ulkosuomalainen

All posts tagged ulkosuomalainen

Joulun yllätyslahjat

Published 1.1.2019 by ainosalminen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulu on ohi, lahjat annettu ja saatu. Omaan perinteeseeni kuuluvat ennen kaikkea kirjalahjat. Toivelistoja laaditaan ja kovia paketteja kääritään. Pukin käytyä illansuussa onkin sitten aika siirtyä sohvalle sulattelemaan kinkkua ja avata joku uusista kirjoista. Tänä vuonna kirjahyllyni sai täytteekseen kaksi palkittua teosta: Finlandian saanut Olli Jalosen Taivaanpallo sekä HS:n esikoiskirjapalkittu Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Niiden seuraan liittyi vielä Björn Weckströmin omaelämäkerta Myyttien muotoilija. Huimia lukuhetki siis tiedossa taas!

Tänä vuonna perheen lisäksi minua muisti myös ulkosuomalaisten bloggareiden Secret Santa. Tämän jouluisen tapahtuman organisoi Skotlannista käsin Lintu maailmalla -blogin kirjoittaja Linda. Mukaan lähti seitsemän Euroopassa asuvaan bloggaajaa. Linda arpoi meille kaikille oman Secret Santan, ja niinpä aloimme valmistella lahjaa ja odottaa omaamme saapuvaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä projekti oli todella mielenkiintoinen, sillä siihen liittyi muutakin kuin lahjan ostaminen ja sen postittaminen. Oman lahjani vastaanottaja oli jo entuudestaan tuttu H niin kuin Hausfrau -blogin Jenni Kölnin kulmilta. Vaikka seuraan Jennin kirjoituksia ja ollaan tavattukin muutamaan otteeseen, ei lahjan valinta ollut itsestään selvä. Tästä sainkin hyvän syyn palata lukemaan Hausfraun blogia ja pohtimaan, minkälainen lahja olisi hänelle mieleinen. Halusin myös, että lahja olisi Made in Luxembourg tai täkäläisiin perinteisiin liittyvä. Toimitus postipakettina asetti tietenkin hieman rajoituksia, mutta uskon paketin sisällön osuneen aika lailla nappiin. Käy katsomassa Secret Santa unboxing Jennin Instagram-tarinoiden kohokohdista, niin näet ja kuulet, minkälaisen vastaanoton paketti sai!

Entä sitten saamani lahja? Aivan ihana, tietenkin! Minun Secret Santani oli Hollannissa jo pitkään asunut nelikymppinen Satu, joka kirjoittaa blogia Hollanninsuomalainen. Kiva blogi se onkin, enkä ollut ennen tätä projektia sitä huomannut lukeakaan. Satu on kirjoittanut muun muassa aivan mahtavan hollanninsuomalaisen joulukalenterin jo kolmannen kerran. Sen parissa viihdyin taannoin pitkään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Postipaketista paljastui useampikin pienempi lahjakääre sekä kirje Secret Santalta. Runon muotoon kirjoitettu viesti paljasti, että Hollannin pukki oli tunsi minut hyvin blogini kautta, niin nasevasti oli osattu valita sekä sanat että lahjat.

Lapsen innolla avasin paketteja juuri ennen joululomalle lähtöä ja pääsin kiinni joulun tunnelmaan, vaikka vasta hetkeä aikaisemmin olin vielä keskellä työkiireitä. Joulupiparin makuisia perinteisiä Pepernoten-makeisia suu täynnä huokasin ihastuksesta kun paketista paljastui suloinen jouluasuinen Nijntje-pupu, joka muuten pääsi joululomalle Suomeen selkäreppuuni kiinnitettynä. Nijntje, myös nimellä Miffy tunnettu, on hollantilaisen Dick Brunan luoma piirroshahmo, jonka maine on maailmanlaajuinen. Bruna oli kotoisin Utrechtista, missä Satukin asuu. Eikä asukaan missä tahansa Utrechtissa vaan samalla kadulla kaupungin ylpeyden eli tuomiokirkko Domin kanssa. Palanen Domia eli sen torni oli paketissa mukana kynttilän muodossa. Kullanhohtava ja yksityiskohtaisesti valettu – raaskineeko sitä edes laittaa palamaan!

Seuraavasta paketista paljastui kalenteri, jota somistavat otokset Rijksmuseumin kokoelmista. Loistavaa, olin nimittäin kaivannut sähköisen kalenterin rinnalle käsilaukkuun mahtuvaa paperista kalenteria. Tämä on siihen tarkoitukseen juuri sopiva. Eikä siinä vielä kaikki. Seuraavan kerran kun haluan jotain juhlistaa, voin puhaltaa itselleni kultaisen A-ilmapallon. Sehän korvaa hyvin lipun vetämisen salkoon, etenkin kun salkoa ja lippua ei ole kerrostaloasujalla ole.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iso kiitos Sadulle mahtavasta yllätyslahjasta. Kiitos myös muille osallistujille ja erityisesti Lindalle Secret Santa -projektin lanseeraamisesta ja organisoinnista.

Tässä vielä kaikkien osallistuneiden bloggaajien osoitteet:

Kati/Saksa – Suomalainen im Allgäu
Jenni/Saksa – H niin kuin Hausfrau
Satu/Hollanti – Hollanninsuomalainen
Linda/Skotlanti – Lintu maailmalla
Jasmine/Hollanti – Jasmine Zelda
Päivi/Skolanti – Yksin karkuteillä 

 

Turvallista joulua – hätäensiavun alkeet

Published 16.12.2018 by ainosalminen

IMG_6273

Helsingin Sanomat kertoo tänä viikonloppuna ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan sydänkohtauksen riski on suurimmillaan jouluaattona klo 20-22. Loppuvuoden pyhinä tilastoihin tulee selvä piikki, mutta juuri aattoiltana todennäköisyys saada infarkti nousee 37 prosenttia. Aika hurjaa! Aivan tavallisena maanantaiaamunakin riski on koholla. Viikonloppuina ja pyhinä saattaa tulla syötyä ja juotua ylen määrin ja stressikin vaikuttaa. Infarktipotilaan pitää saada apua nopeasti, ja silloin on hyvä tietää, mitä pitää tehdä.

Akuutti sydämen vajaatoiminta on toki vain yksi esimerkki henkeä uhkaavista tilanteista, joita kuka tahansa meistä voi joutua todistamaan. Palovammat, allergiset reaktiot, haavat ja monenlaiset sairaskohtaukset tahi onnettomuudet sattuvat aina yllättäen. Ajoissa ja oikein aloitettu ensiapu on äärimmäisen tärkeää ja voi pelastaa ihmishengen. Hätä voi kohdata työpaikalla, vapaa-ajalla tai missä tahansa, ja siksi on tärkeää, että tuolloin osataan toimia oikein.

IMG_6271

Työpaikoilla on ylläpidettävä ensiapuvalmiutta, johon kuuluvat asianmukaiset tarvikkeet ja välineet, ensiavun antamiseen perehtyneet henkilöt ja tiedot siitä, mihin toimiin tapaturman tai sairastumisen vuoksi on nopean avun saamiseksi ryhdyttävä. Näin on minunkin työpaikallani. Parlamentin rakennuksia vahtivat koulutetut vartijat ja ensihoitajan koulutuksen saaneet palomiehet päivystävät työaikoina, samoin työterveysasema. Apu on siis periaatteessa aina lähellä. Tästä huolimatta parlamentti päätti Brysselin vuoden 2016 terrori-iskujen jälkimainingeissa, että on kaikkien edun mukaista kouluttaa henkilökuntaa avustamaan rakennusten evakuoinnissa ja antamaan tarvittaessa hätäensiapua.

Koulutusta tarjotaan halukkaille, ja minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ensimmäisten joukossa. Olen ajatellut asian niin, etten halua nähdä itseäni seisomassa ns. tumput suorana hätätilanteen sattuessa, ja toisaalta toivon itsekin saavani nopeasti apua, jos sitä joskus tarvitsen. Viime viikon väkivaltaiset tapahtumat Strasbourgin joulumarkkinoilla juuri täysistuntoviikolla vain vahvistivat päätöstäni.

IMG_6274

Muutama viikko sitten osallistuin päivän kestävälle hätäensiapukurssille. Tavoitteena oli saada tietoa siitä, mitä on tehtävä, mitä voi tehdä ja mitä ei pidä tehdä. Kurssin vetäjänä oli monissa liemissä keitetty belgialainen palomies/ensihoitaja, jolla oli takanaan vahva rutiini kentällä niin Belgiassa kuin maailman monissa kriisipesäkkeissä. Hänen sanomansa meille oli yksinkertaisuudessaan seuraava:

  • hätätilanteessa ainoa velvollisuutesi on hälyttää apua – soita 112
  • elvyttämistä ei pidä pelätä, et voi tehdä mitään väärin – jos uhri menehtyy hän olisi suurella todennäköisyydellä menehtynyt joka tapauksessa

Jo tämän tietäminen helpotti itseäni: jos paniikki iskee, eikä ensiaputaidoista huolimatta tunnekaan itseään toimintakykyiseksi, puhelinsoitto riittää. Ei ole syytä tuntea syyllisyyttä tai jossitella. Hätätilanteeseen joutuminen ensimmäistä kertaa on auttajallekin traumaattinen kokemus.

IMG_6276

Kurssin sisältö oli hyvin samanlainen kuin mitä myös Punainen Risti tarjoaa:

  • Toiminta onnettomuuden tai sairaskohtauksen sattuessa: Tilannearvio, hätäensiavusta hätäilmoitukseen
  • Potilaan tutkiminen hätäensiapua varten
  • Elvytystapahtuma: hengityksen ja sydämentoiminnan turvaaminen, peruselvytys, tajuttomuus, vierasesine hengitysteissä
  • Sairauskohtaukset: Aivoverenkierron häiriön oireet, pyörtyminen, rintakipu, epilepsia, diabetes, kouristukset, hengitysvaikeudet
  • Erilaiset haavat, verenvuodot, sokki
  • Palovammat
  • Defibrillaattorin käyttökoulutus

Olin odottanut kurssia kovasti ja paljolti vetäjän ansiosta innostuin entisestään. Hän osasi tuoda teorian hienosti käytäntöön ja sai vakavasta aiheesta huolimatta meidät nauramaankin. Harjoittelimme elvytystä Staying alive -biisin tahtiin – siitä saa juuri oikean painallustahdin! Välillä vetäjä heittäytyi itse muovinuken viereen tajutonta potilasta näyttelemään. Saimme näin todennettua, että oikeilla otteilla satakiloinenkin ”tajuton” mies kääntyy helposti kylkiasentoon. Harjoittelimme myös pikasiteiden tekoa, tutustuimme defibrillaattoriin ja saimme muutaman vinkin siihen, miten pienten lasten kanssa toimitaan.

Tämä oli hyvä ja innostava alku. Toiveissani on lähiaikoina päästä varsinaiselle ensiapukurssille syventämään tietojani ja taitojani. Suosittelen lämpimästi ihan kaikille näiden perustaitojen hankkimista ja toivotan lukijoille turvallista joulua!

Luukku 9: Adventtiaika Luxemburgissa

Published 9.12.2018 by ainosalminen

IMG_3515Tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa!
Instagram:  #ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Joulukuu on Luxemburgissa vuoden harmainta aikaa. Sitä piristää onneksi pienen maan mittakaavassa runsas tapahtumakalenteri, jonka ansiosta kaupungit ja kylät täyttyvät valosta ja ihmiset lähtevät rospuuttokeleistä huolimatta liikkeelle. Tässä pieni katsaus adventtiajan tapahtumiin, joista osa on monivuotisia perinteitä, toiset hieman uudempia. Omat suosikkini ovat kansainvälinen basaari ja joulumarkkinat.

Marraskuun viimeisellä viikolla joulumarkkinat valtaavat kaupungin suurimmat aukiot. Place d’Armes ja Place de la Constitution täyttyvät ruokaa, juomaa ja lahjoja myyvistä kojuista. Lapset viihtyvät trampoliinilla tai karusellissa kun vanhemmat pohtivat, maistaisivatko loimulohta vai perinteisiä luxemburgilaisia perunalettusia omenahillolla. Palanpainikkeeksi jokin monista paikallisten panimoiden jouluoluista tai lämpimiä sesongin juomia. Osa kojuista myy makeisia, kynttilöitä tai käsitöitä – osa silkkaa rihkamaa. Place Guillaumelle, aivan kaupungitalon ovien eteen jäädytetään 800 m2:n laajuinen luistinrata upeine koristeluineen. Knuedler on Ice on vakiinnuttanut paikkansa osana adventin ohjelmaa. Luistimia vuokrataan ja luistelunopettajakin on viikonloppuisin paikalla. Arvasitte varmaan, että täälläkin tarjoilu toimii, tyhjin vatsoin ei tarvitse olla ja lämmikettä on tarjolla monenlaista.

Luxemburgissa lapsia hemmotellaan joululahjoilla kahdesti. Ensin lahjoja tuo Kleeschen eli Pyhä Nikolaus 6. joulukuuta. Kleeschen ja Houseker (Musta Pietari) vitsoineen saapuvat kaupunkiin traktorin tai hevosen vetämillä vaunuilla. Pyhän Nikolauksen kulkueeseen kuuluu enkeleitä, lumiukkoja, musikantteja ja tanssijoita. Tapahtumaa seuraa yleensä monilukuinen yleisö, jolle vaunuista heitellään pähkinöitä ja karamelleja. Kleeschen jaksaa koko iltapäivän jutella lasten kanssa ja poseerata heidän kanssaan vanhempien kameroiden räpsiessä tauotta. Jouluna lahjarumba alkaa alusta ja silloin asialla on Korvatunturin pukin sijasta Chrëschtkëndchen eli Jeesuslapsi. Kauppiaat hykertelevät, kassakoneet kilisevät. 

Joulun aikaan teatterit ja konserttisalit tarjoavat sesongin teemaan sopivaa ohjelmaa, joka on myös perheen pienempien mieleen. Tuttuun tapaan joulusirkus on saapunut kaupunkiin ja valtavat sinikeltaiset teltat ovat nousseet Glacis’n parkkipaikalle. Olen itse käynyt katsomassa esityksen kahtena vuotena nuoren neidin seuralaisena, ja viihdyimme molemmat todella hyvin pienimuotoisen ja perinteisen show:n parissa. Esitys on joka vuosi erilainen, ja tänä vuonna esiintyjien joukossa on myös suomalainen rullaluistelija-akrobaatti Heidi Latva.

Tänä viikonloppuna järjestetään taas Bazar International. Sinne oli pakko päästä heti ensimmäisenä päivänä! Messuhalli repeilee liitoksistaan, kun yli 60 eri kansallisuutta pystyttävät myyntipöytänsä tuhansien kävijöiden iloksi. Saavuin eilen paikalle puoli tuntia ovien avaamisen jälkeen, ja väkeä oli jo runsaasti. Viihdyin paikan päällä hyvän tovin ja lähtiessäni oli tunnelma todellakin katossa. Lounasaika oli parhaimmillaan ja jonot suosituimpien tiskien ääressä pitkät. Japanin osastolla jonotettiin ruoan lisäksi kimonotyylisiä aamutakkeja ja silkkipuseroita. Ranskan osastolla, jonne minäkin pysähdyin, ostajia kiinnosti erityisesti Fragonardin saippuat ja tuoksut. Kroatian tiskin iloiset myyjät olivat kaikki pukeutuneet jalkapallon MM-kisoista tutuiksi tulleisiin puna-valkoruutuisiin puseroihin. Heitä ei voinut olla huomaamatta. Libanonin osastoa ympäröi kuuma höyry ja pitkä jono: shawarma tuntui olevan monen valinta lounaaksi. 

Itseni olisi tehnyt mieli pysähtyä joka ständille herkkuja maistelemaan. Kaikkialle ei ehtinyt eikä vatsakaan olisi jaksanut. Valintoja oli siis tehtävä. Ensimmäisenä herkuttelin Venäjän osastolla sillileivällä ja mätiblinillä. Sitten Irlannin osastolle savulohileivän kimppuun. Väliin makea pistaasikermalla täytetty crèpe egyptiläisittäin. Huipennus ranskalaisittain: skumppaa ja hanhenmaksaa. Kotiinviemisiksi Skandinavian osastolta tarttui suomalaisia joululeivonnaisia ja Belgian myyntitiskiltä pipareita. Kassiin mahtui vielä luomuhilloa ja -suolakurkkuja, jotka on valmistettu Ditgesbaachin maatilalla, joka toimii mielenterveyskuntoutujien työkeskuksena.

Onneksi basaari on auki vielä tänään sunnuntaina, joten halutessani pääsen uudelle herkuttelukierrokselle. Täytyy myöntää, että Finlaysonin tuotteet ja hauskat tonttuhahmotkin kiinnostavat. Basaarin työntekijät ovat kaikki paikalla vapaaehtoisesti ja palkatta, tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Siinä hyvä lisäsyy käydä tekemässä lahjahankintoja basaarissa. Tapahtuma on suuri ja varmasti kaikkein kansainvälisin eikä siten ole ihme, että siellä piipahtivat eilen tuttuun tapaan niin pääministeri Xavier Bettel puolisoineen kuin itse suurherttuatar Maria Teresa.

#ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Itsensä ylittämisen ihanuus

Published 12.9.2018 by ainosalminen

img_5917.jpgPieni askel ihmiskunnalle, suuri askel Ainolle. Omalle epämukavuusalueelle siirtyminen ja siellä onnistumisen aikaansaama euforia saivat pään pyörälle viime sunnuntaina Pariisissa.  Euroopan suurin naisten juoksutapahtuma La Parisienne on seitsemän kilometrin matka Trocaderolta Champs-Élyséen ja Invalides’in kautta Eiffel-tornille. Siellä minä juoksin 25000 muun naisen joukossa ja surkeasta valmistautumisesta huolimatta päädyin sijalle 15053. Vieläkin nousee iho kananlihalle, kun mieleen palautuu Aleksanteri III:n sillalle kaartaessani kuulemani huuto ”Hyvä Suomi!”. Jalkakäytävällä vilkutti iloisesti täysin tuntematon pariskunta ja minä vilkutin takaisin. Olivat varmaankin tunnistaneen maanmiehensä sinivalkoisesta huivistani ja Suomi/Finland-rannekkeistani. Terveiset heille, jos tätä lukevat!

img_5920

Vihreä lähtöryhmä etenee kohti starttia.

Juoksu ja kestävyysurheilu yleensäkin on aina ollut minulle vaikeaa. Olen yrittänyt niin yksin kuin valmentajankin avustuksella saada parannettua kestävyyttä, mutta en ole onnistunut. Vika ei varmaankaan ole sinänsä hyvissä ohjeissa, vaan niiden noudattamisessa. Sohvaperunasta viiden kilometrin juoksijaksi -ohjelma on kokeiltu eikä edistystä ole tapahtunut yhtään sen enempää kuin aikoinaan omavalmentajan suunnittelemalla intervallipyöräilylläkään. Huhtikuussa aloitin Runkeeper-sovelluksen avulla, ja motivaatio oli Pariisi mielessä korkealla. Syyskuun koittaessa alkoi paniikki iskeä, sillä sykkeet nousivat juostessa yhä liian korkealle. Pakko oli myöntää itselleni, että en ollut harjoitellut sopivalla sykealueella enkä tarpeeksi säännöllisesti. Kesän helteet eivät ollenkaan auttaneet asiaa.

img_5950

Rautainen jengi valmiina koitokseen Eiffel-tornin juurella.

Saavuin Luxemburgista Pariisiin junalla jo perjantaina. Illalla oli tilaisuus tavata muita La Parisienne-juoksuun ilmoittautuneita suomalaisnaisia. Meitä oli yhteensä 67 jakautuneena useampaan ryhmään, nopeimmat tähtäsivät puoleen tuntiin, toisille riitti hieman hitaampi juoksutahti tai kävely. Illallisen lisäksi perjantain ohjelmassa oli Pariisin Suomi-koulujen hyväksi järjestetyt arpajaiset. Uskomattoman tarmokkaat Päivi ja Hanna (ja moni muukin!) olivat vaivojaan säästämättä ottaneet yhteyttä suomalaisfirmoihin, joiden tuen ansiosta palkintopöytä oli kukkuroillaan. Lisäksi pääsponsorimme Lumene lahjoitti kaikille osallistujille Sisu-kasvovoiteen. Mainittakoon myös, että hiihdon moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Aino-Kaisa Saarinen toimi Suomi Finland La Parisienne -tiimin kummina ja lahjoitti nopeimmalle suomalaiselle Suomen olympiajoukkueen paidan.

Ilta oli mahtavaa pohjustusta sunnuntain kisalle. Ensikertalaisen jännitys helpotti ja paikan päällä oli mutkatonta mennä kokeneempien mukana. Järjestelyt olivat toimivat ja fiilis katossa: rytmikäs musiikki soi ja juontajat huusivat kurkkunsa käheiksi meitä viihdyttäessään. Syytä olikin, sillä siitä kun siirryimme aikataulun mukaisesti klo 10.30 lähtöportille, kesti vielä 1,5 tuntia ennen kuin pääsimme starttaamaan. Liekö jossain ollut hässäkkää, sillä viime vuonna näin pitkään ei tarvinnut kuulemma odottaa.

Mitä lähemmäs lähtöviivaa pääsin, sitä enemmän alkoi innostus nousta. Matkanteko oli paahtavasta auringosta huolimatta yllättävän kevyttä. Aloitin hitaasti, sitten kiihdytin hieman. Neljän kilometrin kohdalla kurkkasin kellosta, että aikatavoite pitää, joten jatkoin samaan tahtiin. Gospel-kuoro vaaleansinisine kaapuineen nostatti tunnelmaa Invalides’in kääntöpaikalla ja viimeisessä tunnelissa kuuden kilometrin kohdalla vilkkuivat värivalot ja discomusiikki pauhasi. Loppukiriin en pystynyt, mutta maaliin saapui valtavan onnellinen ja hyvävoimainen juoksija ajassa 56 minuuttia ja 4 sekuntia.

Ensi vuonna uudestaan!

img_5967

(Ryhmäkuva lainattu juoksuryhmämme FB-sivuilta)

Blogin pitkä kesäloma päättymässä

Published 22.8.2018 by ainosalminen

 

Blogin kesäloma on pikkuhiljaa päättymässä. Oli jo aikakin, kolme kuukautta edellisestä kirjoituksesta. Voi, kunpa itselläkin olisi yhtä pitkä vapaa! En toki voi valittaa, pidin neljä viikkoa kesälomaa ja irtauduin arjesta totaalisesti.

Helteitä riitti kaikkialla, missä ehdin käydä. Suomen aurinko helli niin pyöräretkillä Varsinais-Suomessa ja kuin meren rannalla Helsingissäkin. Onneksi museoissa oli mielenkiintoista nähtävää ja toimiva ilmastointi – se tarjosi tervetulleita taukoja jatkuvalle kuumuudelle.

Kesäiset kelit jatkuivat Ranskan alpeilla, missä hengitin keuhkot täyteen raikasta ilmaa, joogasin ja viruttelin varpaitani jäätävissa vuoristopuroissa. Korkean paikan leiriä jatkoin Sveitsissä. Vielä toukokuussa kylmä Luzern-järvi oli elokuun alkupäivinä todellinen keidas, johon kelpasi pulahtaa hikisen vaelluksen jälkeen. Rigi-vuoren hulppeat maisemat ja ihanien ystävien seura maistui. Viimeinen suunniteltu pysähdys oli Zürichissä. Siellä ehdin parissa päivässä koluamaan tehokkaasti läpi koko joukon museoita, kävinpä jopa poliisiasemalla ihastelemassa Giacomettin seinämaalauksia.

Niin kiva loma minulla oli, että en pystynyt ajamaan Sveitsistä suoraan kotiin asti, vaan pysähdyin ex tempore Elsassin viiniseudulle vielä yhdeksi kuumaksi kesäyöksi.

img_5197

Nyt on jo paluu arkeen täydessä käynnissä, vaikkakin aloitus on aika pehmeä. Typistin tämän ensimmäisen työviikon nelipäiväiseksi ja lennähdän perjantaiaamuna viikonlopuksi Tukholmaan.

Eikä siinä vielä kaikki…syyskuussa kesä jatkuu Kyproksella Esa Saarisen Pafos-seminaarissa. Sitä ennen ehdin myös osallistumaan juoksutapahtumaan Pariisissa. Pääsen juoksemaan pitkin Champs Elyséetä ja Seinen kauniita rantoja ja ylittämään maaliviivan Eiffel-tornin alla.

Upeita juttuja tiedossa siis!

Sinkkuelämää silloin ja nyt

Published 22.5.2018 by ainosalminen

 

IMG_1484

Luin viikonloppuna parlamentin vapaa-ajankirjastosta vähän sattumalta valitsemani kirjan Mielikuvituspoikaystävä. Muistan hämärästi nähneeni kotimaisessa mediassa kommentteja tästä Henriikka Rönkkösen teoksesta, mutta ei se mitenkään ollut omalla bucket-listallani. Olin luultavasti siirtänyt sen mielessäni nuoremman sukupolven lukemistoon. Mutta, mutta… pitäisi useammin uskaltautua oman suosikkigenrensä ulkopuolelle, eihän sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä on tiedossa.

Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta päällisin puolin aika kevyeksi. Huumori ja kielikuvat olivat parhaimmillaan riemastuttavia ja tilanteet saivat tällaisen paljon deittailleen ja sinkkuelämää kauan eläneen naisen monesti nyökyttelemään – seen it, done it, been there. Kirja sisälsi myös paljon yksityiskohtaista ja lähes inhorealismiin yltävää selostusta kaikennäköisestä seksiin ja ruumiintoimintohin liittyvästä… tästä kirjailija varoittikin jo heti ensi sivuilla. Kyllähän se hieman hämmästytti ja laittoi myös pohtimaan moisen tarpeellisuutta. Jokainen meistä asettaa itse rajat avoimuudelleen, sille mitä julkisesti kirjoittaa, ja jokainen meistä valitsee lukemansa kirjat. Kun olen lukemaani näin jälkikäteen pohtinut, niin eivät nuo rivoimmat rivit kuitenkaan jääneet päällimmäisenä mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä antoi aika hurjan kuvan sinkkuelämästä ja nuoren naisen sielunelämästä. Myönnän kauhistelleeni menoa, mutta sitten mieleen palautui muistoja omilta opiskeluajoilta. Ei minunkaan taipaleeni ollut ruusunpunaista käsi kädessä -kävelyä unelmien poikaystävän kanssa. Ei käy kieltäminen, että olin varmaan noin keskimääräisesti ottaen usein aika holtiton ja ajattelematon miessuhteissani. Tyttökavereiden kanssa istuin minäkin viinipullon kera sotasuunnitelmia laatimassa ja miesten käytöstä moittimassa, ja sitten taas lähdettiin baanalle, saatiin kylmää vettä niskaan ja palattiin aloitusruutuun.

Omassa nurkassani olen minäkin sadatellut ja lyönyt päätä seinään. Stalkannutkin takuulla olisin, jos siihen olisi aikoinaan ollut paremmat mahdollisuudet. Vääriä valintoja on vuosien varrella tullut tehtyä, jotkut niistä kaivelevat mieltä huonona päivänä vieläkin. Vaan niin se menee. Jos peilistä heijastuva kuva ei miellytä, niin sen suhteen on hyvä tehdä jotain.

Opiskeluaikojen baaritreffeistä siirryin myöhemmin teknologia-avusteiseen deittailuun. Noin kymmenen vuotta sitten saattoi vielä luottaa keskustelukumppanin rehellisyyteen, mutta valitettavasti keskustelupalstojen tavoin on meno treffisivustoillakin nykyisin lähtenyt lapasesta. Tuntuu, ettei se ole minun foorumini enää laisinkaan. Suurin osa pariskunnista tapaa kuulemma toisensa työpaikalla, vapaa-ajan riennoissa tai ystävien kautta. Ajatella, tällainenkin ”luomukohtaaminen” on minulta vielä kokematta. Ehkä sitä sitten seuraavaksi!

Teknologiaa voi hyödyntää vaikka ei deittisivuistoilla hengailisikaan. Ainakin se on vapauttanut sinkun liikkumaan vapaasti. Enää ei tarvitse päivystää lankapuhelimen vieressä tai toivoa kotiin tullessaan, että vastaajan merkkivalo vilkkuu saapuneen viestin merkkinä. Älypuhelimia tekstareineen ja sovelluksineen ei 80-luvulla ollut – eikä siis pahemmin niitä stalkkausmahdollisuuksiakaan, onneksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvituspoikaystävä ei sittenkään ollut ihan niin kevyttä chiclitiä kuin mitä alkuun ajattelin. Se pani minut muistelemaan, pakotti muistamaan suorastaan. Helppoa on paheksua, nyrpistää nenäänsä ja todeta täältä viiden kympin toiselta puolelta, että ”ei mun nuoruudessani ollut tuollaista”. Eikä varmaan kaikilla ollutkaan. Minulla saattoi ohuesti olla.

(Tämän jutun kuvituskuvat voivat vaikuttaa umpimähkäisesti valituilta, mutta se ei ole totta. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne on otettu treffeillä.)

 

Pientä luksusta elämään

Published 18.3.2018 by ainosalminen

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Talvi on ollut tänä vuonna kylmä ja välillä on ratikkapysäkillä naurattanut eräiden kanssamatkustajien pakkaslook – tai pikemminkin sen puute. Pikkukengissä, ilman päähinettä tai käsineitä, tyylikkäästi pukeutuneet miehet ja naiset hytisevät nenänpää punoittaen. Yhtä lailla he vilkuilevat minua: yksi huvittuneena, toinen kateellisena. Näytän taatusti enemmän hiihtolomalaiselta kuin konttorityöläiseltä, mutta kylmä minulla ei ole ollut!

Olen kovasti tyytyväinen itseeni, sillä olen sadekelejä (ja pahimpia flunssapäiviä) lukuunottamatta pysynyt tavoitteessani kulkea työmatkat hyötyliikkuen tai julkisilla. Kun asenne ja varusteet ovat kunnossa, käy auton jättäminen talliin kuin itsestään.

Uusi autottomampi elämäntapa on tuonut muutoksen myös vaatekaappini sisältöön. Jo syksyllä päätin, että en enää sorru halpoihin heräteostoksiin. Kaappi on täynnä kaikenlaista, mutta päälle pantavaa ei yhtään – tuttu tunne varmasti monelle. Tästä halusin eroon. Ekologisuus, valmistus kaukomailla ja kenties lapsityövoimalla olivat myös mielessä. Haluaisin pystyä elämään ilman ”Made in China” -tarroja vaatteissani, mutta olen siitä vielä kaukana. Olen ollut yllättynyt, että jopa monet erittäin kalliitkin vaatteet on valmistettu halpatuotantomaissa. ”Kangas ja suunnittelu Italia – valmistus Bangladesh” : tämänkin tyyppisiä merkintöjä näkee usein. Ei kuulosta kovin hyvältä tuokaan.

IMG_4047

Tänä talvena olen halunnut kietoa itseni pehmeään villaan ja olen hankkinut kolme kaunista neuletta. Valmistusmaat Saksa, Italia ja Ranska. Ensimmäiset kaksi, kermanvalkoinen ja harmaa, onnistuin löytämään heti vuoden alussa puoleen hintaan. Olin onnekas, sillä en ole tottunut maksamaan yli 300 euroa villapaidasta. Nyt sainkin kaksi sillä hinnalla. Neuleiden tyyli miellytti ja laatuun olen ollut tyytyväinen, molemmat ovat villan ja kashmirin sekoitusta. Olen noudattanut pesuohjeita täsmällisesti, ja vaatteet ovat pysyneet kuosissaan. Kaulus on molemmissa saman tyylinen, mutta leikkaus erilainen. Harmaasta neuleesta tuli heti suosikkini. Olen pukenut sen alle pitkähihaisen t-paidan tai paitapuseron ja silkkihuivin ja vetänyt jalkaan kapeat mustat housut. Kermanväristä neuletta olen itse asiassa ehtinyt pitää vain pari kertaa. Se kaipaisi kaverikseen ohuen pitkähihaisen aluspaidan, jollaista minulla ei ole. Ensi talvena sitten!

Viimeisin hankintani on kashmiriin erikoistuneen ranskalaisen Eric Bompardin neule. Liikkeeseen astuessa katse kiinnittyy oitis myyntitiskin takana olevalle seinälle. Siellä on hyllymetreittäin neuleita, kaikissa väreissä ja sävyissä, o-aukkoisia, v-aukkoisia, puseroita, neuletakkeja, huiveja, shaaleja – kaikkea mitä kashmirista voi tehdä. Joka sesongille on tietenkin uutuusvärinsä ja uutuustuotteensa, mutta hienoa on, että liike tarjoaa ympäri vuoden klassikkomalleja perusväreissä. Valinta oli vaikea: harmaa, laivastonsininen vai burgundinpunainen? Päädyin punaiseen ja valitsin sen suoralla leikkauksella ja v-aukolla. Nappivalinta!

IMG_4049

Otin neuleen käyttöön työmatkalla Lontoossa, jossa vietimme kaksi päivää suuressa ja vetoisessa parlamenttitalossa. Kashmir piti pintansa, ei tullut kylmä, mutta ei liian kuumakaan. En myöskään tarvinnut paksua toppatakkia, kevyempi talvitakki riitti ja oli matkan luonteen huomioon ottaen elegantimpikin. Kuvassa olen yhdistänyt neuleen Max Maran valkoiseen paitapuseroon, johon kuuluvan rusettinauhan olen sitonut yksinkertaisesti ja piilottanut osittain neuleen sisään.

Bompardin liikkeessä ei taideta alennusmyyntejä juuri pitää, mutta laadusta joutuu maksamaan. En yhtään ihmettelisi, jos ensi syksynä kaapistani löytyy jo toinenkin lämmin ja pehmeä Bompardin neule.

 

Ei kai taas

Suomi Kypros Sveitsi

H niin kuin Hausfrau

- ja joskus vähän muutakin

Jaa määkö Pariisitar?

Tampesterista Pariisiin. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.

Mielilandia

- ja joskus vähän muutakin

Martan matkassa

- ja joskus vähän muutakin

Viherjuuria

- ja joskus vähän muutakin

KOKOVARTALOFIILIS

nelikymppisen mediatyöläisen muistiinpanoja

kalaa & baliikkia & kalabaliikkia

- ja joskus vähän muutakin

Ajatuksia Saksasta

- ja joskus vähän muutakin

Soolona maailmalla

Ainahan se on mielessä. Matka.