muotoiseksi ja taitavimmat muotoilevat voitaikinalevyn kalan muotoon, leikkaavat koristeeksi suomut ja taitelevat jopa taikinanrippeistä evät ja silmän. Minun piirakkani oli pyöreä, kiitos Herta-taikinan.

Tähän piirakkaan tuli kahden pyöreän voitaikinalevyn väliin:

2dl puuroriisiä keitettynä 5dl:aan vettä
n. 500g tuoretta lohta
140g savulohta
4 keitettyä kananmunaa
tilliä ja ripaus suolaa

Täytteet asetellaan pohjan päälle resptin järjestyksessä ja jätetään reunoihin pari senttiä tilaa ”liimata” kansi päälle. Liimaus tehdään vatkatulla munalla, jolla piirakka myös voidellaan ennen paistamista. Paistolämpötila 200° ja aikaa kuluu paistamiseen n. puoli tuntia. 

Tiedä vaikka pyöräyttäisin tällaisen vaikkapa aatonaattona äidin ja siskon maisteltavaksi. Kyytipojaksi höyryävää teetä, niin pääsemme talviseen tunnelmaan vaikka maa Etelä-Suomessa jääneekin tänä jouluna mustaksi.

Piirakka ei ollut kauneudella pilattu, mutta teki hyvin kauppansa.

Työpaikkaliikunta – tärkeä henkireikä

Published 13.7.2016 by ainosalminen

Tämän viimekesäisen maiseman keskellä on nykyisin, tien molemmilla puolilla, meluisa ja pölyinen rakennustyömaa. Keskittymiskyky toimistossa on välillä kovalla koetuksella!

Kesäloman lähestyessä olen havahtunut ensimmäistä kertaa siihen, että odotan lomaa ennen kaikkea levon kannalta. En todellakaan muista aikaisemmin olleeni näin totaalisen väsynyt kevätkauden päättyessä. Toki tässä on tullut painettua töitä oikein olan takaa, ja varsinkin työmatkoja on ollut tavallista enemmän. Tavanomaisten täysistuntoreissujen lisäksi Volkswagenin päästöskandaalia tutkiva EMIS-tutkintavaliokunta on poikinut lisäreissuja Brysseliin, muutamista muista kokouksista ja koulutustilaisuuksista puhumattakaan.

Työn syyksi ei ihan kaikkea voi kuitenkaan laittaa. Yksityiselämässä on ollut henkistä kuormitusta liikaa, vaikka alkuvuoden synkät hetket ovatkin jo onneksi muisto vain. Kaiken tämän keskellä, kun maaliskuuksi suunniteltu hiihtolomakin peruuntui, en sitten huomannut levätä. En ole pitkää pääsiäisviikonloppua ja paria arkipyhää lukuun ottamatta ollut uuden vuoden jälkeen lomalla laisinkaan. Tässä on nyt selvästi sellainen kuvio, joka ei saa toistua. Oli mikä oli, kyllä ainakin pitkä kevätkausi (ja varsinkin niin sateinen ja kylmä kuin se tänä vuonna oli) on muistettava katkaista, vaihdettava maisemaa ja unohdettava työt ja huolet.

Grundin laaksossa, joen varressa kulkee eräs usein kulkemamme reitti.


Töissä on siis paljon töitä. Onneksi siellä on myös muuta. Kun vuosi sitten palasimme takaisin Kirchbergin eurokortteliin 11 vuoden evakkoreissun jälkeen, iloitsin pääseväni osalliseksi myös sosiaalisiin kuvioihin niin lounastapaamisten kuin erinäisten aktiviteettien muodossa. Lounastapaamisia pitäisi vanhojen kollegojen kanssa muistaa järjestää useamminkin, mutta kävelyporukkaan olen jo lähtenyt reippaasti mukaan.

Alun perin työterveyshuollon järjestämät lounaskävelyt ovat nykyään parin ranskalaiskollegan aktiivisuuden varassa. Maanantaisin ja keskiviikkoisin sähköpostiin kilahtaa viesti, jos kävely sään puolesta on mahdollinen. Treffit sovitaan milloin minkin rakennuksen ovelle ja sitten lähdetään tunnin lenkille. Osallistujia on yleensä noin kourallinen, joskus melkeinpä kaksi. Juuri viimeksi mietimme, että jokaisen pitäisi tahollaan muistaa ”mainostaa” tätä mainiota liikuntamuotoa omassa työyksikössään. Työpäivä katkeaa mukavasti, tietokoneen ääreen kyyristynyt virkamies nousee taas homo erectuksen tyyppiasentoon ja samalla tulee hoidettua sosiaalisia suhteita. Olen kävelyjen ansiosta tutustunut moneen uuteen työkaveriin, ja näin tulee kätevästi verkostoiduttuakin.

Mukavia ihmisiä, eri maista ja eri ammateista – juttu luistaa monella eri kielellä kun Luxemburgin vaihtelevassa maastossa kipitämme rappusia alas jokilaaksoon ja taas vanhoja linnoituksen muureja seuraten ylös työpaikalle.

Reisiä polttelevan nousun jälkeen saavumme modernin taiteen museon taakse ja saamme ihailla näkymää kaupunkiin. 

 

Brexit – hetkiä politiikan ytimessä

Published 26.6.2016 by ainosalminen

Näihin maisemiin taas tiistaina, parlamentti kokoontuu pohtimaan Brexitiä.

Neljä kuukautta kestänyt Stay / Leave -kampanja päättyi Brexitiin. Olin torstai-iltana mennyt nukkumaan tavanomaista myöhemmin. Roikuin netissä tulosten ja arvioiden toivossa, vaikka olikin selvää, että varmuus asiasta saataisiin vasta aamukahvin aikaan. Ennen nukkumatin tuloa ehdin kuitenkin nähdä ruudulla prosentit 48 – 50, Stay-äänet olivat voitolla! Brexitiä voimallisesti ajaneen UKIP-puolueen johtomies Nigel Farage antoi lehdistölle lausunnon, jossa hän myönsi tappionsa.

Aamukahvi sai kuitenkin karvaan maun, kun uutiset kertoivat tilanteen kääntyneen päälaelleen ääntenlaskennan valmistuttua. Märkä rätti tuli kasvoille aika voimallisesti. Ihan ensimmäisenä ajatuksissani olivat brittiystävät ja -kollegat, jotka olivat tätä tulosta pelänneet. Heitä meillä parlamentissa ja toimielimissä on satoja. Osa oli tehnyt varasuunnitelmia, jotkut olivat jopa jo ennakoiden vaihtaneet kansallisuutta tai menneet naimisiin muunmaalaisen kumppaninsa kanssa ennen aikojaan tai vastoin alkuperäisiä suunnitelmiaan.

Mitäpä nyt? Tuleeko englanti jatkossa säilymään virallisena kielenä Irlannin tai Maltan (tai kenties jopa ehkä itsenäistyvän Skotlannin) ansiosta? Säilyvätkö työpaikat brittikansallisuuden omaavilla kollegoilla? Minkälaisia poikkeusjärjestelyjä on tulossa? Kysymyksiä riittää, mutta vastauksia ei vielä ole – on vain epävarmuutta, jonka kestoa voi vain arvailla.

Parlamentin puhemies lähetti heti perjantaina koko talon väelle viestin, jossa hän kertoi ymmärtävänsä kollegojen huolet ja pelot. Hän lupasi neuvottelujen kaikissa vaiheessa puolustaa parlamentin brittivirkamiehiä. En tiedä, paljonko yhden miehen lupaukset tässä pelissä painavat ja kuinka paljon kollegat uskaltavat toivoaan panna puhemiehen sanoihin. Kun iso pyörä alkaa pyöriä ja Euroopan johtajat kokoustavat suljettujen ovien takan, niin kuinkahan korkealla tärkeysjärjestyksessä virkamiesten asema lienee?

Viime viikolla olin Brysselissä keskiviikkona ja torstaina. Käynnissä oli parlamentin kaksipäiväinen täysistunto. Tunnelma oli käsinkosketeltava, vaikka monen brittijäsenen tuoli olikin istuntosalissa tyhjä. Lähestulkoon ainoa puheenaihe kaikkialla oli torstain kansanäänestys. No, jalkapallostakin puhuttiin, onhan EURO2016 käynnissä ja oltiin Belgiassa, joka pelasi juuri keskiviikkona.

Tämä setti on ollut käytössä voime aikoina vähän turhankin usein.

Lisää tiivistä tunnelmaa EU-politiikan ytimessä on ohjelmassa tiistaina, kun parlamentti kokoontuu puhemiehen kutsumana ylimääräiseen täysistuntoon keskustelmaan Brexitistä. Tiedossa on kiivasta sanailua puolin ja toisin: kansanäänestystä jo vuosia vaatineet brittimepit pääsevät julistamaan sitä, miten ”oikeassa” he ovat olleet ja tietäneet, mitä kansa haluaa. Muut eurokriitikot ja -skeptikot tulevat vaatimaan kansanäänestystä omassa maassaan. Parlamentin isojen EU-myönteisten puolueiden johtajat puolestaan ovat jo esittäneet vaatimuksen, että pääministeri Cameronin olisi tehtävä perussopimuksen 50 artiklan mukainen eroilmoitus välittömästi. Mitään ”vatulointia” ei aiota sietää. Puhemiehen nuija tulee heilumaan tuossa istunnossa, sano minun sanoneen!

Samalla kun poliitikot käyttävät sanan säilää, kukin vakaumuksensa syvällä rintaäänellä, hamottelevat tulevaisuutta, kukin vakuuttuneena olevansa oikeassa, niin minä istun takarivissä puhemiehen takana, pääni kääntyy äärioikealta äärivasemmalle kun seuraan keskusteluja, kirjaan paperille tapahtumia, puhujien nimiä ja käytettyjä kieliä. Istuntopöytäkirja laaditaan 23 virallisella kielellä ja puheenvuorot äänitetään ja kirjataan  istuntoselostuksiin, kukin alkuperäisellä kielellä. Tiedossa on taas kerran niitä hetkiä, joiden takia reissuväsymys unohtuu ja tajuaa olevansa etuoikeuttu, kun pääsee näin lähelle tapahtumien ydintä.

 

Ulkosuomalaisuudesta

Published 11.6.2016 by ainosalminen


London and beyond -blogin ihana Leena kirjoitti ulkosuomalaisuuden hyvistä ja huonoista puolista ja haastoi myös meitä muita tekemään saman. Haasteeseen on tartuttu innolla ja muutaman postauksen aiheesta olenkin jo ehtinyt lukemaan. Meitä on täällä blogimaailmassa monenmoista tapausta, taidan itse olla sieltä vanhemmasta päästä yli 20 vuoden kokemuksella. Ehkä tästä perspektiivistä johtuen kirjoitukseni on hieman muista poikkeava.

Suhde Suomeen ja suomalaisuuteen on meillä kaikilla omanlaisensa, lähtö- ja nykytilanteesta riippuen. Kotimaahan jäänyttä perhettä ikävöidään, loskakelejä ei niinkään. Ammatilliset haasteet ja oman itsensä kohtaaminen ovat monen listalla korkealla ja hajurako suomalaiseen yhteiskuntaan koetaan positiivisena. Itse lähdin sinkkuna ja lapsettomana Luxemburgiin työtarjouksen saatuani. Pidin lähtöäni itsestään selvänä, kun sain kielenkääntäjän koulutustani vastaavan työpaikan ja mahdollisuuden käyttää kielitaitoani siten myös työn ulkopuolella. Sinkkuna ja lapsettomana olen myös pysynyt, joten olen saanut järjestää elämäni ja olemiseni oman makuni mukaan.

Kaukokaipuulla tai seikkailunhalulla ei siis ollut osuutta asiaan, mutta täällä sitä nyt kuitenkin ollaan!


Ulkosuomalainen – ai minä vai? Tämä oli ensimmäinen asia, joka kirjoitukseni sisältöä miettiessäni tuli mieleen. Niin, kyllähän minä määritelmän mukaan olen ulkosuomalainen. Täytän vaatimukset. Mutta tunnenko itseni sellaiseksi? Mitä tässä kohtaa nyt pitäisi tuntea? Lähdin aikoinani pelkällä menolipulla eikä toinen jalka ole koskaan ollut Suomessa – en ikävöi maata, sen ihmisiä enkä sukulaisiani. Olen aina voimakkaasti kokenut, että minun perheeni on minä itse, yhden hengen ydinperhe.

Alkuvuosina yhteyttä pidettiin kirjein ja harvemmin puhelinsoitoin. Ei ollut internettiä eikä Facebookin tukiryhmiä. Täällä odotti kuitenkin kiva työyhteisö ja sadoittain muita ulkosuomalaisia ja -maalaisia. Loksahdin paikalliseen elämänvirtaan luonnikkaasti, vaikka edelleenkään en puhu luxemburgin kieltä eikä lähipiiriini kuulu paikallisia. Suomen luonto on kaunis, veden läheisyys hieno asia. Kirpeät pakkaskelit ja kimaltelevat hangetkin ovat muistissa. Mutta en ole niidenkään perään haikaillut. Samassa ajassa kuin lentäisin Suomeen, pääsen autolla Atlantin rannikolle osterilautasen ääreen tai Alpeille vaeltamaan.

En tiedä, onko minulla ulkosuomalaisen identiteettiä. En edes oikein ymmärrä, mikä se voisi olla. Seuraan kotimaan asioita tiiviisti, monesti ilahdun hyvistä uutisista ja inspiroivista ihmisistä. Välillä voin vain pyöritellä päätäni negativismin ja mollaamisen kulttuuria ihmetellessäni. Kahvitunnilla mielelläni huomautan keskustelussa, miten tietyt asiat Suomessa toimivat täkäläiseen verrattuna sutjakkaasti. Ylpeänä nyökkäilen, kun kuulen ulkomaalaisen suusta hehkutusta talvisodan ihmeestä. Nappaan milloin vain lähikaupasta pullon viiniä ostosteni joukkoon, vaikkapa myöhään illalla auton tankkauksen yhteydessä huoltoasemalta.


Niin, yksi asia on täällä paremmin, toinen taas kenties Suomessa.

Vietän täyttä elämää. Olen vapaa. Sen takaa hyvä työpaikka, jonka tähden aikoinani Suomesta lähdin. Olen vapaa, koska ikä ja kokemus ovat opettaneet uskomaan itseeni ja elämään itseni näköistä elämää. Haluan uskoa, että näin olisi, vaikka olisin jäänyt Suomeen tai eksynyt Luxemburgin sijasta muualle.

Olen Aino. Elämääni tyytyväinen ja onnellinen. Sattuman oikusta myös suomalainen ja ulkosuomalainen.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

I Basically Travel

Musings and observations of a rucksack traveller

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

Vastaisku ankeudelle

- ja joskus vähän muutakin

sannan kupla

Ajatuksia maailmalla. / Thoughts overseas.

Our Osaka Blog

A British-Finnish family's experience of living in Japan

Terkkuja Leilalta Italiasta!

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

Elämä, ihmiset ja ilmiöt nelikymppisen mediatyöläisen silmin

Kuulumisia Kataloniasta

Elämää Espanjan Kataloniassa, vuorilla ja rannikkokaupungissa

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.

Langanlaiha

- ja joskus vähän muutakin